Niitä näitä – Sivu 55 – Tuulestatemmattua

Hiljalleen kohti joulua

Spotify-listallani on jo Botticellin perheen joululaulut, jotka soivat oululaisessa ”Lumi Infernossa” – tai ei Oulussa sellaista ole ollut, Helsingissähän ne pienemmätkin pyryt tahtovat olla iltalehtien mukaan lumihelvettejä, saatikka eilinen. Oli tänään täälläkin ihan kunnon tuprukeli lenkillä, mutta joulumusiikki vei huomion pois tuulesta ja tuiskusta tepastellessani lumipöpperöisillä teillä.

Vanhan ”joulumuistikirjani” olen jo hakenut esille: tänään sen ohjeista porkkana- ja lanttulaatikot, limput päätin siirtää huomiselle, saaristolaisleivät tein eilen.

Jouluohjelmaa telkkaristakin: Riddarin lankoja päätellessä katselin (MTV Katsomosta?) Downton – Highcleren linnan massiivisia jouluvalmisteluja. Upeaksi linna viktoriaaniseen jouluasuun saatiin, – merkillisestä häsyämisestä ja ”teko”naurusta (?) huolimatta oli ihan mukava katsella, – semminkin kun en löytänyt mistään kanavalta eilen alkanutta kotimaista Joulukodit-ohjemaa.

On aikaa. Se tuntuu hyvälle.

Joululounaalla

Olimme tänään Maikkulassa joululounaalla. Koskaan ennen siellä ei ole jouluruokaa syötykään, paljon erilaisia juhlia siellä on kyllä tullut vietettyä, mutta ei jouluntienoolla: muutamia lapsuuden ajan perhepäivällisiä, tai minä muistan kyllä vain jätskin kesäsunnuntaisin, yhdet aika varhaiset synttärinikin siellä vietettiin, sitten on ollut häitä, karonkkoja (omanikin), promootiopurjehjedus, tiedekunnan pikkujoulut, lukukausien avausseminaari, tasavuosisynttäreitä, …

Ja tänään uusi juttu oli joulutunnelman ja ruoan lisäksi systerin uusi kaveri S. Hyvä tutustua ennen joulua, jolloin on sitten muutakin huomiotavaa ja tekemistä joulupöydän ympärillä … meitä kun on tänä vuonna aika montakin joulupöydässä niin ei tutustumisjutustelut ehkä oikein onnistu.

Kartanon toiseen isoon saliin oli katettu pitopöytä, hyvinkin perinteisine jouluruokineen, tulinpa minäkin palasen kinkkua ottaneeni, dijon-sinappikastike oli hyvä. Menun paras osa oli alkuruoissa: lohimoussekakku ja waldorfin salaatti olivat minun makunystyröilleni mieluisimpia. Tämä ei varmastikaan ole kaupungin halvin joululounas, mutta miljöö on niin viehättävä, tunnelmallinen ja siellä on paljon kaunista katseltavaa, että se tuo lounaalle paljon lisää mielihyvää.

Pihapiirissäkin on – talvellakin, sinisen hetken tullessa, pakkasesta (- 16 C) huolimatta – viihtyisää, yhdessä aitassa oli seimikin.

Kun kotona ei tarvinnut tänään kokkailla, tein saaristolaisleivät, ja sitten kuvahommia. Pikku hiljaa …

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Pienten kanssa pikkujoulut

Joulutunnelmainen päivä.

Aamulla kiertelin kaupungilla katselemassa, kuvailemassakin, Oulun joulun maamerkkejä: Kauppahalli ja Toripolliisi, Torinrannan aitat, Seurahuoneen joulupukki poroineen, kaupungintalon joulukuusi, Tiernapojat, Intiön kappeli, Ainolan Joulupolku, Tuiran joulukuusi, Rotuaarin jouluvalot….

Tolkuttoman kauan en kaupungissa voinut kuleksia, koska olin kutsunut vieraita viettämään meille pikkujouluja. Ja kaikenmoista oli toivottu ja olin lupaillut. Menussa poronkäristystä ja puikulamuusia, joulupullaa ja glögiä. Ohjelmassa piparinkoristelukilpailu, joulukalenterin luukkujen yllätykset, joulumusiikkia, tonttukuvat ja olivathan ne tontut käyneet joulusukkiinkin tuomassa jotain pientä.

