Oulu – Sivu 45 – Tuulestatemmattua

Tähän on tultu!

Tähän on tultu: kolmekasit teryleenit ei enää mahdu päälle. Ei vaikka et hengittäisikään. Mikä neuvoksi? Aamiaiseksi vain iso kupillinen tummapaahtokahvia ja vaahdotettua rasvatonta maitoa, ihan ohut siivu apfelstruudelia ja sen kanssa nokare rahkaa. Ja sitten ulos ja lenkille. Ihan järjettömän kylmä, mutta ihan kuvauksellisen kaunis sumu. Kävelin pitkästi, hautuumaalta kanavanrantaan ja Ainolaan. Kiertelin ja kuvailin. Parin tunnin lenkin aikana tunsin, kuinka aloin lähetä kokoa 38 (hah!) ja ennen kaikkea tunsin, kuinka ilma lämpeni.

Hautuumaalta ajelin Hietasaareen puutarhalle, ja ostin auton peräkontin täyteen callunoita. Niitä laittelin kotipihalla kesäkukkien tilalle, siivoilin pihaa, enkä voinut välttyä liikkumiselta, hyvää tekevältä liikkumiselta. Sääkin jo suosi. Kaupassakäynnin ja saunan jälkeen ajatus ruoanlaitosta.

Mitähän tekisi, ketähän saisi ruokapöytään? Koko loppukesällä, alkusyksyllä olen ollut kovin laiska, – en ole viitsinyt erityisesti ketään ystäviä tai vähänkään tuttuja ruokavieraiksi kutsua, joten täksikään illaksi ei ketään tulossa. Sitä paitsi nuoriso omissa riennoissaan, äiti ei enää jaksa tulla meille, sisar riiaa viikonloput Vantaalla, … taasko kaksistaan? Ihan suorassa linjassa 38-vaatekoon kaipuun kanssa ehdotan pehtoorille, jotta josko lähdettäisiin testaamaan uusi turkkilainen ravintola Hagia Sofia. Franzénin taloon, jossa viimeksi on ollut Tapas Bar Andalucia, on vastikään avattu uusi ravintola turkkilaisella konseptilla. Eikä pehtoorilla koskaan ole mitään uusia makuelämyksiä vastaan. Siispä sinne.

Olemme vannoutuneita oululaisen ravintola Istanbulin faneja: se on meistä yksi kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, joten lähdimme vahvoin varauksellisin asentein tähän uuteen turkkilaiseen… Ja asenteita oli korjattava.

Ruoka oli hyvää, paljon parempaa kuin viime lauantaina Olimpoksessa, mutta — ei se oikeasti yltänyt Istanbulin tasolle. Mutta vaikka alkuun tilaamamme turkkilaiset kuohuviinilasilliset olivatkin aika karseita: lämpimiä, väljähtyneitä, mauttomia mutta silti hieman epäilyttävän makuisia, olivat sen kanssa tarjottu pita-leipä ja tsatsiki tuoretta, raikasta, makoisaa.

Pehtoorin eturuoaksi ottama feta-leipänen oli aavistuksen taikinan makuinen, mutta meidän molempien pääruoat olivat tavattoman hyviä. Pehtoori kehui karitsankyljyksiä ja minä pidin ”Turkkilaisen kalalautasen” kaikista osista, erityisesti mustakalarenkaista, joita ei ollut kuorrutettu frittitaikinalla ja jotka oli paistettu ”tuoreessa” rasvassa. Kuha oli hyvää, scampit erinomaisia. Jopa ruoalle valitsemamme lasilliset turkkilaista valkkaria (minulle) ja punaviiniä (pehtoorille) maistuivat näiden annosten kanssa.

Eikä ne 38-housut nyt sitten mahdu huomennakaan…

_______________________________

Ja edellinen kuvina.

Ei se tämän kesän lämpö riittänyt haudalla olevien ruusunnuppujen aukeamiseen…
Heinäkuun alussa jo istuttelimme…
Noh, vein tänään sentään lyhdyn sinne…

Ainolassa hääpari palelemassa kuvassa…

Uimaranta-aika todellakin on ohi.

