Kenkku ilima – ja Kiinan kuvat

Pehtoori tuli aamupäivällä lenkiltä ja sanoi, että ”siellon vähä kenkku ilima, pistä kunnolla päälle jos lähet ulos.”

Ei oikeastaan ollut tarkoitus mennäkään, mutta ”kenkku ilima” pisti miettimään, että NYT JUURI voisi olla oivallinen tilanne ottaa kuva lehdessä olleeseen ”kuvaa ankeinta mahdollista” -kilpailuun. Tai muuten vain koettaa kuvata ankeaa marraskuuta. Siispä Canon reppuun ja rantaan. Juuri kun olin ottanut ensimmäisen ankeuden

ja  olin ottamassa tätä alla olevaa kuvaa (jossa minusta ei oikeastaan ole mitään ankeaa, ehkä vähän alakuloinen vain)

niin kohdalleni tulee puistotietä pitkin auto, likaisin ja rähjäisin pickuppi, joka kaupungin katurakennusvirastolla tai jollakin sen kaltaisella puljulla on, ja kuski (vielä rähjäisempi kuin auto, tupakansavuinen, parransänkinen, tympääntyneen ja tympeän näköinen tyyppi) veivaa ikkunan auki – oikein sillä töin pysähtyy ja vaivautuu – että saa sanotuksi minulle: ”No paljoko kannattaa täälä mittää kuvia otella? Vaikkois miten hieno kamera ni ei kannata kuvata.” Sulki ikkunan ja lähti ajeleen. Hö! Oispa pysyny vähän aikaa autonräiskänsä ja naamavärkkinsä kans paikoillaan, niin oisin varmasti saanut ankeimman kuvan ikinä!

Miksihän moinen kenkku tyyppi sai minut unohtamaan ankean haasteen. Ei nyt mitään äärimmäisen, suuremmoisen auvoista, aurinkoista ja autereista maisema episodin jälkeenkään ollut, mutta löysinpäs vaikka mitä mukavaa linssin taakse. Ja kun käännyin takaisin kotiin päin, tympeä tuuli kääntyi myötäiseksi, ja ilmakin oli mitä parhain.

Tuosta allaolevasta pidän, siinä on jotain melankolista, mutta kuitenkin luontoa…
(klikkaamalla kuvat suurenevat)

  


Mikä tuo tuossa kannossa on?

_______________________________________________________________________________________________

Ja sitten

KIINAN MATKAN SADAT KUVAT OVAT NYT NETISSÄ!!

http://www.satokangas.fi/Matka/Kiina%202011/ 


Lopputulema Kiinan matkan jälkeen

Matkan jälkeen maanantaina… Ei kandiseminaaria, ei töihin menoa. Mitä voi kyllä pitää hyvänä asiana. Aamupäivä  laukkuja, tiedostoja ja kuvia purkaessa. Kotona paluuhommia. Tälle päivälle ei muuta obligatorista kuin luento ja kampaaja. Tuntui välttämättömältä ja erittäin mukavalta kävellä kaupunkiin ylipitkien hiusten saksimiseen. Matkalla harmaata, kosteaa, ankeahkoakin, mutta niin hyvä ja raikas hengittää. Niin hiljaista, joskin lounaismurteet vieläkin kuuluvat … ;). Liikennettä ei nimeksikään, tien ylitys ei vaatinut strategista suunnittelua ja pitkällistä tarkkaanharkittua ajoitusta: ei muuta kuin menet toiselle puolen, se on siinä.

Siinä tepastellessa mietin vielä matkaa, sen summaamista. Ja tässä tulos:

1) Kiinassa on paljon väkeä. Kaikkianhan sen tietävät, mutta silti se yllättää. Kiinalaisia on ja on ja on ja …


2) Pieneen mieleenkään ei tulisi vuokrata autoa siellä. Hullunrohkea on tullut joskus oltua, mutta ei niin, että Kiinassa lähtisi liikenteen sekaan itse ajelemaan. Toisaalta koko reissun aikana ei nähty kuin yksi kolarinpoikanen ja autojen pellit sileitä ja melkoisen naarmuttomia.

3) Kiina on siisti maa. Ihan tavattoman siisti. Paitsi hyppymäkimallin vessat. Erityisesti Xi´anin lentokentän tuloaulan vessassa kaipasin kumppareita jalkaan ja maskia kasvoille. Urean tuoksu melkein tarttui.. uuh. Julkinen tila saattaa kiiltää ja olla puunattu ja puleerattu, mutta vessat!

 

 

 

 

 

 

4) Saasteet ja pakokaasut ovat ongelma. Tosin meidän matkamme aikana nähtiin Pekingissäkin sinistä taivasta. Lisäksi tupakansavu ja hotellien kokolattiamatot ja toisilla enempi, toisilla vähempi nuha, tekivät olon tukkoiseksi.
5) Ruoka on hyvää. Vaikka se olisi turistikohteissa tarjottua massakeittiön tuotosta, se on hyvää. Länsimaalaisiin piintynyt tapa syödä (käyttää isoja lautasia, haarukkaa ja veistä, ottaa ruoka omalle lautaselle) hankaloittaa aterointia ”yhteispöydästä”, tikkujen käytön työläys  ja jälkkäreiden vähyys mahdollistivat sen, ettei yleensä tullut syötyä kerralla itseään pyörryksiin kuten esim. buffet-tarjoiluissa helposti käy.

 

6) Kuvaamiseni tällä reissulla on ollut kovin huolimatonta. Ei juuri keskittymistä asiaan… Olen höpötellyt, ja ihmetellyt. Katsellut ja sitten vain räpsinyt ilman mitään selvää ”suunnitelmaa” tai tarkkuutta.
7) Olympian matkatoimiston tapa järjestää reissuja on tyyris, mutta rahalle saa myös vastinetta. Kaikki pääsymaksut on maksettu, etukäteen yleensä, bussi vie ja tuo, se on aina odottamassa paikassa A ja vie nähtävyydelle B.

 

Voit kulkea oppaan ja paikallisoppaan perässä tietämättä yhtään, mihin pitäisi mennä, sinun ei tarvitse tietää, mitä kautta olisi paras kulkea tai mistä saa mennä tai ei saa. Ruoat on tilattu valmiiksi, ne palvelurahoineen on maksettu. Kuljettaja ja paikallisopas ”tipataan” matkanjärjestäjän puolesta. Aikataulutus on tehty valmiiksi, mutta se ei sido, mutta toisaalta mahdollistaa paljon näkemisen.
8 ) Ryhmässä matkustaminen on periaatteessa ihan mukavaa, mutta se myös väsyttää. Varsinkin jos on kaltaiseni, joka ei osaa/ymmärrä olla olematta läsnä/äänessä.
9) Kiinassa on paljon kaunista. Paljon muutakin kuin bonsait. Siihen palaamme kuvasivun myötä.

 

10) Kiina on nyt tullut nähdyksi kahdesti. Melkein kuukauden olen siellä yhteensä viettänyt. Luulen nyt, että se riittää. Tällä hetkellä minun on vaikea kuvitella, että menisin sinne vielä. Peruun voisin lähteä. Tai safarille. Tai Skotlantiin, ehkä sittenkin seuraava matka taas Italiaan, vaeltamaan kenties? Seuraavaksi kuitenkin mökille. Parasta niin.

Kiinasta kotiin koko vuorokausi reissaten

Kotiin. Viime metreille asti matka sujui sutjakasti, mutta tänään viimeisenä aamuna sitten tuli sellainen sumu, että ei oltu sen seasta Suomeen päästä. Matka hotellista lentokentälle kulki varovaisesti, hiljalleen  (sunnuntain varhaisaamun ruuhkassa!) kuljettaja mister Wun ajellessa tuttuun tapaansa turvallisesti, mutta sitten terminaalissa tajusimme, että sumu todellakin estää lentoliikenteen kentälle ja kentältä.

Olipa sitten vielä mahdollisuus höpötellä  kaikkien uusien tuttujen kanssa. Mielessä pyörivät pari viikkoisen monet kokemukset, en tainnut olla ainoa, jolla tajunnanvirta kulki päivistä, maisemista, paikoista, nähdystä, koetusta ja maistetusta, asiasta toiseen.

Pitkän odottelun uupumusta vähensivät myös Jesse ja Olivia, suomalaiset tarhaikäiset sisarukset. Milloin viimeksi olen saanut pitää pikkuisia sylissä? Meillä oli oikein hyvät jutut. 🙂 Ja Jesse lausui hienon viisauden: ”Kuvia otetaan siksi että jää muistoja”.  Välittömiä muksuja olivat. Ja siitä kätevästi aasinsilta siihen, että meidän matkaretkueessa  ”sosiaaliset fobiat” olivat muutamilla sen verran vähäiset, että saatiin hyviä juttuja aikaseksi.

 Ja lentokentillä ja koneessa työstin matkapäiväkirjaa www-sivua varten. Kuvia jo vähän muokkailin. Mutta kun niitä on reilut 2000! ja sitten vielä teimme L:n kanssa vaihtoskit, joten minulla on koneellani myös hänen kuvansa. Riittää editointia. Mutta ensi viikko on sen verran puuhakas että matkasivun (Vanhat matkat on täällä (klik, klik!) ) työstäminen varmaan jää… mutta ilmoittelen täällä kun alkaa matkakuvakertomusta syntyä.

Höpöttelyjen lisäksi käveltiin kenttää eestaas. Kentän suuruudesta kertonee se, että siellä terminaalista toiseen siirryttiin junalla. Katto korkealla, lattiat kiiltäviä, kaupat koreita. Nuorisolle ostettiin karkkituliaisia. Ja käytiin odotellessa loungessa! Päästiinpä sinnekin kun oli saatu pisteillä korotettua matkustusluokka. Vuosikausia Finnair Plus-Visa -yhdistelmällä kerätyt pojot saatiin käyttöön. Ja juhlaahan se oli päästä business-luokan penkeille loikoilemaan. Otinpa parin tunnin unoset, ja saatiin erinomaisesti syödyksi.

Businekseen pääsy oli huippuhyvä juttu semminkin kun kone pääsi lopulta lähtemään peräti neljä tuntia myöhässä. Ja sehän merkitsi meille Oulun koneen missaamista. Neljän koneeseen oli paikat, mutta me olimme Helsinki – Vantaalla vasta 17.40. Teimmepä sitten iltalenkkiä terminaali ykkösen ja kakkosen välillä. Metsästimme lippuja, jottei tarvinnut Helsinkiin yöksi jäädä. Aikamme luukulta toiselle kuljettuamme, liput saimme. Juuri äsken (meidän kello on nyt aamuviisi!) Juniori toi meidät kentältä kotiin. Kotona on hyvä.

Viimeinen Kiinan päivä

Herättyäni taas kerran ihan liian aikaisin, oli kello vasta puoli kuusi.

