Niitä näitä

Taas kerran Iisakkipää huiputettu, taas kerran se tuntui hyvältä. Oli hyvä lähteä tunturiin kun vieraatkin olivat levänneet yön hyvin. Levollinen uni täällä ei johdukaan hirsistä, Lapin rauhasta, Napapiirin pohjoispuolisen luonnon lumosta, vaan siitä kullasta, joka Tunturituulen (mökkitontin nimi) alla on. Näin sanoi Saariselän Siula-Centerissä Hippupuodin ihminen. Kultaa tai ei, mutta hyvin nukuttiin.

Siis aamiaisen jälkeen kohti huippua. Kaksi tuntia mutkin. Keskipäivän korkeassa valossa. Lämmintä ja aurinkoa helteen rajalle asti. Hiljalleen nousimme, tunturi- ja vaivaiskoivuja ihmetellen, puroja, kuruja ja poroja kuvaten. Maiseman avaruudesta nauttien. Eikä muita kuin me. Oli se – toivottavasti, ymmärtääksemme – Atlantin takaa tulleillekin mukava juttu. Ei ihan jokainen newyorkilainen ole Iisakkipäälle (450 mpy) kavunnut… 🙂

Kun nuotiomakkara on oululaisillekin nimenomaan mökkielämään liittyvä juttu kuittasimme lounaan sillä (tosin kahvilla ja kakulla höystäen). Kummasti pari tuntia vierähti Hangasojan töyräällä, ja sitten turisteina shoppaamaan Saariselälle.

Ilta saunoen ja syöden.

Ei järin yllättäviä ohjelmanumeroita, mutta mukavahan se on. Maailman pienuus ja suuruus, sukulaisuus :), tuli todettua.

New Yorkin kone laskeutui tänä aamuna 1½ tuntia myöhässä Helsinkiin. No mitä se meitä liikuttaa? Sitä vaan, että huolehdittiin josko vieraamme ehtivät Ivalon koneeseen. Ehtiväthän he. Laukut eivät. No hätä. Taksi toi ne illalla mökin pihaan.

Ivalon kentällä oli pilvistä, melkein sateisen näköistä, mutta kun pääsimme Kaunispään eteläpuolelle aurinko näyttäytyi. Ja sen jälkeen Lappi on näyttänyt parhaintaan. Lämpöä, valoa, rauhaa. Ja sitten! Nuotiobrunssin ja nokosten jälkeen ”turisteille” sight seeingin vuoro. Sen, että ensimmäiseen etappiin päästiin oli siellä saamelaishäät hyvässä vauhdissa. Paljon saamelaispukuja ja aurinkoista juhlaa. Seuraavassa vaiheessa kolmenkymmenen poron tokka katseltavana ja kuvattavana keskellä Saariselän hotellialuetta. Ilta-auringossa käytiin vielä kappelissa ja ”kirkkoviinillä”.

Mökin rannassa sauna ja puropulahdus maistuivat longislandilaisillekin. Ja sitten ruokaa ja viiniä. Souvarit soivat …

Yöllä satoi. Satoi paljon. Puoli viideltä heräsin kun sade ei enää vain ropissut mökin kattoon vaan rummutti, piti jo meteliä. Sade ei kestänyt kauan mutta jäin hereille. Enkä nukahtanut, joten sade ehti alkaa uudelleen. Mietin. Mietin ja olin huolissani. Kuuntelin sadetta. Mietin. Tuntui flunssaiselta. Taas satoi. Paljon. Rännit romisivat. Ja sitten heräänkin – kello on yhdeksän! Yhdeksän!

Koko päivän oli pilvistä, aamupäivällä satoi vähän lisää. Käytiin kaupassa, järkkäiltiin kaikkea valmiiksi vieraiden varalle ja sitten puolelta päivin päästiin tekemään ”rojektia”. Pitkästä aikaa yhdessä tekemään rojektia.

Sanotaan, että ihmisen kehoon jää jäljet kaikesta. Että on sellainen tunnejälki. Tänään tämä tuli mieleen kun kärräsin pari kuutiota märkää hiekkaa, muutaman kymmenen kottikärryllistä kiviä ja sitten vielä eräänkin satsin liuskekiviä. Minulla on tunnejälki kärräämisestä. Pehtoorin ja minun vuosikymmeniä (33 vuotta!) kestäneessä parisuhteessa kärrääminen on jättänyt minuun tunnejäljen. Kärrääminen on mun juttu, pehtoori toteuttaa, on tarkka, viimeistelee, tekee, ja minä kärrään – hiekkaa, multaa, kiviä, kuntaa, soraa, milloin mitäkin. Kuuden tunnin kärräämisen jälkeen saatoin sanoa, että en jaksa enää, … olo oli väsynyt mutta tyytyväinen. Yhdessä tehtiin, eikä paljon puhuttu, tehtiin kuitenkin.

