Historiaa – Sivu 29 – Tuulestatemmattua

Fragmentteja vol. 604 (tai jotain …)

Miksi aina minä? Tiedättehän ihmistyypin ”miksi-aina-minä?” Tuon tyypin ihmiset eivät ole työyhteisöissä tai missään muissakaan yhteisöissä erityisen mukavia kanssaihmisiä. Tänään olen ollut juuri tuollainen: en vielä! urputtanut ääneen, mutta läheltä jo piti. Tätä menoa minusta tulee Miksi aina minä -tyyppi. En kyllä haluaisi sellaiseksi tulla. Ehkä minulla on ratkaisu sen estämiseksi. 🙂

Uunipunajuuret, joita eilen tein, olivat tänään mahdottoman hyviä kylmänä eväänä: siis kuori punajuuret (½ kg), leikkaa lohkoiksi, laita uunikulhoon, kaada 2 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa, 2 tl timjamia, 2 tl sokeria päälle ja sekoita. Laita kansi tai folio päälle ja uuniin (200 C) kolmeksi vartiksi. Eilen pihvin lisäkkeenä hyviä, tänään salaatin päällä ruokaisana lisukkeena. Sinihomejuustomurut olisivat tehneet varmaan vielä paremmiksi, mutta eipä ollut käytettävissä. Tietysti jos pitää sinihomejuustosta, niin ja punajuurista. Minä pidän.

Hampaan (2-7), jossa on ennestään viisi nastaa ja joka hajosi marraskuussa kun naapurihammas poistettiin, poraaminen ”pohjaan asti” (lääkärin käyttämä ilmaus), uuden pinnan tekeminen, hiominen passeliksi ja kaiken kaikkiaan koko operaatio kestää 52 minuuttia ja maksaa 242 euroa. Kiitos ja näkemiin. Mutta tämä uusi? puudutusaine (forte) on hyvä. Silmä pelittää, pystyn juomaan eikä sattunut – kuin alussa vähän.

Murmelin kanssa toivomme eri asioita.

Kansanarkisto on luvannut käyttää kuva-arkistostaan kuvia luennolla. Nyt tämän luvan turvin rohkenen laittaa tähänkin yhden kuvan, jonka tänään löysin. Tämä on jotain niin ylivertaista! Kuva on otettu 1920-luvun Kemissä. Emil Kakko ja hänen kymmenen poikaansa! Joista KAIKISTA tuli maalareita. Kaikista! Oliko perheessä tyttöjä? Oliko Emilillä vain yksi vaimo? Miksei poikien äiti (äidit) ole kuvassa?

Ja sokerina pohjalla!! Juniori (siis meidän, ei Emilin) on saanut ruotsin kurssin läpi!!! Eikä millään viis miinuksella! Kirkkaasti viitonen! Reilusti siis. (Wir sprechen only sverige – kuten poika asian ilmaisee…) Nyt ei enää lukion pakollisista kursseista puutu kuin yksi: historia. Suutarin lapsilla … ?

Historia on historia on historia on…

Näissä oloissa ei juuri tapahdu mitään suuria.
kertakaikkisia romahduksia, – – –
Tapahtuu vain pieniä nykäyksiä,
jotka siirtävät elämän menoa ikään kuin astimelta toiselle.
Kun nykäys on ohi, niin ei sitä taas enää muistetakaan,
vaan jatketaan uudella tasolla.
Sillä samaa elämäähän se on kaikissa muodoissaan,
eikä sen suhteen ole olemassa muuta ehdotonta,
kuin että se on elettävä.
F. E. Sillanpää, Hurskas kurjuus (1919) 2002, 103

Jos minulla olisi joku historianfilosofia, niin se kiteytyisi tuohon lainaukseen Sillanpään romaanista. Tuo samainen lainaus on väitöskirjani nimiösivulla ja tulinpa sen taas kirjoittaneeksi luentosarjani alkuun.

Niin se on. Ei mitään suuria…

Elämässä, työssä, olemisessa, historiassa tuo on Sillanpään sisällissodasta ja Toivolan Jussista kertova romaani Hurskas kurjuus on ollut minun historiantutkijan kaaressani yhtä merkittävä kuin Sinuhe tai Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoria.

Ja tänään lukukauden ensimmäisenä päivänä kun opiskelijat jälleen tulvahtivat kampukselle, käytäville, huoneeseen, kandisemman aloitukseen, mietin tuota. Mietin viime yönä ja mietin kootessa aineistoa luentosarjaan, jonka olen edellisen ja ensimmäisen kerran pitänyt kolme vuotta sitten. Valmistelussa on historian havinaa, kertautuvat vuodet, omatkin.

