Kesälomalounaalla

Tähän on tultu! MInulla ei ole ainuttakaan valokuvaa, jolla kytkisin tämän päivän tapahtumat tänne blogiin. Minähän kannan, raahaan, kuljetan repussa, autossa, kaikkialla, mukanani kameraa, ja tiedostamatta sitä käyttelen, taltioin päivieni kulkua, otan opikseni, blogiini ja myytäväksi kuvia kaiket päivät. Usein ne auttavat päivän ”postillan” = blogitekstin laatimisessa. Voin sepitellä jotain ottamieni kuvien ympärille. Mutta tänään! On minulla muutama ihan mahdottoman mukava kuva pienistä, kun oltiin Nallikarissa, mutta kun sellaiset lähikasvokuvat jatkuvasti nettijulkaisuina eivät oikein ole hyväksi, eivätkä suositeltuja, niin jäävät tähän liittämättä.

Mutta olimme siis Nallikarissa lounaalla: Junior & R. sekä tietysti pienet ja Pehtoori. Vähän kuin Pekanpäivää jälkikäteen juhlistamassa ja kesälomatunnelmissa. Ravintolasali oli liki täysi, mutta saimme kuin saimmekin pöydän. Ja buffetpöytä (saaristolaislounas) oli hyvä. Lapsillekin löytyi syötävää. Mutta! Harvoin ”ulkona” käyvät pienet käyttivät paljon aikaa ja energiaa katsellakseen kaikkea toimintaa ympärillä: muita asiakkaita, yhtä isohkoa ryhmää, jossa pidettiin puheita, buffetpöytäkin oli kummastuksen kohde, tarjoilijat ja ikkunoista näkyvä meri sekä biitsi.

Olihan minun sitten syötyämme käytävä pienten kanssa vielä ”majakalla”, jossa Apsu on käynyt kanssani ainakin kymmenen kertaa, mutta eipä muistanut. Miten kauas kuusivuotiaan muisti ulottuu? A:lla joskus hyvinkin kauas, ihan yllättävissäkin kohdissa, mutta tätä ei muistanut.

Muutoin päivä kulunut – ketään ei yllättäne – pyöräillen ja lukien: hyvää tekevän kirjan löysin. Vähän siivoten ja matkaa varten kohteita selaillen. Kesäloman tuntua on ilmassa. Lähdemme ylihuomenna. Odotan melkein niin kuin ulkomaille oltaisiin lähdössä. 🙂

Niitä näitä

Kissankellojen aikaan

Aamulla lomalaiset (tytär & J.) lähtivät kohti pohjoista. Tällä kertaa ensin yhteistä lomaa, ja viikon jälkeen J:lla alkaa etätyöt, mutta tytär voi vielä lomailla (ja pyöräillä) ainakin viikon verran ennen kuin hänkin jatkaa etätöitä. Tänä kesänä ei aikonut suoritella mitään opintoja, vaan ihan vaan lomailla, mikä on kyllä hyvä juttu. Heinäkuun taitavat siellä viettää…

Pitkään mietin, mihin päivän pyöräretkeni suuntaisin. Turhaan mietin: ihan sama mistä ja mihin pyöräili, merenrannalla, sieltä pois tai sinne, niin kaikki 50 km vastaista! Aika napakasti tuuli, mutta aurinko paistoi. Teiden varsilla jo kissankellot – tuntuu että kesä on pitkällä. Heti kun juhannus on mennyt, ollaan jo kesän sydämessä, Suomi sulkeutumassa. Tai oikeastaanhan avautumassa koronan jälkeen, mutta työ- ja liike-elämä hiipuu…

Kempeleessä kävin matkakahvit juomassa, paluumatkalla vielä museollakin. Pehtoorille nimpparilahjaksi Museokortti, jolla saattanee olla käyttöä meidän ”Grande Tourilla”- Pohjois-Karjalan ja Savon museot pian me tullaan!

