Ravintolat – Sivu 9 – Tuulestatemmattua

Perjantairuoka

Kun tytär on tänään tällä erää viimeistä päivää kotikotona, ja kun (taas) on perjantai, tai viikonloppu, tai joku juhlapäivä tai sen aatto tai joka tapauksessa joku syy (teko sellainen?) syödä vähän tavallista paremmin, ajelin tänään kauppaan vakaana aikeena hankkia hyviä raaka-aineita kunnon päivällisen kokkaamiseksi. Ja niinhän lähikaupan kalatiskillä ystävällinen ja taitava liha/kalamestari minulle tuoreen Kraaselista aamulla kalastajan tuoman mateen nylki ja maksankin onnistui sapen sotkematta saamaan ehjänä pakettiin. Olinpa hyvilläni, että nyt hyvää ruokavuoden herkkua Pehtoorille ja tyttärelle kokkaan.

Jos nyt vain lyhyesti totean, että se ei mennyt ihan niin kuin olin aikonut. Kyllä, kyllä kala oli hyvää, erinomaista itseasiasa ja maksa vielä parempaa, mutta se, minkä minä sain lautasille asti 700 gramman matikasta oli aika vähäistä. Olisi todellakin pitänyt vaikka maksaa, että mestari olisi myös fileoinut kalan tai ostaa 1½ kilon fisu. EN laita kuvia tekeleestäni. Onneksi olin varautunut runsain tykötarpein, mm. palsternakkapyree oli aika täyttävää.

Jälkkäri oli oma kehitelmäni: tuoretta ananasta palasiksi, alle lakritsikastiketta, päälle sitruunalla maustettua rahkaa, johon sekoitin vähän kuohukermaa ja teelusikallisen vaniljasokeria. Sitten makuhuipuksi vadelmia ja tuoreita lakupätkiä. Kukaan (en minäkään) ei enää surkutellut madeannoksen pääraaka-aineen vähäisyyttä.

Ihan ystävällisyyttään (tai oman turvallisuutensa ja vastaisen ruokahuoltonsa takaamiseksi? 😉 ) Pehtoori väitti, että ruoka oli parempaa kuin eilen Hagia Sofiassa. Oltiin siellä eilen koko poppoo illansuussa syömässä. Pikkuperhe mukana myös, Eeviksen eka ”oikea” ravintolakokemus. Jossain välissä tai keskellä pyhiä sanoin, että tarjoan sapuskan nuorten valitsemassa ravintolassa, ei mitään lättypitsaa, muttei kovin tyyristä illallistakaan, ja paikaksi valikoitui Hagia Sofia. Noh, sainpas sen vapaapäivän keittiöstä, mitä olin suunnitellutkin. Ehdin sitten hoidella äidin asioita, olla haastateltavana (oli kyllä enemmänkin kahden ruokafriikin pitkällinen porina, Kalevassa ilmestynee pätkiä siitä), käydä ripset-kulmat-huollossa, katsomassa Valvella Marcos Katzin valokuvanäyttelyn (olipa viehättävä), etc. Mutta ruokailun lopputulema on ehkä se, että HS saa nyt taas jäädä (pitkälle) tauolle ja minä teen sapuskat. Ainakin vähän aikaa mennään taas näin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Kun minulla nyt kerran on tavoitteena tehdä omaan ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -korttisarjaan tulevaksi jouluksi myös joulukortteja, niin lähdin tänään paljon ennen aamun valkenemista etsimään ja kuvaamaan jouluvaloisia rakennuksia, jouluisia, talvisia näkymiä Oulun katukuvasta. Hyvä puoli parituntisessa kierroksessa oli, että ei palellut, vaikka välillä avokäsin kuvailin. Mutta saman asian kääntöpuoli on se, että oli +6,5 C. Eipä paljon lunta maassa ja huuraa puissa näkynyt. Tuuli niin kovasti, että jalustaa oli pidettävä pystyssä. Merkillinen on maailma!

Ravintolat Ruoka ja viini

Pressen h-hetki

Koko päivä ja vielä iltakin mennyt liesussa.

Rotissöörien voutineuvoston vuosittainen, tai ”jokatoisvuotinen” ”tilinpäätösillallinen ilman tilinpäätöstä” nautittiin tänään kokouksen jälkeen. Alkaa olla minulle niitä viimeisiä kokouksia tässä poppoossa. Kevään vuosikokouksen jälkeen liukenen ansaitulle vapaalle hallitustyöskentelystä.

Illallispaikaksi oli valikoitunut ravintola Hugo, joka on remontoitu kesän ja syksyn kuluessa ja samalla muokattu ”rouheammaksi” kuten mainoksessa sanotaan. Entinen fine dining -staili on vaihtunut bistrompaan suuntaan. Ja nyt siellä on menossa mm. joulubuffet; aiemmin oli 3 ruokalajin joululounaat, joita ei kyllä tullut koskaan testattua.