Lauantainaamuna puoli yhdeksältä lähdimme ensimmäiseksi kohti Beijingin kaupunkisuunnittelukeskusta, jossa oli kaupungin historiasta ja tulevaisuuden kaavailuista kertova 22 minuutin 3D-elokuva. Hurjat suunnitelmat kiinalaisilla on. Ja aikeena toteuttaa ne vuoteen 2020 mennessä. Ekologia, liikenne ja asuintilan kasvattaminen ovat haasteita, joita on mahdotonta edes käsittää.

Keskuksessa oli myös iiiiiso pienoismalli, ja verrattuna Shanghain vastaavaan erona oli, että tässä pienoismallin ulkopuolella kaupunkikuva jatkui ilmakuvista koottuna lattiana. L. kuvaa juuri hotelliamme.  

Suunnittelukeskuksesta palasimme taas todellisuuteen, bussilla Tiananmein aukion laidalle. Toiveena oli päästä katsomaan Maoa mausoleumissaan, mutta juuri kun olimme mausoleumin edessä siihen tuli poliisi/sotilaspartio, joka hajaannutti meidät ja muut aukiolla olleet kauemmas. Ei ihan pelottanut mutta kiltisti siirryimme sivuun. Mausoleumin eteen ajoi mustia limousineja,  – kaukaa näimme että arvovieraita meni Maoa katsomaan, me emme siis päässeet.

Tiananmein aukiolla hokasimme, että siellä oli paljon ”maalta” tulleita. Meidän ryhmämme kun tuntui olevan jollekin ihan yhtä iso ihmetyksen aihe kuin alueen muutkin ”nähtävyydet”. Vaaleat, suorasilmäiset pohjoismaalaiset olivat monelle kiinalaiselle kuvaamisen kohteita siinä missä Maon kuva tai puolueen johdon kokousrakennuskin.

Aukiolta siirryimme kohti Kiellettyä kaupunkia. Tiesin sen isoksi. Osasin odottaa jotain teatraalista, jotain maailman suurinta, ihmeellistä, paikkaa, jolla on vuosisatainen historia, paikkaa joka olisi jotain elämää suurempaa. Kielletyssä kaupungissa on ”harmoniaportteja” ja suuriin julkisiin tapahtumiin liittyviä pihoja. Siellä on Kiinan historiaa vuosisatojen ajalta. Ja siellä oli tänäänkin varmaan miljoona kiinalaista, tai ainakin paljon väkeä.

Mutta minulle se jätti valjun vaikutuksen. Ei mitään suuria kolahduksia. Kulisseilta vaikutti, kalsealta. Kolkolta. Mutta ehkä tässä oli taas se, että se ei ollut ”omaa historiaa”.

Ja siellä taas tuli mieleen, että kuka ”marssii” minkäkin lipun takana… Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat…  No mehän seurattiin sitten Olympian lippua …

 Aukiolta kohti ”rättikatuja”. Pehtoori ja J. kipeinä,  … flunssa puski päälle, joten ajatuksena lähteä ennen muita hotelliin omalla kyydillä [lue: taksilla] mutta eihän se niin vain onnistunutkaan. Siispä mekin vasta kuuden kieppeissä Sheratonissa.

Pari tuntia aikaa pakkaukseen ja lepoon ja sitten läksiäisillalliselle. Pekingin ankkaa! Nyt se on koettu. Kastikehan se senkin ruoan tekee.

Porukan keskinäistä kehumista … ja juttuja joita ei vielä oltu aiemmin kuultukaan. 🙂

Huomenna jo Suomessa. Beijing kuittaa.

Beijingin kulttuuria ja kulutusta

Aamulla lähdetttiin aikaisin, jotta ehdittiin nähdä kun pandavauvoilla (1 v.) oli ruokinta-aika. Pandavauvat ovat noin 40-kiloisia, ja niillä näytti olevan soveliaat olosuhteet. Ne olivat kovin hellyttäviä. Niitähän olisi voinut katsella kauemminkin.

Mutta matka jatkui. Kävimme katsomassa myös tiikereitä, leijonia, mutta tuli jotensakin ahdistava olo niitä katsellessa. Häkkiiin ahdetun oloisia. Eivätkä vain oloisia, vaan todellakin olivat häkkiin ahdettuja ja näyttivät ahdistuneilta. Mutta pandat olivat hellyttäviä.

No niinhän siinä sitten kävi, että osa meidän porukasta – me luonnollisesti mukana – oltiin hiukkasen myöhässä zoosta lähdössä pois, mutta nou hätä, meitä onneksi odotettiin.

Seuraavaksi keisarinnan kesäpalatsiin. Rauhan ja harmonian tyyssija, jossa ykkösjuttu oli sää. Tänään on ollut aurinkoista, ei ehkä ihan +20 C mutta lämpimäksi kävi ulkoilu. Ja sehän oli parasta. Kyllähän suomalaiset veden äärellä viihtyvät, joskin rauhan ja harmonian tyyssija on meidän mielestämme ehkä enemmän Inarinjärvellä kuin täällä yhtään missään. Mutta methän olemmakin melkein puoleksi lappilaisia.

Reissuporukkamme patikointiosasto (naantalilaiset, nousiaislaiset, myllypurolaiset ja me) päätti nousta kesäpalatsin  pagodalle. Huiputimme taas yhden kohteen. Ja näkymät!! Paluupolku oli ainoa rauhan ja harmonian tyyssija … siellä oli tosi mukavaa käveleskellä.

Lounas oli poikkeuksellisen viehättävässä miljöössä ja tarjoilijattarien asut ja kengät herättivät keskustelua. …

Katsastettuamme keisarin laivaston lippulaivan (18o tonnia, 20000 miestä ja 1000 hevosta olleet sitä paikalleen asettamassa) Olympian matkajärjestäjä ilmoitti meille yllärin: pääsimme lohikäärmeveneen kyytiin. Olihan jälleen sellainen epätodellinen olo.

Koskapa suurin osa porukastamme halusi, menimme myös vuoden 2008 olympialaisten stadion-alueelle. Mehän tyttären kanssa näimme toukokuussa 2008   olympiatulen, joka oli matkalla juuri tänne (ja sitten tänään onkin merkillisesti ollut tyärtä ikävä)), joten oli mukava nähdä, mihin se tuli oikein kulki. Valtaisia kävelyväyliä, valtaisia mittasuhteita joka suuntaan. Ja edelleen sää suosi ulkoilua. Mehän nautimme.

Hotelliin saavuttua kaikille oli järjestettynä haluttua ohjelmaa: kuka lähti hierontoihin, kuka silmälasikauppoihin, kuka nukkumaan. Minä ja S. olimme ilmoittaneet halukkuutemme lähteä ostamaan silkkiä. Ja sehän järjestyi. Meitä oltiin mersulla (ei Audilla vaikka niin kovasti toivoimme :)) vastassa, ja pääsimme 10 minuutissa suoraan tehtaanmyymälään. Silkkiä, samettia, brokadia, puuvillaa, villaa,  … Ostin reilusti kangasta iltapukua varten, ostin kasmirvilla-silkki-kangasta housuja varten ja silkkisen (burberry)kaulahuivin ja koko lysti maksoi 130 euroa. Ja kun meidän molempien (samanlaiset ;)) ostokset olivat kassissa ja maksettu, meitä odottti kuljettaja viemään meidät takaisin hotellille. Ylellistä oli.

Eikä siinä vielä kaikki. Ylellinen jatkui.

Meillä oli tapaaminen Sanilitu Villagessa kummityttären kanssa. Ja kummilapsihan on veljeni tyttäristä keskimmmäinen joka täällä opiskelee lakia, joten luonnollisesti myös veljeni  – vaimonsa ja kuopuksensa kanssa,  syysloman vuoksi/ansiosta – olivat kaupungissa tapaamassa tytärtään. Menimme siis kuudestaan syömään. Takyora on japanilainen ravintola, jonne kannatti ehdottomasti mennä. Ei ikinä ilman ”paikallisasukasta” olisi sinne löydetty. Kokit laittoivat ruoan pitkillä paistinpöydillä edessämme… Huippu ”show” ja ruoka oli äärimmäisen hyvää. Eikä todellakaan hintavaa. Ja saimmepa parasta sakea koskaan.

Mutta huippuateriaakin parempaa oli nähdä ja kuulla kummityttären kokemuksia ja juttuja opiskelusta täällä. Eikä ollenkaan huono idea ollut mennä jalkahierontaan ja/tai manikyyriin ruoan jälkeen. Ylellliseltä sekin tuntui. Ja se kulttuuri: mennään porukalla ravintolasta vähän hemmottelemaan. Ja kuinka edullista sekin oli!

Kuvia olisi taas tältäkin päivältä gigakaupalla mutta ei ehdi purkaa, ei jaksa ladata. Kirjeenvaihtajanne käy yöpuulle: huomenna viimeinen päivä tätä reissua koettavana, joten nyt nukuttava.

Great Wall – huiputettu :)

Tänään reissun kohokohta. Ainakin minulle. Kiinan muuri. Aamusella varhain lähdettiin ajelemaan kohti koillista, ja paikkaa josta voisimme nousta Kiinan muurille. 6000 km pitkä puolustusmuuri (mongoleja/barbaareja vastaan) on rakennettu kahdentuhannen vuoden aikana. Enin osa Ming-dynastian kaudella (meidän keskiajan loppu ja uuden ajan alku eli 1300-luvulta 1600-luvulle).

Sää suosi, tänäänkin. Matka bussilla kohteeseen, josta nousimme cabinilla muurin kupeeseen, kesti reilun tunnin. Cabinilla nousimme 800 merenpinnan yläpuolelle: sininen taivas ja hyvä hengittää. Ei ihan itsestäänselvyys näillä leveysasteilla ja korkeuksilla.

Meille annettiin puolitoista tuntia aikaa, olisihan niitä ollut ”osta-dollarilla-kaksi-T-paitaa”-kojuja yllin kyllin, mutta me lähdimme naantalilaisten (vmp:n vmp :)) kanssa kävelemään – tarkoituksena edes vähän liikkua… pian tavoitteeksi tuli ehtiä kavuta kohdasta 14 kohtaan 20. Edestakaisin nelisen kilometriä ja nousua 800 -> 1000 mpy.


Meidät iloisesti yllättänyt lämpö pisti kuorimaan kamppeita melkein jokaisen vartiotornin kohdalla. Puolivälin jälkeen joukkoomme liittyi vielä neljän hengen vahvistus. 

Kuvassa kaukana näkyvä vartiotorni oli kohta, johon asti nousimme. Loppupätkä oli jo vaarallistakin, ainakin sieltä laskeutuminen. Portaiden jyrkkyys pisti pysymään tarkkana. 

Ruskaa oli, vuoria oli, oli tunne,  että vain kerran elämässä voi jotain tällaista kokea. Oli niin hyvä tepastella. Eikä mitään rajaa keskinäisellä kehumisellamme. Noin nelisen kilsaa ehdimme ruskaisessa Kiinan vuorimaisemassa ”patikoida”. Ding, ding hao! Oikein, oikein hyvä. 

Paluumatkalla Beijingiin kävimme cloisonne-tehtaassa ja myymälässä: sinnehän ne silmälasirahat sitten jäivät. Tuli ostetttua arvokas maljakko.