Huomannette että bloginkin kuvituksessa ulkoilukuvat ovat vaihtuneet luennon kuvitukseen… varautukaatte sen jatkumiseen, – ainakin muutaman viikon. 🙂

Historiaa Niitä näitä

Tätähän nyt kaipasinkin!

Nythän on niin, että olen onnistunut kehittämään ihan järjettömän nuhan itselleni.

Menin jotensakin hyvin varhain duuniin ja ajellessani kohti edelleen kovin hiljaista kampusta ajattelin hiljaa mielessäni, jotta jos mie ensi viikosta hengissä ja kunnialla selviän, niin hyvä on. Ja kirjastossa aamusella tunsin, jotta hieman palelee, ja eväille mennessä yhdentoista kieppeissä jo tajusin, että ensi viikon muutoinkin hektiseen olemiseen on tulossa vieraaksi vielä flunssa. Puolelta päivin minun oli jo vaikea puhua puhelimessa, kun aivastelin niin tiuhaan ja tolkuttomasti. Nuha on, eikä sitä käy kiistäminen.

Pysyköön nuhana. Kurkkukipu ei nyt ollenkaan sopisi…

Arjen historia -luentoa tein, vaikka näkökykykin oli välillä koetuksella ja totesin, että kyllä se on minun historiani ominta aluetta, arki siis. Humahdan menneeseen niin, ettei flunssaakaan muista. Eivät ole valtioliitot, kuvatutkimukset, antiikki tai abstraktit aatteet, Kekkosen ajan polittiinen historia tai sanomalehtien kannanotot siihen tai tähän asiaan niitä juttuja, jotka minua loppumetreillä kiehtoisivat.

Kyllä ne ovat suomalaisen naisen arki, menneiden vuosisatojen ja -kymmenten ihmisten suhtautuminen aikaan ja sen muutoksiin tai ihmisten sosiaaliseen asemaan ja arvostukseen vaikuttaneet tekijät niitä menneen elämänmenon osatekijöitä, joiden tutkimisessa ja opettamisessa tai tutkimisen opettamisessa minä mieluusti aikaani kulutan. Ne ovat niitä historian osa-alueita, joihin minun intoni ja tietämykseni vie ja vaatii oppimaan lisää. Kovin on arkista tämä minun intohimoni. Olkoon.

Lainaisinko tähän taas Jevtusenkon runon… en lainaa. Mutta se se vaan on niin hyvä. (ks. täältä jos et muista)

Historiaa Kolumni

Kuplivaa Uutta Vuotta!

Kuplat tekevät samppanjan!

Cava, sekt, prosecco, spumante, franciacorta, California sparkling, crémant, kaikki ovat kuohuvia viinejä ja näihin kaikkiin viineihin kuuluvat kuplat, mutta vain Ranskan Champagnen maakunnassa tuotettu kuohuviini on samppanjaa. Yksi samppanjapullo tuottaa keskimäärin 100 miljoonaa kuplaa, ja yleinen käsitys on, että mitä enemmän ja mitä pienempiä kuplat ovat, sitä parempaa samppanja on.

Ranskalainen Dom Pérignon (1638–1715) on saanut virheellisesti kuplien keksijän maineen. Samppanjan pitkässä historiassa munkki Pérignonilla on toki osansa, mutta ei hän poreita keksinyt, päinvastoin: hän koetti estää niiden syntymisen. Ei Dom Pérignon myöskään itse nauttinut samppanjaa, saatikka puhunut tähtien juomisesta kuplia maistettuaan – kuten legendassa kerrotaan – vaan raitis munkki nautti elämänsä aikana lähinnä vain hedelmistä ja maitotuotteista.

Dom Pérignon on siis saanut maineensa osin vain markkinoinnin seurauksena, mutta kenenkään ansioksi – vai pitäisikö sanoa syyksi – ei ole mainittu samppanjavispilän keksimistä. Vispilällä ei vispata juomaan lisää kuplia, kuten joskus luullaan, vaan vaikutus on täysin päinvastainen.

Miksi ihmeessä joku haluaa hävittää kuplat? Samppanjavispilän synty liitetään jo 1700-luvun alkuun, Aurinkokuninkaan hoviin, jossa sanotaan jatkuvan samppanjan lipittämisen aiheuttaneen hoviväelle närästystä, joten tuolloin keksittiin vatkata turha kuohunta vispilällä pois.

