Ruoka ja viini – Sivu 4 – Tuulestatemmattua

Kalaisten maistelujen jälkeen

Viikonloppu. Kuin se olisi alkanut jo eilen.

Meillä oli eilen ruokajuhla: Kalaiset maistiaiset! Siis viinikerho maistelemassa viinejä ja syömässä illallista, jonka teemaksi olin valinnut kalan. Palannen näihin vielä jossain vaiheessa.

Viinien maistelun teema oli ”Italian maakunnat (vol. II)” ja tällä kertaa olin valinnut kaksi autonomista Italian maakuntaa, jotka ovat saaria. Siis Sardinia ja sieltä Vermentino-rypäleestä valmistetut viinit ja Sisilia, ja sen ”Etna Rosso”-viinit.

Kuten – aina – tekemällä muistiinpanoja, opin kirjoittamalla ja muistan paremmin. Nyt kun on aikaa on mukava värkkäillä tällaisia prujuja: Italian maakunnat vol 2

Sardinian vermentinot olivat oikeinkin hyviä. Yllätys siis se. Ja sitten kun en laittanutkaan maisteluun Sardinian cannonauta, jotka olin hankkinut 8wines- kaupasta, koska vähän pelkäsin, että ne olisivat liruja tms. Ja niinpä ostin Alkosta Sisilian Etna Rossoja Nerello Malcalese -rypäleestä (me on joskus juotu oikein hyviäkin siellä ja sieltä…) ja ne olikin, – noh, karkeita, rikkisiä etc. Siis kolme Sardinian Cannonauta jäivät vain katselun asteelle ja hieman pettyneenä maistelimme, ja jätimme pulloihin juomattakin noita Sisilian rossoja. Noh, opimmehan taas uutta.

Klikkaa kuvat auki, näkyvät vähän isompina…

Italian maakunnat vol 2

Ja tänään verkkainen pyörälenkki kaupungin laitamilla. Ja uudella Hartaansillalla! Palaan huomenna kuvin tähän reittiin…

Ruoka ja viini

Juhlaa ja arkea, herkkuja ja huolia

Aika rientää, ajatukset harhailevat, suunnitelmat muuttuvat, syksy tuntuu tulleen. Kuulumisia ja tekemisiä, tuloksia ja kokemuksia.

Paljon on perjantain mökiltä paluun jälkeen uutta ja tekemistäkin ollut. Puolenpäivän jälkeen oltiin jo Oulussa, joten pyöräilyt, puutarha, postit ja kauppa-asiat hoituivat jo silloin.

Lauantaina oli jännä päivä: mummille ainakin. Koululaiset, ja toki myös Juniori ja Miniä, tulivat syömään. Jännää siksi, että Eepi on jo ekaluokkalainen!

Meillä oli ihan uusia juttuja ruokapöydässä: Torin Lihamestarilla oli tiskissä kotimaista suklaahiehoa! ”Suklaahieho saa nimensä siitä, että sen ruokinnassa hyödynnetään kotimaisen makeisteollisuuden ylijäämäsuklaata”. No ei liha kovin suklaista ollut, mutta kyllä siitä hienoisen suklaan vivahteen löysi, ja olihan se mureaa, – Pehtoori malttoi grillata ja maustaa hyvin hienovaraisesti. Henkka Alenin tomaattirisotto ja pari erilaista salaattia sopivat hyvin makumaailmaan.

Ja jälkkäri! Chez Flou´sta hain paitsi tavattoman hyvän patongin myös pistaaricroissanteja ja suklaacroissanteja. Kaikille maistui! Ehdottomasti kannattaa sieltä perjantaisin tai lauantaisin hakea jotain hyvää … Leipomo on vähän vaikea löytää, mutta tässä vinkki: Limingantullin XXL:n parkkipaikan vastakkaisella puolella.

Ehdottomasti kannattaa sieltä perjantaisin tai lauantaisin hakea jotain hyvää … Leipomo on vähän vaikea löytää, mutta tässä vinkki: Limingantullin XXL:n parkkipaikan vastakkaisella puolella.

