Luettua

Brittiläisessä maailmassa

Tällaisina räntäsateisina päivinä ei aktiviteetti ole kovin kummoinen.

Illan iloksi katsoimme taas yhden  jakson The Crown -sarjan kolmannesta tuotantokaudesta. Nyt kun brittihovi – taas, vielä – kuohuu, on mielenkiintoista katsella taustoja. Olkoonkin että sarja ei ole dokumentti, mutta kyllä senkin kautta brittimonarkian ja kuningas(kuningatar 😉 )huoneen mielenmaisemasta ja mentaliteetista paljon voi aistia ja oppia.

Tässä syksyn kuluessa olen lukenut/kuunnellut muutamia englantilaisia kirjoja: Julian Fellowesin (joka on Downton Abbey käsikirjoittaja) kirjat Loiston päivät” ja ”Belgravia” olivat molemmat kovasti mieleeni. Varsinkin Belgraviasta pidin kovasti. Ja Eero Saarisen ääni oli tähän juuri oikeanlainen. Hän on lukenut myös Jari Tervon kirjoja ja jotain Taloustieto (Forum) -sarjan kirjoja, joihin minä en suin surminkaan tartu, tai siis lataa.

Toinen Fellowes listallani on Jessica Fellowes, jonka setä em. Julian Fellowes on. Jessica on kirjoittanut kaksi suomeksi käännettyä kirjaa Nuori, kaunis ja kuollut sekä Midfordin murhat. Ensimmäinen oli minusta jotenkin sekava, tai en onnistunut uppoutumaan murhamysteeriin, en sympatiseerannut ketään ja muutenkin se jäi vähän ohueksi. Mutta Midfordin murhissa oli kartanoelämää, kahden kerroksen väkeä, hyviä juonenkäänteitä ja kaiken puolin tyylikäs dekkari.

Kaikkinensa keväällä alkanut äänikirjabuumini on jatkunut. Tosin pyöräilykauden loppuminen, minkä myötä en enää tuntitolkulla päivittäin ajele ympäri Oulua ja naapurikuntia, on merkinnyt tahdin verkkaistumista, tosin ei paljoa. Kaikkiaan listassa on nyt 84 kirjaa. Kirjoittelen tässä joku ilta arvioitani, – tai ainakin kehun monia ja ehkä kummeksun muutamia. Jouluvalojen aikaan kirjat ovat tärkeitä.

Joulu Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini Viini

Talveen herkkuja

Lauantaisen viinikerhon synttärijuhlan tarjoiluista on kerrottava muutama vinkiksi kelpaava juttu.

Ensinnäkin meillä oli viinikerhon kanssa ollut puhetta ja yritystä saada meille joku catering-palvelu tekemään ruoat tai ”vuokrakokki” paikan päälle, mutta kun se ei oikein onnistunut (lue: olisi tullut kovin kalliiksi), enkä minä nyt halunnut tehdä isoa dinneriä mutta jotenkin halusimme ruokajuhlaa viettää, keksin uudenlaisen ”take away” -ratkaisun.

Kun toissaviikon perjantaina olimme Pehtoorin kanssa Zivagossa perjantaina iltapäivällä syömässä, hoksasin, että siellä on joka perjantai pincho-buffet. Otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin, saisiko niitä tilata kotiin isommallekin seurueelle. Ja kyllä, kyllä se onnistui.

Niinpä torstai-iltana valitsin ja tilasin pincholistalta sopivat, perjantaina veimme ravintolaan isot Tupperware-laatikot (ei olisi ehkä tarvinnut, mutta eipähän tullut roskaa) ja Pehtoori kävi lauantaina hakemassa puolen tusinaa pinchoja jokaiselle juhlapöydässämme olevalle. Tuoreita ja hyviä olivat – viimeisiä oli tehty juuri silloin kun Pehtoori oli paikalla.