Mutta meillä oli tarjolla jotain muuta: chef´s table!! Pääsimme keittiöön! Nauttimaan illallista ”in situ” – paikan päällä. Saatiin katsella (lähinnä minua, seurueemme ei-keittiöammattilaista kiinnosti eniten) keittiötyöskentelyä: kolme keittiöammattilaista valmisti ruokaa meidän 7-hengen seurueelle ja salin puolelle… Olipa mielenkiintoista nähdä. Ja syödä!! Hyvänen aika, kuinka hyvin söimmekään!!!

Erityisesti minua ilahdutti, että menussa oli kuningasrapua. Ja tuo annos on myös ravintolan listalla! Minä menen sinne uudelleen, syömään nimenomaan tuon! Vaikka kaksi kertaa peräjälkeen sama annos.

Kaikki muukin oli hyvää, black angus -pihvikin, joka tosin minulle kohtuuttoman suuri.

Tänään(kin) oli niin hienoa olla rotissööri!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#12 JOULUPUURO lounaaksi

Ravintolat Ruoka ja viini

Joulubrunssilla

Winter Wonderland! Ulkona on niin kaunista, pikkupakkanen, eikä juuri tuulta. Ja minä olen viettänyt koko päivän sisätiloissa!

Puolelta päivin oli rotissöörien joulubrunssi Hilikussa, ja sitä ennen – siinä naapurissa – kävin systerin luona jelppaamassa verhoripustuksia. Onneksi sisar on kaltaiseni, eikä verhoja vaihdella kesäksi ja talveksi, jouluksi ja juhannukseksi, kuten esimerkiksi anoppi on kautta maailmansivu tehnyt. Minä olen tosi huono verhoasioissa. Sitten kun sellaiset ikkunoihin saan (vaikkapa miehen ehdotuksesta tai huomautusten jälkeen 😉 ) niin niitäpä ei sitten juuri pestä, eikä vaihdella. Ehkä 10 vuoden välein. Ehkä. Taitaisi tuon aikataulun mukaan olla sekä kotona että mökillä aika ainakin tuuletella niitä… Noh, ehkä sitten kesällä.

No mutta, verhoripustushommista Hilikkuun, jossa paitsi kuvaus”velvoite” (velvoite, jonka olen ihan itse asettanut) ja samalla katsoin oikeudeksi myös kaupata korttejani: ja wuhuu, niitähän meni monta monituista nippua. Kohta olen puolet koko painoksesta saanut kaupatuksi. Tänään ”menekkituote” oli 10 kortin paketti, jossa on kaksi kaikkia ”Oulun vanhat rakennukset” -korttia + 2 isoa korttia = 10 korttia. Hyvä mieli on, kun näistä on tykätty!

Ja me tykkäsimme brunssista. Mielenkiintoista oli, että opetusravintolan neljä kokkioppilasta (onkohan oikea termi), jotka olivat meille brunssi-lounaan tehneet, olivat kaikkialta maailmasta: Japani, Sudan, Peru ja Iso-Britannia olivat heidän kotimaansa. Hienosti urakkansa melkein sadan hengen brunssin valmistamiseksi hoitivat.

Brunssi huipentui vadelmajälkiruokapöytään: JA vadelma-gelato, kuinka samettista ja suunmyötäistä! Ohessa paistettua briossia, marinoituja marjoja, paahdettua valkosuklaata ja ennen kaikkea valkosuklaapölyä! Tunsimme, kuinka olo keveni tuota pölyä syödessä. 😀

Hilikussa on muuten arkisin kolmen ruokalajin pöytiin tarjoiltu lounas: ja todellakin oppilashinnoilla. Alle 11 eurolla saa melkein fine dining -lounaan, jota olen kuullut useamminkin kehuvan. Ja meillä on kokeilematta! Mutta vielä ennen joulua sinne menemme, näin on sovittu.

Joulu Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini Viini

Talveen herkkuja

Lauantaisen viinikerhon synttärijuhlan tarjoiluista on kerrottava muutama vinkiksi kelpaava juttu.

Ensinnäkin meillä oli viinikerhon kanssa ollut puhetta ja yritystä saada meille joku catering-palvelu tekemään ruoat tai ”vuokrakokki” paikan päälle, mutta kun se ei oikein onnistunut (lue: olisi tullut kovin kalliiksi), enkä minä nyt halunnut tehdä isoa dinneriä mutta jotenkin halusimme ruokajuhlaa viettää, keksin uudenlaisen ”take away” -ratkaisun.

Kun toissaviikon perjantaina olimme Pehtoorin kanssa Zivagossa perjantaina iltapäivällä syömässä, hoksasin, että siellä on joka perjantai pincho-buffet. Otin myöhemmin yhteyttä ja kyselin, saisiko niitä tilata kotiin isommallekin seurueelle. Ja kyllä, kyllä se onnistui.

Niinpä torstai-iltana valitsin ja tilasin pincholistalta sopivat, perjantaina veimme ravintolaan isot Tupperware-laatikot (ei olisi ehkä tarvinnut, mutta eipähän tullut roskaa) ja Pehtoori kävi lauantaina hakemassa puolen tusinaa pinchoja jokaiselle juhlapöydässämme olevalle. Tuoreita ja hyviä olivat – viimeisiä oli tehty juuri silloin kun Pehtoori oli paikalla.

