Showing: 831 - 840 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Hiljainen sunnuntai

Koko päivän olen duunaillut kuvia ja nettisivuja,  – laittanut jo ”Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2022” -mainoksen nettiinkin! Ja sitä on jo tilattu!! Monta! Miten on – kiinnostaisiko Sinuakin? Täällä lisätietoa ja tilauslomake.  Oulu kuvissa -kalenterikin tulee vielä myyntiin, mutta ei vielä tähän hätään.

Sateisen sunnuntain kahden hengen sapuskalle vaatimatonta, mutta hyvää italialaista ruokaa. Salaatissa kyllä vähän lihaakin! Kauppahallissa Kylmäsellä on paljon italialaisia ja saksalaisia(?) leikkelemakkaroita, joista olen testannut ja ostanut jo useamman kerran vain yhtä: fenkoli-meetwursti! Se siivutetaan paperinohueksi, joten 100 grammasta riittää moneen kertaa. Salaatissa on jäävuorisalaattipeti, sen päällä cantaloupe-melonia (hunajameloni on vielä parempi) ja leikkelettä ja rucolanversoja. Kastikkeeksi joko paksua balsamico-kastiketta tai oliiviöljy-balsamico-etikkaa.

Ja pääruokana Cacio e pepe. Elokuun Ruoka & Viini -lehdessä oli resepti, vastaavia löytyy netistä vaikka kuinka monta, ja siitä inspiraatio. Höttöhiilarit ja juusto rules! Pippureiden paahtaminen pannulla on pieni vaiva, mutta tuo ruokaan pientä bonusta, paljon hyvää makua!

 

 

Niitä näitä

Illalla tähtihetkiä

Toisin kuin yleensä lauantaisin en aloittanutkaan päivän hommia mummituurilla tai viikonloppuruoan esivalmisteluja tehden, vaan palailin kuvaprojektien pariin. Hiljalleen ne etenevät.

Sään seljetessä oli päästävä jo ulos: Oulujokivartta poikkimaantiesillalle. Keväällä, puoli vuotta sitten, sen oli tänä vuonna ylittänyt 46 372 pyöräilijää kaupungista Hiukkavaaraan päin ja tänään melkein neljännesmiljoonaa lisää, yhteensä 285 900 pyöräilijää.

Kuluneen puolen vuoden aikana minä olen ainakin 50 kertana mukana tuossa luvussa. 😀 Lempparireittini kulkevat tuonne tai tuon paikan ohi. Muutama viikko ehkä vielä mahdollista jatkaa sykkelöintiä… Mitä sitten?

”Mun” kuntosali Eden Fit lopettaa, koska Oulun Eden suljetaan, hiihtämään ei vielä pääse (vaikka tänään mökkipihassa olikin jo viiden sentin lumipeite). Uimista olen vähän harkinnut. En tiedä. Tai on etsittävä uusi kuntis? Tai jotain… Pohdiskelen.

Iltapäivän ohjelmassa tänäänkin äidin luona iltapäiväkahvittelu. Joka ei kyllä oikein sujunut, mutta tervehdyskäynti kuitenkin.

Ja illalla jotain erinomaisen mukavaa. Vietimme illan ystävien kanssa ravintolassa. Istanbulin kabinetti Bodrum oli varattu meidän kuuden hengen seurueelle. Vietimme tasavuosijuhlia (70!, mitä on vaikea uskoa). Vietimme juhlistaen 40-vuotista ystävyyttä, joka alkoi Kasarmintiellä historian laitoksella (1979) ja vahvistui Kreikan ekskursiolla (1982) ja sen jälkeen monilla yhteisillä matkoilla, Hangasojalla, kaivauksilla, kalaaseissa, töissä, arjessa ja juhlassa. Eikä me pahastikaan liikututtu, vaikka monta kertaa oli lähellä. Suunnittelimme tulevaa, muisteltiin menneitä. Ja syötiin hyvin. Erinomaisesti.