Zivagon Pinchos (take away)

Briejuustoa & raparperichytneyta
Savu-Patros -cremeä & etanaa
Tonnikalamoussea & marinoitua purjoa
Kylmäsavulohta & tillicremeä
Paahtofilettä & tomaattimoussea
Suklaakakkua & chili-cashewmoussea

Lainaus Zivagon sivulta:

”Pincho-Perjantai Zivagossa joka perjantai klo 15–19! Pinchot ovat valikoima espanjalaisia, leivän päällä tarjoiltavia tapasten tyylisiä annoksia seisovaan pöytään katettuna. Pincho-buffet on tarjolla klo 15–19 välisen ajan. Valikoimassa aina myös vegaanisia vaihtoehtoja. (Pinchot 1,5–3,5 € /kappale, pincho-perjantaina Zivagossa on kuohuviinitarjous: 5 €/lasi tai 25 €/pullo.)”

Lämpimäksi ruoaksi olin sitten tehnyt

Jouluista tomaatti-kasviskeittoa
Saaristolaisleipää ja graavilohta
Sämpylä-viinirypäleterttu ja Highland nyhtöä

Siis soppaa ja vähän lisää leipää! No onneksi ei mitään lihapataa. Tuo soppa on parin vuoden takainen löytö (yksi ”Jokaviikkoinen soppamme”, ja se sopii kyllä näihin marras-joulukuun pimeisiin, koleisiin päiviin. Sakeaa, mausteista, lämmittävää, aika kevyttä mutta toisaalta tuhtia. Suosittelen lämpimästi. (Kestää pakastustakin, joten voit hyvin tehdä ison kattilallisen, – hyviä eväskeittoja tulee loppusopasta).

Jälkiruoka ei sitten ollutkaan kevyttä!! Ikiaikainen ”Italialainen suklaakakkuni” sai päivityksen ja siitä tuli Kahvi-suklaakakku! Vaikka joulupöytään! Sitä jäi vähäsen ja Eevikin sai kaksi teelusikallista ja osoitti kyllä selvästi mitä mieltä oli kun ei saanut enempää! Syöttötuoli oli kaatua selälleen yksivuotiaan esittäessä paheksuntansa äitinsä esittäessä kakkutarjoilun loppuneen.

Tämän ohessa esittelin ja tarjoilin viinikerholle uuden jälkiruokaviinin, joka sellaisenaan riittää jälkkäriksi, mutta on hyvää nimenomaan suklaisten herkkujen (ja sinihome)juustojen)  kanssa.

Rosso Nobile al Cioccolata (Erittäin täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas) kuulostaa italialaiselta, mutta on itse asiassa saksalainen viini. Edullinen (10 €), eikä ole alkoholilla liikoja tärvelty (10 %). Tämä kannattaa pitää mielessä myös joulu(lahja)viininä. Olen tainnut tätä jo kerran aiemminkin suositella. … 😉 Ja tässä kakulle resepti: vanha ja uusi versio, per favore.

Kahvi-suklaakakku

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (Ögön-kakao tai Van Hauten)
1 dl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen
vuorotellen kerman kanssa .
Taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan
ja uuniin (175 C 45 min.). Jäähdytä ja halkaise kakku.

Täyte:
1) Jos teet ”Italialainen suklaakakku” -version, niin kostuta kakku
(myös päällimmäinen osa kakusta) Spritellä tms.,
levitä väliin vähäsokerista omenasosetta tai -marmeladia,
ja sen päälle kermavaahtoa.

TAI

2) Kahvi-suklaakakku
Kostuta kakku kerma/kahviseoksella (50/50),
levitä kakkupohjalle kirsikkahilloa/marmeladia,
vatkaa 2 dl vispikermaa ja Irish coffee -rahkaprk keskenään sekaisin
ja levitä hillon päälle. Kansi päälle ja sitten kuorrutus.

Kuorrutus:
Sulata 50 g voita, ota kattila pois liedeltä,
sihtaa joukkoon ¾ dl kaakaojauhoa ja 2 dl tomusokeria.
Sekoita hetki ja lisää ½ dl kermaa.
Peitä kakku kuorrutuksella.

