Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: poliisi

Syksyn Kiinan matkalla kyllä poliiseja näki. Paljon. Arastutti niitä kuvata, joten tuloksena on lähinnä epätarkkoja ja kaukaa kuvattuja otoksia.

Taivaallisen Rauhan Aukiolla oli sitten vielä armeijaakin, ihan läheltäkin kuvattavaksi asti.

Kuvat suurenevat klikkaamalla. 

 Alakuvissa olevat sotilaat tulivat hajaannuttamaan meidät turistit Maon mausoleumin edestä,
koska sinne oli tulossa mustilla autoilla arvovieraita (yläkuva).

Ihan kiltisti väistettiin kun joukko-osasto ryhtyi marssimaan kohti.

 

Muiden poliisiaiheisia kuvia täällä.

Valokuvaus

Sitä ollaan niin valokuvaajaa

Sitä ollaan niin valokuvaajaa, niin valokuvaajaa.

Sähköpostissa tuli pyyntö saada käyttää blogissani olevia valkoisten kukkien kuvia erään yhdistyksen www-sivuston koristeluun. Lupasin. Ihan jalomielisesti vastasin: käyttäkää vain, mutta ei kaupallisiin tarkoituksiin. (hih!, oli saada pakko lisätä tuo…)

Joskus ennenkin on tullut vastaavia. Kerran yksi ihminen kysyi lupaa tehdä canvas-taulu eräästä tuntureilla ottamastani kuvasta. Yliopiston virallisellekin sivuille on kelpuutettu muutamia kuviani. Parhaillaan tekeillään olevaan Pohjanmaan (vai koko Pohjois-Suomen?) kulttuurinähtävyyksiä esittelevään kirjaan tulee kuvani Kiimingin kirkon alttaritaulun pienestä yksityiskohdasta. Ja tänään sain yhden lopuillaan olevan hankkeen kuvitukselleni hyväksynnän. YouTravel -matkatoimisto on pyytänyt luvan linkittää Kitzbühelin matkan koko kuvakertomukseni Facebook-sivulleen ja Kukkolan bussien wwww-sivuilta on linkki viime syksyiseen Jäämeren kierros -kuvastooni.

Luvan kanssa ovat kaiken nuo tehneet, ja jotain pientä taloudellista korvaustakin olen joistakin saanut.

Miehän saisin näistä ihan valokuvauksen portfolio-kansion kun rupeaisin kokoamaan. Vaan mitä moinen hyövää…  Onhan se vaan niin nohevaa (Juniorin armeijasta tuoma termi, jonka ihan tarkkaa sisältöä en edes tiedä, mutta tuntuu tähän sopivan) kun joku on kiinnostunut ja kysyy. Perhe ja lähipiirihän on joutunut kuvausvimmastani saamaan osansa jo vuosia: kalenteria, taulua, kuvakirjoja, jatkuvia linkkivinkkejä matkasivuille, CD:lle tai tikulle koottuja kuvakansioita on heidän näköpiiriinsä tullut jo pidemmän aikaa – halusivat tai eivät.

Väistämättä tästä Ainolan puiston puusta tulee mieleen yksi, jo eläköitynyt uutistenlukija. 🙂

Ja silti. On niin paljon tilanteita joissa en saa läheskään sellaisia kuvia kuin haluaisin. Tai EVO! En vain osaa muokata niitä tai joudun ottamaan – kokeillen – kymmenen, että saan yhden onnistumaan. Muistanetta joulun alla kun kerroin ottaneeni 142 otosta yhtä tarkoitusta varten, 142 otosta jotta yksi kuva kelpasi. No se oli Vuorotellen kirjan kansikuva (ks. täältä). Joka sitten kuitenkin meni painossa liian tummaksi.