Tähtihetkiä tällaiset.

Historiaa Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Syksyn myötä kuvia ja kalentereita

Tuiranrannasta kohti Myllytullia

”Saariselkä kuvissa 2022” -kalenteri tuli tänään viimeisteltyä valmiiksi ja ladattua painettavaksi. Sellaista en ole ennen (myyntiin) tehnytkään, saapa nähdä miten tämän kanssa käy. Toivottavasti Saariselkä FB-ryhmässä muutaman kuvani saama suosio enteilee, että kuvakalenterilla saattaa olla kysyntää.

Tankasuolla ottamani otos on saanut melkein 8000 tykkäystä, paljon kommentteja ja jakoja. Eipä somessa mikään aiempi kuvani ole saanut tuollaista ”äänivyöryä”. Muutaman kerran Oulu tutuksi -FB-ryhmässä on tullut yli 1200 tykkäystä, samoin tuossa Saariselkä-ryhmässä, jossa kukaan ei ole aiemmin tainnut päästä yli 1500. Mutta että 7700! Katsellaan, kuinka kalenterille käy.

Tänään aloin vihdoin koota ja muokata myös perinteistä (nyt JUHLAvuosi = kymmenes) Oulu kuvissa -kalenteria. Viime vuonna myin niitä yli 50 kpl, ja nyt olisi samanlainen erä tarkoitus tilata. Kuvia on vuoden varrella tullut tätä varten otetuksi, kevättalven kuvakansioissa on valittavaksi asti otoksia, mutta hoksasinpa aamusella aloittaessani, että lokakuullehan ei vielä ole oikein hyvää kaupunkiruskakuvaa.

Niinpä päivän pitkäksi aiottu pyörälenkki vaihtui vain ajeluksi ristiin rastiin kaupungilla, mikä oikeastaan sopi minulle paremmin. Kamera satulalaukkuun ja etsimään kalenterikuvaa: tuo ylhäällä oleva Tuiranrannan kuva on mieleiseni, tyylikkäästi lokakuisen ankea, paljas, mutta kyllä tämä kuva Heinätorin koulusta taitaa lopulta olla se lokakuun kalenterikuva. Siinä on jotain perustavanlaatuista Oulua. 🙂

Ouluun perustettiin kansakoulu 1874 ja tämä ensimmäinen, komea koulurakennus valmistui 1876. Siinä oli myös Oulun ensimmäinen (kansan)kirjasto 1800-luvun lopulla. Myöhemmin koulussa oli opettajana mm. Fanni Luukkonen, joka tunnetaan paremmin Lotta Svärd -järjestön johtajana. Hän syntyi Helsingissä, mutta valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi (1906) hän toimi muutaman vuoden tässä koulussa. Sodan ja Lotta Svärd -yhdistyksen laukkauttamisen jälkeen hän eli aika yksinäisenä, sai sydäninfarktin vuonna 1947 ja haudattiin Iihin, Kruununsaaren hautausmaalle sukuhautaan (postauksessani kuvakin haudasta).

Syksykin on ihana vuodenaika. Tällaisina päivinä ainakin.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Hyvää tekevä kurpitsakeitto

Lokakuussa yhdessä valokuvaushaasteryhmässä on aiheena oranssi ja kurpitsa. Ryhmän haasteessa on aina tavoitteena myös ko. värin ja hedelmän tai kasviksen symbolisen merkityksen esille tuominen. Nyt oli siis yritettävä saada aikaan/tehdä kuva, jossa oranssi hahmottaa lämpöä ja nautintoa ja kurpitsa edustaa suojelua, lämpöä ja hyvinvointia.

Kauaa minun ei tarvinnut miettiä, millaisen kuvan rakentelisin. Semminkin kun viime viikolla ystävien luona saimme lämmintä, nautittavaa myskikurpitsakeittoa ja kun hyvä ruoka merkitsee ainakin minulle myös ”suojelua ja hyvinvointia”. Niinpä olen roudannut kaupasta muutamankin kurpitsan, onhan nyt niiden sesonkikin.

