Tuulestatemmattua

Pikkutaloille puutarhat

Talvella tilasin muutamia talolyhtyjä, ja olen niitä siirrellyt huoneesta ja tilanteesta toiseen, – pidän niistä edelleen. Yhden (näkyy tässä kuvassa) vein mökille, ja sinne se sopikin sisustukseen oikein hyvin, niin hyvin, että tilasin sinne kaksi uuttakin lyhtyä. Jotka kuitenkin toin nyt tänne Ouluun. 🙂 Liikkuvaisia pikkutaloja ovat nämä. Näin kesällä ne eivät oikein kynttilälyhtyinä ”toimi”. Siksipä tänään poljin Bauhausiin ja kävin ostamassa kolme pientä viherkasvia, vähän kuin pihapuiksi ja pensaiksi noille.

Tämän pikkutalon seuraksi laitoin pennimuorin. Pennimuorin ruotsinkielinen nimi ”ören på snören” on aika kuvaava. Kunhan se vähän kasvaa, on minunkin nostettava tämä niin, että korvat pääsevät roikkumaan nyöristään, talon ”seinustakasviksi”.

Kaksi muuta taloa on nyt olohuoneen pöydällä, ja niiden takana ”puiston” muodostaa varjoviikuna.

Ostin kolmannenkin kasvin, pikkuisen kahvipensaan. Hyvin pikkuisen, about 10 cm. Sillä oli myös mukava ruukku, laittelen kuvan siitäkin joku päivä. Bauhaus on kyllä paras viherkasvipaikka, ja varsin edullinen. Nuo kolme eivät maksaneet ihan neljääkymppiäkään.

Kotimatkan (n. 15 km) poljin suunnilleen ennätysvauhtia, sillä tummanpuhuva pilven etureuna oli kohdalla ja ripsutteli aika isoja pisaroita juuri kun astuin liikkeestä ulos. Se oli hyvä kirittäjä, ja onnistuinkin pääsemään kastumatta kotiin.

Näitä Ib Laursenin talolyhtyjä on myynnissä mm. Puutarhamajassa. Nyt sinne on tullut monia uusiakin. Puutarhamajan nettikaupassa, josta paketti tuli Saariselän postiin kolmessa päivässä, on paljon muutakin mukavaa kuin noita taloja. Mökkinaapuri oli tilannut sieltä todella viehättävät, käsintehdyt, puiset pyyhekoukut mökkisaunaan. Putiikista siis puutarhaan ja parvekkeelle, kotiin ja keittiöön pientä arjen iloa.

Niitä näitä

Kalasatamassa ja vaaterekkien äärellä

Eka kertaa tälle kesälle pyöräilin Kellon Kiviniemeen. Kalasataman Kalapuohi on auki sunnuntaisinkin, ja tänäänkin siellä rannassa oli muutamia asiakkaita lohisopalla. Oli minulle vielä turhan aikaista ryhtyä lounastamaan/päivällisen nauttimiseen, joten ostinpa kotipakettiin muutaman lohiruusukkeen.

Kotimatkalla poljin vielä pienen mutkan Ideaparkin kautta: pikaisesti kävin muutamat halpisvaatekaupat kävelemässä läpi etsien jotain kesähousuja. Sellaisia löysiä, vilpoisia, kotiolohousuja. Henkka Maukalla olikin muutamat pellavasekoite-löysäily-kuminauhavyötärö-ei-niin-väliä-miltä-näyttää -byksorit, muttei mun kokoa, ja New Yorkerissa aika mukavat musta-valkokukalliset haaremihousut, mutta …

Tiedättekös miksen voinut ostaa? – Ne oli liian halvat!! Ne maksoivat 14,90 €! Koko kauppa on täynnä vaatteita, joiden hinnat on 3,90 €, 4,90 €, 9,90 € ja 19,90 € etc. Liekkö yli viidenkympin kamppeita yhtäkään. En voi mitään, mutta iski kumma vastenmielisyys.