Halutessasi (ja kakun pinnan jäädessä rypyläiseksi 😉 ) sihtaa kakun päälle kaakaojauhetta.

Kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Joulu Niitä näitä Oulu

Täyden touhun viikko

VIikkoon on mahtunut paljon, tekemistä ja touhua. Juhlaa, liikkumista, leivontaa, kuvausta, tapaamisia, kortteja, hyvin syömistä, seuraa, .. ja vielä tämä sunnuntaikin on kulunut

Aamupäivällä vielä eilisen ”purkua” ja sitten hillittömässä räntäsateessa kohti Lapinkangasta: Pieni joulupuoti 

Jo miljöön takia sinne kannattaa ajella, ja kyllä sieltä jotain tänäkin vuonna mökille vietävää löytyi, Miniälle pieni tuliainen, koriste kotiin ovenpielikranssiin.

Sunnuntairuoka perheelle eilisistä rääppiäisista ja tarte flambeeta pari pellillistä. Kunhan oli syöty, lähdin vielä kaupungille: LUMO. Reilut kolme tuntia kiertelin. Osa ajasta kului kylläkin systerin luona viivähtäen: parvekkeeltaan kun oli hyvä kuvata valoja. 😉 Ja sitten taas liukastelemaan Hupisaarten liukkaille poluille ja puistoteille.

Jellyfish

 

Melting Hearts

 

Kalevassa joku totesi, että valofestivaali voisi kestää viikon, eikä vain muutamaa viikonlopun päivää. Olen niin samaan mieltä. Nytkin jäi monta teosta näkemättä ja kokematta.

Monenlaisen tekemisen ja touhun viikon lopuksi sunnuntai on tullut enemmän kuin runsas. Paljon ylöspantavaa vielä ensi viikollekin – kuvia ja reseptejä on luvassa.

Niitä näitä

Niin paljon hyvää tänään …

Tänään(kin) on ollut hyvä päivä. Niin hyvä.

Tänään oleme olleet sisaren luona: iltapäivällä minituparit, joihin Pehtoorin kanssa haimme äidin mukaan. Kyllähän me kaikki kolme olimme ihastuksissamme nyt kun koti on valmiiksi sisustettu ja kaikki paikallaan. On avaraa ja valoisaa (marraskuusta huolimatta), harmaata mutta kauniisti harmoonista.

Eikä ainakaan minua hämmästyttänyt, että saimme hyvin syödäksemme, – ja me saimme Pehtoorin kanssa lahjatkin: uudet – nimikoidut – remontti/muutto/aputyövoimapaidat. Niin mukava ylläri. Mutta edelleen: kreikkalainen menu. Varsinkin jälkkäri ”tahmaisuudellaan” maistui. Tosin kaikki maistui.

 

Ja uskokaa pois, minä osaan arvostaa kattausta. Ajattelen, että se on merkki välittämisestä. Tai ainakin siitä, että kutsuja haluaa vieraidensa viihtyvän. Ja hyvänen aika: mehän viihdyimme.

Aina siihen asti, kun näytti, että oli aika avittaa joukkomme vanhin kohti kotia. Illan tullen hiivuimme hiljalleen (Oulun Lumo -iltana liikenne ei ollut kovinkaan sujuvaa… ) kohti Caritasta. Äiti jäi kotiin, Pehtoorin kanssa lähdimme kaupungille drinksuille ja kun Pehtoori hiipui kotiin, minä jäin nauttimaan ja kuvaamaan LUMO Oulua. Niin, niiiiiiin hieno tapahtuma.

Oulu rulettaa! Ja valokuvaaja käy unille …

Oulu

Oululaisuus?

