Teide huiputettu

Hyvästelimme Santa Cruz da Tenerifan ja Taburiana-hotellin aamulla aika varhain. Suuntana saaren keskiosa ja Teide.

Kanarianmäntymetsien läpi ajeltiin kohti Teideä ja sitä ympäröivää kaldeeraa.  Kuvaustaukoja pidettiin sopiva määrä. Reitti vei yhä ylemmäs. Matkalla vesitihkua, tai tarkemmin ottaen ajelimme pilvessä, lämpötila laski +8 asteeseen, hotellista puoli yhdeksältä lähtiessä se oli ollut +17,5 C. Nousimme pilvien yläpuolelle, kosteat vihreät metsät jäivät ja näkymät olivat huikeat. Otimmepa sitten ”luokkakuvankin”.

Kuunmaisemat alkoivat avautua, näkymät yhä karumpia, ruskea eri sävyjä kirkkaassa auringonvalossa. Ilmanala oheni, tuntui aina vain kuivemmalta hengittääkin. Vulkaaninen maaperä merkillistä ja koko ajan horisontissa Teiden profiili. Yhdentoista kieppeissä olimme kaldeeran keskellä, yli 2000 metrin korkeudessa. Parador-hotelli ja pieni kappeli ainoat rakennukset (niin ja Teiden köysiradan ala- ja yläasemat tietysti. Turisteja, luokkaretkeläisiä, muttei mitään sesongin huippua.

Täällä on nyt talvi, poikkeuksellinen talvi, sillä on satanut vähän (kaikki on tosi kuivaa ja karua) eikä Teiden huipulla ole lunta. No ei me kyllä oikeastaan sitä paljon kaivattukaan, semminkin kun tyttäreltä tuli viesti, että eilen oli Oulussa tuiskuttanut 25 cm lunta ja tänään aamulla oli -32 C. Lapsi oli käynyt (kipsistä vapauduttuaan) tekemässä lumityötkin. Äärimmäisen fiksu pentu.

Mutta siis me emme vielä majoittuneet Parador-hotelliin , josta tosin kävimme hakemassa mukaan valmiit eväspussit, vaan kiristimme vaelluskenkien nauhat, kuorimme liiat takit pois, laittelimme aurinkorasvat, sykemittarit ja opentrackerit käyntiin, kellä niitä nyt olikaan, ja eikun menoksi. Yhdeksän kilometrin lenkki kiersi kalderan reunoja, savitietä, pientä nousua, pysyttelimme reilusti yli 2000 mpy , välillä O. kertoi  maaperästä, kasvillisuudesta, eläimistä ja linnuista, näimmekin kanariankirvisen, sellainen västäräkin oloinen vipeltäjä. Pehtoori ja O-opas taisivat nähdä kanarianpeiponkin.

Näiden ylänköjen maisemissa on kuvattu Apinoiden planeetta -elokuva ja joitakin muitakin leffoja; luonnon kulissit kohtuulliset. Odottelimmekin inkkareita ja ratsuväkeä saapuvaksi hetkenä minä hyvänsä.  Teiden juurelle on jo 1930-luvulla tultu hoitamaan ihosairauksia, joten vanhan sanitarion rippeetkin näimme. Siellä evästelimme. Auringossa, lussakasti.  Muistikuvani 49 vuoden takaiselta  turneelta tänne olivat jotensakin hämäriä, mutta jännä kuinka joitakin takaumia kuitenkin oli. Aurinko helli, patikointi vaivatonta, vauhti ja  korkeuserot olivat soppeleita, ilmanala ehkä asetti vähän haastetta. Yli 2000 metrissä on erilaista taapertaa kuin Iisakkipään rinnettä syksyisessä Lapissa.  Kaikkenensa kelpo patikka.

Teidellekin pääsisi patikoiden, mutta meillähän ei siihen ollut aikaa 🙂 – mikä oli luonnollisesti ainoa syy siihen, että olimme pakotettuja turvautumaan cabinin kyytiin. Nousimme yli 3000 metriin, jossa oli -3 astetta. Hrrrr. Kuvia, joissa näkyy koko kaldera, pilvien yläpuolelle nousevan Gran Canarian huiput, tuli otettua aika lailla.

Neljän jälkeen hotellille. Keskelle tätä karua maisemaa. Sellainen vuoristohotelli, ihan jännä paikka. Isot huoneet, näköala joka suuntaan ainutlaatuiset. Ja meillä monta tuntia luppoaikaa. Täällä mekään ei mihinkään eriseuraan lähdetty, joten illalinen hotellin ravintolassa.

Ruoka oli reissun tähän asti parasta: tuorejuustosalaatti, aika valtaisa. Pääruoaksi doradaa, kultaotsa-ahventa. Lisukkeita ei paljoakaan, mutta ei niitä kaivannutkaan. jälkkäriksi viikunajäädykettä, joka oli  kerramista, muttei liian, joka oli makeaa, muttei liian, joka oli jäätelön ja jäädykkeen välimuotoa ja maussa pähkinää ja ihanaa hedelmää.

Puheliaan (minäkö sittenkään en osaa olla hiljaa) illallisen jälkeen lähdimme vielä ihmettelemään kuunmaisemaa. Täysikuu Las Cañadasin kalderassa  jotain Once-in-a-lifetime.  Ei nyt ihan Hangasojan taikakuutamolle vedä vertoja 😉 mutta jotain ylivertaisen hienoa.

Kun ei nettikään toiminut (pahoja vierotusoireita! ;)) tuli mentyä ajoissa unille. Pitkän yöunen jälkeen hotelli Paradosin aamiainen Patata di tortilloineen ja chorizo-tahnoineen taas maistui.

Sitten matka jatkui… palaan asiaan…

3 kommenttia artikkeliin ”Teide huiputettu”

  1. Pico del Teide, Espanjan korkein (lähes 4 km) ja suuruudessaan tulivuorista maailman kolmas. Wau!

    Kanariankirvinen – vain Kanarialla ja Madeiralla – bueno! Linnun viiruinen sotisopa on sangen vaatimaton, mutta sitäkin tyrmäävämpi on koiraspuolisen kanarianpeipon (F.teydea) sininen väri. http://www.birdphoto.fi/lajikuvat/fritey/

    La Lagunan yliopiston päivystävien dosenttien mukaan Teiden kansallispuistossa on kosolti endeemisiä kasvi- ja eläinlajeja. Putkilokasveista (niistä ”oikeista” kasveista) endeemisiä on yli 30, ja selkärangattomista (=”ötökät”) 70 lajia tavataan vain Teidellä. Aatelkaammepa ihan ite omille kohille!

    Koska huiputat Himalajan?

    Vastaa
  2. PS Vuoristoturneenne kunniaksi hain lähikaupasta Pirkka serranoa, ja espanjalaisen päivällisen kellonlyömällä nautin siitä kolme siivua hyvällä ruokahalulla.

    Vastaa
  3. Buonos Tardes Koivu, täällä on todella paljon luonnonihmeitä ja -kauneutta humanistillekin ihmeteltäväksi. Opas osaa ja tietää ja kertoo paljon ja pehtoori on lukenut Aarnioiden kirjan huolella joten minullekin tulee tietoa paljon, ja kiitos vielä sinun täydennyksistä. Opas ja Pekka näkivätkin sen kanarianpeipon, mutta siis vain naaraan…

    Himalajan huiputtajaksi minusta ei ole, mutta pian nooustaan La Gomeran huipulle. 😉 Täällä pilvessä ja koleaa, joten nousua ei kuumuus haittaa.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.