Minulla on muutamia ”omiakin”, tykättyjä kurpitsakeitto-ohjeita, mutta varsinkaan ”Paahdettu myskikurpitsakeitto” (niin hyvää kuin se onkin) ei nyt oikein sovi nykyiseen ruokavaliooni, joten tein torstain sopan ystävien antamalla ohjeella (kiitos, EH). Käytin myös ohjeessa mainitun ´bonuksen = tulisuuden lieventäjän eli pienen purkillisen kookosmaitoa. Keitto maistuu lievästi tuliselta, mutta ei missään tapauksessa ole poltteleva.

Fetaa murustelin keittoon vähän turhankin runsaasti, mutta olihan kylmä fetamuru kuumassa keitossa oiva lisä.

Ohje näyttää pitkältä, mutta on lopulta vallan simppeli. Kokeilehan viimeistään Halloween-viikonloppuna. Alkukeitoksikin sopii hyvin.

Lähi-idän mausteinen myskikurpitsakeitto

    • 1 myskikurpitsa
    • 2 sipulia
    • 3 valkosipulinkynttä
    • 2 isoa porkkanaa, palasina
    • 2-3 varsisellerin vartta, palasina
    • 3 rkl oliiviöljyä

– hienonnetut sipulit ja muut kasvit kuullotetaan öljyssä n. 10 min

Sopivan kokoinen myskikurpitsa kuoritaan ja paloitellaan ja lisätään kattilaan yhdessä mausteiden kanssa. Jatketaan kuullottamista n. 15 min.

Mausteet:

    • 1 rkl juustokuminaa
    • 1 tl kanelia
    • n. 1 tl savustettua paprikajauhetta

Kun kurpitsa on hieman pehmennyt lisätään:

    • n. litra kiehuvaa vettä
    • n. 2 tl suolaa
    • mustapippuria
    • 1 rkl chilitahnaa
    • 2,5 dl punaisia linssejä, huuhdottuina
    • 1 kasvisliemikuutio

– annetaan hautua hiljalleen 25 min.

– surautetaan sileäksi ja maustetaan:

    • 1 rkl hunajaa
    • 2 rkl sitruunanmehua

– jos keitto on liian tulista, voi lisätä purkillisen kookosmaitoa

Yrttiöljy

    • n. 3 dl tuoretta basilikaa, korianteria ja lehtipersiljaa
    • ¾ dl oliiviöljyä
    • n. 1 rkl sitruunanmehua
    • ripaus suolaa

– surautetaan tasaiseksi. Pirskotellaan keiton pinnalle lautasella. Voi myös murustella fetaa ja/tai ripotella savumanteleita ja paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Annoksesta tuli niin paljon, että kahden päivän keitot jäi pakastettavaksi. Syksyn ulkoilulenkeiltä palatessa tämä on hyvä ja helppo lämmittää.

Niitä näitä

Syksyisiä touhuja

Aamun sadetihkun vuoksi ajelin kampaajalle autolla, mutta sieltä palattua vaihdoin kulkupeliä ja Helkaman kanssa lähdettiin syksyisille teille, merenrantaan ja kuntoreiteille kulkemaan. Ilman kosteus helli hengittämistä, matka taittui, mieli rauhoittui. Melkein meditatiivista oli pyöräily tänään. Hyvää tekevää ainakin.

Samalla energialla lähdin vielä laittamaan isän haudan talvikuntoon. Eilen hain tarpeeksi hakoja lähimetsälenkillä, joten tuli oikein mukavan näköinen.

Melkein pari kuukautta sitten aloitin ”Huolettomuus-sukat”. Piti olla ”hyvän mielen villasukat” – kauniissa kirjassa niin vähän luvattiin, ja samalla kehotettiin kutoessa opettelemaan ”sopivasti itsekästä” huolettomuutta. Kirjan mainoksessa sanottiin: ”Huom! Kirja sopii hyvin myös aloittelijoille! Ei tarvitse osata. Tarvitsee vain istua alas ja tehdä parhaansa. Se riittää.”