Sattuipa silmiin (joku linkitti FB:ssä) Me Naiset -lehdessä artikkeli oululaisista. No joo, ehkäpä meidät oululaiset voi nähdä noinkin, mutta minä en taida allekirjoittaa kotikaupunkilaisista ihan tuollaisia stereotypioita. Että nillitänpä hyvinkin joidenkin asioiden kohdalta. Enkä kyllä allekirjoita monia murrejuttujakaan, mitä artikkeliin on tungettu. Olisikohan kannattanut oikeasti oiko- tai siis murreluetuttaa jollakin oikiasti paljanjalakasella oululaisella, joka ossaa meijän murteen kunnola.

Jutussa lukee mm. näin:

  • vintataan polkupyörällä  ~ paljon useammin kyllä vinssataan.
  • Oululainen hymmyilee leveämmin ~ (oikiasti mennee näi:) ”oululainen hymmyilee leviämmin”
  • ”Laitakko nää kahavia maituun?” ~ Ei noin, vaikka kyllä minäkin laitan ”maitua kahaviin”.
  • Näikkö nää paljon tuttuja junassa?  – Näikkö nää palijo tuttuja junasa? (po. välivokaali ja vain yksi konsonantti!)
  • Kaikki oululaiset pyöräilevät ja antavat myös tietä toisille. Kukaan ei nillitä eikä ole aggressiivinen. ~Tähän liittyen tyttärellämme on vuosien varrelta paljon toisenlaisia kokemuksia.

Mutta kyllä Oulussa lumikaaokset ovat liki tuntemattomia (vrt. Helsingissä jokaisen isomman pyryn jälkeinen tilanne) ja palvelualttius, tervehtiminen ja välittömyys ovat osa oululaisuutta. Useimmiten. Kaikkinensa Oulu on hyvä ja kaunis kaupunki asustella.

Murteen ”virheiden” lisäksi hieman harmittaa, että Me naiset  käyttää Shutterstockin kuvapalvelua, eikä esim. Vastavaloa, jossa tuohonkin artikkelin oli muutamalta valokuvaajalta ollut oikeinkin hienoja kuvia… 😉 (”itsevarmimmat ihmiset!? :D)

Niitä näitä Oulu

Jokohan on ”joulunalusaika”?

Reilu viikko ensimmäiseen adventtiin, eikä minulla ole vielä paperista joulukalenteria hankittuna. Ei vaikka eilen ja tänään olen kulkenut monissa liikkeissä ja putiikeissa, joissa oli myynnissä kalentereita. Minä tulin vain keskittyneeksi myyntihommiin, joten ostokset jäivät välistä. Joskopa tässä viikonlopun tullessa saisin ostetuksi kalenterin.

Viikonloppu on kyllä niin täynnä ohjelmaa, tekemistä ja menemistä, että en oikein tiedä, miten kaikkeen ehdin. Jo tänään aloitin lauantai-illan juhlan valmistelun; on viinikerhon 28-vuotisjuhlat, ja tänä vuonna pidetään kuten usein ennenkin meillä. Viime vuonna oltiin ko. viikonloppu Tampereella, jossa Billy Elliot Tampereen Työväen Teatterissa ja ravintola C! Lisäksi Salud ja Piemonte, kuljeskelua pitkin Tamperetta, ystävien seuraa, viiniä, shoppailua, – kaikkinensa melkoinen juhla oli se. Niinpä nyt onkin pienimuotoisemman synttärikekkerin aika.

Eilen vihdoin keksin viineille teeman, ruokamenu on poikkeuksellisen helppo ja ainakin määrällisesti hyvinkin vaatimaton, mutta tekemisensä siinäkin. Ja saattaahan se olla, että huomenissa jo vähän innostun köksäämään, kun tämän kalenteri- ja korttitouhun olen nyt saanut rullaamaan.

Huomenna siis siivous- ja roudauspäivä, viinitietoprujun tekeminen ja kakkupohjat voisin leipoa – ja ehkä jopa kattaa pöydän. Se on aina vähän tavallista monimutkaisempaa silloin kun on samana iltana ensin viinitasting, joka jossain vaiheessa liukuu illalliseksi. Paperit ja pisteytykset vaihtuvat lautasiin ja ruokaan – viini säilyy koko ajan. 😉 Mahdollisimman paljon haluan tehdä valmiiksi – saan sitten istua rauhassa nauttimassa.