 Työntekijöiden pajoissa tulimme miettineeksi työergonomiaa… ja ehkäpä vähän feng suitakin. Tosin pehtoori hoksasi, että jokaisessa tällaisessa kopperossa oli kaikesta – ainakin näennäisestä  – sotkusta huolimatta myös yksi viherkasvi.  

Iltapäivällä meille tuli ohjelman muutos: no mutta eihän se ollut ongelma! Ei millään muotoa Kung fu -show olisi meidän juttu. Siispä täsmäisku aika lähellä olevaan Shopping Mall´iin, jossa emme kauaa aikaa tärvänneet. Sieltä käveleskelimme lussakassa säässä ja palasimme hotellin lähelle: Hard Rock Cafe  on ihan vieressä. Nehän ovat meidän reissujen ”must”- juttuja. Treenipaita, nuorison tuliaiset tai opiskelijapilheiden pukukoodiin sopiva T-paita on tullut hankittua Roomasta, Barcelonasta, New Yorkista, Pariisista…. Ja nyt on sitten Beijing-paidat Toppilan kuntosalilla yllfpidettäviksi. 🙂

Vihdoinkin pääsin sitten myös kunnon kauppaan. Supermarkettiin, joka oli Lufthansa-centerin alakerrassa. Hämmästelimmepä melkoisesti viinihyllyjä; mm. Pichon Lalande (ks. 15.10. postaukseni) oli hyllyssä useampanakin vuosikertana… No ei mitään ilmaista täälläkään. Ja Palmeria ja … Vaikka ja mitä. Eipä sitten hankittu kuin yösuklaita ja vettä…

Ja sitten illallisen aika. Halusimme jotain muuta kuin turistiruokaa… ja menimme Centerin alakerrassa olleeseen korealaiseen Soraboliin, jota matkaoppaassa kehuskeltiin. Eipä turhaan kehuskeltu. Paikka oli ihan täynnä, eikä ihme. Ruoka oli hyvää. Kimschiä vihdoin sitten söimme. Kahdessakin eri muodossa, ja yllätys; mereneläviä. Kylläisinä elämämme ensimmäisestä korealaisesta ruokapöydästä nousimme.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin … Huomenna taas paljon mukavaa tiedossa. 

Xi´anin sumusta Beijingin sumuun

Villihanhipagodi oli päivän ensimmäinen kohde. Aamuruuhkassa ajelimme puolisen tuntia, yritin täydentää kulkuneuvokuvasarjaani. Varmasti satoja kuvia pelkistä mopoista, skoottereista, linjureista, polkupyöristä, riksoista, lavamopoista….  

Villihanhipagoda oli yksi rumimmista, mitä koskaan on nähty, mutta eipä sillä väliä, sillä kuulimme (ohi virallisen opastuksen, ;)) kerrassaan mukavan tarinan vuodelta 1999. 

Pagodaan tutustumisen jälkeen pääsimme kalligrafia-kurssille. Opettajana oli paikallisen lukion englannin opettaja, joka teki vapaaehtoistyötä buddhalaistemppelin ja taideopiskelijoiden hyväksi. Vallan mainio opettajahan hän oli. Näytti miten Suomi kirjoitetaan (kukka, orkidea, maa)  ja kertoi kaikenlaista kanji-merkeistä.

Taidan tuntea yhden, jollen parikin, jotka olisivat olleet todella innoissaan ko. paikassa. Meistä reissulaisistakin se oli vähintääkin kelpo lisä reissun ohjelmassa.

Pagoda-alueelta siirryimme yhteen Kiinan muslimien suurimmista alueista. Kovin näyttivät moskeija ja minareetti erilaisilta kuin niissä arabimaissa (Marokossa tai Dubaissa) joissa on käyty. Alla minareetti.

Muslimikortteleissa oli juuri lounasaika meneillään, katukeittiöitä ja ruokaputiikkeja tuli katseltua ihmetellen. Taas kerran ihmetellen, kovastikin.

Meilläkin lounasaika. Pääsimme tällä reissulla ensimmäistä kertaa buffettiin. Pottumuusista nuudelikeittoihin, ankasta frittibroileriin oli vara valita ja suklaakevätkääryleitä jälkkäriksi!

Iltapäivällä ehdimme vielä käydä Han-dynastian (n. 200 eaa–200 jaa) hauta-alueella. Vuonna 1989 valmistunut mausoleumi oli rakennuttu vähän kuin Aboa Vetus, kaivausalue oli jätetty ”avoimeksi”. Kuvassa ”karjapiha”.

Xi´anissa tänään tyven, saaste- ja sumupilvi lepäsi koko päivän yllämme. Mutta ei ollut kylmä (ehkä n. +16 C) eikä satanut.

Illansuussa oli aika lentään Pekingiin. China Eastern Airlines lähti puolituntia myöhässä, mutta otti matkalla kiinni ja olimme seitsemän jälkeen Beijingissä. Siirryimme siis 1300 kilometriä koilliseen: loppumatka (4 yötä) vietetään laskutavasta riippuen n. 19–26 miljoonan asukkaan pääkaupungissa. Ja hotelli on Sheraton. Ei huono. 😉  Kuten ei ollut myöskään illallinen matkalla lentokentältä hotelliin: pysähdyimme Beijingin ruokakadulla illastamassa, ja naapurikaupassa 🙂 

Xi´an

Xi´an. Oivallisesti nukutun yön jälkeen aamiaiselle vähän viime tingassa, surffatessa ja (työ)sähköposteja setviessä hurahti aamutuokio. Mutta eipä aamiaisellakaan vielä nälkä, eilisen runsaahko syöminen tuntui vielä.

Puoli yhdeksältä 18-hengen porukkamme istui bussissa, mister Mervin (nuori kiinalainen paikallisopas, joka opetti meille keskeistä kiinalaista sanastoa (= huomenta, punaviini ja anteeksi) ja Anja johdattivat meidät taas kohti uusia seikkailuja. Kohti jadekeskusta, lääkeyrttimarkkinoita ja terrakottasotilaita. Mutta ihan ensimmäiseksi menimme kaupungin muurille.

Xi´an kaupungin muuri on reilut 500 vuotta vanha, poltetusta tiilistä tehty 14 km pitkä puolustusmuuri. Kävimme aamulenkillä siellä. Oikeasti oli hyvä vähän liikkua, senkin takia, että oli aikas vilpoista. Koko muu poppoohan on jostain Etelä-Suomesta (10/18 on Turusta tai läheltä ja melkein yhtä paljon joukossa on ”lääkintähenkilökuntaa”), joten heille pieni säätilan viileneminen oli iso juttu… 🙂  .. ei vaiskaan – viileää oli meillä pohjoisen ihmisilläkin.

Aamuinen Xi´an oli kaikesta huolimatta lempeämmän näköinen kuin eilisen illan kaupunki, mihin varmasti syynsä oli hyvin nukutulla yöllä. Matkalla jade-keskukseen tulimme useassakin kohdassa ihalleeksi sähkötöiden täsmällisyyttä…


 

Jade ei saa minua (eikä pehtooriakaan) innostumaan, mutta samaisessa paikassa silkkimatot olivat tavattoman kauniita, – kevyitä. Kevyitä olivat, toisin kuin viehättävät marmori- yms. kivipatsaat, joiden joukossa oli montakin, jotka olisimme kelpuuttaneet piazzallamme. Ei sitten ostettu kevyttä eikä raskasta. Ei matttoja, ei pystejä.

Matka jatkui lääkemarkkinoille. Olisin voinut boikotoida niitä ihan pelkästä solidaarisuudesta Elmeriä kohtaan. Jos ja kun perheeseen kuuluu kilpikonna, on vaikeaa innostua markkinoista, joilla myydään kilpikonnien kilpiä ja käärmeennahkoja.

Vakituiset blogini lukijathan tietävät, että minulla on merkillinen tapa kerätä/ottaa kuvia käävistä. Tänään tuli sitten hoideltua Kiinan osalta asia kerralla kuntoon. Nämäkin olivat siellä lääkeyrttimarkkinoilla.

Mitään en ostanut, en edes kuivattuja sieniä, en mausteita, sahramia, pippureita ja tiikeribalsamipurkki tuli ostettua jo Suzhoussa.  Siispä matka jatkui.

Lounaan nautimme noin 35 kilometrin päässä Xi ´anin keskustasta, ihan läheltä terrakottasotilaita. Granaattiomenasato on täällä juuri nyt kypsynyt, niistä tehty, jälkkäriksi nauttimamme mehu oli hyvää, erinomaista.

Jahka olimme vahvistetut ruoalla, olimme valmiita kohtaamaan Qin Shi Huangin haudasta vuoden 1974 jälkeen kaivetun terrakottasotilaiden armeijan. Näitä sotilaita on kaivettu (vasta) hieman yli 8000. Ja ne on rekonstruoitu paikoilleen. Niitä ei tosin ole maalattu alkuperäisen väriseksi, mutta kokoamistyö on ollut valtaisa projekti.

Näimme museokaupassa maanviljelijä Yong Sie Man´n, joka on juuri se miess, joka näihin sotilaisiin ”törmäsi” vuonna 1974 kaivaessaan kaivoa. Nyt tämä 76-vuotias mies oli paikalla (tullut asianmukaisella kulkuneuvolla… 🙂 . Sisäpiirin juttuhan se tämäkin) jakamassa nimmareita. Meilläkin on sellainen.

Olimme alueella melkein kolme tuntia. Kuvia tulee aikanaan matkasivulle. Kaikilla tähän mennessä kaivetuilla luonnollisen kokoisilla sotilailla on omanlaisensa kasvot, jokaisella oma ilmeensä. Haudasta on löytynyt myös esineistöä, mm. pronssivaunut, hevosia, täysin ruostumaton, terävänä säilynyt miekka … Eikä yhtään naisfiguuria . . . kertoo mistä?

Sotilaat on haudattu 2200 vuotta sitten turvaamaan Kiinan yhdistäneen keisarin elämää kuolemaan jälkeen. Tähän liittyy kovin paljon … Mutta kaikkinensa merkillinen kokemus. Nyt ne on nähty.

Matka takaisin kaupunkiin iltapäiväruuhkassa kesti hyvinkin tunnin. Mielenkiintoista oli elämänmenoa ikkunoista katsella. Ennnen hotelliutumista kävimme vielä syömässä: Mongolian barbeque oli melkoinen pettymys, mutta joutaahan tuota välillä vähän vähemmänkin syömään.

Iltakävelylle lähdimme vielä kaksistaan. Löysimmme viinibaarin, jossa kävimme ihmettelemässä paikallista viinilistaa: Chateau Palmeria (5900 yuania), Rotschildia (16 000 yania)  ja samppanjoita jos vaikka kuinka paljon. … Me nautimme hieman eri valikoimasta lasilliset ja sitten levolle. Huomenna on taas matkapäivä.

