Ruoka ja viini – Sivu 3 – Tuulestatemmattua

Paljon hyvää

Ruokapöydissä on hyvä

Vieraissa pöydissä, vieraita pöydässä: pari viikkoa sitten olimme Oulussa entisten oululaisten, nykyisten helsinkiläisten ystävien kanssa syömässä Oulun Il Puro -ravintolassa. Viikko sitten oululaiset ystävät meillä Oulussa pullapöydässä ja eilen meidän oululaiset (kalaasi)ystävät olivat Lapin mökkimme pirtinpöydän ääressä. Oli jo aikakin, – aikaa edellisestä kerrasta, neljästään tapaamisesta oli jo nelisen vuotta. Ei siis sittenkään vieraita, vaan ystäviä, kalaasiystäviä jo vuosikymmenten takaa.

Nyt maaliskuussa on siis ollut moniakin tapaamisia, ruokapöydissä ystävien kanssa, – viime vuonna asiat olivat toisin. Nyt jo paremmin.

Onnellisena ladulla

Suomi on valittu 9. kerran maailman onnellisemmaksi maaksi. Perusteet siihen ovat monet, mutta keskeistä kuulemma on yhteiskunnallinen vakaus ja vahva hyvinvointiyhteiskunta. Lisäksi tässä yhteydessä mainitaan usein myös resilienssi; siis että kantti kestää ja että on stressin sietokykyä, vaikka ajat ovat/olisivat vaikeat.

En tiedä, mitkä kaikki ovat niitä markkereita, tunnistettavia ja mitattavia juttuja sekä muuttuvia tekijöitä, joilla tutkijat asioita ”onnellisuustutkimuksessa” pisteyttävät, mutta luulen, etten ole ainoa, jolle tässä kuvassa on paljon niitä tekijöitä, joiden olemassaolo vaikuttaa resilienssin ja sitä kautta myös onnellisuuteen. [Pikkuisen ehkä mutkat suoriksi tässä päättelyketjussani, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.]

On aurinkoa, on lunta, on latuja. Mutta on myös mahdollisuus ja lupa hiihtää, on puhdas luonto, sillä ilmastonmuutos ei ainakaan vielä ole vienyt talvea Lapin maaliskuulta, on hiljaisuus ja rauha (niiden kaikissa mahdollisissa merkityksissä). On mahdollisuus lähettää kuvaviesti maisemasta perhechattiin Ouluun ja Järvenpäähän, ja on mahdollisuus saada takaisin kuvia jälkikasvusta. On mahdollisuus hiihtäessä kuunnella haluamaansa kirjaa, aika mediakriittisiä uutisia (ei kylläkään ole ollut halua edes niihin) ja/tai mitä tahansa musiikkia. On mahdollisuus olla tekemättä mitään ja tehdä mitä haluttaa. On mielessä hyviä muistoja viime päiviltä, viikoilta, – vuosiltakin. On toivoa, iloa ja eloa tulevissakin päivissä.

Resilienssiä on. Juuri nyt ja taas tänään: elämä on hyvää.

Täyteläinen viikonloppu

Viikonlopussa Oulussa oli tekemistä, näkemistä, kohtaamista ja kokkaamista mukavasti. Perjantaina illansuuussa pojan perhe oli syömässä. Ja eilen saimme ystäviä (Amici) seuraksemme.

Ja koskapa oli toiveissa/tiedossa, että lähipäivinä lähdemme mökille oli perjantaina monta syytä kierrellä kaupoissa hakemassa ruokatarpeita, herkkuja, viiniä. Perjantaiaamupäivä meni noissa hommissa, ja sitten keittiöön. Ladulle kun ei vesisateessa edes houkuttanut lähteä, joten enemmän kuin mielelläni kaikkea puuhastelin.

Perjantain menussa pääosassa oli gulassi: siis perinteinen lihapata, jonka reseptin ja viinisuosituksen sille bongasin netistä: M. Chapoutier Costières de Nimes Areca 2024 maistui meille aikuisille, pata kaikille, myös lapsille, riisin, Chez Floun patongin ja salaatin kanssa. Jälkkäriksi (tietysti) Nutellapullaa.

Myös eilen oli Nutellapullaa. Olihan tapaamisemme ´teemana´ Pullaa ja punaviiniä. Mitä ihmettä? – Tämä liittyi siihen, että olin jo vuodenvaihteen jälkeen kutsunut ystäviä piipahtamaan, pikaisesti laskiaispullille tai ehkä lasilliselle tai parille hyvää Amaronea, – ettei mitään dinnereitä, saatikka kalaaseja, kunhan toviksi istahdetaan vaihtamaan kuulumisia, kuulemaan ja kertomaan elämänmenosta…

Kun meetinki sitten siirtyi muutamia viikkoja ja kuukauden, toisenkin minä ehdin vähän paisuttaa menua. Toki oli pullaa ja punaviiniä, mutta mascarponerisotto ja paistettu parsa, salaatti tomaattivinegrettellä ja sitruuna-britapiirakka ja ”herkkutarjotin” olivat ehkä päällimmäisinä. Ja toki vuoden 2016 I Castei Amarone della Valpolicella! Kyllä oli kannattanut jemmata sitä: nyt se oli samettista, silti voimallista, herkullisen kirsikkaista, mokkaista, lempeää…

Nutellapullan lisäksi oli myös Sitruuna-Britapiirakkaa. Olihan se kokeiltava: minä sitruunafani pysähdyin kun Instan feedissä tämmönen vilahti.

