Lappi – Sivu 7 – Tuulestatemmattua

Pieniä ja suuria iloja

Tänään ylläpito-, huolinta-, siivous-, puron perkaus-, (yhden) matonpesu-, vuosihuolto yms. – päivä. Enimmäkseen kylläkin vain aamupäivä. Iltapäivän aluksi vähän siistiydyimme ja lähdettiin kylille ja Kaunispään Huipulle lounaskahville ja lohileiville. Katselemaan myös Saariselän keskustan kesäistä vilinää. 😂

Purossa on tällä rupeamalla näkynyt paljon tammukoita. Pieniä kuten kuvassa, ja niitä näkee kyllä joka kesä, mutta nyt on ollut sellaisia parikymmensenttisiä isojakin. Pitäisiköhän hakea onget esille ja hommata kalastuslupa? – Olisi graavattu tammukka kyllä huippuherkkua.

Mustikoitakin sattui linssin eteen, ihan saunan vierustalla. Kuivia ovat.

Uutta makrolinssiä ulkoilutin kuten näkyy.

Ja Kaunispään huipulla sitten jotain paljon isompaa! Uusi säätutka pian satavuotiaan palovartijan tuvan vieressä ei viehätä mun silmää! Mutta on kai kehityksen annettava kehittyä; ehkä tämä fallosmainen pömpeli onkin osannut ”tutkailla” tänne näin huiput säät?! 😊

Keskustan ”lenkki” kierrettiin käveleskellen liki helteisessä säässä, ihmeteltiin väen vähyyttä. Mutta olihan sitten ”pääsuoralla” Saariseläntiellä jotain hämmästeltävää: kaksi komeaa hirvasta upeine sarvineen tönötti keskellä tietä. Näimme ne jo kaukaa, eikä niitä pätkän vertaa haitannut, että kävelimme kohti…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Saariselän keskustassa torstai-iltapäivän ruuhka. Ei poroja ohi kulkevat autotkaan haitanneet. Näytti siltä, että ne nukkuivat seisaaltaan.

Laitoin videoklipin myös Saariselkä-FB-ryhmään, jossa nämä tunnistettiin, ovat jo jonkun viikon keskustan kaduilla kuulemma kulkeneet. Tänään eivät kulkeneet. 🤣 Joku epäili, että porot ”ovat vetäneet sieniä”, joku arveli, että odottavat jo parin viikon päästä kokoontuvia moottoripyöräilijöitä (”Jänkhällä jylisee” – tapahtuma). Niin tai näin. Ihan levossa ja komeita olivat!

Sieniä tuskin olivat syöneet, niitä kun ei metsissä näy olevan, eikä näillä helteillä tule. Siispä tein meille piirakan kaupan kantarelleista. Tuhtia, hyvää siitä tuli.

Ohje tähän löytyy tämän linkin takaa.

Huomenna on taas aika päiväpatikalle!

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lopultakin – Iisakkipäälle ja uusiakin polkuja

Aamupalalla.

P(ehtoori): Tänään siis tunturiin. Oliko ajatuksia minne?
M(inä): Haluaisin korkealle ja vettä. Tyventä vedenpintaa, tai noh, liplattava tunturipurokin kelpaa…
P: Helppohan tuo! Korkealle ja tyven järvenpinta samalla patikalla. Täällähän on paljonkin sellaisia kohteita. 😂
M: No, kunhan tunturiin.
P: Iisakkipäälle, ja sieltä sinne taakse kuruun, ja sitten paluumatkalle etsitään polku, jota ei oo kartassa?
M: Siis Pääsiäiskuruun ja sieltä jotain randomreittiä takaisin. Ei oikein innosta.
P: No mihin?
M: Haluaisin pitkästä aikaa Pyhä-Nattaselle.
P: Eikös Sompionjärventie ole edelleen rospuuttokunnossa? Liki ajokelvoton.
M: No on kai se. 🙁 Aittajärvillä ois nyt kaunista. Tosin ei ehkä vilvoittavaa tuulta, eikä tuntureita. Mutta ois varmasti hienoa.
p: No ei. Ja se on aika kaukana. Ajeltava autolla kauasa. Vellinsärpimälle?
M: Vastahan me käytiin. Enkä jaksa niin pitkää nyt.
P: Kiilopäältä sen tuttu reitti toisin päin.
M: Hmmm… Eiku Mariankurulle. Eiku ei. Olen käynyt siellä vuoden aikana ainakin puolenkymmentä kertaa ja hiihtänytkin ohi. Se on kyllä hieno, … No mutta ei.
P: Jos sittenkin se Iisakkipää – Pääsiäiskuru.
M: Ihan hyvä idea. Sinne siis.