Apsu ei juuri kameran eteen ole viimeisen parin vuoden aikana ole suostunut, mutta olin kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan tonttulakit mukanaan, ostanut Eevikselle uuden mekonkin, jotta josko jossain välissä, vaikka piparikoristelun ohessa, voisin tonttukuvia ottaa. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun poika lenkillä ollessani laittoi viestiä, että ”miks ei oo studiota kun otetaan kuvat, sitä valkoista taustaa…” – No olihan se sitten! Pehtoori avitti ja saatiin studio pystytetyksi ennen kuin tulivat.

Ja mikä malli Eeviksestä onkaan kehkeytynyt! Poseerasi ihan omaehtoisesti niin hienosti, ja innolla ”Mummi, ota nyt kuva!”. Sai sitten esimerkillään Apsunkin innostumaan. Olipas kyllä mukavaa.

Piparikoristelussa oli hyvin tasaväkiset joukkueet: Juniori ja Apsu, Miniä ja Eevis. Lapset kyllä nauttivat, paljon hienoja tuotoksia.

Yhdet parhaista pikkujouluista ikinä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Joulukuista

Osasinpas käyttää hyödyksi aamuviiden heräämisen: toisen joululahjariddarin kaarrokkeen eniten huomiota vaativin kohta tuli tehdyksi aamuvarhaisina tunteina – kyllä koko neule nyt ehtii jouluksi valmiiksi.

Ajatuksena oli ollut olla kaupungilla sinisen hetken aikana kameran kanssa. Myöhästyin. Johan se oli ihan valoisaa kun lenkkini Oulujokivarresta aloitin (siis autolla sinne).

Kaupungilla etsin kuvattavaa, kuljin, kuljin. Menihän se niinkin. Ja ihan kuin viime vuonna melkein samaan aikaan kohtasimme – tänäänkin kuten eilenkin – lukiokaverin kanssa. Hyväähän se tekee kuulla, että muillakin tämä elämänvaihe (sukupolvet vaihtuvat, äidit menevät, elämä muuttuu, vaikeutuu, helpottuukin, armollistuu) on menossa. Hetken vertaistuki-tuokio Asemakadulla, ja matka jatkuu.

Huomisia pikkujouluja muksuille järjestellen, leipoen, tonttuovea värkkäillen… Ylläreitä, musiikkia, glögikattausta. Ja ruokaakin valmistellen. Olisikohan se poronkäristyspäivä?

Ja olihan se meille kahdelle tänään sitten jo jotain eiliseltä oppimaa testattava lohipastrami ja marinoitua punasipulia.

Olen pastramia tehnyt joskus ennenkin, tämänkertainen oli hyvin aasialainen versio, ja kertakaikkisen hyvä meidän perjantain päivälliselle. Kalaruokapäivähän perjantai meillä tuppaa ihan katolisen maailman ikiaikaiseen paastoperinteeseen nojautuen olemaan. 🙂 Tai ehkä sitten sittenkin siksi että perjantaina Pehtoori mielellään käy Hallissa.

Eilisen postaukseni lukeneet arvaavatkin, että ohje on Rajamäen etikan sivuilta. Punasipuli pastramin oheen oli helppo ja oikeastaan ehdoton lisuke. Sitten yksi meidän kalaruokien vakiolisuke: Setsuanin (= Sichuanin) kurkut. Kyllä voidaan tätä kokonaisuutta suositella. Ei ehkä joulupöydän ykkösruoka, mutta uudenvuoden juhliin oikeinkin hyvä vaihtoehto.

Ruoan ohessa tai oikeastaan sitä ennen ja jälkeen nautimme kuohuvaa. Codorniun ”Limited Edition” on talon tapaan hyvä cava.

Ulkoasultaan ihan jouluainesta. 🙂

Niitä näitä Rotissöörit

Rotissööriseuraa, soijaa ja muuta hyvää

Täydenkuun yö.

Mutta ei häiriöitä uniin. Kummallista moinen unisuus , mutta ei haittaa. Ei ollenkaan.

~~~~~~~~~~~~

Jo perinteiseksi muodostunut ystävän kanssa kahvittelu näin joulun alla, – tapaamiseen kuuluu myös kalenteri- ja korttitoimitus. Siitä on melkein puolivuosisataa, kun olimme samalla luokalla. Sittemminkin oltiin monessa muussa yhdessä, yhtä aikaa. Toistemme häissä, mm. Paljon päivitettävää tänäänkin.

Samaisella kaupunkireissulla vähän shoppailua: Eevikselle mekko, Vävylle lahja, Juniorin esimiehen kanssa keskustelua, Miniääkin tapasin, Lihamestarin kaupasta jouluruokien valmistukseen ja lahjaksikin kassillinen tavaraa.