Välillä nautimme savurautua joka etelämpänä tunnetaan nimellä nieriä. Istahdimme nuotiopaikalle. Ei paistanut, mutta ei satanutkaan. Tyven. Kostea. Moni voisi luulla että oli sääskiä, mutta ei ollut. Ei. Hyvä juttu. Ja taas homma jatkui… Nyt on pihapiiriä maisemoitu ja sisäänkäynnit uusittu (vrt. eilinen kuva), terassia vähän laajennettu.

Nyt on aika mennä nukkumaan.

Edellisellä, jo edesmenneellä esimiehelläni, emeritusprofessorilla oli aina paljon Erinomaisen Tärkeitä Asiota. Hänelle niitä olivat mm. (huom. mm. !) Pähkinäsaaren rauhan raja, tupakan riittävä määrä, kirjeenvaihto (paperinen, ei sposti!!), bibliofiiliset harvinaisuudet, Pohjois-Suomen asutushistorian selvittäminen, hyvät suhteet tiettyihin kollegoihin, Albigenssisodat, reissaaminen jne. Nyt en kuitenkaan ajattele mitään näistä Erinomaisen Tärkeänä Asiana.

Tänään – eilisen jälkeen – minä muistan ja tiedän, että Erinomaisen Tärkeä Asia on se, että on ystäviä. Vietimme eilisen ystävien kanssa. Matkalla Pudasjärven Livolle. Ja päivän ja illan vietimme ystävien kanssa, ilman mitään isompaa ohjelmaa.

Punaisen mökin pihapiirissä nautimme heinäkuisesta maaseudusta, auringosta. Pienestä liikkumisesta, suuresta, herkullisesta tarjoilusta. Tarvitaanko muuta? Ei tarvita. Yllin kyllin meille annettiin.

__________

Tänään kaikkien asioiden päivitystä. Piha, keittiö, kirjeenvaihto, pankkiasiat, apteekki, pyykki, nuoriso, kuntoilu, … Kaikkea näitä, ja kaikki nämä vaativat vielä tekemistä ja kaikki jatkuu. Mutta mitkään näistä (paitsi nuoriso) eivät ole Erinomaisen Tärkeitä Asioita.

Häthätää ehdin käydä aamulenkillä ennen sadetta. Lenkin jälkeen sade salli istahtaa koneelle, jossa olen suunnilleen koko päivän systerin ja miehensä vierailua sekä ruoanlaittoa lukuunottamatta sitten ollutkin. Katalonian matkan maisemissa olen päivän viettänyt, palannut muutaman viikon takaisiin lomapäiviin. Siispä matkasivusto on nyt jotensakin valmiina:
http://www.satokangas.fi/Matka/Katalonia/index.htm
Kuvat eivät ole niin hyviä kuin olisin toivonut, mutta eiköhän niistä jotain Katalonian lomaviikkomme vaiheista välity.

Lomatunnelmien merkeissä onnenrippuja myös ajatuksesta että vielä on viikko lomaa. Huomenna mökkivierailupäivä Pudasjärvelle. Ja loppuviikosta mökille. Se kyllä on minulle kovin mieluista.

Päivä lukien (työhommia!) ja ruokaa laittaen ja siitä perheen kanssa nauttien.

Koko ilta matkasivua työstäen: Kataloniasta Alku, Barcelona, Sitges ja matkapäiväkirja valmiina, huomenna loput.

Lämmin tuntuu hyvälle.

Perjantai. Lämmin perjantai. Aamuinen lenkki ilo tehdä luistellen. Etelätuulella, iPodin säestäessä pitkiä rauhallisia potkuja… Voiko kaupungissa loma-aamua paremmin aloittaa.

Päivä pihalla. Siivoten, luututen (jos nyt tehtäisiin talo minä hankitsisin tarkkaan, kannattaako laittaa valkoiset ikkunalaudat!), istutellen, kitkien, suunnitellen. Istuen ja miettien. Tyttären kanssa jutellen, pojan kanssa ohimennen huudellen…

Uusia reseptejä kokeilin – kalaasit lähenee… Kesän ruokajuhlaan tarjottavia koettelin… Huomenna ehkäpä postailen jotain kuvia ja resehtejä. Pehtoori ja tytär ainakin pitivät nuudeli-tonnikalavirityksestä.

