Ruoka ja viini

Tärppejä kauppalappuun

Viimeisen viikon aikana on tullut kaupasta/kaupoista bongattua kaikkea uutta, ja toki sitten ostettuakin.

Tämä ei ole uutta, mutta hoksautan heti aluksi, että sisilialaiset tarocca-veriappelsiinit ovat täällä taas. Olen jo ensimmät pari kiloa syönyt – jatkan kohta.

Etelästä ovat tulleet myös ruskeanpunaiset tomaatit. Ne ovat espanjalaisia, jotain ceellä alkavia, kai. Myydään neljän paketeissa, minulla on sekä K-kaupasta että Lidlistä havainto. Tummat tomaatit on makeita, mehukkaita, jännän näköisiä salaatissa ja kaiken muun lisäksi superfoodia. Hyviä ovat. Olen tomaattien – tomaattienkin – suurkuluttaja, joten mukava kokeilla välillä jotain uutta.

Viikonloppuna kävin Aasia Marketissa (asemaa vastapäätä) nuudeli-, äyriäis-, bambunverso-, kookosmaito-, miso- etc. varastojen täydennysreissulla (ja samalla säästämässä – siellä aasialainen ruoka on suunnilleen puoleen hintaan siitä mitä esim. K-marketissa). Kylmäkaapista olin ottamassa sitruunaruohoa ja silmiin sattui pieni munakotelo? Viiriäisen muniako? – Viiriäisen muniksi minä aattelin, mutta ovat sittenkin ehkä vähän isompia, ja poikkeuksellisen halpoja (= 2,50 euroa/12 kpl, viiräisen munathan maksavat hyvinkin euron kappale).

Otin paketillisen ja päätin kotona etsiskellä,  mitä on Wabu? – Viinikerhossa on lintuasiantuntijoita, joilta sitten sainkin vastauksen: pikkubambupyyn munia! Olin varma, että vain ällyyttävät minua -pikkubambupyy, –  joopa joo. Mutta oikeasti näin on. Sain vielä kuvankin linnusta – peltokanalintu kuulemma on tämä. En ole vielä keittänyt munia, lauantaina testataan.

Ja Aasia Marketin kylmäkaapista myös nuo yläkuvassa näkyvät hattivattien näköiset ”white Crab mushroomit”. Jotain niistäkin aion lauantaina kokkailla.

Jo aiemmin olen kerran, tai varmaan useamminkin kehuskellut Torin Lihamestarin pakastealtaasta löytyviä pizzapullia ja mozzarellajuustoa. Eilen tein niistä pizzaa ja eka kertaa kokeilin uuden uunimme, joka tuli 3 kk keittiöremontin valmistumisen jälkeen marraskuussa, pizzauunitoimintoa. Aina vaan paranee kotipizzat!

Kuten kuvasta näkyy pizzapullista saa helposti ohuen, rapean pohjan ja juusto on valuvaa, mutta ei sitkeää ja se ruskistuu kauniisti. Äyriäiset pizzaan Aasia Marketista ja salami (ja kaikki muutkin pizzan tekoon tarvittavat tykötarpeet) lihamestarilta. Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ei voi valittaa.

Nyt on iltapalan aika: veriappelsiini ja Valion kirsikkajogurtti, johon olen addiktoitunut yhtä pahasti kuin raskausaikana viiliin: näitä on oltava jääkaapissa koko ajan! Monta. Purkin kyljessä on kohta vuoden ollut maininta ”Limited Edition”, mikä on saanut minut pysymään vain ja ainoastaan tässä merkissä ja lajissa – pelkona että se kuitenkin kohta loppuu, niin nyt pitää nauttia, kun sitä vielä on!

Hyviä makuja arkeenne – ja viikonloppua kohtihan tässä jo mennään – huomenna kauppaan!

