Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 61)
Showing: 601 - 610 of 4 013 RESULTS
Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Lähellä luontoa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia, jos taivas ei olisi pilvessä. Toivoin, että ei olisi. Ja kävin illan pimentyessä monta kertaa pihalla. Kun sitten yhdentoista jälkeen, juuri ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran, niin olihan mökin yllä taivas vihreänä. Äkkiä vaatteet ylle, kameraan oikeat asetukset (sikäli kuin muistin ne), jalusta ja taskulamppu mukaan, kaikki piha- ja sisävalot pois.

Kun sitten tämän kaiken jälkeen olin takaisin pihalla, olivat reposet jo painumassa taivaanrannan taa pohjoiseen. Onneksi tekivät lähtöä hitaasti ja melkein puolisen tuntia ehdin ja koetin niitä muistikortille tallentaa. Vakavasti harkitsin lähtöä autolla Kaunispäälle tai jonnekin muualle, jossa olisi hyvä näkyvyys, mutta väsy ja uskalluksen puute pitivät minut mökkipihassa. Kaunista oli siinäkin.

Nythän on ollut muutama peräkkäinen huono reposvuosi, eivät ole aurinkotuulet olleet suotuisia tässä suhteessa. (”Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään.”) Mutta eilen olivat, ja ennusteen mukaan tänäänkin vielä.

Tässä linkki revontuliammattilaisen nettisivulle: minun Tornion VAT-koulukaverini TK järjestää revontulikuvausmatkoja Lappiin ja hänen sivuillaan on hyvät speksit seurata reposten ilmaantumista. Olenhan minäkin monta vuotta jo koettanut opetella niiden kuvaamista, joskus aina joku kelpo otoskin tallentunut.

’Eilen oli sikäli ihan mahdottoman mukava, ettei ollut kylmä. Useimmiten on – 20 – 30 C kun tuolla pihalla tai mökkitiellä hangessa on tullut tarvottua kameran ja jalustan kanssa. Eilen oli leppeä (+ 7 C) syysyö. Ja pimeä. Pimeähän pitää olla, että revontulet näkyvät kunnolla.

Tänään luonnon ihmeiden parissa edelleen. Kunhan aamupäivällä sain päivän ”must-projektit” tehdyksi, heippasin potilaalle ja lähdin Saariselälle, tuntureiden kupeille tepastalemaan. Oli kyse enemmänkin metsässä ja paljakassa samoilusta kuin mistään patikoinnista tai teholiikunnasta. Kunhan pari tuntia vain kuljeskelin, ja kuvailin. Muistolehdon kautta kummituskämpälle, sieltä lähilammelle ja kohti Iisakkipään takarinteitä.

Ja mitä sitten polkua ylös kavutessani näinkään? – Suojaväri on hyvä. Hetken jo luulin nähneeni kiirunan, mutta ehei…

Riekkojahan ne olivatkin. Tässä suurennos aika kaukaa ottamastani kuvasta.

Ja kun istahdimme päivällispöytään (Spaghetti alla Carbonara – sairastupalaisen herkkua) oli tuvan ikkunan alla pieni poroparttio (about 8 – 10 poroa) einehtimässä meidän varvikon keskellä. Nyt poroilla on kauniit, kiiltävät turkit, mutta rykimäaika käsillä, joten kovin lähelle en pihapiirissä heidän rauhaansa uskaltanut mennä häiritsemään.

Käpytikka ja järripeippo sekä oravien hillitön perjantai-illan ralli saivat vielä tarttumaan kameraan, mutta ei niistä kuvista nyt julkaistavia.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma,  että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!)  jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui  yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise)  ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua:  Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Tuntureiden katveessa kulkien

Lapintiainen aamupalalla yhtä aikaa meidän kanssa.

Jovain, met käväsimmä pikkupatikan Tolosjoellla tänään.  Pikku? – Noh, ei ihan pikku, eikä me niin vain piipahdettukaan.

Eilen tutkin tarkoin karttoja, lueskelin Saariselkä -FB-ryhmän retkikertomuksia, haeskelin meille uusia kohteita, ei kovin kauas, mutta joku uusi tunturi, laavu tai reitti… Siispä ilmoitin Pehtoorille, että olen löytänyt uuden laavun ”läheltä”, mennään sinne tepastelemaan ja paistamaan lounasmakkarat. Toki ensin oli ajeltava Magneettimäen juurelle ja sieltä vielä kohti länttä ja sitten jalkauduimme etsimään Tolosjokea, johon meidän Hangasojakin (ja myös viereinen Ahopäänoja) laskee.

