Historiaa – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Toistoa Lucian päivänä

Lucian päivänä valoa – edes vähän.

Minä yritin! Minä todella yritin, että olisin innostunut kiertelemään kaupungilla kuvailemassa valoja, joulua, jotain Luciaan viittaavaa… Nope!

Pakkasta ei aamupäivällä ollut kuin jotain – 14 C, ja minulla kyllä oli Michelin-ukkelin verran toppauksia, mutta taas läsnä se ´oululainen pieni vinkka´. Aika pian totesin: ”mun ei oo pakko”. Niinpä menin aika lailla suoraan hakemaan Kauppahallista porkkanat ja lantut, kalakauppiaskälyltä vähän herkkua lauantain kahden hengen päivälliselle ja piipahdin vielä Lidlissä: pistaasit (8 € ISO pussillinen), pieni Stollen, pinkkejä perunoita (jotka eivät sitten keitettynä olleetkaan pinkkejä).

Kauppa-asioiden lisäksi kuitenkin jotain ”valoa”. Minä näin tässä aika paljon … valoa ja viestiäkin…

Silloin kun aloitin tämän päivittäisen postauskirjoittelun, silloin kun tutustuin blogien maailmaan, silloin kun blogit olivat vielä ´in´, silloin kun ne olivat aika uusiakin juttuja, kun ei ollut Instaa, ei Tik-tokia, ei Threadsia, – noh, Face sentään jo oli, ja minä opettelin tätä blogimaailman touhua ja tekniikkaa, tulin monta kertaa törmänneeksi kommentteihin, joita jo pitkään (ehkä jopa vuoden, pari) postailleet omissa blogeissaan saivat: heille huomautettiin asiallisesti tai sitten ei niin fiksusti, että vanhojen postausten ”NOSTO” = linkittäminen omiin kirjoituksiin, tai jopa uudelleenjulkaisu, ei ole hyvä juttu, että sellainen on vain lukijoiden kalastelua, että se on laiskuutta, että se on turhaa toistoa. Ja minähän päätin, että minä en koskaan, en koskaan! tule sellaista tekemään.

Noh, en ole kovin paljon tehnytkään. Itse asiassa blogin 18-vuotisen historian aikana en ole koskaan julkaissut samaa tekstiä kahta kertaa, mutta toki olen linkittänyt joihinkin edellisten vuosien teksteihin, enimmäkseen kai resepteihin.

[Tässä aamupäivän kuva Oulun torinrannasta, aittatorin laidalta.
Rannan alue, uusine laitureinen on upea.
Luulisin ainakin. Ainakin silloin kun on valoa ja liikettä enemmän.
Tästä kuvasta tein kalenterikuvan 13:
otsikkokuvassa sentään enkelit ja tontut olivat liikkeessä, olemassa.]

Mutta nyt TAAS linkitän vanhaan, tai oikeastaan varsin tuoreeseen artikkeliin: sehän liittyy siihen, että miksi juuri tänään vietetään Lucian päivää? – Suunnilleen pohjoisen pallon puoliskon pimeimpänä päivänä vietetään juuri tänään Valon juhlaa? Tässäpä sille selitystä..

Lucian päivänä silmiä etsien

Historiaa Joulu

Appelsiinit jouluna

Kalenteriluukku 9: siellä on omatekemä kranssi!

Ei ole ihan mun juttuja moiset koristelut ja askartelut, mutta tuollaisenpa onnistuin tekemään. Helppo 🙂 homma, jos en olisi ensin joutunut aika pitkää aikaa etsimään hukassa ollutta kuumaliimapyssyä. Sellaisen tulin hankkineeksi joskus ”valokuvaajan urani” alkutaipaleella, kun tuotekuvissa halusin tehdä jotain ”ilmassa” leijuvaa.

Lopulta liimapyssy löytyi. Toinen ongelma oli siinä, etten ollut tajunnut ostaa mahdollisimman VÄHÄN mehukkaita appelsiineja. Nämä ´koristeappelsiinit´ kun sattuivat olemaan varsin hitaasti kuivuvia. Kranssia varten kuivattelin viipaleita huoneenlämmössä ja satunnaisessa uunin jälkilämmössä monta monituista päivää.

