Niitä näitä

Harmaata, pimeää, kylmää, liikaa tekemistä. Mutta paljon unta, hyvää lukemista, ulkoilua ankeasta maisemasta huolimatta, hyvää syömistä. Paljon kynttilöitä. Lisää lyhtyjä pihalle. Päivällä rotissöörien puurotapahtuma Hannalassa ja pehtoori voitti arpajaisten pääpalkinnon. Katseltiin lapsiperheiden elämänmenoa ja muisteltiin menneitä. Ja tultiin kotiin tekstailemaan omien kanssa. Lisää kynttilöitä. Huomisen työhommia. Telkkariakin katselin. Tahtoisin vielä yhden vapaapäivän. Aurinkoisen päivän. Mutta unesta, riittävästä, ilman painajaisia, ilman heräilyjä, ilman huolia vailla olleesta pitkästä unesta olen iloinen. Nyt sammuttamaan kaikki kynttilät … ja  taas nukkumaan 🙂

Aamiainen, Kaleva, itse asiassa yhtäaikaa ne. Lenkille. Kylmä. Siksi aikas ripeästi tuli tehtyä. Suihku. Tukka hyvin, kaikki hyvin ja kaupungille. Siinä poikkeama tavallisesta: olin tavallista kauemmin, melkein kolme tuntia. Puistolan Delissä systerin kanssa kahvillakin välillä. Sitten uudet treenikamppeet hankin. Kaupungilla humputellessani pehtoori oli laitellut pihavaloja.

Ja sitten tietysti ruokaa: nuoripari oli tilannut ”kermaista porokeittoa ja lohimedaljonkeja”. Pehtoorille ja itselle laitoinkin kuhaa: mausteeksi vain suolaa, valkopippuria. Sitten voissa paistettava pannulla, ja loppuvaiheessa kypsennystä viipaleet vuohenjuustoa päälle. Eivät nuoret uskoneet, että oli parempaa kuin lohimedaljongit. Ihan sama. Meille se maistui.

Sitten testailimme jälkkäriksi Etelä-Afrikasta tuotua Balsamico glazeta ja brietä ja Alkon uutuushyllystä – edelleen reissutunnelmissa –  eteläafrikkalaista Juno-viiniä. Testivastuu on suuri, sillä ensi viikon lauantaina viinikerhomme on täysi-ikäinen ja 18-vuotissynttäreitä vietetään meillä, – on siis testattava, mitä tarjotaan. Nyt on tämä viini valittu: Juno.  (SHIRAZ (82 %), MOURVÈDRE (14 %), VIOGNIER (4 %).) Pitkästä aikaa oikein löytö, edullinen sellainen.

Tuoksuu mokalle, marjoille, suklaalle. On pehmeää, lämmittävää, lohdullista syksyn  ja talven viiniä. Sopii ainakin juuston kanssa. Sopii nautittavaksi sellaisenaan. Maksaa alle kympin pullo. Ehdottomasti suositeltava viini.

Kaadan sitä toisen ison lasillisen ja lähden siivoamaan vaatehuonetta … tai ehkä sittenkin takkatulen ääreen, jossa pehtoori jo uuden kirjansa kanssa taitaa ollakin…

Pehtoorilla on kautta maailman sivu ollut hieno tapa tai huomaavaisuus ostaa perjantaisin kukkakimppu, puntti kevään tulppaaneja, krysanteemeja talvisin, kieloja torilta kesäisin. Jollei kukkia niin sitten piccolopullo shampanjaa. Kuluneiden vuosien (vuosikymmenten!)  aikana olen jo melkein tottunut tällaiseen hulppeaan juttuun.

Noh, tänään kun pehtoori – poikkeuksellisesti, sillä poika oli aamulla vienyt minut töihin ja sitten minulta auton – haki minut töistä ja kun istahdin kyytiin, pehtoori pukkasi syliini paketin: viikonloppulahja, oleppas hyvä! No kukkabuketteihin olen tottunut, mutta että lahja? Ajelimme kotiin. Istahdin: koko päivän, jo aamusta asti, ollut huono olo, joten oli tarve istua; ryhdyin aukomaan pakettia. Verenpainemittari! Just!

No peruste hankinnalle ehkä on:  on nimittäin taas huippaillut aika lailla. Aamulla tuntui että matka sängystä suihkuun sujui kovin kaltevalla pinnalla, kuin myrskyisän laivan kannella olisi kulkenut. Eteisessä kengännauhoja sitoessa oli hetki hengiteltävä hitaasti, jottei ihan pimentynyt… Päädyttiin sitten siihen, että menen pojan kyydillä duuniin.

Uudella mittarilla sitten pehtoorin kanssa on ilta paineita mittailtu: miehellä kun on aina vaan turhan korkeat paineet ja minulla on kautta aikojen olleet alle normiarvojen. Insinööri olisi mielellään tehnyt tuloksistamme Excel-käyränkin, mutta siihen ei sentään menty.

