Liikkuminen – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Liikkuva lomanen Vuokatissa

Kolmas yhteinen kylpylälomanen vietettiin Vuokatissa: 10-vuotias (Apsu) ja 7-vuotias (Eepi) haettiin torstaiaamupäivänä äidiltään Haukiputaalta ja lähdettiin kohti Kainuuta, Vuokattia ja Katinkullan (Holiday Club) lomakeskusta. Siellä vietettiin joskus 1990-luvun lopussa muutamia kertoja lasketteluviikonloppuja omien lasten kanssa. He olivat silloin suunnilleen samanikäisiä kuin nämä tämänkertaisen reissun matkaseuralaiset.

Aiemminhan me on Aan ja Een kanssa käyty kaksi kertaa käyty Kalajoella, jossa on vietetty muutama kylpyläpäivä, mutta nyt oli päätetty mennä Vuokattiin. Ja jos lapset saavat päättää, niin sinne mennään seuraavallakin kerralla, jonka he toivovat olevan pian.

Meillä oli siis hyvä pidennetty viikonvaihde (to – su) Katinkullassa kaikkien aktiviteettien parissa. Perjantai-iltana lasten iloksi myös isänsä liittyi seuraamme.

Katinkulta oli odotuksia parempi. Asuimme ”uudessa siivessä” ja meidän kolmio-huoneisto kylppäreineen, keittiöineen ja saunoineen oli oikeinkin siisti, tilava, valoisa ja toimiva meidän poppoolle. Saunaa ja keittiötä ei kyllä tarvittu, sillä kylpylä ja ravintolat olivat meillä päivittäin käytettävissä ja käytössä.

Kylpylässä uitiin, polskuteltiin, lilluttiin, kelluttiin, laskettiin liukumäkiä – lasten mielestä ”vaan” – pari tuntia joka päivä. Pelattiin biljardia ja pelattiin sulkapalloa.

Pojat kävivät 18-väyläisen frisbeegolfradan kiertämässä. Se oli friba-friikille Apsulle ehkä reissun kohokohta. Hyvin poika kiekkoja jo heittää. Repullinen niitä selässään kulki ja isäänsä haastoi, – ja pärjäsi!

Sillä aikaa Eepi ja minä ulkoiltiin Vuokatin Urheiluopistolla ja leikkipuistossa.

Pehtoorin kanssa kävimme lyhyellä lenkilläkin; golfkentälle pääsi kävelemään. Vuokatinvaaralle jäi tällä reissulla kapuamatta, sillä päivät olivat liikkumista täynnä muutenkin, eikä sateinen sääkään houkutellut patikalle.

Mutta kierrettiin lasten kanssa myös lomakeskuksen sisätiloissa oleva rastikierros: aika hyviä tehtäviä oli kahdeksalla rastilla. Ja palkinnot saatiin hakea respasta.

Lauantai-iltana keilattiin ja shuffleboard´iakin kokeiltiin.

Syötiin Classic Pizzaa, käytiin O´Learys-sporttibaarissa hampurilaisilla ja ensimmäisenä iltana syötiin buffetpöydästä päivällinen. Erityismaininnan ansaitsee Robets Coffeessa (se on yksi kylpylähotellikompleksin neljästä ravintolasta) myytävä gelato!!

Hyvä kohde oli Vuokatti! Lapset ovat jo ´tilanneet´ seuraavan reissun. Mieluusti lähdetään toistekin!

Lappi Liikkuminen Valokuvaus

Ruska ja elämä on nyt!

Ruskan alkuhetkestä, sen värikylläisyydestä, kauneudesta ja kestosta Lapissa/Saariselällä on paljon eriäviä mielipiteitä. Meidän mielestä se on täällä nyt. On ollut jo ainakin viikon verran, se on taas kaunis ja tänään aurinkoisena, uskomattoman lämpimänä (mökkipihassa iltapäivällä +21 C) syyskuun torstaina kulkiessamme Kaunispään ”takarinteillä” ruska oli värikylläinen.

