Nyt kun olemme reissanneet vuorokauden, olemme sateisessa Lontoossa. Siis edessä vielä lento Helsinkiin ja Ouluun. Cancunissa oli sellainen farssi, joka oli muuttua tragediaksi, että huh. Olimme kolmestaan reilusti kaksi tuntia ennen lennon lähtöä kentällä, jossa oli kuuma! Joimme yhdessä vielä cappucinot ja sitten heippasimme tyttären, joka suuntasi vielä Monterreyhin. Ei viikkoakaan niin nähdään Oulussa! 🙂
Lähtöselvitys avautui ajoissa, mutta se kesti! Jono mateli. Turvatarkastukseen ajoissa. Ja jono mateli. Kävin hakemassa töihin ja nuorelle parille tuliaissuklaat, ja sitten jo tuleekin kutsu portille B9. Pian ilmenee, että kone on myöhässä. Ja on niin kuuma, ettei usein. Ajatuksissani olin vielä aamulenkillä Karibianrannalla, varhain siellä, ja viimeinen uinti meressä – mutta pian palaan ajatuksista jonoon.
Vihdoin päästään koneeseen. Vivaeurobusin koneissa on tummansiniset nahkaiset penkit. Niissä tulee hiki. Mietimme, kuten olemme viikon aikana jo aiemmin miettineet, että merkillisesti täällä hiki ei jää pintaan, ei tunnu likaiselta sitten kun taas viilenee. Joku aineenvaihdunnan juttu?
No istumme siis koneessa puolisen tuntia, minkä jälkeen ilmoitetaan (espanjaksi, niin kuin kaikki kuulutukset), että vaihdetaan konetta… Selevä peli. Ylös, ulos ja terminaaliin. Departures-taulua seurataan silmä kovana, ajat muuttuvat, portit vaihtuvat, kuulutukset espanjaksi, mutta juttelimme muutaman samalle lennolle lähtevän paikallisen englantia taitavan kanssa, joten pysyimme ajantasalla. Lentohenkilöstö kun ei juuri osannut meille mitään kertoa, ainakaan englanniksi.
Jossain välissä taululle tuli tieto, että lento lähtee KAHDEKSALTA ILLALLA!! ja meidän kone Mexico Citystä Lontooseen lähtisi klo 21.45. Siis etsittiin jo mahdollisuutta saada kokonaan toisen yhtiön lentoliput, jotta pääsimme rannikolta pääkaupunkiin… Sitten huhuina kuulimme, että päästään lähtemään ”vain” kolme tuntia myöhässä, mikä meille riittäisi. Tauluille eikä porteille vain tullut mitään tietoa, sitten kävimme taas kerran kysymässä, miten on … ja se viime hetkellä… Suunnilleen kaikki muut olivat jo koneessa, mutta kun kuulutukset on espanjaksi ja lähtötiskin yläpuolella taulussa lukee, että MONTERREY eikä MEXICO CITY kuten pitäisi.
Alla oleva kyltti tarkoittaa siis että kyseessä on lento numero 3149 (ei VIV 1147 kuten näytössä lukee, ja että portilta B17 lähdetään Mexico Cityyn (ei Monterreyhin kuten näytössä lukee) ja että lähtö olisi pitänyt olla klo 13. 00 eikä klo 15.00 kuten näytössä lukee… Mutta eihän blondi tällaista osannut tulkita… 😀 Nyt naurattaa, lauantaina ei.
Me pöhköt emme osanneet moista salakieltä lukea… Joka tapauksessa pääsimme koneeseen, olimme ajoisssa Mexico Cityssä.
Taas kaikki terminaali-turvatarkastus-käytävät-check in -jonot. Olemme viimeisen vuorokauden kävelleet varmasti kolmisen kilometriä jonoissa. Lentokentällä lisätarkastus: huumepoliiseja? Koirat ainakin on mukana ja nuuhkivat kaikkien käsimatkatavarat… British Airwaysin Jumbo tuli ihan täyteen.
Viisisataa ihmistä, valtava kone. Kun se aloittaa kiihdytyksen nousuun, tuntuu että se ei jaksa nousta, massa on valtava, kone tärisee, huojuu, mutta kun olet laskenut kolmeenkymmeneen kone irtoaa kiitoradasta, siivet notkuu, lento on vaappuvaa, hetken mietit, minkä hiton takia tämmöisen kyytiin koskaan haluatkaan! miksi matkustat… Toivot, että olisi vähän enemmän tilaa, mutta lentokoneen puuhapaketin, jota myös illalliseksi kutsutaan, seuraksi otat punaviiniä ja sitten kuitenkin nukahdat… Ollaan matkalla kotiin.
Viiden tunnin pätkittäisen unen jälkeen heräät, kun jumbo on kunnon turbulenssissa. Tärinäkin on massiivista, välillä tuntuu kuin kone putoaisi kuoppaan, molemmat todetaan, että voisi heittoisuus jo loppua, meksikolaiset tekevät ristimerkkejä, mutisevat ave mariaa, … eikä keskellä Atlanttia ollut turbulenssi sitten onneksi kestä kuin varttitunnin. Laskeudumme ajallaan Lontooseen.
Nyt suljettava läppäri, portti Finnairin lennolle avautuu pian… Ja huomiseksi ehdittävä töihin… 😉 !!!
