Isovanhemmuus

Piparipäivä

Eeviksen (ja Apsunkin) päivä tänään. Eevis oli mummin ja papan seurana koko päivän, Apsu vasta iltapäivän, eskarin jälkeen.

Aamuhämärässä etsimme tonttuja, jokaisesta löytyneestä oli luvassa yksi karkki, ja E. löysi kaikki kymmenen. Sitten pengottiin läpi mummin joulukoristelaatikoita, ja kuinka ollakkaan kodissamme on nyt paljon sydämiä, enkeleitä, tonttuja, kristalleja siroteltuna ja ripustetttuna ties mihin kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Selvästi mummin hengenheimolainen mummin kanssa on Eevi: joulun valmistelu on mahdottoman mukavaa.

Puolen päivän jälkeen ajelin Haukiputaalle hakemaan Apsun eskarista. Matkalla kuulin paljon juttuja uudesta pikkusisaruksesta, jota Apsu on jo saanut pitää sylissä ja pukata rattaissa, joka ”on kyllä mukava” vaikka melkein vaan nukkuu, joka ”itkee aika paljon”. – Itkeekö öisinkin? kyselin (nimim. kahden koliikkivauvan äiti). Ja topakka vastaus: ”En tiiä. Ku nukun yöllä.” 🙂 Ja sitten mummilassa ihan eri maailmaan: ensimmäiseksi etsimään tonttuja! Montako E. löysi? Haluan löytää yhtä monta! – Ja löysihän Apsu.

Seuraavaksi piparkakkutalon teko: pappa ja mummi liimailivat seinät, molemmat pienet saivat koristella kattoliepeet. Ei liene yllätys, että Eeviksellä hallitseva väri oli pinkki ja että Apsulla liimaillut ranskan pastillit olivat suorassa rivissä (laitan huomenna kuvan). Aika mukavia kuvia perhealbumiinkin sain aikaiseksi; mutta nettijulkaisua lasten kuvista olen rajaillut … VInkki, että instastoorissa on pieni välähdys touhuistamme, siellä huomiseen asti. 🙂

Onneksi taikinaa ja tonttujen etsintäpalkkiokarkkeja, eikä edes pipareita mennyt paljoa, sillä jo kohtuullisen pienestä sokerimäärästä ”sokeripärinä” (A:n ilmaus) oli kohtuullisen vauhdikas. 🙂

Uuteen talon sisäiseen koulutukseen valittu lasten isä tuli hakemaan lapsensa, ja kuinka lasten oli kaikki saatava näyttää, kaikesta kertoa. Hieno päivä oli. Ei mikään Black Friday.

Joulu

Jouluisia juttuja jo

Merkittävin aikaansaannokseni on tänään ollut joulukalenterin ripustaminen ja jo muutamien pussukoiden täyttäminenkin. Meille tulee iltapäivällä pari piparinleipojaa, joten ehkä otamme pienen varaslähdön kalenterin kanssa, koska joulukuussa ei sitten likikään kaikkina päivinä ole mahdollisuutta näitä availla.

Samalla mietiskelin saisinkohan tänäkin vuonna tänne blogiinkin taas jonkinlaisen joulukalenterin. VIime vuonna yritin oululaisia paikkoja ja taloja sekä niiden historiaa kirjoitella ja kuvailla joulukalenterin muotoon, mutta vähän torsoksihan se jäi. Ehkä yritän jotain teemaa tällekin vuodelle… Vai onkohan edes kiinnostusta. Noh, ensi viikkoon on vielä aikaa kehitellä. (BTW: Joulukalenterin historiasta pieni juttuni on täällä.)

Tein myös muutamia ulkokoristeita; tarkoitus oli saada aikaiseksi isän haudalle joku pieni  DIY-installaatio, mutta ei ainakaan tämä ole oikein hautalehtoon sopivaa tyyliä. Jos nyt on ylipäätään mitään tyyliä. Tämmöisiä on kuitenkin mukava värkkäillä.

Jouluista on myös ollut viime päivien ruoka. Tänään lämmitettiin leivinuuni, jonne laitoin moneksi tunniksi hautumaan vihannes-possu-pataa – taitaakin jäädä ainoaksi possuruoaksi pitkäksi aikaa; kinkkuakaan kun meidän ruokapöydässä ei näy. Ja tässä joku päivä sitten tein jouluista tomaattisoppaa.