Eräs Vuorotellen-kirjan tilannut kertoi seuranneensa blogiani ja erityisesti sen kuvia ja kehotti liittymään Pohjoisen luontokuvaajien yhdistykseen ”kuuluisit meidän porukkaan”. No olin ihan onnesta muikeana moisesta ja kävin sitten yhdistyksen sivuilla katsomassa ihan hurjan hienoja luontokuvia  ( http://www.polku.net/cms/default.asp?iId=GFEIJK  )  ja valokuvaajan egoni kutistui ihan muruseksi:  En ikinä opi ottamaan niin hienoja kuvia!

Erityisesti sisäkuvien ja henkilökuvien ottamisessa olen surkea. Kesällä, hyvässä valossa saatan onnistua makrokuvissa tai sitten laajoissa maisema- tai rakennuskuvissa on joskus onnistumisen makua, – osaan laittaa asetukset valmiiksi, ilman että täytyy ottaa kymmenen otosta kaikilla mahdollisilla arvoilla ja sitten valita paras. Saatan – joskus – osata luoda valotuksilla tunnelmaakin, käyttää valoja ja varjoja hyödyksi ja pelata säädöillä, tarkennukset ovat kohillaan, syväterävyyttäkin löytyy, mutta – – Mutta sisäkuvat! Uuh.

Siksi on sitäkin hulppeampaa että pääsin varasijalta valokuvauskurssille, joka on alkanut jo viime viikolla, mutta minä sain nyt tiedon ja menen mukaan vasta huomenna. Kurssi  kestää koko kevään, joka torstai-ilta. Sitten olen ilmoittautunut kahdelle muullekin valokuvauskurssille: toinen on Kesäyliopiston järjestämä, pitkä neljän opintopisteen verkkokurssi, jonka alkaminen on vielä epävarmaa ja toinen on intensiivikurssi Oulun seudun ammattiopistolla. Joskopa sitä taas oppisi uutta. Ei opi, jollei opettele…

 

Kolumni Niitä näitä Ruoka ja viini

Ruoka-asiaa

Tänään avattiin Viskaalin. Virallisesti tänään.

Viskaalin on Oulun seudulla toimiva lähellä ja puhtaasti tuotetun ruuan myynti- ja markkinointikanava. Viskaalin Kauppa tarjoaa Oulun seudun asukkaille maukasta, eettisesti tuotettua ja puhdasta ruokaa jokapäiväiseen ruokapöytään helposti – myös kotiin kuljetettuna. Lisäksi Viskaalin-sivuilta löytyy reseptivinkkejä, blogi ja juttuja lähi- ja luomuruuasta sekä tuottajista tuotteiden takana.

*  *  *

Tämä tervetullut hanke pilotoitiin jo marraskuussa, ja meidän ruokakunta oli yksi niistä muutamasta kymmenestä, jotka olivat kokeilussa mukana. Tilasin Viskaalista kaksi kertaa pienen laatikollisen lihaa, ryynejä, voita, jukurttteja ja muuta sen sellaista. Leipä oli ainoa joka ei tehnyt erikoisempaa vaikutusta, mutta ei sekään mitään huonoa ollut. Ihan hyvää, mutta siinä kaikki. Varsinkin Limousine-liha oli erityisen hyvää. Kauraryynit samoin.

Ja sellainen pikkujuttu kuin kalamauste. Käytin sitä kun tein vähän isommallekin joukolle savukalatahnaa, ja hyvän hyväksynnän maku sai.  Siis yksi keskikokoinen savusiika perattuna ja pienittynä. 30-50 g huoneenlämpöistä voita ja loraus kermaa ja ½ – 1 tl kalamaustetta, ja toki purjo tai sipulisilppu sopivat sekaan myös. Sekoita keskenään. Anna makuuntua jääkaapissa. Tarjoa rieskan kanssa. Sopii ruisleivänkin päälle.

Viskaalista tavaroiden toimitus kotiovelle toimi, enkä näe mitään syytä, miksen käyttäisi nettikauppaa nyt kun pilottivaihe on ohitsekin.

Käyhän tutustumassa:  http://viskaalin.fi/kauppa/

(eikä ole maksettu mainos :), vaan muuten vaan ilolla tällaisesta Ouluunkin tulleesta palvelusta kertoilen. )

Viime torstain ruokakolumni on jäänyt tänne Tuulisiin juttuihini laittamatta, joten lisäänpäs senkin tähän.