Viikko on sitten alkanut paljon vähemmän herkullisissa merkeissä. Päivä kerrallaan taas arkea…

Lappi Ruoka ja viini

Metsänantimista hyvää

Tänään on ollut mustikkapiirakkapäivä. Tai oli oikeastaan jo eilen. Pehtoori on muutaman päivän katsellut mökkipihan mustikanvarpuja, joissa on aika lailla marjoja, ja samalla jotain vihjaillut, että olisihan se mukava synttärille saada vanhanajan mustikkapiirakkaa, pullataikainapohjaan – tietysti. Lupauduin tekemään, jos hän itse poimii marjat. Ja niinhän litra purkki mustikoita ilmestyi aika pian mökin tiskipöydälle.

Leivoin jo eilen, on siitä riittänyt tällekin päivälle. Huomiselle jäänee palanen. Pieni palanen.

Toinenkin lähiruoka on ollut tänään pöydässä. Kävimme iltapäivällä etelän suunnalla kulkemassa. Saimme puron etelänpuolen mökkinaapureilta vinkin (ja koordinaatit) kauniista lammesta jyrkkäreunaisen kurun keskellä. Ja kannattihan siellä käydä. Lampi oli jotenkin arvokkaan näköinen, vakaa ja viehättävä samalla kertaa.

Syvä ja kirkasvetinen. Joskus helteellä voisi tuonne patikoida vaikka uimaan.

Poikettiin meno- ja paluumatkalla monta kertaa polulta/metsäautotieltä kauniiseen kangasmetsään, jossa oli helppo kulkea, ja jossa oli koivunpunikkitatteja ja pari herkkutattiakin!

Mökille palattua päivän ruokalista oli muutettava. Löysin lupaavan reseptin netistä, ja sehän osoittautuikin oikein hyväksi. Punikkitattipata on helppo, mutta vaatii vähän aikaa että kunnon kypsennys tekee ruoasta hyvän: punikkitatit menevät helposti vähän vetkuloiksi, ei niin suunmyötäisiksi, mutta ohjeessa on hyvä keino tämä välttämiseksi.

Kuvausvaiheessa en ollut vielä raastanut pecorinoa tattien päälle, mutta kannatti sitä lisätä ruokaan. Teen tätä toistekin.

Illan on ukostanut. Ei haittaa, päinvastoin. Jos huomennakin, niin ehkä maltan pestä ikkunat ja on patikkavapaa. En sitä kyllä kaipaa, mutta kun pitäisi malttaa tehdä näitä vuosihuoltohommiakin.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Lomamatkalla jossain Inarissa …

Jo vain! Jo toisen kerran me teimme sen! Lähdettiin lomalta lomalle – mökiltä Inariin hotelliasukkaiksi.

Koronasyksynä 2021 teimme vähän vastaavan jutun ensimmäistä kertaa. Silloin ohjelmassa oli päiväpatikat Inarista Joenkieliselle ja Otsamolle. Tälläkin kertaa vähän suunniteltiin Otsamon huiputtamista, mutta kun eipä ehditty/jaksettukaan ja kun tie kohteen juurelle on tällä kertaa huono, niin luovuttiin Otsamosta ja vaihdettiin se Siidan ulkomuseoalueeseen tutustumiseen. (Palaan siihen kierrokseen myöhemmin.)

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen, perjantaiaamuna olimme mökkiaamussa hereillä jo kuuden jälkeen: matkakuume se nousee pienestäkin reissusta. Vajaan sadan kilometrin matka Inariin aurinkoisessa aamussa sujui joutuin ja mukavasti, ja perillä kohteessa olimme yhdeksän jälkeen.