Zivagon Pinchos (take away)

Briejuustoa & raparperichytneyta
Savu-Patros -cremeä & etanaa
Tonnikalamoussea & marinoitua purjoa
Kylmäsavulohta & tillicremeä
Paahtofilettä & tomaattimoussea
Suklaakakkua & chili-cashewmoussea

Lainaus Zivagon sivulta:

”Pincho-Perjantai Zivagossa joka perjantai klo 15–19! Pinchot ovat valikoima espanjalaisia, leivän päällä tarjoiltavia tapasten tyylisiä annoksia seisovaan pöytään katettuna. Pincho-buffet on tarjolla klo 15–19 välisen ajan. Valikoimassa aina myös vegaanisia vaihtoehtoja. (Pinchot 1,5–3,5 € /kappale, pincho-perjantaina Zivagossa on kuohuviinitarjous: 5 €/lasi tai 25 €/pullo.)”

Lämpimäksi ruoaksi olin sitten tehnyt

Jouluista tomaatti-kasviskeittoa
Saaristolaisleipää ja graavilohta
Sämpylä-viinirypäleterttu ja Highland nyhtöä

Siis soppaa ja vähän lisää leipää! No onneksi ei mitään lihapataa. Tuo soppa on parin vuoden takainen löytö (yksi ”Jokaviikkoinen soppamme”, ja se sopii kyllä näihin marras-joulukuun pimeisiin, koleisiin päiviin. Sakeaa, mausteista, lämmittävää, aika kevyttä mutta toisaalta tuhtia. Suosittelen lämpimästi. (Kestää pakastustakin, joten voit hyvin tehdä ison kattilallisen, – hyviä eväskeittoja tulee loppusopasta).

Jälkiruoka ei sitten ollutkaan kevyttä!! Ikiaikainen ”Italialainen suklaakakkuni” sai päivityksen ja siitä tuli Kahvi-suklaakakku! Vaikka joulupöytään! Sitä jäi vähäsen ja Eevikin sai kaksi teelusikallista ja osoitti kyllä selvästi mitä mieltä oli kun ei saanut enempää! Syöttötuoli oli kaatua selälleen yksivuotiaan esittäessä paheksuntansa äitinsä esittäessä kakkutarjoilun loppuneen.

Tämän ohessa esittelin ja tarjoilin viinikerholle uuden jälkiruokaviinin, joka sellaisenaan riittää jälkkäriksi, mutta on hyvää nimenomaan suklaisten herkkujen (ja sinihome)juustojen) kanssa.

Rosso Nobile al Cioccolata (Erittäin täyteläinen, vähätanniininen, tumman kirsikkainen, maitosuklainen, kevyen luumuinen, hennon pähkinäinen, aromikas) kuulostaa italialaiselta, mutta on itse asiassa saksalainen viini. Edullinen (10 €), eikä ole alkoholilla liikoja tärvelty (10 %). Tämä kannattaa pitää mielessä myös joulu(lahja)viininä. Olen tainnut tätä jo kerran aiemminkin suositella. … 😉 Ja tässä kakulle resepti: vanha ja uusi versio, per favore.

Kahvi-suklaakakku

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta (Ögön-kakao tai Van Hauten)
1 dl kermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edelliseen
vuorotellen kerman kanssa .
Taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan
ja uuniin (175 C 45 min.). Jäähdytä ja halkaise kakku.

Täyte:
1) Jos teet ”Italialainen suklaakakku” -version, niin kostuta kakku
(myös päällimmäinen osa kakusta) Spritellä tms.,
levitä väliin vähäsokerista omenasosetta tai -marmeladia,
ja sen päälle kermavaahtoa.

TAI

2) Kahvi-suklaakakku
Kostuta kakku kerma/kahviseoksella (50/50),
levitä kakkupohjalle kirsikkahilloa/marmeladia,
vatkaa 2 dl vispikermaa ja Irish coffee -rahkaprk keskenään sekaisin
ja levitä hillon päälle. Kansi päälle ja sitten kuorrutus.

Kuorrutus:
Sulata 50 g voita, ota kattila pois liedeltä,
sihtaa joukkoon ¾ dl kaakaojauhoa ja 2 dl tomusokeria.
Sekoita hetki ja lisää ½ dl kermaa.
Peitä kakku kuorrutuksella.

Halutessasi (ja kakun pinnan jäädessä rypyläiseksi 😉 ) sihtaa kakun päälle kaakaojauhetta.

Kannattaa tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Kahden hengen pikkujoulut

Uni loppui (taas) kesken, enkä jaksanut jäädä sitä suremaan, vaan keitin kuuden aikoihin kahvit, join ne, puin lämpimästi ylle, hyppäsin autoon ja ajelin Canonin kanssa kaupungille.

