Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 54)
Showing: 531 - 540 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Puolenpäivän puolikuu

Verkkaiset päivät kaamoksessa jatkuvat. Uni jatkuu aamuun asti, ei oikein tiedä, mihin aikaan heräilee, mutta väliäkö sillä. Heräilee kuitenkin vasta nukuttuaan tarpeeksi, näkemättä painajaisia, heräämättä kipuun, heräämättä huoleen, heräämättä mihinkään ennen aikojaan.

Se, olikin Pehtoori, joka keitti tänään aamupuuron ja kahvin ja lämmitti minulle saunankin valmiiksi.

Minulla aamun hämärässä vähän kaappien siivoilua, järjestelyä, päivitystä, … Sinisen hetken aikaan olin jo Kiilopään juurella, ja ladulle kohti SIvakkaojaa. Ei ollut mitenkään hyvä keli, mutta silti. Silti oli mukava hiihdellä. Luonto taas niin kaunis, että moneen kertaan ääneen totesin ”oi, että”, ”voi kuinka kaunista”. Pysähdyin, kiittelin maailmankaikkeutta ja ties mitä tästä kaikesta.

Aurinko ei vielä nouse, mutta olihan puolikuu, nouseva kuu korkealla puoleltapäivinkin. Purppuran sävyjä ja lempeää sinistä.

Talven ihmeihmaa. Lepo. Rauha. Hiljaisuus. Kaikkea hyvää.

Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ”Ei moittimista”.

Kovin kiitollisena.

Lappi Luettua Mökkielämää Niitä näitä

Loppuvuoden luetut

On – vihdoinkin – aika listata loppuvuoden luetut kirjat.

Luettelon oheen kuvia tältä päivältä täältä pimeästä kaamoksesta. 🙂

Kävin puolenpäivän aikoihin hiihtämässä viime kevään lemppariladullani, Ahopään ”ylängöllä”.  Jo siellä taivas oli kaunis, metsät kuin piirretystä sadusta, mieli rauhallinen, liikkumisesta hyvää oloa, ja kun palasin Laanilaan Savottakahvilan viereiselle parkkipaikalle, taivas jo loisti väreillään, joten ajelin Kaunispään länsipuolen alarinteen parkkipaikalle ja siitä sitten vielä Kuusipään P-paikalle.

Kuvailin pitkän tovin, mutta hiihdon jälkeen, hiihtokamppeissa, aika lailla paikallaan ollessa, alkoi vilu hiipiä, joten oli lähdettävä pois. Sitä paitsi puolikahden aikoihin taivaantulet, värit, pastellit alkoivatkin hiipua ja haalistua. Lempeä harmaus muuttui ensin siniseksi hetkeksi ja sitten lempeäksi pimeäksi. Nyt jo valaisee kuu.

Mutta tässäpä vinkkejä lukemiseen…

Antti Heikkinen, Risainen elämä, Juice Leskinen 1950 – 2006  4

Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta etenee tämän tuotannon kautta, albumi ja biisi kerrallaan, artistin todellakin hyvin risainen elämä tulee hyvin selväksi. Eikä kirja ole vain ”taiteiljaelämäkerta”, ei pelkkä tekemisten luettelo, vaan myös elämä isolla eellä tulee tunteella ja tarkasti selvitetyksi.

Reijo Ikävalko, Juicen äiti, Eini Kuikka 4

Juicen elämäkerran jälkeen oli hyvä kuunnella hänen äitinsä tarina. Sopi hyvin loppuvuoden evakko/Karjala -kirjallisuuden harrastuneisuuteeni. Tämä ehkä vielä kiinnostavampi kuin Juicen tarina. 4

Karin Smirnoff, SItten menin kotiin 4

Smirnoffin ronskin ja kuitenkin koukuttavan trilogian viimeinen osa. Jos olet lukenut kaksi ensimmäistä, niin ehdottomasti sitten tämäkin. Tässä oli ehkä jopa jotain sovittelevaa… 4

