Niitä näitä – Sivu 321 – Tuulestatemmattua

Kohtaamisia

Tänään kohdalle on sattunut

sisälukutaidoton eläköitynyt rehtori [vaikka ennakko-odotukset eivät olleet korkeat, onnistuttiin minut yllättämään. Sanattomaksi veti.],

asiakkaita inhoava virastoihminen [mikä ihmisiä oikein vaivaa?? Eikö olisi itselleenkin mukavampaa olla mukava kuin äkeä?],

avuliaita kollegoita [tarpeellisia ovat],

iloisesti hymyileviä opiskelijoita [jos vuorotteluvapaa alkaa tympiä, pitää muistaa, että Linnanmaan käytävillä kannattaa käydä välillä käveleskelemässä],

erinomaisen hyvin palveleva kirjankaupanmyyjä [lähtikin sitten vähän lapasesta taas kirjojen osto. Ostin jopa Utrion kirjan. Ostin, ostin. Menin ostamaan Petri Tammisen pokkaria. Eikä sitten jäänyt siihen. EI, vaikka minulla lukemattomien kirjojen hyllyssä on varmaan kymmenen tai kaksikin kymmentä kirjaa!!],

työnrasittamia yliopistonlehtoreita [ja taas: jos vuorotteluvapaa alkaa tympiä, pitää muistaa, että Linnanmaan käytävillä kannattaa käydä välillä käveleskelemässä],

matkasta iloinen sushilounasseura [systeri on saanut matkavaihteen päälle],

melkein kaveriksi tullut entinen oppilas [eihän se kaveruus ikää katso].

Kyllähän se niin on, että minä tarvitsen kohtaamisia.

Pihalla ja pilates

Tänään Oulussa melkein yhtä lämmintä kuin Lapissa, kuin Jäämeren rannalla. Aamupäivän taisi sataa, vai satoiko? Entäs iltapäivällä? Ei mitään tietoa.

Illansuussa putsailin kesäkukat kompostiin. Alkoi pihan feng sui olla enemmän ahdistava ja masentava kuin seesteisiä mielenrauhan tuntemuksia tuottava. Rupsahtaneet auringonkukat, harvaksi käyneet ja mustiksi menneet pelakuut ja japaninkellojen raadot ikkulautojen alla ja portinpielissä oli aika kantaa pois pilaamasta pihan tunnelmaa. Jos viikonloppuna hakisi jo callunat tai kanervat.

Ja äsken olin pilateksessa. Semmoisen olen aloittanut kokeeksi. Olin eka kertaa ryhmätunnilla. Ennen kuin sellaiselle pääsee, täytyy käydä yksityisopetuksessa 2 -4 tuntia. En ollut yksityisopetuksessa, olin duo-opetuksessa. Pehtoorin kanssa kaksistaan se alkujakso tehtiin. Hankin sellaisen aloittelijan paketin pehtoorille synttärilahjaksi; mies kun on kauan puhunut että tarvisi 3 – 5 kertaa viikossa harrastamalleen salitreenille jotain vastapainoa, venytystä yms.

Systeri kun kerran meille omia positiivisia pilates-kokemuksiaan kertoi, päätimme jotta kokeilemme. Minäkin silläkin uhalla, että se on ryhmäliikuntaa ja sidottu tiettyyn päivään ja tiettyyn kellonaikaan, mikä minulle ei ole hyvä juttu noissa liikkumisasioissa. Ja sitten vielä pelkäsin, että siellä on hoikkia, urheilullisia, notkeita, nuoria naisia joiden kanssa tunnen itseni tavallistakin isommaksi ja kömpelömmäksi. Ryhmätunnillakin on vain viisi-kuusi henkeä, ja ainakin tänään olivat suunnilleen meitsin kaliberia, joten no problem siltä osin. Miesten ryhmässä oli ollut vähän sekalaisempaa seurakuntaa.

Neutraali asento, imprint, hengitykset, sataset, perusasiat jo tiedän. En vielä osaa. Enkä tiedä opinkokaan koskaan. Sisäistä ryhtiä kaipaan. Venytykset erityisesti hartiaseudulla, ikikipeässä olkapäässäni ja patikoinnista pinkeissä pohkeissa tuntuivat erinomaisen elvyttäviltä. Ehkä siitä tulee mun juttu. Ainakin nyt tuntuu mukavammalta kuin salitreeni, johon olen lopen kyllästynyt. Mutta jotain on olkapään ja muunkin lihaskunnon takia tehtävä. Pilatestakinhan on montaa sorttia: matolla tehtävää, pilates-joogaa, vai onko se jooga-pilatesta, ja ties mitä. Tämä jossa kävin on ns. reformer Pilatesta (Stott Pilates on kai rekisteröity juttu). Body and mind -treeniä on. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.

Niitä näitä

Pääasiaa

Lomasen jälkeen tänään Linnanmaalle, pari palaveria, ristivetoa ja vetoa, ”talkoot”. Kolmen ja puolen tunnin käynti kampuksella oli juuri sopiva. Sutjakasti sujui, vuorotellen taas, tutkimusapulaisen olemassaolo on enemmän kuin tuhat jänistä ja sekinhän on tunnetusti paljon.