Laaniskan valaistus …

Aikeena mennä kuvailemaan mm. Mannerheimin puiston uusia ”tunnelmavaloja”. No eihän tunnelmaa ole kuin iltaisin? – tai ainakaan tänä aamuna ne eivät olleet ”päällä”. Minä kun olen siitä hassu, että tunnelmaa voi olla aamuisinkin. Pienimuotoisena osoituksena siitä se, että sytyttelen (tai Pehtoori sytyttää – riippuu kumpi herää ensin) aamuisin kynttilät sekä keittiön pöydälle että työhuoneeseen. Siispä ajattelin, että olisi voinut puistossakin olla valot aamuseitsemältä. Ei ollut, ei.

Muita valaistuksia sentään löysin. Niin kuin tämän Vanhan apteekin talon hienon julkisivun. On se vaan kaunis. Talossa olisi nyt huikea asunto myynnissä… muuten, mutta kun talossa ei ole hissiä, niin ei sitten… Tiedättekös, mistä pidän eniten tuossa asunnossa? Ovista ja hanoista! No eivät ehkä ole riittävä syy kodin vaihtoon, ja totta puhuen, eihän meillä ole tarvetta uudelle asunnolle, toivottavasti ei vielä moneen vuoteen.

Kontrasti edelliseen kuvaan oli iso, kun kävin tervehtimässä Tiernapoikia, jotka hieman hämmentyneinä katselivat taas edessä olevaa ja alkavaa jouluhäslinkiä … Hieman ovat sivustakatsojan roolissa, ja – edelleen – mielestäni väärässä paikassa. Mutta hellyyttäviä he kuitenkin ovat. Ympäröivä rakennusarkkitehtuuri ei sitten herätä kovastikaan positiivisia fiboja.

Aamun valjettua, palauduin kotiin, —

ja iltapäivällä sitten uudelleen kaupungille. Tällä kertaa kävelin, – kävimme Pehtoorin kanssa tervehtimässä anoppia, joka on jo viikon ollut sairaalassa, tai nyt jo kolmannessa sairaalassa. Onneksi kierto ei vienyt kauemmas (esim. Taivalkoskelle tai Liminkaan kuten appi ja äiti ovat joutuneet sairaalakierroksillaan kulkemaan) kuin Oulun sairaaloihin. Ei ole anoppi paljon lääkäreitä elämässään tarvinnut, topakka ja lääkäreitä kaikin tavoin kaihtava on aina ollut. Nyt vaan oli pakko, kun jalat kirjaimellisesti pettivät alta. Pehtoori ja sisaruksensa ovat päivittäin sairaalassa käyneet, minäkin sitten tänään.

Ja sitten lähdimme kaksin syömään. Paikaksi valikoitui Zivago. Minulle toinen kerta siellä (siis tässä uudessa Zivagossa) ja kyllä kannatti. Ruoka ja palvelu olivat erinomaisia. Tänään, kuten perjantaisin yleensäkin, olisi ollut pinchos-buffet, mutta päädyimme a la carteen: Pehtoorille karamellipossua, lisukkeena Tyrnävän lohkoperunoita ja Peltolan Blue-dippiä ja minulle 70-lukulainen katkarapuleipä, jossa chilimarinoituja katkarapuja, kuusamolaista Emmental-juustoa ja tillikreemiä. Kinkku ja laatikot EIVÄT kuuluneet meidän pikkujouluun, hyvä niin. Erinomaisen hyvä.

Zivago on vähän loft-henkinen, ehkä jopa varastomainen miljöö, mutta so what. Ruoka on hyvää! Tunnelma leppoisa.

Ja sitten toinen – meille ”ei niin tavallinen” -paikka. Cocktail-company vanhan, meille tärkeän Kahvi-Aulan paikalla Tornitalossa. Hoh hoijaa niitä muistoja, vaikka tyyli on ihan eri kuin 70-luvulla. Kuinka monta askillista tupakkaa olenkaan Kahvi-Aulassa Hanskin, Riitan, Annen, – ja Pehtoorinkin seurassa polttanut! Tupakansavuisia nuoruusmuistoja. 😉

Mutta tänään parempia nautintoaineita: nautimme hyvät drinksut, – baaritiskilla voi vain ilmoittaa, minkä tyylistä haluaisi: ”minulle jotain kahvipohjaista” (ajattelin Irish Coffeeta) ja Pehtoori: ”haluan juomaani giniä”. Olimme tyytyväisiä tulokseen, joskin on todettava, että verrattuna Zivagon hintatasoon drinksubaari oli huomattavasti tyyriimpi.

Ja sitten jo seitsemän jälkeen… ; ) Pikkujoulujen jatkot: tietokoneen ääressä punaviinilasillinen, kynttilä ja jälkkäri (Castellon uusi juusto Golden? ja kaurakeksi … yksinkertainen on parasta). Ja marraskuu on vasta alkupuolella….

Madeira Ravintolat Ruoka ja viini

Funchalissa – toivottavasti ei viimeistä kertaa…

Sateiseen sunnuntaiaamuun heräsimme pitkien unien jälkeen, ja aamiaisella (sisällä eka kertaa) vasta kun suurin osa tämän hotellin muistakin vieraista oli paikalla. Monina aamuina olemme (kahdeksalta) olleet hyvin harvalukuisessa seurassa.