Puuvillakankaisten housujen tekemiseen ja jostain Aasiasta niiden roudaamiseen Oulun Ideaparkkiin vaaditaan ihan mieletön määrä kaikkea: luonnonvaroja, työtä (ja heti tulee mieleen, että lapsityövoimaa), monenlaista työtä, puuvillan tuottamista, kankaiden tekoa, suunnittelua, ompelua, tekemistä, pakkaamista, muovia, rahtia, myyntiä, välikäsiä – ja sitten rekissä myydään housut, jotka todennäköisesti kestävät pesun tai kaksi, minkä jälkeen ne joutuvat kiertoon, roskiin, kuljetettavaksi uudelleen käytettäväksi… jne.

Kummasti tuli paha olo. Ja ei, en ostanut ostanut housuja. Enkä mitään muutakaan. ”Kertakäyttökamppeet” ei oo mun juttu. Olen joskus ostanutkin, mutta tänään iski joku eettinen huoli, pieni ilmastoaktivisti minussa heräsi, huono omatunto kuluttamisesta nakersi – ja kotona löysinkin vanhat, aika lailla turhankin isot, oranssit pellavapöksyt. Ne jalassa oli hyvä vähän pihahommia puuhailla. Ja Pehtoorin kanssa päivällinen piazzallamme nauttia.

Garderobini koostuu turhankin kestävistä, pitkäikäisistä, – ja kyllä, aika tyyriistä – kamppeista. Nyt kun vaatekokoni on muuttunut numerolla, parilla, on vähän ikävää, kun on kaapeissa ihan hyvinä säilyneitä tummansinisiä villatakkeja ja valkoisia pikeepaitoja, kukkamekkoja ja kesäpuseroita (montakohan ylikokoista Masaita on kaapissa?), verkkareita ja tunikoita, jotka ovat vielä odottamassa lopullista hylkäämistä, Konttiin kuskaamista. MUTTA: niistä on sittenkin vielä hyviä vaatteita jollekin. Ne eivät joudu esim. UFF:n kautta rahtilaivalla roudattavaksi jonnekin maailman lumpputehtaalle. Näin ainakin haluan uskoa.

No mutta, ei päivä näin synkissä mietteissä ole kulkenut. Päinvastoin. Aurinkoisella kotipihalla on ollut hyvä. Pohjarusketusta hankkien. … 🙂

Vauhtia, muttei vaarallisia tilanteita

On vähän sellainen lösö tunnelma. Tyven, raskaskin. Sadekuuron jälkeen ei edes raikastunut, ehkä tulee vielä yksi ryöpsähdys vettä.

Tänään on liikuttu, älykellon askelmittari näyttää käveltyjä kilometrejä seitsemän, vaikka mitään ”varsinaista” liikuntasuoritusta ei ole tullut tehdyksi. Onpahan vain kahden ikiliikkujan kanssa vietetty monta tuntia.

Kyllä käytiin aamusella vilkas ja monivivahteinen keskustelu siitä, minne mentäisiin. Eilen oli jo sovittu, että Tivoliin tänään. Onneksi en ostanut nettilippuja valmiiksi jo eilen, koskapa tänään Apsu ilmoitti haluavansa sittenkin liikennepuistoon (eilinen kokemus ilmeisen mukava) ja Eevis halusi Tivoliin, vaikkei ole siellä koskaan käynytkään. Ja jossain vaiheessa keskusteluun tuli vaihtoehtona mukaan myös Vauhtipuisto. Voisin väittää että oli pientä säätämistä ennen kuin ilmoitin, että mennään piipahtamaan liikennepuistossa, josta sitten yhdeksitoista VAuhtipuistoon. Ja se sopikin kaikille oikein hyvin. Siispä pakkaudumme autoon, ja kohti Hollihakaa, jossa liikennepuisto on. Ja MITÄ ihmettä? – Se ei kesälauantaina olekaan auki. Kaupunki ilmeisesti säästää juuri tässä kohdassa. Huoh.

