Niitä näitä

On viisitoista vuotta siitä, kun tämä meidän Myötätuuli-mökki valmistui. Vuoden 2007 pääsiäisviikolla muutettiin saman pihapiirin Tuulentuvasta Myötätuuleen.  Silloin Tuulestuvasta tuli vierasmökki, nuorison mökki.

Vuoden loppuun 2017 mennessä Myötätuuli-mökki (tai kakkoskodiksikin tätä kai voisi nimittää) oli sisustettu suunnilleen kokonaan. Tänne hommattiin melkein kaikki uutta. Sisustussuunnittelijaystävä piirsi suunnitteluohjelmalla huonekaluille paikat: tänne asti kun ei mitään haluttu roudata kokeiltavaksi, vaan oli hyvä nähdä suunnitelma kuvina ja vasta sitten tehdä hankintapäätös.

Minulla/meillä on syvällä sellainen ajatus, ”että kun kerran hankitaan, niin sitten hankitaan sellaista, ettei tarvi uutta hankkia vuosikymmeniin”. Eikä olla hankittu. Ei olla kyllästytty mökin sisustukseen, eikä mikään ole kulunut, rispaantunut tai rikkoontunut käyttökelvottomaksi.

Mutta NYT on jotain uutta tullut vanhan tilalle. Ensinnäkin ”pikkukamarissa”, jonka seinällä on ollut suunnilleen se ainoa vanha, mitä täällä on ollut eli iso poppana”ryijy”, joka oli minulla jo 1970-luvun lopun opiskelijaboksissani, on saanut lähteä. Se on koko ajan ollut vähän ankea, jotenkin väliaikaisen näköinenkin. Se sai nyt lähteä kierrätykseen ja tilalle tuli kaksi taulua.

Kotona siivotessani löysin kaksi Kiinan-matkalta Suzhousta ostamaani kehystämätöntä pientä vesivärimaalausta. Vein ne kehystettäväksi ja nyt ovat seinällä. Miten kirsikanpuun kukkiva oksa ja kiinalaiset kirjanmerkit sopivat Lapin mökin kamarin seinälle? Oikein hyvin. 🙂 (laitan paremman kuvan — joskus)

Toinen juttu: kun viimeksi siivosin Tuulentuvan (= vanhan mökin) puolella, hoksasin, että siellä olevat äidin aikanaan meille omakotitalon kodinhoitohuoneeseen 1970-luvulla teetättämät räsymatot, jotka ovat vuosikymmeniä olleet täällä ja ovat jo kertakaikkisen kulahtaneet ja lurpahtaneet, ovat tehtävänsä tehneet.

Siispä täältä Myötätuulesta kaksi keittiön kaunista punaista räsymattoa lähti Tuulentupaan ja tilasin tänne ihan uudet hienot matot. Muistanette kun kerroin meidän matkapossun tyhjentämisestä. Vuosikausia säästettiin isoon pankkiin, säästöpossuun, kolikoita, joita olikin sitten monen sadan euron edestä. Matkakassahan se oli ollut, mutta pandemian myötä muuttui sisustuskassaksi. Matkapossusta tulikin lentävä matto?!

Tilasin niillä rahoilla mökkikeittiöön kaksi uutta mattoa.

Ensimmäisessä kuvassa on Pappelinan muovi”räsy”matto: väri on zinfandel/pinot noir. Pappelina-mattoja meillä on (kotona) monta, ja olen kyllä tykännyt niistä. Ovat pehmeitä, eivät näytä muovisilta, ne on helppo pitää puhtaina ja pestä.

Isompi matto oli sekin alennuksessa, vaikkei sittenkään mikään edullinen. Se on Carpet Vistasta tilaamani Gabbeh-matto – paksu ja painava villamatto. Ja niin hyvän värinen, tuntoinen. Se on oikein mieluinen.

Nyt on sisustettu. Tuskin ihan heti mökillä tällaista tapahtuukaan… 🙂

Tänään meillä oli ruokavieraita, kalaasiystäviä, ja kyllä, kyllä se hillapasha oli hyvää. Huomenna palaan tähän päivään. 🙂

Sää kuin pitkänäperjaina. Tietäjät tietää: Saariselällä on ”aina” pääsiäisperjantaina hillitön pyry, räntäsade tai lumisade, myrsky ja/tai vesisade. Tänään on ollut lumisade ja kaiken peittävä tuisku. Ei puhettakaan siitä, että olisi tehnyt mieli lähteä ladulle.