Julia Korkman, Muistin varassa 4½

Oikeuspsykologi Julia Korkman pohtii ja kertoo kirjassaan muistamisen mahdollisuuksia, eikä vain muistisairauden näkökulmasta, vaan yleisimmin.  Hän toteaa, että ”jotta muistia voitaisiin parhaiten hyödyntää, täytyy ensin ymmärtää kuinka se toimii”.  Hän osaa hyvin kertoa, ”miksi muistamme tapahtumat ja yksityiskohdat niin eri tavoin? Kuinka pitkään jonkin asian voi muistaa?” Tämä voisi olla myös historianopiskelijoille tenttikirjana. Tavattoman mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja luettu.

Outi Papamarcos, Ja sitten tuli Trump  3½

Suomalainen 40 vuotta Amerikassa asunut Papamarcos pohtii omaa poliittista aktivoitumistaan (Trumpin syrjäyttämiseksi) ja toisaalta osaa hyvin selittää, miksi koulutetut, demokratiaa ihannoivat amerikkalaiset mahdollistivat ”Trumplandian” syntymisen.

Veera Ikonen, Pimeässä syttyy majakka 5

”Koskettava esikoisromaani lapsen menettämisestä, pohjattomasta surusta ja tuulen pieksemästä majakkasaaresta.”  Tavattoman hieno kirja.

Sitten monen monta joulukirjaa

Ann-Christina Antell, Joulu Örndahlin ruukissa 4

Vanhan ajan joulun tunnelmaa, suomalaista maaseutua, … Vähän kliseinenkin, mutta tykkäsin kuitenkin.

Milly Johnson, Kaikkien joulujen äiti 2½

Kontrasti edelliseen niin iso, että melkein jätin kesken. No menihän se sittenkin jonkun kuvapuuhan ohessa kuunnellen.

Astrid Lindgren, Muistan joulun 4

Tämä kuten Antellin kirja, Lyhyt pieni tarina. Adventtina, väsyneenä, yksin myöhään takkatulen ääressä istuskellessa, kutoessa, oikeinkin tunnelmallinen.

J. K. Rowling, Jouluposso 4

Harry Potter -kirjailijan lasten/nuorten paksuhko joulukirja, jossa hän luo (taas) oman erikoisen mielikuvitusmaailman – Hukattujen maan – jonka läpi pienen pojan seikkailu on jännittävä, joulun taikaa täynnä.

Maija Kajanto, Taatelitalvi 3½

Aloitin, keskeytin, sitten kuuntelinkin loppuun. Siis kuitenkin aika hyvä kakkososa Kahvila Koivu -sarjassa.

Maria Turtschaninoff, Suomaa 5 

Sukupolviromaani, tarina, taru, joka kulkee vuosisatojen läpi 1600-luvulta tähän päivään. Tykkäsin tosi paljon.

Hannu-Pekka Björkman, Metsä ei kuule neuvojani 4½ 

Kirjaan on koottu Björkmanin kolumnit Eeva-lehdestä. Hän lukee itse kirjan, hyvä niin. Tätä kuuntelin aina vain puolisen tuntia per päivä. Keskittyen. Pidin hyvin paljon. Paljon ajattelemisen aihetta.

Anne Kuorsalo – Iris Saloranta 4 

Neliosainen evakkojen historiaan, muistitietoon, tutkimukseen perustuva kirjasarja on julkaistu Eeva Litmasen lukemana äänikirjana viime syksynä. Vaikka kirjoista ei suoraan täydennystä kirjoittamaani äidin Evakkomatka-kirjaan tullutkaan, olivat ne minulle tärkeitä. Myös oman karjalaisuuteni ja identiteettini kannalta, sekä evakkoäidin tyttärelle. Olisinpa tarttunut näihin jo parikymmentä vuotta sitten…

Näiden jälkeen luin vielä Laila Hirvisaaren Hylätyt talot, autiot pihat 4 

Voin kyllä suositella, jos viime sotien historia, Karjala, sotapakolaisuus kiinnostavat. Historiallinen romaani noista asioista. Hyvä romaani.

