Kalaasit

Festus – keskiajan kalaasit

Siinä se on. Keskiaika-juhlien menu. Missään tapauksessa se ei ole autenttinen. Se ei ole ylimystön eikä rahvaan ruokajärjestyksen mukainen. Sen gastronominen järjestys on 2000-luvun mukaine, vaikka vähän olen koettanut ”rikkoa” kaavaa. Keskiajan pidoissa oli hyvin tavallista syödä makeita ruoka ennen, välissä ja jälkeen muita ruokalajeja. Aikakauden mukaan tuo mantelivanukas olisi varmastikin kuulunut keiton jälkeen.

Mutta kaali, mantelit ja mausteet sekä yrtit kuuluvat vahvasti keskiajan keittiöön. Samoin kuin kalaruoat, mikäli niitä vain oli saatavilla. Ja lohtahan on viety satoja vuosia Perämeren rannikon suurten jokien suulta eteläisempään, katoliseen, taajaan paastoavaan Eurooppaan. Siksikin meillä sitä tänään.

Keskiajalla juotiin paljon olutta, todella paljon. Kun meidän ystäväporukassakin on oluen ystäviä, jotka ovat useissa kalaaseissa joutuneet olemaan oluen puutteessa viinikulttuurin viedessä ison huomion, on tänään heillä hyvä päivä, sillä toimme Norrbottenista, Ruotsinmaalta ”keskiaikaisen näköisiä” olutpulloja. Viinienkin valinnassa on pullojen malli vaikuttanut valintaan.

Samppanjahaan ryhdyttiin tuottamaan vasta 1700-luvulle tultaessa (ks. lyhyt juttuni), mutta viinejä ja erityisesti liköörejä tehtiin keskiajalla mm. luostareissa. Siksikin meillä Frangelico. 🙂 Ja ennen kaikkea pullon takia.

Niitä näitä

Kohti Festusta

Juuri äsken lähti Apsu kotiin. Tulikin tosi vasta iltapäivällä, iltavuorolainen kuten vanhempansakin. Ja heti lähdettiin Nallikariin. Kolmisin, sillä kummitädin Apsu halusi tietysti mukaan. Ja kuinka olikaan epätodellisen mukava olo siellä, ja sen jälkeen kotipihalla koko ilta.

Nythän on vähän sellainen viikko, että kaikki on yhtäaikaa. Kaikki hyvä.

Siinä me kalaaseja valmistelimme, vuorotellen, yhdessä ja erikseen. Tosin siinä vaiheessa kun keittelin ruusun terälehtiä, alkoi hiipiä ajatus, että jotain merkillistä on tekeillä. Ja kun vielä kesän lämmössä koko talossa tuoksuu joululta, kanelilta, inkivääriltä, manteleilta, olen melko varma, että olen erehtynyt vuodenajasta, tai ehkä sittenkin vuosituhannesta. Mutta ehkä tämä kaikki vain kertoo siitä, että todellakin kohti keskiaikaista Festusta ollaan menossa…

Ja jotain ennen maistamatonta on tarjolla. … myös resepteinä ja kuvina täällä. Ihan kuten aiemmistakin kalaaseista. Nyt vielä kirjoittamaan menua ja juomalistaa…

 

Niitä näitä

Toimen päivä

Hyvänen aika, kuinka ihminen voikaan nukkua ihanasti kymmenen tuntia yhteen menoon!

Mutta sitten toimeen ja touhuun, jota on riittänyt koko päiväksi. Lenkkiä, pihahommia, välillä piipahdin tukanleikkuussa, pyykkiä ja sitten vielä luokkakokousjärjestelyjä, paistinkääntäjä- ja valokuvaussähköposteja. Ja kolmelta tuli Apsu!