Ajelimme Nallikariin, siellä on hyvä leikkipuisto, ja sieltä Vauhtipuistoon! ja vauhtia riitti! Olen käynyt siellä Apsun kanssa siitä asti, kun hän oli 3-vuotias – siis samanikäinen kuin Eevis on nyt. Ja kyllä on sisaruksilla ihan eri meno ja meininki! Eipä juuri sellaista laitetta ja härpäkettä ollut, jota Eevis ei olisi halunnut kokeilla, – jos vain suinkin puiston säännöt sen sallivat. Tosin aika moniin menemisen edellytyksenä oli, että ”mummi tulee mun viereen”. Ah onnea mummille. Ja se lasten riemu, nauru, innostus.

Eipä sitten ole papan kanssa lasten lähdettyä kummoisia puuhailtu. 😀

Isovanhemmuus Oulu

Kesää kaupungissa

Se syy, miksi mökiltä eilen palauduimme, konkretisoitui varhain tänäaamuna, kun meidän ”brunssipöytään” tuli pari mieluista vierasta. Vaihdeltiin kuulumisia, oltiin iloisia kesäsäästä, mietittiin tekemistä aamupäiväksi, ja kaksi asiaa ylitse muiden: Blippi ja Liikennepuisto. Ja Blippiä (”opettavaisia videoita” in english) pitää ehdottomasti katsoa yhdessä mummin kans. Kunhan aamupala ja Blippi oli hoideltu, lähdettiin kaupunkiin.

Hienoa kun oltiin ajoissa Liikennepuistossa, lapset saivat valita mieluiset kulkupelinsä, eikä ollut ruuhkaa. Se sallittu tunti kului nopesti, ja tänä vuonna Eeviskin jo pystyi kunnolla polkemaan ralliautoa, ja eka kertaa (tämä on neljäs kesä kun yhdessä ollaan ajelemassa) Apsu ylsi ajamaan traktoria. Ja sai kehuja puiston väeltä rauhallisesta ajosta ja tarkoista parkkeerauksista.

Viereissä leikkipuistossakin viihdyttiin pitkään. Lopuksi kävimme torilla ostamassa mansikoita, heippaamassa toripolliisia, jätskivälipalalla ja hakemassa Hallista lohta. Mäkkäri skipattiin yhteispäätöksellä. Tori on jo pienille tuttu ja mieluisa paikka – niin monen kesän kokemus, A:lla varsinkin. Selvästikin viihtyivät.

Rantapellossa lounas ja sen jäkeen pihahommiin. Koskapa meillä Pehtoorin kanssa mökkielon jälkeen on pihahommia, käytimme sumeilematta lapsityövoimaa apuna. Semminkin kun mielellään niitä puuhasivat. Apsu oli takapihan voikukkien kitkennässä (siihen on sellainen laite, jota poika jaksoi ja halusi käyttää) Pehtoorin apuna ja minä sain Eeviksestä kaverin yrttipenkkien kitkentään (taisi kyllä yksi hyvä basilikan taimi hävitäkin 🙂 ) ja kesäkukkien kasteluun apuja.

Kunhan Juniori töistään pääsi ja lapset lähtivät kotiin, oli minun ”pakko” lähteä vähän liikkumaan: pyöräilin kaupungin ja hautuumaan kautta vähän kauemmas, ja pyöräillessä palasin äänikirjojen maailmaan. On ollut reilun viikon tauko niistä. Ennätyspitkä tauko.

Kaupunkikesä näyttää kauniilta, puut kukkivat, kaikki on rehevää ja tänään niin hyvä ilma!

Oulujokivarressa polkiessa voikukka”peltojen” ja joen värit kummasti tuntuivat tutuilta; edellisenä kesinä tämä väriyhdistelmä ei aiheuttanut mitään tuntemuksia, mutta nyt heti sattui silmiin, ja tallentui kameran muistikortillekin.