Reissun pääkohde oli Pielpajärven erämaakirkko, jossa on käyty kerran aiemminkin: ihan tuossa lähimenneisyydessä (2010!). Tällä kertaa oli koko ajan vähän sellainen kaiherrus – tai sittenkin tosiasioiden hyväksyntä – että, saattaapa olla viimeinen kerta. kun täällä ollaan. Mutta eihän sitä tiedä…

Joka tapauksessa: erämaakirkkoon Inarin saamelaiset 1700- ja 1800-luvulla eivät piipahtaneet, eivät varsinkaan kesäisin, jalkapatikalla, vaan siellä oli vain kerran suven aikaan kirkonmenot ja markkinat. Talvikelien, hankien kantaessa, pororaidoilla matkattiin kolmestikin kirkkotuville asustelemaan ja jumalansanaa kuulemaan, tapaamaan muita. Talvella kulku helpompaa järvenselkiä ajellessa.

Inariin, sen nykyiseen keskustaan luterilainen saamelaiskirkko rakennettiin vasta aivan 1800-luvun lopussa. Se tuhoutui talvisodan aikana, ja nykyinen kirkko on vuodelta 1952. Sinne pääsee asfalttitietä, vaikka autolla pihaan, mutta Pielpajärven kirkolle retki edestakaisin kestää hyvinkin neljä tuntia. Matkaa ei ole kuin kymmenkunta kilometriä, eikä reitillä korkeuserojakaan ole paljoa, mutta haasteensa kulussa on.

On se palkitsevaakin. Varsinkin sellaisessa säässä kuin meille sattui. Minuutin kuvakooste kännykkäkuvista tässä.

Eikä tuossa vielä kaikki! Ei se kaikki hyvä, mitä vuorokauden ”irtiotolla”, lomasella, juhlalla, haavella oli meille tarjota. Sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan hieno ”etu”. Saimme yösijan ja illallisen hotelli Juutuassa ja sen ravintola Aanarissa suunnilleen puoleen hintaan.

Hotellin pihaan ajaesssamme vähän mietimme, oliko tämä poro palkattu vai tekoälyllä silmiemme eteen luotu tai jotain muuta outoa?

Joka tapauksessa: Oi, Juutua! Se näkyi ja koski kohisi huoneemme ikkunasta.

Ravintola Aanaar (vuoden 2020 Suomen parhaaksi valittu) on koettu muutaman kerran ennenkin. Eilen nautimme siellä ensimmäistä kertaa viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintola on aika ainutlaatuinen. On ollut ja on edelleen.

En muista, milloin olen viimeksi syönyt noin hyvin kuin eilen.

Ja viinit ja niiden paritus ruoalle, sekä palvelu, saatikka maisema, olivat vähintäänkin suunmyötäisiä, hyviä, uusia (jälkiruoka!! Savusauna! Salmiakki savusi kun sorbettikannen poisti päältä), rehellisiä, raikkaita, kauniita, paikallisia, – – olin välillä sanaton, eikä se ole ihan tavallista!

Poron kanssa tarjottu georgialainen viini, Bedoba Saperavi!! Suosittelen hankkimaan! (Tai tilaamaan omaan Alkoon. Aanaarin ansiosta tätä oli Ivalon Alkossa, ja paluumatkalla kävimme noutamassa mökillekin.

Poroahan meillä syödään verraten usein: ehkä noin kerran kuussa tavalla tai toisella. Aanaarissa jotain melkein ylimaallisen hyvää. Kolmella eri tavalla. Kumpus? Veripalttua (neliö puolukan vasemmalla puolella).

Entäs tuo mustikassa keitetty jäkälä? Melkein liiankin hyvää, makeaa, mutta ah, niin maistuvaa poron ohessa. Ja oikeassa reunassa poronkieltä. Kuin karkkia. Tai parempaa. Rapsakkaa, täyteläistä, hienostunuttakin.

Enpä ennen ole saanut ”pre-dressertiä” enkä tatti-fudgea. Se on kuin Omar-karkki ja sittenkin vielä kymmenen kertaa parempaa, ja makeaa tattia. Tattia ja fudgea. Kyselin, eikö olisi voinut ostaa noista kotiin.