Iltapäivällä vain lukemista, aurinkoa, aika hyvää lohipastaa.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Suloinen suvisunnuntai

Olenhan tätä aikonut. Tänään sain aikaiseksi: pyöräilin uimaan! Valkeiselle (Valkiaisjärvi Hiukkavaaran takana) ajelin sunnuntaisuven aamussa, perhejuhannuksen jälkeisessä pyhäpäivässä, kun tilanne on sees. Pieni luonnollinen, liikkumisella höystetty euforinen olotila, auringon paisteessa, suviaamun leppeässä tuulessa.

Tekeeköhän muut sitä mitä minäkin? – Peittää paikkoihin liittyviä mielleyhtymiä, muistoja, kipeitä tuntoja käymällä samoilla paikoilla hakemassa uusia hyviä fiboja, ikäänkuin hautaamassa, päästämässä irti niistä menneistä. Vähän sillä mielin hain tuolla tänään uusia hyviä tuntoja ja kyllä oli niin hyvä uida. Tyventyikin parahiksi. Olin järvessä ja rannalla aika kauan.

Tällaisina kesäpäivinä minulla vilahtaa ajatus, että voisin luopua paljosta, että saisin asua järven rannalla, uida joka aamu sulan veden aikana, nähdä järven syksyn, talven – ehkä tehdä avannon, ja kevään. Kulkea ja kuvata sen jäällä ja sen rannoilla. Ja nimenomaan pulahtaa veteen kesäaamuina, kesäiltoina, uida kun huvittaa. Oi, että. Mutta onhan se hyvä että edes näin on mahdollista. Menisiköhän huomennakin? – Mikseipä. On tunne, että tarvitsen sellaista taas.

Iltapäivällä kotipiazzalla tyttären ja ukkelin kanssa nautimme viikonlopun rääppiäisiä, ja tulimme todenneeksi, että samppanjamansikkahillo on tämän juhannuksen makumuisto numero yksi* , nautimme auringosta ja minä sovin tapaamisen huomiseksi: on mummin ja Apsun humputtelupäivä!! Kesälomat on niin hyvä juttu.

*

Mansikka-samppanjahillo

(Ohje Sanna Miettusen kirjasta ”Päivän paras hetki: aamiainen”)

1 l mansikoita
1 l vadelmia
1 vaniljatanko
1 kannelitanko
3 dl hillosokeria
1 dl samppanjaa (käytin kuivaa ranskalaista kuohuviiniä, cremantia)

Laita kaikki ainekset kuohuvaa lukuunottamatta kattilaan.
Kuumenna, vähennä sitten lämpöä siten, että hillo vain hieman poreilee.
Anna kiehua noin 15 minuuttia.
Ota kattila liedeltä, lisää kuohuviini.
Kaada hillo ilmatiiviisiin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Meillä tätä on nyt viime päivinä ja aamuina nautittu mm. kaurapuuron, kreikkalaisen jukurtin, jäätelön, pavlovan ja croissantien kanssa. Sopisi varmastikin myös lettujen tai vohveleiden kanssa.

Äänin 7/7 se on täällä todettu ihan mahdottoman hyväksi.

Niitä näitä

Juhannuksen alla

Aamiainen rannalla: kotoa mukaan Starbucks-kahvi ja Pakkahuoneen kadun patisseriasta (Mon Chou – avaa aamupuolikahdeksalta!) croissant ja sitten pyörällä jonnekin veden äärelle – vaikka Valkiaisjärvelle tai Papinjärvelle kesäaamuun nauttimaan aamupala. Olen sellaista tässä jo pari viikkoa pitänyt vaihtoehtona keittiönpöydän puuro- ja pannukahviaamiselle. Olen selitellyt: ”Että kun joku aamu herään turhan aikaisin, teen näin.” No tänä aamuna heräsin turhan aikaisin (klo 5.20) ja kuudelta sitten lähdin… Mutta ei puhettakaan mistään tyvenestä järvenrannalla istuskelusta. Vettä tihuutti siinä määrin, että eipä tehnyt mieli pysähdellä. No, hyvää oli se, että tuli tehtyä napakka, turhia tupuloimaton 25 km lenkki, oli happirikasta ilmaa, pyörätiet liki tyhjät, ja sumutihku teki maisemasta puhtaan. Eikä sitten tullut erinomaisen hyvistä, kohtuullisen voisista croissanteista turhia kaloreita. 😀