Luettua

Helmet-lukuhaaste hyvällä alulla

Ensimmäinen tusina kirjoja tälle vuodelle kuunneltu: eikä kolmeakaan viikkoa ole vuodesta vielä kulunut. Tähän mennessä kaikki kirjat sopivat haasteeseen – vastoin alkuperäistä aietta olen kuitenkin oikein hakemalla hakenut haasteeseen sopivia kirjoja, ja tarttunut nimenomaan sellaisiin, joita en ehkä ilman tätä haastetta olisi hoksannut olevan olemassakaan.

Lenkeillä, laduilla, kutoessa, koneella, autossa on ollut hyvin erilaisia kirjoja kuuntelussa.

Antti Tuomainen, Mies, joka kuoli 3½

En ole koskaan ennen tutustunut Tuomaisen tuotantoon, ja nytkin vähän arvelutti, kun dekkaria esiteltiin ”veriseksi”. Ei nyt verinen, eikä ainakaan väkivallalla mässäilyä ollut. Mutta jotenkin hyvin suomalainen. Murha ”etenee” koko kirjan ajan, ja kirja on myös jonkinlainen kasvutarina. Ei huono, ja muutamat henkilöhahmot oikeinkin hyvin kuvattuja. Pikkuisen sellainen ”äijäkirja” kuitenkin.

Sopii lukuhaasteen kohtaa 8: kirja kertoo pienestä kaupungista (Hamina).

Mervi Marttila, Parantunut hoidosta huolimatta 3½

Nopeasti kuunneltu (me kuuntelimme mökiltä palatessa autossa Sodankylä – Kemi välillä koko kirjan) , toki vaatii tarkkaavaisuutta, sillä kirja koostuu lauseista, jotka on poimittu potilaskertomuksista. Hauskahan tämä oli. Lukuhaasteen kohtaan 14: ”kirja kertoo terveydenhuollosta”.

Kati ja Jari Tervo, Ukko 3½

Tämä on koirakirja, minä en ole koiraihminen. Siksi olikin hyvä, että kirja on myös – paitsi Tervojen ”perhekirja” – myös kirja vanhenemisesta.  (29:”kirjassa on minä-kertoja”. Tässä itseasiassa kaksi, ja se tekeekin kirjasta mielenkiintoisen. Näkökulmat koiraan ja sairauksiin ovat erit ja yhteiset.

Miska Karhu, Nimeni on Alex 3 ½

Tämä on esikoisromaani, tarina transmiehen katoamisesta, minkä aikana sukulaisten, ystävien ja viranomaisten näkökulmat ja suhtautumien transsukupuolisuuteen risteävät ja ravistelevat perhe- ja ystävyyssuhteita. Myös Alexin kasvukertomus on kerrottu. Eri äänien ”kuunteleminen” on kirjan parasta antia.

(9: ”kirjailija kuuluu vähemmistöön ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä”)

 

Holly Ringland, Alice Hartin kadonneet kukat 4½

Sukukronikka, jossa eletään (ja kuollaan) Australiassa. Vahva tarina, jossa puhumattomuus, hiljaisuus, tietämättömyys tekevät elämästä vaikeaa, ahdistavaakin. Mennyt jättää jälkensä, vaikka siitä ei tietäisikään. Kirja ei kuitenkaan ole ahdistava. Luonto on tärkeä, ja sitä kuvataan kauniisti.

(2 ”kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta”)

Jason Reynolds, Minuutin mittainen hiljaisuus (en osaa arvostella!)

Runo/säemuotoinen lyhyt romaani, nuorten kirja. Minulle tuli mieleen ”kirjaräppi”. Loppua kohti aloin päästä kiinni kirjaan ja sen ”sanomaan”. (33: ”kirjan voit lukea kerralla loppuun”)

Markus Leikola, Sodan ja rauhan kronikka – Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan  5

Tämänhän olen jo aiemmin kehunutkin.