Jälkkäriin ei löydy sanoja. Ajattelin ensin, että tuolllaista kikkailua, hömpöystä. Bavaroisea ja tervaa! Sorbettia ja salmiakkisavua! Kaikkea sitä. Todellakin. Sehän oli ihan taideteos. Ja niin riemullisen makoisaa. Monia, monia vivahteita, kerroksia, tekstuureja, — kuten sanoin, ei sanoja.

Huomaatteko: ei sanoja. Tai sittenkin on. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin. Ehkä 2019 Rovanieemen rotissööri-kapitulissa? Tämä oli hyvä, tämä jää hyväksi muistoksi. Eilinen kaikkinensa. Eikä vähiten Pehtoorin saaman hyvän, helpottavan puhelun takiakin.

Oli hyvä olla eilen, vielä nytkin eilisessä. Ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. Hetken tie on kevyt…

Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlaviikonlopun lopulla

Vain muutamat Oulun kesäiset tapahtumat ovat saaneet meidät osallistumaan; asuntomessuilla sentään kävimme, samoin kesäteatterissa, mutta Qstock ja Kuninkuusravit ovat jääneet väliin. Mutta sentään pyöräilyä ja uimista. Hyvin syömistä. Oikeastaan koko kuukauden 🙂

Mutta on yksi, johon me osallistuaksemme jopa siirsimme mökille lähtöä, jotta varmasti voimme osallistua. Ja se on rotissööripiknik! Tämänkesäinen oli eilen. Olimme Oulujoenrannassa, kauniin kodin ja sen viihtyisän, vehreän pihan suojassa nauttien helteisestä illansuusta ja lähes 30 rotissöörin aveceineen tuomista piknikherkuista. Tänä vuonna teemana oli Cooking with Jazz, Soul`n`food Street Food. Ja mitä kaikkea hyvää saimmekaan syödäksemme.

Toiveena oli kreoliruokaa, ja mielellään myös musiikkia ruoan oheen.

Minä tein Chicago Cheesecaken. Se poikkeaa monista muista juustokakuista siinä, että se tehdään (useimmiten) murotaikinapohjaan, ja juustona on paksu tuorejuusto (Philadelphia), eikä mascarpone kuten italialaisissa juustokakuissa tai rahka/smetana/tuorejuusto-sekoitus, jollainen aika usein on New Yorkin Cheesecakessa.

Mansikat tuskin Chicagossa sen yhteyteen kuuluvat, – kirsikat tai hedelmät ehkä enemmänkin. Minä laittelin mansikoita. Se, miksi juuri tämän tein, on se, että minä en tiedä mitään kreolikeittiöstä/en ole harrastanut kreolikeittiötä, joten oli etsittävä teeman mukaista ideaa muualta. Siis ruoanlaittomusiikkia!

Ja minulle se on ollut ”aina” The Entertainer elokuvasta The Sting. Kuuntelehan! Muistatko elokuvan: Chigacossa Paul Newman ja Robert Redford, seitsemän Oscaria ja nuoruuden jälkiä ainakin minussa. Tämän musiikin tahdissa on edelleen hyvä tehdä ruokaa… Mm. juustokakkua rotissööri-piknikille!

Olen aika varma, että eilisen piknikin menun tarjonnasta löytyy vielä juttuja, joihin täällä palaan.

Ja perjantaina meillä oli myös juhlapäivä: sain mummeilla oikein kunnolla. Pyöräilin aamupäivällä Valkiaisjärvelle, jonne muksut isänsä kanssa tulivat autolla. Olimme vihdoinkin yhdessä uimassa muualla kuin kylpylässä. Kirkasvetinen sympaattinen Valkeinen oli hyvä.

Iltapäivällä sitten vietettiin meillä perheen kesken Miniän synttäreitä. Sen seitsemän sortin salaattia ja grillistä maissia, broileria ja scampeja. Ja synttärikakkuna tietysti mansikka-Brita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vielä!! Juuri äsken palasimme Iskosta, jossa meillä oli viinikerhon maistelut, – ja hyvää ruokaa! Tänäänkään ei tarvinnut itse kokata! Ja parastahan se, että taas tovi ystävien seurassa.

