Ruoka ja viini – Sivu 61 – Tuulestatemmattua

Kulleroiden ja korvasienten aikaan

Kullerot. Nuo pohjoisen ihanat tienvarsikukat.

Ja minähän en keltaisista kukista pidä. Paitsi auringonkukista, narsisseista, tulilatvoista, ties mistä kaikista … ja kulleroista!

Eilen kotoa lähtiessä tienvarret olivat keltaisenaan voikukkia, sitten tupasvilloja, Simossa jo kulleroita, joita jatkui Sodankylän pohjoispuolelle asti, – enemmän kuin koskaan, ja sitten myös punaisia apiloita ja siankärsämöitä. Jossain välissä jo vähän koiranputkiakin. Kaikki etuajassa. Ja ainakin kulleroita enemmän kuin ikinä olen nähnyt. Ihan keltaisenaan tienpientareet varsinkin vesien lähellä.

Kulleroita poimin mökille tuotavaksi jo Peuran kahvitauon yhteydessä. Vähän ovat jo yli.

Mökkisunnuntaiaamuna kaurapuurokipposten äärellä pohdimme minne tänään suunnataan, mitä tehdään? – Juuri tämä on elämässäni nykyään, ja varsinkin täällä pohjoisessa, niin mukavaa, että aamulla voi päättää mitä tehdään. Noh, kun kerran oli luvannut tälle päivälle vielä aika sateetonta ja suhteellisen lämmintä (+ 10 – 15 C) säätä, niin päätimme yhdistää korvasienten etsinnän ja pienen patikoinnin. Siinä se aamupäivä meni.

Melkein kolmetuntinen tunturissa ja tuomisina muutama litra korvasieniä. Juuri niin kuin oli toivottukin. Jossain välissä satoi puolisen tuntia vettäkin, mutta minulla repusta viitta ja Pehtoorilla ”tarpeen mukaan vedenpitävät kamppeet”. Siis ei isompaa huolta sateesta. Mikä kylllä oli metsällekin ihan hyväksi. Kovin on täälläkin kuivaa. Mutta ei niin kuivaa, etteikö sieniä olisi, 😉 .

Iltapäivän aluksi päätimme ajella Kaunispäälle lounaskahville ja -kaakaolle. Vähän oli minulla kuvausodotuksia, mutta ainoa kelvollinen otos on pilvestä, joka näytti makaavan juuri meidän mökin päällä. No siinä se päivän makasi, satamatta.

Pihapiirissä ja vanhan mökin, Tuulentuvan, hyvin alustavassa siivouksessa (huomenna jatkuu), sekä sienien ryöppäyksessa kului iltapäivä. Korvasienten käsittelyssä menee enemmän aikaa kuin etsimisessä ja poimisessa. Mutta on se sen väärti.

Ja nuorison kanssa viesteillessä. Heitähän tietysti ikävä, ja hassu tunne oli se, kun Pieravaaran juurella metsässä yhtäkkiä kaipasin Maisaa. Maisasta oli nuoruusvuosinaan hyvää vauhtia tulossa erinomainen korvasienikoira ja hän piti minustakin aina huolta: haki mukaan laumaan. Tänään ei kukaan hakenut, ja niinhän taas kerran olin hieman ”sivussa”. No mutta suunnilleeen kartalla. Ja yhtämatkaa sitten palasimme möksälle.

Pitkän kaavan mukaan tein meille safkaa, punaviinipullonkin avasimme (uusi Valpolicella oli kyllä ihan erinomaisen hyvää. Sopi Agnus-fileiden ja korvasienikastikkkeen kanssa vähintäänkin erinomaisesti). Ja voin kyllä suositella melkein mille tahansa kesän (grilli)ruoalle. Juhannusviiniksi?