Jouluisen siitä tekee piparkakkumauste, jolla se maustetaan. Toki siinä on paljon muitakin mausteita ja yrttejä. Helppo ja hyvä keitto, joka sekin on vielä parempaa seuraavana päivänä lämmityksen jälkeen. Ohje tähän joulunajan täyteläiseen, kauniin punaiseen keittoon on täällä: Jouluinen tomaattikeitto. Samassa postauksessa myös ”Lohitäytteisten tähtitorttujen” ohje. Niitä voisi viikonloppuna harkita menuuseen (taivutetaanko tuo noin: ”Menuuseen” vai menuun. Siis ruokalistalle!)

Niitä näitä

Parempaa päivää odotellessa

Yöllä satoi lunta. Se on hyvä asia. Valaisee, tekee pihasta ja kaupungistakin kauniin. Edesauttaa laittamaan joulua; pieniä tonttuja on jo hyllyjen reunoilla, enkeli kirjoituspöydällä, kynttilöitä melkein joka huoneessa. Pihalyhdythän meillä on palaneet jo kuukauden, niin tietysti mökillä pari viikkoa sitten (kuva sieltä).

Tänään on ollut vähän huono päivä. Mutta pianhan on jo huominen. 🙂

Oulu

Kylmästä lämpimään – edes muistoissa

Rästihommien päivä tänään. Lakanapyykistä jääkaapin siivoukseen, postitushommista kirjeenvaihtoon. Iltapäivällä sitten jo liikkeelle.

Vaikka miten yritti valita kävelyreitin suojaisia reittejä pitkin, oli hyytävä, hyinen tuuli aina vasten kasvoja. Pakkasta ei ollut kuin seitsemisen astetta, mutta tuntui arktiselta viimalta. Kamera oli repussa, mutta eipä harmaassa, vihmovassa maisemassa ollut mitään mieltä ylentävää tai muutoin kuvaamiseen innostavaa.

Kuvat ovat vielä perjantailta: Valon pilarit -valoteos Rotuaarin uuden osalla on esillä kuukauden ajan, toisin kuin useimmat muut Lumon valot. Tämänkin teoksen on luonut Flowers of Life -kollektiivi, jolla oli kaunis ”Kristalliset kuuset” -teos museon takana.

Minulle näistä tulee mieleen Marrakeshin tori. Jotain itämaista tai pohjoisafrikkalaista noissa on. Marrakeshissä kävimme yhden päivän ja yön retkellä ollessamme Agadirissa syyslomalla 2005 (vai 2006?) lasten kanssa.

Mieleenpainuvinta siinä merkillisessä, ”tuhannen ja yhden yön” -tunnelman torissa, ja koko kaupungissa, oli tuoksu: myskin, savun, kukkien, mausteisen ruoan ja jätteiden tuoksupaletti oli voimakas, – välillä etova, välillä huumaava.

Toinen unohtumaton juttu olivat kaksi hammaslääkäriä, joilla oli vastaanotto tummassa illassa tähtitaivaan alla valtavan torialueen reunalla. Siellä pora lauloi, kun lääkäri polki sähköä laitteisiin. Potilaita oli jonoksi asti odottamassa hoidettavaksi pääsyä. Minulla oli jo tuolloin paljon omakohtaisia hammaslääkärikokemuksia, että en voinut kuin kaukaa katsella touhua.

Nyt tuntuvat tuollaiset kokemukset vähän epätodelliselta: onko oikeasti käyty siellä?

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlaa, sunnuntaita, arkea

 

Takaumia lauantailta 

VIinikerhon 30-vuotisjuhlien menu ravintola Uleåborgissa:

Roseviinissä kypsennettyä lohta, makeaksi marinoitua purjosipulia ja kirjolohenmätiä, punajuurimajoneesia
***

Savuporo-hapankermakreemiä ja rakuunalla maustettua porkkanakeittoa
***

Patasorsaa, omenaa ja juuriselleripyreetä, haudutettua punakaalia, kermalla pehmennettyä lintukastiketta
***

Kahta valikoitua juustoa ja rusina-cashewpähkinähilloa
***

Rahkamoussea, punaherukkakastiketta ja paahdettua mantelia

 

 

Koko menu ja sille soviteltu viinipaketti toimi ja maistui. Eniten pidin alkuruoasta. Vaikka lohi on meillä jokaviikkoista arkiruokaa, niin silti tämä maistui juhlalliselle. Aionpa itsekin kokeilla – joku viikonloppu – tuota lohen kypsentämistä roseeviinissä (saksalainen spätburgunder tarjottiin viininä). Rosee raikasti lohen, häivytti rasvaisuutta. Miksei voisi itsekin tehdä savuporokreemiä ja aateloida sillä porkkanakeiton. Ehkäpä tätäkin kokeilen.