Ja sinne mentiin. Ei mitään kilpajuoksua, helppoa tepastelua, vilvoittava tuuli tunturissa, lämmintä, eikä edes paarmoja, joita täällä tähän aikaan vuodesta helteen sattuessa on usein kiusaksi asti, jopa tunturissa, jossa harvoin sääsket ovat haittona. Tänään ei ollut haittona mitään.

Kolmisen tuntia kuljettiin, mikä sitten alkoi jo tuntuakin – varsinkin koska oli aika lämmintäkin. Mökin mittari näytti + 26 C iltapäivällä, kun terassilla grillailtiin ja syötiin.

LINKKI PATIKKAPOLULTA

http://pic.fi/UFXZW2PMH7

KOOTTUJEN KUVIEN VIDEOON
(avautuminen kestänee tovin)

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kiilopäällä ja sen koivuja kuvailemassa

Tänään aamupäivällä kapusimme Kiilopäälle. Ainakin kerran kesässä sinne tulee noustua, enkä kai koskaan väsy ihailemaan tunturien sinisiä silhuetteja.

Tänäänkin otin kameran mukaan. Vaikka minä olen varmasti ainakin 10, jollen 20 kertaa, ollut Kiilopään huipulla patikalla, ja vaikka olen kuvaillut niin syksyllä, keväällä, kesällä, kerran vinkkelipatikalla talvellakin, auringossa ja sateessa, niin silti.

En uskonutkaan tänään yltäväni mihinkään erityishienoihin otoksiin, mutta kun nykyisin (lue: pari viikkoa) on kameran kantaminen jopa tunturissa helppoa. Ja silti kamera on jatkuvasti helposti käytettävissä, kädet vapaana, vaikka kamera ei ole repussa. Minulla on uudet kameravaljaat! Pitkään olen tällaisia harkinnut, pöhkö en ole aiemmin raskinut ostaa. Suosittelen lämpimästi. KLIKS