Nyt kirjavalintoihin taas vaikuttaa vireillä oleva lukuhaaste, ensimmäinen tuli jo tänään luetuksi. Mutta yritänpä – taas – tehdä näitä ”luettua”-postauksia kuukausittain.

Niitä näitä

Perinteisiä juttuja ja uutta suunnitellen

Kaamos jatkuu tämänkin vuoden puolella. Niinpä täällä Napapiirin takana, tunturien yöpuolella on aika helppo jatkaa unta ihan aamuun asti. Vaikkei puolelle öin asti tätä vuotta jaksettukaan odottaa, eikä valvoa puolelle öin, oltiin aamiaispöydässä vasta joskus yhdeksän jälkeen. Ja sen jälkeen ystävien olikin jo suunnattava Ouluun.

Minähän sitten suuntasin ladulle: eipä parin asteen pakkasessa, hentoisessa lumisateessa Kakslauttasen ladulla ollut kanssahiihtäjiä ruuhkaksi asti. Näinköhän kympin lenkillä yhteensä kymmenen hiihtelijää.

Rantasaunan jälkeen Wienin filharmoonikot: Tonava kaunoinen ja Radetzky-marssi ovat hyvä vuoden aloitus.

Eilisen päivällisen rääppiäiset riittivät juhlaruoaksi vielä tänään, ja sen jälkeen onkin mennyt aika surffatessa.

Meillä kun on tänä vuonna 40-vuotishääpäivä, ja muitakin syitä tehdä joku spesiaalireissu, niin nyt on ollut aika etsiä kohdetta ja matkoja kohteeseen. Muutama vaihtoehto on päässyt valinnassa loppusuoralle, ehkä jo huomenna varaamme. Luottavaisina kohti uutta siis mennään… 😀

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme  – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022  ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Neulottua Niitä näitä Ruoka ja viini

Joulun lopulla

Tapaninpäivä kovin hiljainen, meidän tämän vuotinen vähän ”kutistunut” joulu on tänään ollut vain kolmen hengen kesken vietettyä aikaa. Minullakaan ei juuri mitään tekemistä, kun väki ruokapöydästä vain vähenee…

Noh, istuimme pitkään aamupuuron äärellä: Pehtoori, Tyär ja minä. Ei isompia aikeita. Lueskelin tovin, puolelta päivin tyttären kanssa päätimme lähteä lenkille, – aika ytimiin tunkevasta tuulesta huolimatta. Eipä ollut juuri muita ulkoilijoita, – noh, me saimme punaiset posket ja vähän taas ruokahaluakin. Ei tarvinne erikseen mainita, että onpas tullut syödyksi viime päivinä. Aika hyvinkin. Tänäänkin vielä Vitello tonnatoa ja tattirisottoa, siikatartar (ja/tai graavilohi) ja saaristolaisleipä taisivat olla tämän joulun eniten kiitosta saaneet jouluruoat.

Ja tänä vuonna, siltä vahvasti vaikuttaa (mikäänhän ei nykyään voi olla ihan varmaa), näyttää siltä, että vietämme vuoden vaihtumista pohjoisessa! On ollut jo niiiiiiiin ikävä mökille. Mutta nyt on pakattu. Amarylliksetkin.

Ja glögipulloissakin on vielä jotain, nekin mukaan. Loimu-glögi (vas.) on todettu hyväksi ja oikealla alkoholiton talvimaku on sekin maistunut ulkoilujen jälkeen…

Muutoin joulukoti/koristeet saavat jäädä loppiaiseen… Tyär ja miehensä asustelevat ja ovat täällä talonvahtina loppiaiseen asti.

”Joulun lopulla” -postaukseen kuva riddareista, joiden tekemisestä blogin vakilukijat ovat aina silloin tällöin joutuneet jonkin merkinnän lukemaan: Juniorin ja Miniän lahjavillapaidat olivat mieluisia, sopivia, varsinkin R. piti omastaan (edessä) kovasti.

