2008 – Sivu 16 – Tuulestatemmattua

Tunteen palo

Eilenaamuinen leuto ja leppeä elokuun tuuli ja aurinko ovat taas vaihtuneet sateeseen. Surku.

Äkikseltään päätettiin eilen ehtoolla polkaista Toppilan Möljälle ´Tunteen palo´ -musiikkinäytelmää katsomaan. Jos ikävuosikymmeniä olisi vielä kymmenen tai kaksi lisää, olisimme mekin varmasti jääneet esityksen jälkeen seisaaltaan taputtamaan kyyneleet silmänurkissa – niinkuin iso osa nuoruutensa Tauno Palon hurmoksessa viettäneistä jäi. Ei näytelmä huono ollut mutta pääosan esittäjästä puuttui karisma ja dialogit toivat kyllä mieleen SF-filmeistä tutun, kumman teennäisen sanailun. Toki Kultaisen kulkurin valssit ja Rosvo-Roopet ja ne SF-elokuvat kuuluivat meidänkin lapsuuden kulttuuriantiin. Plussan puolelle torstai-illan vietto siis sitten kuitenkin ylsi.

Tunteen palo on muutoin aika vähissä: on sellainen seesteinen olo. Liekö perjantailla ja yhden ”paperin” valmiiksi saamisella siihen syynsä? Ja levollista mieltä lisää tieto että viikon päästä ollaan mökillä. Nyt edessä tämän kovin hiljaisen – onkohan meitä viittä enempää täällä? – työpaikan www-sivustojen päivityshomma: syyslukukauden alkuun ajantasaistus aikaansaatava. Rutiinihommaa joten voisin vaikka Laura Pausinia kuunnella ja illan gourmet-ateriaa miettiä samalla… Seesteistä on.

Vanhemmuus

Lukiolaisen lupaus

Kävinkö minä lukiota ahkerasti? Istuinko 17-vuotiaana elokuun illat ruotsin sanoja lukien? Olinko kovinkaan huolissani siitä, miten onnistuisin matikan yo-kirjoituksissa loputtomien nelosten jälkeen? No en, en todellakaan. Sainpa sitten kyllä yliopistossa tehdä aika määrättömästi töitä, että sain pakolliset kieliopinnot [latinankin!] suoritetuksi, ja luetuksi 1700-luvun englantilaista kirjeistöä. Ja ennen kuin siihenkään asti pääsin, olin ahkeroinut [lue: seurustellut ja muuten mukavasti viettänyt] lukiossa neljä vuotta.

Siispä: mikäpä minä olen tupisemaan ja tuulettamaan pojalleni, jolla on 1½ viikon päästä ruotsin rästikoe ja joka on nyt joko korjaamassa mopoa tai Hennansa luona. Sitähän se poikakin lähtiessään kyseli: että onko minulla mahiksia moisesta hullusta huolettomuudesta huolestua. On minulla. Pääsis poika vähemmällä kun vähän nyt tekis. Mutta ei tee, ei.

Kiristän ajokortin saamisella, uhkaan jättää ilman uusia farkkuja, lahjoin ostamalla läppärin [teet sitten muistiinpanoja reaalikokeita varten]. Annan olla rauhassa, enkä vertaa perusahkeraan ja lahjakkaaseenkin siskoonsa. Rohkaisen, että vähänkin on hyvä. Ja mitä tekee juniori? Väläyttää hurmaavimman hymynsä ja huikkaa mennessään ”Älä sinä äippä turhia hermoile, kyllä minä paikkani löydän”. Siihen minun on nyt luottaminen. Muutakaan en voi!

Niitä näitä

Nollatulos

Eilisen kaltaisen surkean päivän välttämiseksi aamulla päätin lujasti
1) olla syömättä liikaa,
2) tehdä ahkerasti töitä ja
3) venytellä tunnin välein, jotta niskani relautuisi.

Niinpä sitten istuin työpäivän netissä surffaten ja kirjoitellen kaikenlaisia utooppisia viritelmiä tutkimusaiheikseni liikkumatta sorvin äärestä juuri mihinkään – saatikka venyttelemään – napostellen milloin eväsleipiä, milloin kuppilasta hakemiani lakuja milloin �?hätävarakorppu-paketin�? kunnes vihdoin pääsin kotiin syömään.

Eipä siitä sitten sen enempää.

Niitä näitä

Tämän päivän olisi voinut skipata!

