Historiaa Lappi

Tuulestatemmattu ja Myötätuuli

Jokunen on kysellyt, että miksi ensin otin nimimerkikseni Tuulestatemmattu, ja sitten tämän blogini nimeksi Tuulestatemmattua? Syystä, että olen Aleksanteri Tuulen tyttärentytär. Tuulestatemmattu siis. Sisareni, joka luonnollisesti on myös Tuulesta, tosin kritikoi nimimerkin valintaa, ja väitti, ettei minua temmota. No ehkei sitten, mutta systerikin – joka osaa kirjoittaa! – myöntää, että juttuni ovat välillä ´tuulestatemmattuja´, joten edes blogin nimessä sen säilytin.

Tuulen suku on asunut 1700-luvulta lähtien Koivistolla, sekä Tiurinsaaren Partialassa että meidän sukuhaara Koiviston saaren Ingerttilässä (kartta). Voisinko satunnaista 🙂 puheliaisuuttani selittää karjalaisilla sukujuurillani?

Karjalaan Tuulet lienevät tulleet 1200-luvulla Saksasta tai Ruotsissa. Merenkulkijoita, laivanvarustajia ja kauppiaita on suvussa sukupolvesta toiseen riittänyt. Siirtokarjalaisina koivistolaisia ja meitä heidän jälkeläisiään on ympäri Suomea, mutta virallinen uusi kotikunta oli Miehikkälä.

Tuulen suku ei ole kovin suuri; ´Tuuli´ sukunimenä on tällä hetkellä yhteensä 210 suomalaisella ( Kannattaa surffailla: Väestörekisterikeskuksen sukunimipalvelu )

Entäs Myötätuuli? Sukujuuret siis senkin taustalla? Kun 1980-luvulla äitini rakennutti mökin pohjoiseen, sen nimi vääjäämättä oli Tuulentupa. Puronrantatontti on luonnollisesti Tunturituuli. Aloitetulla Tuuli-linjalla on jatkettu senkin jälkeen kun jokunen vuosi sitten teimme sukupolven vaihdoksen ja mökki siirtyi äidiltä tyttärelle. Kieltämättä Dannyn Tuulensuojaan ja Tuuliviiri ovat sanoituksiltaan edesauttaneet Tuuli-nimen säilyttämistä mökin nimessä.

Kesällä 2005 maalasin ja sisustin mökin puuceen ja siippa vielä naulasi oveen kyltin ”Tuulenviemää” minkä jälkeen touhumme Hangasojan varressa oli varmaankin lopullisesti sinetöity etelän ihmisten kummallisuuksiksi. Ei epäilyksen häivääkään, etteivätkö mökkiraksan lappilaiset työmiehet keskenään tupisseet, jotta ”lantalaisten vouhotuksia”.

Kun sitten myös uusi mökki alkoi valmistua, oli sillekin tietysti nimi pohdittava. Perheen nuoriso totesi ykskantaan, että jos vanha, mummun rakentama mökki on Tuulentupa, niin meidän uusi mökki on perheen äipän mukaan joko Tuulenpuuska, Vastatuuli tai Myrskytuuli. Ovat olevinaan hauskoja, nuo meidän teinit.

Yliopistoelämää

Asiantuntemusta vai …?

Aamupäivä paneelissa, jossa olin ajatellut olla statistina, kommentoida vain pakon edessä ja lyhyesti:  muistattehan minun lyhyesti-projektini, joka epäonnistui surkeasti. Noh, yhtä surkeasti onnistui aikeeni tänäänkin. Että minä annan itseni vielä tuohtua ja innostua, vuorotellen! Merkillistä oli huomata, että niinkin isossa porukassa olin oikeasti niitä harvoja, jolla oli näistä jutuista kokemusta ja asiantuntemusta. Sehän taas tarkalleen ottaen tarkoittaa vain sitä, että olen niin vanha, jotta olen elänyt jo yhden jos toisenkin kehitysvaiheen näissä ympyröissä. Huh!

Ja paneelin jälkeen kollegan kanssa varsinainen stand-up -show opiskelijoille. Pidettiin infoa. MM:n kanssa ei tarvitse kirjoittaa nuotteja etukäteen. Toivottavasti koheltamisesta välittyi myös asian ydin: Suomen ja Skandinavian historia ja Yleinen historia ovat mennyttä, pyyhitty pois. Nyt on vain Historia. Yksinkertaista eikö? Merkitsee vaihteeksi uudistusta. Ja mitä uudistus merkitseekään: byrokratiaa, kokouksia, suunnitelmia, www-päivityksiä, infoja. Noh, tähän uudistukseen kuitenkin uskon. Tai siis sen mielekkyyteen.

Nyt nollaan työkoheltamisen, vetäydyn nojatuoliin, otan Donna Leonin dekkarin ja kuuntelen kun syystuuli ujeltaa jo melkein lehdettömissä koivuissa.