Tunturiin en tänään ottanut kameraa, ja kylläpä oli vaikeaa kulkea. Niinpä sitten puhelimen kameralla koetin ottaa kuvia (kaikki tämän postauksen kuvat järkkärillä, ei puhelimella) . Ja tein eka kertaa elämässäni (surkean) videon yhdistellen monia kännykuvia Ja lähetinpä sen sitten Instagram-tililleni. Ei ole mun juttu tuo,… Huomenna taas oikean kameran kanssa touhuissa, vasen käsi on jo liki särytön! Nyt purolle! Siellä paistaa aurinko!

Oulu Ruoka ja viini

Käsityökortteli ja Perämeren lohi

Vuosi sitten olin Torniossa kuvaamassa tiskiharjoja. Ja eihän se mennyt ihan kuten toivoin.

Tänään sain tehdä mitä halusin, tai ainakin melkein. Ja niin tein.

Aamupäivän kaupunkikierroksella kävin myös Käsityötorilla. Kyllä kannatti: kauniita käsitöitä, hymyileviä naisia tuotteidensa takana, halua jutella ja kertoa käsityöstä, ja ihan mukavasti asiakkaitakin.

Oli vaikea sinnitellä ja olla ostamatta yhtä sun toista, ja kuitenkin mukaan tarttui mökille tuliainen Spiraalista ja kuvausrekvisiitaksi ihania Hannele Rusilan pellavapyyhkeitä, jotka aikanaan päässenevät ”oikeaan” tarkoitukseensakin.

Mökkituliainen löytyi täältä. Laitan kuvan periltä ensi viikolla…

Tämän vuoden Kalaasien teemana on keskiaika (viime kesän Visbyn keskiaikamarkkinoiden seurauksena) ja kyllä tämä pöytä houkutti …

Koruja, väreistä ja kierrätysmateriaaleista, oli vaikka ja kuinka paljon.

Minusta kun ei kuitenkaan kukkahattutädiksi ole, niin olkihattu voisi olla kiva. 🙂

Väriterapiaa pellavasta ja retrohengessä, vaikka ja miten paljon oli tarjolla.

Kunhan tovin olin tuolla kierrellyt kuvailemassa ja rupattelemassa, oli aika siirtyä asiaan. 😉 Tai siis ruoanhankintaan. Ja mihinkäs muualle kuin Kauppahalliin.

Toki siellä käyn (nykyisin) ympäri vuoden, Pehtoori vielä useammin, mutta kyllä se on ainakin kesä-viikonloppu-ruoka-ostospaikka. Ja tuntuu, kun sen remontti on syksyllä tulossa, ja vuoden kestävän remontin jälkeinen tulevaisuus ihan pimennossa, että nyt on entistäkin tärkeämpää käydä. On oululaisten ja turistien aika osoittaa hallin toiminnan tja jatkuvuuden ylläpidon tärkeys

Ihan heti alkuun Pekurilta Perämeren lohta. Sitä saa jo, mutta ei enää kovin kauaa. Tai siis sen pyynti ja saanti loppuu joinakin vuosina heinäkuussa, joinakin elokuussa. Sehän on ihan grillattuna hyvää, enkä voi olla mainostamassa viime kesän omaa sovellustani. Muistattekos, ”Jokaviikkoinen soppamme”- projektissa lohi-kesäkeitto-yhdistelmän? Kyllä vieläkin voin sitä suositella.

Kalaostosten jälkeen Jaanan leipäpuodista kolme tärkeintä: oululainen ohrarieska, käsintehdyt karjalanpiirakat ja ruisleipä. Näitä kaikkia olen ennenkin kehustellut. Ei mitään syytä, miksen niitä nytkin voisi kehua. Rieska on jo syöty, ruisleipä ja piirakat pakattu mökkieväisiin. Samoin kuin Torin lihamestarilta ostettu Aurajuustomakkara ja pienet Agnus-härän fileet. Kalaa, leipää, lihaa. Toki Kauppahallista tulee ostetuksi muutakin, tosin ei tänään.