Niinpä lähdimme aamupäivällä ”kaupoille”. Onhan meidän mökkitienoon ”oman kylän kauppa” Kuukkeli noussut kuin Fenix-lintu tuhkasta. Viime torstaina avattiin helmikuun lopulla maan tasalle palaneen kaupan korvaava ”pikku Kuukkeli” melkein entisen kaupan naapuriin. Siula-kiinteistön lähes koko alakerta on nyt Kuukkelin käytössä.

Yläkerrassa on edelleen Jäämeri-näyttely, mutta siellä keskilattialla vähän Kuukkelin matkamuisto-osastosta sekä collegeja ja T-paitoja etc.

Pääovesta tullessa oikealla (jossa oli joskus Kotipizza) taitaa olla pieni tila Alkoa varten? Se avataan ensi viikon torstaina.

Eikä Kuukkeli olisi edes varjo entisestä, jollei siellä olisi postikortteja ja ennen kaikkea jälkiä yhteistyöstä Souvareiden kanssa!

Ei me lippuja tansseihin ostettu. Eikä edes kortteja (äidille – kuten aina ennen).

Mutta savupororieskaa ja Kuukkelin karjanlanpiirakoita kyllä.

On hyvä, että tietyt asiat elämässä pysyvät! 🙂

Iltapäivän askareeksi järjestin itselleni mökkisaunan (ei rantasauna) ja kylppärin kuurnaamisen. Nyt on laattojen välitkin jynssätty. Vasemmalla kädellä voi ihan hyvin tehdä sellaistakin! Puhtaanapitopuuhat ovat tiettyyn rajaan asti oikeinkin hyviä sijaistoimintoja ja energian purkamista. Huomenna soisin lähteväni kunnolla ulos!

Ja huomenna ehkä kerron (ja näytän) minun mökin sisustuspuuhistani. Niitäkin on tässä tullut tehtyä. 🙂 Jotain ihan uutta on täällä. Ja jos onnistuu, niin hilla(pääsiäis)pashan ohjekin on tulossa. Huomiseksi on luvassa väärtejä mökille…

Tänään palavereiden päivä. Tietojen hakemisen, saamisen ja jakamisen päivä, lopulta aika helpottavakin. Nyt on vähän takki tyhjä.

Illansuussa hommieni jälkeen päätimme Pehtoorin kanssa mennä pizzalle. Kauppurienkadulle on kai jo ennen joulua avattu uusi, uudenlainen pizzeria: Levanto

On tullut syötyä pizzoja jos jonkinlaisia, ympäri maailmaa maisteltua ja koettua erilaisia versioita. Italiassa ja pelkästään Roomassa monen monia erityylisiä, ja tänään Oulussa aivan uudenlainen ”authentic rome pizza”.

Se oli kuin pannupizza, paksu pohja, ja tavallista pienempi, mutta … pohja olikin ilmava, ei patonkinen tai leipämäinen, vaan rapea ja silti kevyen oloinen. Pohja ja tomaattikastike oli paistettu ja vasta sitten lisätty lisukkeet. Me molemmat otimme ”Prosciutton”. Siinä ei ollut rasvaista juustokerrosta, vaan juusto raastettuna, mozzarella viipaleina, sulamattomana, tomaatit ja neidonsalaatti (=rucola) tuoreita, kinkku mehevää ja paistumatonta. Kaiken kaikkiaan hyvä. Otimme vain ”pienen” version (16 €), mutta näin iso se oli. Isompi olisi maksanut 19 €.

Paikassa on myös salaattia ja gelatoa. Sisustus oli mukava ja sijainti niin keskellä kuin voi. Voimme suositella.

Nyt alkaa olla aika suunnitella tulevaa. Viikonloppua, viikkoa, toukokuuta, kesää, matkaakin? – Yesh!

Muistoissa koko päivä, – tai noh, ladulla meni ihan liikkumisen, auringon ja kirjan maailmassa. Sen jälkeen kun ladut perinteiselle hiihdolle Oulussa vuodenvaihteessa saatiin valmiiksi on tullut käytyä hiihtelemässä kolme-neljä kertaa viikossa. Enhän minä pitkästi hiihdä, mutta tänään jo alkoi tuntua, että hiihtokuntoa on. Kevyesti Kuivasrannasta Auranmajalle ja takaisin. Eikä olkapäässä mitään kipua koko matkalla. Jihuu!!

Muistoihin veivät vanhat valokuvat – skannailin äidin ja omista albumeista kuvia, ja niihin liittyen soittelin paitsi tädilleni myös chattailin messengerissa lapsuuteni naapurinpojan kanssa. Lisäksi ”Face Book-paastoni”, joka on kyllä liki päivittäin lipsunut, tosin vain pikaisiin piipahduksiin, ratkesi totaalisesti. Äidin kotikylällä on oma FB-ryhmä ja sitä kautta lähdin hakemaan tietoja: osui ja upposi!