Niitä näitä

Kulleroiden aikaan

En ole koskaan nähnyt niin paljon kulleroita kuin tänään kotimatkalla mökiltä Ouluun. Rovaniemen ja Kemin välillä, varsinkin Tervolassa, tienvarrella kulki keltainen kymmenien kilometrien mittainen nauha … Voikukkiakin toki joukossa, mutta kulleroita! Paljon ihania kulleroita.

Pysähdyin poimimaan niitä maljakollisen kotiinkin.

Mökkielämää Niitä näitä

Kesäpäivä mökkipihassa

”Vartti metsässä lisää elinaikaa päivällä” vai miten se menikään?

Joka tapuksessa olimme aamulla/aamupäivällä metsässä kauemmin kuin vartin. Ja ihan sama, tuliko elinaikaa lisää, mutta oli niin levollista, kaunista ja päällimmäisenä tuntui epätodellisen hyvä olo. Yhdessä ja erikseen kiertelimme Hangasojan ja Rönkönlammentien välisessä maastossa, niin kauniissa kangasmetsässä, auringonpaisteessa, oli hyvä hengittää, sellainen ”maadoittuva” olo. Positiivisella tavalla. Perusasioita käsillä. Ja kyllä, käsillä myös tekemistä, kuvaamisen lisäksi.

Siellä oli siis lisää korvasieniä.

Korvasieniä jopa siinä määrin, että raskin meille kahdelle keitellä keiton niistä. Sekaan vähän savuporolastuja.

Terassilla nautiskelimme. Oli siinä hyvä kun aurinko paistoi, lämmintäkin kait jotain + 17 C ja lisälämpöä tuli, kun Pehtoori oli päiväpuhteina siirtänyt terassin toisen lämpövastuksen ”oikeaan paikkaan”. Kaikkien näiden täällä 15 vuoden aikana vietettyjen mökkielojen jälkeen se on nyt oikein hyvä. Pitkään istuskeltiin, suunniteltiin: Huvila & Huussi -meininkiä tiedossa enemmältikin kuin vain lämmittimen siirron osalta.

Jo aamupäivällä metsästä palattua olimme viettäneet ruokajuhlaa, ja juhlaa muutenkin. Sille oli syynsä. Kahden hengen de luxe -brunssi 🙂 poroa, btietä, croissanteja, muffineja, pieni pullo kuohujuomaa.

Kaiken syömisen ohessa paljon kuvailuja, paljon liikkumista pihapiirissä, paljon levollista kävelyä puronrannalla. Auringosta, puron solinasta, taivaanvuohen merkillisestä äänestä, valosta, rauhasta nauttimista. Toivoin olkavarren parempaa ja ennen kaikkea voimallisempaa toimintaa, mutta paljon sillä pystyy kuitenkin tekemäänkin. 🙂

Kaiken ohessa vielä viimeistelin minun tämänvuotisen beaivin. Toivottavasti saamelaiset eivät koe tätä kulttuurisena omimisena.

Kysyinkin kerran asiasta yhdeltä paikalliselta, mutta hän ei nähnyt mitään sellaista tässä minun pihapiirin puuhastelussani. Tällä kertaa tähän symboliin ei minulla liity niin paljon latausta, ei kyyneleitä kuin kerran aiemmin, ei sairastapauksia. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni värkkäilin. Pihapiirin somistukseksi, ja kyllä, kyllä vähän myös terveyttä ajatellen. Ehkä myös minussa hyvin heikkona elävän luovuuden merkkinä. 😀

Kuvasin myös kaikki mökkipihan erilaiset koivut, tai paremminkin niiden lehdet.

Hieskoivu, tunturikoivu ja vaivaiskoivu.

Hieskoivun lehti on ehtinut viikossa jo näin isoksi.

Vaivaiskoivu (joka on itseasiassa kai varpukasvi) on pieni ja kaunis.