Sade taukosi ennen kymmentä kuten säätiedotus oli luvannutkin, ja me lähdimme sunnuntaiaamukävelylle kaupungille – yhdessä. Mitä ei koskaan Oulussa kyllä tehdä. Aamukävely sunnuntaisin on kyllä tapa, mutta ei yhdessä, eikä kaupungille. Noh, tänään siis Funchalin puistoihin, rantakadulle ja vanhaan kaupunkiin.

Kaupungin puistossa (Jardim Municipal do Funchal) on Avenida Arriagan (pääkatu) varrella ja se on vanhan luostarin paikalla, ja siellä tuoksui sateen jälkeen huikealta. Ja näytti vähän syksyiseltä, mutta vain vähän. 😉

Kadun toisella puolella on The Ritz, jossa eilen istuimme …

Santa Catarinan puisto vähän ylempänä lännessä on laaja, siellä on isoja nurmikenttiä, lampi, kivettyjä nupukivikäytäviä, joiden ylle puut ja pensaat kaartuvat kauniisti. Kauniita yhden kukan kukkapenkkejä, ei rönsyilyä vaan kaunista harmoniaa…

Tuo kukka on niin Madeiran symboli minulle kuin olla ja voi. Ensimmäisen Madeiran reissun jälkeen vein töihin sen tavallisen suklaarasian lisäksi yhden tällaisen, ja muistan kuinka kollegat olivat ihastuksissaan. Veinpä myös edellisen Madeiran reissun jälkeen kuusi vuotta sitten, eikä kukaan oikeastaan isommasti reagoinut – niin moni oli itsekin jo käynyt Madeiralla – ei enää uutuuden viehätystä. Mutta ehkäpä huomenna lentokentällä muutaman ostan kotiin viemiseksi – ne kun säilyvät monta viikkoa maljakossakin.

Puolelta päivin sade palasi, ja me vetäydyimme hotellille, – postailemaan, perusteelliseen kylpyyn, kuvien purkuun, Pehtoori unosillekin, postikortit (ettei jää viime tinkaan) ja sitten kun kova sade (ei ukkosta) loppui, lähdimme taas kaduille ja kujille.

Lomaviikon viimeiseksi ruokapaikaksi valikoitui oppaan toissapäivänä mainostama Casa Portuguesa. Eipä ollut mikään kansanravintola, eikä paikallisten suosikki, mutta oikein hyvä vähän teatraalisen oloinen lopetus tälle hyvälle lomalle.

Olimme – tietysti – ensimmäiset asiakkaat pienessä ravintolassa, mutta sehän tarkoitti ystävällistä, rauhallista aloitusta dinnerillemme. Anna Bel (jo ikääntynyt – eli ikäisemme? ) lady toivotti meidät tervetulleeksi, jutusteli, suositteli ruokia ja viinejä, mutta antoi myös olla rauhassa. Kertoi toimineensa yrittäjänä samalla paikkaa pian 20 vuotta ja pian puoli vuosisataa alalla… palvelualttius oli selkäytimessä.

Liki jouluiselta näyttävän kattauksen keskellä saimme alkuun parsaa ja pikku kotiloita tai simpukoita tai mikähän noiden nimi suomeksi onkaan. Any way – me molemmat olimme tyytyväisiä. Ja viikon paras valkoviini oli Quinta do Carmo. Maksoikin se sen liki kaksi kertaa kuin mikään kuluneella viikolla (28 €).

Pääruokana meillä molemmilla douradaa. Taas kerran todettiin, että pitäisi opetella, tehdä lista, oma sanakirja näille eteläisten maiden kalaruokalistoille. Ehkä minä sen vielä teenkin. Mutta siis dourada (kultaotsa-ahven) oli niin hyvää. Siinä oli grillatun maku, siinä oli tarpeeksi suolaa, se oli sopivan kuivaa mutta mehevää. Sellaista olemme tällä viikolla saaneet ennen, aika lähelle ainakin, mutta tänään myös lisukkeet suuremmoisia. Ilman kalaakin annos olisi ollut herkullinen: ette ehkä usko, mutta täälläkin pottumuusi voi olla hyvää, ja parsakaali, ja pimpinella ja pavut ja pinaatti. Niin hyvä annos. Vähempikin olisi riittänyt.

Mutta jaksoimmehan me vielä jälkkäritkin kun oikein reippaita oltiin: tässä Pehtoorin jälkiruoka, joka oli appelsiinia ja jätskiä Grand Marnier kastikkeessa.

Aion testailla kotona – ja minun jäkiruokani! Voila – passionhedelmä-pudding. Kyselin reseptiä, ”but it´s secret” totesi rouva ravintoloitsija, ja kuitenkin kertoi yhtä sun toista siitä, mitä ruokaan tulee. Minähän kokeilen kotona, ja palaan asiaan.

Ja kun maksoimme laskua ja kun kerroin että huomenna tulen blogissani lämpimästi suosittelemaan tätä ravintolaa, me saimme tarjouksen kyydistä: for free. Ja land-lady soittaa kilautti (miehelleen?) ja saimme kuin saimmekin autokyydin hotellille. Muutaman kilometrin kävely olisi toki tehnyt meille hyvää, mutta mikseipä kyytikin… olihan ne päivän kiintiöaskeleet jo aiemmin saatu täyteen. 😉

Niinpä jaksoimme vielä hotellin kattoterassille katselemaan kuutamoa: Pehtoori kokosi minulle ”kuvausjalustan” baarin tuoleista ja pöydistä. ; ) Tässä yksi kuvaustulos.

