Showing: 591 - 600 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Onnistumisia ja ei

Oikein hyvä päivä sekä ulkoilla että puuhastella koneella.

Ulkoilu sujui mallikkaasti, samoin kalenterinmyynnin aloitus, mutta muutoin olen saanut koneella kaiken, lähes kaiken!, solmuun, hukkaan, hävöksiin ja hyvänä lisänä silmät kipeiksi.

Päivän hyvä hetki oli taas kerran ruoanlaitto ja syöminen.

Pinaattiletut, joissa paino on sanalla pinaatti, ovat olleet unohduksissa, mutta tänään aamulla jo tein taikinan, ja iltapäivällä paistoin. Kermaviili ja makea puolukkahillo olivat näiden kanssa ihan mahdottoman hyviä. Kipparin Kallen ruokaa. Ohje on postauksessa, jossa on myös hyvien kalaruokien linkkivinkkejä, jos vaikka vähän juhlavampaa kalaruokaa vaikka viikonlopuksi suunnittelet: Kalaruoan ja pinaattilettujen aika

Kaiken ATK-häsläyksen ohessa olen myös suunnitellut reissua! Helsinkiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Kyllähän on mukavaa jo tämä suunnittelu.

Niitä näitä

Paljon hyvää

Mikä siinä on, että helmikuussa vaakasuora valo on pahaksi, että silloin se tuntuu tunkeilevalta, ahdistavalta, paljastavalta, mutta nyt lokakuun lämpimänä perjantaina se on kaunis, valaiseva, lämmittävä?

– Tänään aamupäivällä, liian myöhään, matkaan lähteneenä, katselin maailmaa, kotikaupunkia, omia reittejäni, lämmöllä, kiittäen, melkein hihkuen! Kuinka kaunista, valoisaa, värikästä. Tarkoitus oli käydä sellainen pikainen tunteroisen mittainen lenkki, mutta olinkin yli kaksi tuntia kulkemassa, kerta toisensa jälkeen pysähdyin, kaivoin kameran pyörän satulalaukusta, istahdin joentörmälle, mietin. Kiitin… ketä, mitä? Kiitin kuitenkin. Niin kaunis päivä.

Muistui mieleen ne lapsuuden illat, kun kodin portailta kuului: ”Nyt kotiin, heti sisälle, R., on sinunkin aika jo tulla sisälle”. Että minä silloinkin vähän kymmenvuotiaan tarmolla tupisin vastaan. Tänään vuosia takana, moninkertaisesti, eikä kukaan huudellut, mutta oli vaan kotiuduttava. Mutta olipa takana kaunis syyspäivän aamun lenkki.

Päivään mahtui vielä paljon tekemisen yrittämistä. Ja muutama hyvä viinikin tuli maisteltua. Juniori ja Miniä tupsahtivat käymään illansuussa. Toivat tuliaisen, meillä tarjottavaa; taas kerran todettiin, että punaviini ja pulla ovat hyvä ja halpa yhdistelmä. Palaan huomenna asiaan, viinivinkkejäkin luvassa. Hyvähän se on istuksia tovi ilman isompia vaateita…

Niitä näitä

Yöjuttuja

Nukkuminen on minusta lähtökohtaisesti tylsää; viihtyisin kaikenmoisten askareiden tai vaikka lukemisen parissa pitkälle yli yhteentoistakin. mutta silti tarvitsen, pysyäkseni jotenkinkaan toimintakykyisenä ja tervejärkisenä, kahdeksan tuntia unta. Aina olen tarvinnut, mutta on toki elämässä on ollut jaksoja (esikoisen koliikki, väitöskirjan loppuvaihe, nuoruus 🙂 ), jolloin on tuntunut siltä, ettei ole ollut mahdollista kuin keskimäärin kuuden tunnin uniin vuorokaudessa. Ja sitten on ollut niitä vaiheita, että olisi kyllä ehtinyt ja voinut ja halunnutkin nukkua, mutta ei vaan ole pystynyt.

Jälkimmäiset ovat huono juttu. Ja viimeisen vuoden aikana tai oikeastaan melkein viimeisen kolmen vuoden aikana unettomia öitä on ollut enemmän kuin on ollut terveellistä. Milloin mistäkin syystä sudenhetket aamuöisin ovat lyhentäneet lepoa. Aamuyön tunteina ihminen on heikoimmillaan, silloin Ilot, surut, odotukset, ahdistukset, ratkaisemattomat ongelmat, ikäkin?, haaveilut, kivut ja kipuilut karkottavat Nukku-Matin ja kortisolia tuntuu virtaavan yli äyräiden. Paitsi nyt viimeisen kuukauden aikana!! Sekä kroppani, mieleni että myös Garmin kertovat, että liki joka yö, liki minuutilleen on kahdeksan tunnin levollinen yöuni tullut nautituksi. Onhan se juhlaa.