Nyt kuuden riddarin jälkeen mietin, otanko mökille mukaan (minulle uutta) plötulopi-lankaa, jota on jo jemmassa tai jotain muuta, – aloittaisinko uuden neuleen, ehkä Alasuqin tai vaikka Veturin. Onhan se myönnettävä, että aika pahasti olen tähän islantilais/norjalaiseen villapaitaharrastukseen hurahtanut. Myös Puunvuosi ja Neulottu Kalevala kiehtovat. Ehkä kuitenkin teen mökillä vain parit vierasvillasukat… vähän välikausineulontaa, – tai ei ollenkaan neulontaa. Ihan vaan hiihtelen. Tai — en tiedä. Ihan vaan koetan olla.

Ei mitään millä on jokin aikataulu.

Niitä näitä

Sopiva tilaisuus

Joskus viini on enemmän kuin se rypälemehu, joka on jostain päin maailmaa monien vaiheiden, perinteiden, työn, tiedon, sopivan sään, kulttuurin, historian, lainsäädännön, valon ja lämmön, kuljetuksen, kellaroinnin, pullotuksen, myymisen ja ostamisen jälkeen kulkeutunut ties minne. Tällä kertaa kyse on meidän viinikaappiin pariksi vuodeksi arvoistaan tilaisuutta odottelemaan joutuneesta viinistä. Se on odottanut sopivaa hetkeä  tulla nautituksi sopivassa tilanteessa, viiniä, nimenomaan amaronea arvostavassa seurassa.

Tänään meillä oli tarjolla vuoden 2013 Amarone della Valpolicella Dal Cero. Sain sen kaksi vuotta sitten jouluna lahjaksi tulevalta Miniältäni. Olen sitä jemmaillut, nyt sen olemassaolo ja mahdollinen avaaminen oli hyvä mainita kutsuessa ystävät tuosta läheltä meille jouluvisiitille: ”Nautitaan glögit, vähän jotain suolaista, ja täällä olisi yksi hyvä amarone odottamassa …” Tämä päivä sopi heillekin. Tämä päivä oli hyvä.

Tein ja katoin kaikenmoista pientä: torttuja savuporo-smetanatahnalla, lohipiirakkaa, juustoja (mm. Lombardiasta tuotu Parmiggiano Reggione), Lidlin suklaataateleita, croissanteja vaniljakreemillä.

Mutta ruoka oli vain sivuseikka, – tosin huomenissa voin vinkkailla reseptejä, niistä on joulun tienoon tarjoiluun hyviä ehdotuksia.

Oli hyvä nähdä.

¨¨¨¨¨

Jotain muutakin hyvää tänään, kävimme tyttären kanssa kävellen meidän uudessa lähimarketissa. Se on ollut ennenkin hyvä, nyt entistä parempi! Onneksi on vielä ”vain” ruokakauppa, vähän pelkäsin, että kaikkea muutakin tilpehööriä tungetaan hyllyihin, mutta onneksi ei. Ei ole ihan merkityksetön seikka se, missä päivittäiset tai viikottaiset ruokaostoksesi teet. Vaikuttaa aika moneen asiaan.

Aika ruokakeskeinen päivä tänään. Tosin taitaa lopulta jäädä mieleen moni muu asia kuin ruoka.

Ai niin, amarone tarkoittaa ”kitkerä, katkera, karvas” – ei ollut viini sellainen. Juuri nyt sellaista ei tunnu sellaista elämässä ollenkaan olevan.

Leppeää alkavaa jouluviikkoa kaikille!