~~~~~~~~~~~~

Ja iltasella pitkästä aikaa rotissöörien parissa. Tänä vuonna meillä on jäänyt mm. rotissööri-piknik ja ja -brunssi väliin, mutta tänään osallistuttiin ”rupattele rotissööriystävien kanssa” ja ”opi uutta soijan ja etikan käytöstä ruoanlaitosta”. Aina niin mainio Chef Rotisseur MH osasi asiansa: oli vallan inspiroivaa ja mielenkiintoista, monta vinkkiä ja ideaa jäi mieleen. Eikä jääty vain teorian tasolle, – saimme maistiaisia.

Ilta alkoi rupatteluosuudella, mikä oli erinomaisen hyvä juttu, sillä Ouluun paluumuuttaneet puolitutut ruoka- ja viiniystävät oli oikein mukava tavata, vaihdella kuulumiset pitkältä ajalta, yhdessä ikävöidä vuosia sitten mennyttä ystäväämme. Monessa tuntuivat elämämme edelleen tangeeraavan.

Ja sitten ruoka-asiaa. Jo maistelusetin avaus oli havainnollinen, vakuuttavakin: kahdessa pikku kipossa oli tomaattiketsuppia ja toiseen oli lisätty tilkka Kikkoman-soijaa. Toinen maistui ketsupille, toinen ihan mukavalle dipille/kastikkeelle. Ei varsinainen kastike, mutta testi osoitti hyvin, kuinka soija korostaa makua, tomaatin makua, umaamia.

Rieskaleipäset, Viskaalin nyhtölihhaa ja kimchimajoneesia. Arvelen saavani majoneesin reseptin ja kunhan kotikoekeittiössämme tehdään annos, niin ehkäpä jaan ohjeen tiedoksenne. Tämä oli todella hyvää.

Rajamäen kaneliglögi voisi olla tämän vuoden alkoholiton home-made versio? Anis maistui mukavasti, ei liikaa kanelia. Saimme vielä pienen jälkkärikipollisenkin: Valion lakka-kinuskijäätelöä ja pieni loraus soijakastiketta. Yllättävää, – ja hyvää! Toinen jälkkäri oli hyvin läheistä sukua minun maineikkaalle jälkkärikehitelmälleni.

Tämänpäiväisessä versiossa laku oli marinoitu soijassa. Ei huono, Kouvolan tuoretta lakua ehkä kokeilen tähän, ehkä jo huomenna. 🙂

Rajamäen sivustolla (johon en ollut ennen hoksannutkaan eksyä) on paljon mielenkiintoisia ruokaohjeita. Ainakin Pikkelöity punasipuli lähtee kokeiluun. Ehkä jo huomenna. 🙂

Niitä näitä

Kuvia ja sanoja

Purppurainen sivuvalo, tai oikeastaan myötävalo puolelta päivin kun oli Toppilassa Teletappikukkuloilla ja merenrannassa. Meri on rannasta jo jäässä, Toppilansalmikin melkein.

Juuri tässä kohtaa minulla oli joku kuvaan sopiva vaikuttava aforismi tai tarkkaan mietitty, hyvin sanoitettu ajatus mielessä – se liittyi tähän maisemaan. Tiedättehän, kun netissä on niitä ”aforismitauluja”, esim. Pinterestissä niitä on, ja julistekauppoissa etc. – tekstiä juuri tällaisista maisemista, tie, polku tai valo vie kohti rannatonta merta ja taivas purppuroi tai jotenkin muuten vaikuttava maisema ja sitten joku ”lausahdus”, sitaatti tms.. ”Life is a way … ” Ajatukseni oli oikeasti vähän ’edistyneempi’ , mutta enhän minä tietenkään muista. Enää. Tietenkään.

”Syvämietteinen ajatus” – sellaisiksi niitä teininä kutsuttiin ja niitä kirjoiteltiin omiin ja kavereiden MINI-kirjoihin. Kai muillakin oli sellaisia?

