Eilen oli pohjoisessa Lumen Jättö Päivä. Oli hienoa kokea se. Liekö koskaan enää sattuu kohdalle? Onneksi eilisen hulppean patikoinnin jälkeen tuokin vielä saatiin kokea.
Kaikki alkoi siitä, kun toissailtana ennen nukkumaanmenoa kävin vielä purolla – se on sellainen mökille kuuluva iltarituaali, rutiini – ja jo silloin kuului puron yläjuoksulta merkillistä kohinaa… mikä ihmeen ääni? Hain miehen sisältä mukaan ja lähdimme vielä pienelle kävelylle ja kyllä: Alahangan risteyksen siltarumpujen kohdalla jo vesi noussut! Noussut aika paljon.
Eilen aamulla kohina oli kuitenkin jo vaimennut, ja aamupesulla puronrannassa kuului vain alli-pariskunnan parkaisu, kun säikähtivät tuloani ja lähtivät saman tien lentoon.
Sitten aamupäivällä, lähtiessämme patikkaretkelle, purossa oli vain yksi uoma jäästä ja lumesta vapaana.
Palattuamme minivaellukselta, alkuiltapäivästä, jo näkyi ja kuului, että puron – mökkiä lähinnä oleva – uoma on varmastikin iltaan mennessä auki. Oikealla näkyy kuinka vesi jo tulee kohti pientä siltaamme…
Lounasmakkaralle kutsuttu mökkinaapuri, joka on Hangasojalla ollut vuosikymmeniä kaikkina vuodenaikoina, muisteli, ettei näin lämmintä helatorstain seutua ole aiemmin ollut. Kun luntakin on ollut poikkeuksellisen paljon, niin ei oikeastaan ole ihme, että tuntureilta lumet valuivat kurun pohjille, puroihin ja alaville paikoille ennätysnopeasti, – poikkeuksellisella voimalla ja määrällä. Tuntui että vesi vyöryi alas muutamassa tunnissa.
Yläjuoksun kohina siirtyi alemmas, ja mökin rannassa vesi alkoi nousta 10 sentin tuntivauhdilla. Meidän puro, josta loppukesästä on saunavedet melkein rapsuteltava, muuttui muutamassa tunnissa vuolaaksi virraksi.
Kevään ja kesän tulo konkretisoitui ja oli tavattoman kiehtovaa seurattavaa.
Entäs meidän pitkospuiden päässä oleva pulahduspaikka? Normaalitilanne on tämä (viime juhannuksena kuvattuna)
Eilen päivällä tämä
Ja eilen illansuussa tämä. Hangasojassa (River Hangas) voi uida. Uinkin. Tuohon kelolle asti. Olisinhan uinut kauemminkin, mutta kun ei tullut uimalasit mukaan! Huh. En varmasti olisi uinut vaikka olisi ollut mitkä lasit! Se oli NIIIIN kylmää. Tunturipurojen raikkautta – kirjaimellisesti.
Pitkospuiden päästä ylävirtaan – josta talvinen kuva näyttää tältä ….
Sama puron mutka näytti tänä aamuna tältä (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja kuvan reunana nuolen kautta voit ”rullata” koko sarjan ilman välitekstejä)
Mutta – valitettava – tosiasia on se, että olemme tänään palanneet pohjoisesta. Pois rauhasta, hiljaisuudesta, tulvan kohinasta, pois mökkielämän auvoisuudesta, pois liki erakkomaisesta kahden hengen kevätretriitistä, jollaista tuskin enää tulee.
Mutta hyvääkin paluussa on: kotona odotti juniori ruoan kanssa. Ja huomenna on työ, joka sekään ei ole pahaksi. Ja täällä on lämpö, vielä isompi lämpö kuin Ultima Thulessa. On kevät. Täälläkin. Vaikka se ei kohisekaan.