(34: ”kirja kertoo Ukrainasta”)

Richard Powers, Hämmästys 3½

Ilman haastetta en olisi tähän tarttunut: en ole oikeastaan koskaan lukenut scifiä ja Powersin paljon kehuttu edellinen bestseller ”Ikipuut” ei sekään minuun tehnyt vaikutusta, joten olin erittäin skeptinen aloittaessani tämän. Kuitenkin isän ja pojan välinen suhde ja rakkaus oli kirjassa myös tärkeä teema ja se kantoi loppuun asti, sai minut jopa pitämään kirjasta.

(21: ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”)

Aino Leppänen, Terkuin ope 4½

Että oli mukava kirja lukea. Ja oppia nykypäivän kouluelämästä, opettajan haasteista korona-aikana.

4: ”Kirja jonka aioit lukea viime vuonna” – tätä oli minulle yksi lukio-opettaja suositellut, olin unohtanut ja nyt onneksi muistin. Ainakin kaikkien lukiolaisten vanhempien, ja Suomen koulutusjärjestelmän ja Pisan tulosten, romahtamista ihmettelevien, kannattaisi lukea. Tässä on myös paljon toivoa!

Kaisa Pylkkänen, Räjähdysvaara 3½

Vähän liian tiukkaa tykitystä minun makuuni, joskin välillä verbaliikka hersyvää ja osuvaa. Paikoin kohellus   ja melkoinen chick lit -komiikka (Pirjo Heikkilä lukemana vielä) olivat minulle turhan vauhdikasta, mutta kyllä tämä koneella istuessa ja kuvisatseja editoidessa helposti taustalla kulki.

J. P. Pulkkinen, Tyydellinen keksintö. Polkupyöräesseitä 4

Kirjan esittelyssä todetaan näin: ”Kymmenessä esseessä Pulkkinen seuraa pyörän uria populaarikulttuurissa, keskustelee lukuisten ihmisten kanssa ja kirjoittaa kahta kehää: vahva henkilökohtainen kaari kasvaa osaksi yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia. Niissä polkupyörä on joskus syy, joskus seuraus, mutta aina väline vapauteen. Se on täydellinen keksintö.”

Joten ei ihme että tykkäsin paljon.

(17: ”Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja”)

Nellie Bly, Maailman ympäri 72 päivässä 3½

Tämän kirjan aloitin jo joskus kesällä, unohtui, mutta kun haasteessa on kohta (20) ”Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla” päätin kuunnella loppuun.

Nellie Bly oli yhdysvaltalainen naistoimittaja 1800-lopulla, jolloin hänen ideansa kiertää maailman maailman ympäri alle  80 päivässä (vrt. Jules Vernen kirja) toteutui ja kirjoitti matkastaan kirjan. Kirja ja Bly itse ovat hyvä osoitus siitä kuinka maailma olikaan tuolloin eri. Nainen, toimittaja, yksin matkalla ”neekereiden, siirtomaiden ja villien” maailmassa kertoo kirjoittajasta ja aikakauden maailmankuvasta paljon. Blyn raportointi mm. Kiinasta ja Japanista on ajalleen tyypillistä, nyt vaikuttaa oudolta: hän toteaa kiinalaiset äreiksi, likaisiksi, pieniksi, epäesteettisiksi yms. ja ihailee suunnattomasti siistejä, kauniita, kohteliaita, hymyileviä, korrekteja japanilaisia.

Kirja toi mieleen Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin. Ja nimenomaan se on yksi parhaita, hienoimpia kirjoja (siis hyvin paljon erilainen kuin Blyn matkakertomus) viimeisen viiden aikana ilmestyneistä. Ja siitä tehdään tv-sarja!

Muistikuvia Valokuvaus

Vesihiihtoa ja blinejä?

Vesisade tekee tammikuusta umpipimeän. Se tekee liikkumisen – ainakin ulkona ja lihasvoimalla – aika vaikeaksi. Ladut ovat pilalla, metsän polut sohjoa ja upottavia, ja tiet ja jalkakäytävät ovat niin liukkaita, että tuntuu, ettei edes nastakengillä uskalla käveleskellä.