Jonka suureksi yllätykseksi täällä olikin myös Naana! Kummitädin kohtaaminen meni ensin pelkällä ”telve” mutta parin tunnin ja Nallikarissa käynnin jälkeen oli sitten saatava kummitäti kaveriksi takapenkille, jotta voi olla käsikädessä. Ja huomenna mennään Nalskuun uudelleen, niin päätettiin.

Hiljalleen koetan tässä laskeutua keskiaika-moodiin. Kalaasit on jo ylihuomenna, joten hyvinkin olisi tiedettävä, mitä aion tarjota. Mitäs tulee mieleen, jos ajattelet olevasi menossa keskiaikapäivällisille? Mitä odotat ja uskot olevan tarjolla?

Lappi Ravintolat

Paluu Lapin kesästä kaupungin vehreyteen

Aamu ja aamupäivä olivat Hangasojalla helteiset, – ja paarmaiset! Joten pitkä aamiainen nautittiin mökkipöydän ääressä. Lähdön tekemistä, ja kävin vielä lähimetsässä etsimässä kuusenkerkkiä, – annosten koristeluunpa tietysti. Eipä löytynyt. Meidän lähitienoilla on vain katajia, mäntyjä ja koivuja, ei kuusia. No mutta metsässä on ihana kävellä, helteelläkin.

Samaan aikaan tyär kävi viemässä ystävänsä Ivalon kentälle ja Helsingin koneelle, minkä jälkeen lähdimme puoleltapäivin kolmisin ajelemaan kohti Oulua. Lämpöistä oli matkan teko. Auton mittari näytti hellelukemia (+28,5 – 25,0 C) koko matkan, ja kun aurinko paistoi suunnilleen koko ajan edestä päin, oli lämpöistä vaikka kuinka autossa on ilmastointi.

Rovaniemellä myöhäinen lounas: Kauppayhtiö-ravintolaa on moni (paistinkääntäjä)ystävä kehunut, joten sinnepä siis. Se on siitä hauska paikka, että on kaikki myynnissä, paitsi ruoka myös huonekaluja ja pientavaroita voi ostaa. Ja ruokaa lukuunottamatta kaikki on aikalailla retroa, kasaria, kulahtanutta – ei tullut pieneen mieleenkään ostaa, mutta kivaa reksvisiittaa sellainen oli.

Mutta tyttäen kanssa nauttimamme lounassalaatit (vuohenjuustoa ja pulled porkia) ja Pehtoorin pekonihampurilainen olivat oikeinkin hyviä. Ja matka jatkui kohti Oulua.

Kuuden aikoihin oltiin Rantapellossa, ja vielä oli minulla pieni ajorupeama edessä, kun vein tyttären ja ystävänsä patiolle torinrantaan. Ihan oli Oulun aittatorin terassit täynnä helteestä (ja juomista) nauttivia. Koilliskairan rustiikkisesta, karusta ja kauniista Lapinmaasta palanneelle kaupunkielämä näytti kovin vilkkaalle, värikkäälle ja kyllä vähän vieraallekin. Tovin. Huomenna jo kotoisalle.

Nyt sitten on edessä hellettä Rantapellossa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Oi Juutua – tänään uudella porukalla Juutuan reitti

Lappi näyttää parhaintaan.

Heräsimme auringonpaisteeseen kahdeksan aikoihin, ja nyt (klo 21.10) istun mökkiterassilla ja vieressä mittari näyttää + 27 C varjossa. Tässä välillä on ehditty nauttia pitkä aamiainen, lähteä kohti Inaria. Ivalo – Inari – väli on näin auringonpaisteella yksi kauneimpia.

Matkalla kohti Juutuan patikkaa pysähdyimme Myössäjärvellä Karhunpesäkiven kohdalla. Kapusimme tietysti kivelle, ja vielä huipulle katselemaan Inarinjärvelle. Kovasti mietittiin, mikä se oli se väkimäärä, joka mahtuu Inarinjärven jäälle. Ja niinhän se on, että periaatteessa koko maapallon väestö (ainakin se väkimäärä, joka oli kymmenkunta vuotta sitten).