Samalla lupaan ja vannon, että tämä on viho viimeinen kerta kun täällä puhun Limoncellosta, mutta edelleenkin sitä suosittelen. Limoncello on muuten yksi niistä viidestä sanasta [nimeni ja blogin nimen lisäksi] joiden  perusteella blogiini tullaan. Rex-kakku ja fetalihapullat, erikoiset etunimet ja Pielpajärvi ovat sitten seuraavia…

______________________________________

Kaleva 12.1.2012

Sitruksista juotavaa

Cointreau on Suomessakin klassikkojuoma, jota aikakauslehtien mainosten perusteella on ainakin 1960-luvulla markkinoitu nimenomaan naisille. Väritön, vahva Cointreau on mm. Margarita ja Cosmopolitan -drinkeissä käytettävä likööri. Myös leivonnassa ja erityisesti Crêpes Suzette -räiskäleissä sillä on tärkeä tehtävänsä.

Nelikulmaisissa ruskeissa pulloissa myytävän Cointreaun sukulainen on muutamaa vuotta nuorempi, vuonna 1886 lanseerattu, Curaçao-likööri. Curaçaon tavoin myös Triple Sec -likööri on kotoisin Karibialta. Yhteistä näille kolmelle liköörille on, että ne tehdään hapanappelsiineista eli pomeransseista ja että niiden alkoholiprosentti on varsin korkea (40%).

Kuuluisista sitruslikööreistä on mainittava vielä Grand Marnier, joka sekin on ranskalainen 1800-luvun lopussa syntynyt klassikko. Sen juuret ovat Ranskan ja Saksan (Preussin) välillä vuosina 1870 – 1871 käydyssä sodassa. Sodan jälkeisessä lamassa, sodan hävinneessä Ranskassa oli runsaasti myymätöntä konjakkia ja sen hinnan laskemiseksi ja myynnin edistämiseksi likööritehtailija Eugene Lapostellen vävy Alex Marnier kehitti tuotteen, jossa konjakkiin uutettiin hapanappelsiinin kuivattuja kuoria: Grand Marnier oli syntynyt.

Ranskalaisten hienostuneiden sitrusliköörien serkku on italialainen limoncello. Etelä-Italiassa, Sardiniassa ja Sisiliassa aperitiivin­a ja jälkiruokajuomana tarjottava sitruunalikööri on usein kotitekoista, italialaisten mammojen tekemää juomaa. Tehdastekoisena sitä saa Alkostakin, mutta sen teko kotikeittiössä on helppoa, mukavaa ja kevättä kohti vievää…

Tarvitset ensin 10 kauniskuorista sitruunaa, litran Finlandia Lime Vodkaa, litran vettä ja kilon sokeria. Aloita pesemällä sitruunat saippuavedessä, kuori sitruunoista keltainen ohut osa ja laita kuorisuikaleet pulloon/purkkiin ja kaada päälle vodka. Jätä pullo ikkunalaudalle pariksi viikoksi. Sen jälkeen siivilöi kuoret pois, kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Yhdistä vodka ja sokeriliemi. Laita likööri kylmään vähintään kuukaudeksi. Jos teet sen nyt, on sinulla kevään ja kesän juhlissa omatekoista keltaista sitruunaista tarjottavaa.

(limoncellon valmistuskuvia täällä)

 

Niitä näitä

Bella Italia!

San Gimignanon hotellimme ikkunasta näkymä heinäkuussa 2010… ja alla kuva saman pikkukaupungin piazzalta. Keskiaikaisen kaupungin keskustassa, kaivolla käydessämme lämmintä oli +35 C.

Italia-ikävä on nyt tosi.