Kysymys kuuluukin: mikä avuksi kun yläpaine kohoaa juuri ja juuri yli sadan (112), alapaine on 68 ja pulssi 54? (ja tässä iässä kuitenkin pitäisi olla pikkuisen jäsymmät arvot) Olisiko kellään kotikonsteja alhaisen verenpaineen ja huippailujen hoitoon? Salmiakkia en jaksa syödä, suolaa käytän ruoassa niin paljon että perheen valveutuneet nuoret nalkuttavat asiasta ja stressiäkin on ihan työpaikan puolesta tarjolla varsinkin lukukausien alussa ja lopussa ihan riittämiin, mutta silti arvot jää aika surkeiksi. Joten, mikä auttaisi, jottei maailma keinuisi?

Oulun Slow Foodin toinen tuleminen on tänään koettu. Olimme pehtoorin ja 14 muun kanssa Maikkulan kartanossa perustamassa/henkiinherättämässä slowareiden oululaista konviumia. Paikalla oli oululaisia ruokaharrastajia ja -ammattilaisia. Suunnittelimme toimintaa. Slow Foodin toiminta liittyy nautinnolliseen syömiseen, lähiruokaan, viinin ja ruoan liittoon, puhtaaseen ja aitoon ruokaan. Uskon että viihdyn tässä toisessakin yrityksessä. …

Lapset tulevat ja menevät, juuri ja juuri saimme kohtaamisen isänpäiväkahvipöytään sopimaan yhtäaikaa kuin Jäälin mummu ja pappa olivat käymässä. Kerrankin näin päin: tulivat (pehtoori haki, juniori vei) isänpäivänä tänne. Katseltiin Afrikka-kuvat ja ”seepramuffarit” (mustikka-valkosuklaa) ja kakku kelpasivat.

Kesti keskeytti mukavasti muutoinkin mukavan sunnuntain: kovasti puuhastelua ja ulkoilua. Yritän pysyä pois koneelta.. Yritän. 🙂

Poika Rukalla, tytär omassa kotonaan, sentään kävi täällä kotikotona opiskelujuttuja tekemässä kun uudessa asunnossaan ei vielä olla nettiyhteyttä avattu (enkä taida auttaakaan sen avaamisessa, josko tyär kävisi sitten täällä usein).

Kotitöitä, leipomista, työtöitä, lenkkeilyä, datailua, – ja sitten käytiin pehtoorin kanssa teatterissa. Oulun Työväen Näyttämön ”Viivi ja Wagner” -esitykseen saatiin pari peruutuspaikkaa. Jo vain oli letkeä esitys, leppoisaa satiiria, kesäteatterimaista kohellusta.  Sarjakuvista voi näköjään tehdä onnistuneesti myös teatteria. Ja niin kuin ne pari aiempaakin OTN:n näytelmää, jotka olemme joskus nähneet, tämäkin oli tehty sellaisella intohimolla ja herkällä harrastuneisuudella, että katsoja viihtyi. Ei  mitään pönäkkää, vaan oikein mukava.

Olen tänään

• korjannut eilisen töpeksintäni seurauksia: mitäs menin vapaaehtoisesti lupaamaan ison projektin hoitamista!
• tuijottanut suunnilleen 12 tuntia näyttöruutua
• ikävöinyt tytärtäni
• kuunnellut Soweton Gospel Choir´n CD:tä ”Voices from Heaven”
• valinnut palkittavan kanditutkielman
• palellut paljon
• tehnyt www-sivuja
• pitänyt vastaanoton jolla lamppasi porukkaa kuin keväällä
• onhan sitä siinäkin. kai.

Oulun yhteen harvoista jugendtaloista ja yhteen kauneimmista keskustan vanhoista kivitaloista on vastikään avattu uusi ravintola (itse asiassa kolme: deli, bistro ja dining). Me päätimme aloittaa testaamisen heti hienoimmasta: pehtoorin, kollegani (:)) ja hänen miehensä kanssa kävimme pitkään venyneen työpäivän päätteeksi  syömässä Puistolan fine dining”  -kellarissa. Miljöö viehätti: kellariravintolan kaunis karuus oli meille mieleen. (Ja se vessa! Ei mikään vaneripömpeli!)

Mutta tärkein: ruoka? Valitsimme trendikkäänoloiselta listalta erilaisia vaihtoehtoja: sinipallasta, tattipolentaa, hirveä… Jälkiruoat olivat appelsiinijäätelöä ja passionmarenkia, seurueen miehillä pinjansiemenleivos ja lakritsijäätelöä. Kenellekään ruoka ei ollut pettymys. Päinvastoin. Oma ”Haudutettua sinipallasta, hummerikastiketta ja chorizo-artisokka-mungpapusalaattia” -annokseni oli maukas. Kala maistui kalalta niin kuin kuuluikin, ei ollut kuivaa, eikä ylikypsää,  ja chorizo toi annokseen särmää, josta pidin.

Tiistai-illat eivät yleensä ole näin makoisia ja mukavia. Sovimmeko me jo jostain tulevasta matkasta? Toivottavasti sovimme, aioimme ainakin …

Tämähän meinasi mennä ihan työnteoksi tämä päivä. Seminaarista kun vihdoin kotiuduin olenkin sitten harrastanut ja rentoutunut. Eli tehnyt ekan Etelä-Afrikan matkasivun valmiiksi:

Pilanesbergin kuvia