Sitruuna-Britapiirakka
(ohje on täältä: https://www.instagram.com/reel/DVlEhbVCO3K/ )

Pohja
225 g voita
2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
4 keltuaista
1 muna
4 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
1/2 dl sitruunamehua
1 dl maitoa

Täyte
200 g vaniljarahkaa
2 dl lemon curdia

Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria

Täyte
Sekoita täytteen aineet kulhossa tasaiseksi seokseksi. Lusikoi täyte pohjan päälle. Valmista marenki.

Marenki
Mittaa kulhoon valkuaiset ja sokeri. Vaahdota tukeva, paksu ja kiiltävä marenkivaahto. Pursota tai levitä marenki pohjan päälle. Jos pursotat marengin, tee se löyhästi ja väljästi jotta se riittää koko piirakkaan. Marenki turpoaa hieman uunissa. Paista piirakkaa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenki saa kauniin värin.

Minullahan on tietysti tästä MONTAKIN KUVAA.

Ja herkkutarjotin?! Tähänkin idea Insgramista: Justjennysboards

Kaikkea pientä hyvää.

On siis oltu hyvässä seurassa ja herkuteltu viikonloppuna.

Ja minullahan on tietysti näistä (muitakin kuin tuo kännykkäotos tarjottimesta) kuvat, jopa valmiiksi editoituna. MUTTA: kuvat ovat kovalevyllä. Ja missä on kovalevy? Kotona. Ja me olemme kuin olemmekin nyt jo mökillä!

Aamuyhdeksältä lähdimme kotoa, sulat, liki tyhjät tiet, pilvistä, mukava ajella – vihdoin mökille! Nykyisin kaksi kuukautta pois täältä tuntuu pitkältä ajalta. Ja nyt, kuten aina, tuntui hyvälle tulla tänne. Palaan asiaan …

Ravintolat

Ristorante Oulussa

”Ulkona” syöminen ei ole meille kovinkaan tavallista. Tai noh, tietysti mihin vertaa… Silti, joka tapauksessa on poikkeuksellista, että kaksi kertaa viikon sisällä on käyty Oulussa ravintolassa illallisella. Oulun uudessa Il Puro -ravintolassa olimme viikko sitten helsinkiläisystävien kanssa ja toissa iltana olimme Oulun Viininystävien vuosittaisessa Dionysia-illassa.

Ravintola, voisi melkein puhua ristorantesta, on Lapland Hotells´in yhteydessä, ihan keskellä kaupunkia, tuomiokirkon vieressä. Ravintola on iso: yhteensä varmaankin sata paikkaa. Teemana on ”pohjoisen maut kohtaavat Italian keittiön”. Itse asiassa monessa muussakin Lapland Hotels´n ja Lapin ravintoloissa – sekä meidän La Festassa😅 – on tämä teema.

Molemmilla kerroilla nautimme kolme ruokalajia. Perjantaina minulla Arancini al Tartufo (Herkkutatti- ja tryffeliarancini, herkkutattipyrettä ja basilikaöljyä) (hyvä), puistettua rautua ja veriappelsiinirisottoa (perfetto, rautu oli paistettu täydellisesti) ja jälkkäriksi vain Affogato (ookoo). Muutkin olivat tyytyväisiä.

Tiistaina 32 hengen seurueemme nautti tällaista.

Alkuruoka, poronkieltä (ohuen ohuina siivuina) savumuikkukastikkeessa kapristen kera, oli ainakin minulle uusi tuttavuus. Kieli oli ohutta, tekisi mieleni sanoa hienostunutta, kastike samettista, kaprikset eivät olleet tavallisia etikkapalleroita, vaan mehukkaita ja parmeran kypsää ja vasta raastettua. Tätä voisin syödä monta päivää peräkkäinen alkuruoaksi tai lounaaksi.