Ja ymmärsinkö ladata Retkipaikan -kartan puhelimeen? Oliko mukana kartta ja kormpassi? – En ladannut, mutta kartta ja kompassi sentään olivat. Ei siinä mitään, kauniita metsätaipaleita, suolampia, nousuja ja laskuja, aurinkoa puiden lomasta, ja se Tolosjokikin. Mutta laavu? – Nope. Ja oliko kohde lähellä? – Ei varsinaisesti. Tai ei me ainakaan sitä löydetty.

Jäi lounas syömättä. Mutta maistuipa tattirisotto sitten sitäkin paremmin. 🙂

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Asettautumista

Ruskaretki, tai siis ruskaviikko, ehkä vähän toistakin – on nyt.

Poikkeuksellisen nopealta tuntui eilinen matka tänne. Aamusella lähtiessä oli ihan pikkuista vaille etten ryhtynyt vielä viesteilemään Caritaksen kotihoitoon varmistuksia … vielä on tietyissä hetkissä ja asioissa muistijälkiä määrittämässä ajatuksia, tekemisiä. Noh, matkaan lähdimme kuitenkin huoletonna.

Kemi – Vuotso välillä ajelimme keltaisten koivujen ja haapojen välissä. Satunnaisesti, välillä, metsänreunassa tai jossain pihapiirissä vilahti syvänpunainen tai oranssi pihlaja.

Vuotson jälkeen koivujen lehdet puissa vähenivät, olivat enemmän rusehtavia kuin hohtavan keltaisia, mutta maaruska hehkui punaisena, mustikan ja juolukan varret tekivät laajoja kauniita syvänpunaisia mattoja metsiin.

Ja sellaiselta se on tänään täällä mökkipuron rannallakin näyttänyt. Aamulla sateli, tihkua ja ihan pisarasadettakin, joten kunhan sain nettiyhteyden kuntoon, lähdimme käväisemään Ivalossa: Pehtoori tarvi kumpparit, me viikoksi jääkaapillisen einettä ja muuta pientä tarviketta, kynttilöitä, ruuveja, linnuille ruokaa, uuden valosarjan pihan koivuun ja sen sellaista. Ivalossahan oli ihan markkinameininki. Paikalliset olivat maanantaiaamun ilokseen tulleet kylälle. Hyvin mahduimme mukaan, ja löysimme tarvitsemamme, ja paluu Hangasojalle.

Kuva ei ole mökkipuromme vaan Alajoki, joka kulkee Ivalontien varressa.

Iltapäivän mie kuljeskelin metsässä, puronrannassa, ihan vaan ”katselin puita väärii”, kuuntelin puron solinaa, annoin värien ja luonnon tehdä hyvää… Metsäterapiaa!

Välillä piipahtelin sisällä, katselemassa Elisabethin hautajaisia, lämmittelin saunan. Vähän sellainen mökkieloon asettumisen päivä.

Tässä vielä kuvat meidän Myötätuuli-mökin uudesta ikkunasta. Tämä on se, minkä Pehtoori ja kaverinsa kävi täällä pari viikkoa sitten remppaamassa. Tai siis vaihtamassa ikkunan. Mökin ikkunat ovat aika korkealla, eikä olohuoneesta (istuessa) näe juuri muuta kuin puiden runkoja ja taivasta. Eihän meiltä erityisen hyvät näköalat olekaan, mutta päätyseinän ikkunasta sentään näkymä saunalle ja pihapiiriä, – talvella pihamaisemassa hanget, siniset hetket, tähtitaivas tai lumipyry.

Nyt pitkään toiveenani ollut ikkunan suurennos on tehty, ja se on niin hyvä.

Se on nyt enemmän kuin yhden ruudun aiempaa korkeampi, valoa ja näkymiä enemmän. Koko huone suureni.

 

Niitä näitä

Aina ei voi onnistua

Lankojen päättelypäivä.

Eikä koske vain riddaria.

Moni vireillä, kesken, aikeissa ollut juttu ja homma on tänään tullut valmiiksi. Ja on tullut onnistumisia ja yksi aika totaalinen floppi.

Jotakin kautta viikolla silmiin sattui ”Kakkukatrin” Instasta toscapullat. Niitähän sitten aikeena leipoa tälle päivälle jälkkäriksi ja pakastimeen valmiina lähtöön mökille. No jos vaan totean, että palovaroittimet osoittivat olevansa kunnossa ja että lainauuni tuli pestyä huolella, niin se riittänee. Ihan kaikkea ei tarvinnut heittää roskiin. Ja lasagne jossa myös vähän Italiasta tuotua tryffelisalamia oli sentään hyvää. Oikeinkin.