Kotimatkalla näin ambulanssin ystävien kerrostalon edessä, ja etiäinen kertoi, että täksi illaksi sovittu tapaaminen heidän kanssaan ei ehkä onnistukaan. Ei onnistunut: ambulanssin ensihoitajat olivat juuri silloin heillä, kuten sitten myöhemmin kuulin. Surulliseksi veti.

Sää selkeni kohti puoltapäivää, hyvä aika lähteä Kauppahallin, torin ja kaupan kautta Caritakseen, Tyär lähti pyöräillen Jäälin mummua tapaamaan ja Pehtoori aloitti pihan siivouksen myrskytuulten sotkujen jälkeen. Liityin puutarhatiimiin palattuani.

Sapuskan teon ohessa tein kaikenmoista myös huomista varten. Tämmöisen kakun ja sitten mansikka-samppanjahilloa! Jos pääsevät jatkoon, palaan asiaan.

Kaunista ja mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!

Niitä näitä

Työpalaveri ;)

Päivän kohokohta oli, kun tapasin hääparin. Häihin on aikaa yli kuukausi (31.7.) mutta pidettiin palaveri meillä jo nyt. Ensimmäinen ”ulkopuolinen”, ei tutun, hääkuvaus on minulle tietysti jännä juttu. Nuori nuoripari tuli meille; oli hyvä puolin ja toisin edes vähän tutustua, kuulla järjestelyistä ja sopia potrettikuvauksen yksityiskohdista. Tarkoitukseni on päästä vielä käymään kirkossa ja juhlapaikassa, jotta saan varmuuden valotuksiin ja tilankäyttöön etc. Mutta on kyllä todella mukava päästä hääjuhlaan kuvaajaksi.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Myrskyn jälkeen

Oulujokisuulla, jokisuistossa, saarilla (Linnansaari, Raatinsaari, Pikisaari, Kiikkusaari, Kiikeli olivat – huolimatta jo illan ja yön aikana tehdyistä raivauksista – surullisen näköisiä. Kesäaamussa alakuloa kun kauniit, ylväät ja vihreät puuvanhukset (ymmärtääkseni enimmäkseen poppeleita) oli kaatunut juurineen. Lisäksi oli varsinkin mäntyjä poikki kolmen, neljän metrin korkeudelta. Ahti-myrsky teki kaupunkikuvasta rujon, kaltoin kohdellun.

Jokirannoilla kulkeneena, niitä paljon kuvanneena, tuntuu, että melkoisia koloja maisemaan tuli, mikä tietysti surettaa. Erityisesti koskettaa kun toistasataa vuotta vanha, luullakseni Oulun viimeinen, berliininpoppeli Raatinsaaressa joutui sekin Ahti-myrskyn kaatamaksi. Se on ollut vaikuttava maamerkki Silloilla, seissyt sivustakatsojana vilkkaan liikenteen varrella, kolmella vuosisadalla seurannut oululaisten kulkua ohitseen, nähnyt monet kulkueet, marssit, kävelijät ja kulkijat, issikat ja onnikat. Kaikkina vuodenaikoina komea kuvattava. Olen täällä blogissanikin julkaissut siitä monia kuvia vuosien varrella, esim. marraskuussa 2018.

Nyt se rytisten kaatunut, pian kokonaan mennyt.

