Tuulestatemmattua

Viime tingassa

Lähtee järki… Viikon päästä on Torniossa – taas, neljän kuukauden tauon jälkeen – näyttötutkintomahdollisuus. Ja aion käyttää mahdollisuuden hyväksi. Muutama täydennettävä on lähdössä, ovat olleet valmiina jo kauan, ja olen varma, että ne on nyt läpi, ihan teknisiä, metatietojen täydennystä etc., mutta sitten sitä hiton uusintaa, sitä ainokaista läpimenemätöntä varten olen treenannut. Lyijykynät ja tiskiharjat olivat edellisillä kerroilla ne kuvattavat, joista pomppasin. Saas nähdä mitä nyt on edessä.. jotain pienehköä tuotetta. Sen tiedän. Olisipa ruokaa… Omenoita? Tai vaikka viinilaseja? jotain mitä olen kuvannut pitkin kesää ja oppinut paljon uutta…

Ja sitten yksi täydennyskuva, jonka piti olla ihan pikkujuttu, mutta rupesin korjaamaan varjoja ja pehmentämään valoa, tulikin satoja muita ongelmia näkyviin. Siinäpä se on päivä mennyt. Mitä nyt aamupäivällä viikottaiset asiat hoidettavana… Niin ja Apsu piipahti, – ja olen sentään pakannut. Mutta muutoin: koko päivän koneella ja kameran kanssa… Ja hitto: ei tullut hyvä. Eikä nyt enää voi enempää: on palautettava ja huomenna on lähtö pohjoiseen. Että rassaa! SIis ei lähtö tietenkään, mutta että etten saanut aikaiseksi parempaa vaikka olisi kyllä periaatteessa jo siltä osin hyvinkin taitoa. Ei olisi kannattanut lähteä vanhaa korjaamaan, olisin ottanut kokonaan uuden sarjan. Argh!

No mutta taas lomalle!

Huomenna jo pääsette virtuaalimatkalle Lapin syystalvisiin maisemiin. Mana dearvan (~mene terveenä)!

Niitä näitä

Lämmittävää

Mennessä oli paljon kylmempi kuin palatessa. Mennessä tiesin, muistin, talven olevan hyvinkin lähellä jo. Ja muistin siinä palellessani, että ostin paksun villakangastakkini, jota minuakin vanhemmat ihmiset sanovat ehkä ulsteriksi, sinä syksynä kun oli isän hautajaiset. Siitä on nyt 13 vuotta.

Ja jo viime talvena ajattelin, että ostan itselleni uuden pitkän untuvatakin. Vanha, tympeän ruskea, viettää juuri nyt 10-vuotissynttäreitään. Se on kyllä paremmassa kuosissa kuin tuo villakangastakki, jossa väistämättä näkyy ikääntyminen aika pahasti. Totta puhuen molemmat ovat aika kulahtaneita. Tällainen kaltaiseni, nykyisin aika vähän ”pramilla oleva” ei nyt ole kummoisempia niin kovin kovasti kaivannutkaan, mutta lämpöä kuitenkin vaatteisiin kaipaa, eikä moneen kertaan kastuneissa, pestyissä, littanoissa, niin kovin paljon sitä ole, ei lämpöä, eikä ryhtiä, saatikka mitään tyyliä.

Niinpä – kun minulla oli jokunen kymmenen minuuttia aikaa ennen tapaamista – tepastelin Partioaittaan (lämmittelemään ja) katselemaan joko uudet untuvaiset, puolipitkät, mustat talvi(untuva)takit olisivat rekeillä. Ja todellakin; jo ovelta näen rivin kauniita, lämpimän näköisiä, laadukkaan oloisia, ihania punaisia, sinisiä ja mustia, karvareunuksisilla hupuilla varustettuja takkeja…. Ja kohti niitä kävellessä jo kiroan, että varmaan on kaikki minun kokoni menneet… ja sitä jo suren.

Pääsen katselemaan takkkeja, vakuutun, että juuri nämä ovat niitä, mitä haen. Jos ottaisinkin punaisen? Siihen oheen mustat uuden softshellit niin olisi taas vuosikausiksi ulkoilu- ja citykampettakin. Sovitankin, ja yes! Ihan juuri se mitä haen. Ja nanosekunttia ennen kuin kannan löytöni kassalle, tulen – ihan muina naisina – tsekanneeksi hinnan: 960 euroa!!! Tonnin takki. En muuten ostanut.

Silti tullessa oli lämpimämpi.

Tapasin ystäväni. olemme suunnitelleet tätä pitkään… Se lämmitti, ja pisti miettimään, että se takkiko se nyt on joku iso asia?

