Tuulestatemmattua

Kaksinkertainen ilo

Elämä on.
Tuli mieleen aamulla merenrannassa.

Tänään aika samppanjalle, – ainakin kahdesta syystä.

Etätöissä olevan tyttären valmistujaisia saimme juhlistaa pienellä porukalla, hyvin pienellä, riittävällä. 😉 Pari vuotta opiskelua Helsingin yliopistossa ja kandidaatin tutkinto luonnontieteestä (pääaineenea tietojenkäsittelytiede [lue: koodaus 😉 ] on nyt valmis. Neljästään sitä juhlistimme.

Toinen syy pitkälle illalliselle ja samppanjalle oli, että saimme – vihdoin – meille ruokapöytään myös J:n. Kuinka onkaan ollut hyvä, kun hän on ollut tyttären elämässä jo tämän vuoden ajan, – koronakevään ja kesän. Kummasti on rauhoittanut muutoin levotonta ja varjoisaa mieltäni … Ja kyllä, oli rauhallinen ja levollinen ilta tänään.

Niitä näitä

Sadepäivän puuhia

Sadepäivä. Niinhän se oli lapsenakin kesän sadepäivinä, että pelattiin sisällä. Tänään illanuussa yhteisen mansikkalettukesteihin päättyneen sapuskan jälkeen päädyimme olohuoneen lattialle, pelailemaan, höpöttämään, katselemaan Eeviksen ihan omaa showta. Ihan oma temppurata koostui sohvasta, nojatuolista, kaikista paikalla olijoista, joita innokkaasti halaili aina välillä ja taas jatkoi pulputtaen kierrostaan. Apsu ja kummitäti puuhasivat tarra/tehtäväkirjan parissa.

Minulla oli tänään taas kampaaja, ja taas on pieni kriisi leikkaajan kanssa. Omani luottokampaajani kun jäi puolieläkkeen ja koronan takia pois listoilta, ja jo kevättalvellla löysin uuden – vain yhden missatun kokemuksen jälkeen. Nyt tämä uusi luottokampaajani on lomalla, ja minun hiukseni nyt? – No eivät ainakaan omanlaiseni! Noh menee kai se kuukausi tälläisellakin mallilla.

Iltapäivällä pitkä tovi äidin aatoksia ja ajatuksia kuuntelemassa, – ei koskaan erityisen luova äitini on kyllä ikääntyessään saanut liki kirjailijan kyvyn pohtia ja päätellä ihmisten kohtaloita ja tekemisiä, sekä syitä ja seurauksia niiden taustalla. Varmaan tiedätte millaisesta luovuudesta on kysymys, enkä oikein osaa vielä suhtautua näihin kaikkiin juonenkulkuihin.

Koiteliin – ja sieltä pois

Ukkosen uhka iltapäiväksi ja jatkuvan sateen ennuste huomiseksi merkitsivät minun tämän päivän ohjelmassani ”varastoon” liikkumista ennen näitä uhkia.

Siispä tänään Koiteliin. Olenhan monta kertaa sitä kehunut, ja taas voisin suositella. Siellä kannattaa käydä, autolla tai pyörällä ihan miten vain. Olenpa kerran käynyt siellä moottoripyöränkin kyydissä: oi, niitä aikoja. Meidän eksnaapuri-isännän kanssa käytiin siellä ajelemassa, eikä siitä ole kuin 20 vuotta? 😀

Harmi että tänään olin liikkeellä niin aikaisin, ettei Sahansaaressa oleva Tunnelmatupa ollut vielä avoinna (aukeaa klo 11), joten oli tyytyminen matkakahviin ja kosken rannalla istuskeluun. Laiskasti kuvailin.

Menomatkalla menin Jäälin ja Kiimingin kautta (= hyviä kevyenliikenteen väyliä koko matka, tie nro 20 Kuusamontie), ja tarkoitus oli palatakin samoin tein, mutta sitten kuitenkin päädyin reitille Kiiminki (C) – Alakylä (B) – Oulu, koskapa suosin ja tykkään ”ympyrälenkeistä” ja koska Kiiminki – Alakylä on kaunis katsella ja hyvä pyörätie ajella Kiiminkijokivartta pitkin. Tiesin kyllä että Alakylän jälkeen on tylsä liki 10 kilometrin, kapea, olemattoman penkereen taival, jonka varrella puolivälissä on isot hiekkamontut, mikä merkitsee isojen hiekkarekkojen huurruuttelua, – ihan liian läheltä. Pelottan läheltä. Tosi kiva!