Hautausmaallakin, vanhan kappelin luona, aika lähellä isän hautapaikkaa oli kaatunut isoja kuusia, mutta ”uudella puolella” ison kappelin takana ja lähellä ystävän hautaa korkeat hongat olivat pysyneet murtumattomina.

Helteisen aamupäivän jälkeen iltapäivällä taas ukkoskuuro, mutta tavallisempi, tosin ukkosen jyly kesti kauan. Silloin oltiin jo pois pyörälenkeiltä, kesäruokaa pöydässä, vähän juhannusviikonloppua suunnitellen.

Niitä näitä

Myrskyisää ja reissukuumetta

Hillittömän myrskyn Oulu – enpä muista vastaavaa kokeneeni

Aamupäivällä pyörälenkille lähtö vitkuttui tunnin ja toisenkin, ja kävin vielä torin ja äidin kautta ennen kuin kunnolla otin ”lenkkivaihteen” päälle. Ei tarvinnut untuvatakkia tänään: painostava helle ja aika kova lounaistuuli etelään kulkiessa: sekä lämpö ja kesätuuli tuntuivat mahdottoman hyvälle.

Vitkuttelin kuvaillen, poiketen Vihiluotoon ja luontopolulle, käyden lentokentällä vessassa ja iloitsemassa, että siellä oli jo monia matkustavaisia, Oulunsalon kirkon pihapiiristä etsien hyvää lokaatiota hääparin kuvaamiseksi, Kaakkurin kautta vielä paluureitille ja sitten hoksasin, että ”kyllä, kyllä se iltapäivälle sääennusteissa oleva ukkonen taitaa tulla!”. Melkein mustat pilvet tulivat mereltä, vähän kuin salakavalasti, eivät vyöryen. Aika vauhdilla ja korkealla sykkeellä kotiin. Oikeasti poljin kymmenisen kilometriä kaupunkialueella varmasti ennätysvauhdilla. Loppumatkalle aikomani kaupassakäynnin jätin väliin ja ehdin kuin ehdinkin myrskyn alta pois.

Ehdittyäni käydä suihkussa lähdin autolla kauppaan ja silloin se alkoi. Toppilansuoralla liikennevaloissa seistessä sivutuuli heilutti pikkuista Beetleäni melkein pelottavasti, näkyvyys supistui muutamaan metriin ja vain kahtakymppiä kulki liikenne. Väistämättä ajatus: ”Onneksi rajut luonnonilmiöt ovat hyvin harvinaisia näillä leveysasteilla.” Olkoonkin, että tämänpäiväinen ukkonen sateineen oli aika vaikuttava. Luonto näytti voimansa – siltä vaikutti.

Reissukuumetta

Illan olen käyttänyt meidän kesälomamatkaa suunnitellessa ja varaillessa. Viime vuoden (ainoa) reissu oli kaksi päivää Tampereelle, mutta nyt aiomme käyttää reissaamiseen kokonaista neljä päivää. Lähdemme Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Jätämme syksyksi mahdollisuuden Helsingille… Saapa nähdä.

Tässä on suunnilleen alue, jonne matkaamme.

Onko suosituksia ravintoloista, (luonnon)nähtävyyksistä, putiikeista, taukopaikoista, ainutlaatuisista miljöistä, historiallisista paikoista, joissa kannattaisi käydä?

Reilu vuosikymmen sitten meillä oli monena kesänä Linna- ja kartanomajoituksia (mm. Karhulan Hovi, Mustio, Vuojoki, Tertin kartano) – nyt ei ole, vaan jotain ihan muuta. Kerron sitten.

Mutta onko vinkkejä, kokemuksia?

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Tunnelmia kotikaupungissa

Kevättalvella mietin, että on kyllä vähän turhaa ostaa mitään kevytuntavatoppaa. Että tarvitsenko sellaista? – Sehän osoittautui kuitenkin minun merkillisesti yltyneen hiihtoharrastukseni aikana vallan mainioksi kamppeeksi, joskin edelleen podin vähän huonoa omaatuntoa, että oisko sittenkin ollut turha ostos? – Tänään kesäkuisena lauantaina taas totesin, että kevyt untuva on mitä mainioin vaatakappele ulkoilmaihmisen repussa.

