Vincents-ravintolaa on kehuttu Latvian parhaaksi. Meillä on kokemus kolmesta; tämä oli niistä ehdottomasti paras. Me pidimme tästä enemmän kuin Milanon kahden Michelin tähden Peck´stä. Hassua ettei meidän nimeämme ole vielä lisätty ravintolan nimekkäiden vieraiden (Elton Johnista Elisabeth II:een ja B.B. Kingistä Pierre Cardiniin)
http://www.vincents.lv/
listalle, ei vaikka itse pääkokki Martins kävi pöydässämme! Ruhtinaallista. Sommelier suositteli ja sai myydyksi meille huippuviinitkin ja silti koko Fine Dinig oli selkeästi edullisempaa kuin Matalassa tai Uleåborgissa.

Vincents oli siis eilen. Sieltä käveltiin tyynessä illassa läpi kaupungin hotelliin. Puistoissa ihmeteltiin puita ja kukkia (pehtoori ihmetteli!) ja toinen Riikan päivämme todettiin oikeinkin hyväksi.

Aamulla ilo todeta, että edelleen lämmintä ja sateetonta. Siispä kohti Jurmalaa. Yritimmme bussilla, ei sopivaa löydetty, joten ei muuta kuin rautatieasemalle. Kaksi edestakaista lippua kaksi ja puoli latia. Raiteelta kolme juna kohti länttä ja Jurmalaa ja Majorin asemaa. Matka kohtuullisen täydessä junassa kesti puolisen tuntia ja perillä rantalomakaupungissa oli pitsihuviloita, kunnostettuja puuleikkauksin koristeltuja hulppeita datsoja. Pitkä kävelykatu ´Jómas iela´ putiikkeineen ja 30 km hienohiekkaista rantaviivaa tarjosivat kävelylle puitteet; tepastelimme monta tuntia, toki istahdimme lounaalle yhdestä monista houkuttelevista turistirysistä. Lämmintä, mutta pilvistä.

Kotiin duunariteineille soiteltiin, eikä paljonkaan huolestuneena … ja
iltapäivällä junakyyti takaisin Riikaan. Nyt viimeinen ilta edessä. Aamulla lento Helsingin kautta Ouluun. Lomanen lopuillaan, tyytyväisenä jatkamme tästä…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.