Osin suomalaisvoimin (mm. ohjaus ja muutamat näyttelijäsuoritukset) tehty elokuva käytiin pehtoorin ja systerin kanssa katsomassa, ja sitä ennen tietysti kaupungilla (Torilla) syömässä. Leffan omalla kotisivulla lukee, että Avain Italiaan on lukuisilla festivaaleilla palkittu elämänmyönteinen, romanttinen tarina, joka jättää hymyn huulille. Niin se tekee. Mukava satuelokuva, kauniita maisemia, kauniita ihmisiä, italialaista maaseutuidylliä…

Oikein hyvin sopii tällaiseen talvimyräkkäiseen maanantai-iltaan. Eikä siinä vielä kaikki. Tänään otin kirjahyllystä – jo esille ainakin – italian kirjat. Vanha Ciao-kirja on tullut kertaalleen kursseilla käytyä läpi melkein kokonaan, mutta  jo aika päiviä sitten ostamani uusi In piazza -kirja ja harjoitukset ovat olleet hyllyssä täysin koskemattomia jo hyvin pitkään.

Niinpä nyt… jos taas kerran aloittaisi alkeet. Jos molemmista kirjoista lukisi ja opettelisi yhden luvun viikossa, niin alkeet ehtisi käydä lukukauden loppuun mennessä… Molto bene. Tänään se alkaa.  Katsotaan nyt kuinka kauas jatkuu..

Oulu Ruoka ja viini Vuorotteluvapaa

Ulkona on vaan niin mukavaa

 

Hienon hieno pakkaspäivä tänään. Olin taas pari tuntia liikkumassa kaupungilla. Ehti sinä aikana vilahtaa aurinko, hetken ihmeellinen sininen hetki ja lopuksi kummallinen talvisumu. Kaikenmoista. Jatkoin eilistä ”uusien kohteiden” kuvaamista. Moniko tietää missä päin Oulua on tämä?

Sitten iltapäiväksi olin varannut kaikenmoista hyvää kokattavaa, mutta nuoripari ei tullutkaan syömään, kun miniäkokelas on keuhkoputkentulehduksessa. Pehtoori on myös ollut  vähän flunssainen pohjoisesta palattua, mikä ei onneksi pelottanut tytärtä, joka tuli kotikotiin iltapäiväksi. Räätälöinkin sitten sapuskan mieleisekseen: sienijuttuja, uudenlainen fenkolivuoka, pähkinäsalaatti ja niiden kanssa karitsankyljyksiä. Ja sitten jälkkäriksi tuoreananasta – ne on tähän aikaan vuodesta  erityishyviä. Ja tämä kyseinen yksilö kun oli vielä tehnyt edestakaisen matkan Lappiin, niin olihan se kypsää ja makeaa.

Mutta olennaista oli soosi: purkki maitorahkaa, purkki kondensoitua maitoa, pari teelusikallista vaniljasokeria ja glögeihin käyttämättä jääneet mantelilastut (about desi). Ne siis sekaisin keskenään ja hyvin hyvä, eikä ainakaan rasvainen vaikka vähän sokerinen (maito on sokeroitua),  jälkkäri oli valmis. Mantelilastut siivittivät ananasta hienosti. Helppoa, halpaa ja hyvää.

Sitten taas kuvatoimitusta  . . . ”minä voin kyllä tehdä, minullahan on nyt aikaa– ” Kuka minun suustani aina tuollaisia päästelee?

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Canonin kanssa lenkillä vol. III

Martti on saanut villatakin ylleen ja avaimen kaulaansa.

Kuka on Martti? Käy katsomassa toissa kesänä kuvaamaani Marttia  (siellä on myös selitys):

https://www.satokangas.fi/blogi/2010/06/veistoksellinen-lauantai/ 

Kaikkea muutakin tulin tänään aamupäivän kestäneellä reissullani  kuvanneeksi.

Tammikuinen Oulu tarjosi uusia kuvakulmia, hyytävää tuulta, aurinkoa, ulkoilua.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Laanaojassa kermavaahtohöttösiä.

Pikisaareen paistoi aamuaurinko

Toripolliisi oli saanut valkoisen karvakauluksen.