Sorsaa en ole monta kertaa elämässäni syönyt, – voisi syödä useammin, sillä oli hyvää, riistaista.

Juustojen kanssa tarjottiin Finca Antigua Moscatellia, – olisipa sitä Alkossa. Se voisi olla meidän joulupöydässä juustojen kanssa.

Kaikista tarjotuista viineistä pidin eniten samppanjasta. Ehkä siihen vaikutti sekin, että en ole moneen kuukauteen juonut lasillistakaan kuohuviiniä tai samppanjaa. Muutamilla ravintolaillallisilla vain ehkä sen puolilasillista siemaillut. Samoin lähes punaviinitönnä on syksyni sujunut. Lauantaina söin ja join kaiken mitä oli tarjolla, mikä kyllä vähän muistutti vielä eilenkin. Mutta ei katastrofia.

Ainoa pettymys oli se, että vaikka kysyttiin koronapassia, ei kysyttykään henkkareita. Tunnemme ravintoloitsijapariskunnan ainakin 20 vuoden ajalta, joten en vieläkään saanut kokea sitä, että ravintolassa kysyttäisiin henkkarit. Kummasti koronapassivaatimus kyllä toi turvallisuuden tunnetta; semminkin kun Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä korkein altistumisluku.

 

Sunnuntaina uudella reitillä

Eilen lähdin äidin luo uutta reittiä (otsikkokuvan Ceydonin kuvasin paluumatkan varrella). Sen jälkeen kun pyörä on ollut lukkojen takana, olen kulkenut hoivakoti Vuoksiin, joka on tuossa muutaman kilometrin päässä, autolla, mutta eilen päätin mennä kävellen Toppilanrannan kautta. Reitistä saa rengasreitin, jonka pituudeksi tulee viis ja puoli kilometriä, joten sään salliessa alankin tepastella hoivakoti-iltapäivisin. Siitä saa sitten huomaamatta kolme lenkkiä viikossa hoidelluksi. Yksi tärkeä kriteeri hoivakotipaikkaa etsiessä oli, että se olisi mahdollisimman lähellä, mikä sitten toteutuikin, mutta kyllä nyt melkein kolmen kuukauden kokemuksella ollaan oltu muutenkin oikein tyytyväisiä Vuoksiin.

Minullahan on moni homma jäänyt pois, huolettomampikin olen ollut nyt kun äiti on ympärivuorokautisessa aktiviisessa, aktivointia yrittävässä, välittävässä hoivassa,. Äidin asuessa kotihoidon tuella omassa asunnossa  kävin luonaan kerran, pari viikossa (jos äiti salli auttaa, – aina ei suinkaan huolinut) mutta nyt olen yrittänyt käydä joka toinen päivä, iltapäiväkahvien merkeissä ja rupattelemassa – ja monen asian muututtua se on ollut äidistäkin hyvä juttu.

Maanantaina melkein kuin työpäivä

Aamulla laskutushommia, kaikenmoista päivitystä. Iltapäivällä oli historiatoimikunnan kokous: olin asiantuntijajäsen. Historioitsijahommia, ja samalla sain ison kalenteritilauksen. Oli kyllä mukava olla kokouksessa. Kaukana ne ajat jolloin pahimpina päivinä oli kolme kokousta, ja kokous tai palaveri viikon jokaisena päivänä. Nyt kun oli ensimmäinen kokous pitkään aikaan, se tuntui virkistävälle. Semminkin kun tiesin osaavani asian. Kunhan ko. historiateos puolentoista vuoden päästä valmistuu kerron lisää. 🙂

Niitä näitä Oulu

Lumoavaa!

Oulun valofestivaali LUMO 2021 lumosi!

Olimme perjantaina pari tuntia kiertelemässä kohteita, ja tänään illansuussa tein yksiksekseni hyytävän kylmässä säässä toisen kierroksen, lyhyemmän. Ja kaikki sisäkohteet jäivät tänäänkin kokematta ja näkemättä, mutta tuohan tämä tapahtuma valoa pimeyteen. Aisteille iloa ja ajateltavaa, lumouttavaa!!

