Vielä tänään, ainakin vielä tänään oli kaunis, aurinkoinen, liki tyven päivä.
Kuin ei olisikaan marraskuu, kuin ei olisikaan aika luopua pyörälenkeistä ja koettaa harrastaa jotain muuta ulkoilua ja liikkumista.
Ajelin kaikilla lempparireiteillä, aika hiljaksiin, nautin valosta, kantrimusiikkia nappikuulokkeista, ristiin rastiin, ilman tavoitetta… Lempeältä jäähyväisajelulta se tuntui.
Tänä(kin) vuonna melkein jokainen Oulussa olo päivä oli pyöräilypäivä, tänä vuonna ei montakaan pitkää (= yli 40 km), mutta enimmäkseen 20 km tai yli. Ja pääsin kuin pääsinkin tavoitteeseeni: se oli polkea niin paljon, että saisin täyteen 3200 km. Meni muutaman sadan ylikin. Ei ennätysvuosi, mutta parempi kuin pari edellistä. Tavoitteeksi asetin tuon 3200 km siksi, että kun se tulisi/tuli täyteen, niin olen kesästä 2019 lähtien seitsemänä vuonna ajellut sähköpyörällä yhteensä 25 000 km!
Tänä vuonna en ole juurikaan kuvaillut pyöräretkillä. Toisin oli vuosina 2020-2022, jolloin pyöräretket olivat myös kuvausretkiä: kuvatoimisto Vastavaloon laittelin silloin satoja kuvia jotka olivat pyöräreittien varsilta. Nyt ei ole enää ollut tällaista ”työmatkapyöräilyä”. Mutta mukavaa se on ollut.
Millehän nyt alkaisi? – Lumesta ja ladusta ei ole tietoakaan vielä pariin kuukauteen. Ei ainakaan Oulussa. Ehkäpä minä sitten taas yritän tepastella, – kuntosalistakin ollaan Pehtoorin kanssa puhuttu, mutta eipä kumpikaan ole vielä mitenkään aktivoitunut asian suhteen. Ulkoilmaa kuitenkin on saatava tavalla tai toisella talvenkin tullessa.