Shanghaista Xi´aniin

Maanantai matkapäivä. Olisi saanut, voinut ja kannattanut nukkua kauemminkin kuin puoli kuuteen, mutta enpähän vain nukkunut. Kuudelta ei vielä satanut, mutta kahdeksalta satoi jo reilusti. Pilvet roikkuivat matalalla ja oli kovin syksyisen näköistä. Ei siis ihan kympin aamu.

Pakkailua, posteilua, kuvien siirtoa ja karsintaa. Ja runsas aamiainen. Siinähän se aamu kului: puolikymmeneltä jätimme Jiang Jin Towerin ja suuntasimme kohti juna-asemaa. Ei mitään rautatieasemaa, vaan levitaatioasemaa 🙂. Luotijuna (Maglev) Shanghaista lentokentälle oli seuraava matkakokemus.

30 kilometriä hoitui seitsemässä minuutissa. Vauhtia vaatimattomat 431 km/h. Hieman toista kuin kevättalvella routavaurioiden aikana Tampereelle, – silloin ajeltiin kymmeniä kilometrejä kuuttakymppiä.

Shanghain kotimaan kenttä komea ja siisti, niin kuin täällä kaikki julkiset tilat. Kaduilla, puistoissa, kaupoissa, aukioilla, asemilla – kaikkialla on roskatonta.

Selvisimme lentokenttämuodollisuuksista sujuvasti, ja jäi aikaa ostella karkkia ja vettä, aikaa hoksata että kentällä myytiin Shanghain rapuja (= villasaksirapuja) elävänä. Sesonki on siis menossa.

Koneeseen pääsimme ajallaan, lähtö myöhässä, mutta mihinpä meillä kiire. Toisin kuin aiempi kokemus Kiinan sisäisestä lentomatkoista, oli tällä reissulla lentoyhtiön oma puuhapaketti, joka oli paljon esteettisempi ja ravitsevampi kuin Finnairin ekologinen kahvimuki/keksi -systeemi.

Neljän kieppeissä laskeuduimme Xi´aniin, joka on Kiinan vanhin yhtäjaksoisen historian omaava kaupunki, keisarien pääkaupunki, silkkitien lähtöpaikka, terrakottasotilaiden kaupunki. Xi´anissa on 8 miljoonaa asukasta. Ei pilvenpiirtäjiä, perinteisempi kiinalainen kaupunki kuin Shanghai.

Pilvinen sää teki saapumisen vähän apaattiseksi. Matka lenttokentältä keskustaan ei tarjonnut kovinkaan esteettisiä tai mieltäylentäviä näkymiä, päinvastoin. Jäin miettimään, mistä nämä kiinalaiset ammentavat elämäntahtonsa, mikä näissä ankeissa kortteleissa, toimeentulorajan rajalla tai alla eläville miljoonille kiinalaisille on se voima, joka saa jaksamaan arjessa…

Grand Park Hotel on meille seuraavat pari vuorokautta tukikohta, josta nähtävyyksille lähdemme. Ei luksusta, mutta kelpo yösija.

Tänään ei ollut ohjelmassa muuta kuin illallinen ja Tang-dynastian palatsin musiikki- ja tanssishow. Ruoka erinomaista, show hyvä. Ruoka poikkesi tähänastisesta. Sain vihdoin dumplingeja ihan yllin kyllin! Tusinan verran erilaisia nyyttejä tuotiin alkupalojen jälkeen pöytään.

Show´ssa vaivasi (minua, ehkä hieman muitakin), että en oikein tiennyt, mihin tanssit ja laulut liittyivät, mitä ne merkitsivät, niillä ei ollut minulle historiaa, ei tunnetta, ei omakohtaista kokemusta, mihin ne liittäisi. Jälleen kerran erittäin kaunista, erittäin hienovaraista, esteettistä, mutta mutta…

 

 

Sunnuntai Shanghaissa

Sunnuntai Shanghaissa aloitettiin kuuntelemalla naapurikorttelin rakennustyömaan rautapalkkien kolinaa, joka alkoi kuudelta. Ei mitään pyhäpäivän pyhittämistä! No ehdinpähän aamusella päivitellä blogia. Yritin myös facebookata kummitytölle Pekingiin että tulossa ollaan, mutta joka kerta kun koneeseen kirjoittaa Facebook, netti jumittuu totaalisesti. Eipä Kiinassa facebookkailla.

Aamiaisen jälkeen porukkamme koossa ja lähdimme ensimmäiseksi museoon. Sellainen läpijuoksuhan se oli, mutta muutama komea Ming-kauden posliiniesine ja upeita kalligrafioita, sekä sinettejä  ehdittiin nähdä. Sinetit olivat minusta erityisen viehättävä, vielä kun olisi tajunnut, mitä leimat merkitsivät. Täkäläisiä brakteaatteja, jotka olivat hieman erilaisia kuin Hailuodon kaivauksilta löytämämme, oli mukava nähdä.


 

Ja myös kiinalaiseen maalaustaiteeseen yritin paneutua; meidän taidehistorian opiskelijoiden  on kuljettava silmät avoimina maailman taiteelle. 😀 Museokauppa oli maailmanluokkaa, mutta vältin kiusaukset: ei yhtään kirjaa, korttia, notebookkia, kassia tai kalenteria. Magneetti jääkaapin oveen kuitenkin.

Museosta mentiin yhteen Pudongin pilvenpiirtäjistä. Jin Mao on 420 metriä korkea.

88. kerroksessa on observatorio, josta näki miljoonakaupungin kerralla. Hissin vauhti oli hämmästyttävän tasainen, mutta kohtuullisen nopea 9, 81 metriä sekunnissa! Huih! Huipulla oltiin!

Ja sitten taas syömään. Todellakin kaksi lämmintä ateriaa joka päivä alkaa olla jo aika paljon. Tänään koettelin jo vältellä kaikkien pöytään kannettujen kippojen herkkujen testaamista kovin perusteellisesti.

Lounaan jälkeen iltapäivä ohjelmasta vapaata. Nanking Road ja ”Huihai”- road – molemmat valtavia ostoskatuja, joilla on Guccin, Louis Vuittonin, Lacosten, Hermeksen liikkeet ja jossa on kymmeniä valtaisia liikekeskuksia, käveltiin. J & S seurana kävelimme rannasta hotellille. Reilu parituntinen espressotauon kera kului, ja nähtiinpä kaupunkia ja tuli liikuttua. Eikä rahaakaan kulunut kun tyydyimme katselemaan liikkeet vain ulkoa.

.

Illan ohjelmassa? Päivällinen, ja sitten legendaariseen jazz-klubi Peaceen – art deco -tyylinen baari, jossa veteraanimuusikot soittelivat 1920-1930-luvun big band -soundeja. Vau, se oli ihan huippu. Ei oltu kuin tunteroinen, puoli kymmeneltä lähtö, me ensimmäisinä kannattamassa ajoissa poislähtöä, huolimatta siitä, että swingi oli erinomainen. Ehdimme käydä vielä rannassa kuvaamassa. Illan tuulessa jo viileä juonne, mutta ah, vielä niin lämmintä.

Hotellissa kymmeneltä, ja sitten satuimmekin naantalilaisten kanssa samaan hissiin, eikä mentykään kerrokseen neljätoista (jossa huoneemme ovat) vaan kerrokseen 42, jossa on baari ja josta näkee yli kaupungin. Yömyssyksi valkoviiniä ja talonrakennusta ja puutarhanhoitoa… Samoilla aaltopituuksilla tunnuttiin kulkevan – edelleen.

Shanghain sykkeessä

Entäs tänään? Mistäs tehtäisiin lauantaina Shanghaissa?

Ensinnäkin todettiin, että on aurinkoinen aamu. Päivällä lämmintä varmasti yli +20 C. Siitähän olimme kovin iloisia. Kuin myös hyvin nukutusta yöstä. Ylellisen Jing Jin Tower -hotellin sängyt sopivia, huoneet hiljaisia. Aamiainen? Nuudeleista pekoniin, hedelmistä dim sumeihin ja hyvää kahvia.

Ensimmäiseksi oppaamme ja paikallisopas Bobo, nuori taloustieteitä ja historiaa (intresantti aineyhdistelmä, hih!) opiskeleva kiinalaisneitokainen, johdattivat meidät Shanghain kaupunkisuunnittelun näyttelyyn. Hieman mennessä kummastelimme, jotta miksiköhän sinne, mitähän siellä..? Komea pienoismalli siellä oli. Tai siis montakin, mutta yksi valtava. Johon tuli myös valaistus.

 (kuvia olisi valtavasti. Mutta siirtäminen hidasta…. ) Ja kannattaa muistaa että kuvat suurenevat klikkaamalla.

 

Sieltä matka jatkui helminäyttelyyn. Saatiin nähdä helmisimpukan avaus. Porukkamme kesken järjestettiin arvonta: montako helmeä simpukassa olisi? Voitto tuli vastauksella 27!! Palkintona helmikorvikset. Opimme myös erottamaan aidot helmet muovisista. Ja moni riemastui ostamaankin helmiä, – ihan kuten minä tein jo Gungzhoussa.

Seuraavaksi buddhalaistemppelialueelle. Yksi maailman  arvokkaimmista buddhapatsaista, liki kaksimetrinen valkoinen jadepatsas joka on koristeltua jalokivin, nähtiin. Ei kuvattu, kun ei kerran ollut lupaa. Minua kiinnosti oikeastaan enemmän ihmisten käyttäytyminen buddhan luona kuin varsinainen pysti. Eikä buddhalainen arkkitehtuuri tai koristelumaailma muu minuun kolahda.

Lounaalle. Syötiin kiinalaista. Yllättävää eikö?

Lounaan jälkeen vielä yksi kohde. Shanghain vanha kaupunki. Kun kaiken rakentamisen ja miljoonien asukkaiden kaupunkiin muuttamisen jälkeen Shanghain vanha rakennuskanta on purettu on tänne rakennettu hutongeja (pieniä kiinalaiskortteleita) ja isoja komeita ylimystörakennuksia, siis kopioita vanhasta rakennuskannasta,  ja tuloksena on aikuisten Disneyland, tai sellainen Shanghain Disneyland.

Anyway, lyhyen vierailumme aikana näimme kaikenlaista. Teeseremonia oli ehkä parasta, mutta kyllä mielenkiintoista oli myös lyhyt vierailu Chinese Medisine Centrumissa. Siellä oli vastaanotto, jossa katsottiin käsistä ja päästä  painelemalla, mikä vaivaa. ”Asiakkaat”, vai potilaat istuivat odottamassa vuoroaan, lääkärit tai mitähän lienee olivatkaan, tekivät tutkimuksia ja diagnooseja ja sitten saattoi siirtyä ”apteekin” puolelle, jossa oli tarjolla apuja pääskysenpesistä Ginseng-juureen. (ai niin J.: kapitulissa tilaamasi tuliainen löytyi :)).