Tässä alla olevassa kuvassa ei vielä näy, mitä myöhemmin hoksasin…

Kivillä istui pikku-ukkeleita… (liekö tämä niitä joista sain vinkin joku viikko sitten..)

Callunat eivät vielä ruusejen ja villiviinin vehreyden keskeltä oikein erotu 🙂

Ja sitten syömään.

Franzénin talon arvokkaassa miljöössä on ravintolan hyvä elää….

Fetaleipänen ei ollut kuitenkaan ihan niin hyvä kuin oli toivottu.

Mutta pääruoka oli ihan erinomaisen hyvää! Ja sitä oli kokoiselleni ihmiselle vähintäänkin riittävästi 😉

Ja sitten vanha juttu: kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.
Ja mielestäni oikeastaan kyllä kannattaakin klikkailla…
Varsinkin tuo ukkeli- ja ruusunnuppu -kuva…
Seitit näkyvät. 🙂

Citypäivä

Aamuyhdeksältä lähdin kierrokselle ja päivä ehti kulua pitkälle iltapäivään ennen kuin kotiuduin.

Pojat (pehtoori ja Junior) lähtivät tuninki-tapahtumaan (autojen tuunaus/hifilaite-happening) ja minä päätin mennä asiointikierroksen ja murmelin luona käynnin jälkeen katsomaan valokuvaaja Caj Bremerin näyttelyn Valvella. Ehdottomasti suosittelen. Olin aika imponoitunut. Sekä kuvista että historiasta. Kuvat ovat paitsi teknisesti erinomaisia, myös oivaltavia ja taitavasti hetken pysäyttäviä, mutta myös erinomainen ajankuva puolesta vuosisadasta (Kekkosen ajan) Suomessa ja maailmallakin. Ehdottomasti suosittelen käymään. Näyttely on avoinna ja ilmainen kaiket päivät syyskuun loppuun asti. *

Valokuvausretkestäni voisin melkein tehdä Kesäkilpailun kaltaisen tunnistusskaban, mutta enpä nyt taida ryhtyä moiseen. Toteanpahan vain, että tuli tänään käytyä ja kuvailtua uusia kohteita Oulusta. Mukavasti kului pari tuntia aurinkoisessa syyssäässä kierrellessä. Tämä puu on Raatinsaaressa, siltojen ”toisella puolen” – siis urheilukenttää vastapäätä. (kuvat kannattaa klikata isommiksi)

Hdr-kuviakin innostuin taas kokeilemaan. Toivoniementie vitonen: meidän asunto 1980-luvulla toiseksi ylimmässä kerroksessa oikealla.

Toivoniemessä asuessa suihkut olivat osa maisemaa…

Tämä allaoleva näkymä on mitä ilmeisimmin hyvä hdr-kuvauksen kohde kesät talvet. Värejä riittää.

Promenadiini kuului piipahdus myös Tähtitornin kahvilassa. Ja sen alla olevasssa kellarissa, joka oli tänään auki.

Kellarissa on pienoisnäyttely, tosi pieni, Oulun linnan historiasta. Tähtitornihan ei ollut osa Oulun jo 1500-luvulla aloitettua linnarakennelmaa, vaan vasta 1870-luvulla rakennetun Oulun merikoulun (joka sijaitsi Lyskan paikalla) rakennuksiin kuuluva tähtitorni. Nykyisen kahvilan, Merikoulun entisen tähtitornin alakerran, kellarin rakenteissa lienee jotain siitä linnakkeesta, jonka Kaarle IX vuonna 1605 määräsi rakennettavaksi.

Kävin rundilla hallissakin, kalajuttuja ruoaksi hakemassa, poikakin kun saatiin seuraksi syömään. Torilla ja muutoinkin kaduilla paljon tuttuja (ilokseni törmäsin hesalaisiin ystäviinkin) ja muutoinkin kaupungissa paljon väkeä liikkeellä. Tänään oli ns. Siivouspäivä: (pop-up) kirppispöytiä ja -kojuja pitkin katuja ja katosten alla kymmenittäin. Teatterin reunustoillakin monta myyjää…