Parhaita paloja tässä.

    • Tekijä: Janne Ahola, tuottaja: Sun Effects
    • Äänisuunnittelu: Tommi Toivonen
    • Sijainti: Oulun tuomiokirkko

Viimeaikaisten avaruuslentoyhtiöiden onnistumisten innoittamana Oulun tuomiokirkko muuttuu laukaisualustaksi. Teos projisoi matkaajan unenomaiseen tilaan, jossa visio totuudesta on muuntunut, eikä päämääräkään ole enää itsestäänselvyys. Teos käsittelee avaruusmatkan ja oman mielen tutkimisen limittäisiä piirteitä. Virtaavien kerrosten läpi kulkiessa ajan ja tilan tunne vääristyy: matka on muuttanut meitä ympäröivää todellisuutta tai ehkä vain kykyämme havaita ympärillä olevaa maailmaa.

 

 

Kristallipuiden reunustamalla aukiolla heijastukset elävät omaa loputonta elämäänsä. Ihmissilmä lumoutuu jäisen illuusion holografisesta luonteesta. Nelisivuinen installaatio saa aikaan uniikin kolmiulotteisen kokonaisuuden.

 

    • Tekijä: Duncan Matthews (UK), tuottaja Sun Effects
    • Sijainti: Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Ojakadun ja Rantakadun kulmaus

Rikkinäiset hehkulamput ja käytetyt värikalvot saavat uuden elämän vanhojen piirtoheittimien valokeiloissa. Duncan Matthews jatkaa Dark Ideas -teossarjaa uudella editiolla, jossa kierrätysmateriaalikappaleet muovautuvat seinillä kiipeileviksi muurahaisiksi. Vanhat, aikoinaan valonlähteinä toimineet, objektit voidaan nähdä vielä kerran uudessa valossa.

 

Täysikuu toi lisätehosteetn Ainolan puiston valaistujen kasvihuoneiden ylle.

 

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Kolmekymmentä vuotta (viini)ystävyyttä

Nyt olen kylläinen.

Ruoasta, ystävyydestä, viinistä, hyvästä olosta, huomiostakin.

Olemme viettäneet leppoisan, ystävällisen, herkullisen illan ystävien seurassa. Muistelimme, söimme hyvin, maistelimme viinejä – ehkä poikkeuksellisen vähän maistelimme,  mutta viihdyimme, rupattelimme, suunnittelimme. Näiden ihmisten kanssa on helppo olla.

Tähän viiniin ja kuvaan päättyi nelituntinen yhteinen dinner ravintola Uleåborgissa. Kellään meistä yhdeksästä ei ollut moitteen sanaa illasta, ruoasta, viineistä, saatikka seurasta.

Kunhan huomenna tokenen kerron lisää…

Oulu

Koko maailma on tänään Oulussa!

 


Tekijä: Luke Jerram (UK)
Sijainti: Valkean kesäkatu
Yhteistyössä Kauppakeskus Valkea
Halkaisijaltaan seitsenmetrinen Gaia esittelee yksityiskohtaisesti NASAn kuvantamaa maapallon pintaa. Sisältä päin valaistu installaatio näyttää kotiplaneettamme astronautin silmin

Tämän päivän hyvä osuus alkoi vasta iltapäivällä kun lähdimme Lumo Festivaaliin.

Tämä taitaa olla kahdeksas kerta kun kaupungissa on valofestivaali. Ja nytkin se on hieno. Tänään ehkä paras sää ja keli mitä näiden festareiden historiassa on ollut: ei liukasta, ei sadetta, ei tuulta, kirkas taivas, täysikuu, pari astetta pakkasta. Todella hyvä. Ja me olimme heti neljän jälkeen teosten äärellä, heti kun valot syttyivät.

Melkein pari tuntia kiertelimme, toistasataa kuvaa ja muutaman videoklipin kuvailin, minkä jälkeen olimme kutsutut piipahtamaan systerin luona. lasilliset glögiä ja pala kakkua ja savujuustoa nautimme, kuulumiset vaihdoimme ja sitten äkkiä ajelimme kotiin, että ehdin purkaa kuvasaaliista osan tänne blogiin ennen Vain elämää. Ja sitten palasikin päivän epäonni: ei toimi mikään!

 

Niitä näitä

Enteitä, onko niitä?