Novanight-merkkisen melatoniinin löysin loppukesällä. Minähän olen ollut satunnaisen säännöllinen melatoniinin (sekä vahvempien että miedompien) käyttäjä jo kauan, mutta nyt tämä uusi merkki tuntuu parhaalta. Näissä dropeissa on jotain, mitä ei ole muissa, mitä lie unikkouutteita ja rohtopassioita. Tai sitten ihan vaan minussa on vahvaa uskoa mustiin pillereihin. Mutta ihan sama, onko lumevaikutusta vai ei, toivottua vaikutusta on ja sillä hyvä. Aluksi tuntui, että näin paljon enemmän unia kuin ennen, ja sellainenkin juttu, että olen koko vuoden nähnyt paljon unia äidistä. Niin se mielikin prosessoi jotain unissakin.

Viime yöksi oli (taas) luvannut revontuliMYRSKYÄ Oulun seudullekin, ja laittelin kaiken tarpeellisen tuulikaappiin valmiiksi, että voin lähteä pihapiiriin tai vaikka Pateniemen rannalle kuvailemaan jos/kun ne nousevat. Ja tasan yhteentoista asti jaksoin odottaa, vaikka tavoitteekseni olin asettanut puolenyön. Joten: olen tainnut oppia tykkäämään nukkumisesta.

Ja onhan minulla vielä näitä mökkipihassa otettuja kuvia 😀

Päivä on kulunut muutenkin paljolti Saariselkä-kuvien parissa: ensi vuoden kalenteri alkaa olla tekstejä vaille valmis. Kuvaeditointeja tehdessä ja hyytyvän kylmällä aamupäivän pyörälenkillä (olisi ehkä kannattanut pukeutumisessa ottaa huomioon, että lämmintä oli vain +3 C ja tuuli viiltävä) kuuntelin sittenkin (kiitos A. suosituksesta) Kristin Hannahin kirjan ”Tuulen ja tomun maa”. Rankka kirja, vahva kirja vahvoista naisista, äideistä ja kovista ajoista, fiktion ja faktan sulava yhteys, ei kuitenkaan ahdistava, ehkä käyttäisin luonnehdintaa historiallinen lukuromaani.

Kiitos jo nyt kaikille eiliseen postaukseen kommentoinneista. Olen vähän hämmentynyt,  – olettekohan sittenkään lukeneet minun blogiani. 😀

Levollisia, sopivan mittaisia unia kaikille!

Niitä näitä

Ei juuri näkyvää

Kaiken muun touhuamisen ohessa olen värkkäillyt monisanaista tekstiä (ja arvontaa!!) tämän päivän postaukseksi, mutta pätkii… Pitkään aikaan en ole käyttänyt Poll Daddy -ohjelmaa, ja muutenkin kummallista takkuamista tämän ”ATK:n” kanssa. Muistikuvia-sivustoa olen päivitellyt useammankin tunnin – joulumyyntiä varten tietysti. MUTTA, yritän siis selittää, että tänään ei tämän kummoisempaa juttua nyt irtoa. Mutta huomenna kannattaa kurkata uudelleen.

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Erilaisia hetkiä, tuokioita

Brunssiaamiainen: smoothiet (pieni lasillinen kyselemättä millaista haluttaisiin), hedelmä-marjalajitelmat (pensasmustikoita ja viinirypäleitä), laaja (rieskaa, kauraleipää) leipävalikoima, erilaisia jukurtteja (maustamaton, mansikka), leikkeletarjotin (kinkku-, juusto-, kurkkuviipaleita), haluttaessa (ei haluttu, pl. Pehtoori) puuroa ja juomavalikoima (vettä, mehua, rasvatonta ja kevyt maitoa, kahvia, kaakaota) ja parasta seuraa. Meillä aamiaispöydän ääressä myös pari vierasta/rakasta.