Pensasmainen tunturikoivu on jo lehdiltään vahvan näköinen.

Koivuja kaikki tyynni. Ja tänne jäävät.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Taas tunturiin maastopyörällä!

Hangasojan varrella, kuten muuallakin näillä leveysasteilla, on jo yötön yö; aurinko ei enää laske horisontin alapuolelle. Ja silti tuntuu, että olen pari viime yötä nukkunut paremmin kuin aiemmin koko tänä vuonna. Levollisia, pitkiä unia – ihan aamuun asti.

Ja kuinka ollakkaan, mehän ajelimme – taas 😀 – kylille ja Siulan parkkiin: pyörävuokraamo on pikku-Kuukkelin alakerrassa, joten sinne siis. Kyllä jäi torstainen sähkömaastopyöräily niin kutkuttamaan, että oli vielä toisenkin kerran tällä reissulla tunturiin päästävä polkemaan. Ja sain kuin sainkin saman pyörän kuin torstaina. Hyvä juttu sekin.

Vähän on nyt sellainen paha aavistus, että voi olla vaikeaa Oulussa taas innostua citysykkelöinnistä näiden maastopyöräretkipäivien jälkeen.

Tänään keskipäivällä Luulammella vähän ripsi vettä, mutta muuten kirkas, kauaskantava näköala kaikkialle, aurinkoa, pumpulipilviä, ei kylläkään kovin lämmintä, mutta oikein hyvä kulkea.

Tuntereilla jo vihreää, ojanpenkoilla, hetteiköissä rentukoita, linnunlaulua kaikkialla, muutoin hiljaista, ei pohjoista, eikä ikävää itäistäkään tuulta. Jo satunnaisia muita kulkijoita, retkeilijöitä, pyöräilijöitä, patikoijia Saariselän tuntureilla ja kuruja kulkemassa.

Meillä oli aie ajella Rautulammelle, joten suuntasimme aluksi Saariselältä suoraan (ei Kiilopään kautta, eikä Laanilan kautta) kohti Rumakurua, ja sieltä edelleen Luulammelle.

Luulammella

Eikä kilometriäkään, kun poroaidan jälkeen edessä oli Kulasjoen? tulviva uoma. Ei puhettakaan päästä yli. Siispä paluumatkalle Välimaan kautta Piispanojalle, Laanilaan ja sieltä taas Saariselälle. Ihan mukava pätkä sekin.

Mihin sitten? – Viime vuonna suunnilleen samalla viikolla ajelimme läskipyörillä Kaunispään huipulle Luttotuvan kautta, siis latupohjaa pitkin ylös. Silloin reitillä oli vielä lunta ja pehmeää hiekkaa, jäätä, eikä Pehtoorin pyörän sähköstä ollut apua kuin osan noususta, joten olimme aika lailla puhki, kun huipulle pääsimme. Tänään otimme revanssin: nousimme huipulle asfalttitietä pitkin ja laskettelimme latupohjaa Palo-ojan laavulle. Näin päin paljon helpompi. Semminkin kun pyörä toimi.

Puron solinassa, iltapäivän auringossa, leppeässä lämmössä, tuulettomassa taukopaikassa evästelimme, mietimme paluureittiä ja toivoimme, että Luttojoen varren suon yli olisi pitkospuut.

Ja jo vain! Siellä oli tehty melkein tie! Hyvin pääsimme joen yli. Poikkesimmepa vielä Luttotuvallekin. Viiden kilometrin eestakainen pätkä oli kyllä melkoista sorakkoa, isohkoja kiviä, mutta ei juuri korkeuseroa ja pyörässä täysjousitus, mikä juuri tuollaisella paikalla on keino selvitä rampauttamatta jo muutenkin kuluneita niveliä. 🙂

Luttotuvalla

Viimeinen kymppi kohti Saariselkää, pyörän palautusta ja pyöräretken päättymistä sujui nopsasti. Luttojoen reunaa kulkeva reitti (yksi talven lumipyrypäivien vakio hiihtolenkki) on tasaista, mukavaa metsätaivalta Pietarinvaaran juurella.