Inarissa auto jätettiin Sajoksen parkkiin ja sitten Juutuan polulle. Eikä paarmoja, ei sadetta, ei sääskiä. Leppeää tuulta ja kauniita maisemia.

Meille tuttu reitti, tytöt eivät olleet käyneet, mutta tykkäsiväthän hekin. Parin tunnin jälkeen oltiin takaisin Inarin keskustassa. Siidaan virvokkeille ja lounasleiville, ja sitten paluumatkalle. Tunnin paluumatka tuntui tavattoman pitkälle.

Eikä sitten mitään erikoista: saunaa, runsas rääppiäispäivällinen, lautapelejä. Ei mitään erikoista, mutta minusta niin paljon.

Tattirisotto oli muuten hyvää…

J

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Valokuvaus

Peliä, patikointia ja pyöräilyä

Tällaiset oli odottamassa kun meidän Pokemon Go -metsästäjät palasivat mökille. Oli Hugojen aika.

Nuoret naiset tulevat Helsingistä Lappiin ja kun sattuu olemaan Pokemon Go -pelaajilla ”Community Day”, niin silloin ei lähdetä tunturiin. Ei vaikka oli mitä kaunein kesäpäivä. Saariselän ”keskustassa” oli pari pokestoppia, ja sitten jotain gymejä ja ties mitä, mistä en juuri mitään (vieläkään) ymmärrä. Vastaavana päivänä Helsingin ”Ruttopuistossa” on kuulemma ollut noin 400 pokemoneilijaa (aikuisia ja lapsia ikähaarukalla 6 – 70 v.), Saariselän keskustassa ei ollut. Oli ilmeisesti viisi pelaajaa koko päivänä, mutta eipä se haitannut – tytöt olivat päässeet tavoitteeseensa.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori pyöräili maastossa ja minä kuljin kameran kanssa siellä sun täällä.  Mm. vihdoinkin kunnolla Saariselän kappelin muistolehdossa… Löysinpä hautapaadesta yllättäen yhden tutunkin.

Hautalehto on ihan kappelin vieressä; kivilatomus alakuvassa keskellä. Nurmenleikkaajana ”luomukone”. Poroja on ihan hirmu paljon joka paikassa, parttioita, kokonaisia tokkia. Mökkipihassa, tunturien rinteillä, teillä.

Ja rumiahan ne nyt räkkäajan jo alettua ovat.

Saunaa, purossa pulahtelua, valosta nauttimista, paarmojen pakoilua sisälle, ja kilpailuhenkisen tyttäremme ollessa mukana, porolasagenpäivällisen jälkeen pelasimme. Hankin jo joku vuosi sitten lautapelin ”Wild Lapland, Adventure Game” – jossa Afrikan tähti ja Monopoli meets Lapland. Monitasoinen peli, jossa minulle kävi kuten usein Afrikan tähdessä: jäin jumiin saarelle, en Kap Verdelle, vaan Islantiin. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että voidaan pelata tätä toistekin.

No mutta häviöstä huolimatta oikein mukava ilta ja päivä, ja hyvää on se että huomenna ei tarvitse lähteä Ouluun.

 

Lappi Mökkielämää

Mökkielämää

Lauluni laulan sulle, kun aamun aurinko nousee
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu
Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu uua uua uua uuu uua uua uua uuu
(Pohjolan tuulet… )

Hieman aamun iloa lannisti sade, joka alkoi yhdeksän jälkeen, juuri kun olimme lähdössä tunturiin. Otimme ”aikalisän”: lukemista, kuvia, ristikoita, lepoa. Ja ennen yhtätoista sade taukosi: siispä kohti pikkupatikkaa.

Ajelimme Saariselän keskustaan ja johdatimme nuoret naiset patikkapolulle kohti Iisakkipään huippua. Ei ole tyttäremmekään siellä koskaan käynyt.