Iltapäivällä sain kuvprojektit tältä erää valmiiksi ja niistä jo kiittävää palautettakin, mikä tietysti teki hyvä mielen. Kansikuvassa yksi kymmenistä menukuvista: De Gamlas Hemin blini. Niitäkin uudistetussa menussa nyt on. Ehkäpä ensi viikonloppuna sinne, tai jos tekisi itse.

Hyvä mieli tuli myös muutamista viikonlopun väitöksen jälkeen virinneistä viestiketjuista; yhden kollegan ja parin opiskelijan (ml. väittelijä), tai eiväthän he enää opiskelijoita ole, kanssa chattailtiin ja muisteltiin, vaihdeltiin kuulumisia.

Kun kuvahommat tänään olivat paketissa, olisin niin kovin mielelläni lähtenyt huolletuilla suksilla sivakoimaan. Nyt oli vain tyydyttävä hakemaan ne huollosta. Hakiessani niitä liikkeestä (Lajikumppanit –  alan tosiharrastajien Oulun parhaaksi  kehuma) huoltomies sanoi, ettei ollut hoksannut vesikelin voiteita valmiiksi laittaa. Ei kiitos vesihiihdolle. 🙂

Viikonloppuna kuvakansioissani (joissa on jo varmaan yhteensä liki satatuhatta kuvaa (joista 90 % ihan roskislaatua) törmäsin vanhaan kesken jääneeseen projektiini.

Tällaisiä keittiötauluja/kortteja/kuvituskuvia aloitin joskus tekemään: voisi oikeastaan jatkaakin.

Tosin nyt kaikki ”käsityöenergia” tuntuu menevän neulomiseen. 🙂

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

 

 

Ruoka ja viini Viini

Photoshoppia ja viiniä

Sitä minä vaan tänäänkin taas mietin, että miksi sitä pitää vehtata ja vatvoa, lähteäkö lenkille vai eikö lähteä? Vakavissaan tulee pohdittua, että kannattaakohan tuo? – Useinhan en edes kyseenalaista asiaa, vaan vain  lähden. Noin viitenä päivänä viikosta lähden tepastelemaan, hiihtämään tai pyöräilemään – jos siihen on mahdollisuus. Ja nykyäänhän lähes aina on. Mutta tänään. Tänään on ollut kuvien editointipäivä, mutta ei mikään kiire asian kanssa, huomenna voin jatkaa ja vielä maanantaikin aikaa saada nämä projektit valmiiksi, joten ei periaatteessa mitään estettä.

Ja sen että tuohon metsäpolulle pääsin tiesin, että tietysti kannatti lähteä ulos!! Itseasiassa aika viehättävä sumuinen maisema matkalla Rajahautaan, kosteassa, plussakelin säässä hyvä hengittää, nastakengät tekivät kävelystä helppoa. Joten mitä ihmettä piti edes kyseenalaistaa lähtemistä!

Palattua takaisin koneelle ja editointihomma eteni taas helposti.

Ja illansuuksi hankkiuiduimme Karjasillalle. Oli viinikerhon maisteluilta. Ja olihan taas opettavaista. Mitäkö opin? – Chenin Blanc -rypälettä pitäisi harrastaa enemmän! Illan paras (minun mielestäni) oli tämä Les Hauts Rocheville (kolmas vasemmalta) . Aika vaikuttava, voimakas, hedelmäinen, pitkän jälkimaun valkoviini.

Opin myös, että saksalaiset spätburgunderit (kolme oikealla) eivät ole mun juttu. Vaikka ilmasto lämpenee, ja kelvollisten punaviinien tuotantoalue yltää yhä pohjoisemmas, en ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että Saksasta tulisi hyviä punaviinejä. Että tällaisia ensimmäisen maailman ”ongelmia” tänään.