Ja tiedättekös mikä hallikaupassa on ihan erityisen mukavaa: siellä on kauppiaita joista tulee tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan muutama sana, jotka osaavat suositella. Mutta tämänhän te tiesittekin, olen niin monta kertaa hallin puolesta täällä puhunut. Ja todella toivon, että remontin aikaiset väistötilat löytyvät ja että kauppa jatkuu remontin jälkeen näiden samojen luottokauppiaiden kanssa.

Mikseipä sinun juhannusruokasi?

Ruoka ja viini Viini

Vähältäpitejä ei lasketa, lasketaan vaan hyvät jutut (eilisen kadonnut postaus)

Ei aina kaikki mene kovinkaan hyvin. Mutta tänään on mennyt. Oli monta kertaa lähellä, että ei olisi ollut onni myötä. Mutta vähältäpitejä ei lasketa. Lasketaan vain ne hyvin menneet jutut.

Toki on ollut juttuja, jotka ovat menneet vähemmän hyvin, mutta kirjaan vain positiiviset asiat.
·         Huolimatta että valvoin eilen pitkälle yli puolen yön, olin tänään hereillä aamukuudelta. Reippaana. (Mihin?)
·         Pehtoori oli tehnyt aamiaisen (kuten aina silloin kun herää minuakin aikaisemmin. Siis aamupuuro oli taas kerran hyvää).
·         Kuvatoimisto Vastavalosta ei pahoja uutisia – vielä.
·         Sähköposteissa muutenkin hiljaista – vain päivitys äidin lääkäriltä, ja hyvä uutinen sekin: ei tarvitse lähteä kaupunkiin verikokeisiin .. hoituvat palvelutalossa.
·         Minulla on aika papa-seulontaan (you know 60 v.), ja menen väärään taloon, ihan viime tingassa, mutta minut neuvotaan kätevästi uuteen paikkaan oikopolkua – ja lopulta olen kaksi minuuttia etuajassa paikalla. Huh!
·         Olen oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan – tai joku muu on pielessä? Tunnin päästä selviää, ettei nimeäni ole listoilla, mutta SILTI pääsen testiin. Ei uusintakäyntiä!
·         Vaikka olen pahasti luvatusta myöhässä äidin luoda, hän ei ole ehtinyt hätääntyä, ei soitella, eikä hermostua. Hyvä juttu!
·         Caritaksen parkkipaikoilla on tilaa, eikä paikallinen syynääjä ehtinyt käydä ennen eikä jälkeen pysäköintiä huomauttelemassa, ei suullisesti eikä kirjallisesti.
·         Systerin kanssa sovittiin, että tavataan pian.
·         Vastavalosta aina vain parempia uutisia.

·         Juniori vei meidät viininmaisteluihin – ei tarvitse lähteä pitkille bussikyydeille vaihteluineen. Ja mikä parasta: Apsu oli mukana viemässä meidät Oulunsaloon. Kuinka monta rekkaa ja kaivinkonetta ehdittiinkään bongata matkalla.
·         Ja Oulunsalossa oli kaikkea hyvää mennen tullen.
·         Oli mielenkiintoinen ”Challenge”. Nyt jo neljästoista. Pehtoori kärkisijoilla, minäkään en kaukana, vaikka monta kertaa olen ollut aika viimeisenä: joko-tai. Palkintosija tai hännänhuippu, tänään kärkipäässä.
·         Ja parasta tänään: kaikki ihana ”laitakaupunkilainen” ruoka. Sellainen ahvenruoka, etten hevillä unohda. Yritän vielä itsekin. Ja illan maistelun viineistä kuulette vielä: australialainen syrah (jonka jopa tunnistin) oli sellaista etten hevin unohda sitäkään.
·         Olimme odotettua myöhemmin (about klo 22.30) kotona, mutta toisaalta ihan hyvissä ajoin. Nyt tuntuu että on oikein hyvä, että Apsu tulee huomenna vasta iltapäivällä …

Karhunlaukka sopii retiisien seuraksi.