Reilun neljän tunnin reissulla kilometrejä kertyi puolensataa, kuvia vähän enemmän.

Aiottu korvasieniretki siirtyi huomiselle, tyydyimme lämmittämänn saunan, tekemään ruokaa. Ja olemaan tyytyväisiä, että vielä tänään ei tarvi pakata …

Lappi Mökkielämää

Patikalla ja puhellen

Aamupäivän vilkuteltiin lähtöä tunturiin. Kaikenmoista pientä puuhaa, ja kun joku ripsaus vettäkin satoi, niin vasta puoleltapäivin olimme liikkeessä. Ajoimme Magneettimäen levikkeelle: Kuusipään ja Urupään väliin Jäämerentien P-paikalle. Ja toisin kuin perjantaina, tänään lähdimmekin kohti itää, kohti Urupään huippua. Ja sieltä jatkoimme vielä muutaman kilometrin kohti Palopäätä. Ennenkokematon pätkä oli se! Ja siinä parasta, kun näki korkealta kauas. 360 astetta ja kohti ääretöntä ja sen yli.

Alkumatkasta maa huokui kosteutta. Sateen jälkeen maasta nousi sumua, ja samalla ilma taisi vähän lämmetäkin. Lähtöluku oli +10 C. Hanskat ois olleet kivat.

Noh, pian lämpeni. Jossain välissä muistin, että on maanantai. Siitä tuli hyvä mieli. Maanantaina tunturissa. Vielä minä jaksan iloita näistä jutuista: työpäivänä vapaalla. 😉

Kaikenlaista mietin, sitäkin, että miksi ihmeessä lähtisimme jo keskiviikkona kotiin, kun nyt näyttääkin siltä, että mummia ei tarvita ennen kuin perjantaina. Siispä meillä on vielä pari päivää täällä! Yesh!

Kaunispää on Urupään eteläinen naapuritunturi, joka tänään näkyi aika hyvin. Kuten myös heleänvihreä tunturikoivikko. Myös vaivaiskoivut ovat saaneet pienet pyöreät lehtensä. Seilikkö on kukassa, samoin jänkärikko.

Pieni lähteitä, lumijättöjä, lampia tunturin rinteellä… EIhän me ihan kymppiä saatu täyteen, mutta väliälös sillä. Hyvää teki tämäkin.

Kunhan iltapäivällä mökkeidyimme, tuli viesti, että kutsuttu tuttu tulisi miehensä kanssa piipahtamaan meidän möksällä. Mahdottoman mukavaa oli, – ihan poikkeuksellisen sosiaalista ovat mökkielomme viime päivät olleet. Hyvä niin. Onhan tässä pari vuotta täällä(kin) erakoiduttu. Ilta-aurinko näytti pihapiirimme parhaat puolet, purohan on kaikista AINA kiehtova. Myös luontohavaintoja teimme: George Clooney ja taivaanvuohi kilpailivat suosiosta. 🙂

Lappi Mökkielämää

Luppoilupäivä

Sunnuntaiaamiaispöydässäkin jaksettiin vielä nauraa ja höpöttää; sen jälkeen pidennetyn viikonlopun vietossa olleet ystävät lähtivät kotimatkalle kohti Oulua, ja meillä pohdinta millehän alettaisiin.

Puuhattuamme aikamme ”kotitöitä” ja päivitystä yhden sun toisen asian suhteen lähdimme molemmat omille teillemme: Pehtoori kohti Pieranvaaraa korvasienten toivossa ja minä autolla kylille: auton ja jääkaapin tankkausta, hautalehdossa äidille kynttilä ja kuleksimista pitkin poikin, kameran kanssa luonnollisesti. Kovin oli hiljainen kylätie.