Valjaat puetaan ylle, rinnan päällä on pehmustettu levy, jossa on klipsi, johon kameran saa tukevasti kiinni, vain napsauttamalla. Monikiloisen kamera-objektiivi -paketin paino jakaantuu hartioille ja yläselkään, joten painoa ei juuri edes tunnu. Kuinka hyvä hiihtäessä ja pyöräillessänkin!!

~~~~~~~~~~~

Tulinpa kuvanneeksi myös Kiilopään koivut: ylimpänä ja isoissa kuvissa paljakan peittona, on vaivaiskoivu, keskellä kiilopäänkoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii var. appressa) ja alhaalla hieskoivu.

Kiilopään koivua kasvaa vain UKK-puistossa, Kiilopäällä ja Vahtamapäällä (ja Islannissa). Kannattaa siis katsella jos tunturin kupeessa tulee kuljetuksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään

Kuin pala taivasta
Maailman laidalla
Kuin pienen pieni piste Suomineidon iholla
Kaukana kaikesta
Maailmasta suuresta
Tää meidän pala rauhaa pysyy samanlaisena
Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään
Tästä kylästä keskellä ei mitään

Olli Halonen ”Kylä keskellä ei mitään” — se on nyt kahtena päivänä kuulunut autoradiossa samassa paikassa tullessamme Kiilopään suunnasta patikan jälkeen. Nyt se soi repeatilla mielessäni: Eikä meitä täältä saisi lähtemään mikään (youtube)

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän patikka Mariankurulle

Iltapäiväksi sateen uhka.

Aamupuuron ääressä pohdimme mille ryhdytään. Ajateltiin tehdä pikkuinen pyhäpäivän patikka, – suorinta reittiä suht napakasti Mariankurulle ja takaisin. Sellaiset seitsemän, kahdeksan kilometriä ja sillä hyvä, ehditään sateen alta pois.

Käytiin kurulla, oltiinkin siellä hyvä tovi, kierreltiin, eikä nyt niin suorinta reittiä sinne, eikä edes vauhdilla, ja takaisin. Siinä se meni 12 kilometriä, 2 ½ tuntia, saatiin litra korvasieniä, kymmeniä kuvia, vilkaisin myös reitin varrelle sattuvan ”valvonnassani”😄 olevan mökin tilanteen, kaikki kunnossa, kuljettiin sateettomilla poluilla ja paljakoilla. Sää suosi, ei liian kuuma (+ 17 C), ei kylmä, tunturissa leppeä tuuli.

Mariankurulle mennessä ja sen reunamilla ja pohjalla kulkiessa jääkauden jäljet melkein ”tuntuvat”. Maa- ja kallioperässä on kerrostumia, seinämiä, siirtolohkareita, peruskalliota, … jääkauden sulamisvesistä syntyneet ns. jääjärvet ja niiden lähteet ja lammet tekevät maisemasta karun kauniin. Tämä on tällä hetkellä mun lempparireitti. Viime kesänä vasta löydettiin useampikin näitä Ahopään kuruja.

Menomatkalla nähtiin porotokka. Ei mitään pientä parttiota (5 – 10 poroa), jotka ovat näillä meidän huudeilla hyvin tavallisia vastaantulijoita, metsässä kulkijoita, vaan iso, ainakin noin puolensadan poron lauma, jossa oli paljon pieniä vasojakin.

Latupohjalla/kesäreitillä tämmöinen tunturikoivu, jonka kasvu on vähintäänkin vaikeaa, ei ole tavaton näky. Aina näiden sinnikkyyttä jaksan ihmetellä.

Tämä kasvi on lihansyöjäkasvi.

Tunturi- eli lumikatkero oli kukassa.

Ahopään rinteet ovat paikoin hyvin kivikkoiset, rakkaiset ja lohkareiset, joten on aika huolella katseltava, mihin astuu. Tämän olisin halunnut tuoda ”huiputuskivenä”. 💙

