Showing: 11 - 20 of 41 RESULTS
Jokaviikkoinen soppamme

Soppien aatelia: gratinoitu sipulikeitto

Itkuhan siinä tuli. Vuolaana valuivat kyyneleet…

Jokaviikkoinen soppamme -projekti on enimmäkseen ollut mukava, itsellekin paljon antava ja opettava, sekä kokkaamisen että kuvaamisen osalta, mutta tänään kyllä homma alkoi melkoisella itkulla, vaikken minä yleensä…

Kaikki alkoi siitä kun lähdin aamupäivällä lenkille ajatuksena kävellä NalliSportin parkkipaikalta kohti Villa Pukkilaa (missä ihmeessä sitten onkaan?), jossa piti olla syysmarkkinat, keskiaikameininkiä, miekkailunäytöksiä, myynnissä satokauden tuotteita (mehuja ja hilloja) etc. Lähdin rantareittiä kuvitellen, että Villa Pukkila on Vaaskiventien varressa. Ei ollut. Kolme varttia tepastelleena otin lopulta puhelimen ja Heren (karttasovellus) esille, ja hupskeikkaa: Villa Pukkila on ihan toisella puolen Hietasaarta. Periksi en anna, semminkään kun on mitä mukavin ilma, – vaikkei paistanutkaan.

Löysin Pukkilan, markkinat ja miekkailunäytökset, palannen niihin huomenna, ja siinä vaiheessa olin jo keksinyt, mitä olisi tänään eturuokana, siis lounaskeitto eli tämän viikon soppa: pitkästä aikaa olisi sipulikeiton vuoro. Se on minun lempikeittojani.

Parin tunnin Hietasaari-kierroksen jälkeen ajoin kotimatkalla kotimarkettiin ja hain kassillisen erilaisia sipuleita, ja eiku kuorimaan ja siivuttamaan niitä. Itkuhan se tuli. Tekniikan maailman -sivuilta löysin näin selkokielisen selityksen sille, miksi sipuli itkettää…

Ilmiö johtuu sipulin solujen hajoamisesta. Solujen tuhoutuessa normaalisti erillään olevat ainesosat pääsevät yhdistymään tehden sipulista potentiaalisen kemiallisen aseen.

Kun sipulin soluissa esiintyvät sulfoksidit yhdistyvät solunesterakkuloissa olevien alliinaseina tunnettujen entsyymien kanssa, muodostuu propeenisulfeenihappoja. Kun muodostunut kaasu saavuttaa silmän sarveiskalvon, käskevät aivot kyynelrauhasia tuottamaan kyyneliä ärsytyksen vähentämiseksi.

Sulfoksideja tai ei, kuorin ja siivutin kahdeksan sipulia ja tein keiton.

SIPULIKEITTO 

kilo sipulia 
4 rkl voita
1½ rkl vehnäjauhoja
1 l Puljonki-vasikanlihalientä (tai vettä ja fondia)
½ pulloa valkoviiniä
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

gratinointiin paahtoleipää ja emmentaljuustooa

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi ja kuullota sipuli vaaleanruskeaksi. Noin 15 minuutin jälkeen lisää vehnäjauhot sekä vasikanliemi ja viini sekä laakerinlehti ja suola.

Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita lopuksi joukkoon mustapippuri ja timjami.

Annostele keitto lautasille/kulhoihin ja asettele keiton pinnalle paahtoleivän palasia ja niiden päälle juustoa. Gratinoi keitto uunissa grillivastuksen alla.

Tämän kanssa olemme aika usein nauttineet joko vettä tai punaviiniä, tänään kokeilimme tuota Sauvignon Blancia, jonka löysin viinikaapistamme. Tehän tiedätte, että minä EN ole SB:n ylin ystävä, joten siksi raskin pullon avata keittotarkoituksiin. Ja sen puolikkaan, joka sopan keiton jälkeen jäi, nautimme ruoan ohessa. Ja sehän oli oikeinkin mielyttävä Sauvignon Blanc, joka tulee Loiren laaksosta. Eikä hintakaan ole paha, 13 – 14 euroa. Tässä ei ollut minusta vastenmieliseltä tuntuvaa yliruohoista tuoksua saatikka makua, raikas, ryhdikäs mutta ei ”nurmikkoinen”. 🙂 Jos on oluen ystävä se sopisi tämän sopan kanssa varmaan kaikkein parhaiten. Minä en ole. Oluen siis, sopan kylläkin. Kuten sanottu, mun lempparikeittoja. Ja ehdottomasti: hauduta vähintään puoli tuntia, mieluummin tunti tai vaikka kaksi. Aina vaan paranee.

Otin samasta sopasta kaksi erilaista kuvaa. Tässä kun ruokakuvaus on nyt hyvinkin ajankohtaista, ja olen Youtuben ruokakuvaus-tutoriaaleja katsellut enemmän kuin aikoihin, olen (taas) huomannut koulukuntaeroja … Nyt on vallalla ”dark food photography” ja minäkin pidän siitä, mutta vain rajallisesti. Ruoka pitäisi kuitenkin ruokakuvauksessa olla se ykkösjuttu, ei se pimeys…. Uusissa keittokirjoissa ihan järkiään on todella tummia, tukkoisia kuvia, joissa sävyt on ihan hukassa, ja varjoja ei ole ollenkaan aukaistu. En tykkää. Kummasta soppakuvasta sinä pidät enemmän? Tosin ovat monin tavoin ihan samankaltaisia, mutta kumpi miellyttää enemmän?

Jokaviikkoinen soppamme Oulu

Punajuuri viikon keitossa

Kasvisten ja juuresten huumassa mennään tänäänkin.