Tänään tuntui ihan kuin Oulussakin olisi ollut oikeasti kaupunkikulttuuria.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
*Valokuvaaja Caj Bremer
Valokuvaaja Caj Bremerin (s. 1929) retrospektiivinen näyttely esittelee hänen tuotantoaan 1950-luvulta lähtien. Näyttelyn on tuottanut Ateneum ja sen on kuratoinut Riitta Raatikainen. Näyttelyn teoksista vanhimmat on otettu 1950-luvun alussa ja tuoreimmat viime vuonna. Teoksista rakentuu yli puolen vuosisadan mittainen valokuvan kaari, jossa lehtikuvien lisäksi on esillä Bremerin perhekuvia ja luontotutkielmia. Aihepiiriensä kautta näyttely luotaa myös suomalaisen yhteiskunnan ja median kehittymistä.
25.8. – 30.9 avoinna joka päivä klo 10 – 20, vapaa pääsy

Historiaa Oulu Valokuvaus

Merikosken kuohut: valokuvausläksyjä ja hiukan historiaa

Kosken kuohut olivat eilen niin vaikuttavia, että tänään menin töiden ja asioilla piipahtamisen jälkeen uudelleen kuvaamaan. Eilen aamupäivällä oli ikävästi pilvessä ja harmaata, mutta tänään illansuussa paistoi aurinko.

Huikeaa. Miten kuohuva vesi, järjettömät vesimassat, vesipärskeet, valtaisa kohina voivatkaan olla niin kiehtovia. Varmaan taas puolisen tuntia siinä katselin ja kuvailin. Jotenkin merkillisen lumoavaa.

Digikurssin läksyissä on tehtäviä liikkeen kuvaamisesta. Siis teinpä läksyjäkin. Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Näkyyhän tässä liike?

Tässä kuvapari, jossa ensimmäisessä yritin pysäyttää liikkeen ja toisessa liikkeen pitäisi näkyä.

Ja tässä toinen sarja samasta teemasta: liike pysäytetty, liike näkyy.

HDR-kuvien tekoa vartenkin otin valotusaikahaarukointikuvia… Tässä yksi – ei niin kovin kummoinen tulos koosteista.

Pärskeet olivat korkeita

Yli 800 kuutiota sekunnissa on paljon. Kohinaa kannattaa käydä kuuntelemassa…

Tiesitkös, että Merikosken voimalaitoksen rakennustöissä käytettiin venäläisiä sotavankeja. Voimalaitostyömaa saatiin vuosikymmenien jahkailujen jälkeen alulle toukokuussa 1939, – pahimmoilleen ennen sodan syttymistä. Sota vaikeutti ja välillä keskeyttikin rakennustyöt. Välirauhan aikana tilattiin turbiinit Saksasta ja voimalaitostyömaalla oli parhaimmillaan yli 300 työntekijää, mutta jatkosodan sytyttyä määrä putosi puoleensataan. Syksyllä 1941 alakanavan tekoon ja pengerrystöihin tuotiin venäläisiä sotavankeja, jotka olivat kuitenkin niin surkeassa kunnossa, että työnteko oli jotensakin tehotonta.

Sodan jälkeen oli sekä raaka-aine- että työvoimapula, eikä saksalaisia generaattoreita kuulunut, mutta lopulta toukokuussa 1948, yhdeksän vuotta jatkuneiden rakennustöiden jälkeen, ensimmäinen (Ruotsista tilattu) generaattori saatiin käyntiin.

Tänään iso osa vedestä virtaa ohi turbiinien.

Yläkanavan vuosi on täällä.

Italia Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kalaasit 2012 vol. II

Onko elämää kalaasien jälkeen? Toki, toki.

Eilen illalla kunhan keihäskisan pronssi oli varmistunut, kisastudioksi muuttunut La Festamme alkoi hiljalleen tyhjentyä. (Vaikea uskoa, että Lontoossa olisi ollut parempi tunnelma… )

Puolilta öin jo olimme pehtoorin kanssa kaksistaan, raivailimme pöytää ja täyttelimme tiskikonetta. Olimme oikein tyytyväisellä mielellä. Kuten tänään ystävien kommenteista ja kiittelyistäkin ilmeni, oli jotenkin poikkeuksellisen rento ilta, yleensäkin tällä porukalla on, mutta eilen jotain erityistä ja sitä paitsi poikkeuksellisen hyvää sapuskaa. Mitäpä muuta sitä hyvältä illalta toivoisikaan?

