Miksi aina minä? Tiedättehän ihmistyypin ”miksi-aina-minä?” Tuon tyypin ihmiset eivät ole työyhteisöissä tai missään muissakaan yhteisöissä erityisen mukavia kanssaihmisiä. Tänään olen ollut juuri tuollainen: en vielä! urputtanut ääneen, mutta läheltä jo piti. Tätä menoa minusta tulee Miksi aina minä -tyyppi. En kyllä haluaisi sellaiseksi tulla. Ehkä minulla on ratkaisu sen estämiseksi. 🙂
Uunipunajuuret, joita eilen tein, olivat tänään mahdottoman hyviä kylmänä eväänä: siis kuori punajuuret (½ kg), leikkaa lohkoiksi, laita uunikulhoon, kaada 2 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa, 2 tl timjamia, 2 tl sokeria päälle ja sekoita. Laita kansi tai folio päälle ja uuniin (200 C) kolmeksi vartiksi. Eilen pihvin lisäkkeenä hyviä, tänään salaatin päällä ruokaisana lisukkeena. Sinihomejuustomurut olisivat tehneet varmaan vielä paremmiksi, mutta eipä ollut käytettävissä. Tietysti jos pitää sinihomejuustosta, niin ja punajuurista. Minä pidän.
Hampaan (2-7), jossa on ennestään viisi nastaa ja joka hajosi marraskuussa kun naapurihammas poistettiin, poraaminen ”pohjaan asti” (lääkärin käyttämä ilmaus), uuden pinnan tekeminen, hiominen passeliksi ja kaiken kaikkiaan koko operaatio kestää 52 minuuttia ja maksaa 242 euroa. Kiitos ja näkemiin. Mutta tämä uusi? puudutusaine (forte) on hyvä. Silmä pelittää, pystyn juomaan eikä sattunut – kuin alussa vähän.
Murmelin kanssa toivomme eri asioita.
Kansanarkisto on luvannut käyttää kuva-arkistostaan kuvia luennolla. Nyt tämän luvan turvin rohkenen laittaa tähänkin yhden kuvan, jonka tänään löysin. Tämä on jotain niin ylivertaista! Kuva on otettu 1920-luvun Kemissä. Emil Kakko ja hänen kymmenen poikaansa! Joista KAIKISTA tuli maalareita. Kaikista! Oliko perheessä tyttöjä? Oliko Emilillä vain yksi vaimo? Miksei poikien äiti (äidit) ole kuvassa?
Ja sokerina pohjalla!! Juniori (siis meidän, ei Emilin) on saanut ruotsin kurssin läpi!!! Eikä millään viis miinuksella! Kirkkaasti viitonen! Reilusti siis. (Wir sprechen only sverige – kuten poika asian ilmaisee…) Nyt ei enää lukion pakollisista kursseista puutu kuin yksi: historia. Suutarin lapsilla … ?


















(1) SALMIAKKI PASTILLEJA FAZER ja Panda SALMIAKKI PASTILLEJA; koska ne ovat PASTILLEJA, muut kolme eivät ole.
(2) super salmiakki ja SALMIAKKI PASTILLEJA FAZER; koska näissä rasioissa ei ole nisäkäslajin nimeä/kuvaa, muissa kolmessa on.
(3) Panda SALMIAKKI PASTILLEJA ja pantteri SALMIAKKIA Chymos; koska näissä rasioissa on eläimen nimi/kuva, muissa kolmessa ei ole.”