Mökkipihaan palatessa aurinko jo paistoikin lähes siniseltä taivaalta, joten eihän vielä saunaan, vaan jäätiin vielä pihalle. After hiking -juomatkin tein meille, nautimme terassilla, hieman huilattiin. Ja sitten minulle oli mökkinaapurilla lahja pihassaan; eikä ihan pieni sellainen. Pari kottikärryllistä kompostimultaa kävin hakemassa projekteihini, joiden loppuunsaattaminen sitten huomenna. Yesh!

Rantasauna ja iltauinti tyvenessä, aurinkoisessa illassa kruunasivat päivän ulkoilut.

Lappi Mökkielämää

Mökkihöperöilyä ulkona ja sisällä

Vähän sellainen ”silppupäivä”. Monta pientä puuhaa. Askeleita sinne, tänne. Sisällä, ulkona, ihmisten ilmoilla, metsässä. Yksin, kaksin. Aurinkoa, sadetta, tyyntä ja tuulta.

Aamupäivällä tein valmiiksi tämänvuotisen ”beaivini”.

Beaivia eli Aurinkoa on pidetty saamelaisessa muinaisuskossa jumaluutena. Sitä on palveltu poronhoidon menestymiseksi ja sairastapauksissa. Sen kunniaksi syötiin myös kevättalvella uhriateria, aurinkopuuro.” (Wikipedia)

Näitä on mukava tehdä, tulee vähän mieleen palapelit, kirjoneuleet, askartelut… Joskus näkee matkailumainoksissa, Instassa, hienoja pikkukivistä tehtyjä maataideteoksia esim. uimarannoilla. Ehkä näitä minun värkkäämiäni voisi pitää niiden kaukaisina, pohjoisina, vähän – eikä niin vähänkään – yksinkertaisina kuudensina serkkuina. 😆

Ensimmäiseni tein syksyllä 2020, jolloin monessa suunnassa terveyshuolia, silloin taisi olla jotain terapeuttista tuossa puuhailussa.

Toisen tein viime vuonna, ihan muuten vaan.

Ja tänä vuonna sitten, koska minusta tuommoinen on mukava pihakoriste meidän vuosisatoja vanhan aihkin juurella. Tänä vuonna kokeilin erilaista materiaalia, ei ”kasviperäistä”, vaan enimmäkseen kivistä. Kaikki muut paitsi tuo keskellä oleva kvartsiittimurske ja reunimmaisen kehän valkoiset liuskeet ovat mökkipihalta tai tuosta tieltä. Kvartsiittia on alueella aika paljonkin, mutta ei meidän pihalla, joten nuo muruset olen joskus keräillyt Kutturantien varressa olevan lanssipaikan reunoilta. Siellähän oli viime vuonna se hieno kvartsiittikoirakin.

Pehtoori sai jo eilen valmiiksi uuden lintujen ruokintatolpan! Siis kelon, jossa on oksa ruokintapallon ripustamista varten. Nyt sopii pihapiirin hyvin.

Myös tuikitärkeä käpyjenkeräys-installaationi on kohentunut näinä päivinä. Olen vuosikausia, varmaan viisi vuotta täyttänyt pihapiirissä olevaa isoa monttua kävyillä, joita pihan poluilta ja mökkien välistä olen ohimennen keräillyt. Joskus olen lähimetsäretkellä saattanut jonkun männyn juurelta kerätä pussillisen käpyjä, ja nyt monttu alkaa olla jo täynnä. 😊 Näin tähdellisiä hommia täällä.

Käytiin kylillä kaupoilla ja tankilla, Kaunispään huipulla, paitsi lounaskahveilla, myös katsomassa se aiemmin mainitsemani valkoinen pallo. Ja kyllä, kyllä se ehkä saattaa jopa olla joku tutka. Natoon liittymisen jälkeen täällä pohjoisessa on kuulemma aika lailla kaikenlaista rakennuspuuhaa… Siis ei todellakaan tiedetä, onko tuo mikään sotilaallinen juttu, mutta vähän sellaiselta ainakin vaikuttaa.

Iltapäivällä vastasin tarjouspyyntöön, pieni ravintolakuvausjuttu vain, ja tuli mieleen kun viime maanantaina olimme Ivalossa ja siellä K-kaupan seinällä oli sellainen ilmoitustaulu, johon voi jättää omia ilmoituksia. Siellä oli tällainen: ”Mies ja klapikone 80 €/tunti” . Kummasti hymyilytti, ja aattelin tänään, että mitähän asiakas sanoisi, jos vaan lähettäisin viestin: ”Nainen ja kamera 80 €/tunti!” 😄 En lähettänyt.