Mutta oma vika. Miksi piti taas hankkiutua kotiin tuota kautta. Olisi pitänyt tietää, ja tiesinkin, kokemuksesta. Seuraavalla kerralla ajelen sieltä vain viikonloppuna, jolloin ko. liikennettä ei toivottavasti ole. Tai sitten eestakaisin Kuusamontien varretta pitkin – sitä siis suosittelen.

Metsätaipaleilla koetin kurkistella mäntykankaille ja suonreunoja: onko mustikoita, onko hilloja, onko herkkutatteja? Niitä kaikkia ovat tutut ja ystävät jo löytäneet ja poimineet roppeet ja ämpärit äärilleen. Me ei olla. Tänään sentään yhdeltä innokkaalta hillanpoimijaystävältäni tilasin muutaman kilon ensi talven tarpeisiin. Olen hillastanut. Tämä on se minun tapani. Ja sieni- ja mustikkameträän ehkä sinne elokuun mökkireissulla.

Iltasella leivoin jo pohjat yhtä hillakakkua varten; torstaina saamme ruokapöytään uuden vieraan, kauan odotettu tapaaminen …

Niitä näitä

Eipä ihmeempiä

Ponniin nukkuminen juuri tänään kun pienet tulivat heti aamusta pariksi tunniksi. En muista milloin olisin nukkunut (kotona) kahdeksaan. Tänään me nukuttiin, eikä edes etätyöpäivänsä jo paljon ennen sitä aloittanut kotikotona oleva tytär meitä herättänyt. Merkillistä!

No ehdimme häthätää aamupuurot ja -kahvit nauttia, kun ”Optimus Prime” ja pikkusisarensa tulivat tuomaan elämää ja ääntä keittiöön ja pihalle. Lopulta päätin, että ehkä on parasta lähteä lähipuistoon purkamaan energiaa. 😉

Loput energiat kulutin iltapäivällä pyöräteillä – yllättävää, eikö?

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Juhlapäivä vol. II

Pienimuotoisen nimpparijuhlan aika tänään.

Kun saimme pieniä vieraitakin, juhlaan oli tietysti tehtävä mansikkakakku.

Moni kakku päältä … on koristeltava runsaasti, ettei näytä lässähtäneeltä. Sitä paitsi se oli oikein hyvää. Olemanton pohja, jossa kyllä voitakin* (tein puolikkaan version), mutta päälle kaikkea hyvää ja paljon! Mexican vanilja, macarons ja paljon mansikoita joka väliin niin kyllä maistui kaikille.

Melkein lastenjuhlathan näistä tuli: pienet saivat huomiota, Eevis varsinkin alkaa olla mitä mainioin ”yleisön ottaja”. Osaa hymyillä, olla läsnä, haluta syliin, höpöttää omiaan… Ja kyllä molemmat osasivat aikuisia juoksuttaa.

Huolimatta siitä, että aamupäivällä me kolme pyöräilyfriikkiä (Pehtoori, Tyär & minä) olimme tahoillamme käyneet eräätkin kymmenet kilometrit polkemassa, lähdimme vielä illan tullen – taivaan kirkastuttua, sinitaivaan auettua – käväisemään ”yhillä” Koivurannan kahvilassa. Tuntuipa kesälle.

*

”Raskaan sarjan” täytekakkupohja

150 g voita
2 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

Vuokaan voita ja korppujauhoja

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Sulata voi mikrossa tai pienessä kattilassa hellalla. Sekoita leivontakulhossa jogurtti ja voisula. Lisää munat ja sekoita voimakkaasti puuharukalla tai pyörövispilällä.
Lisää kaikki kuivat aineet niin, että kohotusaineet menevät hyvin sekaisin. Sekoita taikina tasaiseksi. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se korppujauhoilla. Kaada taikina vuokaan. Paista 35 minuuttia.

Jäähdytä, täytä ja peitä. Mitä enemmän kaikkea, sitä parempi. 😀

Reseptit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä

Pendolino Helsingistä Ouluun toi illansuussa tyttären ja pyöränsä. Puoleen vuoteen ei olla tavattu, joten ikävähän se on jo ollut. Korona, opiskelut ja työt ovat pitäneet Esikoisen pois kotikotoa. Toukokuun lopussa etäopiskelu Helsingin yliopistossa vaihtui etätöiksi (harjoittelija-koodari) Aalto-yliopistossa, joten lomaa ei ole ollut, eikä ole nytkään, mutta nyt on sopiva välämä tehdä etänä vaikka pari viikkoa Oulusta asti.