Metsissä, paljakassa ja purojen varsilla tuoksui syksylle, maatuvalle ja – ruskealle. Keväällä tuoksuu keltaiselle, alkukesällä vihreälle. Talven tuoksu on pistävä valkoinen. Ettekö tuota tienneet? – Kerroin näistä tänään Pehtoorillekin patikallamme ja mies oli ihan kummissaan. Tarvinnee jakaa väriterapiaa enemmänkin! 😀

Tuuli oli lämmin, tuntui että se oli tuttu.

Sitä tänään(kin) mietin, että vaikka sukujuureni ovat vahvasti, jopa vuosisataisesti toisaalta Karjalankannaksella ja toisaalta Varsinais-Suomen rannikolla ja ikäni olen asunut Oulun laitakaupungilla, niin sittenkin tänään (taas kerran) tunsin olevani kotonani juuri näissä maisemissa.

Tai ainakin mieleni lepää ja täällä on hyvä. Liikkuminen silkkaa riemua. Lapin syksy.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Täällä pysytään

Tänään, syyssunnuntaiaamuna, aamukasteen aikaan mökkipuron varressa kulkiessa tulee miettineeksi, miksei sittenkin jäisi tänne elelemään pysyvästi?

Joka tapauksessa: tänään ei ollut mitään syytä, ei tehtävää, ei työtä, ei kokousta tai palaveria, ei tuttua, ei ystävää, ei vanhempaa, lasta, lastenlasta, ei lääkäriä, ei kutsua, ei velvollisuutta, joiden tai jonka vuoksi tai tarvitsemana olisi ollut palattava etelään, kotiin. Ei lähdetty. Ei todellakaan.

Lähdin puronrantaan. Canon kaverina.

Kuinkahan kauan jaksaisin/haluaisin täällä lopulta pysyväisesti asua? – Tämä 1/4 tai 1/3 vuodesta -rytmi tuntuu nyt oikein hyvälle.

Sääennuste lupasi tälle päivälle aurinkoa, ja lämmintä. Käytimme sen hyödyksi, – yhdessä ja erikseen. Tämä polunpätkä tepasteltiin keskipäivän auringossa ja lämmössä. Se oli hyvä polunpätkä: valoisa, aika suora, pehmeä, mutta pohja oli silti vankka, turvallinen, ja ympärillä valoa ja väriä, matkaa kaksistaan edessä ja takana, hiljaisuutta ja hyvä hengittää. Elämä on.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sienimetsällä ja Tankavaarassa

Eilinen oli sienipäivä! Pitkä päivä sienihommissa: metsässä ja mökillä saalista säilöessä.

Olimme aamupäivän metsässä. En tietenkään kerro, missä. Eihän apajia kerrota. Eikä varsinkaan tätä meidän uutta! Pehtoori sen äärelle löysi, ei tunnistanut sieniä, mutta siksihän meillä on Google Lens! Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa.

Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Ja Lapissa, Inarin kunnan etelärajalla! Wuhuu. Ja niitä oli pienellä alueella paljon!

Näiden lisäksi toissapäiväiset ja eiliset herkkutatit sekä monet korillinen rouskuja (kangassieniä, karvalaukkuja, haaparouskuja, männynleppärouskuja). Parikymmentä matsutakea (tuntuu että vieläkin niiden tuoksu kuivauksen jälkeen on terassilla) ja vähän isohaperoita…

Iltapäivän alussa olimme jo takaisin mökillä, juuri sopivasti vastaanottamassa kauan odotettuja uusia penkkejä pihalle. Monien vaiheiden jälkeen ne ovat nyt täällä. Palaan asiaan kuvien kera.

