Tänään(kin) on ollut hyvä päivä. Niin hyvä.
Tänään oleme olleet sisaren luona: iltapäivällä minituparit, joihin Pehtoorin kanssa haimme äidin mukaan. Kyllähän me kaikki kolme olimme ihastuksissamme nyt kun koti on valmiiksi sisustettu ja kaikki paikallaan. On avaraa ja valoisaa (marraskuusta huolimatta), harmaata mutta kauniisti harmoonista.
Eikä ainakaan minua hämmästyttänyt, että saimme hyvin syödäksemme, – ja me saimme Pehtoorin kanssa lahjatkin: uudet – nimikoidut – remontti/muutto/aputyövoimapaidat. Niin mukava ylläri. Mutta edelleen: kreikkalainen menu. Varsinkin jälkkäri ”tahmaisuudellaan” maistui. Tosin kaikki maistui.
Ja uskokaa pois, minä osaan arvostaa kattausta. Ajattelen, että se on merkki välittämisestä. Tai ainakin siitä, että kutsuja haluaa vieraidensa viihtyvän. Ja hyvänen aika: mehän viihdyimme.
Aina siihen asti, kun näytti, että oli aika avittaa joukkomme vanhin kohti kotia. Illan tullen hiivuimme hiljalleen (Oulun Lumo -iltana liikenne ei ollut kovinkaan sujuvaa… ) kohti Caritasta. Äiti jäi kotiin, Pehtoorin kanssa lähdimme kaupungille drinksuille ja kun Pehtoori hiipui kotiin, minä jäin nauttimaan ja kuvaamaan LUMO Oulua. Niin, niiiiiiin hieno tapahtuma.
Oulu rulettaa! Ja valokuvaaja käy unille …