Ei mitään helppo, mutta ah, niin hyvä maistelu. Ja saimme hyvin syödäksemme, uutta tieto viineistä, paljon hyvää ystävyyttä.

Nyt hyvä, juhlinut mieli. Kesä on sittenkin tuonut kontakteja, makuja, iloa. Ja jatkunee samoissa merkeissä. Vaikka nyt palaamme ”arkeen”, juhlaviikonloppu toi hyviä muistoja, makuja ja mielen.

Liikkuminen Ruoka ja viini

Pyöräteillä ja piazzalla helle hellii

Oulussa mitattiin koko Suomen tämän vuoden lämpöennätys, 32,6 astetta, tiedottaa Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.
Ennätys mitattiin torstaina kello 16.01 Oulun lentoaseman havaintoasemalla.⁠

Melkein kolme viikkoa jatkuneet helteet ovat monelle tuskaa, tuskaa eri syistä, hyvinkin ymmärrettävistä syistä. Mutta minulle ei. Varsinkaan kun ei ole tarve, pakko, velvollisuus, työ tai mitään muutakaan syytä pysyä pois ulkoilmasta. Kun ei tarvitse hikoilla helteisissä tiloissa kotona tai töissä, kun ei ole välttämätöntä tehdä mitään muuta kuin oleskella ulkona, puuhailla pihalla, pyöräillä baanoilla, rientää rannoille, istuskella piazzalla ystävien tai perheen kanssa, niin minulle helle sopii oikein hyvin.

Jos aamulenkki siirtyy keskipäivän paisteeseen, niin silloin on hyvä valita reitti, joka kulkee metsien (latupohjat/kuntopolut hyviä) suojissa tai tiheiden tienvarsikasvustojen lomassa. Ja pyörällä kulkiessa käy aina ilmavirta, joka on mukavasti leppeä, joten siksikään paahtava helle ei haittaa. Maantie vaatii kulkemaan, kilometrejä on kertynyt.

Tänään Haukipudas, Virpiniemi, Kellon vanha tie ja välillä asfaltti oli kyllä kuumaakin! Reilun parin tunnin aikana vettä kului!

Tiistaina kävin Koitelissa, siellä koskenrannalla hyvä nauttia kylmä matkakahvi ja huilata (ja kuvailla) tovi ennen paluuta kotipihalle. Maanantaina ja eilen vähän lyhemmät lenkit; maanantaina lähdin Pehtoorin mukaan anoppia heippaamaan ja eilen vain ”hyötypyöräilyä” aamulla labraan ja Kauppahalliin muikkujen, loimulohipalan ja porolastujen hakuun ja iltapäivällä Korttelileipomosta hapanjuurileipää. Eilen kun oli ”Pienet päivälliset piazzalla”.

Olin kutsunut amicit kesäkuulumisia vaihtelemaan ja samalla syömään kaikenmoista pientä kesäruokaa… Pientä pipertämistä, marinointia tai kastikkeiden tekoa oli, mutta minullahan on vain aikaa! Eikä kukaan valittanut. 🙂 Oli oikein mukava ilta ja maailmaakin tuli taas parannettua.

Reseptit Ruoka ja viini

Kesäruokapöydässä

Ruoka on kesälläkin ilo, ja tarviihan sitä ihan että jaksaa… 🙂

Tomaattirisotto. Hassua etten (kai) ennen ole sellaista tehnyt. En, vaikka sekä tomaatit että risotot ovat ehdottomia herkkujani. Eilen tein. Ja tietysti Henkka Alenin ohjeella. Henkan italialaisista kokkailuista tykkään muutenkin, ja onhan hän ”Mutti-lähettiläs”. Siis keskellä kotimaisten tomaattien sesonkia tein risoton tölkkitavarasta. Ja kyllä, kyllä se kannatti.

Tomaattirisotto Henri Alénin tapaan

Oheen Lihamestarilta ostettu muutama siivu Iberico Serranoa. Italia meets Spania. Lisäksi oululais-ranskalaisen pastisseerian hapanjuurileipää.

