Tuulestatemmattua

Nyt on keittiömme remontin jälkeen siinä kunnossa, että voin lupaamiani kuvia tänne laittaa.

Ensin pari kuvaa keittiöstä ”ennen”.

Tämän keittiön korkeakiiltoiset kermanväriset peiliovet ja välitilan mattainen rosoinen ruutulaatta sekä kevyet, vähän jo huterat tuolit ja uuni-liesi saivat lähteä. Tasot ja kaapit säilyivät, samoin tiskikone ja iso kylmiö-pakastinyhdistelmä.

Ja tässä sitten uusi ilme. 

Valkoiset ovet ja välitilan valkoiset, fasetilliset tiililaatat ja yläkaapit ovat uutta. Reunimmaisen kaapin jättäminen avohyllyköksi uusi juttu.

Ja takaseinän tapetti!

Ikkunan alla olevaan penkin patjaan tulee uusi päälinen ja kaksi tyynyä. Tuovat pehmeyttä ja väriä lisää.

Ja Vitus-tuolit. Ne ovat vähän tummemmat kuin nettikuvissa, mutta silti pidän niistä kovasti. Ne ovat kevyet, mutta tukevat.

Pöytää siirrettiin 30 cm lähemmäs ikkunaa, kauemmas jääkaapista, jolloin tilaa tuntui tulevan paljonkin lisää.

Tässä ykstiyiskohta, jossa näkyy tekstuureja ja värejä…

Mitäs mieltä olette, uusi vai entinen parempi? 🙂

Tänään (tai tarkkaan ottaen huomenna) on ystävän 50-vuotispäivä. Me saimme tänään olla niissä osallisena.

Arki-iltana yhdessä neljästään syömässä oli enemmän kuin mukava juttu. Ehdimme vaihtaa kuulumiset, jutella –  ja juoruillakin.

Olen ”aina” ollut sitä mieltä, että kun on syytä juhlaan, on juhlittava. Tapa ja aika, ruoka ja juoma, tanssi ja laulu, puheet ja pidot tilanteen ja tapauksen mukaan, mutta elämässä ei kuitenkaan ole koskaan liikaa aikaa ystäville tai juhlalle. Tänään onneksi oli aikaa – hyvää tekevää aikaa. Yksi puolivuosisataa on taas ”paketissa”.  😉

Tänään jo keittiöremontin viimeistelyä, valokuidutkin saatiin paikalleen, loputkin astiat ja ruokatarpeet oikeille paikoilleen. Ja hyllytilaa tyhjänä vaikka kuinka paljon! Vuosikymmenten astiakeräilyn tuloksia olen laittanut kiertoon ja tarpeeseen muualle, ja kyllä silti jäi vähintäänkin riittävästi. Isotkin juhlat voisi järjestää jos tarvetta olisi.

Vähän on vielä toimitusongelmia – ja käynnistysongelmiakin. Uusi uuni tulee vasta joskus kuukauden päästä, mutta saimme Puustellista lainauunin, joka ilmeisesti sitten tekikin uuden induktiolieden toimattomaksi! Noh, huomenna tulee sähkömies katsomaan. Ja kuivauskaapin ovet ovat liian leveät: oikeat tulevat ”tässä piakkoin”.

Aamupäivän asioilla kaupungilla. Tulokset eivät ihan toivotun kaltaisia. Noh, olen ainakin yrittänyt. Tällainen epätietoisuus ja vastaamattomuus eivät sovi minulle.

Ja illan olen neulonut ja kuunnellut kirjaa, koettanut vain nauttia kynttilänvalossa olosta. Syksy saa mun puolesta tulla.

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin
Kauan katsoin, katsoin ja ajattelin
Kenties kerran vihille käydä saamme
Kenties kerran olet rinnallain…

Tasan 39 vuotta sitten oli sulhanen näin tyytyväinen valssaamiseen.

Tänään tuossa iltapäivällä takkahuoneessa Akselin ja Elinan häävalssin tahtiin keinahtelimme, ja totesimme, että eipä voisi paljon vaikeampi valssi olla tanssittavaksi. On se sen verran hidas, ettei minun tempperamentillani tahdo millään pysyä hitaaaaaassa tahdissa.

Ja sitten: Pehtoori laulaa tanssiessa, ja kohdan ”kauan katsoin sinua syvälle silmiin…,” jälkeen toteaa lähes  tikahtuessaan nauruun: ”Sinähän karsastat!”