Toisen tarinan, joka usein ajoitetaan sotien väliseen swing-jazz-aikaan, mukaan haittatekijä oli ulkoinen; laakeaan lasiin kaadettu samppanja kun pirskahteli daamien kasvoille, mikä ei sopinut puuteroidulle hipiälle, joten vispilää tarvittiin hävittämään ylenpalttinen kuplinta.

Samppanjalasissa kisailevissa kuplissa on lukuisia kemikaaliyhdisteitä, jotka vaikuttavat aisteihin esimerkiksi maun, tuoksun ja värin kautta. Ne ovat kauniita ja iloa tuovia, ne tekevät viinistä juhlallisen. Niistä kannattaa nauttia! Vispilätöntä ja Kuplivaa Uutta Vuotta!

___________________________________________________

Historiaa

Arkea 60-luvulla ja nyt

1960-luvun suomalaista arkea käsittelevää tietokilpailua kohtaan ei kovinkaan isosti ollut kiinnostusta… vain Koivu ja Raila vastasivat. Heidän kommenttilootaan jättämät vastauksensa olivat tällaisia

Koivu arveli: ”Joukkoon eivät kuulu

(1) SALMIAKKI PASTILLEJA FAZER ja Panda SALMIAKKI PASTILLEJA; koska ne ovat PASTILLEJA, muut kolme eivät ole.

(2) super salmiakki ja SALMIAKKI PASTILLEJA FAZER; koska näissä rasioissa ei ole nisäkäslajin nimeä/kuvaa, muissa kolmessa on.

(3) Panda SALMIAKKI PASTILLEJA ja pantteri SALMIAKKIA Chymos; koska näissä rasioissa on eläimen nimi/kuva, muissa kolmessa ei ole.”

Ja Railan kommentti näin:

”Mietin kauan oliko Fazerin salmiakkia 60-luvulla. Tuliko se vasta 70-luvulla. Tosin Pantterin aski on niin 60-lukulaisen oloinen. Supersalmiakki on varma tapaus. Vastaukseni on: Supersalmiakki ja Fazerin salmiakki eivät kuulu joukkoon. Kumpaakaan ei ollut 60-luvulla.”

Molemmilla on oikeakin vastaus. Siis Fazerin salmiakki ja Super Salmiakki eivät kuulu joukkoon, (paitsi että niissä ei ole nisäkästä rasian kuvassa) koska ne eivät ”syntyneet” 1960-luvulla. Fazerin klassikko salmiakkiaski on tullut markkinoille jo ennen sotia, siis vuonna 1938 ja SuperSalmiakki vasta 1971. Siis Railan perustelut lähempänä oikeaa. Palkitsen tämän sopivassa tilaisuudessa 🙂

Koskapa tänään julkistin koko kilpailun jo tiedekunnan sisäisessä postissa, niin pistänpä sen tähänkin liitteeksi. Lämpimästi suosittelen kaikille 60-luvulla eläneille ja arjen historiasta kiinnostuneille. Vastauksia saa toki posteilla, vaikka varsinaista kilpailua en julistakkaan. Oikeat vastauksetkin lupailen julkaisevani ennen joulua. Kilpailun viimeisellä sivulla on yhden 60-lukulaisen laulajattaren esitykseen videolinkki, joka johtaa Elävän arkiston sivulle. Kannattaa katsoa (erityisesti viidennen minuutin kohdalta alkava biisi, ja Koivistolaisten tanssiesitys! Purkkaa ja jytää kerrakseen!!

Klikkaile ja rullaile http://www.satokangas.fi/TUPLA%20TAI%20Kuitti.pdf

Kuten tiedoston viimeisestä kuvasta näette, kilpailun voittajalle palkintona oli Rex-kakku. Tein sen eilen. Lupaan palata asiaan. Enpä ole ennen moista tehnyt, saatikka maistanut. Hmmmm…. Arkeologit saivat kakun syödäkseen, ja tänään työhuoneeni ovella oli arkeologeja ihan ruuhkaksi asti kiittelemässä palkinnosta. Jännä se oli!

No mitä muuta?