Jo ennen tätä minun ”jokaviikkoinen soppamme” – projektiani minä olen ajatellut keittoja etupäässä juures- ja kasviskeittoina. Ehkä taustalla on koulukeittoloiden hyvät ja huonot kokemukset, parivuotinen vegetaarivaihe elämässäni, ehkä siksi, että juuri keitoissa syksyn sadonkorjuu maistuu parhaiten.

Kasvisruokakeittokirjoja kyllä on, tässä minun top kolmonen, mutta onko soppakirjoja? Onko pelkästään keittokeittokirjoja? Kerro jos tiedät sellaisesta? Minä en ole löytänyt yhtäkään suomenkielistä…

Punajuuresta olen tykännyt aina, ja juuri opiskeluaikana, niinä vegevuosinani punajuuripihvit ja porkkanaraastepihvit/letut olivat juhlaruokaa. Kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviili tuli juuri niihin aikoihin kauppoihin…

Punajuurikeittoa en muista silloin keittäneeni, olisi kannattanut. Tosin silloin en tuntenut, olisiko ollut edes myynnissä, vuohenjuustoa, joka on tämän keiton toinen tärkeä aines. Juuri se tekee tästä gourmetia, samettia, ihan juhlaruokaa.

 

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

2 rkl voita
6  punajuurta
3 jauhoista perunaa
1 punasipuli
7 dl kasvislientä
150 g vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
crème fraicheä annoksiin

Kuori punajuuret ja peruna ja paloittele nei. Kuori ja silppua sipuli. kuullota sipulisilppua voissa viitisen minuuttia.  noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon kasvisliemi, perunat ja punajuuret . Keitä puolisen tuntia. Leikkaa vuohehnjuusto paloiksi, lisää se ja kerma keittoon. Kiehauta ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjolle vietäessä lisää annokseen nokare creme fraichea tai smetanaa… 

Ihan ensimmäiseksi on tuosta ylemmässä kuvassa olevasta viinistä sanottava, että se oli pääruoalle valittu portugalilainen Montoito-viini, ja sen tölväisin muutamaan kuvaan, kun sopi värimaailmaan ;)…  Mutta eipä se sitten paljon muuhun sopinutkaan, ei edes pääruoalle. Joten sellainen negatiivinen viinisuositust; jos näet, jätä hyllyyn.

Mutta keitto! Se oli hyvää, samettista, lempeää, syksyistä, ei liian punajuurista edes Pehtoorin makuun. Sopan peruna ja vuohenjuusto antavat pehmeyttä keitolle. Ja miten ihanan väristä se onkaan!

Ja keitto oli meillä (näin lauantaina) alkuruokana, mutta on tässä mainittava – bonuksena – myös pääruoan lisäkkeestä. Paahdettu palsternakka-juustosalaatti on ”tuliainen” reilun viikon takaisesta vierailusta Karjasillalla viininmaistiaisissa, jossa tätä oli tarjolla. Tästä tuli meillä nyt ”Juhan salaatti”, vaikkakin ohje on alunperin K-ruokaresepti. KLIKS.  Ihan kuin jälkkäriä söis! Makeaa, hyvää, pehmeää, raikasta, makoisaa. Lounasevääksi tämmöisen loput voisin kuvitella. No ei meillä paljon jäänytkään, eikä tarvi töihin eväitä pakata. .. Mutta voinpa suositella makkaran oheen, lihapullien oheen, pihvin oheen, … tai eväslounaaksi tai arjen pääruoaksi. Helposti valmistuu … (resepti)

Ennen kaikkea kokkailua ja kotistudiossa kuvailua, olin aamupäivällä paitsi kaupassa myös kävelemässä Hupisaarilla, hautausmaalla, Intiössä, Värtössä.  Tämä kuva Ainolan puistosta Rauhalan suuuntaan. Oli tyven, vaikkei nyt niin tavattoman lämmin ollutkaan…

Hupisaarilla ruusut vasta nyt kauneimmillaan… Niitä on paljon!

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Eikä rapujuhlia – mutta juhlaa ja katkakeittoa kuitenkin

Miten tässä näin kävi? Mikä se aamulla naksahti, että torilla käydessäni aiottu simppeli, laidunkauden-lopettajais-kasvislasagne-sapuska vaihtui aasialaiseksi viiden ruokalajin dinneriksi?

Aamulla, pitkään (huonosti) nukuttuani, katselin sääkarttoja ja totesin, että ei ole mitään syytä jättää lenkkiä väliin; siis autolla kaupungille ja auto parkkiin, tepastellen tunnin kierros silloilla, saarilla, kaduilla ja sitten torille ja halliin hakemaan tarpeita kasvislasagneen, ja kotiin palattuani hoksaan, että korissa on sitruunaruohoa, korianteria, katkarapuja, graavilohta, riisiviinietikkaa, … Aasiaanhan se on menossa tämän päivän menu!

Ja kunpa olisinkin tyytynyt tekemään thaikeittoa ”jokaviikkoiseksi sopaksemme” ja sen lisäksi vähän sushia, mutta ehei. Joku naksahti, ja niinhän siinä kävi, että kun pikkuperhe neljäksi tuli syömään oli kaikenmoista aasialaista pöydässä: thaimaalaista katkarapukeittoa, japanilaista sushia, kiinalaisia (?) kevätrullia ja korealaista salaattia ja jälkkäriksi eilisen viinimaistelun jälkkärin innoittamana vadelmia ja lakritsikermavaahtoa.