Saariselän kappelin kupeessa oleva hautalehto, tuhkalehto, on kunnostettu, ja saanut lauta-aidan ympärilleen. Ennen kuin harmaantuu on vähän karja-aitauksen näköinen, mutta aita on varmasti tarpeen, etteivät porot pääse alueelle ”laiduntamaan”.

Muistokivi oli sekin uusittu ja siistitty.

Pehtoori palasi metsäretkeltään raekuuron saattelemana mukanaan pari kiloa korvasieniä – enpä viitsinyt vielä ryhtyä ryöppäilemään, huomenna sitten. Lähdimme tervehdyskäynnille ”Lähes naapurin” luo, puron toiselle puolen. Vähän kuin tupareihin tunkesimme; uusi mökki todettiin tunnelmalliseksi, ajatuksella rakennetuksi ja sisustetuksi.

Kuten kuvista näkyy, viikossa on tännekin saatu koivuihin lehdet, vaikka lämpöasteet taas putosivatkin aika lailla.

Lappi Mökkielämää

Kultamailla

Lauantaiko? Kesäkuu?

Mökkiviikonlopun aamiaisella viivähdimme kohtuullisen kauan. Äänin 4 – 0 todettiin, että kaurapuuro täällä on parempaa kuin kotona. Toki paljon muutakin …

Aluksi kohti Sivakkaojaa ja sen mukavaa laavupaikkaa. Elokuussa siellä oli värikkäämpää, kevättalvella pehmeämpää (yli metriset hanget) ja kimmeltävämpää, mutta viehättävä se oli nytkin. Olimme lopultakin päättäneet jättää makkarat ja muut eväät mökille, jotta lounastamme vasta siellä, mutta päätimmepä lähteä sittenkin käymään Kutturan, tänään uuteen sesonkiin avatussa,, Kultakioskissa ja kahvilassa (Kafea Gufihtar). Edellisestä käynnistä on yli 10 vuotta, joten korkea aika päivittää kokemus.

Ja kyllähän se kannatti! Jo matkan varrella kultakenttiä, ”elinkautisten” ja muiden kaivajien leirejä, kaivuualueita, valtauksia. Meidän seurueessamme yksi ”kaivaja” ylitse muiden: arkeologia myös kullankaivuukulttuuri kiinnosti kovasti. Aika kaukana kaikesta siitä romanttisesta näkemyksestä, joka kultakuumeeseen liittyy, kaivuu tänä päivänä on.

Mutta Kafea Gufihtar ja sen ympäristö on ehdottomasti käymisen väärti. Jopa siinä määrin eksoottinen, että ostimme jääkaappimagneetin. 🙂

Kullankaivajien postilaatikkorivi on harventunut sitten viime näkemän.

Mutta viitoitus on monipuolinen, mm. ”Taivasten valtakunta” on (kai) löydettävissä, jopa samasta suunnasta kuin ”Väkivaltaus”.

Kahvilassa piipahdimme. ”Cash is King” – sen verran syrjässä tämä originelli kuppila on. 🙂 Poroburgereita näytti asiakkaille kelpaavan, mutta me emme lounastamaan ryhtyneet.

Sotajoellakin piipahdimme, ihan nostalgiasyistä: olen siellä käynyt yli puolivuosisataa sitten, kalastamassa luonnollisesti. Olin pentuna tuttavaperheen kanssa Lapin reissulla, ja Sotajoella oltiin yksi yö (jossain kämpässä vai teltassa, en muista) ja silloin ainakin aikuiset kalastivat tammukoita joesta.

Eihän se kulku näillä kairoilla vieläkään ongelmatonta ole. 😀

Iltapäivällä mökkiterassilla Aperolit ja grillimakkarat, että jaksettiin saunoa ja tehdä illallista. Ei hellettä, mutta hyvä oli ulkosalla istuskella.

Ilta sujui varsin rauhallisesti. Aika tavanomaisin menoin. Hyvää ruokaa, pelailua, lepoilua.