Olin aamulla ilmoittanut Juniorille, että en ehdi töistä laittamaan sapuskaa niin, että hän ehtisi syödä ennen (ilta)kouluunsa menoa, vaan että keittelisi itse pastaa tai kävisi jostain pizzan hakemassa. Juniori on eilisen ja tämän päivän J:nsä kanssa siivoillut Festaa ja muutakin isompaa siivousta tehneet tienatakseen joulurahaa, joten olin vähän pahoillani, etten päässyt sapuskan tekoon. Ja sitten minulle tulee neljän jälkeen duuniin tekstari:

Jätän sulle lasagnea niin muistappas sitten syödä, ettei verensokeri laske liian alas! 🙂 t. Huolehtiva poikasi. PS. Ruoka on uunissa.

Tämän viestin säilytän. Arjen onnenrippusia!

_____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 9

Historiaa

Itsenäisyyspäivänä – mennyt minussa

Itsenäisyyspäivänä .. kaikenlaista luettuani … tuli mieleen papat. … Merkillistä …

Äitini isä, Aleksanteri – Tuulen Ale – jonka nimi kulkee tämän blogin nimessäkin. Häntä en koskaan nähnyt, en koskaan tuntenut. Hän hukkui Koivistolla jatkosodan aikana (11.11.1943) …

Isäni isä, Riku-pappa, jonka kanssa ehdin tutustua ja joka Nurmijärven mökillä opetti vuolemaan onkeen oikeanlaisen pään ja joka Nurkkilassa jaksoi varoittaa nokkosista, joissa silti poltin pohkeeni..

Mennyt minussa – miksi mennyt juuri tänään … Miksi juuri papat?

______________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 6

Kynttilälyhty – vaikka sitten aika yksinäinen sellainen.

Historiaa

Musiikki myötäilee…

Kalvakka joulukuinen sunnuntai. Kalvakan (aika kamala sana muuten, itse asiassa hyvin kuvaava) lisäksi pistävä, pureva itätuuli. Niinpä olikin liki sankari olo kun sain lenkille lähdetyksi. Tai ainakin annoin itselleni luvan olla sankari kun lähdin. :). IPodin volyymit kohtuullisen kaakossa ja pitkin tyhjän kaupungin katuja (autolla ensin sinne ja Caritakseen, siis en todellakaan kotoa kaupungille kävellyt) ristiin rastiin tepastelin. Täytyy kävellä näin… Jotain niinkin lälläriä kuin Tuure Kilpeläistä ja jotain niinkin outoa kuin Lady GaGan Bad Romance – se on ihan huippu kävelybiisi.

Aamupäivän jälkeen hoksasin, että tänään en tarvitse särkylääkettä, hammasrooppi paranee vihdoin, antibioottikuuri ohi. Siis ihan tiedoksi kaikille, joilla joskus on edessä hampaanpoisto, särky kestää viikon, kaksi sen jälkeen. Näin minulle sanoi lääkärikin, mutta uskoinko? No, en. Tietenkään. Piti kokea tämäkin.

Jotenkin muutenkin kaikin puolin välipäivä – hulppean rauhallista. Iltapäivällä jo Andrea Bocellin Carmen viihdytti.

Ja nyt mietitään pehtoorin kanssa, katsommeko Stieg Larssonin kirjoista tehdyn ”Miehet jotka vihaavat naisia” -minisarjan. Olemme lukeneet (pehtoori lukee nykyään kaunokirjallisuutta PALJON enemmän kuin minä, mistä olen vähän kade) koko trilogian ja kovasti pitäneet, mutta — katsommeko tv-version? Ehkä hyvä pitää hyvä kirja kirjana. Toiselta tulisi Tali-Ihantala -elokuva. Historioitsijanhan se ´kuuluisi´ katsoa, mutta …

Ehkäpä sittenkin käytän illan joulureseptisivun värkkäämiseen.

Ai niin: jos mietit, hommaatko huomiseksi kaksi kynttilää ikkunalaudalle, katso miksi niitä yleensä sinne laitellaan… Itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää. (klik)

Tuli vain mieleen koskapa ”kahden kynttilän” google-haulla on sivuilleni viime päiviä klikkaillut kymmeniä vieraita.

Meillä on kynttilät jo valmiina. Melkein joka ikkunalle.

____________________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 5

…. olkoon ilmoitussivu Pohjois-Suomi -lehdestä reilut 100 sitten (1905).

Suurenee klikkaamalla…

Historiaa

Tupla tai kuitti

Pikkujouluun lähdössä – minun hommakseni on niissä ennen riittänyt kuvaaminen. Ja tietysti ruoasta, seurasta ja ohjelmasta nauttiminen, mutta nyt on iskenyt huki tehdä tietokilpailu. Pilheiden teema on 1960-luku (toiset 60-luku kekkerit tälle vuodelle, – kertoo mistä?) ja erityisesti televisio. Siispä skaba on Tupla tai kuitti.