Yliopistoelämää

Murphy yliopistossa

Vaikka tänään olenkin saanut olla opiskelijoiden kanssa tekemisessä ja tehdä oikeitakin töitä, päivä duunissa  meni enimmäkseen huomisia byrokratian ja ”kehittämiseen” liittyviä sessioita valmistellessa. Väistämättä, työperäisen tuohtumisen aiheuttamana oli todettava, että murphylogia on syvällä yliopistomaailmassa näinä muutoksen vuosina. Murphylogiassa Soperin laki kuuluu näin: ”Mitä tahansa byrokratiaa, joka organisoidaan uudelleen tehokkuuden lisäämiseksi on välittömästi mahdoton erottaa edeltäjästään.” Tiedekunnassamme poistettiin laitosrakenne vuoden vaihteessa, jotta liioilta kokouksilta ja hallinnon kiemuroilta vältyttäisiin. – No onko vältytty? Muutos on merkinnyt kasapäin uudistuksia, uusia työryhmiä, uusia raportteja, ohjeiden laatimista ja uusien käytäntöjen kehittämistä. Kovin kaukana on tehokkuuden lisääntyminen.

Myös ”Komiteo-dynamiikan kolmannen lain” on nähty vastikään toteutuvan: ”Niistä, jotka eniten vastustavat komiteaan joutumistaan, tehdään puheenjohtajia.” Ja mitkäs tämän lain seuraukset sitten ovat: alaiset hoitavat ne hommat, jotka vastentahtoiselle puheenjohtajalle on sälytetty.

Elleardin lain sovelluksella voisin aloittaa huomisen oppimiseen liittyvän seminaarin paneelipuheenvuoroni: ”Ne jotka haluavat oppia oppivat. Ne jotka eivät halua oppia johtavat organisaatioita. Ne jotka eivät kykene oppimaan eivätkä johtamaan sääntelevät oppimisen tason ja organisaation hengiltä.”

Välillä vaan niin uupuu kaikkeen kehittämiseen ja byrokratiaan: saisipa vain opettaa ja ohjata, tutkia ja tehdä tiettäväksi.

Niitä näitä

Yöelämää

Yöllä satoi. Herään klo 00.08 kun juniori hakee kolistellen evästä keittiöstä. Puoli kahden kellonlyönnit vielä kuulen, kahdelta olen taas unessa. Hetken riittää painajaisia poliiseista, kouluista ja Sisilian mafiasta. Herään kun on liian kuuma; unessa kuuma ja oikeasti kuuma. Kuuntelen nuhaisen miehen unta vieressä, yritän nukkua. Käännyn, kerran, kahdesti, taas. Yhtä lailla vastaamattomat sähköpostit ja torstain paneelin puheenvuoron valmistelemattomuus kuin lukiolaisen koulunkäynti ja vaatehuollon kesäterä ovat aamupuolella yötä vastaansanomattoman kaoottisia asioita ja stressin aiheita, – muiden muassa. Tajunnanvirralla ei mitään suuntaa, niin kuin ei yleensäkään öisin. Jotenkin pääsen taas uneen, joka katkeaa janoon. On käytävä keittiössä ja vessassa.

Uni taas hukassa. Mietin, huolestun, pyörin. Ei määrää, ei laatua ajatuksissa! Kuuntelen sadetta, – ja nuhaista miestä. Nyt minua jo paleleekin. Suden hetki. Väsymys paleltaa. Vai onko se flunssa nyt tulossa minullekin? Onpa tietysti. Kaakao! Haluan kaakaota, se lämmittää ja auttaa unensaantiin. Istun takkahuoneen isossa tuolissa kaakaomukin kanssa ja yritän lukea, mutta nukuttaa. Annan itselleni luvan nukkua kahdeksaan: jätän salin väliin, ehdin kyllä yhdeksäksikin töihin. Laitan kellon soimaan kahdeksaksi ja nukahdan. Ja hitto: herään klo 5.40 – niin kuin herään melkein joka aamu.

Yliarvostettua koko nukkuminen! Ihan hyvin pärjää neljän tunnin ja rapian yöunilla.

Paitsi ettei todellakaan pärjää! Päivä yhtä palasina kuin yö.

Ruoka ja viini

Merenrannassa matkan kaipuu

Reissunkaipuuta ja ruoanlaittoa tänään. Hesarin Ruokatorstain omenapiirakkareseptiä soveltelin ja kokeilin kondensoitua maitoa tähänkin leipomukseen. Ei huono. Resepti ja kuva naapurin omenapuun sadosta Reseptikansiossani. Piirakasta en ehtinyt kuvaa saada, nuorisolle maistui jälkiruoaksi viimeiseen muruun asti koko ”aika hyvä tsydeemi”. Vävykokelaskin kun saatiin syömään, tein tässä Italia-kaipuussani, syyslomakohteen huomioiden,  ”karitsapadan alla Siciliana”. Turha kysyä, mitä siihen tulee: laittelin kaikenlaista, karitsaa ainakin. Ja hyvää tuli. Italia-ikävä ja reissaamisen tarve tänään vahva: olisi päästävä lämpimään. Kolmen viikon päästä ollaan – jos huoleni ovat turhia – Sisiliassa.