Ensinnäkin on mainittava muutama sananen tuomisista/synttärilahjoista… Olemme aina koettaneet muistaa sanoa, että ei tuomisia, korkeintaan tuokaa viiniä – ehkä… Mutta nyt ei ollut sanottu mitään, sillä seurauksella, että ne kolot, joita eilen nauttimamme umbrialaiset viinit viinikaappiimme tekivät, täyttyivät ystävien tuomista tuliaisista, ja sitten tuli myös lahjoja/tuliaisia.

Pehtoori sai oman ”juhlakirjansa”; hulppea vihkonen ”Pehtoori ja pehtorius” kyllä ilahduttaa. ..

Sitten saimme tällaisen:

Olemme vielä tänäänkin keskustelleet kumpi tätä käyttää ja mihin tarkoitukseen? Hyvä sillä oli nuoretkin kutsua ruokapöytään: tänään oli näet rääppiäiset ja synttärijatkot. Ja sitten minulle samppanjavispilä? Vai ymmärsinkö oikein, että tämä oli vihje, että jälkiruokien kokoa ainakin lahjan hankkineen harmaan herrasmiehen mielestä voisi vähän kasvattaa?

Eilisten jälkiruokien (Lemon posset, lakujätski, manteli-marenkikakku, italialainen jukurttikakku) ohjeet täällä olenkin jo posteillut. Samoin mustatryffeli-kastike pastalle on ollut täällä. Hieman kyllä arvelutti, että mitähän siitä tykätään; se on kuitenkin ”vähän erilaista, hieman erikoista”, mutta ehkäpä juuri se olikin illan paras ruoka. Monen mielestä ainakin. Umbriasta tilasin (kauppa.umbria.fi – palaan tähän vielä viikolla) mustia tryffelilastuja (Tartufo Nero) ja niistä kastikkeen cappellineille tein ja – perfetto! Se oli tosi hyvää.

Yksi mielenkiintoinen uutuusruoka oli focaccia. Siis ei mikään tavallinen focaccia, jonka tekemiseen meillä on joskus tytär erikoistunut, vaan uudesta Leivotaan-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan tehty peruna-tomaatti-oregano-focaccia.

(kuvassa näkyy, miten otetaan huomioon tomaatiton ruokavalio. Hyvin simppeliä: jätetään osasta ruokaa tomaatti pois. :)) Klikkaa kuva isommaksi, näkyy kesäisen focaccion herkullisuus.

Tämä focaccio on melkein enemmän kakku/piiras kuin leipä, eikä ne pari palaa, joita kahdesta tuollaisesta lautasen kokoisesta focacciosta jäivät, olleet päivän vanhanakaan huonoja, mutta eilen – vähän vielä lämpiminä – focaccion kappaleet olivat erinomaista herkkua. Ja tässä sitten se ohje.

Perunafocaccio oman maan yrteillä (vähän varioin alkuperäisohjetta)

500 g keitettyjä, kuorittuja perunoita
8 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
7 g kuivahiivaa
3 munaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
1 dl oliiviöljyä
pikku tomaatteja
2 – 5 rkl tuoretta oreganoa
sormisuolaa

Soseuta keitetyt perunat. Sekoita niiden joukkoon jauhot, öljy, hiiva, oregano ja suola. Lopuksi munat.
Jaa taikina kahteen osaan ja painele kahteen voideltuun vuokaan.
Kohota leivinliinan alla kolme tuntia.
Voitele leivät oliiviöljyllä, painele taikinaan tomaatit ja ripottele pinnalle tuoretta oreganoa ja sormisuolaa.

Paista keskilämmöllä noin 30 minuuttia.