Osso Bucco tarjoiltiin risoton kera, – ei suuria tunteita, ei ikimuistuisia makuelämäyksiä, mutta makoisaa, täyteläistä, sopivan tomaattista, mureaa ja ainakin meistä Greco di Tufo oli hyvä pari sille. Talon tiramisu? – Ei valittamista. 🙂 Miksei siinäkin Italia kohdannut pohjoista – kuten vaikka rotissöörikilpailun yhdessä ”perinneruoassa”? 😄🧑‍🍳

Molempina ravintolailtoina seuranamme oli ruokaystäviä, joiden kanssa ei olla pitkään aikaan istuttu saman pöydän ääressä. Nyt oltiin, mikä oli ilo ja vaikutti osaltaan siihen, että jäi paitsi hyvä maku, jäi myös hyvä mieli.

PS. Ravintolassa on puu-uuni, joten pizzallakin siellä kannattanee käydä ja Wolt tuo vaikka kotiin. Ravintolan yhteyteen avataan myös herkkumyymälä, Deli Shop. Epäilemättä piipahdan sitten sielläkin. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Asiat tärkeysjärjestyksessä

Sitruunoiden ja parsan aika

Blogin kevätsiivous on edennyt hitaasti. Päivityshommat ja editointi ovat olleet toissisijaisia tässä jo monta päivää. Mutta hiljalleen. Hiihto, kehonhuolto, telkkari(!!), eilinen Dionysia-juhla Il Puro -ravintolassa (palaan tähän huomenna, lupaan), kukkamultien vaihto ja mitä näitä nyt on… ovat vieneet pois koneen äärestä. Ei vaan ole kovin paljoa huvittanut, ehkä siksikin, etteivät nämä hommat ole oikein luistaneet, joten olen hakeutunut muihin puuhiin. Ja onhan jotain jälkeä sentään jo näkyvissäkin, eikö?

Tähän nyt sitten yksi viikonlopun onnistumisista. Minulla oli jemmassa jo ennen joulua Italian herkut -kaupasta tilaamaani sitruunapastapussin puolikas. Nämä Scialatielli al Limone -pastat olivat molto buono! Tein niistä broilerista ja parsasta meille kahdelle ison pannullisen sunnuntaina (riitti rääppiäiseksi maanantaillekin). Parsakausi tuli siis avatuksi.

Ohjeen pohja oli jostain vanhasta Hesarista(?) leikatusta jutusta. Kirjoittelin ohjeen muokkaillen, ja ruoan voi toki tehdä vaikka pinaattitagliatellestä tai jostain muusta nauhapastasta, sillä scialatielli-pastaa ei taida normikaupasta löytyä.

Tähän nyt sitten yksi viikonlopun onnistumisista. Minulla oli jemmassa jo ennen joulua Italian herkut -kaupasta tilaamaani sitruunapastapussin puolikas. Nämä Scialatielli al Limone -pastat olivat molto buono! Tein niistä broilerista ja parsasta meille kahdelle ison pannullisen sunnuntaina (riitti rääppiäiseksi maanantaillekin). Parsakausi tuli siis avatuksi.

Ohjeen pohja oli jostain vanhasta Hesarista(?) leikatusta jutusta. Kirjoittelin ohjeen muokkaillen, ja ruoan voi toki tehdä vaikka pinaattitagliatellestä tai jostain muusta nauhapastasta, sillä scialatielli-pastaa ei taida normikaupasta löytyä.

KANA-PARSA-(SITRUUNA)PASTA (kuva otsikkokuvassa)

300 g (jyvä)broilerfileitä/leikkeitä
300 g penne-, kierre- tai perhospastaa
kanafondia
3 dl talteen otettua pastan keitinlientä
1 ½ nippua vihreää parsaa
3 valkosipulin kynttä
1 dl lehtipersiljaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
vastaraastettua parmesaania
mustapippuria myllystä

Mausta broiler (suolaa, valkopippuria, sitruunapippuria (vähän), timjamia) ja anna sen maustua ainakin puolisen tuntia. Paista se palat öljyssä pastan kypsyessä.

Keitä pasta kasvis- tai kanaliemessä (vettä + liemikuutio), kunnes pasta on al denteä eli vielä hieman hampaissa tuntuvaa. Valuta valmis pasta, ota keitinlientä talteen kolme desilitraa. Laita valutettu pasta takaisin kattilaan, jossa on tilkka öljyä pohjalla.

Leikkaa parsatangoista puumaiset tyvet pois. Paloittele parsa, jätä nuput kokonaisiksi.

Hienonna valkosipulin kynnet ja persilja huolellisesti. Kuumenna öljyä isolla pannulla ja paista valkosipulia sekä persiljaa keskilämmöllä sekoitellen. Lisää pannulle parsapalat. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää pastan keitinliemi ja anna kiehua vielä pari minuuttia.

Kaada pannulle pasta, pastan keitinliemi, hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori, sitruunamehu, voi ja broileripalat. Rouhi päälle pippuria. Kuumenna ja sekoittele hyvin. Tarkista maku. Tarjoa heti vastaraastetun parmesaanin kanssa.

Bon Appetito!