Aikamme muksujen kanssa mietittiin, mille ryhdytään: päädyttiin lähtemään kaupungille. Kuten jo itse asiassa eilen oli sovittu. Uusi kirjasto oli ainakin Eeviksen ja mummin kiinnostuksen kohteina…  Marskin puistoon ensin, vähän syysaamupäivästä nauttien siellä, sitten kirjastoon. Oulun kaupungin pääkirjasto on muuttanut Pekurinkulmaan, jonne suuntasimme. Ja kassillinen kirjoja löytyi. Tepastelimme parkkihallia kohtia, ja JUURI Mäkkärin kohdalla Apsulle iski ”Mulla on hirvee nälkä!” Ei tarvinnut kauaa puhua ympäri, kun jo olimme ”Tilaustolpalla” tekemässä ostoksia. Ja kun katselin ympärille, emme Pehtoorin kanssa olleet ainoat isovanhemmat lastenlasten kanssa lounastamassa. 🙂

Paluu mummi-papalle: Apsun kanssa taas pihatennistä ja Eevis ja pappa lukemaan kirjoja sisälle. Vielä ehdittiin piirrellä, pelata ja tavattoman äkkiä aamupäivä humahti ja taas oli lapset heipattava.

Iltapäivän lopulla meillä Pehtoorin kanssa ajelu Iskoon: viinikerhon meeting. Eikä tälläkään kertaa tiedetty teemaa etukäteen. Minä pöhkö menin veikkaamaan Austaraliaa, mutta ehei! Viinit olivat Gruusiasta = Georgiasta. Ajankohtainenkin aihe siis. Ja kyllä yllätti”. Australian Saperavi on aiemmin testattu, ja meillekin kellariin hankittu, mutta että rypäleen alkulähteiltän on edelleen saatavissa näin hyvä maistelusetti. Ja mikä merkillisintä, tykkäsin paristakin oikeinkin kovasti.

 

Tuossa yllä Alkon logolla merkityt kaksi viiniä kannattaa ottaa kokeiltaviksi pimeneviin talvi-iltoihin, pataruokien oheen, takkatulen äärelle. Patriitti Saperavi ja Tbilunio. Muistakaapa ennakkoluulottomuus!

 

Eikä siinä vielä kaikki!! Kuten Iskon maistiaisissa ennenkin, saimme kylliksemme hyvää ruokaa. Gruusialaista. Paikallista. Paljon hyvää… Hatsapurilloja ja karirsanvartaita ja niille mahdottoman hyvä kastike/salsa. Koetan saa reseptin tännekin.

Nyt taas hyvä olo viinistä, ruoasta, ystävyydestä, elämänmenon jatkumisesta aika lailla entisellään – kaikesta huolimatta.

Niitä näitä

Syksyisiä juttuja

Syyskuu alkaa olla eletty,- aika hyvin näin loppumetreille asti.

Tänään lähes koko päivän jatkunut sade, joka oli syynä siihen, että skippasin aamuun suunnittelemani, kaipaamani, pitkän pyörälenkin, oli ehkä tarkoitettukin. Oli sitten aikaa tehdä hyvä päivällinen ja tuli vastattua puheluun, jonka soittajaa ei ollut yhteystiedoissa. Tärkeä, mutta niin surullinen puhelu.

Syyskuun loppuun sopii myös lyhtykukkien kuihtuminen. Mökille lähtiessä annoin Juniorille ohjeet viherkasveista huolehtimiseksi, ja hänhän jo vankalla kokemuksella hanskaa homman. Minä en hanskaa ohjeiden antamista; lyhtykukka oli pois listalta. Ja sehän oli tietty kuihtunut kahden viikon aikana. Mutta mikä positiivista, se on kuivahtanut ”muotoonsa”. Leikkasin varret ja asettelin lasimaljaan.

Meidän uuden keittiön värimaailmaan sopii noinkin oikein hyvin.

EIliseen kotimatkaan on vielä palattava syksyyn liittyen. Toisen kerran kävin eilen Kelokasissa. Mikä ihme se on? – Noh, yksi parhaista paikoista hankkia Lettlopi-lankoja. Puotirundi-ryhmässä (jota seuraan Instassa meidän kesän 2021 Savon reissun peruilta) näin jo viime kevättalvella ilmoituksen, että Sodankylän keskustassa on Kelokasi-niminen matkamuisto- etc. -myymälä, jossa on riddareihin tarvittavia islantilaislankoja iso valikoima. Sieltähän viimeisimpään riddariini langat kävin elokuun mökkireissulta palatessa hankkimassa. Ja eilenkin siinä paluumatkalla piipahdin.  Parempi nähdä lankojen värit luonnossa kuin tilata niitä netin kautta.