Minullapa on omani vielä tallellakin. Ehkä keskikoulun kolmennelta tai neljänneltä? Sivuja väritettiin Penol 300 -tusseilla, jollaisia oli saatu paketti synttäri- tai joululahjaksi ja sitten kirjoiteltiin runonpätkiä, laulujen sanoja, aforismeja, ”syvämietteisiä ajatuksia”, joita löytyi nuorten lehdistä tai kavereiden kalentereista tai sanailtiin itse. Kertakaikkisen teiniä. 😀

Minun ”Mini-kalenterini” (vähän tulitikkuaskia isompi) on käynyt irtopainokseksi – luonnollisesti olin päällystänyt ja kontaktoinut Ressu-kuvalla. Olin tuohon aikaan ihan hillitön Ressu-fani, – tässä näytön yläpuolella on parikymmentä Tenavat-kirjaa vielä hyllyssä. Ne eivät ole joutuneet satojen kirjojeni jouduttua kierrätykseen vuosien varrella. Tenavat ovat ja pysyvät.

Niitä näitä

Taas kerran menneessä

Lainaus omasta tekstistäni (äidin biografia), lainaus on äidin haastattelusta:

Matka jatkui seuraavana päivänä kovassa pakkasessa hevosilla (nuoret ja miehet joutuivat kävelemään) Ylämaan kautta Pulsan asemalle ja sieltä edelleen Lappeenrantaan Lauritsalan asemalle. Siellä väsyneet ja nälkäiset evakot lastattiin kylmiin härkävaunuihin, joissa ei ollut mitään mukavuuksia. Monien pysähdysten jälkeen [piti odottaa sotilasjunien ohituksia] juna saapui Kouvolan asemalle, ja vasta siellä vaunuihin saatiin ruokaa, vettä, kamiina, polttopuita ja astia tarpeita varten.

”Kuudennen matkapäivän aamuna lähdettiin Riihimäeltä kohti Orivettä. Matkalla oli hälytyksiä ja pommitusten uhan vuoksi vaunut piti välillä tyhjentää, oli muutaman kerran mentävä radan varteen ulos, meidän oli juostava metsään.”

Melkein viikon kestänyt raskas taival päättyi Oriveden asemalle. Siellä oli vielä noustava kuorma-auton lavalle, ja kovassa pakkasessa lavalla seisten matkattava vielä puolenkymmentä kilometriä Puharilan kylän koululle. Itsenäisyyspäivän iltana, maanantaina 6. joulukuuta 1939 tuulelaiset ja monet muut koivistolaiset nauttivat kotoa lähdön jälkeen ensimmäisen lämpimän aterian – lottien järjestämän hernerokkatarjoilun.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvan (vuodelta 1937 tai 1938) (todennäköisesti) kaikki lapset lähtivät Koiviston Koivusaaresta heti 30.9.1939. Äitini (kuvassa vasemmalla alareunassa) ja sisarensa (kummitätini S. neljäs vasemmalta keskirivissä) viettivät 6.12.1939 itsenäisyyspäivää Puharilan koululla lottien hernerokkatarjoilusta ilahtuneena.

Tänään olen taas ollut menneessä; viime vuoden itsenäisyyspäivän tunnelmassa ja silloisessa surussakin, biografian tuomien tietojen maailmassa, äidin menneessä, kotimaan menneessä, – ja tulevassa. Paljon melankoliaa, isänmaallisuutta, surua, Ukrainalle ja kaikelle, mutta ennen kaikkea kaikille paljon hyvää toivoen, tulevaisuuden näkymiä, toiveita, joilla on mahdollisuus toteutua.

Aika pateettista, vaikka olen kyllä periaatteessa sitä mieltä, että itsenäisyyttä, sanan vapautta, mielipiteen vapautta, rauhaa kaikkea pitäisi juhlia, niistä iloita, eikä vaipua menneeseen, surumielisyyteen.

Niitä näitä

Sunnuntaina aika vähän

Kyllä oli vielä aamupuuron ääressää homma ja aie jos toinenkin mielessä. Puuronko ne upposivat?

Jotain tuli tehdyksikin, mutta Pieni joulupuoti jäi ainakin tänä viikonloppuna kokematta. Höyryjunakyytiäkin olisi ollut tänään tarjolla, mutta enpä lähelläkään asemaa ollut. Vielä huomennakin olisi mahdollisuus, kyllä kiehtois, mutta saisinkohan lähdettyä edes asemalle huomenissa, katsellaan.