Koska sadekuurot, viilentynyt ilmanala, harmaa taivas, ollaan oltu ilta sisällä. Mökkihöperöilyä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikalla (Kiilopää – Ahopää – Rumakuru)

Täällä ei ole sääskiä, ei punkkeja, ei hirvikärpäsiä.

Täällä on mökki, rantasauna ja kanssakulkija,
tunturipuron pulputus pihapiirissä,
muistoja menneiltä matkoilta, toiveita tulevista.

Täällä on
pehmeitä polkuja patikoitaviksi,
tuulisia tuntureita taivaisiin asti tepasteltaviksi,
valoisia metsiä, kuvattavaksi ja kuljettavaksi.

Täällä on luppo ja lepo,
rauha, riemu ja rikkaus.

Täällä on yötön yö, laaja Lapinmaa,
ja kelon oksalla pienen pajulinnun laulu.

Täällä on tänäänkin ollut hyvä.

Historiaa Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Retki Kutturaan

Aamulla oli pilvistä, aika vilpoista (+ 10 C), koko kroppa aika lailla jumissa ja turtana, joten päätimme pitää ”lomapäivän”, lähteä kesäretkelle länteen. Monta kertaa on aiottu, ihan mökkielon ”bucket listalla” on tainnut olla jo vuosikymmeniä. Joskus 80-luvulla, muistaaksemme, on siellä käytykin. Mutta ei koskaan kesällä. Mutta tänään: Kuttura!

Kutturaan (pohjoissaameksi Guhtur) on nelostieltä 39 km, meidän mökiltä 43 km. Puolimatkaan, Kultakioskille ja Kultalaan, on ajeltu useammankin kerran, toissakesänä viimeksi, mutta Kutturaan asti ei (kai) ole menty.

Useasti on aiottu. Varsinkin kun on luettu Siiri Magga-Miettusen kirjat (Siirin kirja ja Siirin elämä). Ja minä kuuntelin vastikään Inga Maggan kirjan Puolikas, mikä sai taas kiinnostumaan kylästä.

Kirjan esittelyssä lukee näin:

Koskettava perhetarina sotienjälkeisen Saamenmaan lapsista, nykypäivän kaupunkisaamelaisuudesta ja omista juurista. Ibbá palaa Kutturaan, sukunsa kotipaikkaan, missä hän on viettänyt lomansa lapsuudesta lähtien. Saamenmaalla hänen sisintään kalvaa vierauden tunne, ja hän alkaa pohtia, miksi hän ei osaa puhua saamea – ja miksi vanhemmat välttelevät aihetta.

Lämpimästi suosittelen kirjaa. Me suomalaiset tiedämme saamelaisista ja heidän elämästään ja identiteetistään kovin vähän. Tämä kirja lisää tietoa, ja on ”pelkästään” lukuelämyksenäkin sen väärti.

Tie Kutturaan oli liki viivasuora.

Siitä Wikipediassa kerrotaan näin:

Presidentti Urho Kekkonen poikkesi kylään hiihtoretkellään EnontekiöltäSaariselälle vuonna 1956. Silloin kyläläiset [mm. Siirin isä. Siiri kertoo Kekkosen vierailusta kirjassaan] ottivat puuttuvan tien puheeksi, ja Kekkonen lupasi hoitaa asian. Maantie Kutturaan valmistui 1959. Tien kerrotaan noudattavan Kekkosen kartalle vetämää suoraa viivaa. Tämä lienee tarinaa, koska kartalta voi todeta, että tielinja ei ole suora.

Ei niin kovin pittoreskin saatikka jylhän maiseman läpi kulkevan enimmäkseen viivasuoraan kulkevan tien matkalla on mäkiä ja muutama loiva käännös. Ja joutuisasti matka meni. Kynttiläkuusia (jotka eivät näillä tienoin ole mitenkään tavallisia), muutamia kauniita suomaisemia ja sitten perillä. Yleisen tien päättymisen jälkeen käveltiin kylän ”keskustaan”, jonne maantie päättyy.