Ja siinä se on: Miniän joululahja.

Viimeistelyä vaille valmis. Nyt luon silmukat puikoille, ennen kuin ”Vain elämää” alkaa.

Tänäänkin, niin kuin monta kertaa aiemminkin olen miettinyt tuota VAIN elämää. Sanontakin ”Sehän on VAIN elämää” särähtää ja sattuu. Elämä on enemmän kuin ´vain´. Näinä aikoina, ja tänään erityisestäkin syystä, elämä ei ole vain. Sen vuoksi, siitä huolimatta, hyvää alkavaa lokakuuta kaikille.

Lappi Luettua Niitä näitä

Paluumatka – luettujen parissa

Vähän ennen Vuotsoa aamupuoliyhdeksältä – alavilla mailla hallanvaara.
Koko kotimatkan paistoi aurinko, koko matkan kauniita ruskan värittämiä taipaleita.

Tämänkertaisen mökkireissun ”teemat” – tai tekemisen rajaajat ja mahdollisuudet – kiteytyvät kahteen asiaan: Pehtoorin flunssaan ja uusiin polkuihin. Niinä päivinä kun mies vietti päivät sairastuvalla (mökissä sisätiloissa) minä kävin yksikseni enimmäkseen tutuilla lähituntureilla kulkemassa, mutta neljänä päivänä yhteiset patikkamme suuntautuivat kauemmas ja uusille reiteille. Kuten jo kerroinkin.

Erityisen iloinen olen siitä, että sain taas kiinni kuvaamisesta. Lähes 800 kuvaa vajaassa kahdessa viikossa on ihan entinen tahti. Ja ilon kautta! Runsas kuvasaalis, vähäinen siivoilu, rajalliset pihahommat, ei perhettä, ei ystäviä seurana aiheuttivat sellaisenkin jutun, että sometin poikkeuksellisen paljon. Paitsi Instaan myös Facebookiin, sekä omalle seinälle että Saariselkä-ryhmään ja valokuvausryhmiin, laittelin kuvia, ja muutakin liikkumista ja jutustelua noillakin foorumeilla, mitä olen viime aikoina, kuukausina muutoin tehnyt aika vähän.

Tänään Sodankylä – Rovaniemi välillä kirjoittelin Muistikirja-kalenteristani merkinnät luetuista kirjoista tähän. Edellinen kirja-arviopostaukseni on heinäkuulta; sen jälkeen on ollut kaksi melkein kahden viikon mökkireissua, mikä tarkoittaa, että kirjoja on tullut kuunneltua aika vähän, samoin kuin ajettuja pyöräkilometrejä. Nämä kuuluvat yleensä hyvin vahvasti yhteen. Aika niukat ovat arvioni, ja on hyvä tietää, että arvosteluasteikko on nollasta vitoseen, mutta taas heikoin on kolmonen, – mikä kertoo siitä, että jos kirja on kovin huono tai minun kiinnostukseni ulkopuolella, jätän sen kesken. Se, että kirja on tullut kuunneltua/luettua jo kertoo siitä, että ihan kelpo. Muutama helmi tälläkin jaksolla.

Camilla Nissinen, Meitä vastaan rikkoneet 4½

Tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut: ”Kirjan esittelyteksteissä sen todetaan olevan ensisijaisesti kirja syömishäiriöstä, mutta minusta se oli myös kuvaus Jehovan todistajista. Tuli vahvasti mieleen Pauliina Rauhalan ”Taivaslaulu”. Minulla oli yliopistoaikana yksi tuttu, melkein ystävä, jopa niin, että olin kutsuttuna häissään. Hänen kauttaan opin jehovalaisuudesta aika paljonkin, mutta tämä Nissisen erinomaisesti kirjoitettu esikoisteos toi paljon lisää tietoa, ja lisäsi ymmärrystä.”

Ismo Leikola ja Angelika Leikola, Suo, kuokka ja Hollywood 4

Hyvin ennakkoluuloisesti tartuin tähän kirjaan, sillä en ole koskaan oikein tykännyt Leikolasta, enkä hänen stand up -komiikastaan. Mutta kirjahan olikin oikein hyvä: se EI ollut tekohauska, ei oikeastaan hauska ollenkaan. Hyvää satiiria kyllä. Parasta antia molempien Leikoloiden kokemukset Amerikkaan muutostaan. Suomalaisen ja amerikkalaisen elämänmenon vertailu hyvässä ja pahassa. Kannattaa ainakin aloittaa  … Helposti meni loppuunkin.