Eihän se ihan näin pitänyt mennä, ja kyllähän sitten päivällisellä oli muutakin yllättävää, mm. samppanja, jolla on tarinansa. Juniori se osaa yllättää… 🙂

Istuksimme kauan ruoan ääressä ja sen jälkeenkin.

Apsu höpötteli omiaan, auttoi mummia täyttämään tiskikonetta, puhua pulputti. Oli oma ihana kaksivuotias.

Taittinger 2006 kului, ja maistui loppua kohti aina vain paremmalta.

Thaimaalainen katkarapukeitto

 

3 rkl seesamiöljyä 
2 rkl raastettua inkivääriä
½ punainen chili
3 valkosipulinkynttä
2 sitruunanruohonvartta
1 rasia herkkusieniä
1 paprika
1 tl punaista thai-curry tahnaa (tämä vaatimaton määrä oli meille hyvä, … talvella voi kyllä tuplata tai triplata…)
4 dl kookosmaitoa
4 dl kanalientä
1 limen mehu
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kalakastiketta
reilusti korianteria
200 g katkarapuja

Pilko valkosipulit, chili ja inkivääri. Poista sitruunaruohon uloimmat, puumaiset osat ja pilko pehmeämpi sisäosa. Paista öljyssä muutama minuutti.

Lisää sekaan sienet ja sitten paprika ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon currytahna ja sekoita hetki. Lisää kanaliemi ja kookosmaito. Kuumenna ja lisää lopuksi (sulaneet) katkaravut. 

Mausta kalakastikkeella, sokerilla, suolalla, limellä ja tuoreella korianterilla. 

 

Ja tässä muut ruoat (poislukien kevätkääryleet jotka eivät kovin kuvauksellisia olleet…

Tämän ohje on täällä

Ja sitten tämä jälkkäri, johon idea eiliseltä. Vadelmia ja oheen tymäkkää kermavaahtoa, jonka sekaan on sekoitettu (suola)lakritsikastiketta. Koristeeksi vähän marenkihippusia, kurkkuyrttiä ja vaniljarouhetta. Annoskuvassa on kermavaahtoa ihan naurettavan vähän, mutta onneksi ”livenä” sitä oli lusikoitavissa paljon lisää…. Ja onhan hyvää!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Parasta pinaattikeittoa metsästämässä

Kippari-Kalle oli se sarjakuvaikoni, jonka esimerkillä meitä 60-luvun lapsia houkuteltiin syömään pinaattia. En kyllä aivan tarkkaan käsittänyt, mitä tekemistä yksisilmäisellä, lihaksikkaalla, piippua polttavalla tyypillä oli pinaattikeiton kanssa, enkä kyllä käsittänyt sitäkään, mitä tämä voimaa uhkunut sälli säilypurkeista söi…

Koulun tai kodin pinaattikeitolla kun ei ollut mitään tekemistä säilykepurkkien kanssa. Ainakaan minun lapsen mielessäni niillä ei ollut mitään tekemistä keskenään. Enkä minä olisi edes tarvinnut Kippari-Kallea heiluttelemaan nyrkkejään, jotta olisin syönyt pinaattikeittoa, sillä pidin siitä. Pidin jopa koulun pinaattikeitosta. Ei mitään ongelmaa, kuten kansakoulun alaluokkien kaverillani An:lla, jolle kerran kolmessa viikossa ollut pinaattikeittopäivä oli itkun päivä.

Kun tämä Jokaviikkoinen soppamme -ideani näki päivänvalon, systeri pyysi, että koetappas kehitellä tai löytää hyvän pinaattikeiton ohje, ja sitähän minä olen tässä reilun puolisen vuotta metsästänyt. Ja juuri nyt kun kauppojen hevi-osastot ja torikauppiaiden laatikot pursuavat toinen toistaan tuoreempia ja värikkäämpiä vihanneksia ja muita sadonkorjuun herkkuja, ei voi olla joka päivä kokkailematta jotain vegeä. Joten juuri nyt oli hyvä päivä keittää pinaattikeitto.

Lupaavan oloinen resepti löytyi Gullichsenien Safkaa (II)-kirjasta. Olennaista on, että se on tuoreesta pinaatista, ei purkista, eikä edes pakasteesta, vaan tuoreesta, ja keitto ilman maitoa.

Ihan pikkuisen muuttelin ohjetta. Oikaisin vähän, ja silti tähän jäi enemmän vaiheita kuin tavalliseen pinaattikeittoon, muttei missään tapauksessa vaikea.

Kyllä oli raikas, ihanan täyteläinen, pinaatille ja hyvässä mielessä terveelliselle maistuva pinaattikeitto. Annoksesta riitti meille kahdelle, ja ohessa oli vielä graavilohi-karjalanpiirakat. Kyllä tähän varmasti olisi pinnalle hyvin sopinut rapeaksi paahdetut pekonikuutiotkin, ehkä ensi kerralla sitten niitä.

Pinaattikeitto

150 g tuoretta pinaattia
1 rkl voita
2 salottisipulia
1 rkl vehnäjauhoja
1 valkosipulinkynsi
6 dl kanalientä 
1 dl kuohukermaa
1 rkl ruohosipulisilppua
2 basilikanvartta lehtineen
suolaa, pippuria, jauhettua muskottipähkinää
2 luomukananmunaa

Huuhtele pinaatti, laita 2/3 siitä lävikköön ja kaada kiehuvaa vettä päälle. Purista vesi pois ja hakkaa pinaatti (myös ryöppäämätön) silpuksi. Sitähän ei ole kuin desi, pari tämän jälkeen. 
Silppua sipulit, kuullota ne voissa pehmeäksi, ripottele pinnale vehnäjauhot, sekoita hyvin, kaada päälle lämmin kanaliemi ja anna kiehua pari minuuttia.
Sekoita pinaatti, silputtu basilika ja ruohosipuli liemeen ja soseuta keitto. 
Lisää kerma, mausteet ja ehdottomasti vähän tai vähän enemmän kuten minä mielelläni teen, muskottipähkinää.