Ei riittänyt, vaikka ajattelin onnistuvani, sillä olinhan vastikään saanut kaksi riddaria ja yhden kesäneuleen kudotuksi. Ei onnistunut huolettomuus, eikä sukat. Ensimmäinen sukka on sentään valmis, mutta monta kertaa sitä tehdessä piti purkaa ja lopulta soveltaa kuvioita. Enempi oli tuskastusta kuin rentousta tuon aikaansaamisessa. Ehkä siitä tulee joulusukka takan reunukselle, ehkä joskus olen kärsivällisempi ja huolellisempi ja teen sen parin valmiiksi. Mutta sitä tehdessä ei katsota Netflix-leffoja tai TTKoota, se vaatii sen verran paljon silmukoiden laskemista, eikä huolettomuus lisäänny.

Lopulta nielin epäonnistumiseni sukkakutimen kanssa, ja tilasin viime viikolla uusia Léttlopi-lankoja, hain ne äsken postista! Nyt aloitan uuden riddarin! Aiempia vaaleampi tulee tästä.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Syyspäivällinen

Syksyn kauniit päivät jatkuvat.

Tänään on syöty hyvin. Inarin Wilderness-hotellissa syötiin pari viikkoa sitten, ja siellä valitsimme alkuruoaksi maa-artisokka-tatti-keittoa. Kuulosti mitä mahtavimmalta, mutta oli pettymys. Se oli melkein juoksettunutta, ja tatteja se oli ehkä nähnyt, mutta eipä niistä ollut paljon makua jäänyt. Vaatimattomuuttani sanoin Pehtoorille, että varmastikin osaisin tehdä parempaa, ei voi olla kovin vaikeaa. Eikä ollut! Tästä tykkäsivät kaikki (aikuiset, pienet kieltäytyivät edes maistamasta).

On kyllä todettava, että tuolla em. hotellin illallisella valitsemani punajuuripihvit ja grillattu, marinoitu vuohenjuusto olivat todella, todella täyteläisiä ja huippu kasvisruoka-annos. Samoin kuin Pehtoorin valitsema paistettu nieriä.

Tässä tämänpäiväisen sopan resepti (tulee iso annos)

Maa-artisokka-tatti-keitto

2 sipulia
2 yksikyntistä valkosipulia
8 dl maa-artisokkaa (kuorittuna) ja pilkottuna
4 dl tatteja
2 rkl voita
8 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
suolaa
valkopippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit, maa-artisokat ja sienet rasvassa.
Lisää mukaan kasvisliemi ja ruokakerma. Hauduta puolisen tuntia miedolla lämmöllä.
Soseuta keitto ja mausta se suolalla ja pippurilla.
(Paahda uunissa prosciuttoa tai pekonia, murustele keiton pinnalle. Tarjoa ohessa esim. pestobostonia, hapanjuurileipää tai paahdettua ruisrevittyä.)

 

Ja pääruoaksi tein hirvipaistia. Ostin pyöröpaistin Kauppahallista Kylmäseltä. Ennen kokematon juttu, mutta tulipa hyvää, mureaa, mukavan lempeää riistaruokaa.

Hirven (pyörö)paisti

hirven pyöröpaisti
suolaa
riistamaustetta
härän fonfia
mustapippurirouhetta
kokonaisia maustepippureita
4 porkkanaa
5 salottisipulia
5 valkosipulinkynttä

Ota (sulanut) hirvipaisti huoneen lämpöön pariksi tunniksi.
Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippurirouhetta
Kuumenna pannu kuumaksi ja ”ota pinnat” = ruskista paisti kauttaaltaan.
Kuori ja lohko uunipataan/vuokaan porkkanat ja sipulit.
Nosta liha juuresten päälle.
Ripottele vielä suolaa, pippuria ja riistamaustetta, lisää mukaan 6–10 kokonaista maustepippuria.