Tässä uuniin menossa peruna-yrtti-tomaattipaistos, jonka ohje on uudesta Italialaiset mestarit, Carluccio ja Contaldo -kirjasta. Näitäkin vuokia oli kaksi, joten tällekin päivälle jäi vähän. Ja tämä oli tänään parempaa kuin eilen. Niinkuin usein laatikkoruoille käy…

Toisena synttärikakkuna oli Manteli-marenkikakku hillojen ja vadelmien kera. Hillat sopivat paremmin kuin vadelmat. Värinsäkin puolesta. 🙂

Jälkkäriannokset olivat vielä aika pieniä; vispilänhän sain vasta eilen 🙂 Mutta lakujätski oli kyllä tiivistä ja pelitti hyvin sitruunaisen possetin kanssa. Steviaakin piti lautasille laitella, kun sitä kerran on tullut kasvateltua… 😉

Ja sananen viineistä. Viinilistasta tuli väistämättä kilpailu Lungarotti vastaan muu Umbria. Ja aika tasaiseksi se meni. Sikäli kyllä että sekä Lungarottin Torre di Giano, Vigna il Pino 2008 voitti valkoviinisarjan ihan kirkkaasti, mutta Lungarotti Brezza ja Antonellin Grechetto olivat tasapisteissä. Tuo Grechetto miellytti meitä ja monia Villa Francon vieraita jo toukokuussa: siinä on pehmeyttä mutta myös voimaa, persikkaa ja muita hedelmiä tuoksussa, se ei ehkä ole voisuutta eikä pähkinäisyyttä, mutta jotain hyvin miellyttävää viinin pyöreyttä viinin maussa on. Ja sopi erinomaisen hyvin tryffelipastan kanssa, ihan kuin Assisissa Ristorante Pallottassa oli jo toukokuussa todettu.

Punaviineissä San Lorenzolla (Chianti Toscanasta) oli tässä porukassa hyvin paljon tunteilla osuutta asiaan, joten sen saamat kommentit eivät ole ihan objektiivisia :)) Mutta kaksi muuta viiniä kävivät maistelussa hyvin tasaväkisen taiston: (taas Umbria-verkkokaupasta tilattu) Adantin Montefalco rosso (joka on tehty paikallisista Sagrantino-rypäleistä) pärjäsi erinomaisen hyvin Lungarottin palkintoja ja mainesanoja keränneen Sangiovese-viinin Rubesco Riservan kanssa. Kun viinikerhon kanssa maistoimme Rubescon, pohdimme hieman oliko ko. pullo korkkivikainen, mutta ainakaan eilinen pullo ei ollut. Me pehtoorin kanssa pidimme Rubescosta enemmän, mutta aika monelle valmiimpi/kypsyneempi, silti hieman karkea, hiiligrillatun entrecoten makua hyvin mukaileva Montefalcon Rosso sai kannattajia, jopa siinä määrin, että oli ihan pienestä kiiinni että viinirekkaa Umbriasta ei vielä tilattu. :=)

_______________________________

Iltapäivän ihanassa auringossa vielä nuorten kanssa herkuttelimme, mutta pilvisen aamupäivän lopulla kävin lenkillä. Tai siis ajelin autolla Tuiranrantaan ajatuksena kierrellä ja kuvailla jokivarressa, erityisesti menin katsomaan ohijuoksutusta. Ja sinne jäin. Lenkki jäi kovin olemattomaksi. Patoluukut ovat olleet poikkeuksellisen monta päivää auki, poikkeullisen kylmä ja sateinen kesä on saanut aikaan tulvakorkeudet, joten nyt oululaisilla on ollut mahdollisuus nähdä häivähdys siitä, millaista oli ennen kuin Merikosken voimalaitos 1940-luvulla sulki jokisuun… Tässä yksi kuva niistä sadasta jotka tänään otin; huomenissa lisää.

Historiaa Niitä näitä Oulu

Ihan pihalla

Ulkona koko päivän.
Lenkillä tarkastellen lähitienoon pihoja,
kotipihalla, kaupungintalon pihalla, … Ihan pihalla.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oulun kaupungintalo rakennettiin 1880-luvun puolivälin jälkeen, eikä suinkaan kaupungintaloksi vaan Seurahuoneeksi. Uusrenessanssisen rakennuksen eteen nahkatehtailija K. R. Åström (jolla on yksi Oulun hautausmaan komeimmista hautakivistä, isäni haudan ”naapurikorttelissa”) lahjoitti valurautaisen suihkulähteen, johon saattoi kiinnittää hevosen ja jossa oli niille juottokaukalot.