Muskottipähkinän myllyssä olen tuonut Italiasta.. ei ole enää tuoreinta, mutta tuo on todella hyvää, aromaattista. Juuri pinaatti ja porkkanaruokiin sitä usein laitan. Juustogratiineissa se myös maistuu hyvälle.

Toinen, vielä paljon enemmän käyttämäni tuote, nimenomaan näissä keittohommissa on Puljonki. Olen puhunut ja kirjoittanut näistä ennenkin, ja olin Stockan Herkun lähdettyä Oulusta todella huolissani kun Puljonkeja ei tahtonut löytyä mistään. Kunnes hoksasin, että Kauppahallistahan sitäkin saa: Pekurilta kalalientä ja Torin Lihamestarilta lihalientä. Ja on noita nyt tullut muutamiin marketeihinkin, ja Valkeaankin kun asiasta myymälässä kerran kyselin. 😉

Eihän noitä aina raski käyttää, mutta jos haluaa ”premium”- keiton tehdä, eikä ole itsellä pakkasessa valmiiksi keitettyjä liemiä, niin tämmöinen – vaikka maksavatkin moninkertaisesti sen mitä fondiloraus! Ja isosta purkista voi toki käyttää vain osan ja pakastaa. Hyvin on esim. mökillä toiminut kastikepohjina.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Niin etten sitten tänään kesäkuvaretkelle lähtenyt? – ei en lähtenyt, mutta ei johtunut säästä, ei ole edes satanut, vaan tuli taas pari muuttuvaa tekijää. Mutta en ole vielä luopunut ajatuksesta, kyllä elokuu on vielä kesäkuukausi. 😀

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Sadonkorjuuajan sunnuntaipäivällinen

Lieneekö minulla ollut joku kokkausvaje (kaksi edellistä sunnuntaita reissussa), jemmassa monta kokeilematonta ohjetta, se, että systerikin tuli syömään vai mikä kumma, että tein oikein juhladinnerin tänään.

Menu oli kuin paremmissakin pilheissä, – ja aika hyvää oli kaikki. Aloittelin kokkailun lenkiltä ja puutarhahommista palauduttuani paljon ennen puoltapäivää ja kolmelta kaikki oli valmista. Toki kuvailinkin ja katoin pöytää, siivoilin Festaa ja nautin ”ihan hitokseen” kun sain tehdä ja olla rauhassa. Ei kiirettä, ihan omilla ehdoillani, en ollut luvannut mitään erityistä, tein minkä ehdin … Ehkä tämä oli myös jonkinlainen pakomatka maailman pahuudesta; ihan kuin Turkua ei maailmassa olisikaan.

Niin tai näin, harrastelijakokkaaminen on mun juttu. Monessa mielessä.

Ja MENU oli tämmöinen:

Hernecappucino

Grillattua lampaan sisäfilettä hiiligrillistä
Vuohenjuustokastiketta
Kukkakaalipyree
Marinoitua punasipulia
Sienisalaattia
Lehtikaali-rucola-salaattia
Uunitomaatteja

Kirsikka-clafoutis
Tonkapapukermavaahtoa

Visbyn karkkituliaisia

Alkuun hernecappuccino oli mukaelma monista ohjeista, mutta suunnilleen näin nuo pienet kupposet tein. Tämä on nyt se ´rästisoppa´ edelliseltä viikolta. Siis voi tästä tehdä isommankin version. Oikein hyvä pika-hernekeitto on tämä. 😉

Hernecappuccino (4 – 5:lle)

1 pieni sipuli
1 rkl voita
3 dl pakasteherneitä
1 ½ dl kasvislientä
suolaa, pippuria myllystä

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Lisää joukkoon herneet, sekoittele tovi ja lisää kasvisliemi. Kiehauta ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella. Mausta ja kaada kuppeihin. Laita jokaiseen kuppiin teelusikallinen turkkilaista jukurttia tai creme fraichea sekä mintun lehtiä. Pala paahdettua ruis- tai saaristoleipää sopii oheen.

Kukkakaalipyree, jonka tein paahdetusta kukkakaalista (ks. riemastuminen keiton yhteydessä) ei ollut vielä ihan priimaa, mutta söimmepä senkin.

Pehtoori grillasi fileet hiiligrillissä, olin eilen laittanut fileet ”jukurtti-omien-monien-yrttien-ja-valkosipulin marinadiin”. Hassua, ettei meillä ole ennen lampaan tai karitsan kanssa ollut vuohenjuustokastiketta. Tämän yhdistelmän löytämiseksi piti käydä Visbyssä asti, mutta nyt sitä ei unohdeta. En tiedä, miten se oli Värdhusetin keittiössä tehty, mutta minä tein sekoittamalla ”pyramidi”-paketilliseen juustoa puoli desiä ranskankermaa ja vähän ruokakermaa (joka olisi ehkä kannattanut jättää pois), pikkuisen timjamia ja se oli siinä. Siis kylmä soosi. Tulen jatkojalostamaan tätäkin, vaikka hyvää se oli näinkin.

Punasipulin(kin) ohje löytyi torstaisella kampaajareissulla.