Kävelimme ”peremmälle”, näimme aika etäältä (ei sentään pihapiireihiin menty kuvailemaan) Ivalojoen rantatöyräällä muutamia taloja, joista tunnistettiin Siirin kotitalo, ja joista tunnistin yliopistokollegani kotitalon. Yhteensä yhdeksän postilaatikkoa löydettiin tienvarresta. Pehtoorin inarilaislähtöinen tuttu tiesi kertoa, että vakituisia asukkaita on enää alle 30, ehkä jopa alle 20.

[Silta Ivalojoen yli valmistui vasta 1996. Siihen ei Kekkonen enää ollut vaikuttamassa.]

Mesimarjat ovat kukassa kylätien varrella, ketään ei näy missään, rakennuskanta jostain 1900-luvun alusta ehkä 1970-luvulle, täysin hiljaista, pysähtynyt tunnelma, silti selvästi siellä vielä asutaan, ja taivasta vasten nousee tukiasema 🙂 , rannassa Ivalojoen kosken hiljainen ääni, Lapin kesä, aurinkokin jo lämmitti.

Paluumatkalla pysähdyimme Kultakioskille.

Sen pihapiirissä ruotsalaisia ja saksalaisia turisteja, terassilla kullankaivajia, mahduimme hyvin joukkoon, ja nautimme legendaariset poroburgerit. Ei niitä turhaan kehuta. Eivät olleet rasvaisia, höttöleipäisiä, majoneesitahmaisia, vaan oikeinkin hyviä, melkein raikkaita.

Iltapäivän lopulla omia piha-askareita, kelojen, kivien ja käpyjen keräystä. Laittelen kuvia, kunhan meidän ”installaatiot” valmistuvat.

Aurinko on vielä korkealla, eikä se kokonaan laskekaan.

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Mökkielossa sää määrittelee tekemisiä enemmän kuin kaupungissa. Aamupäiväksi lupasi aurinkoista, aika lämmintä (+ 16 C ja pientä tuulenvirettä), iltapäiväksi sadetta, mahdollisesti ukkosta.

Sen mukaan suunniteltiin tekemisemme: Pehtoori aikoi tehdä viemärinkaivolle uuden kannen (minun 10 vuonna sitten omin käsin nikkaroimani on ollut jo vuoden pois aktiivisesta palveluksesta) ja minä päätin käyttää vielä muutaman tunnin tienvarren maisemointiin.

Oli mitä parhain sää puuhailla, mutta pilvet lähimetsän takana puoleltapäivin jo uhkaavia, joten aloimme tehdä lähtöä kauppareissulle.

Ivalossa taas perinteiset:
K-Rauta (uudet pihaharjat, pihlajille uuttta suojaverkkoa)
X-piste (pesuaineita, roskapusseja, ja yllätys, yllätys Lettlopi-lankoja, vaikka olen päättänyt, että kesällä en kudo. No toinen hiha jo melkein valmis… 🙂 La Promesaa ei voi katsoa ilman neuletta. Mitään ei voi katsoa ilman neuletta.)
Alko (Asio Otus Rosado – voidaan suositella. Oivallinen mökkiviini, sopii kesäiseen keveään keittiöön, salaattien ja vaikka pizzojen seuraan, ja aurinkoisille terasseille, piknikeille, vegaaneille. Litran muovipullo maksaa alle 12 €. Ostimme kaksi.
KORJAUS: Olen linkittänyt väärän viinin. Tässä on oikea linkki. Tätä ”kesäroseeta” meillä on kaksi pullollista. Niiden koko on 1,5 l ja niiden hinta on 18,50 €/plo.
K-market (kolme isoa kassillista ruokaa ja jätskit myöhäiseksi lounaaksi. Ei tullut mun lempparia tuosta Magnumin uutuudesta)

Tällä kertaa ei mitään asiaa apteekkiin. Ei mistään syystä. BTW: Olen tässä jo pari viikkoa jaksanut ääneen joka päivä ilokseni ihmetellä ja kiitellä, että minun olkapääni on oireeron. Näin siitä huolimatta, että eilenkin kyllä sitä rasitin ihan reippaasti. Ei tällaisia useita peräkkäisiä kivuttomia päiviä/öitä ole ollut vuosikausiin. Nyt vähän pelottaa, että ”kell onni on, se onnen kätkeköön”; mie kun olen nyt ääneen tällä leuhkinut, niin mitenhän nyt käy …