Sade ei kiusannut, ja kapuamista oli sen verran, ettei enää palellut. Tykkäsivät nämä nuoret reitistä. Pohjolan tuulta oli riittämiin, ja maisemia, niinkuin aina. Hyvä lenkki se on.

Periaatteessa päivän liikkuminen (7 – 8km) kerralla suoritettu, mutta touhuttiinpa vielä mökillä. Pehtoori teki uudet puroportaat. 😉 Minä keskityin köksäämiseen ja saunan lämmityspuuhiin.

Mökkielämää. Nyt paistaa aurinko. Elämä on. Hyvin se on.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ruoka ja viini

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Tänään Lappi on näyttänyt parhaintaan.

Pehtoorin mainion ehdotuksen jälkeen lähdimme aamupäivällä kohti Tankavaaraa… vanha tuttu pikkupatikka Pikkutankavaaran huipulle. Lämmin, leppeä tuuli, ei sääskiä, välillä paarmoja, mutta eivät käyneet iholle. Ja minun lempisuoni sillä reitillä: Tankasuo. Aina sykähdyttävä. Ja yhtäkkiä meillä molemmilla tuli mieleen Maisa, ikävä.

MIkä tuo savu on?

Palatessa kaupan kautta mökille, ja saunaan. Ja pulahdus puroon. Tiedän, että painoni on nousussa, mutta että tikkaat puroon romahtivat alta! Olihan mulskahdus, ja sainpa sääreni mustaksi ja verta vuotavaksi. Auts. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Ja puron vesi oli aika lämmintä. 🙂

Kunhan kevyesti söimme, kuvailin vähän ”tuotekuvia” ja Pehtoori lähti Ivaloon hakemaan kakkosnelosia uusia puroportaita varten ja hakemaan lentokentältä tytärtä ja kaveriaan. Tytöt olivat mökillä seitsemän kieppeissä. Oli lapasten aika.

 

Illan pöydän ääressä nautittuamme ja kuulumisia päivitettyämme, lähdettiin käymään pienellä ”yöttämän yön” – lenkillä, ja yhtäkkiä hoksasin olevani kahden pokemon-metsästäjän kanssa Kultareitillä. 😀 Kaikkea sitä!

Kuva otettu suunnilleen puolikymmenen aikoihin, valoisaa on. Ja lämmintä, hiljaista, tyyntä. Niin hyvä.

– – – – – – – –

 

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Leino julkaisi runon vuonna 1902 … Ja kyllähän siinä Venäjän vallan sortokausi on taustalla ja ”protestirunoksi” olisi myöhempinä aikoina nimetty.

”Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin

– –

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit’ aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll’ aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.”

 

Leinon Lapin kesä

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Matkailua kohti pohjoista

Mökkimatkaa ei tehtykään yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan kiertäen ja harrastellen tutustumista uusiin paikkoihin sekä vierailua ennen käydyissä kohteissa. Oulu – Haaparanta – Kukkola Forssen – Övertorneå – Rovaniemi – Potkuriparkki – Sodankylän K-kauppa ja Hangasoja.

Kesäkelillä mökkimatka kestää yleensä rapiat viisi tuntia, tänään reilut kahdeksan. Ja tänään ei lähdettykään heti aamutuimaan; puutarha kondikseen, tarpeellisia sähköposteja ja sopimisia, pakkaaminen ja vasta kymmeneltä starttasimme.

Haaparannalla oli toimitettava kaksi asiaa: veikeiden suojatiemerkkien uudelleenkuvaus ja Systembolaget.

 

Pidennetyn mökkiviikonlopun viinit – ja ennen kaikkea kalaasijuhlan viinit – hankittiin Norrbottenin puolelta; muutaman tietyn viinin takia, ja ennen kaikkea selkeästi halvemman hinnan takia.