Funchal sulkeutuu, näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Toivon mukaan vielä joskus toiste näistä maisemista…..

Madeira Ravintolat Ruoka ja viini

Miksi Madeiralle?

Miksi pidämme Madeirasta? Miksi ollaan täällä kolmatta kertaa, vaikka maailmalla ja Euroopassakin on vielä paljon näkemättömiä ja kokemattomia paikkoja, joissa olisi hienoa joskus käydä.

Yläkuvassa on yksi syy. Madeiralla turistit ovat osa paikallista arkea. Täällä on turistien kanssa samassa kaupungissa, bussissa, ravintolassa, rannalla madeiralaisia, eikä vain turisteja. Toki Funchal ja koko Madeira elää turismilla, ja täällä on paljon turisteja ja kaikenmoista heitä varten tehtyä, mutta silti.

Me tupsahdimme paikallisbussiin puolenpäivän jälkeen kun olimme ensin tepastelleet Camera des Lobosiin. Se on Funchalin kaunis naapurikylä, kalastajakylä, jossa kävimme myös edellisellä reissulla. Ja tiesimme, että rantaa pitkin vie kaunis reitti perille. Luolia, kivikkorantaa, promenadia ja Funchalin Lido kymmenine hotelleineen. No nyt kun hotellimme on keskustassa matkaa tuli sen kymmenisen kilometriä, plus pienet tarpomiset eestaas ja taastaas, sillä pitkä tunneli keskellä reittiä olikin suljettu, mikä aiheutti hieman ylösalas kävelyä. Mutta todettiin, että kävelemäänhän tänne on tultu. Eilen 10 km, tänään hieman yli 20 km ja huomenna? , jolloin on jo ”oikea” patikointipäivä – jos kaikki menee kuten on suunniteltu. 😉

Tuosta bussikyydistä on vielä mainittava: meillähän on reissussa aina muutamia tavoitteita: 1) ainakin yksi kirkko, 2) paikallinen pieni ruokakauppa 3) ainakin yksi bussimatka 4) yksi museo. Ja näiden rastien täyttämiseksi tänään sitten päätimme palata Lobosista bussilla. Satuimme pysäkille juuri kun paikallinen – hieman kulahtanut 80-luvun – Funchaliin menevä dösä pysähtyi. Hyppäsimme kyytiin ja maksoimme 2,20 euroa/kaupunkiin palaava patikoija ja humps! Tavallisen kokoinen ”katuri” olikin muokattu siten, että penkkejä oli rinnakkain 3 + 2. Pehtoori laski että istumapaikkoja oli ainakin 70. Ja bussi oli täynnä madeiralaisia koulusta palaavia teinejä. Käytävä keskellä autoa oli tosi kapea, eikä meille ollut istumapaikkoja. Parikymmentä minuuttia mentiin ja lujaa. Hengissä selvittiin.

Tästä hieman extreme-paluukyydistä huolimatta Lobosiin kannatti mennä ja bussilla palata.

Se on tosi viehättävä pieni kalastajakylä, ja reitti – olkoonkin, että tunneli oli kiinni ja oli kierrettävä mantereen puolelta. Tälläkin kertaa nautimme lounaaksi Nikitat (hedelmä-, alkoholi-, maito-, jääpirtelöt. Olipa raikas ja hyvä, ja vähintään yhtä paljon kaloreita kuin jäätelössä. 😉 Eikä missä tahansa paikassa niitä nautittukaan, vaan Churchillin nimikkohotellin/ravintolan terassilla. Olihan minun käytävä WInstonia tervehtimässä, sillä meillä on ”henkilökohtainen” suhde: tein ennsimmäisen proseminaarini Churchillin muistelmien pohjalta: Dardanelli-operaatio I maailmansodan ajalta oli kevättalvella 1980 osa minun elämääni. 😉

Matkan varrella havaitsimme ruskan olevan tosiasia myös Madeiralla: bougainvillekin käy kelta-oranssiksi talven tullen.

Palattuamme hotellille oli aika uinnille. Ah, onnea.