Ulkoilukaan ei ollut ihan nappisuoritus: hyvin intensiivisesti ja aktiivisesti tarkkailin koko aamupäivän ja iltapäivän puolelle sääkarttoja, – ja pilvi-sadetutkan kuvaa ja ennustetta. Ihan meteorologina olin puolen päivän jälkeen varma, että NYT on hyvä välämä lähteä lenkille. Olihan se. Mutta ei ennustukseni estänyt sadetta. Tai siis sadetta ei näkynyt, se vain tuntui. Kevytuntuvatoppa aika kostea, ja vielä nytkin hiukset sellaisilla amor-enkeli-kiharoilla, – luonnonkiharat tykkää sumu-tihkusateesta.

Onnistumisten puolelle menee neljännen riddarin (kolmannesta kuva täällä) valmistuminen. Tämän uusimman kaarroke ei ole ihan tarkoin ohjeiden värien mukainen, mutta halusin valkoista enemmän kuin perusohjeen mukaan olisi kuulunut. Tykkään lopputulemasta, on talvisen raikas. Mieluinen mulle. Yhden vielä taidan tehdä, en itselleni sentään kolmatta. Viidennen jälkeen taitaa riddarikiintiöni olla täysi.

Nyt pakkaamaan. Huomenna kohti pohjoista.

 

Niitä näitä

Kello-ostoksilla

Olin tänään shoppailemassa. Jopa heräteostoksilla.

Sehän nyt ei varsinaisesti ole lempipuuhaani, ei todellakaan, mutta tänään oli oikein mukava. Suorastaan viihdyin kaupungilla. Ehkä siksikin että ei ollut ”ihan pakko” löytää jotain tiettyä, eikä siellä vietetty aika ollut pois mistään, eikä siellä ollut kaupat täynnä asiakkaita. Päinvastoin. Oikein laitoin vähän parempaa päälle ja lähdin autolla, en siis vain pyörähtänyt pyörälenkin ohessa gote-texissa ja lenkkareissa, vaan oikein lähdin kaupungille poplarissa, käsilaukku ja kävelykengät mukana. Shoppa, shoppa.

Ja niinhän oli ihan valoisa ja sujava parituntinen. Hain keittiöön Decorasta sinne tulleet/tilatut tyynyt ja istuintason patjan (kuva alhaalla), palautin kirjastoon sukututkimuskirjoja, ostin mökille ison aluslakanan, ostin apteekista allergialääkkeen, Adidaksen valkoisen wind stopperin [riddarin alle ohuenohut tuulitakki], puutarhalta haudalle callunat ja White Housesta RIVIÉRA MAISON´n kellon. Niin ja spesiaaliherkkuja Pekurin K-marketista. Eikä mitään kiirettä.

Kellon hankinta oli oikeastaan Pehtoorin pyynnöstä. Keittiöremontin yhteydessä ulkoistettu (kiertoon!) mikroaaltouuni vei myös kellon keittiöstä, mistä mies ei ole ollut ilahtunut. Päinvastoin: on kaivannut kelloa keittiöön. Kun kerran sisustusliikkeessä oli väreihin ja tunnelmaan sopiva kello, jossa oli vielä 40 % -alennuslappu, niin ostin sen.

Minulla on tänä vuonna kello käynyt aika tarpeettomaksi, olen (vihdoin) oppinut olemaan siitä piittamatta. On enää niin vähän asioita, jolloin tarvisi tietää tarkka kellonaika. Herään ja menen nukkumaan sisäisen kellon mukaan aika lailla samaan aikaan (klo 23 – 7) joka päivä. Se on sitten eri asia, nukunko koko tuon ajan. Viime aikoina taas paremmin kuin esim. vuosi sitten tai kevättalvella. Mutta en katso kellosta, milloin on aika levolle? En katso kellosta, milloin on aika ryhtyä laittamaan ruokaa, siinä se on suunnilleen kahden ja neljän välillä kuitenkin. Lounaskello ”soi” noin 11-12 aikoihin, – se tarkoittaa yleensä jukurttia, croissantia, päärynää tai jotain pyörälenkin varrella olevan kahvilan tarjolla olevaa icecoffeeta tai teetä ja korvapuustia tms.

Lenkkeilyn (pyöräilyn, hiihdon, kävelyn, patikoinnin) kesto ei määräydy kellon mukaan. Keskimäärin aikaa kuluu ehkä puolitoista tuntia. Patikoidessa voi mennä viisi tuntia, hiihtäessä vain kolme varttia, tai kaksi tuntia. Mutta liikkumisen kesto määräytyy fiiliksen, ei kellon mukaan.