Toinen hyvä syy kiertää Ruotsin kautta, ajella Väylän vartta, Tornionjokivartaa ylävirtaan, oli Kukkolaforssenin lounas. Kerran kesässä mökkireissulla on käyty siellä, ja tänään oli sen kerran vuoro. Nyt ei ollut sellaista kalapöytää kuin joskus ennen, mutta salaatit ihanan makoisia, monenlaisia, tuoreita, kaiken kaikkiaan hyvänmakuisia. Ja puolukkaleipä! Lämmin ruoka (lohi ja uudet perunat) maistuivat erinomaiselle. Kaunis miljöö ja hieno näkymä koskelle ja Suomen puolelle ovat tärkeä osa paikan viehätystä. 16 euron hinta on vähintäänkin kohtuullinen tuosta kaikesta.

Sitten Väylänvartta pohjoiseen Ruotsin puolta; mukavia maisemia, idyllisiä ja aika vauraita kyliä – jos kohta myös tylsää vitikkometsätaivalta Övertorneålle asti, siinä rajan yli Aavasaksalle ja kohti Jäämerentietä eli Muurolaan. Loppureitti sitten tuttua.

Paitsi että pysähdyttiin vielä kahville ja jätskille: Potkuriparkkiin.

 

Siitä on vuosikausia, kymmeniä, kymmeniä kertoja ajettu ohi, ja aina vähän naureskeltu: turistihoukuttimet pihassa ovat vähän arveluttavia, tai noh, kummallisia. Ja  ko. paikka on meille vähän ”huonossa paikkaa”: harvoin, tuskin koskaan on tarvetta pysähtyä 50 km Sodankylän eteläpuolella. Tänään päätimme toisin. Ja paikka olikin sisältä aika viihtyisä, eikä lakattua mäntypanelia ja haalistuneita tekokukkia seinillä, kuten olen aina ajatellut. Sitä paitsi siellä oli oikein mukava henkilökunta.

Matka jatkui, taivas selkeni siniseksi ja lämpötila nousi +20 asteeseen ja minusta oli koko ajan mukavampaa, että oltiin matkalla mökkiviikonlopunviettoon. Melkein laulatti. Mutta enpä sitten Pehtoorin päivää järkyttänyt, enkä laulanut, enhän minä laula. Hiljaa mielessäni vain. Hyvän hyrinän tunnelmassa aurinkoisella Hangasojalla iltakuuden jälkeen. Hangasojan varressa jo vihreää, eikä sääskiä, mutta lämmintä. Kaikki hyvin.

Muistikuvia

Ruokakuvausta – ja patsaita

Eihän se tämä päivä mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Aamupäivä kylläkin, Caritas-aamupäivä, mutta sitten siellä puhelu: ehtisinkö millään kuvaamaan?

No, totta kai valokuvaaja ehtii kuvaamaan. Iltapäivä ja illansuu kului Nallikarin taitavan ja taiteellisen Antti-kokin luomuksia kuvatessa ja julkaistavaksi käsitellessä (sivupalkin Instakuvassa on toinen annos). Kansainvälinen Business Destinations -lehti tekee juttua Hietasaaresta ja myös ravintola Nallikari on kohteena. Hienoa että oululaista osaamista markkinoidaan.

Niinpä sitten jäi möksälle ja kalaaseihin leipomatta, ja pakkaamattakin kaikki on vielä. Illan sateen jälkeisessä, tuoksuvassa illassa oli pakko päästä käymään, tunnin pyörälenkille tuossa hurautin. No mutta hyvää elämää tänäänkin.

PS. Rotuaarin suurella screenillä on taas valokuvanäyttely. Koko heinäkuun siellä pyörii useampikin sarja kuvia: Oulun patsaista. Minunkin kuviani on kelpuutettu sinne monta; itse asiassa taitavat olla kaikki toistakymmentä kuvaa jotka lähetin. Muutama aika mainiokin patsas tuli kuvattua. Kuten Tiedonjano. Vilkaishaan kun ohi kuljette.