Mökillähän on sienikuivuri, ja sillä homma olisi hoitunut paremmin ja nopeammin, ja appelsiiniviipaleet olisivat ehkä sillä tavoin pysyneet raikkaamman värisenäkin, mutta meneehän se noinkin, eikö?

Appelsiinit nyt eivät varsinaisesti ole joulun hedelmiä. Jouluomppuja toki on, mutta jouluappelsiineja? Ehkä liittyy siihen, että kun appelsiineja alkoi Suomessa saada, olivat ne niin harvinaista herkkua, että niitä hankittiin vain jouluna.

Ainakin jo 1700-luvulta on mainintoja aateliskartanoissa tarjotuista appelsiineista, mutta varsinaisesti niitä tuli vasta itsenäisyyden ensi vuosikymmenillä. Ja monet meidän sukupolvemme vanhemmat, myös minun äitini, muistivat, milloin sodan jälkeisinä vuosina saivat ensimmäisen appelsiininsa. Jouluunhan se monen muisto liittyi. Mutta ei niitä silloin kyllä kransseihin liimailtu!

Historiaa Joulu Reseptit Ruoka ja viini

Persimonisalaatti ja muistoja lasipurkista

Nyt on löytynyt joulupöytään uusi salaatti!

Tämä sopi ainakin eilisen poronkäristyksen ja puikulamuusin [perinteinen itsenäisyyspäivän ruoka] kanssa. Tämä olisi hyvä lounassalaatti sellaisenaankin. Minusta se on hyvin kauniskin: jouluinen ja juhlava.

Persimon-mozzarellasalaatti

2 persimonia
salaattia
pussillinen mozzarellapalloja
½ granaattiomenasta siemenet
20 – 30 pistaasipähkinää (mielellään suolattuja

Vinegretti kastikkeeksi

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl vaahterasiirappia

Pese ja viipaloi persimonit.
Tarvittaessa huuhtele ja kuivaa salaatti.
Valuta mozzarellapallot.
Halkaise granaattiomena ja irrota siemenet*.
Kuori pistaasipähkinät ja rouhi veitsellä kevyesti.

Asettele salaatti, persimonit ja juusto vadille.
Ripottele granaattiomenan siemenet ja pähkinät pinnalle.
Sekoita vinegretin ainekset ja kaada salaatin päälle juuri ennen tarjoamista.

*Granaattiomenan siemenet irtoavat suhteellisen helposti, kun ensin pyörittelet hedelmää pöytää vasten. Kolme erilaista kuorimistapaa on esitelty Kotilieden sivulla KLIKS Ja muista ostaessasi että mitä kiiltävämpi kuori hedelmässä on, sitä parempia siemenet ovat. Mattainen, harmaa kuori tarkoittaa ylikypsää hedelmää, joka kannattaa jättää kauppaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERIN LUUKUSSA 7 on kuva kauniista lasipurkista ja sen jouluisesta koristelusta.

Tällainen oli meidän perjantaisessa kyläpaikassa, ja mehän, varsinkin me historioitsijat, ryhdyimme pohtim aan lasipurkkien historiaa ja käyttöä menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina. Kaikilla meillä oli kotona ja mummuloista muistoja Riihimäen, Karhulan … lasipurkeista. Myös jotain muistikuvia, jopa tietoa, siitä, mitä lasipurkeissa säilytettiin.

Mitä muistoja sinulle tulee? Mitä lapsuuden kodissasi tai mummolassa tällaisissa säilöttiin/säilytettiin? Oliko jopa kirkonkylän kaupassa tällaisia? Vai oletko nähnyt niitä vain sisustuselementteinä?

Historiaa Muistikuvia Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Muistikuvia hiipuu historiaan

Taas on ollut minun Muistikuvia-yritykseni viimeinen keikka! Perhe ei oikein enää usko, että oikeasti lopetan ne vähäisetkin valokuvaussessiot, joita olen vielä tänä vuonna tehnyt. Nyt vaan en voinut kieltäytyä kun pyydettiin.