Ashlee Vance, Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana 3½

Tämänkin kirjan valinta lukulistalleni on vähän mysteeri. Paljon tietoa Teslan taustoista, ja paljon muusta. Ihme ukko on tämä Mask. Kirjassa paljon lukuja, mittoja, rahaa, tekniikkaa – kaikkea mikä ei lähtökohtaisesti innosta minua lukemaan. Siinä se meni kuitenkin.

Hanna Jensen, Äitini muistin – toinen kierros 4½

Vielä tämä aihe kiinnostaa, ja tuo lohtuakin. Jensen rakentaa tietokirjan ja kokemusasiantuntijuuden hyvin. Saa ymmärtämään – ja ajattelemaan, että olisi tässäkin ollut hyviä neuvoja ja tukea vuoden takaisessa elämäntilanteessani.

Vera Vala, Italialainen peli 4

Aika mukava dekkari, jossa ”selittävänä tekijänä” psykologiaa. Kirjassa myös paljon italialaista elämänmenoa. Oikein hyvä kesäkirja.

J. J. Bennett, Kolme koiraa haudattuna 4

Esittelyssä todetaan ”Miss Marple kohtaa the Crown-sarjan”. Siinä mainittu kaksi minuun tehoavaa juttua.  Fiktiivinen tarina brittihovista, jonka Bennett vaikuttaa tunjtevan aika hyvin. Nyt Elisabethin mentyä jopa ”ajankohtainen”. Aion lukea Bennett´n toisenkin ”kuninkaallisen” dekkarin.

Linnea Vihonen , Yhdessä pöydässä 5

Ruokakirja, reseptikirja, tarinakirja, menukokonaisuuksia vuodenaikoihin. Paljon kasvisruokaohjeita, kauniit  kuvat, monta ohjetta on tullut kokeiltua ja hyväksihavaittua.

Lucy Diamond, Uusien alkujen talo 4

Luokittelen tämän ”lukuromaaniksi”. Vähän ennakkoarvattavaksikin, mutta kyllä juoni piti otteessaan. Sellainen välipalakirja.

Audrey Niffenegger, Aikamatkustajan vaimo 3½

Kummallinen kirja. Päähenkilö liikkuu ajassa ”oudosti”. Kaikesta huolimatta jaksoin lukea loppuun.

Miranda Cowley  Heller, Paperipalatsi 3

Tämä näyttää olevan Bookbeatin kuuntelijoiden keskuudessa hyvinkin suosittu, mutta minulle tässä ei ollut mitään koukuttajaa, en päässyt  tunnelmaan, salaisuuksien verhoihin uppoutumaan. Loppu kyllä pelasti paljon.

Marja-Leena Lempinen, Naisten taivas 3½

Kanadan siirtolaisuus ja nimenomaan nuoret suomalaiset naiset uutta elämää rakentamassa 1920-1930-luvun vaihteen laman aikoihin. Ajankuva ja henkilöt hyvin luotu, mutta jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että vähän ”ohut” oli tämä.

Annina Holmberg, Riivattu ja siunattu. Kalle Holmbergin elämä ja teot 5

En tarttunut kirjaan, koska KH:n elämä olisi kiinnostanut. Olkoonkin, että hän on suomalaisen teatteri- ja elokuvaohjauksen suurmies, toki tästäkin elämänalueesta kirjassa paljon mielenkiintoista ja muistoja tuovaa, mutta Annina Holmberg! Olen tähän mennessä pitänyt kovasti kaikesta, mitä häneltä olen lukenut/kuunnellut. Pidän erittäin paljon myös hänen äänestään, tavastaan lukea.

Kirja oli melkoinen järkäle, pohdiskeleva, eletty, rakastava, rehellinen. Pitkästä aikaa itkin kirjaa kuunnellessa. Kertoo siitä, että kosketti. Paljonkin.

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut 4½

Sodan jälkeisen ajan naisen arjen historiaa Koilliskairassa, opettajan elämää. Myös vanhenevan, pitkän työuran tehneen naisen pohdintoja. Kinnunen kirjoittaa hyvin, tässä kirjassa mielestäni vielä paremmin kuin aiemmin.