Oulun keskustassa on tällainenkin rakennus, joka usein jää huomaamatta.

Rantakadulla

   Makasiinit ovat suosikkejani. Ne ovat niin kauniita, – ja vanhoja.

En poikennut, vaikka mieli teki. Kuitenkin kauppahallin kuppilaan kaakaolle menin lämmittelemään.

 Kirjaston ikkunoita kuvatessa tuli mieleen että HDR-kuviakin voisi taas joskus kokeilla…

Mitä torilta ja kauppahallista ja niiden läheisyydestä ei saa, on tarpeetonta. 🙂

Yksi Oulun parhaista ravintoloista.

Siinä ne Lyseon seinässä vielä ovat Pokkitörmällä käydyn taistelun ammusten jäljet.

 

Uusi uljas Raatti ja taustalla Toivoniemi aamuauringossa.

Näitä Oulu-kuvia alkaa täällä blogissani olla jo satoja, joten päätin perustaa niitä varten oman kategorian. Linkittelin jo joitakin vanhoja Oulu-postauksia, ja laittelen jossain välissä niitä lisää. Jos jotakuta kuvat Oulusta kiinnostavat, niin sieltä niitä löytyy joka vuodenajalta. Oikean reunan palkissa kategoriat ja tässäkin linkki uuteen Oulu-kategoriaan, jonka takana siis paljon Oulu-postauksia.

https://www.satokangas.fi/blogi/category/oulu/ 

Nallikarissa ja Hietasaaressa sekä Ainolan puistossa ja jokivarressa  (siis veden äärellä) on tullut oltua kameran kanssa  useinkin. Tänään oli torin tienoilla ja keskikaupungilla niin mukavaa ja avartavaa, että olen siellä vastaisuudessa varmasti useamminkin kuin ennen.

Niitä näitä

Perjantain puuhattomuus

Perjantai ja kolmastoista päivä. Hilariuksen marttyyrikuoleman päivä ja Knutin päivä. Uuden Nuutin päivä: Norjalla on Olaus, Ruotsilla Erik ja Tanskalla Knut. Onhan mielläkin Henrik – no ei ihan samaa porukkaa mutta kuitenkin. No, noista kaikista huolimatta melkoisen tavallinen perjantai. Talkootyöpäiväkin taas pitkästä aikaa.

Kotiin palattua, joulun ja melkein kahden mökkiviikon jälkeen niin paljon kaikenmoista pientä järjestämistä, ajankohtaista asiaa, soiteltavaa, tavattavaa, noudettavaa, vietävää, pestävää, varastoon laitettavaa, … että ei saa tehdyksi oikein mitään. Lenkkarit pesin. Siis kesälenkkarit. Aika hyvin, eikö? En mikään turha kotihengetär ole. Ja tonttuarmeija on siirretty piiloon. Enkelit ja glögimukit samaan jemmaan.

Ja kilpurin herättelin kylpyyn. Testudo hermanni alias Elmeri Konrad on vetänyt pari kuukautta talvisikeitä kylmässä vaatehuoneessa ja tänään kaivoin sen multa-turpeesta esiin: välikylpy. Konnuli tihrusti maailmaa kovin laiskasti, lepäili lämpimässä kylvyssä liikkumatta puoli tuntia, haukkasi muutaman salaatinlehden palasen, eikä innostunut tepastelemaan ollenkaan. Paino oli pudonnut vain 30 g (580 g  – 550 g) joten ei mitään huolta, vein kilpikonnan takaisin unille. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, nukkuu hyvinkin vielä kuukauden.

Sitten kun en enää muuta sijaistoimintoa lenkin ja touhuamisen välttelemiseksi keksinyt, ilahduinkin kovasti, kun tytär kävi ja kysyi, saisiko hän tuoda pari kaveriaan meille ensi perjantaina syömään ”N. kun lähtee Riiaan opiskelemaan moneksi vuodeksi, niin vähän niinkuin läksiäisiksi voitais tulla syömään, jos käy?”  – Jee. Siispä keittokirjat esiin ja miettimään menuuta.