Opin myös, että sekä saksalainen että ranskalainen sipulipiirakka ovat hyvää, mutta ranskalainen aika taivaallista. Entäs jälkkäri? Omena-mascarponekakku! Ja sain reseptinkin. Tulette vielä kohtaamaan minun versioni. Oli kyllä niin hyvää, mukavan tymäkkää, että ehdottomasti kokeilen itsekin.

Ja muistan taas olla kiitollinen, että ovat nämä ihmiset elämässä. Yli 30 vuotta yhteisiä hetkiä, iloa, yhdessä syömistä, kokemuksia, tarinoita, viinistä ja elämästä oppimista.

Muistikuvia Valokuvaus Yliopistoelämää

Kaksi eri maailmaa – kameran läpi molemmat

Olen ollut omassa maailmassani kaksi päivää: kameran kanssa ruoan äärellä ja tiedemaailmassa.

Eilen ruokakuvaukset De Gamlas Hemissä, jossa tänään on julkistettu uusi menu: illallinen kaikkine ruokalajeineen oli kamerani kuvauksen kohteena. Voitte olla varmoja, että kuvatessa tuli nälkä. Samaan aikaan henkilökunta/tarjoilijat saivat maisteltavaksi uuden listan annokset. Kyllä minäkin sain/olisin voinut maistella, jos olisin ehtinyt. Oli vain parasta ohittaa melkein kaikki tarjolla ollut. Porkkanarisotto oli PAKKO maistaa, hyvää sekin. Ja kerrankin pihvi näytti ja tuoksui vähintäänkin houkuttelevalta.

Blinit, nieriä ja Fiia-emännän salaatti, jonka olen tuolla moneen kertaan alkuruoaksi nauttinutkin, olivat houkuttavia. Mutta oli oltava tiukkana ja vain kuvattava. Mutta sekin maistui. 🙂

Tämä tuntui saavan eniten hymiseviä adjektiiveja kaikilta läsnäolleilta maistelijoilta. Hasselbackan peruna, smetana kastikkeen kylkiäisenä ja pippuripihvi. Mikseipä!

Ja tänään ihan toisessa maailmassa.

Olin kuvaajana, – ihan keikalla, ja niin mielelläni, olihan väittelijä yksi niistä, jotka 2000-luvun alussa aloittivat historian fuksina opintonsa. A. ei jäänyt harmaaksi varpuseksi vuosikurssinsa opiskelijoissa. Ilopilleri, jonka opintojen loppuvaiheessa en juurikaan ollut mukana, alkuvaiheessa sitäkin enemmän. Ja ilo oli tänään olla väitöksessään. Myös siksi, että tapasin taas kollegoja, – ja kiertelin pitkään Linnanmaan kampuksen auloissa ja käytävillä. Mietin, että – kuitenkin – kyllä se yliopistomaailma sittenkin on (lue: oli) minun maailmani: historian havinaa, paljon nostalgiaa, melkein pientä haikeutta, kun se kaikki on jo aika lailla ohi. Mutta silti: ei ollut vaikea sulahtaa joukkoon, olkoonkin, että olin kameran kanssa siellä.

Ja väitös ja sen aihe olivat tavattoman mielenkiintoisia, ja vastaväittäjä teki väitöskirjalle ja väittelijälle oikeutta, hän teki tiettäväksi mitä ja miten oli tutkittu. Antoi arvon tehdylle työlle sortumatta hymistelyyn.

Nyt hillitön väsy. On mennyt viikko vähillä unilla, vähillä ulkoiluilla, ehkä myös liian vähällä ruoalla. Nyt pari päivää kuvien tekoa edessä, sitten taas luppoilua ja leppoilua. 😀

Bloggailu

Blogin uusi ilme – teema on vaihtunut

Blogin uusi teema on nyt tässä. Valoa näkyvissä!