Marinoitu punasipuli

Leikkaa kaksi punasipulia ohuiksi renkaiksi, raasta ruokalusikallinen inkivääriä ja lisää se ja puoli desiä öljyä sekä kaksi ruokalusikallista hunajaa ja yksi viinietikkaa, lopuksi mustapippuria ja suolaa. 

Lehtikaali-rucola-salaatti oli täysin omaa tuotantoa: olen vakavasti harkitsemassa, että ensi kesänä laitan lehtikaalta yhden kokonaisen renkaallisen.

Onpa meille ja muille maistunut varsinkin Björckin versio ”kale-salaatista”. (Kuvasta puuttuvat paahdetut pinjansiemenet)

Ja uunitomaatteja olen tehnyt ennenkin, ohje täällä (ja sieltäkin puuttuvat kuvat!! että vieläkin harmittaa se keväinen haaksirikko blogin kanssa. Yli 10 000 kuvaa on hävöksissä!!!).

Ja sitten jälkkäriksi kirsikkapannaria, nyt eri ohjeella kuin heinäkuussa. Tästä piti alunperin tulla karviaispannari, mutta vielä ei Oulun torilla ollut karviaisia, joten avasinpa hapankirsikkapurkin keittiön kaappien perukoilta. Kyllähän tämä kauppansa teki. Oli ehkä parempi kuin se edellinen versio.

Kirsikka-clafoutis vol. 2

(ohje Glorian ruoka- ja viinilehdestä)

½ kg karviaisia tai tölkki hapankirsikoita tai tuoreita kirsikoita
4 kananmunaa 
1 dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä 
½ dl mantelijauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
3 dl maitoa
2 rkl ruokosokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria tai marenkimuru

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Perkaa karviaiset.
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.
Ota kourallinen karviaisia erilleen koristelua odottamaan. Laita loput karviaiset vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna pannarin jäähtyä, jotta se ei valahda vuoasta irrotettaessa. Ripottele loput karviaiset päälle ja koristele tomusokerilla tai murustetulla marengilla.

Ja oheen kermavaahtoa tonkapapuraasteella maustettuna. Ja yrttipenkistä kurkkuyrttiä, sitä nyt riittää!

Ja sitten karkkituliaisten vuoro. 😉

 

En millään muista, ketkä kalaasivieraista toivat voimallisen Riojan punaviinin, mutta joka tapauksessa juuri tänään se avattiin. Sellaisenaan ihan hurjan vahvaa, tuoksuvaa, melkein hyökkäävää, mutta mausteisen ruoan ja lampaan myötä se kesyyntyi ihanaksi elokuun iltapäivään sopivaksi punaviiniksi. Juhla meillä on ollut! Parasta että kaikille maistui, sanoivatkin tykänneensä, että oli mukava, leppoisa yhdessä syömisen ilo.

Jokaviikkoinen soppamme

Kaalikeittoa reissun jälkeen

Viime viikolla jäi soppa keittämättä. Jokaviikkoinen soppamme -sarjassa ilmestynee tällä viikolla siis kaksikin keittoa; yritän viikonloppuna tehdä jonkun alkuruoka- tai ”keittiönterveinen” keiton, jottei jäisi rästejä.

Tämän viikon keitoksi valitsin kaalikeiton. Monestakin syystä. Mutta vaikka yksi syy onkin edes jonkunlainen keventely viime viikon runsaan hyvin syömisen ja jokapäiväisten viinilasillisten jälkeen, niin kyseessä ei ole mikään diettaajien kaalisoppa. Toinen syy on se, että nyt kaali, kuten kaikki vihannekset ovat parhaimmillaan ja yrttipenkissäni on lipstikkaa liiaksikin asti. Kolmanneksi kaalisoppa jatkaa viime viikon keskiaikateemaa sopivasti. Kaali on ollut keskiajalla(kin) hyvin suosittu ruoka-aine.

En kuitenkaan halunnut mitään ihan tavallista kaali-jauhelihakeittoa, vaan vähän muokkailin, ja koskapa jääkaapissa on vielä kalaasien kokkailujen jälkeen japanilaisia maustepulloja ja -purnukoita, tuli tähän keittoon pieni häivähdys myös aasialaisesta makumaailmasta.

Ja tässä on taas yksi keitto, jonka upgradaaminen kouluruoan jälkeen on ehkä paikallaan. Kaalikeittohan oli kouluruokalistan vakiosapuska ainakin koko 60- ja 70-luvun. Olipa liha-kaalimuhennos mukana kun kansakouluissa 70 vuotta sitten aloitettiin maksuton ruokailu. Ensimmäisenä maailmassa juuri Suomessa kouluruokailusta tuli ilmaista; jo sodan aikana (1943) eduskunta määräsi kaikki kansakoulut tarjoamaan koululaisille lämpimän lounaan ilmaiseksi vuoteen 1948 mennessä. Alla ehdotelma, joka tuolloin annettiin koulukeittoloille. ”Mukaeltu luukeitto”? – Mukaeltu? Sitä meillä ei eilen ollut, mutta kuten tiistaille ehdotellaan listalla oli meilläkin tänään lihaa ja kaalta.

 

Kaalikeitto 

1 rkl voita
2 sipulia

400 g jauhelihaa

1 varhaiskaali

4 porkkanaa
2 dl lipstikkasilppua
1 rkl tuoretta timjamia
1 kasvis- ja 1 lihaliemifondi
3–5 rkl teriyakikastiketta
2–4 rkl soijaa
1 litra vettä

Silppua sipuli, kaali ja pieni porkkanat.
Kuullota sipulia voissa, lisää jauheliha ja anna sen ruskistua.
Lisää kaali, ja anna muhia tovi.
Lisää vesi ja fondit ja anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Lisää porkkanat, teriyaki ja soija (suolaa tuskin tarvitsee).

