Slow Food Finland ry. perustettiin vuonna 1993. Oulussa Slow Food -toimintaa oli 1990-luvun jälkipuolella vilkkaastikin. Jäseniäkin oli silloin kymmeniä - Pentti Arvelan toimiessa primus motorina.
2000-luvulle tultaessa toiminta kuitenkin lopahti, mutta nyt on päästy uuteen alkuun. Jäseniä on tällä hetkellä nelisenkymmnetä. Mukana on sekä ruoka-alan ammattilaisia että harrastajia.

Suomessä on kuusi Italian
kattojärjestön alaista virallista
pöytäkuntaa: Turussa, Jyväskylässä, Uudessakaupungissa,
Tammisaaressa,
Vaajasalmella ja nyt myös Oulussa.

Kalevi Lämsä on Convivium leader ja häneltä saa lisätietoja Slow Food Oulun toiminnasta ja jäseneksi liittymisestä.
Myös perustajajäsen Ulla Paanaselta voi tiedustella Oulun pöytäkunnasta ja siihen liittymisestä.
Tervetuloa mukaan!

|