Ivalosta lähtiessä teiden pientareilla kulleroita, keltaiset nauhat kilometrien mittaisia. Nyt niitä on iso kimppu myös tässä pirtinpöydän maljakossa.

Kohti Saariselkää tullessa sää synkkeni, satoikin välillä. Ja Kaunispään pohjoispuolella huomio kiinnittyi valkoiseen palloon tunturin laella. Naton? Joulupukin? Matkailujuttu? Ufo? – Käymme lähipäivinä katsomassa lähemmin.

Illan ohjelmassa minulla oli korvasienten putsaus, ryöppäys ja pakastus. Onhan se aika hidasta puuhaa, mutta sen väärti. 12 annospussillista (4 hengen kastike tai muhennos) odottaa pakkasessa juhlahetkiä.

Nyt alkavat mökki, pihapiiri ja mökkiläiset olla mökkimoodissa. Ollaan valmiita tunturiin.

Lappi

Pohjoiseen pakoon itikoita – ja muutenkin 💚

Tänään oli aika ja mahdollisuus. Kesäkuun alun jo perinteinen mökkireissu vähän tavallista myöhemmin, mutta väliäkö sillä; nyt oli hyvä välämä lähteä Lapin kesään ja Oulun itikoita pakoon. Täällä sääskiä ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Kaksistaan lähdettiin, vaihtoehtojahan oli välillä useampiakin, mutta nyt näin ja ehditäänhän vielä muidenkin kanssa. Levollisena lähdettiin sikälikin, ettei Jäälin suunnalla kovin akuuttia huolta juuri nyt. Nyt ei voi enempää tehdä.

Kotipihalla kukkien kastelu ja vielä kylmälaukun/laukkujen pakkaus aamusella, ja ennen yhdeksää tien päällä. Yllättävän paljon liikennettä, ja Keminmaa – Rovaniemi välillä kaksi isoa, letkoja muodostavaa tietyötä, joiden seurauksen matkavauhti vain 30 – 80 km/h. Ehkä noin 20 minuuttia, puoli tuntia tavallista kauemmin kesti matka Roihin. Tällä kertaa kun kerran oli aikaa yllin kyllin, ajelin Rovaniemen keskustaan ja mentiin vihdoin käymään Sisustus & Cafe -putiikissa/kahvilassa. [Vahinko että jätin kameran autoon, mutta ehkä kännykuvatkin kertovat olennaisimman.]

Vanha asemavahdin talo (vuodelta 1910) on ollut taidenäyttelyjen yms. paikka, ja viimeiset seitsemän vuotta siinä on ollut pieni, pittoreskin näköinen kahvila, jossa ei koskaan ole tullut käytyä. Tänään tuli. Onneksi.

Siellä oli hyvää kahvia ja lämmintä pullaa (korvapuusteja ja voisilmäpullia, joista ei ehditty ottaa edes kuvaa kun niin täpinöissämme niistä nautimme. Ja tiedättekös, mitä ne maksoivat! Iso muki kahvia ja iso lämmin, kotipullan veroinen, jollei parempikin = yhteensä 3,50 euroa! Mukavan palvelun kera. Miksi enää mennä Napapiirin Shellille?

Putiikki-kahvilassa oli monta huonetta kukkuroillaan piensisustustavaroita, kankaita, – ja vaatteitakin. Kivoja lautasliinoja ja laadukkaita saippuoita ei ole koskaan liikaa, ja yksi pieni uusi talolyhtykin lähti mökille mukaan.

Hangasojalle päästyämme asettauduimme, kaikki paikalleen ja toimimaan, ja illansuussa, melkein aurinkoisessa säässä touhuilin pari tuntia pihapiirissä. Enimmät kevättuulten katkomat oksat pois, haravointia, siistimistä, tuoksuista ja valosta nauttimista. Keittiön puoleisessa linnunpöntössä kirjosiepolla poikaset, puron vesi korkealla niin kuin aina kesäkuussa, pikku kuuset selvinneet talvesta, eivätkä porot olleet päässet suojattuja pihlajia napostelemaan. Lapin kesä on jo hyvällä alulla.