Oli hyvää. Kyllä me nautimme. Paljonkin. Ja erityisesti alkuruoka, lisuke. Kirsikka-burrata-salaatti!!! Kuinkahan monta päivää peräjälkeen voisin syödä vain tätä …

Se ohjeen löysin FB:stä.

Ja tässä se. Laitoin meille vain yhden burratan, ja kirsikoita taisi olla neljä desiä. Niin hyvää. Sumak? – Sen voi korvata raastetulla sitruunan kuorella, mutta onnistuin löytämään (kolmannesta kaupasta) aitoa sumakia. Merikoskenkadulla on Itämaisten herkkujen kauppa, ja sieltähän tämäkin, ehkä vähän eksoottinen mauste löytyi. Pikantin lisän antoi ruoalle.

Tänään jatkoa hyvän ruoan viikonlopulle.

Muttista huolimatta, – kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaita. Moneen sopivat. Syön niitä enemmän kuin mansikoita, ja se on paljon se.

Uudenlainen tomaattipiirakka, ja sille pari salaattia, olivat tämän päivän menussa. Ohjeen kaikkia aineksia ei ollut kotona, ei mm. valkosipulisuolaa, joten laittelin omasta penkistä pienen, pienen kokonaisen valkosipulin, ja juuri sekö teki tästä piirakasta tuoksuvan, melkein makean. Niin tai näin: jo tuoksu oli hyvä, ja maku erinomainen.

Tomaatti-juustopiirakan oheen, ukkosen nousua piazzalla katsellen, avasimme valkkarin, joka Alkon mukaan näyttää olevan uutuus, mutta on sitä ollut ennenkin.

Ja ennenkin on todettu hyväksi. Tämän talon punaviini (jota nyt ei ole Alkossa) oli meillä talvella pataruokien kaverina ainakin pari kertaa, ja nyt valkoinen tempranillo oli mitä parhain. Paco Garcia el Yergo Tempranillo Lämmin suositus tälle.

Nyt on kahden hengen ruokaviikonloppu vietetty. Pyöräteillä ja puutarhassa kulutettu kaloreita ja aikaa. Kesän soisimme jatkuvan… myös pohjoisessa, jonne jo mieli taas halajaa, viikon päästä sitten sinne. Toivottavasti.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokaviikonlopulla ….

Juhlaviikonloppu. Juhlaa on ollut sää, liikkuminen ja ruoka.

Meidän heinäkuu on ollut aika ”vähäeleinen”, ei juurikaan ole ollut menoja, ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei juhlia. On ollut kotipuuhia, pieniä projekteja, vain vähän huolta, paljon liikkumista, – ja minulle niin mieluisaa auringonpaistetta. Lämmintä ja leppoisaa melkein koko kuukausi.

Näin ollen: varasimme eiliselle illalle pöydän Uleåborgiin. Kahdelle. Väistämättä, ilolla: oli aika ikkunapesuillalliselle. Helteinen perjantai, jolloin Oulussa on Qstock, ja keskusta täynnä festarikansaa, aurinkoa, musiikkia, iloa ja eloa, oli oikein hyvä lähteä koti-piazzalta ja pyöräteiden kiehtovasta maailmasta 🙂 nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta.

Kannatti. Melkein kuin ystävien luo oltaisiin menty. Ja helteisenä iltana, aittaravintolan liki familiäärissa tunnelmassa naapuripöydässä ”nuoripari” (yli nelikymppisiä kuitenkin) oli hyvin samanhenkinen. Olihan meillä mukava satunnaisesti illan mittaan vaihtaa jokunen sana, tunto ja kokemus.

Eivätkä ravintoloitsijat jättäneet meitä huomiotta. 🙂 Tuttuja jo ovat. Palvelu ehkä vielä aina vain piirun verran parempaa… Any way. Viihdyimme taas kerran. Ja ruoka!!

