Pakkasaamupäivä
Ei mitään kirjallisia puuhia aamupäivällä, joten suuntasin kylille. Kuvailemaan, ja ostamaan Partioaitasta sellaisen hiihtäjän vyö(selkä)laukun. Tarpeeksi ison, että siihen mahtuu kamera pienellä obiskalla ja juomapullo. Anorakin taskuun kun molemmat eivät sovi. Löysin hyvän.
Kuukkelin raunioita kuvailin ja totesin palaneen ja savun hajun ulottuvan aika kauas. Nesteen kahvila-myymälä, joka nyt on jonkinlainen hätäapukauppa alueella, oli myös ”shoppailukierrokseni” varrella: ei liene yllättävää, että hautakynttilät eivät sittenkään kuulu ko. myymälän perusvalikoimaan. Toivoin sellaisen löytäväni; olisin Kappelin viereiseen hautalehtoon halunnut yhden viedä.
Onhan Saariselkä ollut yksi äidin yli 20 kodin paikasta. Varmaankin hän vietti täällä yhteensä ainakin kolme vuotta, jollei enemmänkin. Taitaa minullakin olla hyvinkin tuo pari vuotta täällä elettynä.
Iltapäivällä aika liukulumisuksille. Enkä edes pahasti eksynyt. 🙂
Auringonlaskun aikaan (noin klo 16.30) olimme autolla liikkeellä: Kutturantien varressa Tolosjoen sillalla pysähdys. Laskevan auringon talo oli kuvattava.
Ravintolaruokaa
Tapanahan on, että mökillä ollessa käymme kerran ulkona syömässä, tänään oli tämän reissun se päivä.
Matkalla Kiilopäälle, Muotkantien varrella on uusi pieni iglukylä, ja sen yhteydessä uusi ravintola. Saariselän ravintolat, uudet ja vanhat, on jo koettu, testattu, hyviksi havaittu tai meille ”sopimattomiksi” havaittu, joten olipa ilo päästä testaamaan uusi Arctic Queen. Pehtoori oli tehnyt alustavaa tunnustelutoimintaa paikalla jo sunnuntaisella lenkillään ja minä surffaillut ja lukenut Saariselän Sanomia.
Muotkantielle ajeltiin päivän ulkoilujen ja saunan jälkeen illansuussa. Iloksemme ravintolassa oli muitakin, ranskalaisia monessa pöydässä. Tuli ihan lomafiilis, ja kun vielä ruokalistakin englanniksi: oltiin melkein kuin ulkomailla. 🙂
Arctic Queenin -menu oli aika lailla odotetun oloinen; olenhan tästä ennenkin kirjoittanut. Lapin ravintoloissa on Lappi-menut. Niinhän se on meidän mökilläkin viikonloppuisin ja vieraita tai perheenjäseniä pöytään saadessamme. Koko LappItalia-keittokirjani on enemmän ja vähemmän lappilaisen keittiön herkkuja ja paikallisiin raaka-aineisiin perustuva.
AQ:n listalla oli onneksi muutakin kuin paistettua lohta ja nieriää, käristystä tai poronfilettä. Monelle turistille ne varmaankin ovat juuri niitä toivottuja, mutta minulla (meillä molemmilla) oli tänään harkinnassa joko poroburgeri tai ravioli (= savuporolla täytettyä raviolia, savujuustokastiketta, kuivattua suppilovahveroa ja Västerbotten juustoa). Päädyimme ravioliin. Naapuripöytään meni hyvännäköisiä burgereita, ensi kerralla ehkä sellaiset.
Mutta toki ravioli oli hyvää: pasta just sopivan al dente, sopivan kosteaa ja Västerbotten-juustokastike kovasti mieleeni (olisipa ollut kastikelusikka tai pala maalaisleipää viimeisten kastiketilkkasten nauttimiseksi), sienipöly lähinnä (vain) kiva koriste.
Liki yhtä aikaa totesimme, että tänne sitten PP:n kanssa kun ovat möksällä seuraavan kerran. Ravintolan välitön tunnelma, tunkeilematon, sujuva palvelu, ulkomaalaiset ja salin isot ikkunat lisäsivät kokemuksesta nauttimista. Ei pönöttämistä, mutta ei myöskään mitään tusina-ketjuravintolafiilistä.
Tämän jälkeen on sitten taas huomenna mukava kokkailla mökkikeittiössä. Eikä vieläkään tarvitse lähteä kotiin!
Matkalla olen, kana pestopasta ja valkoviini nautittu, alkaa muuttua traditioksi. En ole huomannutkaan kappelin luona olevan hautalehtoa, sinne minäkin kynttilän käyn sytyttämässä. AQ:kuukin pitää muistaa, sinne syömään.
Lusikankin olen ns. ” ottanut kauniiseen käteen” ( mistä tämä sanonta on peräisin? Sinä varmasti tiedät) ja tilasin polkujen teon, omat rytmit kun tahtovat kiihtyä välillä turhanaikaisesti.
Tervetulemas, Hangasojalle on hyvä tulla! Polkujen teon ulkoistaminen varmasti hyvä juttu, ainakin tänä talvena.
Lusikka-juttua en tiedä. Kotona on kirja. jossa se saattaa olla selitettynä, koetan muistaa katsoa ja kertoa.