Keitä vielä niin kauan (15 min?), että porkkanoissa on vielä suuntuntuma.

Kuten pikkukuvasta näkyy, on keiton pinnalla pienet kultaiset rasvahelmet. Siis ei mikään dieettisoppa, voinokare ja sika-nautajauheliha nuo renkaat tekevät. Ja ne tekevät myös maun. Ei mitään naudanpaistijauhelihaa tämmöiseen soppaan. Se vaan nitisee hampaissa…

Tarjolle jääkylmää (kupla)vettä ja ruisrevittyä. Ei siitä elokuun tiistain kotiruoka paljon parane. Ihan makean makoisaa tuli tästä. Jos olisin tehnyt vain itselleni (tai kaltaisilleni mausteisen ja tulisenkin ruoan ystäville) enkä myös Pehtoorille ja äidin muonavarastoon, niin olisin laittanut enemmän teriyakia ja ehkä vähän jotain chiliä, tabascoa tai muuta antamaan terävyyttä. Mutta tulihan tässä jo muutenkin taas suomalaista perinneruokaa ”tärveltyä” ilman noitakin…

Lisptikkaa on pienen pensaan verran.

Huomenna palailen vielä viime viikon reissuun, mm. ruoka-asioiden ja Tallinnan osalta… joten nyt jatkuu reissukuvien työstäminen.

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Kukkakaalista jokakesäiseksi keitoksi

Elokuun yksi hyvä puoli ovat vihannesten ja marjojen runsaus ja tuoreus. Meillä kyllä syödään kukka- ja parsakaalia mielellään talvellakin, mutta juuri nythän ne ovat parhaimmillaan. Joten oli aika etsiä Sadun tammikuussa lähettämän kukkakaalikeiton ohje.

”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin aikana on tullut melko monta uutta vihannessosekeittoa kokkailtua, mutta kyllä nyt ollaan asian ytimessä! Tämä oli ihan mahdottoman hyvää, ja basilikaöljy ja rapeaksi paistettu prosciutto nostavat keiton juhlaruoaksi.

Voisinpa hyvinkin ajatella tarjoavani tätä ”keittiön terveisenä” espressokupeista. Tässä on niin vahva, täyteläinen maku, että pikkukipollisessakin maistuu.

Ja se, mikä on tämän koko keiton juju, on kukkakaalin paahtaminen uunissa (vaaleanruskeaksi) ennen kuin se laitetaan soppakattilaan. Paahtaminen antaa keitolle hienon aromin.

 

Sadun paahdettu kukkakaalikeitto ja basilikaöljy

Ainekset (neljälle tai alkuun kahdeksalle)

1 kukkakaali
1 iso sipuli
1 rkl voita
1l kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1 valkosipulinkynsi
valkopippuria
suolaa

1 pkt prosciuttoa

Basilikaöljy

1 ruukku tai nippu tuoretta basilikaa
1 dl oliiviöljyä
1 ripaus suolaa

Laita uuni päälle (150 C). Huuhtele kukkakaali, puolita se ja leikkaa paksuin ruoti pois. Paahda kukkakaalin puolikkaita uunissa noin 35 minuuttia niin, että ne kypsyvät pehmeäksi ja pinta alkaa saada väriä.

Suikaloi prosciutto ja paista pannulla rapeaksi, ja siirrä sivuun odottelemaan. Tee valmiiksi myös basilikaöljy; kulhoon oliiviöljy, ripaus suolaa ja basilikanlehdet. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Kuori ja lohko sipuli ja valkosipuli, ja paista sipuli voissa kattilanpohjalla kullankeltaiseksi ja lisää sitten mukaan valkosipuli. Lisää kasvisliemi kattilaan, ja kun se kiehuu, laita kukkakaali pilkottuna sekaan. Mausta valkopippurilla ja suolalla ja anna kiehua hetki. Kun kukkakaali on pehmeää, soseuta sekin sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kerma. Sekoita vielä kuohkeaksi.

 

Ja ehkä on vielä tarpeen korostaa, että tällä kukkakaalikeitolla ei ole mitään tekemistä sen epämääräisen vaalean keitinvedessään lilluvan kammotuksen, joka myös keitetyksi kukkakaaliksi kouluruokaloissa nimitetiin, kanssa. Ei mitään.

Kukka- ja parsakaaligratiineita olen harrastellut paljonkin, meillä syödään kukkakaalia myös raakana salaateissa, lämpimänä kasvisruokana (Hannen kukkakaali) ja siitä tehdään tortilloja, ja nyt tämän paahtamisjutun opittuani aion kokeilla myös lisäkeruoan tekemistä paahtamalla…

Tiistain ruokapöydässä ei viiniä ollut, eikä kukkakaali (ainakaan ilman reilua juustogratinointia) ole mikään viinin paras kaveri, mutta makustelin keittoa miettien, että mikähän voisi olla hyvä vaihtoehto. Ja ihan väistämättä tuli mieleen samppanja, tai noh, kuiva, oikein kuiva, hedelmäinen kuohuviinikin varmasti sopisi. Ehkä jopa rose… Näin kesällä ainakin.

Kuten kuvistakin ehkä voi nähdä, tänäänkin on paistanut aurinko, on ollut kesä. Kun keitto oli sekä etu- että pääruoka ja lopultakin aika kevyt, niin joskopa lähtisi taas Nallikariin kuvailemaan ja tepastelemaan, ja voisi ostaa jätskitötterön jälkkäriksi.  😀

Jokaviikkoinen soppamme

Kesäkeittoa – ei ihan perinteisesti

Nyt se on tehty!