Kiitos, Satu, kadonneen postauksen lähettämisestä. 😉

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat

Viileässä kaupungissa

Hanskat! Minulla oli hanskat kädessä, kun aamupäivällä oli lähdsössä kävellen kaupunkiin hiusten leikkuuseen ja sen jälkeen lounastreffeille mieheni kanssa, mutta paiskasinkin ne takaisin eteisen vaatehuoneen koriin: ”kesällä mitään hanskoja tarvi!” – Virhe! Todellakin olisi kannattanut ottaa ne mukaan. Vaikka oli myötätyyli ja minulla Haglöfsin kuoritakki, niin silti oli ihan pirun kylmä. Hyytävä etten sanoisi. Mutta tulipas käveltyä reippaasti.

Pilvet kaupungin yllä olivat vaikuttavat.

Kunhan olin saanut hiukseni taas keveämmiksi ja lyhyemmiksi menimme Frans & Camilleen lounaalle. Se on Isokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa oleva Arinan ketjuravintola hotellin yhteydessä. Siellä ei olla ennen käyty, ja se on vähän ranskalaishenkinen, mihin viittaa Bistro ravintolan nimessäkin. Siis tämäkin on yksi ”Oulun etniset ravintolat” -testauskierrostamme. Lounas maksoi 12 euroa, ja minulla ei valitettavasti sieltä kuvia ole.

Minullahan oli tietysti hieman nuivia ennakkoasenteita: ketjuravintola ja hotellin ravintola, ja lounasbuffa. Mutta annoin bistrolle mahdollisuuden, ja se kyllä käytti sen hyvin hyväkseen. Buffet-pöydässä oli paljon hyviä makuja, coleslaw ja skagenröra, paprikatapenade ja hyvä rustiikkinen maalaisleipä olivat kaikki makoisia, ja olisivat sellaisenaan riittäneet minulle, mutta otinpa pienen annoksen myös lämpimänä ruokana ollutta possupataa ja parsakaalta, kermaperunat jätin väliin. Jälkkäriksi olisi ollut kahvia ja keksi, mutta minulle mieluisampaa palanen brieta ja nokare viikunahilloa.

Paikka oli vähän ennen kahta lähes täynnä, vaikka onkin aika iso. Palvelusta on vaikea sanoa mitään, kun ei mitään palvelua tarvittu. Mutta kaikkinensa ei ollut ollenkaan huono kokemus. Mutta. Mutta luulenpa, etten sinne toiste mene. On monia muita ja monia testaamattomiakin.

Siinä paikalla on kyllä ollut monia mieluisiakin ravintoloita: Steak House oli perhepäivällisten paikka pari kertaa vuodessa 1970-luvulla. Ja siellä oli sellainen ruksisysteemi: sai ruksittaa pihvin koon, kypsyysasteen, lisukkeet (tuoreet herkkusienet paistettuna oli ihan uusi juttu!!) ja kastikkeen. Olipas silloin ihan huippuruokapaikka. Sitten 80-luvulla siinä oli ”Iloinen tori”, jossa oli elokuisin ”rapuilta” eli sai syödä kuorellisia katkoja suunnilleen niin paljon kuin halusi. Ja ihania jäätelöannoksia. Voitte arvata, että sekin miellytti minua kovin.

Niitä näitä Oulu Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja: mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.

Reseptit Ruoka ja viini

Juhlamaistelujen jälkeen

Minulla on yksi etäinen tuttu, itse asiassa sisareni ystävä, joka vastikään täytti 50 vuotta. Hänen tapansa juhlia puolivuosisataistaan on minusta kerta kaikkisen hieno ja aika ainutlaatuinen. Hän viettää pieniä ”juhlia” pitkin vuotta. Hän mm. kutsui FB:n kautta yhdeksi aamuksi kahdeksan ensimmäiseksi ilmoittautunutta kotiinsa aamiaiselle, puurolle ja kahville, pyysi tuomaan tullessaan runon tai suklaalevyn. Yksi juhla oli kun vanhemmat tulivat tuomaan kukkatervehdyksen ja yksi kun sankari kävi entisellä työpaikallaan iltapäiväkahvilla ja taisipa avantouintisessiokin olla juhlaksi järjestetty. Juuri noin näkee ”vieraitaan”. Ei pönötystä, vaan läsnäoloa ja kohtaamisia.