Edes pientä reissua ei nyt tiedossa, vaikka monta kertaa syyskuun viimeisenä sunnuntaina on ollut lähtö yöjunalla Helsinkiin. Arkistoeksku opiskelijoiden kanssa olisi nytkin ollut enempi kuin hyvä juttu. Yliopiston (historiatieteiden) surkea rahatilanne ei vain moista  mahdollista. Oltaisiin kollegan kanssa kyllä lähdetty  mieluusti opiskelijoita ohjaamaan kansakunnan muistipaikkoihin, mutta ei …

Reissaamisen kaipuuko se veti meren rantaan aamulenkilläkin. Ehkä myös se, että olen pitkään yrittänyt kuvata tuulta. Aamupäivällä länneltä kova tuuli. Minä ´tuulestatemmattu´ [mistäkö nimimerkki, sitä on kysyttykin, voisinpa jokunen päivä sitä avatakin…] tuulta tavoittelen kamerani kanssa.  Menin Toppilan Möljällä niin pitkälle kuin pääsin, kuvasin heiniä ja koivuja, aaltoja ja Hailuodon tuulimyllyjä, mutta tuuli ei kuvissani näy. Jatkoin Nallikariin, jossa tuulen voima jo niin kova, että tärähtämättömiä kuvia oli vaikea saada (Galleriassa jokunen) . Ja vaikkei ollut kuin alle 10 lämpöastetta merellä yksi leijasurffaaja. Kadehdin kummasti.  Nuoruuttaanko? Taitoaanko? Rohkeuttaan? Intohimoaan?

Niitä näitä

Syksyn syvin olemus

Lenkille jo topattu takki. Loputkin kesäkukat pois pihalta, tilalle Tuirelta callunoita ja kanervia, metsästä havuja. Pihalyhtyihin öljykynttilöitä, haravointia. Duffeli ulkovarastosta tuultumaan. Touhuaminen auttaa alakuloon. Jälleen kerran Juice osaa kiteyttää: ”Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen…”  Ennen sateen alkua puut yrittävät vielä iloisina punastua ja kellastua. Huomiseksi hankittu pata-aineksia ja kynttilävarastoja  täydennelty. Lukemista (omantunnon rauhoittamiseksi työpapereita kotonakin) ja pitkät yöunet. Siinä missä kesäallergiat alkavat helpottaa tuntuu syksyn flunssa-aalto jo lähentelevän. Jottei ilta menisi taas vain nuokkumiseksi kirjojen, takkatulen, telkkarin ja koneen ääressä lähdemme teatteriin (Teuvo Pakkalan Vaaralla).

Yleinen

Lohtumusiikkia, -juomaa ja -suklaata

Jeff Buckleyn Hallelujah kestää melkein seitsemän minuuttia. Juuri sen verran kuin minulta menee autolla kotoa kampuksen parkkipaikalle. Tällä viikolla Hallelujah on soinut töihin mennessä ja töistä tullessa. Hallelujah tyynnyttää. Vielä parempi olisi ollut kävellä. Varsinkin kun on ollut hienoja, aurinkoisia päiviä. Olisi ehtinyt kuunnella Hallelujahin viidesti mennessä ja viidesti tullessa. Jokohan olisin siihen kyllästynyt.

Vein äsken esikoisemme teekkareiden ”apinatalolle” etkoille. Fuksiaiset näes. Niin se maailma muuttuu. Ennen siellä olen käynyt minä, ei perheen lapset.  Esikoisen, tänään 19-vuotiaan hyväntuulisuus ja ”tänään-tanssin-koko-illan” -asenne nekin alavirettä vähentämässä.

Alavireisyyden karkottamiseen auttaa myös ruoka. Ja punaviini ja suklaa. Tryfflelit tai tumma suklaa ja punaviini ovat lohturuokasarjan ehdottomia ykkösiä. Niissä on sitä paitsi antioksidantteja! Mutta antioksidantit eivät totta puhuen ole se tärkein pointti. Lasillinen Château Musaria ja italialaisia tryffeleitä takkatulen ääressä saavat unohtamaan paljon ikäviä asioita. Tryffeleiden kanssa voisi maistua myös uusi ”kulttiviini” Café. Me on se parissakin yhteydessä maistettu: jakaa mielipiteitä.

Mokan tuoksu on voimakas. Pitääkö/saako viini maistua kahville? Entäs sen suklaan kanssa?  Hmm…

Niitä näitä

Ynnämerkkinen saldo, kuitenkin

Alavireisyys vie aurinkoisesta päivästä iloa ja työstä tehokkuuden.

Tämän päivän saldo ei hääppöinen:

  • työterveyslääkäriltä saatu lähete allergiatesteihin,
  • muutama hyvä otos Yliopistokadun keltaisesta koivurivistöstä,
  • parille opiskelijalle jokunen (hyvä?) neuvo,
  • positiiviset kommentit valokuvatorstain kuvasta,
  • maailmanparannushetki opintoasiainpäällikön kanssa,
  • vedet silmiin tuonut nauru kotona ruokapöydässä ja
  • onnistunut lampunhakureissu pehtoorin kanssa.

Ei oikeastaan – sittenkään – niin huono päivä. 🙂