Vierailu vanhassa kaupungissa oli päivän viimeinen ”viralllinen ohjelma”. Illansuussa olimme hotellilla, ja kun pienen tauon jälkeen muut suuntasivat rantaan, jokiristeilylle, me olimme eriseuralaisia ja lähdimme omille teillemme. Pieni pyrähdys Huihai-roadilla ja sitten otimme taksin ajatuksena ajella suoraan Ranskan Hallintoalueelle.

Eihän se ihan ongelmitta pelittänyt. Huolimatta siitä, että meillä oli kanji-merkeillä kirjoitettuna osoite, johon olimme menossa, huolimatta siitä, että koetimme näyttää omasta ja taksarin kartasta mihin halusimme, jäimme noin kilometrin, parin päähän tavoitteesta. No tulihan iltalenkki. Eikä taksikyyti juuri mitään maksa = 15 juania, reilut pari euroa koko kyyti.

Jos koko päivän oli muutenkin tuntunut että oltiin jossain ihan muualla kuin Kiinassa (minulle vaikutulema Shanghaista merkillinen sekoitus New Yorkia ja Dubaita), niin Ranskan hallintoalueella viimeistään oli vaikea uskoa olevansa suurkaupungissa Itä Kiinan meren rannalla. Kiertelimme viehättävissä, idyllisissä käsityöläis-, taide-, design-kortteleissa, istahdimme drinksulle ja puoliyhdeksäksi ajelimme taksilla Jin Lu -ravintolaan, jota Bobo ja oma oppaamme oli meille suositellut. Miksi juuri sinne? Se on yksi Shanghain kuuluisimmista rapuravintoloista. Villasaksirapuja halusimme päästä syömään. Ja siinä se sitten oli lautasella. Miten se aukaistaan? Meille molemmille tuli tarjoilija perkaamaan ravun. Ja olihan se hyvää. Ja toki isossa ravussa enemmän syömistä kuin suomalaisissa jokirapureppanoissa.

Söimme lisäksi alkuruoaksi rapugratiinin ja lopuksi muutaman rapu dim sumin ja nautimme pullollisen chileläistä kelpo chardonnayta ja koko lysti oli pikkuisen reilun sata euroa. Ja paikka oli tosiaan fine diningia alusta loppuun.  Once in a lifetime. Hieno makumuisto jäi.

KiinaRiksa- ja junakyytiä – ja paljon muuta

Onko vielä se sama päivä kun aamukuudelta soi Suzhoun hotellissa herätys? Niin paljon on mahtunut yhteen päivään, ettei yhdeksi uskoisikaan. Liki hengästyttävää. Voi sitä hengästyä vaikka vain istuu riksan kyydissä, katsoo taijia, istuu bussin kyydissä, tepastelee puutarhassa, kuvaa bonsai-puita ja lounastaa  ja – –

 

Mutta aloittakaamme alusta tämä päivä. Siis: klo kuusi ylös. Suihkuun ja tukan huolellinen föönääminen, olisihan edessä pitkä päivä ja iltaan, liki yöhön asti olisi pärjättävä samalla frisöörillä. No ehdimme hiushuollostani huolimatta vielä aamiaiselle, ja sitten päivän ensimmäinen ”ohjelma”. Koko seurue pakkautui kahden hengen riksoihin, eikä pieni sade haitannut, onhan riksassa kuomu. Ei muuta kuin Suzhoun aamuruuhkan sekaan – 10 pyörän kyydillä ajelimme noin vartin läpi lämminsateisen esikaupungin ja tulimme vallan kauniiseen puistoon, jossa kiinalaiset miehet ja naiset aamuvoimistelivat – harrastivat taijia.

 

Sitä aikamme kummastelimme ja palasimme hotellille, sateen jo lakattua matka oli melkoisen mukavaa, vaikka oli minulla vähän kumma olo, kun edessä mies polkee pyörää ja me turistitöppänät istumme kyydissä. Mutta joukkoliikennettähän se tämäkin. Kaikkinensa mukava tunteroinen.

Ja hotellilla pakattiin, ohimennen kylppärin peilistä hoksaan, että johan se aamuvarhainen tukan laitto oli kannattanut! Pelkkää kostean sään ja riksakyydin pöyhentämää pöheikköä hiuksistoni. … So what?  Matka jatkuu… Koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.

Bussinkuljettajamme hymyilevä herra Whu (ei Huu) odotteli jo poppootamme kuljettaakseen meidät Verkkomestarin puutarhan edustalle. Suzhoun pienin puisto, joissa ehkä keskeisintä olivat rakennukset. Minä siellä kyykin bonsai-puiden vieressä ja edessä ja koetin kuvata niitä. Olivat aikas nuoria ne kaunokaiset, sellaisia satavuotiaita … Niistä on jotain kovin kiehtovaa. ja toki paljon muitakin viehättäviä näkymiä.


Puutarhan jälkeen turisteille tehty tilpehöörikuja, josta oli sitten se Maon punainen kirja ostettava. Ei ehkä tule olemaan lukemattomien kirjojeni listalla ykkösenä, mutta onpahan kuriosioteettina olemassa.

Ennen lounasta ehdimme käydä vielä silkkitaiteen näyttelyssä. Ihan huikeita töitä. Ihan järjettömän hienoa käsityötä. Pandat on kirjottu (liekö oikea termi??) silkkilangasta. 

 

Näimme kun tällaisia toinen toistaan taidokkaampia silkkitöitä tehtiin, ja hiljaiseksi veti… Kysyttyämme nuorelta tytöltä joka teki taulua jossa oli kuvattuna kiinalainen kylä (noin kokoa 100 X 60 cm) hän sanoi että sellaisen tekemiseen menee kaksi vuotta! Kaksi vuotta.

Lounaan jälkeen pieni ruoansulatuslenkki kanavanvarressa ja sitten Suzhoun ratutatieasemalle. klo 14.32 pikajuna Shanhaihin lähtee raiteelta 12. Ensimmäinen kanji-merkki, jonka ymmärsin ihan itse! Rautatie!

 

Joutuisastihan se matka kului. Vauhti (295 km/h) ja turkulaisenemmistön (10/18 porukastamme on Varsinais-Suomesta) kanssa pidetty pieni maakuntaottelu kiidättivät meidän takaisin pikkukaupungin idyllistä Kiinan itärannikolle Shanghaihin.  

 

Nyt kun Shanghaista on vankka kahdeksan tunnin kokemus, voi todeta, että kaupunki ON iso. Keskusta moderni, liki elitistinen, ja akrobaattishow oli henkeäsalpaava. Sitä on ihan turha ryhtyä meitsin kirjallisilla kyvyillä kuvailemaan; olisi rääpälemäistä verrattuna siihen, mitä äsken näimme.

Sitä paitsi, väsyttää ihan mahdottomasti.

Suzhoun nähtävyyksillä

Suzhou on puutarhakaupunki, täällä sanotaan olevan kaksi Kiinan kauneinta puutarhaa. Kävimme tänään toisessa, Vaatimattoman miehen puutarhassa. Kävimme myös Suzhoun  vanhassa kanavakaupungissa Ja päivän lopuksi silkkitehtaalla, jossa oli pieni silkinvalmistusta esittelevä näyttely ja myymälä.

Päivä lämmin, mutta pilvessä (parempi kuvata, ei jyrkkiä varjoja).

Aamulla vajaan tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme läheiseen kanavien kaupunkiin, osin 1500-luvun asussa olevaan ”Vesikylään”. Pääsimme ajelullekin kuin Venetsiassa.

Paitsi että oli kovin eri näköistä kuin Venetsiassa. Mutta mukava lokoinen tunnelma kylässä oli, – kylä oli yllättävänkin iso. Kanavissa pestiin pyykki ja päivän ruoka.

Kanavien varrella oli pieniä ravintoloita, asutusta, käsityöläisten pajoja. Eikä tänään aamupäivällä juurikaan turisteja, joten saimme kulkea levollisesti leppeässä, leppoisessa tunnelmassa. Tutustuttiin samalla porukkaammekin vähäsen, ja todettiin, että onhan maailma pieni.

Lounas oli tähänastisen reissun paras. Syötiin sitten niitä punaisia siansorkkiakin, joita kojuissa oli nähty.

Ja olihan ne makoisia, kielellä kun painoi lihapalan kitalakeen se mureni. Ja naapuripöydän belgialaisten kanssa tuli juttuakin: ajatella että tiesivät Tukholman olevan Suomen pääkaupunki.

Lounaan jälkeen siirryimme Unescon maailmanperintökohteeseen Vaatimattoman hallintomiehen puutarhaan. Jos mies oli vaatimaton, niin puutarha ei. Kiinalaisen puutarhaan eivät oikeastaan kuulu kukkivat kukat, vaan rakennukset, näkymät, bonsaipuut, vesi, heijastukset, paikat mietiskellä, rauha pohtia.

Kaikki yksityiskohdat on mietitty tarkoin, kaikella on tarkoituksensa. Ylöspäin nousevat räystäät pitävät pahat henget pois, siksak-sillat veden yli taloon estävät aaveiden tulon, ne kun eivät osaa tulla kuin suoraa pitkin, oviaukkojen pyöreys kertoo täydellisyyden tavoittelusta, karppikalat lammikoissa tuovat pitkää ikää, korkeat kynnykset kertovat sosiaalisen aseman korkeudesta…

Paljon, määrättömän paljon kauniita yksityiskohtia, esteettisyyttä, jollaista ei muualla ole.

Puutarhan jälkeen vuorossa silkkitehdas näyttelyineen, myymälöineen. Selväksi tuli, että silkinteko on käsityötä, käsityötä, käsityötä.

Ja selväksi tuli, ettei meistä kukaan tainnut lähteä ilman jotain ostoksia… Silkkisolmioita, -pyjamia, -peittoja, -paitoja, -kukkaroita, – liinoja. Kaipaamaani silkkikangasta en vielä löytänyt. En vielä. En anna periksi.

Siirtymätaipaleilla saimme kuulla oppaan kertovan kiinalaisesta yhteiskunnasta, sen poliittisesta järjestelmästä ja mm. yhden lapsen politiikasta. Joka kyllä näkyy katukuvassakin. Monin tavoin. Kumma että poikia on paljon enemmän …

 

Matka maailman laidalle

Ni hao! Tervehdys Suzhousta!

Eilen puolen päivän jälkeen tytär vei meidät Oulun lentokentälle, jonka terminaalin uuteen laajennusosaan päästiin eka kertaa. Hyvältä näytti. Helsingin kone ajallaan, samoin Helsinki – Shanghai -lento lähti ajallaan.

Ja yllättävän helposti lento sujui. Ehkä upouusi Airbus 340 oli yksi syy siihen. Siinä oli leveämmät penkkivälit kuin mannertenvälisillä lennoilla on totuttu, ja jokaisella oma kosketusnäytöllinen ruutu, josta saattoi valita elokuvia, uutisia, dokkareita, musiikkia, matkareittiä tai musiikkia. Reittikartassa myös osa ohjaamon mittaristosta, jota minusta oli merkillisen mukava seurata.