Kaikki maistui. Yllättäen huomasin taas kerran olevanikin kasvisruokaan kallistuva: eikä se nykyisin, kuten vielä 80-lvulla lyhyen vegetaristikauteni aikana tarkoita hemapa (herne-maissi-paprika)-täytettyjä juustokuorrutettuja paprikoita, vaan ”currylla maustetut peruna-purjosipulikroketit, valkosipulivoissa muhennettua pinaattia ja pinjansiemeniä, kookoskermalla pehmennettyä kasviskastiketta”. Ja minähän tykkäsin. Paljon.

Alkuruokakin (Kirjolohta ”poke style”, soija-yuzukastiketta ja retikkasalaattia) oli hyvin suunmyötäistä, mutta jälkkäri (ruusunmarjasorbettia, pehmeää marenkia ja mantelifinancier).

Ehkä ei ole sanoja! Sehän se oli täyteläinen, monia tekstuureja, mehukkuutta, sopivaa makeutta, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta. Ja kaiken lisäksi erinomaisen kaunis asettelu, pleittaus. (Ja kännykuvahan ei todellakaan tee oikeutta!!)

Hyvillä mielin lähdimme iltakahdeksan jälkeen kohti kotia. Ihan myöhään siis. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja juhlatunnelma jatkui tänään jo aamusta. Oli ”pakko” mennä Festan puolelle ja pihalle nauttimaan kahvi. Ja croissant: Oulussa on nyt toinen ranskalaisen avaama ”pastisserie”. Mon Chou on se eka,) ja tämä toinen Chez Flo on Limingantullissa Alasintiellä. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin: kaikkea hyvää tiedossa.

Pienen brunssin jälkeen lähdin katsomaan, joko vihdoinkin auringonkukka aukeaisi. Ja juuri tänäänhän oli auringonkukan kukkimisen aika.

Ja voi kun tietäisitte, missä aamun jälkeen pyöräilimme ja mitä meillä oli iltapäivällä pihapöydässä. Huomenna kerron… reseptejä tiedossa. 🙂

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kesäjuttuja – traditioiden äärellä

Kesiin kuuluu tiettyjä tradioita. Kesäjuttuja. Kesä ei ole kesä ilman niitä. Tai noh, suunnilleen näin.

Matonpesu on yksi kesäjutuista. Meillä on enää hyvin vähän räsymattoja tai muita painepesurin sietäviä mattoja käytössä (pl. Tuulentuvassa mökillä), joten mattopyykkiä on ollut kesä kesältä vähemmän. Tänään kuitenkin oli sen aika.

Iltapäivällä – aamupäivän pitkähkön, hyvinkin lämpimän pyörälenkin jälkeen – tuntui mahdottomalta vetäytyä sisälle, joten mansikka-jäätelöpallo -lounaan jälkeen Pehtoori laittoi minulle ”pesuareenan” (muovi autotallin eteen asfaltille ja painepesuri käyttövalmiiksi) kuntoon. Kun sain aloitettua, se oli taas kerran mukavaa, hellepäivälle sopivaa puuhaa.

Kesäjuttuja, kesäsapuskoita, sellaisia ”ainakin kerran kesässä” on aika moniakin. Lauantaina yksi niistä: Kokkolan kurkkukeitto! Tein niin ison kulhollisen, että sitä oli alkuruokana sunnuntainakin. Se on parasta pihalla, hyvän juurileivän kanssa. Ohje ja reseptin ”tarina” löytyvät täältä.

Nyt kun maahamme iskee ”HELLEMÖYKKY” (mistä näitä säätiedotusotsikoiden vääntäjiä oikein löytyy!!) tein huomiseksi makuuntumaan toisen jokakesäisen ”must”-keiton: kylmä tomaattikeitto. Tällä kertaa jätin paprikan kokonaan pois ja käytin ihania isoja, makeita pihvitomaatteja. Gazpachon ohje on täällä.

Kesäruoasta puheenollen: eilen kävimme Kauppatorilla syömässä. Viime kesänä Kipparin pizza oli testattavana, ja hyväksi havaittiin. Eilen iltapäivän lopulla pyöräiltiin torille ja valittiin yksi kolmesta kreikkalaisesta pergola-telttaravintolasta: The Big Fat Greek Gyros.