Huonosti nukuttu yö, se vähäkin uni jotenkin huonossa asennossa siten, että pää ei käänny vieläkään vasemmalle, lintsaus salilta (mikä aiheuttaa välittömästi koko päiväksi henkistä ja fyysistä tukkoisuutta), tiedekunnan verkkoyhteydet jumissa, eväät jääneet kotiin, hallinnosta ihminen, jota olisin tarvinnut, oli sairauslomalla, paljon pieniä turhia tarpeettomia keskeytyksiä ja äsken kaiken kruununa juniori, joka on vihdoin joutunut koululaitoksen kasvattavaan ja velvoittavaan ilmapiiriin, ilmoitti, että rästikoelauantai on just se, jolloin – vihdoin – oli tarkoitus olla porukalla – nuorisoa mukana – mökillä. Oli jo suunniteltu kaikkea … ja tämmöisen kestämisessä olen erityisen huono! Luuseri suorastaan! Hitto, että harmittaa…

Ruoka ja viini

Vapaa sunnuntai

Vapaa sunnuntai: olisi vielä asuntomessut Vaasassa. Samalla voisi ajella pitkin Etelä-Pohjanmaata, jossa ei ole käyty kuin joskus linja-autonkuljettajauralla, tilausajossa Kuortaneelle, tai jotain… Siellähän voisi olla historiaakin… Tai lähdettäisiinkö vihdoin Tornionjokivarteen, IKEa ja Butiken på landet Korpikylässä voisivat olla kiintopisteitä ja sitten voisi harrastaa sellaista kotiseutu/kulttuurimatkailua… Entäs pitkästä aikaa Hailuotoon, siellä olisi Hainan valokuvanäyttely? Höpö, höpö: vietetään kotona pehtoorin huomista synttäriä. Kyselin jo viikolla, että mitäs ikääntyvä siippa haluaisi lahjaksi: ”En minä mitään tarvi, syyään hyvin”. No siihen sitten pyrin.

Teinitkin (alokaspoikaystäväkin) saatiin ruokapöytään. Pitkästä aikaa Stockalla oli tuorepastalasagnelevyjä, joten alkuruoaksi kehittelin kanttarellilasagnen, eikä kukaan valittanut. Päinvastoin. Suunnilleen näin: kuullota litra kanttarelleja voissa, lisää 1 rkl jauhoja, anna hetki kypsyä, mausta (suolaa, valkopippuria, kirveliä, kanttarelllifondia) ja desi vettä ja lopuksi puoli rasiaa Greme bonjouria (kanttarelli maultaan, luonnollisesti). Sitten sekoita keskenään 1 prk Valion juustokastiketta (sellainen tetra) ja rasia (2 dl) raejuustoa. Rakentele lasagne: oliiviöljyä vuoan pohjalle, sitten lasagnelevy, kanttarellimuhennos, lasagnelevy, raejuustokastike jne. ja lopuksi kerros emmental-raastetta. Uuniin (200 C) noin varttitunniksi. Anna tasaantua ennen leikkaamista. Perfetto! Kevyttä? Todellakin! Ja kun syötiin lasagne salaatin kanssa aitoitalialaiseen tapaan primoksi (alkuruoaksi) ja pääruokana oli tryffelirisottoa ja pihvit maustevoilla ja jälkiruoaksi suklaa-mansikka-mascarponevaahto-leivoksia niin onpas taas hoikuttu! Menikin jo viikko vähän vähemmällä eineellä, … 😉

Ruoka ja viini

Rapu-rapu-rallaa

Pehtoori oli tilannut meille muutaman ravun: täplärapuja, – kun jokiravut menevät kaikki kuulemma etelään. Pehtoori ne sai keittääkin. Minusta ei ole siihen, mutta syömään on. Meillä rapuperinne on pitkä [minulla juuret jo murmelilta] ja pehtoori on monista ohjeista kehittänyt oman tapansa keittää saksiniekkoja. Perinteen vahvuudella on ollut seurauksensa. Esikoisemme sai ala-asteella open hetkeksi hiljaiseksi, kun opettaja oli bilsan tunnille hommannut yhden ravun ja sen anatomiaa esiteltyään heittäytyi sitten myös gastronomian puolelle ja uteli koulukkailta, että mitähän siihen rapujen keitinveteen oikein lisätään [ope odotti varmastikin vastaukseksi että suolaa ja tillinvarsia] ja tyttäremme [ainoana] viittasi, ja pääsi kertomaan, että Lapin Kultaa siihen lisätään. Ope nikotellen kyseli, että miten niin, johon esikoinen, että se antaa makua ja keittäjä saa juoda loput. No sen ohjeen mukaan tänäänkin pehtoori keitteli, sai puoli tölkkiä olutta ja ravut olivat hyviä. Koko ohje on keittokirjassani (tänään kahden hengen annoksessa 10 rapua ja reseptin muut aineet puolitettuina). Kauppahallin oikea maalaisvoi, paahtoleipä ja oman maan tilli kuuluvat rapupöytään. Monille rapujen kanssa maistuvat olut ja snapsi, meille Alsacen rieslig.