Tietysti kelloa tarvitsen silloin kun on sovittu tapaaminen, hammaslääkäri, kuvauskeikka, ja edelleenkin olen tarkka siitä etten myöhästy. Mutta muutoin kellon tarve on aika vähäistä. Tosin rannekello on aina kädessä. Mutta päiviä, viikkoja, vuosia, juhlakausia, vuodenaikoja… niitä minä lasken. Tarkkailen ja hämmästelen niiden nopeaa kulumista, aina vain nopeampaa. Harmittelenkin välillä.

Elämä muuttuu, aika on erilaista. Aika rientää, minä en. Vai miten se meneekään? 🙂

Niitä näitä

Syksyisiä tuntoja

Nyt on puistoissa ja teiden varsilla keltaisen ja vihreän vuoropuhelua, ja lehtiä leijuu hiljalleen kuin lumihiutaleita amerikkalaisissa joululeffoissa.

Eteläinen tuuli teki ulkona kulkemisesta mieluista. Oli juuri sellainen syyspäivä, jollaisina menneinä vuosina alkoi joku uusi kurssi.

Ei ollut mitään ongelmia aloittaa uutta kurssia silloinkin kun elämässä oli muutenkin yllin kyllin tekemistä: kuten nyt esimerkiksi vaikka työ, pahimmoillaan parikin yhtä aikaa (amanuenssi yliopistossa ja paikallishistorian kirjoittaja Iissä/Keminmaassa), leikki- ja alakouluikäiset lapset, kaikki lapsiperhearjen touhut, jonkinlainen viikottainen ”kalenteroitu” liikuntasessiokin (tennis, kuntosali, kävelylenkki ystävän kanssa, uinti, jotain kuitenkin) ja ystävien tapaamistakin harrastettiin jonkin verran. Ja kun kansalaisopistossa tai Oulu-opistossa alkoi joku uusi kurssi, oli sellaiselle vielä aikaa ja intoa osallistua, viitseliäisyyttä ja halua oppia jotain uutta.

Kaikenmoisia tuli aloitettua, ja yleensä kurssilla tuli kyllä sitten lukukausi tai -vuosi käytyä ja kurssi suoritettua. Milloin kurssi ATK-ajokorttia varten, milloin kamerakurssi, milloin italian alkeet, milloin kreikkalaisen ruoan kokkauskurssi, milloin kuvankäsittelyn jatkokurssi, milloin antiikin viini- ja kulttuurihistorian luentosarja, milloin mitäkin. Epälukuinen määrä sekalaisia kurssitodistuksia on portfolio-mapissani.

Kyllä minä nytkin elokuun lopulla jo katselin opistojen tarjonnan, ja vähän harkitsin macarons-kurssia ja yhtä valokuvauskurssia, mutta enpä enää.

Syksyynkin voi liittyä uutta, ja pidän siitä, siitäkin, ihan ”sinällään”. Ja tämä syksy näyttää tällä hetkellä seesteisemmältä, huolettomammalta kuin muutamat edelliset. Toki koronan jälkeen tuntuu olevan tarjolla jos jonkunlaista rientoa ja kulttuuria tarjolla vaikka ja kuinka paljon, mutta aika moni houkutus on tullut jo ohitettua. Mutta ensi viikolla houkuttaa Hangasoja, joten liikkuminen lisääntynee, ja toisaalta samalla on mukavaa, maadoittavaa erakoitumista tiedossa.

Niitä näitä

Touhuamista

Onpa ollut mukavasti touhua ja tekemistä koko päivä. Kaksikin potrettikuvausta ja kuvatoimittajana kirjahankkeessa, ja nyt on moneksi päiväksi repro- yms. -kuvaushommia tiedossa.

Ja kun olisi vire kirjoittaakin, ja intoa pyöräillä syyskauniissa maisemassa, riddarikin ihan viime metreillä, senteillä itse asiassa! Melkein kuin joskus ennen, tuntuu ettei aika, ei päivät riitä.

Ja illalla vielä Iskossa harrastamista parhaassa seurassa.

Päivä on ollut kylläinen, hyviä kohtaamisia, halauksiakin. Koronan jälkeen [tai noh, sen (ja muutaman muun asian) käytyä vähemmän rajoittavaksi] kaikesta liikkumisesta, näkemisestä, kohtaamisesta, koetusta, ilosta ja elosta olen kovin iloinen.

Huomenna jo ehdin ehkä ajatella ja kirjoittaa enemmän…