Minulle kreikkalainen salaatti ja muutama dolmades, ja Pehtoorille kana-souvlaki. Ei valittamista, olivat oikeastaan odotusten mukaisia. Annokset valtavia (minä jätin varmaan desin verran oliiveja syömättä), eivätkä mitenkään hintavia (yhteensä nuo + vesipullo = 34 €. Mutta. Ei meistä kanta-asiakkaita, ei edes ”kerran kesässä” -asiakkaita tainnut tulla. Ensi kerralla valitsemme jonkin toisen paikan.

Huominen kesäjuttu voisi olla uiminen meressä. Harkitsen vakavasti, että pyörälenkin lopuksi ajelen Nallikariin.

Niitä näitä Reissut Ruoka ja viini

Hailuodossa ja Oulunsalossa …

Hailuodon retkemme toisen päivän aamu oli sateinen, mutta tyyni. Pöllanlahden rannalla vesilintujen laulu ainoa ääni. Hyvä oli hengitellä.

Aamusoudulle en tohtinut lähteä, vaikka meidän majapaikan rannassa ollut vene olisi ollut käytettävissä. Nautimme hyvän aamiaisen, siivoilimme ja lähdimme vielä katselemaan muutamia Hailuodon nähtävyyksiä.

Organum-teos

”Teos on arvostetun akustiikkataiteilija Lukas Kühnen suunnittelema. – – Veistos koostuu kolmesta erikokoisesta toisiinsa kiinnittyneestä kupolista. Kullakin kupolilla on oma resonanssi, joka vastaa nuottia, ja toimii luonnollisena äänen vahvistimena.”

Punkkipelostaan huolimatta kaunisääniset ystävämme uskaltautuivat kävelemään pellon poikki pientä polkua pitkin teoksen luo: ”Jo joutui armas aika.. ” kuului ja resonoi kauniisti. Luulen, että siitä hetkestä jäi hyvin säilyvä, kantava, kaunis muistijälki pitkäksi aikaa.

Kun kerran Ulkokarvon tien päässä jo oltiin, kävelimme myös Petsamon laiturille. Hailuodon Petsamon satamaan.

Sinne liikennöi Hailuoto-laiva vuodesta 1920 vuoteen 1968, jolloin alkoi lauttaliikenne.

Puolenpäivän aikaan paluumatkalla katselimme lautalta uuden pengertien valmistumista. Vuoden päästä syksyllä lauttaliikennekin sitten loppuu.

Petsamon satamasta kohti Hiukunkarin lauttarantaa kävimme vielä keskipäivän jäätelöllä ja kahvilla.
Eikä missä tahansa kuppilassa!

Kahvila (ja kirppis ja lähituottajaputiikki) Tuulesta Temmattu oli iloksemme auki.

Mehän on – sattuneesta syystä – Pehtoorin kanssa käyty tuonne yrittämässä jo edellisillä Hailuodon reissuillamme, mutta silloin kesäkahvila on ollut kiinni. Tänään ei!

Eikä mitä tahansa jäätelötikkua siellä nautittukaan, vaan KAJOn jätskiä. Sitä voisi jo nimittää vaikka artesaani-, gourmet- ja aitomaitojäätelöksi. Nettisivulla kerrotaan tästä herkusta ja Oulun seudun kaupoista löytyy nautittavaksi. Parasta tietysti Tuulesta Temmatussa. Lauttarannasta on vain muutaman kilometrin matka, kannattaa käydä Lauran pihapiirissä.

Kotiin palattua ehdin iltapäivällä ehdin vielä käydä ”kaupoilla” ja illaksi lähdimme Pehtoorin kanssa vielä takaisin Oulunsaloon, pyöräillen kävimme synttäriviineillä, – ystävien seurassa iltakin.

~~~~~~~~~~~~

Eilen oli ”Tee elämästä kaunista” -päivä. Sellainen siitä tulikin. Ystävyys kantaa ja tekee elämästä paljon kauniimpaa kuin se olisi ilman heitä.