Lähdin aamupäivällä kohti perinteistä Turkansaaren kesäkuista pyörälenkkiä – ja onneksi pyörän tarakalla oli mainittu kevytuntavatakki. Menomatkalla se oli todellakin tarpeen.

Ja sitten. Turkansaari nyt vaan on!

Mikä siinä on, että siellä on levollinen olo? Ovatko ne nuo hirret vai historian havina? – Minulle, jolla ei ole oikeastaan mitään lapsuuden kosketusta maaseutumiljööseen? Miksi maalaisidylli elähdyttää?

Nyt kyllä päällimäisenä hyvä olo päivällisestä: sisareni kutsui minut ja Pehtoorin ulos syömään. Valitsimme paikaksi De Gamlas Hemin – koska tunnetusti hyvä ruoka ja välitön tunnelma. Patiolle alias terdelle emme ryhtyneet: totta puhuen minä pyöräilin paikalle kevyt toppatakki ylläni, ja farkut jalassa (siis kylmä!). Perille päästyä suit sait sukkkelaan kävin ravintolan vessassa vaihtamassa kukkamekkohameen ylleni ennen ravintolaan astumista. Ei sinne kyllä tarvitsisi erityisesti pukeutua, mutta onhan se itsellekin mukava olla vähän juhlassa myös kamppeiden osalta. Luulen, että verkkareissa ruoka ei olisi maistunut yhtä hyvältä.

Nyt se maistui. Alkuun poroa, pääruoaksi risottoa ja jälkkäriksi mansikka-pannacottaa vailla vertaansa. Kaikki oli hyvää, – myös vuoden 2014 riesling Rheingausta! Leppoisa parituntinen. Leppoisa kesälauantai – vaikka sitten untuvatakkia tarvittiinkin.

Liikkuminen Niitä näitä

Kun kerran on päätetty…

Tänään tyttären jälkiä seuraten: kun on päätetty pyöräillä paikasta A paikkaan B, niin sitten pyöräillään. Me ”tosipyöräilijät” emme kysele, millainen sää on, emme pohdi, huvittaako lähteä polkemaan ja ovatko olosuhteet muutenkin kaikin puolin optimaaliset, vaan me pyöräilemme, jos niin on päiväjärjestykseen merkitty!

Jo treenatessaan matkaa pyörällä läpi Suomen (ks. Mankelimatka -Suomen läpi pyörällä) tytär teki päätöksen, että aiottu päivittäinen matka poljetaan jos kerran niin on tarkoitus. Todella vähän tätä ideaa mukaillen minä tänään sadetutkan ilmoittamassa välämässä hyppäsin pyörän selkään (kuten olin jo eilen illalla päättänyt), ja suuntasin kohti Kellon kalasatamaa, matkaa noin 20 km suuntaansa.

Ja jo menomatkalla totesin, että virhe! Minkä ihmeen takia tämän ikäinen ihminen ehdoin tahdoin lähtee kastumaan, kun kerran voisi hypätä oman Beetlen rattiin ja ajella Kauppahalliin hakemaan kalaa – voisi mennä kalakauppaan vaikka kukkamekon helmat hulmuten, ostaa tarvitsemansa, eikä ajella Helkamalla, goretexissa ja anorakissa pyörällä sotkien sateessa, kohti pohjoista merenrannan kalasatamaa?

Noh, me ”tosipyöräilijät” teemme niinkuin on tullut päätetyksi. Mies nimittää moista ”änkyryydeksi”, mutta paljon hienommalle kuulostavat ”periksiantamattomuus”, ”tahdonvoima” tai ”sää on vain pukeutumiskysymys” -asenne. Vähän noloa on kyllä se, että poljin aiotun matkan – vieläpä ilman apuja tai vain ”ecolla” – mutta se, etten jäänyt kalasatamaan ostoksille, vaan käänsin pyörän saman tien, välittömästi takaisin ja vinssasin vauhdilla kotiin, on vähän luuseria. Ja kotona lämpimään suihkuun! Oi, että. Siinäpä se oli hyvä olla ja lämmitellä.