Kesäkeittopäivä on ollut tänään. Jos rössypottu oli minulle lapsuuden ruoka, jota en edes tämän ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin puitteissa mitenkään mielelläni halunnut syödä, mutta söin kuitenkin, niin Pehtoorille kesäkeitto on ollut (maksakeiton lisäksi) soppa, jota hän ei olisi keittiössämme halunnut keitettävän. Onpa tainnut olla Pehtoorin inhokkiruoka numero yksi.

Mutta minkäs teet? – Soppapäivä ja sillä hyvä.

Totta puhuen en minäkään mikään kesäkeiton ylin ystävä ole ollut, joten pikkuisen perinneruokaa piti taas mennä soveltelemaan. En suurustanut keittoa jauhoilla vaan juustolla. Annos, jonka tein on vähän isohko; tästäkin menee enin osa äidille pakkaseen; tämä jos joku on hänen mieliruokaansa. Muistanpa, kun hänellä oli Markkuun siirtolapuutarhassa oma ”Töllinsä”, jossa eläköidyttyään vietti kaikki kesät, hän keitti kaupunkiasunnossa alkukesästä 10 litran kattilan kesäkeittoa ja roudasi sitten sitä Töllille – eli varmaan viikkoja kesäkeitolla ja graavilohileivillä. 😀

Näin ollen: on siis hieman riskaabelia, että tässä keitossani on sekä sokeriherneitä eikä tuoreista herneenpaloista riivittyjä herneitä, että pinaattia, ja kaiken huippu on tuo juusto! Mutta rohkeninpa kokeilla.

Meille maistui ihan hyvin. Kyllä tämä varmaan kerran kesässä kuuluisi jokaisessa suomalaiskodissa tehdä.

Kesäkeitto

8 keskikokoista perunaa
1 pieni kukkakaali
nippu porkkanoita
1 pss sokeriherneitä
1 pss babypinaattia
7 dl vettä
2 tl suolaa
7 dl maitoa
1 pkt Koskenlaskija-juustoa
silputtua ruohosipulia ja persiljaa
mustapippuria

Rapsuttele perunat ja porkkanat, ja pilko ne. Paloittele kukkakaali. Keitä kasvikset suolavedessä lähes kypsiksi, lisää herneet ja pinaatti. 
Kiehauta maito toisessa kattilassa, ja sulata joukkoon paloiteltu Koskenlaskija. 
Lisää juusto-maito keittoon ja anna kiehua vielä pieni tovi. 
Pinnalle persiljaa ja ruohosipulia silputtuna. 

Ja oheen ruisleipää ja oikeaa suolaista voita.

JOS tykkäisi kotikaljasta, niin se olisi jääkylmänä tähän oheen vasrmasti hyvää. Mutta kun en tykkää. Jääkylmä vesi oli hyvää. 

Soppapäivän lisäksi kaupunkiasioita. Kampaajalla värin (lue: harmaan) päivitys, joten monta tuntia taas siellä. Ja sitten vihdoinkin sain realisoiduksi vanhoja kameratarvikkeita ja nimenomaan sen Japanista ostamani pikkujärkkärin. Tuhannen kuvan ottamisen jälkeen se oli periaatteessa ihan pakasta vedetty ja sain Digitarvikkeesta sentään aika kohtuullisen korvauksen siitä.

Tässä kesäsiivousten hiljalleen edetessä siivoilin toissaviikolla korurasiaani (laatikko se itse asiassa on), ja ”löysin” sieltä yhden hyvin kauniin sormuksen, jonka olen vuosia, vuosia sitten saanut Pehtoorilta. Se on sellainen ”pikkurillisormus”, ja kun minä en semmoista oikein osaa pitää, niin vein sen koruliikkeeseen suurennettavaksi. Työ ei ollut ihan ilmainen, mutta maksoinkin sen ”romukullalla”. Keräsin korurasiasta kaksi paripuolikorvista, yhden teiniajan hopeisen ranneketjun ja yhdet koskaan käyttämättömät Kataloniasta kesällä 1995 ostamani korvikset. Nyt minulla on ”uusi” reilusti suurennettu valkokultasormus oikeassa nimettömässä. Ihana juttu!

Ja juuri kun toissapäivänä sain päätökseen työhuoneeni kirjahyllyn siivoamisen, imuroinnin, kirjojen perkaamisen, ja päätettyäni, että laitan ison kassillinen kirjoja kiertoon ystäville ja loput vien Linnanmaan kirjastoon ”saa ottaa”-hyllyyn… Juuri nyt oli sitten hyvä käydä ostamassa pari uutta kirjaa: ei kesä ole mikään kunnon kesä, jollei ole Donna Leonin uusinta ja paria muuta dekkaria.

Ja päivän ohjelmaan on kuulunut myös Kalaasien valmistelua: ne tosin ovat vasta reilun viikon päästä, mutta on hyvä syy ja tarve valmistella jo nyt!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Talvinen soppa kesäisenä keskiviikkona

Keittoreseptejä netistäkin etsiessäni törmäsin jo kevättalvella ohjeeseen, jonka laitoin jemmaan: ajatuksena tehdä pakkaspäivään sakea soppa. Unohtui.

Tein sen sitten tänään. Keiton alkuperäisohje on Jaelin ”Appelsiineja ja hunajaa” -blogissa, jota aina satunnaisesti vieläkin seurailen. Vähänhän minä taas soveltelin itse, ja mietin vielä, että ehkä limeä tai sitruunaa olisi voinut olla enemmänkin, ainakin näin kesällä tarjottuna.