Siperian yli lennettiin, hyvässä tuulessa, sellainen limousine-meininki oli Finskin uudessa lenskarissa. Matka sujui lukien ja nukkuen. Melkein kolmen tunnin unen jälkeen heräsin huonoon oloon – taas. Suolatabletteja, heti perään suklaata ja vettä ja jalat pehtoorin syliin, – olo petraantui.

Aurinko nousi Itä Kiinan meren ylle juuri kun kapteeni aloitti laskeutumisen kohti Shanghain uutta uljasta lentokenttää. Tullimuodollisuudet sujuivat suht sutjakasti, Olympian opas keräsi meidän 18-hengen porukan kokoon ja paikallisopas ”Mister Jack” oli meitä vastassa ja pian jo bussikin. Parituntinen kului kiertäessä Shanghain noin (kukaan ei voi tietää todellista lukua) 20 miljoonan asukkaan kaupunki eteläpuolitse ja ajellessa aamuruuhkassa Suzhouhun.

Shanghain laitaosat täynnä kerrostaloja, vieri vieressä, kilometri kilometrin jälkeen, loputtomiin. Näytti vauraammalta kuin Guangzhou. Eikä saastepilvi ollut niin tiukka. Liikennettä niin paljon että sadan kilometrin matkaan meni hyvinkin reilut kaksi tuntia. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Meidän kellon mukaan olimme Bamboo Grove -hotellissa aamukuuden jälkeen, mutta täällä ollaan viisi tuntia edellä Suomen aikaa, joten laukkujen hotellihuoneeseen toimittamisen jälkeen olikin aika ensimmäiselle lounaalle. Bussikyydillä sinnekin menimme. Kiinalaiseen tapaan pöytään tuotiin ruokalaji toisensa perään, pöydän keskellä oleva pyörivä lasilevy täyttyi liha-, kala-, kasvis-, broilerivadeista.

Shanghailainen keittiö poikkeaa pohjoisesta (Pekingin) tai kantonilaisesta keittiöstä. Se ei ole niin tulista kuin Sichuanin keittiön ruoat, siinä on enemmän mereneläviä, ehkä enemmän vihanneksi, hauduttamista ja voimakkaampia makuja kuin eteläisessä, kantonilaisessa keittiössä, jossa höyrytetyt ruoat, ja ah! minun niin kovasti pitämät dim sumit ovat tavallisempia. Ns. ”punainen ruoka” on täällä oma lajinsa; ruokaa haudutetaan pitkään soijapohjaisessa sokeroidussa kastikkeessa. Luulen että tänään tarjoilla ollut possunliha (jossa oli kamara vielä jäljellä, yh!) oli juuri sitä punaista ruokaa. Niin tai näin, nälkä lähti.

Lounaan jälkeen lähdimme kaksistaan kävelemään Suzhoun lämpimään iltapäivään. Ihmettelemään sähkömopojen ja skoottereiden paljoutta. Tässä ”pikkukaupungissa” on noin seitsemän miljoonaa kiinalaista, mutta merkillisen pikkukaupunkimainen fiilis ainakin tässä hotellin lähialueella oli. Löysimme pienen markkinakujankin, Maon punaista kirjaa oli vielä myynnissä. Maksoi kymmenestä yuanista kahteenkymmeneen, riippui koosta ja kunnosta. Samassa kojussa myös aitoja Lacosteja ja Bosseja. Ja kaupungin halvimmat hinnat.

Kesäkelissä (about +20C ja aurinkokin näkyi) tepastelimme puolitoista tuntia, ja sitten oli pakko luovuttaa ja lähteä unosille hotelliin.

Hotelli on kolmen tähden vähän kulahtunut paikka. Ei missään tapaukseesa huono, sijainti ymmärtääkseni varsin keskeinen ja ihan siisti. Tulee kovasti mieleen Pietarin matkamme hotelli (jonka nimeä en tietenkään muista), ehkä tässä on jotain ”yleisliittolaista” (ystävämme mainio adjektiivi jota on miltei mahdoton selittää).

Ensimmäinen päivä alkaa olla lopuillaan, mitä nyt illalliselle vielä menemme. Luonnollisesti. Tuntuu lomalta. Vuorotteluvapaalainen ja pehtoorinsa (joiden seurustelun aloittamisesta tulee tänään kuluneeksi 35 vuotta) ovat lomalla. 🙂

Matkalaukullinen – mitä?

Olisi pari tuntia tehokasta peliaikaa käytettävissä. Pakkaamiseen. Tavoitteena pakata mahdollisimman vähän. Mahdollisimman tehokkaasti, eikä mitään vara-vara-varavaatetusta. Reissussa ollaan neljässä eri paikassa yötä, eikä ohjelmassa ole mitään luksusillallisia (paitsi ehkä kummitytön kanssa Beijingissä ;)) tai muuta erityistä juhlaa, joten kamppeiden pitää soveltua liikkumiseen bussilla, lentokoneilla ja kävellen. Toisaalta mukaan olisi suotavaa saada kaikki tähdellisin, en todellakaan aio Kiinassa ryhtyä vaatteita shoppaamaan, koska a) meillä on kohtuullisen tiukkis aikataulu, b) olen  kiinalaiseen 140 – 160 cm ja 40 – 60 kg mitoitukseen turhan iso. Tommy Hilfigeriä ja Gant´ia tietysti saa eurooppalaisissa mitoissakin, mutta minullahan on niitä jo! ja c) en nyt kotoilijana paljon mitään uusia kamppeita tarvi. Silkkiä aion ostaa.

Nyt on siis vakaa aiesuunnitelma, pakkausstrategia jo valmiina: parit farkut, parit siistimmät villa/pellavahousut, monta pikeepaitaa, pari ohutta toppia, pari siistiä paitista, pari kevyttä neuletta, yksi juhlava jakku. Tikkiliivi ja villaviitta lennolle, niitä voi sitten käyttää sään viiletessä, ehkä farkkutakki, ihan nuorekkuuttani vaan mukaan otan, heh!  Mustat lakeripopot ja siniset loaferit, ehkä kultatennarit, eikä muita kenkiä, – mieluiten ottaisin tietysti vaelluskengät, mutta eivät taida olla kaupunkilomalle sittenkään soppelit.

Shanghaissa on ollut yli +20 C ainakin pari viikkoa, eikä Pekingissäkään paljon viileämpää, mikä näyttää kyllä olevan pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpää. Siis loppukesän vaatetusta?

Kamera, objektiiveja (pärjäisinkö zoomilla ja 50 millin kiinteäobjektiivilla. Entäs makro ja laajakulma? Ne vaan painavat niin hitosti. Siis jätän kotiin). Khtuullisen iso nesessääri: pelkästään hiuksia varten monta pulloa. Vähän käteistä rahaakin on vaihdettuna, ne siis mukaan. Lääkepussukka, johon sain äsken täydennystä ”hammasperäisen infektion hoitoon” V-Pen 1500. Hammasperäisen? Just. No se on vain varalle. Uuden hammaskiskonkin sain. Sekin mukaan. Miniläppäri, laturiarsenaali. Se on siinä. Suunnitelma ainakin, nyt olisi vain pysyttävä suunnitelmassa.

 

Klikkaile vanhoista Kiinan kuvista kokoamani kollaasi isommaksi…

Miksi Kiinaan?

Toissapäiväisen postaukseni jälkeen Koivu kyseli kommentissaan :

Kiinan matka!? Mitä ihmettä, vastahan olit siellä. Onko nyt tarpeen yhtenään trampata R-pellontien ja Kiinan väliä? Sinuna valitsisin uudelleen Firenzen (ja nx10 muuta oman maanosamme kohdetta).

Ei mikään huono kommentti. Hyvä kysymys, ja luulen, että muutama muukin kuviteltu lukijani pohtii samaa kysymystä, joten nostinpa tähän kysymykseen vastaamisen ihan ”päivän sanaksi”.

Kun ryhdyimme (jo viime syksynä) suunnittelemaan tämän syksyn matkaa, oli ensimmäinen ajatus, että kaukomatkalle lähdetään, koska yliopiston syysloman aika ja pituus eivät rajoittaisi matkantekoa. Siis kauas: Etelä-Amerikan monet kohteet kiinnostaisivat, mutta malariat ja muut riskitekijät eivät innostaneet. Ja sitten kolmeviikkoiset matkat tuntuivat jo vähän liian pitkiltä ja kalliiltakin.

Safarille lähtöä mietittiin pitkään. Parin vuoden takainen Etelä-Afrikan matka kun on yksi elämämme vaikuttavimmista kokemuksista.

Sitten bongattiinkin matka Bhutan – Katmandu! Vau, olisihan ylivertaisen hienoa, ja huiputuksiakin voisi olla tiedossa. Mutta matkan 17 paikkaa olivat jo varatut. Yhyy… Minne sitten? Olympialla on matka Peking – Taiwan – Hongkong! Pehtoori ei ole koskaan käynyt Kiinassa, enkä minäkään Pekingissä, sitä paitsi Taiwan kiinnosti kovasti meitä molempia ja minusta (vanhasta siirtomaahistoriantutkijasta :)) Hongkong tuntui kiehtovalle. Myös laajalti kehutun ruokakulttuurinsa puolesta, luonnollisesti. Matka siis varattiin.

Mutta toukokuussa matkatoimistosta soitettiin ja kerrottiin, että reissu ei ole saanut tarpeeksi kiinnostusta, joten sitä ei järjestetä. No hitto. Mihin sitten? Japaniin olisimme sitten halunneet, mutta toukokuussa kovin ajankohtainen tsunami ja Fukusiman voimalaturma veivät matkahaaveet jonnekin muualle. Ajauduimme Kiinaan; ”Kiina pähkinänkuoressa” on paketin nimi. Ja reissu menee näin:  Suzhou – Shanghai – Xian – Peking.

Lähtö on tiistaina 18.10. ja paluu lokakuun viimeisenä päivänä. Matkaraporttia on luonnollisesti tulossa. Pysykää loppukuussakin linjoilla; Kiinan kirjeenvaihtajanne raportoi (edellisen matkan postaukset täällä).

Edellisellä Kiinan matkalla olimme tyttären kanssa kaksistaan. Toukokuussa 2008 vietimme melkein kaksi viikkoa Guangzhoussa (Kantonissa) ja Hainanilla. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatka, jossa minulla oli digijärkkäri, ja kyllä minä kuvasinkin! Ruokakuvia: dim sumeja ja pääskysenpesiä ja miljoonakaupungin ja Kaukoidän Hawaijin (Hainanin) vastakohtia. Ja paljon, paljon muuta!  (Klik, klik)       qǐng 请

Noita kiehtovia Euroopan kohteita – joita Koivukin vinkkasi – olisi niin paljon, ettei mitään määrää. Italia tietysti. Puhuisinkin kohdallani mieluummin Italiassa ”ramppaamisesta” kuin Kiinassa ramppaamisesta. Toinen kerta ei ole vielä ramppaamista. Italiassa olen ollut toistakymmentä kertaa. Se alkaa olla melkein ramppaamista. Italiaanhan voisin aina lähteä. Seuraavaksi Italiassa olisi hulppeaa mennä vaeltelemaan tai vaikka laskettelemaan Madonna di Campodiglioon.