Siihen formaattiin en ryhtynyt/voinut kilpailua tehdä, vaan jotain jättänyt pois, jotain ottanut Uutisvuodosta, jotain ihan perinteisistä visailuista. Mietin vähän, että julkaisisinko kilpailun huomenissa täällä Temmatussa? Toisaalta isotöisen kilpailun voisi uusiokäyttää jollakin porukalla ja kun tämän blogin lukijakunnassa on sellaisia, jotka saattaisivat olla kilpailutettavia joskus toiste niin, …? Toisaalta viime vuonnakin minulla oli joulukilpailu täällä …

Joka tapauksessa ensimmäinen kysymys on tämä (suurenee klikkaamalla).

Mitkä kaksi eivät kuulu joukkoon? Ja miksi eivät kuulu?

Jos tehdäänkin niin, että mittaan tietokilpailuintoa tällä yhdellä kysymyksellä:

jos tähän kysymykseen tulee vastauksia tiistai-iltaan mennessä enemmän kuin tusina,

pistetään sitten kisa pystyyn täälläkin…

Sovittu.

_______________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 3

(mökille on niiiin ikävä, eikä tänä itsenäisyyspäiväviikonloppuna ollut mahiksia lähteä…)

Historiaa Yliopistoelämää

Historia on hienoa!

CIA:n vakoojat Kostamuksessa, saamelaisten uskonto 1600-luvulla, keskustelu sosialisoinnista 1940- ja 1950-luvun suomalaisessa sanomalehdistössä, moottorisahan tulo Pohjois-Suomen metsiin ja sen vaikutus ihmisten elämään, isojako Lapissa, — ja minulle mielenkiintoisimpana torppareiden asema ja vapautuminen mikrohistoriallisen tarkastelun keskiössä, voimalaitosrakentaminen versus kalastaminen sodan jälkeisessä Pohjois-Suomessa ja 1800-luvun jälkipuolella papiston ”säätykierto”.

Professorin kanssa taas oltiin yhtä mieltä, jotta on meillä ahkeria tutkijaseminaarilaisia ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia. On vaan niin hienoa katsella ja kuunnella, kuinka ihmiset ovat tutkimuksestaan innostuneita, sen tekemiseen sitoutuneita, intohimoisesti suhtautuvia. Muistaa hämärästi, että olen minäkin joskus tuollaista kokenut :)… Ja kyllä, kyllä minusta on hiton mukavaa kun voin/osaan edes jonkun neuvon antaa ja apua tarjota. Poikkeuksellisen paljon keskustelua, poikkeuksellisen paljon opittavaa itse kullakin.

Lasaretissa on mukava kokoontua pitämään seminaaripäivää (minun ei tarvi keitellä kahvia, ja ruoka on PALJON laatuisampaa kuin Linnanmaalla). Miljöö on kaunis – niin, ja historiallinen. Aamuvarhaisesta alkanut päivä hurahti historian havinassa.

Nyt käännös kotona ja illaksi eksnaapureiden luo. Tänään oleminen pelkkiä plussia.

Historiaa

Kotilieden äärellä – hyvillä mielin

Kotilieden (siis lehden) vanhat vuosikerrat tänään olennainen osa työpäivää. Sieltä tuntui tarttuvan paljon sellaista, joka ei varsinaisesti ollut tutkimusintentioni kannalta tavattoman keskeistä. Jotenkin muuten vaan olivat ajankohtaisia. Kertovat päivän kulusta… Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Kahvia tarvitsin – ja paljon.

… ja sitten tämä juttu on suoraa jatkoa eiliselle.
Ja tänäänhän se sitten selvisi,
mistä nämä hammasprobleemini johtuvatkin … 🙂
[ihan aavistuksen verran sisäpiirin juttu]

Jos hankkisi Bijoun, saisiko pitkästä aikaa flow´n – kirjoittamisen riemua!

Tässä pitäisi vaihtaa ´hiihto´-sana ´lenkki´-sanaan.

Tämä toi mieleen jotain niinkin kliseistä kuin,
että loppu voi olla uuden alku.
Ei tarvitse hyvästellä.
Se on hyvä, oikein hyvä.

* * *

Entäs tämä? Mikä tämä on?
Mitenhän on jos systerille tai murmelille tämmöisen joululahjaksi hankkisi?
Liekö riemastuisivat. 🙂
Tietääkö joku blogivieraista, mikä vempain tämä on?