Tervetulosapuskalla olimme sitten kolmistaan, mutta ei se estänyt minua tekemästä vähän parempaa ruokaa, oikein alkuruokaa ja jälkkäriäkin.

Alkuun oli liekitettyjä scampeja, pääruokana pastaa ja jälkkärinä uudenlaista raparperihyvää.

Ohje suoraan Rajamäen sivulta. Ohjeessa mainittua Liquid Chiliä on haettu sekä S- että K-marketeista, mutta eipä löytynyt. Laitoin vähän peperoncinoa (ital. chilisekoitus) ja yhden vihreän tuorechilin.

Chili-katkarapupasta tuoretomaattikastikkeella

Neljälle

500 g kirsikkatomaatteja
4 valkosipulinkynttä
1 rkl Rajamäen Ekstra-Neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
180 g katkarapuja
2 rkl kapriksia
2 tl Rajamäen Liquid Chiliä (tai maun mukaan)
500 g tuorepastaa

Halkaise osa kirsikkatomaateista, jätä osa kokonaisiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota tomaatteja ja valkosipuleita muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää hienonnetut basilikanlehdet. Ota puolet seoksesta ja soseuta suurpiirteisesti sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Palauta pannulle.

Lisää tomaattien joukkoon sulatetut katkaravut, kaprikset ja Rajamäen Liquid Chili. Anna kuumentua.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja tarjoile.

Ja jälkkäriksi raparperia ja vaniljajätskiä. Lakritsi sopii mahtavasti tähän. Ohjeen löysin Liemessä-blogista. Helppoa, hyvää, kesäruokaa.

Lakritsi-raparperimuru

3 dl kaurahiutaleita
1 dl emmerjauhoja (tai speltti tai vehnä)
2tl kanelia
1 dl ruokosokeria
100 g sulatettua voita
3 vartta raparperia
3 tl lakritsijauheutta
0,5 dl ruokosokeria (tai maun mukaan)
1 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja pilko raparperit pieniksi. Laita raparperit kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri, perunajauho ja lakritsijauhe. Voitele piirakkavuoka ja levitä raparperit pohjalle. Paista uunissa 15min. Tee sillä välin kauramuru. Sulata voi. Sekoita kulhossa kaikki aineet sekaisin ja levitä raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30min. Nauti vaniljajäätelön kera.

Niin hyvä, kun on Tyär tullu …

Niitä näitä

Kesäperjantai kotosalla

Kesä on palannut. Tai siis lämpö, liki helle.

Kotipihalla on hyvä. Vihreää, kukkivaa, puutarhurin (= Pehtoori) huolenpidon jälkeen varsin viihtyisää ja kaunista.

Liikkumaan oli kuitenkin mieli: niinpä kohti Haukipudasta, sieltä Virpiniemen kautta Kellon Kiviniemeen, kalasatamaan. Kalapuohissa olisi ollut saalistakin, mutta kun olin jo aamulla käynyt runsaahkolla kauppareissulla… viikonlopuksi on ilo kokkailla ja nyt jääkaappi täynnä kaikenmoista, joten kalasatamassa vain ”kuvasaalista”. Kalapuohin edustalle on tehty uusi pieni patiokin, joten siinäpä voisi joku lauantai käydä lohisopat nauttimassa.

Kalasataman takana on pieni hiekkarantakin, – niin toivoin, että olisi ollut uikkarit mukana. Meri oli tyyni, oli lämmin, eikä kiire minnekään. Olisipa ollut ilo uida.

Tyydyin käymään pienvenesataman puolella, jossa oli Knaapi-kioski/kahvila avoinna: kahvi maistui ja sitten matka jatkui.

Kotipihalla, syöden, auringossa, kutoen, soitellen, skumppaakin oli tarjolla, aurinkoa ei koskaan voi olla liikaa. Aurinko on hyväksi.

Puutarhahommia Ravintolat

Kesäisiä touhuja

Kunhan Aleniuksen puutarha aamulla avautui, kävin sieltä hakemassa muratin. Mäntästä ostamani pyöräkukkakori tarvitsi jotain ”kannettavaa”.

Tämän kuvan lisäksi olen luvannut joskus aikoja sitten laittaa kuvia vihdoin valmiiksi tulleesta vierashuoneesta/studiosta/tyttären entisestä huoneesta, jota olen hyvin verkkaisesti uudistanut ja sisustanut. Nyt se alkaa vihdoin olla valmis, … hyvä niin, sillä Tyär tulee kotikotiin lauantaina. Viimeksi on nähty loppiaisen tienoilla.

