Silmäni eivät hengitä! Tai sitten tuuletusta (siis silmille) on liikaakin. Tai jotain sellaista. Lääkäri soitti ja kertoi ensimmäisten allergiatestien tulokset: olen allerginen kissoille, koirille, hevosille, huonepölylle, jauhopölylle, timoteille, lepälle ja pujolle ja muutamalle muulle. No nämähän minä toki olen tiennyt, – tiennyt iät ja ajat. Pölyallerginen historioitsija! Jauhopölyallerginen intohimoinen ruoanlaittaja!
Kotieläintä en koskaan ole oikeastaan halunnutkaan, mutta perheen kuopus oli tarhaiässä parikin kertaa pahasti koirakuumeessa. Kun koetin selittää, että todennäköisesti hän itse ei yliherkkyydeltään voisi asua samassa huushollissa labratorinnoutajan kanssa ja ainakaan minä en voisi, kuusvuotias kaikkea loogista päättelykykyään hyväksikäyttäen pohdiskeli, että voidaanhan tehdä niin, että meitsi pysyy vastaisuudessakin enimmäkseen keittiössä, kodinhoitohuoneessa ja työhuoneessa kuten taas koira ja muu perhe asuvat taloa muuten. Äiti, paikka!
Nyt allergiatestini sitten jatkuvat, ja silmien pari kesäkautta jatkuneelle pahallekin oireilulle etsitään muutakin syytä kuin nuo ”vanhat” allergeenit. Tosin ortopediystävä on todennut jo aikaa sitten, että silmäni ovat ”vain niin vanhat!” joten ei ihme, että ovat välillä kipeät ja kirvelevät ja turvoksissa ja kaikkea sellaista. Lääkäriystävän vaimo onneksi huomautti, että kannattaa tosiaan kysellä ortopediltä allergiaoireista. En ole sen jälkeen kyselly, enkä enää kysele. Opettelen vain elämään ”vähähappisten” silmieni kanssa ja odottelen uusia perusteellisempia testejä.