Pikkuisen tuolla ajatuksella, paljon rajallisemmin, tai toisaalta isommin eli juhlien viikosta toiseen … 😉 olen omaa vanhenemistani juhlistanut. Paitsi reissu perheen kanssa Kreikkaan, niin eilen viinikerholle juhlaillallinen. Synttäreinä en niitä ”mainostanut” enkä kutsussa mitään sellaista maininnut, mutta itsellä oli tavallisia maistiaisia juhlavampi fiilis jo järjestellessä. Ja niin oli sitten kerhollakin: olen kerhon kuopus, ja minulle sitten toivat porukalla samppanjan, aika uniikin kortin ja sitten vielä kukkia ja yhden ”henk.koht.” lahjan. Espanjalainen punaviini, ”koska sinulla on se linja-autokorttikin ja muutenkin” eli minulle nimikkopunaviini ”Regina Viarum” (~teiden kuningatar). 😀 No ilahduttihan kaikki tuommoinen, tietysti. Ja ilahdutti, että meillä oli oikein hyvä ja juhlallinen, rento ja rauhallinen ilta.

Ja että rustiikki kreikkalainen ruoka maistui. Munakoisotahna ja jälkkäri saivat erityisen paljon mainesanoja. Jälkiruokana oli se uusi juttu: lakua, Aura-juustoa, jätskiä ja sitten vähän vielä jatkokehittelyä. Tarjosin ”hillottua” päärynää ja hopeatoffekastiketta. Päärynät jo aamulla kuorin, poistin siemenkodat ja puolitin. Laitoin astiaan, ja kaadoin päälle sokerilientä (n. 3 dl vettä ja 1 dl sokera ja ½ dl sitruunanmehua) ja päärynät saivat lillua päivän. Hopeatoffeekastikkeeseen laitoin pussillisen hopeatoffeita ja 3,3 dl kermaa, jotka lämmitin kattilassa ja hämmentelin niin kauan, että toffeet suli kerman joukkoon. Ja sitten kaikki komponentit samalle lautaselle (kuvaa ei ole, mutta ei ollut annos kovin kauniskaan). Ja punaviiniä oli vielä jäljellä tämän herkun kanssa nautittavaksi.

Itse tykkäsin ihan mahdottoman paljon alkuruokana olleesta spanakopitasta (feta-pinaattipiiras, jonka resepti eilisessä postauksessa), jolle tein itse kehittelemäni kastikkeen. Se meni suunnilleen näin:

Jukurttikastike

1 prk kreikkalaista (huom. ei turkkilaista vaan Arlan Lempi – kreikkalainen jukurtti) jukurttia
½ dl majoneesia
½ dl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi murskattuna
paljon silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria
ripaus (½ tl?) sokeria

Anna tekeytyä jääkaapissa. Tämä oli hyvää myös lihan ja salaatin kanssa.

Juniori maistatti meillä samppanjoita, – olipa jotenkin hassua kun poika ”piti luentoa”. Ja osoitti kyllä asiantuntemustaan.

Samppanjoiden lisäksi meillä oli punaviinejä, jotka olin valinnut Alkon italialaisista uutuuksista. Joukossa yksi kreikkalainen, joka me on jo aiemmin maistettu, eikä se ole kehno ollenkaan, ja sitten yksi Brunello, jonka ostimme Montepulcianossa kesällä 2010. Runsaahko ruoantarjonta viinien ohessa varmasti vaikeutti tunnistamista, mutta ei kreikkalainen erottunut muita huonompana, ja brunello oli ehkä vähän pettymys. Mutta yksi ylitse muiden oli Valdifalco. Syrah-rypäleen pippurisuus oli juuri sopivaa, muutoin mukavan ”paksu” punaviini eikä mitään tiukkoja tanniineja. Kiitettäviin pisteisiin se ylsi ja varauksettoman suosion se sai. Ihan kuten samppanjoissa ”Heikkisen Kalle”. Aina vaan hyvä, aromikas, voimallinen, eloisa, Charles Heidsieck.

