Reissun aurinkoisin päivä ja meillä hankittuna liput patikkapolulle. Eipä ole koskaan ennen lippuja patikkareitille missään maassa, vuoristossa, Alpeilla, tuntureilla, ei missään, ostettu, mutta alkuviikosta varasimme liput tälle reitille. Netin kautta ostaessa oli varattava myös aika, jolloin reitille tulee – meidän liput heti aamuyhdeksäksi.
Barranco del Infierno (Helvetin rotko) on Adejen kunnassa sijaitseva luonnonsuojelualue, jonne pääsee päivittäin vain 200 kävijää, ja saapuminen on ajastettu 15 minuutin välein. Lippu patikalle maksaa 13 €.
Reitin lähtöpiste on yli 300 mpy, ja matkaa sinne meidän hotellista ainakin viisi kilometriä, joten kävelimme aamulla läheiselle taksitolpalle ja sieltä hiljaisen Costa Adejen ja ylhäällä olevan Adejen kylän läpi mentiinkin vauhdilla. Lähtöportilla oli tarkka opastus ja kypäräpakko. Tänä aamuna vuorilla ei pilviä, ei sumua ja aika lämminkin (+17 C näytti Garmin jo aamulla). Joten ei muuta kuin kohti Helvetin rotkoa.
Onhan se eri asia patikoida luonnossa vuorilla kansallispuistoissa kuin tepastella rantapromenadilla tai saaren pääkaupungin kaduilla, olkoonkin, että tänään kilometrejä vähiten koko viikolla. Hieman olin ollut huolissani, että riittääköhän kuntoni, onko vuorten rinteillä polut kovinkin kapoisia ja suojattomia.
Reitti on vain seitsemän kilometriä, mutta korkeuseroa 300 metristä 900 metriin.
Vaikuttava reitti oli, ja hyvin jaksoin minäkin. Vaikka kyllä kaipasin varrellisia Meindlejäni – siellähän ne on Lapin mökin kaapissa.
Tosin ei tämä ollut ollenkaan pelottava reitti, – varsinkaan jos vertaa meidän toukokuiseen Monte Baldon ”Esperiti”- vaellusta Gardalla.
[Tässäkin kuvassa, kuten monissa kuvissa aiemminkin, oikealla tuo Pöytävuoren näköinen vuoren laki on Vilaflor. Sen takana on Teide.]
Paikka ”Helvetin rotko” on saanut nimensä jyrkistä seinämistä ja varmasti myös aika synkeästä rotkon perukasta, jossa on vesiputous, joka oli ainakin tähän aikaan vuodesta kyllä vähän ylimainostettu.
Mutta kaikkinensa hyvä patikka. Melkein kolme tuntia käveltiin, noustiin ja laskeuduttiin.
Vaikka molemmilla vanhat krempat muistuttelivat olemassa olostaan, oltiin kuitenkin reippaasti alle kolmen tunnin jälkeen takaisin Adejen aika kivan oloisessa pikkukylässä, juuri kirkon kellon soidessa puolta päivää.
Viehättävän kuppilan terassilla after hiking ja piccolo-cava puoliksi ja kahvilan rouva tilasi meille taksin. Että tämmöistä ”luxury-patikointia” tänään.
Iltapäivällä pari tuntia altaalla ja uiden. Lämpötila jo hellerajalla, meri kaunis, taivas sininen: ”Ihan kuin oltaisiin Kanarian saarilla”. 🙂
Illan ruokapaikkaa ei ollut etukäteen etsitty saatikka valittu, joten kuuden jälkeen auringonlaskun aikaan pääkadulle ja pikkukaduille … täällä todellakin on vara valita!
Etsittiin kalaravintolaa, löydettiin, ja nautittiin viimeisen päälle juhlaillallinen. Tästä kuten reissun ruoka- ja viinikokemuksista teen erillisen postauksen kunhan kotikoneen ääressä olen …
Mutta tuolla siis paella kahdelle. Edellisen kerran sellainen – paljon vaatimattomampi syötiin Malagassa, reilu vuosi sitten, jolloin Pehtoori oli koronassa, minä siitä jo toipumassa. Silloin fiilikset vähän erit kuin tänään, silloin paella paljon eri kuin tänään. Tänään ihan huippu.
Oi, että. Tätä muistellaan hyvällä kauan. (Tarjoilija opastaa toiselle, miten paella tarjoillaan.)
Tuossa ravintolassa kaikki toimi ja maistui.
Meillähän oli tämän reissun tavoitteena kävellä/patikoida ja syödä hyvin. Juuri tänään tavoitteisiin on päästy ihan erityisen hyvin.