Paljon on vielä kesken, säätämättä, osaamatta, tekemättä, mutta nyt oli vain julkaistava jopa kesken eräisenä, jotta remontti pääsisi etenemään.

Uusi juttu on, että nyt jokainen uusi postaus on ns. artikkelikuvan takana. Päällä näkyy postauksen otsikko (jota klikkaamalla päivän postaus aukeaa), postauksen päivämäärä, mahdollisten kommenttien määrä (toiveissa monta) sekä mihin ”kategoriaan” päivän juttu liittyy. Tosin entiseen tapaan enin osa höpinöistäni tullenee kuulumaan kaatoluokkaan ”Niitä näitä”. Sitähän se elämänmeno, – tai ainakin se, mistä täällä kerron.

Entiset toiminnot pitäisi olla jo olemassa, – toivottavasti kaikille ja kaikilla selaimilla, pöytäkoneilla, tableteilla ja puhelimilla blogi aukeaa ja on luettavissa sekä kuvat katsottavissa. Kaikki palaute ja ehdotukset blogin ulkoasuun ja toimintaan liittyen ovat tervetulleita. Enkä todellakaan pahastu, jos vaikka postausaiheitakin ehdoteltaisiin. Niistä kun on aika ajoin puutetta.

Huomenna, kuten tänäänkin, iso osa päivästä on mennyt kuvaushommissa: tänään ruokakuvauskeikalla De Gamlas Hemissä ja sen kuvasaalin työstämisessä. Ja huomenna on väitöstilaisuuden ja sen jälkeisen kahvitilaisuuden kuvaus. Molempien keikkojen kuvasaldo on vielä ”kehitettävä” asiakkaalle, joten blogiremontin pariin palannen vasta sunnuntaina, – ehkä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – – –

Tuulesta temmatut jutut siis jatkuvat. Ainakin taas vähän aikaa.

 

Bloggailu

REMONTTI!!

Nyt on tilanne sellainen, että olen monta tuntia iltapäivällä ja illalla tehnyt tälle blogilleni (pakollista, välttämätöntä, toiminnan jatkumisen takaavaa) remonttia, ja saanut puretuksi ja hajotetuksi hyvin paljon.

Koetan lohduttaa itseäni, että niinhän se on vanhaa korjatessa usein tehtäväkin: ensin purettava, jotta voi uudelleen rakentaa. Hyvin oululainen (ja turkulainen) tapa kun on kyse vanhasta rakennuskannasta, on polttaa entiset, mutta ihan sille linjalle en ole kuitenkaan nyt lähdössä, vaikka aika epätoivoinen olo onkin.

( Kuvan tein photarilla: tuhopoltettu Limmin talo on jo vuosia ollut hiiltyneenä mutta mie laitoin siihen ”uudet lieskat” meidän takkatulesta. )

Kun viidentoista vuoden postaukset yrittää siirtää ja saada siistinä näkyville, on koko ajan sellainen pieni kylmä hiki pinnassa: enhän sittenkin deletoi kaikkea. Olen toki ennenkin näitä blogiremontteja joutunut tekemään, mutta silti arveluttaa, ettei vaan nyt sattuisi mitään, ettei nyt vaan tulis itelle mielipahaa.

Nyt en enää pysty tuijottamaan ruutua ilman, että pää räjähtää, joten jätän tämän nyt vain tähän. Ja varoitan, että huomennakin voi olla ties millaista suttua täällä. Jos sivusto ylipäärään aukenee. Toivotaan onnistumista…

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Kanaruokaa maailmalla ja meillä

Moskovan ravintoloissa on viimeisen vuoden kuluessa ruokalistoilta hävinnyt Kiovan kana.  Paneroitu ja rasvassa paistettu, yrttivoilla täytetty broilerfile on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin ”kansallisruoka” tai ainakin sen alkuperä on omittu molempien maiden nimiin. Joka tapauksessa tällä nimellä tätä kanaruokaa ei enää Venäjällä ainakaan ravintoloissa tarjoilla. Ruokalajin uusi nimi on…
—  Arvaatteko?  Se on Donbassin kana tai Krimin kotletti!