Italian ulkopuolisista kohteista mielessä ja toiveissa on kaksi ylitse muiden: Berliini ja Skotlanti, kieltämättä Irlanti ja Islantikin houkuttavat. Finnairin Plussa-pisteillä Berliinin joulutoreille ja museoihin lähteminen ei ole poissuljettua. Olen jo hotelleja katsellutkin, …  Mutta ehkä tyydymme tavallisempaan, ekologisempaan, helpompaan ja levollisempaan ratkaisuun ja menemme joulukuussa mökille… Tai ehkä sittenkin Berliiniin… Jonnekin se veri vetää kuitenkin kun kerran nyt on mahdollisuus. …

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla) 

 

 

 

Palattu pohjoiseen: pakomatkan päätös

Helsinki-Vantaan lentokenttä. 10 ½ tunnin lento takana, kolme tuntia odotusta, sitten Oulun koneeseen ja kotiin. Matka onnellisesti jo ohi. Meillä oli hyvä reissu. Kiinaan voisi lähteä uudestaankin. Eikä meillä tälläkään kertaa ollut vaikeuksia äiti-tytär -leireilyssä.

Eilinen aamupäivä meni matkustukseen sekin: Yalong Bayn hotellialueelta Sanyan lentokentälle, lento Guangzhoun eli Kantoniin ja siellä bussimatka lentokentältä taas hotelli Holiday Inniin. Tällä bussikuskilla – kuten niin monilla taksareillakin – oli kontaktoitu Maon kuva roikkumassa peruutuspeilissä. Siinä missä kreikkalaisilla autoilijoilla on rukoushelmet ja roomalaisilla Jeesus, Neitsyt Maria tai risti. Jotenkin tuo roomalaisten ”amuletti” on minusta turvallisempi kuin Mao, mutta tässähän on taas näitä kulttuurien kohtaamisen eroja. Länsimainen ajattelu kun tunkee päälle.

Hotellissa yritin avata nettiyhteyttä, mutta tällä kertaa ei toiminut. Muuten yhteydet sieltä toimivat aikas hyvin. Kännykät ja puhelimet olivat osassa Kiinaa loppuviikosta vähän jumissa, osasyynä kuulemma maanjäristys. Nokia oli yleensä hyvin näkyvästi yleensä esillä, ja se mitä onnistuttiin kuikkimaan kiinalaisten tekstailusta niin meidän merkeillä – ei kiinalaisilla – puhelimet siellä toimivat, samoin tietokoneissa oli tavalliset näppikset. Olishan se parintuhannen yleisimmän kirjainmerkin laittaminen ehkä vähän monimutkaista.
Jos Kiinassa aikoo hankkia sim-kortin on hoksattava, että numerot ovat erihintaisia. Jos kännynumerossa on paljon kaseja ja ysejä maksaa se enemmän kuin sellainen, jossa on paljon nelosia. Kahdeksan on Kiinassa onnen, vaurauden ja hyvän tulevaisuuden numero. Nelonen on kuoleman ja epäonnen numero ja niin edelleen. Nyt tämä numero kasin onnennumeromaine on saanut kolauksen: maanjäristys oli 12.5. (=1+2+5=8) ja helmikuussa ollut suuri junaonnettumuus oli 15.2. (=1+5+2=8) ja viime talvena paha lumimyrsky Kantonissa oli myös jonakin sellaisena päivänä että yhteenlaskettu luki oli kahdeksan… Nyt kuulemma pelätään, mitä tapahtuu olympiavuonna 08 …

Paikallisopas Nancy kertoi myös yhden lapsen politiikasta: ”sakko” toisesta lapsesta on 12 000 yuania (keskiansio kuukaudessa on 300 yuania), jos teet vaarallista työtä esimerkiksi kaivoksessa saat tehdä sakoitta kaksi lasta, tai jos kaksi tohtoria aikoo perheellistyä, he saavat tehdä sen ilman toisen lapsen ”lisämaksua”.
Eilen siis hotelliin majoittumisen jälkeen otimme taas kerran taksin ja ajoimme tällä kertaa Greatview Teemaliin eli ostoskeskukseen. Se on Kantonin suurin. Siellä oli satoja liikkeitä, luistinrata, huvipuisto, ravintoloita … Katsellessamme luistinradalla hokkaroivia kiinalaisia nuoria miehiä ja ihmetellessämme heidän vaaleanpunaisia luistimiaan, saimme itse olla pällistelyn kohteina. Kaksi nuorta miestä eivät varmasti olleet ennen nähneet pohjoismaalaisia naisia. Oli se sen verran avointa se tuijotus.
Puikot ja olympiapaitoja osteltiin, Saara löysi kavereille tuliaisia. Ostohysteriaan olisi ollut oivat mahdollisuudet, mutta simahdimme taas kesken kaiken ja menimme syömään. Hieno ravintola, jossa a la carte -listan sapuskoihin kuului valtaisa buffet: nyt sitä käärmettä olisi sitten voinut testata. Marinoituna sitä oli merenelävien ja muiden herkkujen vieressä. Niiiiin ennakkoluuloton minäkäään en ole, että olisin rohjennut maistaa.

Hotellille ajoissa. Aamulla olisi varhainen herätys.



(Klikkaamalla kuvaa näet paremmin kantonilaista kerrostaloasumista)

Tänään kello soi 4.40. Kone Kantonista lähti ajallaan kymmeneltä. Meillä oli vakaa aie lukea koko päivä: saara pääsykokeisiin (mitä on tehnyt aika ahkerasti pitkin viikkoa uima-altaalla) ja minä ME:n arvostelussa olevaa väitöskirjaa (jota olen saanut vain toistasataa sivua luettua koko lomalla), mutta kun Finnairin elokuvaohjelmistossa oli Jack Nicholsonin tähdittämä Bucket list ja toinen kelpo raina, viihdyimme niiden parissa koko iltapäivän. Kone ei ollut kuin puolillaan joten mahduttiin hyvin torkkumaankin. Nyt torkutaan taas …

Uintia ja yöelämää

Eilinen keskiviikko kuumin päivä täällä, about + 34 C. Poltin polveni, mutta muutoin matkaseurani haukkuu nekuksi. Saara on rasvannut itseään tunnein välein kertoimilla 10 ja 30 mutta silti on pieniä palovammoja. Aurinko on kuuma ja ihana merituuli vilvoittaa niin ettei millään tahdo uskoa palavansa. Altaassa tulee uitua paljonkin mutta kyllähän se vedessäkin pigmentti tummuu…

Suihkuttelujen jälkeen parempaa päälle – ollaan täällä ylipukeutuneita melkein koko ajan, vaikkei mitään ihmeellistä ole päällemme laitettu. Kiinalaiset käyvät ravintoloissa melkein rantakamppeissa, japanilaisilla on sentään vähän tälläytymistä, venäläisillä ei. Hotellin respassa käydään käännättämässä ja kirjoituttamassa kiinaksi paperille se paikka, mihin Sanyan kaupungissa halutaan mennä, hotellin ovipojat tilaavat taksin ja sopivat hinnasta taksikuskin kanssa ja me istumme kyytiin. Naiskuski. Ja kyyti sen mukaista: rauhallista ja turvallista, eivätkä kuljettajan kynnet vie meidän huomiotamme puolta kyydissä oloajasta. Miestaksareilla on täällä järjestään tavattoman pitkät, hoidetut kynnet. Inhottavat meistä. Vastenmieliset. Jostain kansakoulun lukukirjasta muistan hämärästi lukeneeni että kiinassa �?pitkäkyntisyys�? on tavoiteltavaa, jotenkin hienoa, mutta eihän länsimäisen ajatuksiin semmoinen sovi.

Päästään siis Sanyaan. Rantakadulle jossa ei olla aiemmin käyty. Siellä musiikki soi kovalla, paikalliset ovat jumppatansseissa. Keski-ikäisiä ja vanhoja ihmiset tanssii ryhmässä … Melkein voimistelua. Hassun näköistä.

Kalaravintolat ovat niin sotkuisen näköisiä ettei rohjeta niihin mennä, kierretään saaren toiselle puolelle (Sanya muodostuu monesta kymmenestä pienestä saaresta) ja koko päivän pidätelty nälkä pakottaa yhteen �?kansanpaikkaan�? sisälle. Ja meitäkö muka katsottiin! Viisi tarjoilijaa hyörii ympärillä, minulla ensimmäisenä mielessä että tarvin käsidesiä (desinfiointi tuntuu tarpeelliselta ennen kuin millekkään aletaan). Onko ruokalistaa? On toki. Kiinaksi. Paksu kirja komeine kuvineen annoksista. Mistä me tiedämme ettei jossain annoksessa ole kissaa tai käärmettä? Kilpikonnista puhumattakaan! Aurinkomatkojen oppaan suomi-englanti-kiina –lappunen auttaa. Tilaamme ruoan (grillattuja rapuja tikun nokassa, munakoisoa ja riisiä, talo tarjosi automaattisesti lautasellisen kirsikkatomaatteja ja lisäksi otimme Tsingtao-pullollisen puoliksi (675 ml paikallista keskiolutta). Söimme, tulimme kylläisiksi, keräsimme katseita ja maksoimme huikeat 75 yuania koko satsista. Linnanmaalla ei opiskelijahintaankaan kaksi ihmistä syö noin halvalla.

Sitten etsimään baaria/diskoa. Diskokatu löytyi. Ensin merenlahden baariin, jossa istuskelimme tunteroisen odotellen iltapaikkojen avautumista ja ihaillen iltavalaistua Sanyaan. Osaavat satsata valoihin. Ja eiku kymmeneltä kohti paikallista yöelämää. Hieman arvelutti kun ei oikein tietty mitä ovien takana olisi, mutta käveltiin yhteen monista rohkeasti sisään. Savuinen, paikallisen nuorison täyttämä baari otti meidät oudotkin sisäänsä. Baaritiskille ja elekielellä saatiin drinksut tilattua. Baarimikko aloitti ihan oman shownsa, me ihmettelimme kiinalaisten nuorten illanviettoa: musiikki länsimaista ja kovaa. Tiskijukka ja �?esitanssijat�? pitivät omaa showtaan, pieniin ryhmiin kokoontuneet nuoret tilasivat 3, 6 tai 9 olutta. Saivat nopat ja shottilasit samalla kertaa. Aloittivat Yatsin, pokerin nopilla tms pelaamisen ja voittaja sai aina kumota pikkulasillisen olutta. Kukaan ei oikeastaan tanssinut, eikä mekään sitten päästy. Baaritiskin takana oli monta telkkaria joista tuli yhtä aikaa urheilua (lätkämatsia vain hetki, Kimi vilahti ja sitten jotain hevospooloa) ja uutisia maanjäristysalueelta. pahannäköistä oli. Sitten taas jotain amerikkalaista sarjaa, joita ei onneksi ole dubattu kiinaksi, vaan tekstitetty. Baarissa olin ainoa blondi, vanha, rillipäinen, tyttärensä kanssa oleva äiti mutta meillähän oli kuitenkin ihan mukavaa. Pari tuntia katseltiin ja puolelta öin etsittiin taksi, jossa oli pieni mukavan näköinen poika kuskina ja hotellille. Santrikka mesetti vielä pari tuntia mutta minä nukahdin pian.