Luigi Einaudi Dogliani 2016 (17 €)
Dolcetto, DOCG Dogliani (Piemonte)
Täyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, kevyen viikunainen, mustapippurinen, yrttinen

Valdifalco Loacker Lodolaia Syrah 2013 (34,50 €)
Syrah, IGT Toscana
Täyteläinen, tanniininen, mausteinen, pippurinen, tamminen

Gaia Monograph Agiorgitiko Syrah 2016 (13 €)
Agiorgitiko Syrah, PGI Peloponnese
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, kirsikkainen, kevyen mustikkainen, hennon mustapippurinen

Brunello di Montalcino Il Vino dei Poeti 2005 (35 €)
Sangiovese, DOCG Brunello di Montalcino (Piemonte)
Roteva, tanniininen, intensiivinen ja jo kehittynyt perustason Brunello

Menicucci Governo All’Uso Toscano 2014 (21,16 €)
Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, marjainen, vaniljainen, karhunvatukkahilloinen

Menicucci Il Principe Toscana Rosso 2014 (21,16 €)
Sangiovese, Merlot, Cabernet Sauvignon, IGT Toscana
Täyteläinen, keskitanniininen, mokkainen, luumuinen, mausteinen

Huolimatta siitä, että olen FB:ssa poistanut omasta profiilistani syntymäpäivän näkymisen kaikille, menin töppäämään kun vaihdoin reissussa otetun kuvan profiilikuvakseni. Muutenhan kaikki meni hyvin, mutta hölmö kirjoitin kuvatekstiksi ”uuden vuosikymmenen kuva”. No sittenhän se pian myös facekansalle paljastui, että olen vanhentunut ja alkoi onnittelujen ja peukutusten tulva, vaikken sellaista todellakaan ollut ajatellut. Molemmat lapset ovat jo Facesta lähteneet, Pehtoori ei ole koskaan sinne liittynytkään, mutta minä vielä roikun siellä. Mutta kun ne kuvat, haasteryhmät, photoshop-neuvola, Oulu Vintage… Siis onhan siellä paljon hyvääkin.

Ja kun nyt tälle selfieiden linjalle on lähdetty, ja joskus talvella jo lupasin kuvan uusista rilleistäni, niin laitanpa nyt vielä omakuvan tännekin. Samalla tulee taas se vuosittainen ”muotibloggaus”. Kerroinhan aiemmin, että ostin reissuun monta uutta ei-mustaa vaatetta, mm. Balmuirin ihanan huivin. Ja sitten eilen vielä hankin uuden Yo zen -kaulakorun. Ennestään minulla onkin jo musta, mutta nyt rillien väriin sopiva uusi. Yo Zen on meidän ”naapurintytön” (nyt jo aikuinen, ja kujalta pois muuttanut) luomuksia, siksikin ja muutenkin niistä pidän.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kreikkalainen juhlailta

Tänään on viinikerhon maisteluilta meillä. Vähän kuin synttäreideni merkeissä ja Kreikan matkan jälkimainingeissa tein (taas 😉 ) oikein illallismaistelun. Ja teemana Kreikka. Kreikka on teemana kutsuissa, väreissä, kattauksessa, musiikissa, ruoassa – mutta ei viineissä. Ihan viinikerhomme alkuaikoina meillä oli maisteluilta Kreikka-teemalla ja se on ainoa kerta kun liki kaikki hankitut viinit päätyivät Oulunsalon omakotitalon viemäreihin. Mutta annoimme Kreikan viineille myöhemmin uuden mahdollisuuden: me toimme Pehtoorin kanssa Santorinin (vai Halkidikin) reissulta muutamia hyväksi havaittuja, paikallisilta tuottajilta ostettuja, suht. kalliita Asýrtiko-valkoviinejä ja Agiorgítiko-punaviinejä. Kreikassa ne olivat maistuneet vallan makoisilta, viinillisiltä, luonteikkailta ja ties miltä kaikelta positiiviselta. Marraskuisena, pimeänä, loskaisena iltana Oulussa eivät. Taas kerran oli tullut todistetuksi, että viinin maku on kiinni myös miljööstä, ihan kuten se on riippuvainen ohessa tarjottavasta ruoasta ja läsnäolevasta seurasta ja kaikesta elämästä.

