Ennen kuin museot ja kirkot aukesivat lähdimme torille ja halleihin. Neljä Zeppelinejä varten rakennettua kaarihallia täynnä kauppiaita. Ja laaja torialue ympärillä. Valtavasti kaikkea hyvän näköistä, tuoretta. Vaate- ja tilpehöörikojut sensijaan eivät olleet houkuttelevia. Kauppiaat tuntuivat olevan venäläistä väestöä (jota on vieläkin melkein 30% Latvian asukkaista). Asiakkaatkin kovin erinäköisiä kuin eilen vanhan kaupungin kävelykaduilla. Slaavilaista rehevyyttä ja vetyperoxidia yllin kyllin.
Ja sitten: on häpeä tunnustaa, mutta niinpä minä vaan ostin Riikan Stockan alesta itselleni Gerry Weberin tunikan. Niin siinä vain pääsi käymään… Mutta: täällä alessa on kokoisellenikin ihmiselle jotain eikä vain kokoja 34 ja 44 niinkuin Suomessa.
Pietarin kirkon näköalatasanteelta sai käsityksen kaupungista. Parin latin (noin kolme euroa) hissimaksu kannatti maksaa. Muutenkaan täällä ei nähtävyyksiin mitään Rooman, Pietarin, New Yorkin kaltaisia hintoja kiskota. Toisaalta hintataso vanhan kaupungin kuppiloissa ja kaupoissa lähes Suomen tasoa. Paikoin tyyriimpääkin. Paikallinen kuohuva ja Laiman suklaa (paikallista tosi suklaista suklaata) ovat edullisia mutta ei niillä nyt oikein voi elää. Tai no voi, mutta Livu laukums -aukiolle istahdimme auringonpaisteeseen tekstailemaan,levähtämään ja nauttimaan lounassalaatit. Totta puhuen teen kotona vasemmalla kädellä paremman Caesar-salaatin, mutta onhan se reissutunnelmaista istuskella puiston laidan mukavan restoranin (4 Rooms-nimeltään) terassilla ja lomailla. Tuntui, että olisimme Keski-Euroopassa.
Retro Tramvajs (entisöity ratikka vuodelta 1901) vei meidät kauas vanhan kaupungin ulkopuolelle. Tunnin kierroksen aikana jugendia toinen toistaan hienommissa julkisivuissa, neuvostoajan kerrostaloja (vrt. Tallinna) ja loistokas kaupunginosa, jossa 1920- ja 1930-luvulla rakennettuja funkkistaloja oli alettu kunnostaa. Siellä olis pehtoorille projekteja!
Nyt keräämme voimia illan kierrosta varten: Elizabetes iela on kohde. Sinne myös illastamaan.