Ehei. Muistin, että ystävyys on iso asia.

Kuivasjärvellä ja Lasaretissa Canonin kanssa

Aamusta asti on ollut hyvä päivä. Aikaansaanoksia, hyviä uutisia ja yksi – taas! 🙂 – tarjouspyyntö kuvaprojektista. Mukavaaha se on.

Tuntui oikein hyvältä lähteä puolenpäivän auringossa lenkille kohti Linnanmaata, entistä työreittiä tepastelin, ja sitten kävelin kampuksen ohi, kohti Kuivasjärven rantaa.

Olipas sielläkin kaunista, ei uskoisi, että lokakuu jo lopuillaan.

Iltapäivällä lähdin kuvauskeikalle. Eihän tämä mikään suuri ”liikesalaisuus” ole, joten voinhan minä kertoakin, että se jo aiemmin mainitsemani ensimmäinen ISO kuvausprojektini on kuvata hotelli-ravintola Lasaretti-Virralle kuvapankki netti- ja markkinointikäyttöä varten. Ruokakuvia ja miljöökuvia. Ihan mun juttua, ja olen niin iloinen tästä. Lasaretti on minulle niin tuttu monesta, että siksikin mukava jobi.

Tänään olin yhden tapahtuman (buffan) kuvaamassa ja keittiössä kuvaamassa kun siellä valmisteltiin 150 hengen illallista. Illallistilaisuuden järjestäjä ei luvannut tulla minun isoon Aurora-saliin, mutta tilaaja tarviikin ensisijaisesti ruokakuvia, ei syömiskuvia. 😉

Olikohan tämä nyt neljäs kerta kun olin kuvaamassa ravintolan keittiössä, aiemmat on olleet koulutehtäviä ja näyttöjä varten, ja nyt sitten tilauksesta. Muistanette, että minulla oli yiopistolta lähdettyäni harkinnassa joko kokin tai valokuvauksen opinnot. Kerta kerralta vietettyäni useamman tunnin ravintolakeittiössä olen aina vain vakuuttuneempi, että ei ole helppoa hommaa. Toisaalta tuskin olisin hakeutunutkaan mihinkään oikeisiin keittiötöihin, – toisin kuin nyt kuitenkin edes vähän teen tämän kuvaamisen kanssa.

Lasaretissa on paljon taidetta, ”Suomen taiteellisimmaksi hotelliksi” sitä tituleerataankin. Pihalla on komea ”Amppeli”, joka oli todella kauniisti valaistu lähtiessäni. Oli tyven ja kuiva keli, joten jäinpä sitten vielä pihapiiriinkin kuvailemaan.

Niitä näitä Oulu

Vain pari juttua

Koko päivän olen istunut koneen ääressä, opiskelut netin kautta kaikenmoista kuvankäsittelystä. Ja koettanut itse tehdä. Eipä ole vielä juuri leuhkimista millään uudella.

Illansuussa sitten kokoukseen. Ehkä arvaattekin, minkä alan kokous oli, jos kerron että söimme eturuoaksi tatticappuccinoa, pääruoaksi jänistä ja jälkkäriksi lakkaparfaitia. Ja kyllä me päätimme monista asioista ja suunnittelimme kovasti ensi vuoden toimintaa… 😉

Kotiin ajellessa tälle päivälle jo kolmas erilainen sää: aamupäivän pitkään jatkunut harmaa sade puudutti, ja iltapäivän huikea vaakasuora auringon valo valaisi keltaisen maiseman, maiseman keltaiseksi ja nyt velloo tuuli, lehdet ja oksat lentelevät, nurkisssa ujeltaa… On syysmyrsky.