Retsinaakin (pihkainen valkoviini) on joskus Suomessa kokeiltu. Eikä se vaan täällä maistu. Mutta tiedättekös? Viime viikon maanantaina, Rodoksen kaupunkiretken lounaalla oli vaan ”pakko” tilata pullollinen (4,50 euroa), ja kun kaikki sitä horiatikien ja kanasouvlakien ja gyros pitojen kanssa maistelimme niin eihän se missään tapauksessa ollut pahaa.

No mutta siis: tänään en maistata kreikkalaisia viinejä, vaan jotain ihan muuta. Ihan minun omia lemppareitani: alkuun samppanjaa ja sitten italialaisa punaviinejä. Tosin ei yhtään Amaronea. Ja sentään yksi kreikkalainen jokerina joukossa.

Ja sitten olenpa järjestänyt yllätyksen: osin myös itselleni. Sanoin Juniorille, meidän samppanja-enthusiatistille, intohimoiselle harrastajalle, nyt myös Alkon myyjänä olevalle pojalle, että saa valita alkuun muutamia samppanjoita (kerhon kassassa on rahaa! 😉 ) ja tulla esittelemään ne. Nyt poika on tämän viikon käyttänyt eräänkin tunnin, illan ja yön seudun oman settinsa perusteluun ja esittelyyn. Sai vaihdettua tämän illan iltavuoron päivävuoroon, niin että tulee suoraan töistä (Alkon työkamppeet päällä 🙂 ) pitämään meille pruuvia.

Samppanjoiden maistelun jälkeen tai oikeastaan ohessa meillä on tarjolla alkupala: Rodoksen lentokentältä ostettuja ihania pistaasipähkinäitä ja pitkästä aikaa tekemääni spanakopitaa. Kreikkalainen pinaatti-fetapiirakka oli yhteen aikaan minun suuria lemppareitani, nyt kaivoin reseptin esiin. Ja tein sille jukurttikastikkeen, yritin sellaista kuin viime viikolla monessa yhteydessä tuli vastaan.

Ja juhlavan alun jälkeen siirrymme sitten rustiikkisempaan taverna-tyyliseen tarjoiluun. Kaikki muu tuttua ja liki arkista, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tein melitsanosalataa. Se on munakoisotahnaa tai salaatiksikin sitä kutsutaan. Ohjeita on kymmeniä, otin ihan suoraan Hellapoliisin blogista. Ja hyvää tuli.

Spanakopita – kreikkalainen feta-pinaattipiiras

3 pkt pakaste- tai tuore pinaattia
250 g fetaa (Patros)
5 munaa
1 sipuli
1 dl oliiviöljyä
pippuria
filo-taikinaa

Silppua sipuli, murenna fera. Yhdistä sipuli, juusto, valutettu pinaatti, munat, pippuri ja 1/2 öljystä.
Levitä muutama filoarkki uunipannuun, voitele jokainen arkki öljyllä ja levitä pinaattiseos päälle. Tee lisää kerroksia (kuten lasagne) ja lado loput filo-arkit päälle, edelleen voidellen öljyllä jokainen kerros.
Paistos uuniin kolmeksi vartiksi, noin 200 astetta. Yhtä hyvää lämpimänä ja kylmänä.

Kastike spanakopitalle (ei välttämätön, mutta hyvää).