Kaada pataan lihalientä (vesi + fondi) niin paljon, että lihasta jää näkyviin alle puolet.
Laita pata uuniin 150 asteeseen tunniksi, ja sen jälkeen laita uunipataan kansi päälle ja pienennä lämpötilaa 125 asteeseen.

Hauduta tässä lämpötilassa paistia kolmisen tuntia. (paistimittarissa oli minulla 65 C)
Välillä voit kääntää lihaa padassa ympäri, jottei lihan pinta kuivu. Huolehdi ettei neste haihdu padasta.

Kun aika on kulunut, nosta liha padasta ja kääri se folioon vetäytymään 15 minuutiksi.
Siivilöi padasta neste kattilaan, ja lisää joukkoon ruokakerma, suolaa ja mustapippurirouhetta.
Tarvittaessa suurusta vehnäjauholla tai Maizena-suurusteella.

Jälkkäriksi oli aie tehdä jo puoloffee tai puolukkaposset, mutta jäipä sitten liian vähän aikaa, kun huitelin pyörälenkillä yli puolenpäivän. Paistoin sitten pannarin, ja sen kanssa sitten syksyistä omppuhilloa ja montaa muuta hilloa, suolakaramellikastiketta ja kaikkea sellaista. Kun parempaa ei ollut tarjolla hyvin upposi sekin.

Iltajunalta hain tyttären. Mahdottoman mukava kun on pari päivää välipysähdyksellä tässä matkalla taas mökille etätöihin ja -opiskeluihin.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Patikkapoluilla

Viime viikolla yksi puolituttu kyseli patikoinnista, ja nimenomaan patikoinnista Lapissa, ja vaihtelimme tietoja ja kokemuksia siihen liittyen. Tarkoitukseni oli ja on sen pohjalta tehdä tähän jonkinlainen kooste vinkeistä…

Meillähän Pehtoorin kanssa aika aktiivinen patikointitaival on jatkunut (vasta) vähän toistakymmentä vuotta. Sinä aikana on melkein kerran vuodessa käyty ulkomaillakin patikkareissuilla (Kitzbühel, Madeira (2 x), Kanaria, Liguria,  Lanzarote, Bad Gastein, Mallorca, Kroatia ja mitä näitä nyt on. Linkkien takana kuvakansiot noilta patikkareissuilta). Ohjatut patikointimatkat Alpeilla opettivat paljon – sekä kokemuksena että wanderführereiden opettamana.

Viime viikon ruskareissulla otin paljon kuvia poluista, jotta voin näyttää, kuinka erilaisia polkupohjia pelkästään Saariselällä (ja Inarissa) on. Helppoja ja haastavia, pehmeitä ja rakkakivisiä…

Nyt vain aloitin taas niin massiivisen postauksen tekemisen, että ei tälle illalle enää jaksa tehdä loppuun, kun huomenna mummin kalenterissa on aamutuuri pienten kanssa, mutta tässä nyt edes niitä polkukuvia.

Ehkä palaan polulle huomenna…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Niitä näitä

Osasinpas!

Pitkästä aikaa olen ollut historioitsijana, nimenomaan tilaushistoriahankkeisiin liittyen, ”töissä”, neuvonantajana etten sanoisi konsulttina! Tulipa muistoja ja ihmeesti ihan selkäytimestä lähti paljon asiaa. Tarjolla oli projektikin, kirjantekohommaa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Enää ei ole intoa, eikä tarvettakaan ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamishommiin, ei ainakaan kirjan kokoisiin.