Isovanhemmuus Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Kymppiviikko – melkein yhtä juhlaa

Kymppiviikko lopuillaan.
Maaliskuun ensimmäinen viikko on ´aina´ollut meillä ´poikkeuksellinen´: jo 70-luvulla se merkitsi Saariselälle matkaamista, asuntovaunuelämää lapsuuden perheen ja sittemmin myös poikaystävän (tunnetaan nykyisin Pehtoorina) kanssa. Koululaisena, lukiolaisena, sitten jo yliopisto-opiskelijana kymppiviikko oli lomaviikko. Virkauralla, opettajana, yliopistossa ja lasten päiväkoti- ja kouluvuosina kymppiviikko oli lomaviikko. Useimmiten pohjoisessa vietetty lomaviikko, muutaman kerran se on vietetty jossain etelän lämmössäkin.

Tänäkin vuonna tämä kymppiviikko on ollut vähän tavallisesta elämänmenosta poikkeava: olihan meillä maanantaina ja tiistaina täällä kaksi oikeasti hiihtolomalaista: nelos- ja ekaluokkalainen, Juniorin muksut, saatiin iloksemme pariksi päiväksi humputtelemaan. Ehdittiin aika paljon: perinteiset brunssit, Talvikkipuistossa luistellen (Pehtoorikin! – minä vain kuvailin), keilaaminen Alppilan radoilla, Eepi oli ihan next levelillä aiempiin kertoihin verrattuna ja minunkin olkapääni oli toimintakuntoinen, jee! Leivottiin yhdessä Nutella-pullia ja pelattiin.

Humputeltiin kaupungilla: lupasin molemmille uusia vaatteita: Eepi sai pinkkinsä, mutta Apsu ei löytänyt mieluista. Ei löytänyt mieluista vaatetta, mutta kuinka poika ilahtuikaan sählytarvikkeista!

Laittelein brunssille ja ruokapöytään lasten mieliruokia, ja toisena päivänä meillä oli uusi ravintolakokemuskin: Haapalehdon Rocket Burger todettiin ruokatarjonnaltaan vähintäänkin riittäväksi, ja toki maistuvaksi – Mäkkärin skippaaminen ei harmittanut muksujakaan. Miljöö on kuin suoraan ”Onnen päivät” -sarjasta. Kaikkihan muistavat Fonzien?

Ravintolan autenttinen miljöö kiehtoi ehkä minua ja Pehtooria enemmän kuin näitä koulukkaita, mutta olihan siellä heille jotain kiehtovaakin, ihan ennenkokematonta! Flipperi! Johan siitä tuli muistoja omilta teini- ja lukiovuosilta!

Juhlaviikkoon on kuulunut myös uusia ruokakokeiluja. Ehkä merkittävin, jakamista vaativa juttu on aamupuuro! Elovena ja ruishiutaleeta ovat olleet meillä jo kauan aamupuuroainekset, joskus riisi-, ohra- tai kaurasuurimopuuroa, mutta nyt ostin lähikaupasta Mustaa kauraa, josta tuli ”Järkyttävän hyvää puuroa”. Se oli pehmeää, muttei liian, se oli täyteläistä, makoisaa, lempeää olematta lällyä. ”Mustakaura on perinteinen suomalainen alkuperäiskaura”. Suosittelen kokeilemaan.

Eilen olimme aikeissa mennä kahdestaan ulos syömään, jonnekin. Ja sattuipa sopivasti, että ystävät, jotka ikäväksemme helsinkiläistyivät melkein parikymmentä vuotta sitten, olivatkin juuri nyt, kymppiviikolla, Oulussa käymässä ja kutsuivat meidät seurakseen uuteen Il Puro -ravintolaan. Huolimatta siitä, että meillä on sinne meno myös ensi tiistaina, lähdettiin tietenkin mieluusti heitä tapaamaan. Ruoka, palvelu ja miljöö olivat hyviä, tervetulleita oululaiseen ravintolamaailmaan. Todella. Italia ja Lappi, tiedättehän; minä ”LappItaliaa” jo vuosikymmeniä harrastaneena ja kokanneena ilahdun tällaisesta tietysti hyvin paljon. Saatikka eilisestä seurasta.

Tämä viikko on ollut myös Talviuinnin MM-kisaviikko. Oulussa on ollut yli 700 talviuimaria* Pohjoismaista, Saksasta, Argentiinasta, Englannista, …. ympäri maailmaa heitä on ollut Raatinsaaren edustalla olevassa ´altaassa´.

Korjaus 8.3. : ”Yli 10 eri matkan ja lajin sekä2000talviuimarin voimin Oulu palaa jälleen talviuinnin historiaan.” (https://wswc2026.fi/fi/)

Neljä kilpailijaa on asunut tässä meidän kujalla koko viikon: meitä vastapäätä on Airbnb-paritalon puolikas, ja sieltä uimarit ovat paksuissa toppavermeissään lähteneet kilpailupaikalle … Muksut eivät halunneet alkuviikosta lähteä katselemaan kisoja, joten kävin tänään yksikseni kilpailuareenalla. Ja tietysti viimeiset uinnit olivat juuri ohi. Mutta paljon kilpailijoita oli vielä paikalla. Laji se on tämäkin!