Kun neljä minua puolenkymmentä vuotta myöhemmin aloittanutta historianopiskelijaa, jotka aikanaan valmistuivat historianopettajiksi ja jotka ovat pitäneet yhteyttä keskenään 80-luvulta asti, ottivat yhteyttä, lupauduin kuvaamaan. Heillä oli vuotuinen (?) tapaamisensa Oulun suvessa. Nämä minun näkökulmastani nuoret naiset olivat päättäneet pukeutua kansallispukuihinsa ja halusivat tulla ikuistetuksi ”kaverikuviin” meidän yhteisen opinahjomme tienoilla Kasarmintien huudeilla, ja Hupisaarilla. Totta kai lupasin tällaisen kuvauskeikan tehdä.

Olipa kyllä mukava päättää pikkuruisen firmani toiminta tällaiseen kuvaussessioon, – vähän ehdittiin yhteisiä opiskelumuistojakin kertailla. Tuli mieleen merimaskulainen sanonta: ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa.” Jotenkin eiliseen aamupäivään kiteytyi paljon: oikein hyvä päätös minun pienen ja aika lyhytikäiseksi jääneen valokuvausyritykseni kahdeksanvuotiselle taipaleelle.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Minullakin on ollut kansallispuku, Kaukolan puku. Eilen olin pahoillani, että olen sen myynyt. Mietin, että miksiköhän? – Oli ehkä tarve kartuttaa matkakassa tai olin ehkä kasvanut sekä henkisesti että fyysisesti kansallispuvusta yli ja ohi? Tai ehkä sittenkin silloin ajattelin, että minun karjalaisuuteni on niin heikkoa, että on paras luopua tuosta sen vähäisestäkin ilmentymästä. Onneksi löysin puvulle hyvän uuden kodin.

En ole varma, olisinko sitä koskaan tarvinnut/käyttänyt myynnin jälkeen? Vaikea ajatella, että jossain karonkassa tai rotissöörien kapitulissa olisin kansallispuvun ylleni laittanut. En kenenkään häihin saatikka hautajaisiin tai lasten lakkiaisiin tms. olisi sitä pukenut. Ehkä jollain esitelmäreissuilla/juhlapuhujana olisin saattanut käyttääkin, kuten olin joskus 1980-luvulla tehnytkin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään olen muutaman tunnin editoinut eilistä kuvamateriaalia, ja käynyt pyörälenkillä kuvailemassa helteistä Oulua. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni. Ei enää kortteja tai kalentereita varten, ei markkinointiin, ei kuvapalveluun myyntiin. Mutta tänne blogiin, tietysti.

Sieluntila-niminen moduulirakennus on siirretty tuomiokirkon edestä Tervaporvarinrannan venesataman rannalle. Siinä se on ensi viikolla alkavien asuntomessuvieraiden katseltavana ja käytettävissäkin. Se tarjoaa rauhallisen paikan esimerkiksi hiljentymiseen, ehtoollisen viettoon tai keskusteluun papin kanssa. Kuutionmallisen rakennuksen kaksi seinää on peilimäistä lasia. Sisään ei näe, mutta sisältä näkee ulos.

Asuntomessualueesta laittelen varmasti kuvia, kunhan sinne pääsee.

Historiaa Liikkuminen

Aika hävittää, kuluttaa, kulkee

Tänään auringon keskipiste siirtyi eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle. Paistakoon päivä, tulkoon jo keväiset päivät ja pimeä painukoon – jonnekin.

Olen vähän turhan realisti, mutta toisaalta historioitsija, vuodenkiertoa ja menneitä ja ajan käsityksiä aikanaan tutkimus- ja opetustöissäni useinkin sivunnut, joten ehkä siksikin ”jäänyt päälle”. Joten toivon, että tämä vanhan kansan tietämys pitäköön kutinsa.

”Kevätpäiväntasaus ei ole ollut vanhan kansan pyhäpäivä,
mutta sitä on pidetty vuoden »kuivimpana» päivänä.
Tämä tarkoitti sitä, että jos asioita tällöin hävitettiin,
ne myös pysyivät poissa.”