Hotellin kattoterassin altaalta on aika hulppeat näkymät… Pari tuntia auringossa, ja sitten kuvien purkuun, suihkuun, viesteilemään, huomista varten surffailua ja illansuussa takaisin keskustaan. Olin bongannut, että keskustassa on brittien hautausmaa, joka ei ehkä vedä vertoja Roomassa olevalle protestanttien hautalehdolle, mutta joka tapauksessa – tiedättehän – halusin ainakin tämän hautausmaan nähdä. Löysimme englantilaisen kirkon, mutta hautausmaa jäi vielä käymättä. Here-aplikaatio kyllä meidät johdatti – jonnekin? – mutta ei kohteeseen. No mutta on meillä vielä aikaa…

Ja sitten syömään. Tänään paikaksi valikoitui O Portao. Ja kyllä voidaan suositella. Ehdottomasti. Söimme alkuun Limpits! Pieniä simpukoita. Edellisellä matkalla nautin näistä parikin kertaa, tänään Pehtoorikin tilasi itselleen. Alkuruokana oikein hyviä. Ja pääruokana meille molemmille Espadaa

Mustahuotrakala (Aphanopus carbo) on Atlantin valtameressä elävä kalalaji. Sitä esiintyy 69:nnen ja 27:nnen pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella. Se elää noin 200–1700 metrin syvyydessä. Pituutta kalalla voi olla jopa 110 cm. Kala on väriltään musta ja sillä on erityisesti merkille pantavat suuret silmät ja terävät hampaat. Liha on väriltään vaaleata ja miedon makuista. Kalaa kutsutaan esimerkiksi Portugalissa Espadaksi sen miekkaa muistuttavan ulkonäön vuoksi. (Wikipedia)

Se tarjotaan usein banaanin kanssa. Olen maistanut siten, mutta tänään minä otin rapu-, pippuri-, oliivi-, sipulikastikkeella (Madeira style) ja olihan se hyvää. Ehkä vähän kuhan makuista. Ja O Portaossa oli leppoisa, rauhallinen, ystävällinen tunnelma.

Alkuruoat, leipäkori, vesi, pääruoat, pullollinen talon kalleinta (16 €) hyvää valkoviiniä, espressot, joiden oheen tuotiin tilkat Malmsey madeiraa maksoi yhteensä 68 euroa. Ravintola on vanhan kaupungin kävelykadun varrella, joten siinä voi seurata ohi kulkevia turisteja, nauttia samettisesta illasta, miettiä, että mitäs huomenna…

Siis miksikö Madeira? Paljon hienoja kohteita, kävelyyn oivallisia reittejä, paikallista arkea ympärillä, kaunista, siistiä, kasvillisuus monimuotoista ja kukkivaa, sää leppeä ja lämmin, hyvää ruokaa ja Madeiraa, suhteellisen edullista asumista ja ruokaa, puistoja ja merta. vuoria ja kaupunkielämää… Ystävällisiä ihmisiä, ei meuhkaamista, … ja edelleen niin leppeä ilmanala.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Jäähyväiset kesälle

Jäähyväiset kesälle. Ne taisivat olla tänään. Kotipihalla lämpömittari oli iltapäivällä jo lähellä hellerajaa.

Aamurutiinien jälkeen lähdin syysmarkkinoille ja kauppaan – vaikka en minä tosin juuri mitään yhden hengen huushollissani tarvitse. Varsinkaan kun tälle päivälle oli ruokatreffit ystävän kanssa. Meidän molempien miehet ovat mökillä; toinen Pudasjärvellä, toinen Hangasojalla*, joten nyt oli oikein oivallinen hetki toteuttaa pitkään aiottu tapaaminen ja kuulumisten vaihto hyvän ruoan äärellä. Menimme Fuckhaan. Keskikesällä kävimme siellä Pehtoorin kanssa lounasaikaan (kommentointi täällä), ja tänään olimme neljän aikoihin eli a la carte -menu käytössä. Tänään siis sain jälkkäriksi sen mangolassin, jota jäin viimeksi kaipaamaan.

Kaikki oli hyvää. Seura ja jutut luonnollisesti, mutta myös ruoka. Ehkä vielä parempaa kuin edellisellä kerralla. Tänään söimme alkuun jumalaisen hyvää chili-valkosipuliparathaa. Se on lättänää leipää, jota dipataan jukurttiraitaan. Chili maistuu, mutta hienostuneesti. Ja ihan erilailla kuin esimerkiksi meksikolaisessa tai intialaisessa ruoassa. Ehdottomasti kannattaa ottaa alkuun.

Pääruoaksi otin jälleen combo-aterian, samoin kuin vegetaristi-ystäväni. Minulla fuckhissa lihaa ja kasviksia, hänellä kalaa ja kasviksia. Myös tästä olimme yhtä mieltä, että ruoka maistuu ihan omanlaiseltaan, hyvältä.

Mangolassiin päästyä olimme jo omat ja lähipiirin kuulumiset päivittäneet, ja oli pian aika lähteä kulkemaan kohti bussipysäkkiä josta minä sitten vielä ”kuvamutkan” kautta ajelin kotiin. Lämpö vielä helli.

* Pehtoori kyseli jo viime viikolla, jotta lähdetäänkö ruskaa katsomaan möksälle, ja kun en oikein vastaillut, ainoastaan mutisin ja tupisin jotain, ymmärsi mies, että mieluusti voisin olla muutaman päivän yksiksenikin, ja ilmoitti sitten viikonloppuna, että josko hän lähtee maanantaina ajelemaan ylös. Kannatin oivallista ajatusta, ja olin iloinen siitä, että ukkeli edelleen ymmärtää, että aika ajoin on hyväksi, kun saan olla ihan itekseni muutaman päivän: niinpä hän lähti maanantaiaamuna ajelemaan kohti pohjoista autolla ja minä junalla kohti etelää. Näin se parisuhde toimii. 😀

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Sunnuntait ovat erilaisia

Sunnuntai on mökillä erilainen kuin kotona. Niin kuin tietysti kaikki päivät.