Kymppiviikko on ”hiihtolomaviikko”, ja ainakin minä olen hiihtänyt. Kaikkinensa hyvä viikko!

Reseptit Ruoka ja viini

Ruokapöytään vaihtelua – ”nettiruokaa”

Nettiruokaa? – Sellaisia ruokia, joihin inspiraatio tai tarkka resepti on tullut netissä vastaan, ja se on sitten innostanut kokeilemaan. Ehkä pari, kolme kertaa kuukaudessa teen jotain uutta ”nettiruokaa”. Nykyisin ehkä vähän harvemmin kuin aiemmin, koska en kovinkaan paljon somessa surffaile, ruokablogejakaan en ole oikeastaan vuosiin seurannut.

Nyt on jaettavana kolme uutta kokeilua, ja vain gyoza/dumplings-paistos on sellainen, joka tuli vastaan vahingossa: sen bongasin Minna Kuukan Instasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Soijasilakat ja piparjuurikastike löytyi kun hakemalla hain, siis googlailin jotain uutta silakkaruokaa. Tämä on kyllä ehkä tarkoitettu illanistujaisiin tai vaikka mökkiterassilla kesäiltana oluen kera nautittavaksi, mutta meillä on nyt muutaman kerran syöty ihan arkiruokana perunoiden ja salaatin kera. Tänään lisukkeena puikulamuusia ja sydänsalaattia, jolle piparjuurikastike sopi oikeinkin hyvin.

Soijasilakat ja piparjuurikastike
(ohje SOPPA 365 – sivulla)

400 g silakkafileitä

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl vettä

Piparjuurikastike

1/4 kurkku

1 pieni salottisipuli

1 dl majoneesia

1 dl kermaviiliä

2 tl raastettua piparjuurta (valmiina kaupasta)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pyörittele silakkafileet kauttaaltaan vehnäjauhoissa. Asettele fileet kalan muotoon taitettuina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
Sekoita soijakastike ja vesi. Voitele silakat soija-vesiseoksella ja laita uuniin paistumaan 45 minuutiksi. Voitele silakoita lopulla soija-vesiseoksella paiston aikana kaksi kertaa, noin 15 minuutin välein. Valmiit silakat ovat väriltään tummia ja rakenteeltaan rapeita.
Kuori ja leikkaa kurkku hyvin pieniksi kuutioiksi. Hienonna salottisipuli. Yhdistä piparjuurikastikkeen aineet keskenään.
Dippaa hieman jäähtyneitä silakoita piparjuurikastikkeeseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toinen uusi ruoka on gyoza*-vuoka.

Kiinalaiset dumplingsit taitavat olla tutumpia kuin gyozat, jotka nekin ovat ohueen taikinaan käärittyjä liha-, kana- tai kasvisnyyttejä. Gyozat kuuluvat ennen muuta japanilaiseen ja korealaiseen keittiöön.

Laitoin tuohon vain yhden Gyoza-pussillisen (Oulun Aasia Marketista), joten olisi kannattanut laittaa vähemmän kookosmaitoa: siten ruoasta olisi tullut enemmän ’vuoka’ tai ’paistos’, nyt ruoka jäi vähän turhan ”keittomaiseksi”. Tämän kanssa tosin voisi tarjota riisiä tai nuudeleita, jolloin paistos toimisi todella sakeana kastikkeena.

Meillä pakkaspäivänä ulkoilujen jälkeen melkein koko iso vuoallinen (ilman riisiä) hupeni kahdestaan. Siis hyvää on.

Tässä resepti aukikirjoitettuna, ja Kuukan Instassa on videokin tekovaiheesta. KLIKS

Gyoza-vuoka

5 dl kookosmaitoa
2–3 rkl punaista currytahnaa
2 rkl soijaa
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl hunajaa
2 valkosipulin kynttä raastettuna
Pieni pala inkivääriä raastettuna sekin

Sekoita yllä olevat keskenään.

2–3 paksoita
2 gyotzopussia

Lisää joukkoon paloiteltu paksoi ja jäiset gyotzit.

Kaada seos isoon uunivuokaan, peittele foliolla ja laita uuniin (+ 200 C).
Ota folio pois 20 min. jälkeen ja kypsennä vielä 10 minuuttia.
Pinnalle oman maun mukaan kevätsipulia, chiliöljyä, korianteria.