Ja piipahdin sitten myös Helmet-lukuhaasteessa ja Saariselkä-ryhmässä: sattuipa sieltä silmiin ilouutinen. Nyt on mainoksessakin ”pikku Kuukkeli”.

Ja toinenkin Saariselkä FB-ryhmästä poimittu tiedotus.

JOS me ensi viikolla pääsemme mökille asti niin kyllä on legendaarisiin monotansseihin hiihdettävä. Meidän möksältähän ei ole kuin viitisen kilometriä näihin rientoihin. Monotansseihin liittyy slogan ”Monona sisään streona ulos”, mutta me aateltiin kyllä ihan kimpassa mennä ja tulla. 🙂 Monotansseihin liittyy paljon muistoja, vaikkei koskaan siellä ole tullut tanssittuakaan. JOS ensi viikolla, niin kerron sitten – muistoista ja kokemuksista.

Aikamoinen säläpäivä. Enkä minä oikein viihdy sellaisissa päivissä.

Ainoa asia joka hoitui asianmukaisesti oli kun kävin asiakkaan luona sopimassa ruokakuvauksista, jotka on parin viikon päästä. Projektiin tehtiin suunnitelma, ja vaikuttaa ihan mukavalle.

Mutta kotosalla ei sitten kovin järjestelmällistä – ei mikään.

No tein sentään leivän. Kaapissa on pitkäääään lojunut leipäjauhosekoitus-paketti: Fazerin kaura-karpaloleipä Nyt oli sen aika.

Eilen iltasella ohjeen mukaisesti laitoin jauhosekoituksen tekeytymään eli nousemaan huoneen lämpöön, ja tänään iltapäivällä leivoin (nostin taikinan pataan) ja paistoin. Johan oli tuhtia ja tymäkkää, mahdottoman hyvää leipää. Syntisen hyvää. Liian hyvää. Olen syönyt monta viipaletta.

Minähän en näinä koronavuosina ole hurahtunut hapanjuurileivän tekoon, kuten tuntuu ainakin kaikki rotissööriystävät tehneen. Olen vain ostanut Hallista juurileipää, leiponnut sitten jotain satunnaisesti milloin mitäkin. Mutta tällaista jauhaseosleipää voisi kyllä tehdä toistekin.

Meidän kujalla on seitsemän taloa. Muutama vuosi sen jälkeen kun me olimme tänne talon tehneet ja uuteen kotiimme muuttaneet (1987) kujalla lisääntyminen vauhdittui muidenkin kuin meidän toimesta. 1990-luvun puolivälissä ”kujalaisia” oli yhteensä 29. Meidän tänään 31 vuotta täyttävä Juniori oli nuorin koko sakista. Nyt kujallamme asuu enää 11 henkeä, meitä ”alkuasukkaita” on vain seitsemän. Nuorimmat ovat muuttaneet pois, muutamia joukostamme on jo edesmenneitäkin. Eksnaapurit ovat muuttaneet kerrostaloon. Väki vähenee…

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli moniakin yhteisiä juhlia, eivätkä ne aina olleet vain rippijuhlia tai lakkiaisia, vaan oli uudenvuoden kekkereitä, kesäjuhlia, Tupperware-kestejä, piknikkejä Iihin, grillijuhlia, vappubrunsseja. Aika usein on me taidettu olla promoottoreina/järjestävänä osapuolena. Eivät aina kaikki olleet paikalla, eikä juhlia tai muuta aktiviteettia koko porukalla ollut kovin usein, mutta oli kuitenkin. Lapset kulkivat talosta toiseen, usein kyllä juurikin meille, vanhemmat pysähtyivät postilaatikolla ja lumitöitä tehdessä juttelemaan. Jonkinlaista yhteisöllisyyttä siis.

Viime vuosina kanssakäyminen on vähentynyt, onhan väkikin vähentynyt…

Onhan tässä pitkään ollut mielessä kutsua naapuri, leskeksi jäänyt P. meille lasilliselle, mutta tänään se vasta saatiin aikaiseksi.

Tein meille kolmelle pienen päivällisen, hyvää yritin, ei tullut priimaa, mutta syötävää kuitenkin. Mutta eipä se ruoan laatu nyt ollutkaan tärkeintä. Oli hyvä puolin ja toisin jutella, kuulla kuulumisia ja vaihdella tietoja, – myös kauempaa kuin vain kotikujan piiristä.

Ruokapöytä on aina hyvä tapa viettää aikaa yhdessä.