Kuuntelin eilen loppuun Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan.

Leikola tuntee Venäjän historian ja niinpä hän pystyy paksuhkossa esseekokoelmassaan taustoittamaan Putinin politiikkaa. Hän kertoo, kuinka Venäjän ”Äiti maa” ja ”Russkij mir” -ajattelu ovat vahvoina Putinin vallan laajentumispyrkimysten takana, miten ne ovat ideologisia perusteita Neuvostoliiton suuruuden ajan rajoihin tavoittelussa.

Kirjassa on paljon anekdootteja (Moldovan historia!!, jo mainittu Kiovan kana, somesta löytyvät panssarivaunujen käynnistysohjeet), siinä on terävää, hyvin argumentoitua analyysiä, kysymyksenasettelua, mutta myös vakuuttavalla tietomäärällä perusteltuja vastauksia.

Ainakin minulle hyvin pirstalaiseksi jäänyt ymmärrys sodan kulusta, strategisista ratkaisuista, ja nimenomaan Venäjän osalta niiden puutteesta, on nyt selkiytynyt. Leikolan teksti on sarkastista, paikoin jopa naurahduksia aikaan saavaa. Leikola – sotakirjeenvaihtajana monellakin tantereella meritoitunut toimittaja – korostaa moneen kertaan, että toivo on tärkeintä, sitä ei saa menettää. Ja että rauha tulee, se tulee AINA. Kirja on paljon enemmän kuin raportointia sodasta, – suosittelen lämpimästi.

Jollet jaksa, halua, voi lukea/kuunnella koko kirjaa, niin tiedoksi, että kirjasta on Helena Pilkkeen arvosteluartikkeli Historiaverkko Agricolassa.

~~~~~~~~~~~~

Ei Kiovan kanaa, saatikka Krimin kotlettia, mutta kanaruokaa tai paremminkin broileria meillä tänään.

Tietokoneen reseptikansiossa on pitkään pyörinyt ohje

Broilerin jauhelihapihvit

    • 300 g broilerinjauhelihaa
    • 2 rkl punaista tai vihreää pestoa
    • 2 rkl korppujauhoja
    • 1 muna
    • 2 rkl sitruunamehua
    • suolaa
    • pippuria

kastike

    • 1 dl ranskankermaa
    • 0.5 dl raastettua parmesaania
    • mustapippuria

Sekoita pihviainekset keskenään.
Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä.
Nosta pannulle lusikalla seosta ja painele pieniksi pihveiksi.
Kypsennä pihvit kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Toisin kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa on, tein ihan kunnon pihvejä ja pyörittelin vielä vehnäjauhoissa. En ole varma, kannattiko. Vaativat sellaisina pidemmän kypsennysajan, mutta toisaalta olivat kyllä meheviä. Joka tapauksessa taikina ja kastike hyviä. Teen toistekin.

Lisukkeeksi tein systerin vinkkaamaa juuresruokaa. Muutoin tein tuolla Yhteishyvän -sivulta löytyvällä ohjeella, mutta laitoin tavallista selleriä (150 g) ja yhden isohkon palsternakan.

Hyvää, edullista, terveellistä arkiruokaa.

Eilenkin meillä oli ”uutta” arkiruokaa: viimeisen päälle pikaruokaa, mutta kotimaista, puhdasta (toki vähän rasvaista) perusruokaa. Helppo tapa saada se ”viikon toinen kalaruoka” tällä tavoin nopsasti hoidelluksi. Pakastealtaisiin on tullut ”Mummon paistetut muikut ja maalaisranskalaiset” -pusseja. Oheen tein kermaviilipohjaisen kastikkeen kurkkuhakkelussalaattiin. Ei huono.