Puutarhassa tänään pientä siistimistä, ja nyt kun yrttipenkit jo rehottavat, oli aika tehdä pakastimeen loppukesän grilliherkuille maustevoita. Yrttejä, voita, worschester-kastiketta, tomaatteja, soijaa, sardellia, ainakin 20 eri ainesta ja nyt on pakkasesta helppo lisätä makunappi pihvin tai kasvisvartaan päälle.

Timjami on jo ryhtynyt kukkimaan, valkosipulit retkottavat yli äyräiden, rosmariini, ruohosipuli, salvia, persilja, tilli, minttu, — lipstikka, raparperi, laventeli, kurkkuyrtti, auringonkukat — mitä näitä nyt onkaan…

Iltapäivän lopulla poljin vielä kaupunkiin; systerin kanssa ruokatreffit Fuckhassa. Combo-ateriaan valitsin tällä kertaa katkarapukeiton. Ja sitä en enää vaihda. Se oli todella mausteista, makoisaa, sopivan tulista.

Hyvin syötyä ja kuulumiset vaihdettua päätimme vielä mennä patiolle. Aikeena se on ollut pitkään, mutta tänään sen teimme. Torin rannassa olevan Keltaisen Aitan aurinkoisiin pöytiin mahtui vielä. Meille molemmille toinen tai kolmas kerta ikinä ko. paikassa. Tunteroisen ja Aperol Spritzin aikana torin laidan kuppilat ja ravintolat täyttyivät ja Oulussakin tuntui olevan taas kesä.

Niitä näitä Reissut

Paluun jälkeen

Pikku reissunkin jälkeen kotosalla kotiinpaluuhommia: puutarhaa, kauppaa, Caritasta, pyöräilyä, pyykkiä, postia, puheluita. Ja blogipostausten täydentämistä. Ensinnäkin: sunnuntain postauksesta puuttuivat kuvat, jotka nyt olen liittänyt mukaan (ja koettanut korjata kasapäin lyöntivirheitä tekstistä). Käyhän katsomassa kuvat… KLIKS

Ja lupasin kuvia myös meidän majapaikasta. Tällä kertaa ei hotelliyöpymistä – halusin kokeilla, eikä edullisempi hintakaan haitannut, joten päädyin varaamaan netin kautta meille pikkuisen ”huoneiston”. Nettiin hakusanoiksi ”airbnb Tampere” ja valinnan varaa vaikka ja kuinka. (Airbnb on maailmanlaajuinen yhteisö, joka vuokraa huoneita, huoneistoja, taloja matkailijoiden käyttöön. Sen kautta päädyin varaamaan meille kahdeksi yöksi yösijan).

Ensin hain ihan keskustasta, mutta sitten panin suodattimeen myös ”ilmainen pysäköinti” ja luovuin Wifistä. Vaihtoehtoja oli edelleen monia. Ehkä asiakaskommentit ”todella siisti” ja ”hyvä sijainti” olivat lopulta ratkaisevat tekijät tämän Nekalassa olevan pikku asunnon valinnalle. Rustiikkisuus kiehtoi myös, ja tulipa lomasesta sitten sellainen Suomen teollistumisen alkuvaiheeseen liittyvä myös asumisen kautta (Serlachius-museot, ravintola Tampella, työläisasuntoalueen puukerrostaloalue…. )

Ja kyllä tämä oli ainakin tällä kertaa oikeinkin hyvä ratkaisu. Tykkäsin että oli tilaa (vrt. kahden hengen hotellihuone esim. Scandic, Sokos-hotelli etc.), pieni keittiö, vähän kodinomainen olo. Diskopallo ja vessan oven ”vapaa”-lukko merkillisiä, pieniä kivoja yksityiskohtia, jotka todellakin erosivat standard-hotellimajoituksesta. Ja ainakin tämän asunnon haltijan kanssa viestintä ja asiat hoituivat sujuvasti. Parkki oli ilmainen, bussi kulki melkein oven edestä, pyörätkin käytössä ja kävelymatka keskustaan ihan sopiva. Rauhallista, vanhaa asutusta…

Ja sitten tällainen nuorekas (?) remontti. Tyylitönkö? No enpä sanoisi, minusta ihan raikas ja reipas.

Keittiössä oli kaikki tarpeellinen, jopa kahvia ja kauraryynejä ”talon puolesta”.

Se wifi, sitähän ei ollut. Ja kuten tiedätte, bloggaajalle se olisi kuitenkin hyvä (ks. se sunnuntain postaus)… 😉 Mutta minähän tiesin, ettei täällä sitä olisi.

Luulenpa, että käytämme airbnb-systeemiä toistekin.

Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Soon moro – näkemisiin Tampere

Minilomasen viimeinen päivä: toissa-aamuna lähdimme aurinkoisesta Oulusta, tänään tiistaiehtoolla palasimme aurinkoiseen Ouluun, 2½ vrk ja 1300 km 🙂 . Kilometrimäärästä huolimatta tänäänkin lomamme teema ”nautitaan matkalla olosta” edelleen voimassa. Emme – vastoin tapojamme – ponkaisseet heti herättyämme autoon ja hurruutelleet kotiin yksin tein, vaan viivyimme kohteessa.

Kunhan olimme hellahuoneen keittiössä (palaan huomenna vielä tähän airbnb-kokemukseen) nauttineet pienen aamupalan, lähdimme Tampereen keskustaan, tarkemmin ottaen ajelemaan Pispalaan ja Pyynikille.

Eipä olla pariinkymmeneen vuoteen siellä ajeltu. Aamun kakkoskahville autolla (vaikka olisi kyllä ollut houkuttelevan näköinen kuntopolkukin) Pyynikin Näkötornin juurelle ja ”maankuulujen” munkkien äärelle: ”Munkki päivässä pitää nutturan löysällä.” Maistoinpa minäkin ja vaikken todellakaan ole munkkien ystävä, nämä olivat hyviä. Jopa Kaunispään Huipun munkit jäävät kakkosiksi: ei nimittäin rasva maistunut. Voiko olla ”raikkaita munkkeja”? – Pyynikillä on.

Kauppahallissa oli luonnollisesti piipahdettava. Ja sen jälkeen kello olikin tarpeeksi, että ”Culinaria – Keittiöelämää” -kauppa oli jo avoinna. Kuten monta kertaa ennenkin ostin sieltä kassillisen kuivamuonaa (pastaa, balsamicoa, risottoriisiä, bruschettakastiketta), lautasliinoja, huippuraastimen ja pienen suklaan… Kyllä nyt taas italialaisilla herkuilla voi perhettä ruokkia.

Seuraavaksi Kapteenskaan. Etsimäni T-paita löytyi. Kuinka monta St. Jamesin vaatetta olen vuosikymmenien varrella Kapteenskoista (Hki, Turku, Jyväskylä + Butiken på Landet Fiskarsissa ja Korpikylässä, Övertorneå) ostanut. Eikä siinä vielä vielä kaikki: Pihtiputaalla on Outlet-myymälä, jossa on myös Kapteenskan valikoiman vaatteita. Ja löysinpä sieltä hupparitakin! Kolmella kympillä! Tuossa T-paidassa ”se juttu” on tuo kaula-aukko: tykkään tuosta kulmikkuudesta.

Pehtoorikin löysi itselleen mökkitakin muutamalla kympillä. Ihan pelkkää säästöä on tämä loma ollut. 😀 Ei olla ennen tuossa Pihtiputaan Outletissa käyty, kannattaa kyllä. Myös Lumene ja Finlayson hyvillä tuotteilla, alennetuilla hinnoilla ko. paikassa.

No jos vaateostoksista selvittiin lomalla vähin menoerin, niin ruokakuluissa ei ole säästelty. Tämän päiväinen gourmet-lomamme kohde oli Jyväskylässä ravintola Pöllöwaari. Kaksi paistinkääntäjien kapitulia on Jyväskylässä vietetty ja kaupungin läpi usein ruoka-aikaan ajeltu, mutta Pöllöwaariin emme ole päässeet tutustumaan.

Tänään lounastimme siellä, ei mitään Nesteen baarin lohileipää ja kahvia, vaan muutaman ruokalajin lounas valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Olipa minun mieleiseni ravintola: pienehkö, fiini, silti aika rento, kauniit kattaukset, rauhallinen, ruokaa (ja asiakasta) kunnioittava tarjoilutahti. Hyvin valmistettua, turhia kikkailematonta (pääosin suomalaista) ruokaa. Kampasimpukat kukkakaalimoussella alkuun ja pääruoaksi paistettua siikaa ja uusia perunoita, – jujuna oli juuripersilja-herakastike, nams. Pehtoorilla vielä jälkkärinä paahdettua valkosuklaata, mansikoita ja kauragranolaa…

Matka Ouluun jatkui, pysähdys Pihtiputaalla, muutama sadekuuro, huikeita pilvimuodostelmia, paljon liikennettä, ei saksalaisia matkailuautoja, ei ruotsalaisia kaahareita, ei italialaisia tai ranskalaisia turisteja, paljon rekkoja. Mutta kotona taas. Kesälomamatka tehty. 🙂