Vain parin asian maanantai siis.

~~~~~~~~~~~~~~

Tämä jäi viikonloppuna julkaisematta … ”Meidän” Toppilansuoran valtaisa, yli vuoden kestänyt liikennejärjestelyremontti on vihdoin ohi. Lamput ei vielä toimi, mutta viime viikolla tekivät viimeiset asfaltoinnit ja ottivat kaikki erikoismerkit etc pois… Hieno tuli!

Perjantaina kaupungilta tullessa nappasin liikennevaloissa kuvan: minusta tämä on niin hauska.

Loppupalaveri? – Syksyn väreissä.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Värien ja kuvien sunnuntai

”Ja äkkiä on ilta.”

Sehän on yksi runo (Salvatore Quasimodo), tai siis sen nimi ja yksi runon kolmesta rivistä… Ja tänään juuri sellainen fiilis, aika ajoin.

Tänään oli Pehtoorin keittiömestaripäivä. Ja voisinpa väittää (ja muukin pöydän ympärillä ollut perhe on paljolti samaa mieltä), että oli yksi parhaista miehen tekemistä päivällisistä. Italialaisia hirvenlihakääryleitä lisukkeineen ja omenapiirakkaa oman pihan omppupuun sadosta.

Ja olennainen osa nautintoa näissä Pehtoorin keittiösunnuntaissa on se, että minä voin käyttää päivän jossain ihan muualla kuin keittiössä. Olkoonkin, että teen sitä ihan mielelläni, mutta aina välillä on mukava puuhailla koko sunnuntai jotain täysin muuta kuin perheelle ruokaa, ja sitten vain istahtaa valmiiseen pöytään. Ja hyvään seuraan vielä. Levollinen, pitkä rupeama ruoan ääressä, höpötellen ja välillä Apsun juttuja tulkiten.

Viini, joka meillä on ollut joskus ennenkin, oli kyllä hyvää hirvenlihan oheen. Sopii varmasti vähemmän voimakkaallekin ruoalle. (siihenkin yritin uudenlaista kuvausta… 🙂 )

Päivän ulkoilu ja touhuilu monella suunnalla,

enkä kyllä muista milloin Oulun seudulla olisi ollut niin komea ruska kuin tänä syksynä.

Hautausmaalla tuntui, että värit olivat melkein rienaavia, mutta toisaalta sellaista jotain renessanssin ajan maalaustaiteen värimaailmaa siellä oli.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

”Ei hankka tohiaa”

Ei tosiaankaan hanskoja!

Näin ilmoitti Apsu jo paljon ennen kuin oli aika lähteä kotiin. Lapsi ymmärtää ja tietää, mikä tässä vuodenajassa on tylsää: loputon pukeutuminen. ”Ei hankka tohiaan” – se olisi vaan niin mukava olla ilman hanskoja ja softchelliä ja goretexiä etc. ja lähteä ulkoilemaan, mutta eihän se enää onnistu. ´Hankka´ on laitettava käsiin.. .. Silti erinomaisen hyvä lenkki aamupäivällä; tyyni, tuuleton, mahdottoman värikäs, oikein hyvä lenkki …

Iltapäiväksi kotiin; olin luvannut laittaa ruokaa, ja ohi agendan; Juniori ja Apsu tulivat käymään, millään agendalla enää mtään merkitystä kun nämä tupsahtivat pihaan, ja kuvattavaksikin. Junioirin CV-kuvia varten ja omiakin ´studio set uppeja´ varten tänäään valokuvauspäivä.

Katsokaa noita käsiä tuossa alla. Ne ovat keskittyneet, Erinomaiset, hyvin keskittyneet. Katsomaan Simoa.

Ja sitten mv-otos. Hän vaan on niin kuvattava …

Tässäpä päivän highlightit.

Elämän parhaita juttuja.

Ja jostain tuntuma, muistutus, kuinka onkaan mukava, ettei tarvi bunkata Torniossa…

Jokaviikkoinen soppamme

Loppuviikon tunnelmia – ja ihanaa soppaa!

Alkaa olla jakoaika. Alkaa olla kekrin, halloweenin, pyhäinpäivän aika.

Ja on myskikurpitsan aika. Myskikurpitsan (butternut) opin tuntemaan Etelä-Afrikan reissulla, enkä siitä ole sen jälkeen luopunut. Aika monessa se on meillä ollut mukana. Nyt yksi sellainen on kuleksinut jääkaapin hyllyltä toiselle jo muutaman viikon, ja tänään oli aika tehdä siitä soppa.

Paahdettu myskikurpitsakeitto

Ylllä on Soppa365:sta löytyvä resepti. Enkä oikeastaan mitään muuttanut. Pähkinöistä ja wasabikermasta ei kannata luopua; juuri ne tekevät tästä huipun…

Minulla kun on ”Jokaviikkoiset sopat” pikkuisen jäljessä aikataulusta Kroatian matkan vuoksi, joten siksipä tällä viikolla toinen soppa. Eikä ollut ihan vähän mausteita siinä!