Seurahuoneen rakentaminen oli vielä kesken, kun Ouluun valmistui rautatie (1886) ja rautatien avajaisjuhlallisuudet illallisineen järjestettiin juuri tässä rakennuksessa.

Vakkarikampaajani on kuvan ulkopuolella vasemmalla, ns. SYP:n talon toisessa kerroksessa, ja sieltä on hieno näkymä tähän nykyisen kaupungintalon edustalle. Kampaajan ikkunasta ulos katsellessa yritän usein saada miljöön elämään 1800-luvun malliin… aika huonosti onnistun, mutta on mukava yrittää… Tänään en ollut toisessa kerroksessa ja sisällä, vaan leikin taas turistia kävellen keskustassa.

Tänään – kuten yleensä aina – kaupungintalon edessä oli hienot kukkaistutukset.

Turistina opin sellaisenkin asian, että tämä kaupungintalon puistokortteli on Hallituspuisto. Kaupungintalon ja Valven välissä oleva puisto, jossa on Sanna Koiviston hienon hieno Ajan kulku -veistoskokonaisuus (jota olen kuvannut ja josta olen kertonutkin linkki), on Maria Silfvanin -puisto (olin jopa sen ”avajaisissa” v. 2005), mutta muu osa korttelista on Hallituspuistoa. Kuinka moni oululainen tiesi, kysyn vaan. Joka tapauksessa Hallituspuistosta ne on seuraavatkin kuvat.

Herra varjelkoon, en kai minä näin vakavissani jo töihin paluuseen valmistaudu, että alan täälläkin luennoida Oulun historiaa… 😉

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Möljällä ja muualla

Nyt olisi kuvia ja tarinaa useampaankin kuvakertomukseen… Mutta taidanpa jakaa eri päiville.

Aamulla aika varhain, meren ollessa vielä tyven, rannoilla oli ihan hiljaista ja minä olin kameran kanssa Möljällä.* Voi kun kuviin ei saa ääniä, tai siis hiljaisuutta. Kyllä kaupungissakin voi olla hiljaista. Täällä oli. Aamut ovat niin ylivertaisen hienoja. Minähän en mikään lintukuvaaja ole, enkä oikeastaan sellaiseksi haluakaan, mutta tänään muutama otos tuli ”väkisinkin” otettua. Lokki vasta menossa levähtämään.

Ja tässä jo tolpan nokassa.

Uusi silta Toppilansalmen yli alkaa valmistua; merkitsee lenkkeilymahdollisuuksien laajenemista. Arkisinkin.

Ja sillankupeeseen on tulossa uusia asuntoja. Vaasan Höyrymyllyn vanhoihin siiloihin tehdään asuntoja. Ehkä en haluaisi tuolta asuntoa…

Oulu-laiva ja paljon muuta mielenkiintoista [minun mielestäni :)] tuli Möljällä ja vielä Nallikarissa kuvattua, ja siinäpä se aamu ja aamupäiväkin sitten vierähti.

Iltapäivällä lähdimme kaksistaan hulppean sään innostamana pyöräilemään. Käytiin katsomassa Rautateiden 150 v.-juhlallisuuksia asemalla, Neliögalleriassa ja sen ikkunassa yksi kiinnostava taulu, Oulun uutta kaunista, viihtyisää Rotuaaria ihailtiin Bisketin terassilta käsin. Minulla olisi kymmenittäin kuvia… Ehkäpä joku päivä niitä tännekin laittelen.

Ja sittenhän kävi niin, että minun pyörästäni puhkesi kumi, joten aie kierrellä vähän laajemminkin kutistui kokoon: pyörä vietiin parkkiin poliisilaitoksen pihalle, minä dösällä [aikas ikimuistoinen bussimatka] kotiin ja pehtoori pyörällä perässä.

Kotipiazzalla tein fast foodia kahdelle: mustekalarenkaita, flambeerattuja jättikatkoja, salaatteja ja nuudeleita ja ihan hurjan hyviä marinoituja herkkusieniä [koetan joku kerta uudelleen ja postaan reseptin jos toistamiseenkin onnistuu yhtä hyvin]. Huomista ja nuorison kotikotiin tuloa odotellessa.