Illan päälle vihdoin Katalonian kuviakin ryhdyin työstämään – matkasivua varten. Kummallisen verkkaista tämä lomalaisen aikaansaanti. Muutama enemmän kuin mukava keskeytys (systerin puhelu ja ystävien piipahdus) kuvaeditoinninlle!

Nyt jatkuu Qstockissa olevien nuorten kanssa tekstailu ja pienoinen huoli… Nukahdan minä, välillä. Toivottavasti. Mutta kyllä festariviikonloppu saa hieman herkäksi ja huolestuneeksi. Montakos vuotta omasta ensimmäisestä Kuusrockista onkaan?

Turvetta ja timantteja – kesäteatteria Oulun Möljällä. Tuttua Turpeista ja Piiparisen hervotonta kohellusta, huonompaakin viihdettä on nähty. Tämä kuuluu kesään. Nuorison kanssa oltiin, ennen teatteria torinrannassa syömässä. Aurinkoa, lämmintä, leppoisaa – loma.

Iltapäiväkahvilla käytiin tuttujen luona, – vierailu, joka sekin vaati kesälomaa, jotta saatiin lähdetyksi. Miksei muka työaikana ehdi/jaksa/viitsi kyläillä?

Lomaa ei enää ole paljoa jäljellä, paljon sitä jo on ollutkin. Pian riittävästi. Hyvinkin.

Aamiainen herkutellen, rauhaisasti. Aika myöhään nukuimme ja söimme. Hiljalleen teimme lähtöä, ystävät hyvästellen: ”pian onneksi nähdään taas”. A presto!

Heinola – Jyväskylä – Rantsila – Oulu -reitti ei houkuta. Olemmehan kotimaanturneella, kierretään uusia reittejä: Asikkala, Jämsänkoski, Pylkönmäki, Kaustinen, Oulainen. Kuusisataa kilometriä lisää edellisten päivien 1400 kilometrin päälle. Yhteensä siis 2000 km ristin rastiin (itäistä) suvista Suomea. Mäntässä olisi ollut Serlachiuksen museon Gustaf ja Gösta – uusitut taidemuseo ja lapsuuden historia -näyttely – mutta emme kuitenkaan menneet. Tuntui että matkaa kotiin oli niin paljon…

Aurinkoisesta aamusta keltaisten rypsi- ja kauniisti aaltoilevien kaurapeltojen sekä lupiinien ja hoidettujen pihapiirien maisemista Pohjanmaalle horsmien ja soiden aukeisiin näkymiin. Sadepilvet kulkivat koko matkan edellä. Limingassa ne vihdoin putosivat, oikeasti tuntui että putosivat!, päällemme. Lämpötila laski alle viiteentoista. Oli kummallisen pimeäänkin.

Kotona valoisampi näky. Ja tuoksu! Pihalle asti tuoksui kun tytär oli tehnyt ruoan valmiiksi. Myös juniori ja tyttöystävänsä olivat kotona. Paluu ei ollutkaan ollenkaan kurja.

Viisi päivää lähes koko ajan kaksistaan. Hienoissa uusissa paikoissa, rauhallisesti, kartanokierros-teemalla. Ensi kesänä ehkä päästään Karjalaankin, ja varmasti tehdään kotimaan turnee taas.  Ehkä Länsi-Suomeen: Fiskars, Perniö, Hämeenlinna, Rauma? Ehkä ensi kesänä kartanoiden sijaan linnoja?

Rantasalmelta Vierumäelle, kiertäen Saimaan etelärannan kautta, on yli 300 kilometriä. Sateen uhan  alla ja sateen sattuessa ajelimme. Imatralla pysähdyimme: Buttenhofin kahvilassa oli käytävä.

Milloin lie olemme Lappeenrannassa käyneet? Tänään käytiin. Iltapäivällä ystävien mökin pihaan ajoimme. Satoi. Satakoon. Meitä odotti lounas ja sen jälkeen illallinen. Ruhtinaallista. Majoituksen ja tarjoilun taso ei ainakaan laskenut edellisiin päiviin verrattuna. Ja mikä parasta: seura oli mitä parasta. Pitkän ystävyyden  tuoma turva ja tuttuus, helppous ja hyvä olo.