Ja hyvin se sopi alkuruoaksi, kun meillä oli pääruoaksikin ´vain´ vegeä = tattirisottoa ja paistettuja kampasimpukoita. Nämä on kyllä sellaista ruokaa, jolla voisin elää vaikka viikon yhteen menoon, ihan pelkästään näillä, ihan hyvin, valittamalla sanallakaan. Vielä kun oheen avasimme hyvän punaviinin, joka nyt ei ollut ihan tuolle sopalle paras mahdollinen kumppani, mutta jonka loppujen siemailu sopi erinomaisen hyvin nuorten kanssa whatsappeiluun.

Ihan pienessä tovissa saimme liki 300 viestiä aikaiseksi. Olikohan itsellä alle kolmekymppisenä työelämän, opiskelun, urakehityksen, harjoittelupaikkojen saatikka maisteltavien samppanjoiden kanssa noin paljon miettimistä. Mutta eipä tuossa iässä tunnettu samppanjoita, eikä työelämä ollut noin hurjaa kuin tänä päivänä on.

Minun ”työelämääni” on nykyisin mm. kuvailu, bloggailu, ruokakuvailu etc. Niinpä tänään sitten tein sen, mitä en olisi vielä vuosi sitten uskonut tekeväni: kävin antiikkiliikkeestä ostamassa alpakka-aterimia (yllä kuvassa jo yksi niistä). Minä, jolla on perintöserviisi hopeita vaikka tusinalle vieraita! Mutta ei; dark food photographyyn ei kiillotetut perintöhopeat sovi. Nyt on alpakkaa! 😉

Ja nyt on perjantai, hivuttauduin sohvalle, Vain elämää… Huomenna studiopäivä. Toivon painajaisetonta yötä! Alkaa oikeasti ahdistaa kaikki öiset sodat, kidnappaukset, sairaudet, — olisipa kaukosäädin uniin. Pistäisin kiinni ennen kuin mikään ehtii alkaa..

Ruoka ja viini

Lokakuun tekemisiä

Päivän lukujärjestys tai agenda tai to-do-lista tai ihan miten haluaa nimittää niitä aikeita, joita minulla oli tälle päivälle, muuttui aika lailla. Ehkä en sentään puhuisi ´force majore´ -syistä, vaan vain sattumuksista. Sellaisista, joita ei olisi voinut oikeina työpäivinä tapahtua. Ensinnäkin nukuin ihan hulvattomasti ponniin. Pari tuntia tehokasta peliaikaa aamusta kului siihen, että nukuin. Ja illansuun ohjelma meni uusiksi, kun Apsu tupsahti iloksemme. Ei ponniin nukkumista, eikä myönteistä vastausta Juniorin iltapäivällä lähettämään ´Saako Apsu tulla pariksi tunniksi ”eikkiin”?´ – whatsapp-viestiin olisi voinut tapahtua ja antaa parin vuoden takaisina aikoina. Sekä nukkuminen että Apsun käynti tuntuivat oikein hyvälle. Voin vallan helposti siirtää puolet tämän päivän asioista huomiselle ja tuleviin päiviin…

Lenkillä olen sentään ehtinyt käydä, vaikka kuva kyllä on eilisen aamun kaupunkikävely-kuvausreissulta. Eilen olin torinrannassa siihen aikaan, kun tänään vielä nukuin! Tosin kuvan valoisuus on tehty photoshopissa… 😉

Eilen sain keitetyksi myös marja-aroniasta hyytelön. Korkea aika. Pehtoori kun leikkasi tänään pensaat matalaksi. Pihallamme on aina vain autiompaa, ja luulen, että muutama syreenikin on vielä nuorennusleikkauksen edessä. Mutta hyytelöstä vielä: tein ihan Dansukkerin-perusohjeella ja muutama pikku purkillinen sitä tuli. Se on erinomaisen hyvää juustojen kanssa.

Ja juustoista puheenollen, meillä on pitkään yksi suosikkijuusto ollut Juustoportin brandy-pähkinä, joka sekään ei minun mielestäni pärjää Appenzellerille, eikä Pehtoorin miehestä ikääntyneelle Machegolle, mutta suosikki tuo nyt on. Juustoportilta löysin kesällä myös uuden(?) raastejuuston: raastettu vuohenjuusto Grand Reserve. Se on hyvä juusto gratinointiin (mm. eilen lohi-täysjyvämakaroni-laatikon päälle); ei veny eikä vanu, ja antaa hyvän maun. Ja se on hyvää myös salaattijuustona. Kaupassa näin, että Juustoportilla on myös uutta Lakkajuustoa. Ehkäpä se on seuraavalla mökkireissulla lapas-tarjottimella jossain muodossa.

Hautausmailla Kroatia Valokuvaus

Hrvatska pošta

Hrvatskan postia vielä. Kroatia on kroatiaksi Hrvatska. Siitä siis johtuu, että autojen kansallisuustunnuksena on RH (= Republika Hrvatska eli Kroatian tasavalta). Kroatian kieli on hyvin konsonannttista. Hyvin slaavilaiseltahan se kuulostaa, mutta on jotenkin soinnillisempaa kuin venäjä.