Että näin romanttista meillä tänään.

Mutta sainhan minä toki ruusukimpun, ja kun kerran on 48 vuotta tunnettu toisemme (samalla luokalla aloitettiin lukio), seurusteltu melkein 46 vuotta, oltu kihloissa 43 vuotta, ja aviossakin jo 39 vuotta, niin yhteistuumin todettiin, että Pehtoorin hankkima samppanja oli syytä ja ilo nauttia juuri tänään.

Pol Roger on lempisamppanjani, Bollingerin lisäksi, – tämä vintage maistuu hedelmäiselle, siinä on persikan tuoksua ja makua, muttei turhaa makeutta ja kuplat ovat pieniä ja raikkaita, juhlapäivään oikein sopivia.

On tässä teemaan liittyen jutskailtu, että ehkä voitaisiin vuoden päästä lähteä häämatkalle… Kreetalla oltiin vuonna 1983, se oli vanhempieni antama hääpäivälahja. Mentäisiinkö sinne ensi vuonnakin? Vai ehkä sittenkin vaikka — noh, jos vaikka Italiaan? Pyöräilemään Toscanaan? Haaveita on hyvä olla.

Taas kerran sellainen ”eilisen jälkeen” -fiilis. Vielä mielessä ja viesteissä tunnelmia ja tuntoja, jopa makumuistoja, hymyjä, halauksia, puheen pulputusta, vaivaantumattomia hiljaisia hetkiä, toiveita tulevista yhteisistä jutuista… Jos en inhoaisi sanontaa ”parhautta”,  käyttäisin sitä nyt. 🙂

Jäämerellä pyydettävä kuningasrapu on harvinaista herkkua, jota emme toiveista ja yrityksistä huolimatta muutaman viikon takaisella Norjan piipahduksella saaneet, mutta me onnistuimme hankkimaan sitä Oulussa yhdeltä maahantuojalta, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisesta yritin tarjottavaa tehdä.

Jäämeren rannalta pyydettävä (vieraslaji) kuningasrapu on monta kiloa painava otus, jonka jalkoja meidän keittiössä oli eilen.

Pilkoin, keitin ja  Pehtoori irrotti (ei ollut helppo homma) lihan kuorista, joista tein mursketta, paahdoin uunissa, keitin uudelleen ja liemestä tein keiton. Ja keittoon tuli noin 20 eri ainesta/maustetta, ja kuorimurskeen flambeerasin konjakilla, jonka makua ja hajua inhoan suunnilleen yli kaiken, mutta jonka makuvivahde toi pienen hyvän ”kärjen” keittoon.

Vielä tällekin päivälle meille riitti rääppiäisiä eiliseltä. Ja tänään aikaa, ja ah, niin mahdottoman kaunis ja aurinkoinen elokuun lopun päivä pyöräillä – tänään siis ne eiliseltäkin jääneet ”rästikilometrit” tuli ajeltua. Kuinka tuntuukaan hyvälle tämä loppukesän lämpö ja valo! Kasteiset aamut, samettiset illat. Sininen taivas, myötäinen tuuli.

Pehtoorin veli piipahti iltapäivällä pyöräreissullaan, hänellekin oli vielä kakun rippeitä tarjottavaksi. Kermavaahtonokare tekee tälle hyvää…

Nyt väsy, jo ajatuksena tuntuu hyvälle, että huomenna vielä lämmin, huomennakin vielä syy juhlia… 😀

Nyt tämä on ohi, valitettavasti. Olisin voinut jatkaa…tai mielummin aloittaa alusta.

Siinähän se päivä meni, harrastaessa, ja nauttiessa ruoanlaiton terapoivasta vaikutuksesta.

Uni ei suostunut kuuden jälkeen jatkumaan, mutta koetin kääntää voitoksi: aloitin valmistelut iltaa varten, ajatellen ystävien kohtaamista, iloa yhteisestä illasta ja yhdessä syömisestä.

Olinhan taas laatinut aika haastavan, työteliään menun, mutta ku … Kovasti olen kaivannut (näille ihmisille) kokkaamista, pienen juhlahetken järjestämistä.

Eikä päivä mennyt hukkaan.

Kaikki olivat tyytyväisiä, erityisesti illan lopun kruunannut kaarnikkakakku sai kiitosta. Myös maisteltavana ollut viinisetti herätti keskustelua., kommentointia, – uuden oppimisesta kaikki olivat mielissään, mikseipä.