Toiseenkin työtarjoukseen tuli vastikään sanottua ei. Olisin päässyt kuvaajaksi 100-vuotisjuhliin viime viikon lauantaina, mikä olisi ollut oikein mieluisa kuvauskeikka. Tämä oli eka kerta kun en ottanut vastaan tarjouttua mahdollisuutta päästä kuvaajaksi, mutta kerta kaikkisesti en halunnut meidän ruskalomaa lyhentää monella päivällä. Olisi pitänyt palata jo perjantaina Ouluun, mitä kyllä vähän harkitsin, mutta sittenkin ei.

Olen siis oppinut jotain tärkeää! Oppinut sanomaan ei. Eikä lopulta tuntunut edes pahalta. Olisinpa osannut joskus vuosia, vuosikymmeniä sitten… No mutta ”oppia ikä kaikki”.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Tapaamisia monissa merkeissä

Tänään on tullut ”kyläiltyä” enemmän kuin muutamina koronakuukausina yhteensä! Aamulla pyöräilimme Pehtoorin kanssa kimpassa Jääliin: siellä ysikymppinen äitinsä elelee ja pärjäilee edelleen kotonaan – toki apua on päivittäin, mutta pärjää kuitenkin. Katseltiin meidän ruskakuvia, juteltiin vanhenemisesta, vanhemmista ja lapsista, lastenlapsistakin. Sitähän se anoppi ihmetteli, ettemme Lapissa ”millään halunneet metsään mennä hakemaan ämpärillistä tai pari puolukoita”. Hänen suurin intohimonsa kun on ollut metsässä liikkuminen ja marjastaminen. Ei ole poikaansa tai miniäänsä moinen villitys iskenyt. Varsinkaan jos vaihtoehtona on tarpoa tunturin kuvettta ylös ja alas. 🙂 Sen hän kyllä ymmärsi, muttei sitä, ”että marjaan ette menneet, vaikka puolukoita olis ollu”.

Kotona käväisin keittämässä kahvit, ja seuraavaksi pyöräilin äidin luo. Ja taas ruskareissun kuvat esiin. Itkuhan se Tuulentuvan rakennuttajalle, Hangasojan mökkipaikan aikanaan hommanneelle tuli, kun kuvia katseli, menneitä muisteli. Kuvat tuovat hyviä muistoja, kaipuuta. Kuitenkin kuvat ovat tärkeitä.

Tovin ehdin kotosalla viivähtää ja taas pyörän selkään. Tällä kertaa suuntana Isko ja viininmaistiaiset. On meidän viinikerhon 30-vuotisjuhlavuosi, ja järjestävä osapuoli oli todellakin ottanut sen huomioon! Nettihuutokaupasta olivat hankkineet viinejä vuodelta 1991 – viinikerhomme perustamisvuodelta. Kolmen riojalaisen sarja alkuun oli hämmentävä. Kun sokkona maisteltiin, kukaan ei arvannut, mistä oli kyse, mutta yhtä mieltä oltiin, että ”näissä on EHKÄ jotain viiniin viittaavaa”. 🙂

Viinit olivat ruskeita, kuin kahvia, tuoksu sherrymäinen, ei kuitenkaan etikkainen. Juomatta jäivät, vain maistelutilkat riittivät. Toisen kierroksen viimeinen, vuoden 1970 Marques de Villamagna (puolivuosisataa vanha!!), oli ainoa, jota saattoi makustella ja puolisen desiä nauttiakin. Mutta olihan mielenkiintoista – taas opimme uutta: nettiviinihuutokaupasta, viinien ikääntymisestä, meidän ikääntymisestä, yhdessäolon tärkeydestä, kestiystävyydestä

Viinikerhomme on vuosikymmenien varrella muuttunut myös ruokafriikkien seuraksi. Tänään espanjalaiseen teemaan liittyen meille oli tarjolla Iberico de Bellota -kinkkua kaikkine makoisine oheisherkkuineen [mancheco, valkosipulileipä, puoliaurinkokuivatut tomaatit, … ja jälkkäriksi crema catalana]. Kaikkea tuli maisteltua.

Olipa mukava. Mahdottoman mukava.