_______________________________________________________________

*Wiktionary

möljä

(merenkulku) satama-aallonmurtajaan liitetty satamalaituri, johon usein johdetaan myös junanraiteet. Möljällä saattaa olla myös tavarasuojia ja pienten alusten kunnostuspaikka.

Oulussa Möljä on Toppilansaaressa.

Niitä näitä Oulu

Ei vielä oikein kevättä

Pirttipäivä pieniä puuhastellen, nämä päivät tuntuvat niiiiin pitkiltä. Kituviikko tuntuu olevan ja odottelin sitten illansuuhun asti, että räntä- ja lumisade tokenisi, jotta voisin lähteä lenkille.
Kotoa lähtiessä aurinko pilkisti hieman, ajattelin että se on hyvä merkki, merkki keväästä.
Mutta ennenaikainen oli aatokseni…

Ei olleet jätskikitskat auki…

Toripolliisin takana oleva haamu kyllä tuntui vetävän väkeä puoleensa niin kuin joka kevät, ja syksy.

Pikisaaren rannassa oli vielä heikkoja jäitä. Ja sulaakin, jäätävän näköistä sulaa.

Minua paleli, rakeita ja räntää tuli ja sitten jouduin kyllä taas miettimään,
että säähän on vain pukeutumiskysymys.

Kun tämä paidaton, laulava lenkkeilijä, joka Oulun kevyenliikenteen väylillä on nähty jo monta vuotta,
tuli sitten myöhemmin minua vastaan, kysyin, etteikö palele?
Sanoi, että on tilastollisesti mahdotonta ja jatkoi kevyttä juoksuaan.
Hän lenkkeilee samalla varustuksella myös kunnon pakkasilla,
joten tuskin sitten tänäänkään paleli.

___________________________________________

Tämmöisen linkin löysin FB:sta:

http://vivas.fi/mahtavia-ja-uskomattomia-kuvia-maailmalta-pakko-katsoa/

Jukra! Ihan järjettömän hienoja maisemia, ilmiöitä ja kuvia.

Oulu Ruoka ja viini Vuorotteluvapaa

Ulkona on vaan niin mukavaa

Hienon hieno pakkaspäivä tänään. Olin taas pari tuntia liikkumassa kaupungilla. Ehti sinä aikana vilahtaa aurinko, hetken ihmeellinen sininen hetki ja lopuksi kummallinen talvisumu. Kaikenmoista. Jatkoin eilistä ”uusien kohteiden” kuvaamista. Moniko tietää missä päin Oulua on tämä?

Sitten iltapäiväksi olin varannut kaikenmoista hyvää kokattavaa, mutta nuoripari ei tullutkaan syömään, kun miniäkokelas on keuhkoputkentulehduksessa. Pehtoori on myös ollut vähän flunssainen pohjoisesta palattua, mikä ei onneksi pelottanut tytärtä, joka tuli kotikotiin iltapäiväksi. Räätälöinkin sitten sapuskan mieleisekseen: sienijuttuja, uudenlainen fenkolivuoka, pähkinäsalaatti ja niiden kanssa karitsankyljyksiä. Ja sitten jälkkäriksi tuoreananasta – ne on tähän aikaan vuodesta erityishyviä. Ja tämä kyseinen yksilö kun oli vielä tehnyt edestakaisen matkan Lappiin, niin olihan se kypsää ja makeaa.

Mutta olennaista oli soosi: purkki maitorahkaa, purkki kondensoitua maitoa, pari teelusikallista vaniljasokeria ja glögeihin käyttämättä jääneet mantelilastut (about desi). Ne siis sekaisin keskenään ja hyvin hyvä, eikä ainakaan rasvainen vaikka vähän sokerinen (maito on sokeroitua), jälkkäri oli valmis. Mantelilastut siivittivät ananasta hienosti. Helppoa, halpaa ja hyvää.

Sitten taas kuvatoimitusta . . . ”minä voin kyllä tehdä, minullahan on nyt aikaa– ” Kuka minun suustani aina tuollaisia päästelee?

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Canonin kanssa lenkillä vol. III

Martti on saanut villatakin ylleen ja avaimen kaulaansa.