Tästä ”viraaliruoasta” on yksi monista reseptiversioista myös ”Kokit ja potit” -blogissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kolmas uusi ruoka on sekin uunissa kypsennettävä ja senkin ohje on netissä, mutta sitä en löytänyt ”vahingossa”, vaan koska surffailin ”Epätrendikkäässä ruokablogissa”. Ja miksi siellä? – Blogia pitää turkulaispariskunta, jonka tapasin Oulun rotissöörien järjestämässä kokkauskisassa tammikuussa.

Heidän blogiinsa olen toki vuosien varrella törmännyt aiemminkin, mikä ei ole ihme, koska se on melkein yhtä vanha kuin tämä minun ”Tuulestatemmattua” ja siellä on valtava määrä makoisien ruokien ja leivonnaisten ohjeita. Suosittelen tutustumaan.

”Helppo ja maukas kana-riisivuoka” [linkin takana resepti] tosiaan on helppo ja maukas ja mausteinen, hyvä niin. Annoksesta riittää isommallekin porukalle.

Kohtahan voi jo ryhtyä suunnittelemaan pääsiäisen tarjottavia, eikö vain? 😊

[Otsikkokuva on syksyn 2016 Japanin matkan kuvasatoa – suosittelen klikkautumaan vanhalle kuvasivulle (ks. mm. sushit!!) Gyozat ja dumplingit ja toki sushitkin tulivat silloin testatuksi ja kuvatuksi moneen kertaan.]

Ruoka ja viini

Viikonlopuksi

Tässä elämänvaiheessa viikonloput eroavat arkipäivistä siten, että on toivoa saada ruokavieraita [ = useimmiten Juniori perheineen]. Ja siten, että kaksin olessammekin syömme ”pitkän kaavan mukaan” vähintään kaksi, jollei kolme tai neljä ruokalajia, joiden oheen kuuluu usein myös viiniä. Niin tänäänkin.

Pehtoori halusi tänään tarjota samppanjaa. Taittingerin samppanja oli kuin piste iin päälle: pitkä prosessi päätöksessä. Mies ilmoitti aamupäivällä lähtiessäni kauppaan, että ”samppanja on kylmässä – ihan vaan tiedoksesi kun sapuskaa suunnittelet”. Näillä saatesanoilla sitten kauppa-asioilla.

Alunprin listalla ollut ’Saltimbocca alla romana’ siirtyi huomiselle, ja tälle päivälle sitten kaikkea pientä, valmistakin. Muttei suinkaan mitään kevyttä! Vaan palsternakka-perunakeittoa [ohje täällä], jossa ”suurehko sattuma” = kylmäsavuolohitartar, ja Chez Floun patonkia.

Välijälkkärinä oli Kalbach-juustoa, pistaaripähkinöitä ja kahdenlaista pistaasisuklaata ja hyväksi lopuksi Chez Floun ranskalaista vaniljapullaa [niin rapeaa!] ja pistaasiwienereitä [tai mitä ne Ranskassa ovatkaan]. Johan oli makua (eikä kovinkaan kevyttä 🙂 ) .

Makoisaa viikonloppua!

Oulu Ruoka ja viini Viini

Hietasaaressa hakemassa ruokahalua

Nythän taas päivät ovat sellaisia, että ulkoilu/liikkuminen ja ruoka ovat ne ”raamit”, joiden puitteissa meidän kahden hengen yhteiselo ja olo ovat tänäänkin rytmittyneet: erikseen lenkillä, yhdessä syöden.

Ulkona

Minulla on taas vaihe, että on päästävä metsään, merenrantaan, hautausmaalle, hiljaisuuteen, omilleni. Suru vaatii sijansa, polkunsa, päivänsä.

– – Nyt on talvi. Oikea, luminen, valkoinen, harmaa talvi. Lunta ei ole paljon, ei kunnolla laduiksi asti, mutta pihoilla ja poluilla, metsissä ja merenrannassa on kaunista, puhdasta, valkoista.

Pyörälenkeillä kuljin siellä suunnalla melkein päivittäin, ainakin viikoittain Toppilansalmen, Nallikarin ja Hietasaaren rannoilla, mutta tänään meninkin sinne puolenpäivän kävelylle.

Hietasaaressa on uusi ”terveysmetsäpolku” ja senkin siinä ohessa tepastelin, ja osa kuvista on sen varrelta.

Enkä nyt oikein tiedä, liekö tuolla ”tervehdyin”, mutta oli siellä pakahduttavan kaunista ja rauhallista.

Lauantain ruokapöydässä

Meillä oli tänään poikkeuksellisesti lauantaina Viinilehden ohjeella ja viinisuosituksella pastaa (fenkoli-lohi). Pasta on yleensä arkiruokaa, mutta tänään tällaista.

Minulla oli valtava fenkoli, lohta säästeliäästi, mutta joku umaami tai muuten vain hyvä maku (ja liikunnan tuoma nälkä?) sai meidät tyhjentämään tämän 4-hengen annoksen kahdestaan.