Indonesialainen maapähkinäkeitto (3 – 4 annosta)

5 dl porkkanaraastetta
3 kesäsipulia (tai nippu kevätsipulia)
6 – 8 valkosipulinkynttä
80 g inkivääriä silputtuna
1 punainen chili
2 dl sokeritonta maapähkinävoita
1 rkl soijakastiketta
1 litra kasvislientä
1 lime (raastettu kuori ja mehu)
(5 kpl kaffirlimenlehtiä)
2 rkl manteli/oliiviöljyä
korianteria

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota porkkanaraastetta alhaisella lämmöllä kunnes se on pehmentynyt. Lisää silputut sipulit, inkivääri ja chili ja jatka kuullottamista viitisen minuuttia.

Lisää maapähkinävoi ja soijakastike, vähitellen myös kasvisliemi. ja lisää kasvislientä vähitellen keittoon. Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää raastettu limenkuori ja mehu kaffirlimenlehdet. Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä ilman kantta noin 40 minuuttia välillä sekoitellen.

Lisää lopuksi keittoon ja pinnalle korianteria.

Tästä tuli tuhtia, mausteista, ”erilaista” keittoa. Kyllä se sopi (melko) viileään kesäpäiväänkin, mutta ehkä on enemmän talven keitto. Ehdottomasti kannattaa kokeilla.

Ohessa meillä oli torilta ostettua focacciaa.

Street Food Fiesta & Choco Festival -ruokatori on nyt Oulussa, ei ole ollut ennen. Kävimmepä kiertelemässä ja katsomassa, ja väistämättä myös jotain tuli ostetuksi: Pecorino Sardoa ei (tietääkseni) Oulusta saa mistään, joten kunnon kimpale tätä lempijuustoani lähti mukaan. Ja nougatia ensi sunnuntain perhepäivällisen jälkkäriksi. Ja sitten focacciaa, joka kyllä oli vähän pettymys. Sitä olisi pitänyt syödä jo torilla, heti ja lämmitettynä. Eikä kotona keiton kanssa.

(klikkaamalla pikkukuvat suurenevat galleriaksi)

 

Jokaviikkoinen soppamme Oulu

Perämeren lohesta jokaviikkoinen soppa

Tällä viikolla Jokaviikkoinen soppamme edellytti käymistä Oulun kauppahallissa, Kellon kalasatamassa, – tai sitten kalastamista Perämerellä.

Nyt kun meidän huushollissa on puoli vuotta joka viikko keitetty ainakin yksi (eri) keitto ja jokaviikko on sopasta kuvat ja ohje täällä Tuulestatemmatussa ollut, oli tänään juhlakeiton aika: lohisoppaa! Mutta ei ihan mitä tahansa lohikeittoa, vaan nimenomaan Perämeren lohesta keitettyä soppaa…

Perämeren lohi on vähän vaaleampaa kuin Norjan lohi, eikä se ole niin rasvaistakaan. Se on hyvää. Siinä on kalan, ei rasvan, maku. Sitä saa aina tässä kesä-heinäkuulla, samaan aikaan kun tulevat uudet perunat, porkkanat, sipulit, herneet. Niinpä teinkin tällaisen kesäisen lohikeiton: torilta uuden sadon vihannekset ja Kauppahallista lohi. Niin ja Jaanan puodista ”Ruisrevittyä” – muuta soppa ei seurakseen kaipaa.

Kesäinen Perämeren lohikeitto

400 g Perämeren lohta
6 perunaa
4 uutta sipulia
3 (pienehköä) porkkanaa
1 dl herneitä
nippu tilliä
8 dl vettä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl voita
6 maustepippuria
6 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
2 kalafondikippoa

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisää mausteet ja fondi.
Kuori ja leikkaa perunat, sipulit ja porkkanat, riivi herneet. Paloittele lohi.
Lisää kiehuvaan veteen perunat, sipulit, porkkanat ja herneet ja keitä lähes kypsäksi.
Lisää joukkoon sitruuna, lohi, kerma ja tilli sekä voi.
Anna kiehua hiljalleen kunnes kala on kypsää (noin viisi minuuttia?).

Sitruunaahan perinteiseen pohjoispohjalaiseen lohisoppaan ei laiteta, mutta tähän kesäiseen versioon sitä halusin kokeilla. Siksikin kokeilla, että pari ammattilais-paistinkääntäjäystävääni usein valittelevat, ettei suomalaisissa keittiöissä aina muisteta, että ruoassa on hyvä olla myös happoa. Eikä sitruuna ainakaan huonoa ollut tässä keitossa, päinvastoin; valkoviinihän tietysti ajaisi saman asian, ehkä ½ dl tähän annokseen olisi sopiva määrä.

Kyllähän se riski tietysti on mennä paikallisia perinneruokia muokkailemaan, mutta rohkenimpa, vaikka lohisoppa jos joku, on Oulun seudun perinneruoka. Sitä on tarjottu häissä (meidänkin) ja hautajaisissa, herrasväen pidoissa ja pitäjänjuhlissa vuosisatojen ajan. Vasta viime sotien jälkeen kun karjalaiset toivat paistinsa ja piirakkansa koko Suomeen, on Pohjanmaallakin karjalanpaisti tullut lohikeiton rinnalle, ehkäpä jopa ohi?

Kyllä tässä on hyvä soppa vaikka viikonlopun ruokapöytään! Huomenna tai ylihuomenna kirjoittelen tänne kesäviinisuosituksia; vakuuttuneena siitä, että taas lämpenee ja alkaahan monilla loma!