Jukurttikastike

Anna tekeytyä jääkaapissa. Tämä oli hyvää myös lihan ja salaatin kanssa.

Munakoisosalaatti ~melitsanosalata

2 munakoisoa
1 salottisipuli
2 tl suolaa
ripaus cayennepippuria
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
½ dl jogurttia tai majoneesia (laitoin molempia pari rkl)

Puolita munakoisot ja laita ne uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kupera puoli ylöspäin. Pehmennä 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. (annoin paahtua, ja saada vähän väriäkin).
Lusikoi pehmeä munakoisotäyte tehosekoittimeen. Heitä kuori pois.
Lisää kuorittu salottisipuli, suola, cayennepippuri, kuorittu valkosipulinkynsi, sitruunamehu, mustapippuria myllystä ja jogurtti tai majoneesi.
Pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja tarjoa!

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Hyvin paljon hyvää

Toki on ollut juttuja, jotka ovat menneet vähemmän hyvin, mutta kirjaan vain positiiviset asiat.

Huolimatta että valvoin eilen pitkälle yli puolen yön, olin tänään hereillä aamukuudelta. Reippaana. (Mihin?)
Pehtoori oli tehnyt aamiaisen (kuten aina silloin kun herää minuakin aikaisemmin. Siis aamupuuro oli taas kerran hyvää).
Kuvatoimisto Vastavalosta ei pahoja uutisia – vielä.
Sähköposteissa muutenkin hiljaista – vain päivitys äidin lääkäriltä, ja hyvä uutinen sekin: ei tarvitse lähteä kaupunkiin verikokeisiin .. hoituvat palvelutalossa.
Minulla on aika papa-seulontaan (you know 60 v.), ja menen väärään taloon, ihan viime tingassa, mutta minut neuvotaan kätevästi uuteen paikkaan oikopolkua – ja lopulta olen kaksi minuuttia etuajassa paikalla. Huh!
Olen oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan – tai joku muu on pielessä? Tunnin päästä selviää, ettei nimeäni ole listoilla, mutta SILTI pääsen testiin. Ei uusintakäyntiä!
Vaikka olen pahasti luvatusta myöhässä äidin luoda, hän ei ole ehtinyt hätääntyä, ei soitella, eikä hermostua. Hyvä juttu!
Caritaksen parkkipaikoilla on tilaa, eikä paikallinen syynääjä ehtinyt käydä ennen eikä jälkeen pysäköintiä huomauttelemassa, ei suullisesti eikä kirjallisesti.
Systerin kanssa sovittiin, että tavataan pian.
Vastavalosta aina vain parempia uutisia.
Juniori vie meidät viininmaisteluihin – ei tarvitse lähteä pitkille bussikyydeille vaihteluineen. Ja mikä parasta: Apsu on mukana viemässä meidät Oulunsaloon. Kuinka monta rekkaa ja kaivinkonetta ehdittiinkään bongata matkalla.
Ja Oulunsalossa on kaikkea hyvää mennen tullen.
Oli mielenkiintoinen ”Challenge”. Nyt jo neljästoista. Pehtoori kärkisijoilla, minäkään en kaukana, vaikka monta kertaa olen ollut aika viimeisenä: joko-tai. Palkintosija tai hännänhuippu, tänään kärkipäässä.
Ja parasta tänään: kaikki ihana ”laitakaupunkilainen” ruoka. Sellainen ahvenruoka etten hevillä unohda. Yritän vielä itsekin. Ja illan maistelun viineistä kuulette vielä: australialainen syrah (jonka jopa tunnistin) oli sellaista etten hevin unohda.
Olimme odotettua myöhemmin (about klo 22.30) kotona, mutta hyvissä ajoin.

Karhunlaukka sopii retiisien seuraksi.

Nyt tuntuu että on ollut oikein hyvä, että Apsu tulee huomenna vasta iltapäivällä ….

Niitä näitä Reseptit Viini

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Reseptit Ruoka ja viini

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.