Iltapäivä ja iltakin meni sienisadon kuivauksessa, pillkomisessa, suolauksessa ja säilönnässä kaikkine vaiheineen. Mutta mikäpä siinä. Pihalla enimmäkseen puuhailtiin. Nyt on loppuvuodeksi monenlaisia sieniä pakkasessa ja purkeissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niinhän se on, että tiettyihin paikkoihin, lähellä tai kaukana, arjessa, kotona tai reissussa liittyy muistoja, koetut tunnelmat, muistaa mitä syötiin tai mitä sanottiin, muistot palaavat mieleen … Tänään kerros niitä. Monia kerroksia.

Huolimatta siitä, että aamu oli pilvinen, sateen uhkakin olemassa, päätimme, halusimme jo tunturiin.

Pitkästä aikaa Iso Tankavaaran (Jorpulipää) huiputus. Kuinka hienoa siellä onkaan. 360 astetta tunturimaisemaa, ruskaisia rinteitä, sinivihreitä tuntureita ja vaaroja, matkalla sammaleisia polkuja ja viimeinen puolikilometriä kaunista, vaikeakulkuista kivirakkaa, matkalla huipulle, siinä välillä Tankasuo, jonka yli ei enää päässytkään (pitkospuut lahonneet), vaan oli kierrettävä suon reunoilta noin kilometrin matka kohti tunturin huippua. Ruskaa maassa ja ruskaa puissa. Tyventä ja sateentonta (nousu). Palatessa jo tihuutti, joten vaikka Koiranjuomalammella olisi ollut hyvä hetki huilata, jatkoimme pysähtymättä.

Vajaa neljä tuntia koko reissuun (myös matka autolla Tankavaaran juurelle ja takaisin) ja oli iltapäiväsaunan aika palattuamme mökille.

Päivän menussa elämäni ensimmäinen mustatorvisienikeitto. Ei huono! Moneen kertaan isommallekin porukalle riittää meillä kuivattuja sieniä!