Tänään on hävitetty asioita, jotka pysykööt poissa.

Aikaan liittyy sekin, että taisin tehdä tänään oman hiihdon nopeusennätykseni. En kerro kilometrinopeutta. Mutta hyvä mieli tuli tehtyä oma ”enari”, – sikäli kuin tiedän. Enhän minä hiihtoja kellottele, mutta Garmin automaattisesti näytti, että hyvin meni. Ja hyvälle hiihto tuntuikin.

Ajasta ja sen käsittämisestä pitkä postaukseni täällä.

Historiaa Mökkielämää

Laskeuduttiin laskiaissunnuntaina

Aamupäivällä kotimatkalla pois Lapin talven ihmemaasta, vielä eilisen auringonpaisteen pistämänä ja ladulla olleena, Lappiin – sen luontoon ja rauhaan – taas kerran hurahtaneena ja mökkikuplaan humplahtaneena havahduin siihen tosiasiaan, että helmikuu on joka tapauksessa nyt selätetty. Helpostihan se meni. Ainakin tänä vuonna, jolloin puolet sai viettää mökillä.

Surkeassa, loskaisessa, liukkaassa säässä palatessa annoin mielelläni Pehtoorille ajohukin koko matkalle. Neuloin, surffailin, luin uutisia – mieletön, mieletön maailma! Ja sitten viesteilin suuntaan jos toiseenkin.

Ja lähettelin laskiaissunnuntaikortteja.

Kuvat ovat mökkipuron rannasta. Yli satavuotiaan kelkan kyydissä Roope-nalle, ja pikku nalle (ehkä se on Roi?) . Roope-nallella on Tiu-neule, jonka alunperin neuloin Miniälle. Tulinpahan huovuttaneeksi heppaneuleen nallelle sopivaksi ja jämälangoista tein myös tyynyn vanhaan kelkkaan.

Kelkka on lähtöisin Albergasta (Leppävaara) 1800-luvun lopulta. Ostin sen Oulun kauppahallin pop-up antiikkikaupasta (Minnan antiikki) joululahjaksi itselleni viime jouluna.

Leppoisaa laskiaista, ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua”!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Mitä pidemmälle laskettiin, sen parempi tuleva sato olisi!
Syksyllä naiset kehräsivät ja muokkasivat pellavia, hamppuja ja villoja, ja sitten laskiaisen aikoihin alettiin kutoa kankaita.
Laskiaisen koko huuto kuului: ’Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät!’.

Historiaa Valokuvaus VAT

Oppia ikä kaikki vol. xxx

Tänään on satanut koko päivän. Tammikuulta on lumisadevarastoja jäljellä, ja tuntuu, että ne kaikki tyhjenivät ja tulivat alas tänään. Vielä pyörittävän tuulen avittamana. En harmitellut, että jäivät ulkoilut olemattomiin: nyt on mahdollista, että latuverkosto laajenee ja laduilla on lunta pohjaan asti. 🙂 Sitä paitsi oli puuhaa ja menoja tälle päivälle: hammaslääkärireissu vaihteeksi ja hieroja. Molempien jälkeen kerta kaikkisen terve olo.

Monta tuntia on mennyt lukiessa historiaa. Omiakin tekstejä – ihan kuin uutta asiaa! Ja lapsuuden historiaa, perhehistoriaa, 1800-luvun historiaa, arjen historiaa. Melkein tuli (taas) ikävä luentojen pitoa, opiskelijoita, oppimisen ilmapiiriä.

Tulipa tästä ”opetan itse itselleni” -tilanteesta mieleen harjoitustyö, jonka tein Tornion VAT (valokuvaajan ammattitutkinto) -koulutuksessa syksyllä 2015. 😂

Ja toinenkin! Kaikkea sitä! Melkoinen blondi on luennolla touhunnut!

Historiaa Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Taste-vin – viiniammattilaisten ja -harrastajien työkalu

”Jo antiikin aikana– ”
Vesuvion juurella Pompeijissa yksi hienoimmista taloista on Vettin talo. Talo oli kahden miehen, joilla oli viinikauppaa, viljelyksiä, ehkä myös ilotalo, ja sen talon seinästä on paljastunut fresco, jossa cupidot maistelevat viiniä, ja heillä on käsissään pieni kuppi, hyvin paljon taste-vin´n näköinen pieni pyöreä astia.