Niin hyvä mieli jäi.

Lombardian viinit ja maailmanmerien ravut

Botrytis Ouluensis kesäjuhlissa 25.8.2022

MENU

Pastis-scampit
Jokirapumousse
Kuorrutetut kuningasrapuleivät
Hapanjuurileipää, saaristolaisleipää

Kuningasrapukeitto

Lohirullat
Mätikastike
Grillattu perunasalaatti
Herne-minttudippi
Marinoidut kurkut

Kaarnikkakku

Tänään yksi iso projekti päätöksessä. Toinen pienempi melkein valmis ja huomiset juhlajärjestelytkin jo aika hyvällä mallilla.

Aamulla lähdettiin Pehtoorin ja Juniorin kanssa tekemään vihoviimeinen äidin kodin tyhjennysoperaatio. Osakkeelle on löytynyt ostaja, joka ei halunnut mitään puolikiinteitäkään kalusteita, ei muotoonommeltuja verhokappoja, ei kiinteää kirjahyllyä, ei kerrassaan mitään, joten ne ja erinäinen määrä muuta silppua vielä roudattava Konttiin, Ukraina Centeriin ja kaatopaikalle. Onneksi Pehtoori & Poika olivat apuna, joten homma hoitui parissa tunnissa. Nyt on helpottunut olo.

Keittiöremonttimme jo sillä  mallilla, että ”takaisinmuutto” on ollut käynnissä koko päivän. Vielä olen perannut aika runsasta keittiötarpeistoani, ja iso kassillinen kattiloita joutavat nekin  kierrätykseen: uusi induktioliesi ei kelpuuta edes meidän aamukahvipannua. 🙁  Iät ajat pannujauhatuskahvia on keitelty, eikä siitä luovuta vieläkään. Festassa on kaasuliesi, joten siellä huominen(kin) aamukahvin keitto onnistuu, mutta kyllä pian on uusi kahvipannu käytävä hankkimassa: remontin lisäkustannuksia. 🙂 Muutoin kyllä pysyttiin hyvinkin budjetoinnissa. Ja nyt meidän ei enää tämän jälkeen tarvitse keittiöremontteja tehdä.

Päivän kolmas touhu on ollut huomisten kekkereiden valmistelu, mikä on kyllä jäänyt aika vähälle. Sen, että Hallissa kävin, ja myös Alkosta hakemassa tilattuja viinejä ~ Lombardian tuliaisille verrokit. Kukkakaupasta vähän somistetta sisällekin.

(Sivujuonne: kävin postissakin: hakemassa vihdoin Pehtoorille tilaamani synttärilahjan – jonka olisi kyllä pitänyt mahtua kirjepostiinkin. Tein tilauksen reilu kuukausi sitten, sen jälkeen on käyty sähköpostiviesteilyjä, maksettu (ylimääräiset) kuljetuskustannukset ja maksettu tulli! Mitä opin tästä: Briteistä ei kannata tilata mitään – ei edes pientä nahkaista avainkoteloa. Käy aika vaikeaksi, ja avainkotelolle tulee kyllä lisäarvoa aika lailla. Mutta on se hieno, lahja tarpeellinen ja lahjansaaja oli tyytyväinen. 😀  )

Ja kaarnikkakakku (variksenmarjakakku) on kiillettä vaille valmiina. Mökkireissulla poimittiin yhdessä ja erikseen niin paljon kaarnikoita, että tein mehuja ja keittelin hyytelöitä useampaankin kakkuun. Mukana marjankeruussa oli huomisia ystäviäkin, joten siksikin ilo tarjota juuri tätä kaarnikkakakkua jälkkäriksi. Heidän kanssaan käytiin myös  Kaunispään Huipulla tätä klassikkoherkkua testaamassa; aikoivat sitten huomisissa kesteissä arvostella, onnistuinko vastaavan kaltaisen tekemään. Saapä nähdä. 🙂 Menussa on muutakin ”arveluttavaa”. Mutta pitkästä aikaa niin mukava saada ruokavieraita, ystäviä saman pöydän ääreen.