Toisaalta mökillä sunnuntait eivät juuri eroa muista päivistä, arki ja pyhä ovat yhtä juhlaa. Mökillä kaikki päivät ovat periaatteessa liikkumisen, saunomisen, hyvin syömisen, levänneen olon päiviä.

Niin tänäänkin. Tääällä 10 tunnin yöunet ovat normi. Varsinkin silloin kun ollaan kaksistaan. 10 tuntia! Sellaista ei kotona kovin usein tapahdu.

Nyt (klo 18.30) paistaa aurinko. Ei paistanut aamulla, eikä aamupäivällä. Satoi lunta, pyrytti välillä ihan reilustikin. Eli lumen syvyys on edelleen lähellä metrin (virallinen tieto 83 cm). Pehtoori kävi hiihtämässä. Minä lämmittelin saunaa, yhdellä kädellä kannoin vesiä, istuskelin saunan kynnyksellä, tuoksuttelin koivuklapeista lähtevää ihanaa tuoksua, lisäsin puita, otin muutaman kuvan. Vähän lumitöitä. Pientä kulkemista. Ja sitten saunoin. Sunnuntaina aamupäivällä! Sitäkään en tee koskaan kotona. En edes sauno kaupungissa. Tänään saunoin.

Päätimme tänään käyttää ”ravintolakortin”; kuten tapana täällä on niin kerran mökkiviikon aikana käydään kylillä syömässä. Tänään paikaksi valikoitui, pitkästä aikaa, Laanilan Kievari. Kun kerran on sunnuntai. Siellähän on sesonkien aikana sunnuntaibrunssi. Minusta kyllä enemmänkin sunnuntailounas. Kolmen ruokalajin menu: alkupalat buffasta, pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi (tänään hirvi ja ahven), ja sitten taas jälkkärin saa koota noutopöydän antimista.

Lakritsigraavattu lohi! Sitä vielä teen kotona. Se oli kyllä hyvää. Kuten graavattu lahna, marinoitu feta, riimihirvi — ja pääruoka. Se on tuolla juuri sopiva runsaan alkupalapöydän jälkeen. Erinomaisesti paistettu ahvenfile runsaalla voilla ja lisukkeena vähän parsaa ja kukkakaalia. Ihan mun lemppariruokaa.

Paluumatkalla ohitimme Laanihovin mainoskyltin legendaarisista monotansseista (”monona sisään, stereona ulos” 😉 ). Ja suksista päätelllen (kuvan ulkopuolella pari muutakin telinettä) väkeä siellä oli. Ja taas me skippasimme tämän kulttuuritapahtuman.

Tänään vielä pieni mahdollisuus revontulille, ehkäpä jaksan odotella…

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Meksikolaista ja juttuja

Aamupäivän tuhnun ja tuulisen kelin kääntyessä aurinkoiseksi kevättalven päiväksi olin kävelemässä kohti kaupunkia. Ystävän kanssa lounastreffit, kuulumisten päivitystreffit. Joskus menneinä vuosina meillä oli lounastreffejä töissä, Linnanmaalla, mutta minun sieltä liuttua pois, jäivät yhteiset lounaatkin.

Tänään siihen oli kuitenkin mahdollisuus. Ja taas toteamus, että näitä jatketaan. Treffasimme Hallituskadun meksikolaisessa (Coyjoacan), jonka olemme testanneet myös Oulun etniset ravintolat -sarjassa ja nimenomaan meksikolaisen ruoan asiantuntijan mukana ollessa. Niin kuin noilla aiemmillakin kerroilla niin tänään kin Coyjoacanissa ruoka oli hyvää. Kympillä saa hyvän ja täyttävän lounaan. Eikä ala carte, jota tarjoillaan pitkin päivää, ole paljoakaan kalliimpi. Ei ole tex-mexiä vaan oikeaa meksikolaista ruokaa, nopaliakin on listassa. Kaktusta siis.

Ja olihan meillä satunnaisista chaittalyistä huolimatta päivitettävää. ”Tässä iässä”. Sehän se aihe taas oli.

Loppupäivän saldona on se, että olen nyt tilannut koekappaleen palapelistä ja postikortteja samasta kuvasta.

Viime viikolla lähettelin aika moneenkin paikkaan kyselyjä kuvien myyntioikeuksista. Yhdestä on vastattu. Kun ei tarvisi muuta kuin lähettää kirje paluupostissa ja todeta että ”kyllä” tai ”ei”. Mutta ei mitään vastauksia. En tykkää. Muutamassa muussakin asiassa olen lähetellyt yhteydenottoja, kysymyksiä, eikä mitään vastausta. Vastauksia odottelen. Ja minähän olen suhteellisen huono odottelemaan mitään. 😉

Meillä on pupu pensaassa. Tai paremminkin joulukorissa jonka olen tuunannut uuteen kauteen. 😉