Se on paljolti samannäköinen kuin myös se, jollaisesta on mainintoja 1400-luvun Ranskasta. Silloin maistelukupin nimi oli ´bordolese´(mikä on myös pullon muodolle nimitys Burgundissa). Tämä 1400-luvun bordolese oli pyöreä, sen keskellä oli aukko, eikä siinä ollut kahvaa tai ketjua. Sen halkaisija oli kahdeksan senttiä ja syvyys kaksi senttiä, ja se näytti vähän siltä kuin halkaistu donitsi.

Nykyisen kaltaisena taste-vin syntyi ilmeisesti 1700-luvulla, ja oli yleisesti käytössä Ranskassa jo 1800- ja 1900-luvuilla.

Maistelukupin ”kuplat”

Maistelukuppeja on valmistettu monista eri raaka-aineista, mutta tässä viime vaiheessa oli tärkeää, että se ei mene rikki mm. hevoskyydillä kuljettaessa. Taste-vin tehtiin enimmäkseen hopeasta tai hopeoidusta metallista – paitsi että se kestää, se taittaa hyvin valoa, jota taas tarvitaan viinin värin tunnistamiseen. Lisäksi hopean käytön kerrotaan mahdollistavan viinien, erityisesti valkoisten, hyvän hapetuksen.

Vuosisatoja sitten viinien arviointi tehtiin pimeässä, kynttilänvalossa kellareissa, joten taste-vin´n reunoille suunniteltiin syvennykset, pienet kuopat tai kuplat, jotka vangitsevat ja heijastavat valoa. Oikealla on kahdeksan isompaa kuoppaa, ja niitä käytetään nimenomaan punaviinien värin ja kirkkauden arviointiin. Vasemmalla on yhteensä 17 pientä ”kylkiluuta” ja ne puolestaan korostavat valkoviinien vivahteita. Kupissa on pohjalla ympyrässä 14 pientä nystyä, ja niiden tarkoitus on edistää viinin hapettumista. Keskellä, pohjassa on suuri kupla, jonka yläreuna on raja, johon asti viinin sai kaataa. Siis todellakin vain maisteluannos näistä kipoista maistettiin!

Taste-vin´n oikeaoppinen käyttö noudatti tiettyä kaatotapaa; näin siksi, että viiniin saadaan oikea ”valon kulma”. Valkoviinin analysoinnissa taste-vin´ä pidettiin vasemmalla kädellä ja viiniä kaadettiin oikealla kädellä. Punaisen kohdalla toisinpäin: kuppia pidettiin oikealla kädellä ja viiniä kaadettiin vasemmalla.

Taste-vin jäi pois ammattikäytöstä tai ylipäätään viininmaistelusta, koska sen muoto ei sovellu tuoksun arvioimiseen. Tuoksu haihtuu matalasta, avoimesta taste-vinis´tä melko nopeasti. Niinpä maistelulasit syrjäyttivät taste-vin´n ja nyttemminhän se on enimmäkseen sommelierien, viiniasiantuntijoiden ja -harrastajien tunnuksena, ketjussa tai nauhassa kaulalla roikkumassa. Mainittava vielä, että pieni taste-vin-kippo on viiniharrastaja-rotissöörien (OMGD) käädyissä (kuva yllä).

Dionysoksen symboli ja taste vin

Menneinä vuosisatoina maistelukipoissa oli usein myös pieni kahva/varsi. Kahva muodostui usein toisiinsa kietoutuneista käärmeistä, mikä oli viittaus tai kunnianosoitus Dionysokselle, viinin jumalalle.