Luulen, etten ole ainoa, joka aina joskus elämässään on tilanteessa, jossa tekee päätöksiä, lupaa itselleen tyyliin ”jos minä tästä selviän, jos tämä menee hyvin, niin sitten toteutan sen pitkäaikaisen haaveen, aikeen, lupauksen tai ainakin alan tekemään jotain sen toteutumiseksi”. Ainakin minulla on ollut monta kertaa elämässäni tällaisia etappeja tai rasteja tai käännekohtia ja yksi niistä oli viime marraskuun loppupuolella. Kun kahtena peräkkäisenä päivänä olin tutkimuksissa ja odotin niiden tuloksia (rintasyöpäepäily – mammografia, vatsaoireet, sittenkin kasvain? – gastroskopia) haaveilin ja melkein kai päätinkin Gynekon ja Mehiläisen odotushuoneiden penkeillä kipuilevana ja kipeänä, että jos/kun näistä jutuista hengissä selviän niin sitten tehdään pitkään puheena ollut keittiöremontti – semminkin kun matkustelu vielä tuolloin tuntui aika mahdottomalta haaveelta.

Joulun tienoilla kun pahimmat skenaariot oli todettu aiheettomiksi ja jotain helpotusta terveystilanteeseenkin jo näkyvissä, aloin surffailla Pinterestissä ja sisustusblogeissa – niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin (joku ranskalaisen maaseutukeittiön fiksaatio oli tuolloin vahvana) ja silloin kerroin haaveestani Pehtoorillekin. Kun koronan vuoksi reissukassaan oli kertynyt matkarahoja, mutta tuolloin ei oikein ollut mahiksia ja uskallusta lähteä ulkomaille, aloimme suunnitella remonttia.

Ensin olin laittamassa koko keittiön ihan uusiksi, kaappeineen, koneineen, tasoineen, kaikkineen. Piirtelin luonnoksia, etsin kodin muuhun sisustukseen (keittiökin on meillä osa aika avointa tilaa; väliovia meillä ei juuri ole) sopivia materiaaleja ja värejä – ja oikeasti uudenlaista ilmeittä. Mutta mitä enemmän pohdin niin alkoi tuntua turhalta ja tuhlaukselta repiä kaikkea vanhaa pois. Yli 20 vuotta vanhat kaappien rungot ovat ihan hyvät, keittiö toiminnallisesti hyvä, kaappitilaa riittävästi (viime vuosien konmarituksen jälkeen niissä jopa ylimääräistä tilaa) ja tasot arvokasta ja tykättyä graniittia, uunia lukuunottamatta kaikki koneetkin ihan toimivia, joten turha niitäkään vaihtaa. Lopulta vain kaappien ovet olivat kuluneet ja kulahneet, ja kahvojen kohdalta lähempää katsellen jo aika ikävän näköiset.

Päädyin/päädyimme siihen, että vaihdetaan vain ovet, välitilan kaakelit ja uuni sekä ruokapöydän tuolit. Kevättalvella kierreltiin liikkeissä, päädyttiin lopulta Puustelliin, jolta kaappien vanhat rungotkin on; helpoin ja halvin näin.

Toimitus olisi voinut olla jo toukokuussa, mutta haluttiin näin loppukesään. Viime viikon torstaina keittiö oli tyhjennetty ja pari miestä tuli vaihtamaan kalusteisiin ovet, peittelemään vanhat kaakelit etc. Eilen ja tänään toinen heistä sitten on laatoittanut ja tapiseerannut, huomenna vielä sähkäri ja homma on sitten hoidettu. Puustellin toimituksessa oli pieniä virheitä, joten odottelemme paria uutta ovea vielä ja tiedossa vähän muutakin hienosäätöä, mutta tänään jo pääsin siivoamaan ja osin täyttämäänkin kaappeja ja laatikoita. Tuolit ovat parhaillaan matkalla jossain Etelä-Ruotsissa, toimitus oli kyllä luvattu huomiselle, mutta…

Suurista suunnitelmista liu´uttiin aika maltillisiin ratkaisuihin, mutta ikkunaseinän tapetti on minulta aika ”rohkea” valinta, ja tulos jännitti. Decorassa keväällä tykästyin William Morrisin klassisiin englantilaisiin tapetteihin, ja sellaisen sitten tilasin. Pidän siitä. Se antaa keittiölle nyt ihan uuden tunnelman. Decoran M. on vuosikymmenten aikana ollut meille hyvä sisustussuunnittelija, tietää meidän huushollin, makumaailman ja hän kannusti tähän.

Minähän olen aika kitsas julkaisemaan täällä blogissani kuvia kotoa, mutta kunhan homma on kokonaan valmis ja tuolit saapuneet, laittelen sitten kuvia.