Nyt kuvakansioita on yhteensä viisi, niiden ”kuvatekstit” on paljolti täällä blogissa. Kansioissa ei ole ollenkaan ruokakuvia, teen niistä sitten erillisen postauksen joku ilta.

KUVAKANSIOT TÄÄLLÄ

Kansioiden ”kuvatekstit” ovat oikeastaan viime viikon postauksissa, ja kansioissa on paljolti sellaisia kuvia joita en tänne blogiin laittanut, joten uusia näkymiä on.

Hautausmaakuvia siellä tietysti on. Kävimme yhteensä viidellä (?) hautausmaalla ja Bosnia-Hertsegoviniassa kuvasin niitä bussin ikkunastakin. Mostarin islamilaisella hautausmaalla huomioni kiinnitti tapaan joka poikkeaa krisitillisistä hautaustavoista: hautakivi on hautapaikan etuosassa, eikä takana. Se on ”julkisivu” jonka takana saattaa olla kukkia, ja tuolla aika usein olikin.

Mostarin kuvat

Dubrovnikin kuvista on erikseen sanottava se, että kun kiersimme korkealla vanhan kaupungin muurilla, joka on noin pari kilometriä pitkä ja jonka varrella on paljon portaita, Pehtoori sanoi, että muut kuvaa täällä merelle päin ja sinä muurien sisälle. No tietysti! Pääsi korkealta näkemään kaupunkilaisten elämää, meri oli sinistä niin kuin muuallakin. 😉

Muurilla jäin kuvaamaan katselemaan pyykkejä, alhaalla käveleviä ihmisiä ja heidän varjojaan, kattoja, paljonko lopultakin oli uusittuja, enin osa. Ja sitten yhden koulun kohdalla en millään malttanut olla zoomailematta luokkaan, jossa näin opetuksen olevan menossa.

Dubrovnikin kuvat

Kahden viimeisen päivän ohjelmassa oli patikointi aamupäivällä, Makarskassa käynti ja ilapäivän loput biitsillä. Noiden päivien ja paluumatkan kuvat ovat viimeisessä kansiossa.

Loman viimeiset päivät

Jokainen kansio taitaa päättyä auringonlasku kuvaan. Ne olivat kyllä hienoja, ja olimme nimenomaan varanneet huoneen merinäköalalla. Muuten hyvä, mutta meidän kohdalla kasvoi komeaakin komeampi sembra- tms. mänty. Niinpä sitten kuvailin tuolilla seisten ja puuta kiertäen, – parvekkeemme oli onneksi aika leveä. Ja parina iltana kapusin hotellin katollekin puoliseitsemäksi. Joten auringonlaskuvia on kymmeniä. 😀

Jokaviikkoinen soppamme Puutarhahommia

Syyspäivän soppaa

Puutarhan valmistelu kohti talvea oli eilen päivän projekti numero yksi, varsinkin Pehtoorilla, mutta touhuilinpa siellä minäkin. Melkein kaikki kesäkukat pois, ja yrttipenkeistä sadonkorjuuta. Meidän ainokainen syötäviä omenoita tuottava puumme on vielä kovin vähäsatoinen, mutta aroniat poimin ja huomenissa keittelen hyytelön.

Edes jotain säilöntää tölkkeihin, kun suolasieniä on ihan hävyttömän vähän. Ei pakkasessakaan niitä. Mutta meidän tontin reunalla, takapihalla on!

Ovat kuulemma jotain lahottajasieniä.

No mutta sentään jotain syötävääkin: yrttejä, lehtikaalta ja valkosipuleita omasta maasta.

Yrtit ja tämänpäiväinen viheliäisen kylmä, sateinen ja tuulinen päivä innostivat tekemään paksua, italialaista soppaa, melkein pataa siitä tuli. Makua ja lämpöä ja väriä siinä riitti. Jokaviikkoinen soppamme syntyi hyvin luovasti. Lienenkö muistan miten tein, mutta yritänpä. Olkoon sen nimi:

Syksyinen italialainen sakea soppa (4:lle)

oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 paprika
1 punainen mieto chili
400 g jauhelihaa
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tl sokeria
2 tl suolaa
paljon mustapippuria
basilikaa
salviaa
ruohosipulia

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää kuutioidut porkkanat, parikat, chili ja sekoittele hetki. Lisää joukkoon jauheliha ja anna ruskistua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurske, sokeri ja vesi ja anna muhia puolisen tuntia. Lopuksi yrttisilput.

Tarjolle laittaessa pinnalle parmesanlastuja ja silputtua basilikaa.

Simppeliä, rustiikka nonnan ruokaa …