Sen jälkeen oli mahdottoman mukava pukeutua farkkkuihin, huppariin ja lähteä autolla Kauppahalliin. 🙂 Siispä, joka tapauksessa tänään hyvä kala- ja scampipäivällinen, eka kertaa uusia perunoitakin. Melkein kuin olisi itse pyytänyt ja kasvattanut. 😀

Nyt kun tuli tytär mainituksi ja ”linkatuksi”, niin ihan tasapuolisuuden vuoksi ja omaa postauspainetta helpottaakseni laitan linkin juhannusviinisuosituksiin. En siis tee niitä itse, vaan annan Juniorin, ihan kansallisella 😉 foorumilla, hoitaa asian. Siis: pojasta polvi paranee? – Juniori on nykyisin äitiään parempi viiniasiantuntija: linkin takaa juhannusviinisuosituksia. Kuvan asiantuntijasta sentään otin ihan itse. Olihan show sekin. 🙂

Muutoin päivään kuulunut uusien punaisten! housujen ostaminen, jotenkin haikea (mikä on poikkeuksellista) puhelu äidin kanssa, lisää syksyistä säätä ja sadetta, parkkisakoilta välttyminen, juhannusviikon ruokalistan laatiminen, – ja tunne kesäloman alkamisesta. Hassua. Sisäinen kelloko se sellaisen tuntee saa aikaiseksi? – Vai pihalla kukkivat alppiruusut ja lautasella uudet perunat? Kesäloma. Olkoon se nyt.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Samppanjaa kerrakseen

No nyt!

On päästy kokemaan viininmaistiaiset, joissa oli kuusi samppanjaa! Pelkkää samppanjaa kuusi lasillista ( a 8 cl) yhdeltä istumalta. Ja samassa huoneessa 18 henkeä, joista enemmän kuin puolet tuttuja: läheisiä, ystäviä ja tuttuja ja muutamia ”uusia ihmisiä”. Tänäänkin kasvoja, ei maskeja, paljon hymyjä, kohtaamisia, – ei sentään halauksia tai kättelyitä. Kuultiin juttuja, oltiin yhdessä, kerrottiin menneistä – ajoista ennen koronaa ja koronan aikana – haaveiltiin tulevasta, ja paljon kuului, että ”jos” tai ”katsellaan nyt miten tästä”. Maailma on muuttunut mutta ystävyys on tärkeää, kohtaamiset ovat tärkeitä.

Noista kuudesta (Juniorin valitsemasta) samppanjasta Heikkisen Kalle (Charles Heidsieck) ja Robert olivat eniten minun mieleeni. Heidsieck on luottosamppanja. Aina hintansa väärti. Hinta-laatu vähintäänkin kohdallaan. Siihen kannattaa luottaa ja satsata. VIimeisenä maistiaissetissä oli 80 euron Grand Couronnement (80 €!!!). Ei valittamista, mutta ei ole mitään tarvetta ostaa sitä. Robert oli mahtavasti ”punaviinillinen” samppanja. Ihan uudenlainen, voimakas, kaikelle ohessa tarjoilluille maistelulautaselle sopiva … Jopa lihaiselle ankalle.

Kaikkinensa paljon opettava, hyvin maistuva ilta.

Ja niin hyvä nähdä, kuulla, kohdata!

Oli Oulun Viininystävien (mini-)Dionysia -ilta. Viime vuoden ja tämän kevään tapahtumat oli peruttu, ja tänään sitten korvaava ilta. Kokoonnuimme Rauhalassa, ja nyt on hyvä mieli, toiveikaskin.