Kissankellojen aikaan

Aamulla lomalaiset (tytär & J.) lähtivät kohti pohjoista. Tällä kertaa ensin yhteistä lomaa, ja viikon jälkeen J:lla alkaa etätyöt, mutta tytär voi vielä lomailla (ja pyöräillä) ainakin viikon verran ennen kuin hänkin jatkaa etätöitä. Tänä kesänä ei aikonut suoritella mitään opintoja, vaan ihan vaan lomailla, mikä on kyllä hyvä juttu. Heinäkuun taitavat siellä viettää…

Pitkään mietin, mihin päivän pyöräretkeni suuntaisin. Turhaan mietin: ihan sama mistä ja mihin pyöräili, merenrannalla, sieltä pois tai sinne, niin kaikki 50 km vastaista! Aika napakasti tuuli, mutta aurinko paistoi. Teiden varsilla jo kissankellot – tuntuu että kesä on pitkällä. Heti kun juhannus on mennyt, ollaan jo kesän sydämessä, Suomi sulkeutumassa. Tai oikeastaanhan avautumassa koronan jälkeen, mutta työ- ja liike-elämä hiipuu…

Kempeleessä kävin matkakahvit juomassa, paluumatkalla vielä museollakin. Pehtoorille nimpparilahjaksi Museokortti, jolla saattanee olla käyttöä meidän ”Grande Tourilla”- Pohjois-Karjalan ja Savon museot pian me tullaan!

Iltapäivällä vain lukemista, aurinkoa, aika hyvää lohipastaa.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Kissankellojen aikaan”

  1. Tervetuloa Pehtoorille meidän museokortin haltijoiden joukkoon. Sain sellaisen Isäinpäivälahjaksi ja käytin ensimmäisen kerran kuukausi sitten, kun kävimme rouvan kanssa Helsingissä Stanley Kubrickin valokuvanäyttelyssä. Oli siinä nuori (n. 20v.) mies päässyt lehtikuvaajana lähelle tuon ajan julkkiksia.

    Vastaa
    • Kun sinullakin nyt on tuo kortti, niin viimeistään se on peruste käydä Oulun taidemuseossa katsomassa ”Supernatural”-näyttely. Valokuvaajallekin siinä on pohdittavaa. Ja hämmästeltvää.

      Sekä Kubrickin että Repinin näyttelyt Helsingissä taitavat jäädä minulta väliin. Vahinko. Ennen elokuun loppua ei taida olla Helsingin reissua. 🙁

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.