Perjantaina päivällä on minituparit, ja vielä illaksi kaupungille. On LUMO! Yksi parhaita, ellei paras, vuosittainen yleisötapahtuma Oulussa. Lauantaina aamupäivällä saattaisin ehtiä käydä Oulunsalossa, jossa on maalaismarkkinat ja illalla ne synttärijuhlat. Ja sunnuntaina avautuu pieni joulupuoti, iltapäivällä pikkuperhe tulee syömään ja ehkä illalla vielä uudelleen LUMOa ihastelemaan ja kuvaamaan.

Mitä luultavimmin viikonlopun kuvasaaliista osa päätyy blogini joulukalenteriin, jonka jossain muodossa olen taas ajatellut kasata. Vähän mietin sellaista, että olisikohan teistä bloginlukijoista apua? – Josko kertoisit oman ja/tai perheesi parhaan tai edes kovasti tykätyn jouluruoan, -leivonnaisen, -herkun, -karkin tai -juoman, mieluusti vielä jonkun ”ei-niin-tavallisen”. Lähetä minulle resepti tai kuva tai jouluviinin tai muun juoman nimi, jouluiseen herkutteluun liittyvä tarina, tai linkki jonnekin jouluiseen juttuun tai tapahtumaan, niin yritän visualisoida (=kuvata) sen ja luvallasi jakaa reseptin tai vinkin jouluherkusta, ehkä jopa itsekin sen tehdä. Lähetä juttu/kuva/linkki/resepti suoraan minulle sähköpostiin (reija at satokangas.fi) tai kommentoi tähän alle tai joulukuussa joku päivä tai ilta kun idea tulee mieleen. Kaikkien jotenkinkaan osallistuneiden kesken voisin arpota uudeksi vuodeksi kuohuviinipullon tai lähettää kalenterin – ihan miten arvonnan voittaja haluaa. Siis tämmöinen talkoilla tehty joulukalenteri? Onnistuisikohan?

Muistikuvia Niitä näitä

Postikorttikauppias

On vähän sellainen kaupparatsu -olo. Olen tänään kiertänyt myymässä korttejani aika moneen paikkaan. Ja ilokseni ne ovat saaneet melko hyvän vastaanoton. Yksi iso moka tai asiantuntemattomuus minulla niitä tehdessä on tapahtunut: korteissa ei ole EAN-koodia. Ja se sitten oli ainakin kahdessa paikassa korttipinkan ostamattomuuteen. 🙁 Eihän minulla ollut tullut pieneen mieleenkään että olisi pitänyt esimerkiksi postimerkin kohtaan painattaa EAN-koodi. Jos ja kun toinen iso satsi kortteja menee ensi vuonna tilaukseen, niin sitten tiedän tämänkin.

Noh, kaikissa liikkeessä ja museokaupoissa ei noita koodeja tarvita. Eikä ne blogitutut, jotka ovat kortteja tilanneet, ole koodeja kyselleet. Minun onneni on se. 😉

 

Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Postikorttikaupassa kortteja Oulusta

Postikortti- ja kalenterikauppa on auki!

Kaikki tilaamani postikortit ja kalenterit ovat nyt tulleet painosta, ja ihan ajallaan vielä. Olen jo aloittanut niiden jakamisen, ja jatkan posteljoonin hommia tällä viikolla täällä Oulun seudulla, mutta puolitusinaa tilausta odottavat postin kulun palaamista normaaliksi. Mutta tiedoksi, että tulossa ne jo ovat.

Yleisön pyynnöstä teen vielä toisenkin kalenteritilauksen, – vakaasti uskoen, että postilakko ehtii loppua niin ajoissa, että toinen kalenterikuorma ehtii tulla niin aikaisin ennen joulua, jotta minä puolestani ehdin toimittaa ne asiakkaille.