Tänään torstaina on viimeinen kokonainen päivä täällä Aasian Hawaijilla. Paistaa hienosti. Tuulee myös. Rusketuksen syvennys ja meressä uinti ja rannalla kävely (aion käydä rannalla liikkuvilta helmikauppiailta ostamassa parit helmet, ovat kuulemma kovin edullisia jos osaa tingata, täytyy yrittää). Illaksi La Floret -ostariin syömään ja huomenna aamulla varhain lähdemme Kantoniin.

Bloggailen ehkä vielä, ehkä en. Ei siis tarvi olla huolissaan jollei mitään tekstiä huomenna tule. Olemme jo matkalla kohti kotia. Eipä ole pehtoorista tullut sitten armeija-ajan oltua näin kauaa erossa, eikä Tomaskista koskaan, joten joutaahan täältä. Ja tuntuuhan tuo matkaseuranikin kaipaavan jo ikäistään seuraa 🙂 …

Baarikierros ja retkipäivä

Maanantai-illan ohjelmassa oli tutustuminen Dadong Hain alueeseen. Ja baarikadun löytäminen sieltä. Dadong Hai on tästä meidän Yalong Bayn lomakeskusalueesta noin 20 km kohti Sanyaa, eli saaren eteläosan pääkaupunkia ja Dadong Haissa on myös hotelleja (mm. Aurinkomatkojen toinen tämän kohteen hotelli). Taksikyyti oli pelottava, huh! monta läheltä piti tilannetta, mutta Dadong Haihin päästiin. Pankkiautomaatille (toivat Visa-kortilla ihan ok) ja sitten käveltiin paikallisen ison ja komean ostoskeskuksen läpi. Eipä mitään tarvittu.

Dadong Hai ei ollut oikein meidän mieleemme (miksi siitä tuli mieleen Kemi?) Etsittiin ruokapaikkaa ja päädyttiin lopulta paikkaan nimeltä Blue Lagoon! Se ei hevin unohdu! Elävää musiikkia esitti intialainen duo, jonka ohjelmisto muistutti erehdyttävästi Souvareita. Viinilistaa ei ollut ja kun meillä oli baari-ilta tulossa otimme Jin and Tonikit (paikallinen kirjoitustapa). Ruokalistalla oli kilpikonnaa, mikä melkein sai meidät lähtemään moisesta paikasta, mutta urhoollisesti jatkoimme. Söimme kanaa ja nuudeleita, kasvislisäke oli myös kelvollista. Ruoka ei maksanut kuin muutaman sata yuania. Sitten etsimään baarikatua. Ei löydetty, mutta päivän kävelykiintiö (8 km on ollut minimi) tuli täyteen.

No mentiin sitten matkanjärjestäjän oppaassaan suosittelemaan Roma-ravintolaan! Saara oli luvannut tarjota minulle �?teksun�? ja näyttää miten se oikeaoppisesti nautitaan. Jos minäkään en hevin unohda että olimme Etelä-Kiinassa Roma-nimisessä antiikin muovipatsain koristellussa baarissa, jossa ei ollut meidän lisäksemme ketään muita, ei sitä unohda paikallinen henkilökuntakaan. Siis Saara tilasi tequilat. Suolaa ja sitruunaa ei tullut. Suolan löysimme maustetelineestä ja keittiöstä kävimme pyytämässä lemonia, saimme limeä, istuimme pöytään takaisin. Suolat kämmenselälle, siitä suuhun, sitten teksu, lime ja Saara pyysi laskun. Tarjoilija seurasi seremoniaamme herkeämättä. Saara maksoi ja poistuimme. Meistä puhutaan siellä vielä kauan!

Baarikierros ja diskon etsintä jatkui. Naapuribaari oli jo parempi. Ihanaa Avril Lavignyn musiikkia, mutta ei juuri muita meidän lisäksemme. Annoimme aika äkkiä periksi, ja taksilla Hiltoniin. Siellä vielä biljardi-ottelu jonka hävisin törkeästi. Baarimikko ehti jo Saaraa jututtaa, mutta methän lähimmä nukkumaan.

Tiistaina eli eilen oli retkipäivä. Santrikka jäi nukkumaan ja altaille ruskettumaan, minä kävin aamulenkillä ja nousin puoli yhdeksältä rekibussiin, jossa Mirva-oppaan johdolla lähdimme kohti paratiisisaari Boundarya ja kohti kuumien lähteiden keskusta. Paluu oli vasta seitsemän kieppeissä illalla. Boundary Island ei oikein minua sykähdyttänyt. Näköalat olivat komeat. Kiipesin pikkuruisen saaren (1000 x 200 m) huipulle ja matkalla sinne näin niin paljon perhosia etten eläissäni. No sitten rannalla. Ja katselin kun isoissa sukelluskeskuksessa opetettiin sukelluksen alkeita. Tiedoksi vaan sukellusharrastajaystäville, että täällä on ehkä Kellon hiekkamonttua paremmat mahikset ja näköalat..? Ja golfareille tiedoksi, että tällä Hainanin saarella on 15 kenttää.

Moottoriveneellä takaisin mantereelle, bussimatka kuumien altaiden äärelle. Maitokylpy, teekylpy, kahvi-, kookos- ruusuvesi- ja ties mitä altaita nelisenkymmentä. Hieno hoidettu alue, jossa myös vesipuisto ja kauniita istutuksia ja ankkalampia. Vessat ja pukutilatkin ihan siistit toisin kuin Boundaryllä jonka suihkussa tuli mieleen elokuvien naisvankilat. Ja sitä urean tuoksua! Ymph!

Kuumavesialtailla oli myös allas, jossa pääsi kylpemään pikkukalojen kanssa. Vähän aikaa kun olit vedessä ne tulivat näykkimään ihoa, kuollut solukko pääsi parempiin suihin. Kummallinen kokemus sekin. Pistän sitten joskus matkasivulle kuvia.

Kuvista puheenollen. Nyt on Kiina-sivullani se ruokakulttuurisivu valmiina.
http://www.satokangas.fi/Matka/Kiina/Kiina.htm
Tai no niin valmiina kuin täällä tulee värkätyksi. Läppärissäni on surkeahko kuvankäsittelyohjelma enkä edes viitsisi täällä kovasti kuvia työstääkään. Nytkin (ke klo 9.30) lähden altaalle, jonne aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Onneksi tuulee, ettei jo nyt + 29 C:een kohonnut lämpö ahista. Ja eihän se minua yleensäkään ahista. Kaksi päivää täällä ja sitten palaamme Kantoniin ja lauantaina kotiin.

Sunnuntain lokoisaa oloa

Eihän me mihinkään diskoon jaksettu – kumpikaan! – eilen lähteä. Kierreltiin katselemassa hotelliamme, lueskeltiin lomakirjaa Lobby-hallissa, sinniteltiin melkein puoli kahdeksaan ja sitten illalliselle. Kiinalaista, – yllättävää, eikö? Tilattiin scampeja, kanaa, munakoisoa, herkkusieniä kaikkia niitä astialliset ja mi fai (= riisiä). Hetken nautiskeltuamme, tarjoilija: Do you wanna a pork? – miten niin tarvittaisiin haarukka? Kiinassa ollaan ja tikuilla syödään, eikö?

Täällä ruoka on hyvää, ja täällä Etelä-Kiinassa on – tietysti – kantonilainen keittiö vallalla. Monista Kiinan eri alueiden keittiöstä juuri tämä kantonilainen on maailmanlaajuisesti tunnetuin. MUTTA: kantonilaisessa keittiössä ei oikeasti käytetä glutamaattia niin kuin ainakin Oulun kiinalaisissa järkiään käytetään. Glutamaatti antaa ruoalle aromia, – jollei sitä siinä muutoin ole. Täällä on makua ilman lisättyä glutamaattiakin. Minä innostuin ja tilasin jälkkäriäkin – kun perheen jälkiruokavastaavat P & T ovat poissa on jonkun yritettävä pitää yllä jälkkärinsyöntiä. Ja kyllä kannatti: mangomousse kookosliemen kanssa oli oikein hyvää, sitä oli sopivasti eikä se ollut liian makeaa. Hainanin saari on ainoa alue Kiinassa joka tuottaa kookosta ja se kyllä näkyy ruokalistassa ja karkkihyllyssä. Ei haittaa minua, pidän kovasti kookoksesta.

Viiniä täällä ei juuri harrasteta – paitsi turistit. Mikä sitten näkyy mm. ravintoloissa tavassa jolla tarjoilijat avaavat viinipullon. VIELÄ en ole kertaakaan (niistä kahdesta kerrasta kun viiniä on tilattua) sanonut, että annappa kun minä! Onhan sen verran tuskaista vääntämistä.

Soiteltiin sitten kotiin ja nukahdettiin suunnilleen välittömästi kun huoneeseen päästiin, herätäksemme kello seitsemän! Joku mies soittaa kahdesti – puhelimella! Minä osasin kirota unissani englanniksi. Ei huonosti, vai?

Tänään sain Saarankin aamiaisseuraksi. Pilvisessä aamussa mietittiin päivän ohjelmaa: kun ei kerran paista lähdetään tutustumaan saaren eteläosan �?pikkukaupunkiin�?. Sanyassa on �?vain�? 450 000 asukasta. Siis sinne taksilla vai bussilla? Törsätään ja mennään taksilla. Noin 30 km ja puolisen tuntia suuntaansa teki 60 yuania eli noin kuusi euroa. Melkein kolme tuntia saatiin kulumaan: kameran linssin suoja ja aurinkorasvaa apteekista (kokemus sinänsä!!) … Katujen ylittäminen oli riskaabelia: ei mitään liikennesääntöjä ja tööttääminen melkoista. Takaisin hotellille vastenmielisen näköisen taksarin kyydillä. Ei, ei pelottanut, mutta oikeasti … Olis edes pessyt hampaat… Huh!

Hotellissa vähän miettimistä: mitä nyt! Ei paista eikä jaksaisi lukeakaan. Siis uimaan! EI altaaalle vaan mereen! Etelä-Kiinan meressä on ainakin täällä valkoinen hiekkapohja ja suht suolaista vettä. Aikamme siellä tolskattuamme altaaseen uintilenkille.

Illan ohjelmaksi kävely läheiseen (3,5 km) ostariin. yllävänkin hieno. Äitienpäiväillallinen Zen Chinese Cuisine -ravintolassa. Mereneläviä (abalon) ja sellaisia nuudeleita etten ole koskaan nähnyt. Paikalliset metelöivät (vaikka oli valkoisten pöytäliinojen paikka), polttivat tupakka kesken aterian, joivat jopa viiniä, eivätkä tuijottaneet vaikka söimme puikoilla!