Kaikki hyvin. Edessä mökkiviikko tai puolitoista, ehkä melkein kaksi?,

Huomenna enemmän kuvia…

Lappi Liikkuminen

Tavoitteessa – hiihdot hiihdelty

Sataa vettä. Hiihtokausi on nyt ohi.

Mutta kävinpä vielä aamupäivällä 15 km hiihtelemässä Sivakkaoja-Kiilopää -huudeilla. Täällä pohjoisessa hiihtokautta on varmaan vielä vappuun asti, mökkipihassakin on lunta aika lailla (artikkelikuva aamupäivältä), mutta meillä paluu etelään edessä.

Tämän hiihtokauden tavoitteeksi asetin itselleni hiihtää kilometrin enemmän kuin viime vuonna, joka sekin oli minun elämässäni jo ihan hyvä suoritus. Hiihdän siis vain ”itseäni vastaan”. Kunhan yritän pitää itseni ulkoilemassa ja liikkumassa. Vaikka monesta suorittamisesta olen oppinut pois, on silti hyvä olla jotain (liikkumis)tavoitteita – pysyä edes itsensä kanssa tasoissa.

Tavoite 635 + 1 km oli täynnä jo sunnuntaina! Nyt kilometrejä on melkein 700 km (= 680 km). En ikinä ennen, enkä ehkä enää koskaan, ole hiihtänyt näin paljoa. Tavoitteen asettaminen, jonkinlainen suorittaminen, luvatun (vaikka vain itselle) tekeminen, on motivoinut.

Tiedättehän, että ”ne oikeat harrastajat” eivät laske kilometrejä; heille hiihtäminen on elämäntapa ja luonnollista liikkumisen tarpeen tyydyttämistä ilman laskemisia. No minä en ole sellainen (ja pikkuisen epäilen noita ´oikeita harrastajiakaan´ 🙂 ).

Minä olen laskenut joka ikisen Oulussa ja Saariselällä hiihtämäni kilometrin. Ja HUOM. vain perinteistä, ei luistelun huumaa, vaan ikäihmisen ilokseen ja terveydekseen sivakointia huonoilla, hyvillä ja erinomaisilla laduilla. Suunnilleen aina kun on ollut mahdollista. Matkathan eivät minulla ole olleet pitkiä (max. 20 km, yleensä kymppi), mutta toistoja on paljon.

Hyvillä suksilla. Sellainenkin hairahdus sattui tänään tässä kauden lopulla, että oikein selfien räpsäisin. Ja suksien merkki näkyvillä, eikös se niin kuulu olla. 😀 Kaikkea sitä!

Nyt päättyi latuilu (”Lähes naapurin” keksimä mainio nimitys leppoisalle, ei-verenmaku-suussa-hiihtämiselle) ja kunhan Ouluun päästään, alkaa pyöräily.

Luulen, että ensi viikolla julkaisen tulevat pyöräilykauden tavoitteeni. Sellainen sitouttaa tekemiseen. Kun on ääneen sanonut/blogiin kirjoittanut, että aikoo hiihtää 636 km tai aikoo pyöräillä 200 km enemmän kuin viime kesänä, on hyvä tavoite tehdä niin.

Nyt olen hyvillä mielin.

Oulussa olen hiihdellyt näitä latuja. Eestaas. Kaksi kolmasosaa kilometreistä on kertynyt tuolla. Tänä vuonna ei ollenkaan meren jäällä, ei ollenkaan Virpiniemessä.

Ja tässä nämä tänä vuonna hiihdellyt Saariselän ladut.

Mökkimaisemissa ei tarvitse hiihtää eestaas, vaan voi suunnitellla rengasreittejä. Ja sellaisista pidän, Ja sellaisia on ollut vara valita. Oulussa korkeuserot ovat korkeintaan 20 metriä. Täällä pohjoisessa kavuttavaa ja laskettavaa on jokaisella reitillä melkein koko ajan. Noin 100 metrin korkeusero on tavallinen. Syke ja ilo ja rasite ihan erilaisia kuin tasamaalla. Molempi parempi.

Nyt (huomenna) kohti asfalttiteitä. Pyörä odottaa kotona huollettuna valmiina kesän retkille.