Postikortteja toimittelen jälleenmyyntiin yhteen sun toiseen pisteeseen Oulussa. Ja tänään ahkeroimani korttikauppa on avoinna kaikille, siis myös ”yksityisasiakkaille” – siis ihan kaikille ja samoilla hinnoilla. 

Oulun vanhat kauniit rakennukset (+ Nallikari) -projektini kortteja on nyt neljä valmiina ja myynnissä: Oulun keskusta, Myllytulli-Hupisaaret, Tuira ja Nallikari. Tekeillä on vielä monen monta muutakin… Mutta ajoitan niiden valmistumisen keväälle ja kesälle, nyt aloittelen näillä.

Tässä on Nallikari.

Käyhän katsomassa – ja tilaamassa 😉  – korttikaupasta muitakin… Kortti- ja kalenterikauppa (Muistikuvia)

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Juhlakausi on alkanut!

Mummin ja Apsun humputtelupäivä tänään. Tai noh, ei päivä, vaan yhteinen konserttireissu. Maukka ja Väykkä – joista mummi ei olisi varmaan koskaan kuullutkaan, jollei olisi mummi. Olen Oulun Teatterin sähköpostituslistalla, ja jokunen viikko sitten kun tuli mainos Maukan ja Väykän ”maailmankiertuekonsertista”, kyselin vanhemmiltaan, josko Apsu tuntee nämä laulavat hahmot, ja kyllä, tuttuja ovat, joten ostinpa meille liput. Iiro Rantalan sävellykset ja Apsulle tutut hahmot – ei voi mennä pieleen, eihän?

Tänään, kun olin tyttären vienyt lentokentälle ja kotimatkalle, ajelin suoraan Pateniemeen hakemaan Apsun, ja niin pojan ensimmäinen teatteri/konserttireissu oli edessä. Etukäteen en ollut kertonut, mihin mennään, mutta jo matkalla lapsi tuntui tykästyvän ajatukseen, vaikkei edes tiennyt, mitä teatteri tai konsertti tarkoittaa…

Jo narikka oli uutta! Ja oman paikan etsiminen riviltä 8. Valaistut numerot portaiden reunoilla hämmästyttivät: ”Mikki tämmöset?” Paikat löytyivät, olimme ehkä 10 minuuttia ennen esityksen alkua ja noin 150 kertaa poika kysyi, milloin ne tulee, mistä ne tulee, tuleeko ne? – Ja tulivathan ne.

Parin ensimmäisen laulun jälkeen Apsu innostui taputtamaan ja huutelemaan vastauksia, kun Maukka ja Väykkä yleisöään puhuttivat,kun he lapsia (ja aikuisia) innostivat vuorovaikutukseen.

Ja viimeisen laulun puolivälissä, kun yleisö – Apsu mukaanlukien – taputti tahtia biisille, poika kurottautui kohti ja kuiskasi korvaani: ”Mummi – tänne tullaan uudelleen.” Ja mummi oli ihan varma, että niin tullaan, tai mennään yhdessä jonnekin toiseen konserttiin tai teatteriesitykseen vielä monta kertaa. Apsu nautti esityksestä; mummi erityisesti seurasta ja tämän innostuksesta: win-win -tilanne.

Eikä siinä vielä kaikki: kun ajelimme Rantapeltoon, olivat vanhemmat paikalla ja Pehtoori oli  tehnyt sapuskan. Menussa Pehtoorin luottoreseptillä ”lihakääryleet” pastan ja fetasalaatin kera, mutta jälkkäri oli ihan uutta: päärynävaahto. Hyvää oli sekin! Entä jos sekoittaisi joukkoon – ei kourallista non parelleja kuten Apsu teki – vaan Aura-murua?

Toisen päivän peräjälkeen sain istua valmiille! Mukavaa ja makoisaa… Taitaa olla joulunalus juhlakausi alkanut oikein kunnolla.