Reissussa ja sieltä paluu
Oikeastaan en olisi uskonut – vaikka niin paljon odotinkin – kuinka mukava voi viikonloppureissu Helsinkiin ja Järvenpäähän olla. Kuin oltaisiin tehty viikon reissu jonnekin kauemmaskin kuin tyttären ja miehensä luo. Ja tapaamaan ystäviä ja jouluostoksille Stockalle ja muutamaan museoon.
Ja sitten sellainen juttu, että … Mitenkäs sen sanoisin – – kyllä meidän ”tupatarkastus” tai paremminkin mukava vierailu tyttären uuteen kotiin ja uuteen elämäänkin teki hyvää. Oli ilo nähdä uusi kotinsa, uusi elämänvaiheensa, – ilo ja rauha siitä, että kaikki on hyvin.
Ja paljon muutakin reissullamme: itseasiassa ehdimme kyllä monenlaista, ja kuten kaupunkilomilla tapana on, kävelimmekin ihan riittämiin, – ihan vaan ”ansaiteksemme” hyvin syömisen joka päivä 😀 .
Nyt kotona. Hyvillä mielin meidän rauhallisesta ja helposta humputtelureissusta, hyvillä mielin kodista. Hyvä mieli tuli siitäkin, että Tyär aamulla saatteli meidät ja vei autolla asemalle (noin 800 metrin matka R-junalle: Järvenpää – Helsinki) ja kunhan lumipyryn jälkeiseltä lennolta Oulunsaloon tuossa tovi sitten pääsimme, oli Juniori vastassa. Kyllä vanhusten kelpaa reissata. 🙂
Tänään
Järvenpään rivitalon alakerrassa nukuimme vartin yli viiteen asti oikein hyvin: lumiaura herätti silloin! Minusta siinä on jotain absurdia, että ei meitä Oulussa, saatikka mökillä, lumiaurat herättele, mutta Järvenpään marraskuun aamussa kyllä! Mutta eipä varhainen herääminen haitannut, oli hyvin nukuttu yö takana, ja hiljalleen jo tarvekin nousta ja suoriutua kohti Helsinkiä ja edelleen kohti kotia.
Ei ole kovin monet ne kerrat, kun Tyär on meille aamupuurot keittänyt. 🙂 . Ja keittänyt erinomaista aamukahvia. Näillä nuorilla, kahvihifistelijöillä, kun pavut jauhetaan joka aamu. Jo tuoksu on hyvää ja ihanasti herättävää…
Yhdeksän tienoilla R-junalla Helsinkiin, ja vielä Cafe Esplanadiin cappuccinoille, aamun sähköpostit vastailemaan ja odottelemaan Stockmannin aukeamista (klo 10).
Stockalla ei harmittanut, että kanta-asiakkaille oli menossa 20 % alennuskamppanja. Kyllä löytyi Pehtoorille paita, minulle myös, Eevikselle jotain pehmeää joulupakettiin, ja joulukattaukseen uusi koriste. Akateemisesta ei löytynyt toivottua aforismikirjaa, mutta senhän voi tilata. Ja sitten Korkeavuorenkadulle Paperikauppaan: bujoiluun ja jouluun (muksujen joulukalenteriin) jotain pientä. Aikas sakeasta lumipyrystä ja kohtuullisen reippaasta tuulesta huolimatta kävelimme mutkien kautta, ihan lomameininki siis.
Amos Rex
Yhdeksi olin varannut meille ajan Amos Rexiin: Hiljaisuuden paraati! Ehkä maanantaina alkuiltapäivästä varausta ei olisi tarvinnut, mutta viikonloppuna sinne näytti olevan piiiiiitkä jono, joten varuilta varasin. Ja kyllä sinne kannattaa vaikka jonottaakin.
Näyttelyn tekijän tavoitteena oli muistuttaa meitä: ”Momento mori”- muista kuolevaisuutesi tai muista kuolevasi. Tavoitteena saada meidät pysähtymään, hiljentymään hetkeksi ja antaa hiljaisuuden rauhoittaa. Ja kyllä, sen näyttely teki. Luulen, että kerran kuussa tai jopa kerran viikossa tuollainen olisi hyväksi kokea. Kummasti tuli taas – niin kuin tämän viikonlopun aikana monta kertaa aiemminkin – mieleen, että ”viime vuonna tähän aikaan…” Kuinka elämä voikaan olla erilaista eri aikoina. Muistan (hämärästi), kuinka suolakellunta viime vuoden marraskuussa toi samanlaisen hiljaisuuden, levon, unohduksen kuin tänään tuo näyttely. Tänään sellaiselle ei niin tarvettakaan, mutta vaikuttava oli tämäkin kokemus.
Ja jostain käsittämättömästä syystä minä EN ottanut kameraa mukaan näyttelyyn, vaan jätin vaatesäilytykseen… 🙁 Mutta edes muutama kännykkäotos tähän. Mutta kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle, aitoudelle, hiljaisuudelle, rauhoittumiselle. Ja ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa myös videoteos ”Lavastettu hiljaisuus”. Ei voi kuin ihailla ja nauttia luovuudesta! Ja rauhoittua.
Reissussa on hyvä syödä hyvin
Näyttelyn jälkeen meillä oli vielä hyvinkin aikaa nauttia jossain lounas – ennen laukkujen noutoa aseman tavarasäilytyksestä.
Tarvoimme tuiskussa ja tuulessa, nuoskaisilla kaduilla kohti Kluuvia: ystävät olivat suositelleet Oliviaa: sen italialainen menu houkutti. Sinne siis. Ei ollenkaan turhaa tarpomista, eikä turhaa nälkää. Ruoka oli hyvää, lasilliset Ferraria (meidän Italian lomien klassikkokuohuvaa nautimme,) – maistui lumipyryisessä Helsingissäkin.
Oli aika hankkiutua kohti lentoasemaa. Ja nytkin – kuten meidän, minun, elämääni ja varsinkin matkoihin, AKT on ”aina” tuonut oman jännityskertoimensa. Kuinka ollakkaan nytkin kymmeniä lentoja oli peruttu, mutta kai joku etiäinen minulla jo kuukausi sitten olikin, kun Finnair-plussapiste-lentoja pohdin: että juuri alkuillan lennolle liput varasin, enkä puolenpäivän lennolle, enkä eiliselle illalle. Kaikki eiliset ja tämän päivän aiemmat lennot oli peruttu, mutta Finnairin lakkopäivä ei tällä kertaa koskenut meitä: me pääsimme melkein ajoissa kotimatkalle.
Kotona taas hyvä.
Tasan 83 vuotta sen jälkeen, kun äitini joutui lähtemään ensimmäiselle evakkomatkalleen, minä lähetin kirjapainoon äidin ”Evakkomatka”-kirjan. Melkein kaksi tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli minun tämän ”matkan”, pienen elämäkertakirjan päätöspäivä.