Alla olevassa kuvassa Purnuvaara, joka on nelostien läntisellä puolella, vastapäätä Tankavaara.

~~~~~~~~~~~~~~

Mustatorvisieniapajalla

Liikkuminen Valokuvaus

Tavallista ja siitä poikkeavaakin

Kymmeniä kilometrejä pyöräilyä päivittäin, samoin kymmeniä valokuvia päivittäin, kymmeniä, jollei satoja whatapp-viestejä suuntaan jos toiseenkin päivittäin, tai paremminkin iltaisin, – ja Emmiliinin kanssa aika usein whatsapp-videopuheluita. Muutamia hyviä kirjoja viikottain, unitunneissa puutteita, mutta sopivasti sapuskaa. Oikeinkin hyvää välillä.

Tyhjäkäyntiä, aikomista, päivien laskemista, vähän siivoilua ja järjestelyä, odottamista, suunnittelua, lääkäreissä kulkua molemmilla, aikaansaamattomuutta, kituviikkoa, – vähän tuollaista. Toisaalta ihan tavallisia loppukesän (KYLMÄN loppukesän) päiviä…

Noista on minun/meidän viime päivät tehty. Vaikka kylmää, niin enimmäkseen sateetonta kuitenkin.

Aamu-usvaa takapihalla, iltapäivällä auringonkukka”peltoni” kukkimista, …

Enpä tiedä, laitanko tällaista ”viljelystä” ensi vuonna. Toisaalta keittiön ikkunasta näkyvät mukavasti… Ja leikkokukiksikin tuolta on riittänyt.

Tänään ajelin Haukiputaalla, Kellossa ja Virpiniemessä, hiekkateilläkin. Metsäteillä näkyi että puolukkaa on tulossa paljon, tatteja ei ainakaan pyöräillessä näkynyt.

Silti. Metsissä on mukava kulkea.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Ilma kuin linnunmaitoa!

”Ilma on kuin linnunmaitoa”! – Niin äitini olisi tänään sanonut. Niin hän sanoi silloin, kun oli sellainen lempeä, lämmin, leppeä etelätuulinen, liki tyven päivä kuten tänään.

Tänään on ollut hyvä päivä. On ollut hyvin vähän mitään ajatuksia, yölliset painajaiset unohtuivat pian, kovin vähän on mielessä ollut huolia, eikä ole ollut isoja odotuksia tähän hetkeen, eikä edes tulevaan. Saatikka, että olisi tullut murehdittua menneitä.

Ehkä tällaiseen flow´hun tarvitaan aamupäiväpatikka avarassa Lapin luonnossa, tunturimaisemassa. Taas olimme tutuilla poluilla, kohtaamatta ketään. Tunturissa emme nähneet muita, olimme taas varhain liikkeellä. Mietin siellä, että ne, jotka osaavat ja harrastavat joogaa kokevat ehkä jotain samanlaista kuin tänään tuolla oli: liikkumista, hallittua, rauhallista, vakaata liikkumista, ja helppoa oloa ja rauhaa.

Onhan todettu että jo 15 minuuttia metsässä alentaa verenpainetta, rauhoittaa. Mietittiin, että mitenhän minulle käy, kun verenpaineet ovat muutenkin varsin alhaiset (normi on jotain 115/68), joten mitenhän tällainen päiväkausien metsissä kulkeminen vaikuttaa?

Palattuamme lenkiltä jotain pieniä hommia tahoillamme, ja sitten olimme pitkään puronrannassa, Tuulensuojassamme istuskellen perheen ja ystävien kanssa viesteillen, samalla saunaa lämmitellen, sunnuntai-iltapäivän kuohuviinejä nauttien. Puissa pieniä tuulen ääniä, puro pulputti. Jostain linnunlauluakin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sateen uhatessa patikalla – kastumatta

Aamu viileä. Silti vakaa päätös lähteä lähituntureille kulkemaan. Patikka niillä reiteillä, joilla talvella tulee eniten hiihdettyä. Ensin autolla Laanilaan (uusi parkkipaikka), josta kohti Välimaata, sieltä edelleen Rumakurun suuntaan, Onnin jäljellä, Pieranvaaran huipun sivuitse, hiljalleen laskeuduttiin Piispanojan tuvalle ja siitä vielä muutama kilometri ja olimme takaisin lähtöpisteessä.

Sadetta oli luvannut alkuiltapäiväksi, mutta kyllä pilvet koko ajan tummuudellaan uhittelivat, ja vähän vettäkin ripsuttelivat, mutta kaikkinensa oikein hyvä sää kulkea. Kaksi ja puoli tuntia kuljettiin, oltiin melkein ainoat kairojen poluilla.

Muutama maastopyöräilijä, muutama pariskunta lisäksemme. Ja luonto. Loppukesän syvä, kypsä vihreys, purojen pulputus, taivaalla pilvet ja niiden liikkeet, parhaimmillaan näkyvyys pari-kolmekymmentä kilometriä. Tuttuja notkelmia, leppoisia laskuja ja välillä napakoitakin nousuja. Hyvähän siellä on kulkea.