Niitä näitä

Pientä ja suurta

Minulla on uusi verme! Miniläppäri! Pitkällisten [ 🙂 ] vertailujen jälkeen päädyin hankkimaan Asus Eee PC:n. Se mahtuu käsilaukkuun, se on tyylikäs [olisin halunnut mustan, mutta valkoinenkin oli vaikea löytää], se oli melko edullinen, sillä voi surffailla ja siinä toimii sähköposti ja sillä voi tehdä arkistossa muistiinpanoja, eikä se paina kiloakaan! Perheen insinööri ei ymmärrä riemuani. Näinhän se meillä ennenkin on mennyt: pehtoori ihmettelee minun tietotekniikkainnostustani. So what! Ei ole ainoa asia, jossa meillä sukupuolittuneet ajatusmaailmat on vähän sekaisin.

Uudella lelulla olen sitten harjoitellut kommunikointia ja muuta, minkä töiltä ja olympialaisten avajaisilta olen ehtinyt. Keväinen Kiinan matka jätti jäljen, jonka myötä Kiina, sen kulttuuri ja elämänmeno ovat kiehtoneet ja kiinnostaneet koko kesän. Avajaisseremonia oli yksi totuus Kiinasta, mutta minulle varmasti olympialaisten nautittavin osuus. Ni hao! Toivottavasti kiinalainen uskomus, että kahdeksan (8.8.08) on onnenluku pitää paikkansa, …

Niitä näitä

Hetki auringossa

Illaksi yllättäen melkein kesä: parahiksi pyöräilimme Café Saran seinustalle nauttimaan Elo Jazzien alkuverryttelystä ja lasillisista Nugania [on oikeastaan voimallinen talviviini, mutta maistui se auringossakin hyvin kypsyneeltä, makoisalta, rehevältä, hyvin hyvältä].

Töissä kohokohta kun opiskelijaisä tuli nelikuisen tyttärensä kanssa gradustaan jutskaamaan: olihan ihana vauva. Lähipiirissä kun ei olla enää vauvaiässä niin ei sellaisia pääse sylittelemään. Nyt sain ”virkani puolesta” sen tehdä. 🙂

Niitä näitä

Seminaari

Seminaaripäivä Raahessa. Sen perusteella jos pitäisi valita

– Sosiaalihistoria vai sotahistoria? – Sosiaali.

– Mies vai nainen luennoitsijana? – Nainen.

– Nuori vai vanha luennoitsijana? – Vanha.

Mutta myös muut vaihtoehdot olivat kerrassaan hyviä. Lounaalla tutustuin uusiin kollegoihin. Joten päivän anti ehdottomasti positiiviinen.

Niitä näitä

Kalenterin täyttöpäivä

Kännyn kalenterissa luki monta viikkoa ”Ei merkintöjä tälle päivälle”. Ei lue enää. Nyt lähes joka päivälle on merkintä. Ja jottei mikään päivä jäisi tyhjäksi, ilmoittauduin erinäisille kursseille: InDesign ja PhotoShop CS2 ja Dreamweaver ja ensiapukurssi ja kaikkea muuta pientä, italian kurssin jatko menee vielä harkintaan.

Tälle päivällekin oli jo yksi kokousmerkintä: teimme historiaa. Olisiko kokous ollut yhtä rakentava, hauska ja tuloksekas jos olisimme kokoontuneet lokakuussa tai helmikuussa? No way! Tuskinpa. Siis elokuulle pitäisi merkitä enemmän kokouksia ja lokakuulle vähemmän. Mitenhän se meidänkin organisaatiossa olisi mahdollista?

Huomiselle on merkintä: Kotiseutupäivät Raahe. Siis sinne.