Kiinasta kotiin koko vuorokausi reissaten

Kotiin. Viime metreille asti matka sujui sutjakasti, mutta tänään viimeisenä aamuna sitten tuli sellainen sumu, että ei oltu sen seasta Suomeen päästä. Matka hotellista lentokentälle kulki varovaisesti, hiljalleen  (sunnuntain varhaisaamun ruuhkassa!) kuljettaja mister Wun ajellessa tuttuun tapaansa turvallisesti, mutta sitten terminaalissa tajusimme, että sumu todellakin estää lentoliikenteen kentälle ja kentältä.

Olipa sitten vielä mahdollisuus höpötellä  kaikkien uusien tuttujen kanssa. Mielessä pyörivät pari viikkoisen monet kokemukset, en tainnut olla ainoa, jolla tajunnanvirta kulki päivistä, maisemista, paikoista, nähdystä, koetusta ja maistetusta, asiasta toiseen.

Pitkän odottelun uupumusta vähensivät myös Jesse ja Olivia, suomalaiset tarhaikäiset sisarukset. Milloin viimeksi olen saanut pitää pikkuisia sylissä? Meillä oli oikein hyvät jutut. 🙂 Ja Jesse lausui hienon viisauden: ”Kuvia otetaan siksi että jää muistoja”.  Välittömiä muksuja olivat. Ja siitä kätevästi aasinsilta siihen, että meidän matkaretkueessa  ”sosiaaliset fobiat” olivat muutamilla sen verran vähäiset, että saatiin hyviä juttuja aikaseksi.

 Ja lentokentillä ja koneessa työstin matkapäiväkirjaa www-sivua varten. Kuvia jo vähän muokkailin. Mutta kun niitä on reilut 2000! ja sitten vielä teimme L:n kanssa vaihtoskit, joten minulla on koneellani myös hänen kuvansa. Riittää editointia. Mutta ensi viikko on sen verran puuhakas että matkasivun (Vanhat matkat on täällä (klik, klik!) ) työstäminen varmaan jää… mutta ilmoittelen täällä kun alkaa matkakuvakertomusta syntyä.

Höpöttelyjen lisäksi käveltiin kenttää eestaas. Kentän suuruudesta kertonee se, että siellä terminaalista toiseen siirryttiin junalla. Katto korkealla, lattiat kiiltäviä, kaupat koreita. Nuorisolle ostettiin karkkituliaisia. Ja käytiin odotellessa loungessa! Päästiinpä sinnekin kun oli saatu pisteillä korotettua matkustusluokka. Vuosikausia Finnair Plus-Visa -yhdistelmällä kerätyt pojot saatiin käyttöön. Ja juhlaahan se oli päästä business-luokan penkeille loikoilemaan. Otinpa parin tunnin unoset, ja saatiin erinomaisesti syödyksi.

Businekseen pääsy oli huippuhyvä juttu semminkin kun kone pääsi lopulta lähtemään peräti neljä tuntia myöhässä. Ja sehän merkitsi meille Oulun koneen missaamista. Neljän koneeseen oli paikat, mutta me olimme Helsinki – Vantaalla vasta 17.40. Teimmepä sitten iltalenkkiä terminaali ykkösen ja kakkosen välillä. Metsästimme lippuja, jottei tarvinnut Helsinkiin yöksi jäädä. Aikamme luukulta toiselle kuljettuamme, liput saimme. Juuri äsken (meidän kello on nyt aamuviisi!) Juniori toi meidät kentältä kotiin. Kotona on hyvä.

3 kommenttia artikkeliin ”Kiinasta kotiin koko vuorokausi reissaten”

  1. Matkanne kruunasi paluulento business-luokassa … vau 🙂 varmaan hieno kokemus ja mukavaa matkan tekoa.

    Kotona on hyvä olla, vaikka minulla kyllä ISO ikävä Rosaa – mutta lainaa lapset on vain eli tämä on osa 3 sarjassa Kasva äitinä 😉
    Tervetuloa kotiin ja arkeen, mikä toivottavasti on juhlaa.

    Vastaa
  2. Mannu, kyllähän se business on jotain ylivertaista. Parasta on tila. Aiemminkin on yritelty pisteitä hyödyntää upgreidaamiseen, silloin edellisen Kiinan reissun yhteydessä menomatkalla S:n kanssa onnistuttiinkin, mutta vasta nyt uudemman kerran. ”Aikaerolennoilla” ja eilisen kaltaisella vuorokauden reissaamislennolla sellaisesta nauttii vielä enemmän.

    Rosan ikävän kyllä ymmärrän, mutta sellaistahan se elämä on. Näkemisen jälkeen on vielä tavallistakin isompi ikävä vähän aikaa kunnes sitten taas tasaantuu…

    Raila, kiitos, kiitos. Kotiin on hyvä tulla.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.