Jäimme Savotta-Kahvilaan lounaskahville, Pehtoorille tietysti myös mustikkapiirakkaa, joka siellä on oikeinkin hyvä, minulle palanen lohipiirakkaa.

Tein kännykällä räpsimistäni otoksista pienen (aika kökön) videonkin. Toivottavasti aukeaa.

https://pic.fi/CX4VYZ69Q2

Jaksettiin sitten vielä pihahommia (minulla taas mullan levitystä – enhän osaa lapioimatta täällä ollakaan. Mutta kyllä nyt jo väsyttääkin. Ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

Liikkuminen Mökkielämää

Lapin kesässä

Tutuilla tuntureilla, saamelaiskylässä ja mökkipihassa helteinen, lempeätuulinen päivä. Patikointia ja paljon muuta hyvää ja kaunista.

Liikkuminen Ruoka ja viini

Pyöräteillä ja piazzalla helle hellii

Oulussa mitattiin koko Suomen tämän vuoden lämpöennätys, 32,6 astetta, tiedottaa Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.
Ennätys mitattiin torstaina kello 16.01 Oulun lentoaseman havaintoasemalla.⁠

Melkein kolme viikkoa jatkuneet helteet ovat monelle tuskaa, tuskaa eri syistä, hyvinkin ymmärrettävistä syistä. Mutta minulle ei. Varsinkaan kun ei ole tarve, pakko, velvollisuus, työ tai mitään muutakaan syytä pysyä pois ulkoilmasta. Kun ei tarvitse hikoilla helteisissä tiloissa kotona tai töissä, kun ei ole välttämätöntä tehdä mitään muuta kuin oleskella ulkona, puuhailla pihalla, pyöräillä baanoilla, rientää rannoille, istuskella piazzalla ystävien tai perheen kanssa, niin minulle helle sopii oikein hyvin.

Jos aamulenkki siirtyy keskipäivän paisteeseen, niin silloin on hyvä valita reitti, joka kulkee metsien (latupohjat/kuntopolut hyviä) suojissa tai tiheiden tienvarsikasvustojen lomassa. Ja pyörällä kulkiessa käy aina ilmavirta, joka on mukavasti leppeä, joten siksikään paahtava helle ei haittaa. Maantie vaatii kulkemaan, kilometrejä on kertynyt.

Tänään Haukipudas, Virpiniemi, Kellon vanha tie ja välillä asfaltti oli kyllä kuumaakin! Reilun parin tunnin aikana vettä kului!

Tiistaina kävin Koitelissa, siellä koskenrannalla hyvä nauttia kylmä matkakahvi ja huilata (ja kuvailla) tovi ennen paluuta kotipihalle. Maanantaina ja eilen vähän lyhemmät lenkit; maanantaina lähdin Pehtoorin mukaan anoppia heippaamaan ja eilen vain ”hyötypyöräilyä” aamulla labraan ja Kauppahalliin muikkujen, loimulohipalan ja porolastujen hakuun ja iltapäivällä Korttelileipomosta hapanjuurileipää. Eilen kun oli ”Pienet päivälliset piazzalla”.

Olin kutsunut amicit kesäkuulumisia vaihtelemaan ja samalla syömään kaikenmoista pientä kesäruokaa… Pientä pipertämistä, marinointia tai kastikkeiden tekoa oli, mutta minullahan on vain aikaa! Eikä kukaan valittanut. 🙂 Oli oikein mukava ilta ja maailmaakin tuli taas parannettua.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kauden loppuhuipennus

Se on puolimaraton! Tai vähän ylikin = 24 km.

Hiihdin aurinkoisessa aamupäivän pikkupakkasessa Piispanojan ja Rumakurun kautta Luulammelle.

Olen nyt niin hiihtäjää, niin hiihtäjää.

Rumakurulle (kuvassa) olen toki tänäkin talvena sivakoinut, useinkin, mutta siitä on matkaa Luulammelle vielä viisi kilomeriä. Patikoitu sinne on melkein joka kesä ja maastopyörillä ajeltu, mutta että murtsikalla!

Kun oli niin hieno keli ja aika varma tuntuma, että Luulammella on latukahvila auki, päätin jatkaa. Nousuja mutta mukavia laskujakin matkalla on. Ja onneksi maja oli auki: en tiiä, miten olisin ilman kahvia ja pullaa jaksanut takaisin, huom. Rumakurulta paluumatkan nousut! Minullahan ei tietenkään ollut mukana mitään juotavaa, ei energiapatukkaa, ei suklaata, ei smoothieta.

Tai no olisin jaksanut, mutta … parempi että oli vähän luomudopingia. Näin hiihdosta jäi hyvä mieli ja olo.