Niitä näitä

”Tyttöjen huttuja”

Aamutaivas oli purppurainen, sininen, harmaa, keltainen… Eevis auton takapenkillä pohjoisesta etelään (Haukipudas – Oulu) oli samaa mieltä kanssani, ja totesi, että ”onpa hieno! Mutta se on pinkki, eiku sateenkaaren värinen.” Unicorn, Pipsa Possu, My Little Pony kaikki ”tyttöjen hutut (= jutut)” ovat pinkkejä ja/tai sateenkaarenvärisiä ja Eeviksestä parhaita. Sitten nanosekunnin hiljaisuuden jälkeen tyttö totesi, että ”ei oo vihreetä”. Mutta kun samaan aikaan edessä oli liikennevalot, joihin juuri vaihtui vihreä, keksi nelivuotias ratkaisun moiseen puutteeseen: ”liikennevalosta voi ottaa vihreetä ja maalata taivaalle”. Turha sitä oli mennä kiistämään. Hyvillä mielin sateenkaaren värisen taivaan alla ajelimme suoraan museolle.

Museo Ainolassa on Eeviksellekin – kuten isoveljelleenkin – jo tuttu paikka, josta tiesi etsiä lempparikohteensa, mutta jossa jaksoi ja halusi kiertää kaikki kolme kerrosta ja katsella päällisin puolin kaikki huoneet, muutamat hyvinkin perusteellisesti. Siellä kun on nyt kaikkea jouluun ja sen perinteisiin liittyvää esillä. Mm. jättijoulukalenteri, jonka jokaisessa luukussa on joulun perinnetietoa. Tämän kalenterin luukkuihin on lupa kurkistaa jo etukäteen! Ja mehän kurkistettiin.

Sitten museolla on myös toinen ”joulukalenteri” eli Kansallis-Osake-Pankin talon (vuodelta 1900) pienoismalli.  Komea kansallisromantiikkaa edustanut talo purettiin 1960-luvun alussa, mutta museolla rakennuksesta 1:32 kokoinen pienoismalli. Malliin on rakennettu 24 erilaista koti- ja liikeinteriööriä. Talon ikkunoista kurkistelimme sisään.

Yläkerran De Urbe Uloa -näyttelyssäkin pyörähdimme, ja yhtäkkiä Eevis pysähtyy: ”Onko nuo porot kaupungilla?” – Onhan ne Lindströmin maalauksessa (ja muutamissa aikalaisvalokuvissakin) vuodelta 1914.

Museolta ajelimme keskustaan, ja siellä tepastelimme kirjastoon. Eevis voisi olla siellä vaikka kuinka kauan. Selailla kirjoja, ”Mummi, lue”, vaihtaa toiselle hyllylle, kerätä ison pinon lainattavia. Ja lähtiessä osaa skannailla kirjat lainatuiksi ja muistaa tulostaa kuitin lainatuista.

Mie olin ehdottanut jo aiemmin, että mentäis jonnekin ”oikeaan ravintolaan” (Rosso, Pannu, tms.) syömään, mutta juuri kun olimme Rotuaarin Mäkkärin kohdalla, Eevikselle iski ”ihan hirmunen nälkä”. Siispä sinne. Kun oli tankattu, meillä oli taas tarmoa ja intoa jatkaa matkaa Valkean Roihulaan (leikkiapaikka ostoskeskuksen 3. krs:ssa) ja sitten vastapäiseen lelukauppaan: lupasin ostaa pienen joululahjan. Ostinkin ja samalla ainakin vartin kestäneen valinnan aikana sain hyvät vinkit sitten siitä, mitä huomenna käyn ostamassa pukinkonttiin. 🙂

Tässä vaiheessa puheen pulputus oli jo vähän hidastunut ja päätettiin lähteä mummilaan katsomaan ”onkohan sillä papalla jo hirmunen ikävä mua”, totesi Eevis. Ja olihan sillä papalla ollut.

Eeviksen kanssa vielä lueskeltiin, pelattiin, istuskeltiin sylikkäin. Eikä kummallakaan ollut kiirettä pitää kiinni siitä, mitä äidilleen oli luvattu kotiin paluun ajankohdasta. Mutta lähdettiin kuitenkin. Ja nyt taas on jo ikävä.