Antti Heikkinen, Kehveli 4

Hillitön veijaritarina. Paasilinnamaista, ehkä parempaakin. Suomen historia (ja tulevaisuus) kirjoitettuna savolaisella sujuvalla sanankäytöllä uusiksi. Heikkinen osaa lukea oman tekstinsä juuri sopivan rempseästi. Pehtoori tykkäsi tosi paljon.

Jani Toivola, Pantteri ja minä 3½

Mietin koko ajan, mikä kirja tämä oikein on? Tuokiokuvia, pohdintoja, ajateltuja vastauksia. Isän ja tyttären suhde hetkinä.

Pauliina Vanhatalo, Vastuulliset 4

Aika synkkä, ei sentään ahdistava. Perhesurma pikkukaupungissa (= Raahe, siellähän kirjailija asuu ja kuvaa kaupunkia kirjassa nimeltä mainitsematta). Vanhatalon älykäs, tarkka kirjoitustyyli, juonen kuljetus, rakenteen hallinta vaatisi/ansaitsisi parempaa lukemista/kuuntelua kuin minulla pyörän selässä syystuulessa oli.

Hanna Brotherus, Henkeni edestä 4½

Kustantajan esittelytekstissä lukee näin: ”Henkeni edestä on kertomus naisen ikääntymisestä. Romaani tarkastelee itsenäisyyden olemusta ja kehollisuutta, suhteita sukuun ja ystäviin sekä pelkoa elämän rajallisuudesta.”

Ei lisättävää. Tämä on oikein hyvä kirja.

Jari Järvelä, Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia 4

Kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Kirjassa on muutama kymmentä  tarinaa miehen ja perheensä reissuista. Mukavia tarinoita, tarkkoja huomioita, melkoisia kokemuksia, –  matkavinkkejäkin niistä sain.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten  sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams 

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

 

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso!  Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁  Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi. 

 

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen:  Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja  juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta.  On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Uutta vanhaa – Lapissakin

Aurinkoinen aamu, erinomaisen hyvin nukuttu yö, flunssasta jo toipuva mies, – joten? – Päätimme lähteä kohti uutta. Lähdettiin patikalle (ennen käymättömälle) Sotajoelle, josta kohti Ivalojoen Kultalaa kuljettiin. Maailmanpankissakin käytiin.

Ensin oli ajettava 15 km Kutturantietä, sitten vielä 10 km kohti Pahaojan kämpän parkkipaikkaa.

Siitä tepastellen kauniin, hiljaisen, aurinkoisen mäkisen mäntymetsän läpi Pahaojan museoalueelle.

Lapin kultakuumeen alkaessa 1870-luvulla Ivalojoelle (ja Luttojoelle, nyk. Saariselän kohdalle) tuli etelästä pohjoiseen arviolta 500 kullankaivajaa.

Kun ensimmäinen ryntäys Ivalojoella seuraavalla vuosikymmenellä jo hiipui, kullanetsintä laajeni Sotajoelle, Palsinojalle ja Laanilan puroille (mm. Hangasoja = meidän mökkipuro!).

Tässä vaiheessa tamperelaiset teollisuusmiehet perustivat Oy Lapin Kulta -kaivosyhtiön, joka rakennutti tukikohtansa Sotajoen rannalle, Pahaojan suulle. Silloin alueelle syntyivät vuosikymmeniä käytössä olleet kaivuumontut ”Maailmanpankki” ja ”Rovaniemen pankki”. Maailmanpankki oli tänäänkin vielä hyvin näkyvissä.

 

 

Riippusilta Sotajoen yli oli – sanoisinkin – aika keinuva. Mutta kannatti ylittää ja jatkaa rakkaista polkua:  ylhäältä joki näkyi kauniisti.

Jatkettiin matkaa Maailmanpankkiin, pieni koskikin joessa. Kaunis koskenkohina, auringonpaiste, syksyn värit, leppoisa taivallus. Siinäpä paljon.

Pahaojan (museo)kämpässä on myös kalustus, ja (vastikään keittiöremonttia suunnitelleena) kiinnittyi huomio neljään tuoliin, jotka kämpän pöydän ympärillä olivat. Ei mitään penkkejä, vaan ihan design-tuoleja. Istuinmukavuus ei kyllä ollut ihan priimaa…

Kummasti on hartialinja laskeutunut, sydämenlyönnit harventuneet, hengitys on helppoa.

Nyt afterhiking: hyvää ruokaa, takkatulta, lukemista, punaviiniä. On helppoa olla…