Pastan kanssa vanha hyväksi havaittu Rheingau Corvers R3. Ei huono. Päinvastoin, viini ja ruoka tukivat taas kerran toisiaan. Viini sai ryhtiä fenkolin ja kerman mausta.

Ja oheen se joulun ykkössalaatti, mutta mozzarellan tilalla aura-kolmion jämät. Melkein parempi kuin mozzarella.

Ja jälkkäri? – En tehnyt mitään, oli vain kaupasta ostettuja Runebergin torttuja. Palaan asiaan. …

Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini Viini

Turnauskestävyyttä vaatinut viikonvaihde

Hyvin ruokapainotteinen viikonloppu vaati turnauskestävyyttä ja tänään sitten oli aikaa ulkoilla!

Perjantaina Oulu2026 kulttuuripääkaupunki avajaisfestareissa ensin Kauppahallissa herkuttelemassa Tervaleijona-gelatolla, minkä jälkeen kotona Juniorin perheen kanssa blinikestit. Lauantai meni Tuunaa perinneruoka -kilpailun finaalissa, minkä jälkeen menimme Pehtoorin kanssa Uleen syömään. Ule on Radisson Blu -hotellin ravintola (ent. Bistro Mesu), joka sai syksyllä Rotissööri-kilven. Kilvenluovutusillallisella emme olleet; taas kerran pohjoisen mökillä kun olen luopunut myös voutikunnan kuvaajan hommista.

Kävimme siis kaksistaan testaamassa Ulen menusta muutamia juttuja. Minulla alkuun Toast Skagen ja pääruoaksi simpukat, Pehtoorilla alkuun porotartar ja pääruokana siikaa kermaisen Sanderfjordin-kastikkeen kera. Toast Skagen oli saaristolaisleivällä, mikä ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Vaikkei pikkelöity punasipuli Skagenissa tavallista olekaan, niin sopipa se silti oikeinkin hyvin. Simpukoiden liemi oli kermainen ja oikein suunmyötäinen. Myös Pehtoori oli tyytyväinen annoksiinsa.

Jälkiruoat jätimme väliin ja päätimme lähteä kaupungille avajaisfestarihulinaan ja ehkä jonnekin drinksulle, olisiko Irish Coffee talvisessa kaupungissa hyvä? – Mehän menimme Jumpruun! Edellinen kerta ehkä 15 tai 20 vuotta sitten. Jumpru, sen patio ja yläkerran Kaarlenhovi oli nuoruusvuosina/opiskeluaikana aika usein paikka viettää kavereiden kesken viikonloppua, vappua, – olenpa siellä viettänyt polttarinikin. 🙂 Tuttu pariskunta sattui olemaan pubin hiljaisemmalla puolella, joka tunnetaan myös ”Jumprun geriatrisena looshina”. Siis siellä tapaavat kai käydä muutkin 70-80-luvun vaihteen nuoret.

Tällä kertaa lähdimme bussipysäkille siihen aikaan kun vuosikymmeniä sitten asetuimme jonoon ravintolan oven taakse. Tai varhemminkin. Kahdeksalta sytyteltiin takkatulta kotosalla.

Ja juhlaviikonloppu jatkui vielä eilen! Oli viinikerho Botrytis Ouluensiksen maistelu Iskossa. Aivan uusia alueita ja rypäleitä! DO Bierzo (rypäle Mencia) ja DO Toro (rypäle Tinto de Toro, joka muualla Espanjassa kulkee tutummalla nimellä Tempranillo). Kaikki maistellut saivat hyviä ja saivat kiitettäviä kommentteja. Pari maistelluista viineistä aion hankkia vielä kotiinkin, ja laittelen sitten kuvia ja tietoja…

Koska viinikerhon yhdeksästä jäsenestä minä olen nuorin, on meillä ikärakenne jo sellainen, että yhä useammin tapaamme kokoontua nimenomaan ”iltapäiväkerhona” 🙂 , joten eilenkin olimme jo kahdeksan jälkeen kotosalla.

Silti minulle kolme päivää vilkasta elämänmenoa ja harrastuneisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä enemmän kuin joulun jälkeisinä viikkoina yhteensä.

PS. Lauantain Tuunaa perinneruoka -kilpailun finalistien reseptit on

nyt julkistettu OULU2026 -reseptit sivulla ja

Kalevassa oli artikkeli aiheesta.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Finaalissa – hyvä kokemus

Finaalissa? – Ei lopun alkua, toivottavasti ei.

Tänään oli rotissöörien Oulun voutikunnan järjestämän reseptikilpailun finaali. Reseptikilpailun idea ja teema oli ”Tuunaa perinneruoka” ja minähän tuunasin.

Tai olen tuunannut tämän jo parikymmentä vuotta sitten. Ohjeen tarinoineen lähetin syksyllä ja aika vastikään kuulin päässeeni loppukilpailuun, ja siellä sitten tänään.