Kuka on Martti? Käy katsomassa toissa kesänä kuvaamaani Marttia (siellä on myös selitys):

https://www.satokangas.fi/blogi/2010/06/veistoksellinen-lauantai/

Kaikkea muutakin tulin tänään aamupäivän kestäneellä reissullani kuvanneeksi.

Tammikuinen Oulu tarjosi uusia kuvakulmia, hyytävää tuulta, aurinkoa, ulkoilua.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Laanaojassa kermavaahtohöttösiä.

Pikisaareen paistoi aamuaurinko

Toripolliisi oli saanut valkoisen karvakauluksen.

Oulun keskustassa on tällainenkin rakennus, joka usein jää huomaamatta.

Rantakadulla

Makasiinit ovat suosikkejani. Ne ovat niin kauniita, – ja vanhoja.

En poikennut, vaikka mieli teki. Kuitenkin kauppahallin kuppilaan kaakaolle menin lämmittelemään.

Kirjaston ikkunoita kuvatessa tuli mieleen että HDR-kuviakin voisi taas joskus kokeilla…

Mitä torilta ja kauppahallista ja niiden läheisyydestä ei saa, on tarpeetonta. 🙂

Yksi Oulun parhaista ravintoloista.

Siinä ne Lyseon seinässä vielä ovat Pokkitörmällä käydyn taistelun ammusten jäljet.

Uusi uljas Raatti ja taustalla Toivoniemi aamuauringossa.

Näitä Oulu-kuvia alkaa täällä blogissani olla jo satoja, joten päätin perustaa niitä varten oman kategorian. Linkittelin jo joitakin vanhoja Oulu-postauksia, ja laittelen jossain välissä niitä lisää. Jos jotakuta kuvat Oulusta kiinnostavat, niin sieltä niitä löytyy joka vuodenajalta. Oikean reunan palkissa kategoriat ja tässäkin linkki uuteen Oulu-kategoriaan, jonka takana siis paljon Oulu-postauksia.

https://www.satokangas.fi/blogi/category/oulu/

Nallikarissa ja Hietasaaressa sekä Ainolan puistossa ja jokivarressa (siis veden äärellä) on tullut oltua kameran kanssa useinkin. Tänään oli torin tienoilla ja keskikaupungilla niin mukavaa ja avartavaa, että olen siellä vastaisuudessa varmasti useamminkin kuin ennen.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Merikosken yläkanavan vuosi kuvina

Tänään aamusella viimeinen tämän vuoden kuukausikuva.

Yläkanava oli merkillisen hiljainen, näytti ettei ole virtausta ollenkaan, mutta ahtojäitä jämähtäneenä. Ihan erilainen kuin koskaan! Ja olen sentään aika monta talvea (aikoinaan) kulkenut siitä joka aamu opiskelemaan/töihinkin.

(lisäys klo 18.28. Laitoin tuon tämän aamuisen kuvan Kalevan lukijakuviinkin… ja siellä olisi keskustelu tuosta ”virtaamattomuudesta” ja J. Alatalo teki tiettäväksi että

Vesi virtaa jään alla niinkuin talvella yleensäkin joissa. kuvassa on suppojäätä.. Oulujoen virtausta on pienennetty jäätymisen ajaksi, jotta jokeen saadaa kattava jääkansi, eikä suppojäätä pääse muodostumaan, lauhat säät voivat vesittää kuitenkin jäädyttämisen onnistumisen, siihen tarvitaan yleensä noin viikon verran aikaa varsinkin Montta-Merikoski välillä jossa virtaama nopeus on suuri, myös pakkasta pitäs olla mielellään -10–15. Joen juoksutus nyt ma iltana oli noin 200m3.)

Nyt kun tämä sarja on täynnä (edelleen kesäkuun kuva hukassa), mietin teenkö ensi vuonna tällaista. Ensimmäinenhän oli rautasillalta Puutteenperälle päin, tämä vuosi Patosillalta voimalaitokselle päin, joten pitäisikö siirtyä vielä lähemmäs merta, ihan jokisuuhun. Siis Merikosken sillalle? En taida. Tai tiedä häntä. Ja teenkökään edes kuvasarjaa ensi vuonna?

Mitähän ylipäätään teen ensi vuonna? Sekin pitäisi ratkaista.

Tässä tämä kulunut vuosi kuitenkin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tammikuu