Liinavaatehyllyjä (joululiinoja), vaatehuoneen mysteerilaatikoita (joulutilpehööriä ja koristeita) ja valoketjuja pengoin, järjestelin, Konttiinkin tai Ukraina centeriin kertyi pikku kassilinen vietävää. Ja sitten nauttimaan ulkoilmasta. Lunta!! Valkoista ja valoa. Ei vielä latuja, – toisaalta eipä niille olisi asiaakaan kun sukset ovat Hangasojan varressa mökin liiterissä. 🙁 Joten tepasteluksi meni. Ja on mukavan näköistä.

Serkuille värkkäilin kuvia lähetettäväksi, ja muuta viesteilyjä suuntaan jos toiseenkin pitkin päivää.

Toisen adventin kuva … Pehtoori toi mulle eilen joulutähden. Ihan uudenlainen, tykkään tästä versiosta oikeastaan aika paljonkin. Tuollainen, jossa kukassa on pyöreät terälehdet. Enpä ole ennen nähnyt.

Niitä näitä

Kaikenlaista päivitystä

Ollaan jo joulukuussa. Se on oikein mukavaa. Ja nyt on monta viikkoa aikaa joulun odotteluun. Ja voi tehdä niin paljon kuin huvittaa, tai olla tekemättä.

Tänään huvitti ostaa amaryllis. Ja pinjankäpyjä. Niitä oli Ruskon marketissa hedelmätiskissä: kolme isoa kaunista käpyä maksoi kahdeksan euroa, ja niistä on iloa pitkään. Tykkään niistä. Jostain syystä.

Ja tänään huvitti tilata tämän vuoden uusi joulukoriste. Minulla on tapana ostaa joka vuosi joku uusi joulukoriste. Pieni tai iso. Viime vuonna se oli Villeroy Bochin kalenterikoriste. Nytkin tilasin Villeroy Bochia: tällä kertaa gobeliiniitabletit meidän ”uuteen” keittiöön. Samaa sarjaa minulla on jo kaitaliina. Melkein keräilyharrastus ovat nämä. 😀

Ja joulun odotukseen liittyen vaihdoin (vihdoin) bannerikuvankin. Ajattelin ensin, että teen taas joulukalenterin tänne blogiin, ja tuo kuva olisi sitten sen eka luukku. Katsotaan, onko huomenna kakkosluukkua… En nyt laita itselleni mitään ”pitäisi” tai ”olisi tehtävä” -juttuja. Mie vaan chillailen nyt. Muistikuviin liittyviä juttuja on vähän, mutta hyvin vähäsen vain.

Tänään tein oikein huolella ruokaakin. Etsimällä etsin uuden kasvislasagnen reseptin. Ja aika hyvää siitä tulikin. Ehkä vähän vähempi aika uunissa olisi riittänyt. Luulen, että pieni ylikypsyys johtui siitäkin, että käytin (eka kertaa) Rummon lasagnea, taitaa olla ”pehmoisempaa” kuin Barilla. Mutta kaikkinensa ´molto bueno´. Kerma ja porkkanat teki siitä melkein makean. Laittelin ”ohi reseptin” puolikkaan kukkakaalin, lisää valkosipulia ja pikkutomaatteja. EIvät nekään tästä mitään kevyttä ruokaa tehneet. Ja vaatii kyllä vähän puuhastelua, mutta tuosta annoksesta jäi pakkaseen meille kahdeksi kerraksi ruoka, joten ei huono.

Niitä näitä

Valmis!

Heti talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939 annettiin Koiviston asukkaille evakuoimismääräys, ja koivistolaiset joutuivat jättämään kotinsa muutaman tunnin varoitusajalla. Äiti oli 9-vuotias kolmasluokkalainen, kun koti oli jätettävä, lähdettävä sotaa pakoon. Äiti muisteli:

”Viimeinen päivä marraskuuta lähdettiin. Isä oli silloin pois kotoa. Vajaa yksi vuorokausi oli aikaa tehdä lähtö. Venäläiset koneet lentelivät ylitse Viipuria kohti. Tähti-laiva tuli hakemaan meitä saaresta, mentiin pimeän tullen, yötä vasten Kauppalaan. Kauppalassa yövyttiin Sulo Hoikkalan isossa talossa. Muistan, että siellä sain ensimmäistä kertaa elämässäni kaakaota.”

* * * * * * * * * * * *

Tasan 83 vuotta sen jälkeen, kun äitini joutui lähtemään ensimmäiselle evakkomatkalleen, minä lähetin kirjapainoon äidin ”Evakkomatka”-kirjan. Melkein kaksi tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli minun tämän ”matkan”, pienen elämäkertakirjan päätöspäivä.