Dionysoshan oli ylijumala Zeuksen ja Semele-nimisen kuolevaisen naisen poika. Kuten voitte kuvitella, Zeuksen vaimo Hera ei ollut aivan tyytyväinen, kun hän sai tietää Semelen olevan raskaana. Hera järjesti Semelen kuoleman (pelästyi kuollakseen Zeuksen salamia). Semelen kuoleman jälkeen Zeus otti Dionysoksen Semelen kohdusta ja kasvatti tämän omalla reidellään kuin kohdussa. Ja muutamaa kuukautta myöhemmin Dionysos syntyi Zeuksen reidestä, ja Zeus antoi hänelle käärmekruunun.

Vuosia myöhemmin, kun ihmiset alkoivat palvoa Dionysosta (Cult of Dionysys -juhlissa), he kiersivät käärmeitä käsivarsiensa ympärille, mistä sitten aihe myös taste-vin´n kahvaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva Vettin talon frescosta Wine News -nettijulkaisun artikkelista.

Kuva Dionysoksesta Dionysus and members of his thiasos on an Attic black-figure krater-psykter (525–500 BCE, Louvre Museum)

Historiaa Isovanhemmuus Joulu

Itsenäisyyspäivä rauhassa

Itsenäisyyspäivä.

On ollut touhun ja tekemisen päivä, yhdessäolon ja juhlan päivä.

Aamupäivä meni valmistellessa, ruokaa tehdessä (huomenna sitten kuvia ja reseptiikkaakin), lenkillä, ja jo kahdelta tuli pikkujouluväki: Juniori, Miniä, Apsu ja Eepi! Kaikenmoista ohjelmaahan meillä oli, mutta The Juttu oli jo perinteinen piparien koristelukilpailu. Palaan ehkä huomenna asiaan – tämänkin jutun osalta.

Ja iltahan on mennyt tietysti Linnan juhlia katsellessa.

Elellessä rauhassa. Kiitollisena.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kun joka vuosi täällä blogissa on uusia lukijoita ja kun joka vuosi yksi luetuimmista postauksistani on artikkelikolumnini jossa on itsenäisyyspäiväkynttilöiden merkitys ja selitys niille, niin varmuuden vuoksi tässä taas linkki tuohon: Itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää

Tänään me pitkästä aikaa sytytettiin ne Apsun kanssa yhdessä.

Historiaa

Heijastimet, Sillanpää ja naisten oikeudet

Lokakuun ensimmäinen on Heijastinpäivä!

Viimeistään nyt heijastimet takkeihin ja reppuihin heilumaan.

Tänään on myös Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä, ja se on myös virallinen liputuspäivä. Kaikkihan me tiedämme, miksi juuri Sillanpään kunniaksi liputetaan?

– Sillanpää oli vuonna 1907 valitun ensimmäisen eduskunnan naiskansanedustaja (SDP); yksi niistä 19 naisesta, jotka valittiin. Merkittävää on, että hänen eduskuntauransa jatkui viime sotien jälkeisiin vuosiin asti.

Sillanpää vaikutti vuosikymmenien aikana monin tavoin naisten aseman parantamiseen, ja mm. vuoden 1929 avioliittolain laadintaan. Tuohon asti oli monin keskeisin osin ollut voimassa vuoden 1734 naimiskaari, mutta vuoden 1929 laissa mm. lakkautettiin aviomiehen edusmiesasema vaimoonsa nähden, minkä jälkeen puolisot julistettiin oikeudellisesti tasavertaisiksi. Jo kymmenen vuotta aiemmin (1919) naiset olivat saaneet luvan mennä ansiotyöhön vaikka ilman aviomiehen suostumusta, ja tähänkin lainsäädäntötyöhön Miina Sillanpäällä oli ollut vaikutuksensa.

Lokakuussa on muitakin aika ”naisellisia” päiviä: ainakin 11. ja 12. päivä ovat sellaisia.

4. Korvapuusti päivä
10. Aleksis Kiven päivä eli suomalaisen kirjallisuuden päivä / Maailman mielenterveyspäivä (WHO)
11. Kansainvälinen tyttöjen päivä
12. Roosa nauha -päivä / Pukeudu pinkkiin -päivä
24. YK:n päivä
31. Halloween

Mutta kyllähän näitä kaikkia voi sukupuolittamattakin ´juhlia´. 🏳 🏳

Antoisaa, valoisaa ja vaikuttavaa lokakuuta kaikille!