Niitä näitä

Kotimatka lumipilvessä

Miten kotimatka tuntuikin niin pitkältä? Liikennettä ei nimeksikään, ei sietämätön kelikään, vaikka Muurolan jälkeen Ouluun asti pyryttikiin tiheästi pakkaslunta, jota rekat vielä nostivat tienpinnasta ihan valkoiseksi pilveksi asti. Mutta ei sentään liukasta, ja kun ei ohitellut, ei joutunut paksun tien keskellä olleen lumipenkan (penkka se oli!) päälle ajamaan eikä sen vietäväksi. Tiukasta lumipyrystä huolimatta havaittiin, että valoisaa täällä etelässä on. Paljon valoisampaa kuin Koilliskairassa. Eikä se ole välttämättä vain hyvä asia.

Monta kertaa oli mietittävä mikä päivä? Mikä viikonpäivä? Mökiltä suoraan viikonlopun viettoon kotiin …  merkillistä.  Rovaniemellä käytiin kiinalaisessa lounaalla, millä saattaa olla merkilliset seurannaisvaikutukset systerin helmikuulle… 🙂

Kotona lumitöitä, aika paljon siitä huolimatta, että sotamies oli viime viikonloppuna käynyt kolailemassa. Kipsikätinen tytär ei tarkistusreissuillaan luonnollisestikaan ollut voinut lumia pukkailla. Minäkin jätin väliin, joten pehtoorille jäivät ne.

Minulla kotiintulon jälkeen yhden ”kuvatilauksen” työstämistä. Innostun ja masennun vuorotellen. Huomenaamu kymmeneen mennessä olisi oltava valmiina. Saapa nähdä.

Tietääkö kukaan, kuinka paljon yhden nuhan aikana yhdestä ihmisestä voi lähteä niistettävää? Paljon sanon minä. Aivan määrättömän paljon.

Niitä näitä

Hämärä hiipuu

Kynttilänvaloa, takkatulta, hyvää ruokaa, mukavaa seuraa, ulkoilua, luontokuvausta….

Näillä se on tämäkin keskiviikko saatu kulumaan, eikä ollut edes vaikeaa. Pieniä olemisia, pientä tekemistä.

Tänään ”dokumentaarista” (heh!) kuvaamista ..

Aamupäivällä liikkeellä ja asioilla. Saariselän uusi ”raitti” on ihan mukavan näköinen aamupäivän hämärässä ja mihin joutuisimmekaan ilman aina yhtä elähdyttävää Kuukkelia, jonka julkisivun ”layout” jaksaa hämmentää…

 

Ja vaikkei ollut erityisen kylmäkään, ei säätila innostanut ladulle. Merkillinen sivutuuli antoi tekosyyn pysyä pihapiirissä (ja purolla, ks. Raja-postaus)

Siinä kun samalla kuitenkin pyörivät eiliset keskustelun aiheet (arjen historia, suomalaisten sosiaalihistoria, lapsineen, elämänkaarineen), mietin omaa arkeani, keskiviikkoa Koilliskairassa, ja mietin, paljon mietin … yksi (mutta vain yksi) lopputulema oli, että voisin olla täällä mökkioloissa vielä muutaman päivän, ehkäpä viikonkin. Onhan niin nopeasi aika kulunut.

Tietysti se, että on ollut melkoinen flunssa, se että viime viikolla oli ystäviä pari vuorokautta, se että eilen ja toissapäivänä olemme tavanneet naantalilaiset, se että systeri oli sunnuntaina ravintolaseurana ja tänään saunomassa ja rääppiäisillä, ovat merkinneet, ettei olla vain oltu ja liikuttu, vaan on ollut seuraa, on ollut mukavaa, mutta silti, tai noista syistä, voisin olla vielä pari päivää,– semminkin kun ei ole ollut sietämätttömiä pakkasia, … mutta huomenna lähdemme …

Kynttilän valossa oleilu, takkatulet jäävät – –