Olipa mukava päivä: ruoka yhdistää, kilpailuhenkisyys oli taustalla, sosiaalisuus läsnä. Ei hampaat irvessä kokkaamista, vaan leppoisaa yhdessä tekemistä.

Kuten jo viikolla kerroin tuomaristo ei todellakaan ollut mikä tahansa makumaistelijoiden porukka, vaan viisi alan ammattilaista:

Ja olipa mukava, kun minulla oli ihan oma kannustusjoukkoni, ei suuren suuri, mutta sitäkin mukavampi, että oli. Muilla ei ollut. 🙂

Kiitos Amicin K. (ja tietty Pehtoori)! Kiitos myös kuvista. Minä kun en ”virkani puolesta” enää rotissööritapahtumissa kuvaa, saatikka silloin, kun itse olen tuunaamassa.

Ja hyvinhän se sitten meni.

Tuomariston arvioitikriteereitä finaalissa olivat muun muassa tuotteen maku, innovatiivisuus, ulkonäkö, ohjeiden selkeys sekä valmistettavuus, tuotteen tausta ja tarina.

Voittajan valitsi ruoka-alan ammattilaisista ja -vaikuttajista koostuva tuomaristo:

Esa Koppelo, tuomariston puheenjohtaja, koulutuspäällikkö, Koulutuskuntayhtymä OSAO, ravintola- ja catering-ala, Conseiller Culinaire
Tuula Kukkola-Räinä, emäntä, Viskaalin tila, Vice-Chargée de Presse
Jarmo Ojala, tuotekehitys, keittiömestari Hätälä Oy, Chef rotisseur
Pasi Ruuskanen, projektipäällikkö, Arctic food lab/Oulu2026
Teemu Talala, lehtori, Koulutuskuntayhtymä OSAO, ravintola- ja catering-ala, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit, puheenjohtaja

Jaettu toinen sija! Meitä kakkosia oli neljä. 😅

Tuomaristo päätyi tällaiseen ratkaisuun, koska piste-ero parhaan ja viidenneksi parhaan välillä oli vain 1,2 pistettä. (pisteitä oli jaossa 80). Voittaja on Turusta asti tullut ”harrastajakokkaaja” – herrasmies (ja ainoa, jolla oli apukokki mukana, olipa mukava tutustua heihin), joka teki nahkiaisnigirin. Ja se oli – vastoin ennakko-odotuksia – todella hyvä!

Nahkiaisnigiri oli hyvä, ellei erinomainen, kuten kaikkien muidenkin annokset, jotka sain maistaa.

Täällä sivulla KLIKS on lisätietoa. Meidän finalistien reseptit julkistetaan lähipäivinä, laitan tiedon sitten…

Keittiössä aamupäivä oli mukava, vastoin odotuksiani yllättävänkin vaikea (omassa keittiössä on helpompi kokata – tänään meni mikron ja yleiskoneen etsimisessä, ammattilaiskeittiön tarpeistojen äärellä yllättävänkin paljon aikaa ja yllättävää tekemistä).

”Meriselityksiä” olisi vaikka ja kuinka, mutta samassa asemassa olivat muutkin, ainakin melkein, joten en ryhdy selittelemään. 🙂 Any way, meillä synkkasi keskenään. Kaikkinensa oli mukava olla finaalissa. Luulen, että on hyvä lopettaa ”kilpailu-ura” tähän antoisaan kokemukseen:

Hilla-tiramisuni on saanut arvoisensa huomion.
Ja olen osaltani osallistunut OULU2026 -kulttuuritarjontaan.
Ruokakulttuuri on parhaimmillaan oikeinkin suunmyötäistä.

PS. Tässä se ”tarina”, jonka liitin kilpailukutsuun:

Reseptin tarina:
Monet pohjoissuomalaiset, ainakin oululaiset, ylioppilas- ja 50-vuotisjuhlat, samoin kesän sukujuhlat, ristiäiset ja muut riennot ovat vuosikymmeniä saaneet kahvipöydän kruunuksi lakkakakun. Sitä on usein pitopöydissä tarjottu myös jälkiruokana. Perinteinen lakkakakku on tyypillinen marjakermakakku.

Tässäkin kakussa on lakkoja (hilloja) ja kermaa, mutta myös vahva italialaisen keittiön vaikutus: ”La Cucina Italia meets hillasuot”.

Tapanani on tuunailla varsinkin lappilaisen ja pohjoissuomalaisen keittiön (perinne)ruokia italialaisin tavoin tai päinvastoin*: yksi näistä ”cross-kitchentuotoksistani” on hilla-tiramisu, joka on oma, laajalti tykätty ”perinneruokani”. Pian parikymmentä vuotta ovat perhe, ystävät ja juhlavieraat hillamisua saaneet nauttia, eivätkä ole kyllästyneet.