Ennusmerkki eli enne tarkoittaa kansanperinteen tai jonkin mystiikan tai näennäistieteen oppisuunnan tuntemaa
luonnossa tai ihmisissä havaittavaa merkkiä (ilmiötä tai asiaa), jonka uskotaan kertovan tulevasta,
mutta jossa ei ole nähtävissä luonnollista syy-yhteyttä merkin ja ennustetun tapahtuman välillä.
Ennusmerkin ja ennustetun tapahtuman välinen yhteys uskotaan siis usein olevan yliluonnollinen.

Wikipedian määritelmä enteelle, ennusmerkille, on vähän kapeampi kuin mitä minä sillä tarkoitan. Minun maailmassani on paljon ennusmerkkejä, ja asetan niitä itse. Muistan, että jo alakouluikäisenä olin vakuuttunut siitä, että viivojen päälle ei saanut astua. Se tuotti milloin mitäkin epäonnea. Lukioaikana saatoin koetta edeltävänä iltana pelata tunnin tai pari pasianssia ja katsoa ”meneekö läpi?” – Jos meni, niin koekin menisi hyvin. Olisi kannattanut sekin aika lukea; ehkä ne ruotsin ja fysiikan kokeetkin olisivat joskus menneet läpi.

Reissuun lähtiessä varma merkki reissun onnistumisesta on ollut se, että menomatkalla sattuu jotain pientä ikävää: lento on myöhässä, huomaat työmatkalla unohtaneesi jonkin tärkeän paperin/tutkimusluvan/kalenterin/muistitikun tms. työpöydällesi, lähdet väärälle reitille, lapset oksentavat (yhden kerran) jo kotipihalla, tai ihan mitä vaan pientä harmia. Paino sanalla pientä, ja kun se tapahtuu heti matkan alkumetreillä, koko loppureissu menee erinomaisesti: kaikki toimii, sää suosii, rahat riittää, esitelmä saa kiitosta.

Sitten on paljon ennusmerkkejä, joita on vaikea tulkita, riippuu vähän fiiliksestä: jos olet menossa lääkäriin ja olet epätietoinen ja huolissasi, onko tauti vakava, ja matkalla tulee vastaan tai menee ohi yksi tai useampi ambulanssi, on se varma merkki, että olet vakavasti sairas. Tai sitten: olikohan se sittenkin niin, että se tarkoittaakin sitä, että saat apua kiireellisesti ja kaikki päättyy onnellisesti.

Matkalla tärkeään tapaamiseen tai vaikka tenttiin, parillinen määrä askeleita pääovelta kohteeseen merkitsee onnistumista. Tämä enne on hyvä siitä, että askeleita voi tarvittaessa sovitella sopivasti, että pääsee parilliseen lukuun. 😀

Enneunista en oikein perusta. Enkä unien selittelystä muutenkaan. Mieluiten nukkuisin. Hyvin nukuttu, kivuton, yhtäjaksoinen, rauhallinen kahdeksan tunnin yöuni on varma merkki, toimiva enne siitä, että seuraavasta päivästä tulee aika hyvä, usein oikeinkin hyvä.

Ennustaminen on sitten vielä ihan eri juttu. En ole koskaan käynyt ennustajalla, enkä halua käydä. Mutta prognooseja tulevasta kyllä teen. Arvioin mielessäni – ihan turhan usein ja ihan usein turhaan – jonkin asian tulevaa tilaa. Vaikka totisesti ei kannattaisi.

Onko muilla yhtä hyvin toimivia enteitä kuin minulla? Onko enteitä ylipäätään? Voiskohan niistä olla jotain opittavaa?

Mökkielämää

Oli lähdettävä

Aamulla hyvästelimme Hangasojan. Vaikka oli sumuinen aamu (kuva on sunnuntai-illalta), ja vaikka oli jo kahdeksan päivää saatu mökkikuplassa elellä, tuntui taas kerran pahalta lähteä pois. Tosi pahalta. Tiedä häntä, milloin seuraavan kerran pääsemme.

Keli oli aika karsea, paljon poroja teiden varsilla, märkinä, hämärässä niitä vaikea nähdä. Onneksi Pehtoori ajoi Tervolaan asti, joten mie sain lueskella.

Kotiin sopeutumista on helpottanut, että täällä on ollut kalenteritilauksia pakattavana ja on siis tekemistä. Ja että on puhdas koti. Meidän S. oli käynyt luutuamassa ja kaikin puolin putsaamssa huushollin. Kyllä tämä taas tästä.