Sitten joutuin hammaslääkärille. Kauan odotettu hammas! Implantti on vihdoin paikallaan, hymyni eheä ja leveä. Tiedättekös, mitä maksoi? 1300 euroa! Pieni titanium mötikkä luussa ja feikkihammas poskessa ja 1300 euroa. Nyt kannattaa kyllä hymyillä. 🙂

Ja hammaslääkäristä vielä kampaajalle. En varmaan koskaan ennen ole ollut maanantai-iltapäivällä (työaikana! Kandiseminaarin aloitusistunnon aikana!) kampaajalla. Siellä oli rauhallista ja lussakkaa. Enpäs antanut paljon leikata: kasvattelen pitkää tukkaa. Tai siis pitempää. Nyt kun kohta vuoden olen ollut ilman värjäyksiä, on se aiheuttanut luonnonkiharuuden/taipuisuuden lisääntymisen tai paremminkin palautumisen. Tarkoittaa sitä, että tukka taipuu ihan miten sitä huvittaa, ja milloin huvittaa. Periaatteessahan se voi olla kiva juttu, mutta ei aina. Jos ja kun haluan, että se on huolitellun näköinen, föönään eräänkin tovin, että saan sen jotenkinkaan ruotuun. Mutta: esimerkiksi kesällä veljeni ja vaimonsa synttäripilheitä varten laittelin sitä, käytin kourallisen muotovaahtoa, tusinan verran tyvikohotustsydeemiä, desin lakkaa ja kaiken päälle vielä jotain tyttären kiiltosuihketta. Ja? Lähtiessä hiukset jotensakin kondiksessa, mutta kun kesken kesäjuhlien pamahti pieni sadekuuro, jonka seurauksena ilma oli kuin suihkuhuoneessa, kampaukseni muistutti enemmän kehnosti permanentettua pörröä tai Jukolan veljesten karkeita hiuskuontaloita. Siispä nyt kokeilen vähän pidempiä hiuksia, jos hiukset ”eivät jaksaisi vetää kiharalle”. Kampaajani ei oikein uskonut teoriani pitävyyteen, mutta minähän kokeilen. Jollei pelitä niin menen parin viikon päästä saksituttamaan entisen mitan. Sillä hyvä. Tukka hyvin, kaikki hyvin.

* * *

Tiesittekös, että jos aamulla ensimmäisenä ulosastuessaan
näkee kuukkelin ennen muita lintuja, tulee päivästä hyvä.
Jos näkee ensimmäisenä tiaisen, kannattaa palata sisälle ja pitää pirttipäivä.
Kuukkeleita aamuihinne!

Ja että kannot ovat saamelaisten muinaisuskossa olleet pyhiä paikkoja. Vieläkin ovat.
Minun kantoni on tässä.

Kuukkelit ja kannot suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.

Niitä näitä

Jäämeren retkipäivä

Jäämeren kierros. Aamu puolikahdeksalta lähdimme mökiltä, ilta puolikymmeneltä palasimme.

Suurenmoinen päivä. Yli 700 km bussin kyydissä. Jäämerellä on käyty. Ja nähty mahdottoman paljon. Vielä ei edes ymmärrä kaikkea. Hyvä kyyti, erinomainen opas. Sää ylivertaisen hieno. Monimuotoinen luonto.

Hyvää ruokaakin. Seura taattua turvallista.

Pykeija. Kannatti herätä. Kannatti mennä. Kannatti nähdä.

Nyt on mahdoton vielä kertoa, en osaa vielä sanoa sitä kaikkea, en osaakaan siitä. Kuvia on satoja. Vielä kaikki kovin myllerryksessä mielessä, silmissä…

Huomenna laitan kuvia. (täältä ne löydät, klik, klik)

Huomenna palattava maalikyliin. Huomenna taas hyvästeltävä Hangasoja.

Niitä näitä

Makroviikot jatkuu

Makroviikot jatkuvat osallistujien toiveesta ja viime viikolla TEEMATIISTAI LIITTYI MUKAAN SAMOIN AIHEIN! Tästä viikosta eteenpäin voi osallistua joko makroviikoille tai teemaextraan tai molempiin.
Nyt kuvaamme jotain, joka on RAIDALLINEN.

Ajattelin ensin, että lopetan osallistumisen tähän haasteeseen ja palailen enemmän ruokahaasteiden maailmaan, että makroilu oli vain kesän juttu, mutta äsken tunturissa tuli raidat linssien taakse niin hienosti, että ajattelin sittenkin osallistua. Siis sekä makro- etä teema. Raidallinen kelo!

Lisää raidallisia täällä.

Lappi Niitä näitä

Ahopää huiputettu

11,5 km marssi täysvarustuksessa (25–30 kiloa selässä), ja 1850 kcal takana, olo melko fresh 🙂 Niin ja aikaa taukoineen semmonen pikkusen reilu 3 h.

Ei, ei tämä ole meidän patikointiraportti tältä päivältä, vaan poika lähetti viestin juuri kun meidänkin ”marssi” alkoi olla ohi. Ei saatu lähettää noin hienosta suorituksesta paluuviestiä. Mutta kelpo kierros meilläkin oli.

Kunhan aamusella olin omantunnon rauhoittamiseksi tarpeeksi ”ahertanut” lähdimme ulos.

Reitti kulki Kiilopään juurelta kohti Ahopäätä, ja sieltä takaisin, vajaa 7 km ja pari tuntia (yli 100 kuvaa veivät aikaa :)).

Kovassa myötäisessä nousu, vain kurujen pohjalla vähän tyvenempää.

Eikä tällä reitillä sellaista trafiikkia kuin eilen, jolloin patikkapolun alku oli keskeltä Saariselän keskustaa. Vaikka kyllä tänäänkin monta kulkijaa oli reitillä.

Sesonki täällä on. Eikä ihme.

Lappi kauneimmillaan. Tai onhan se huhtikuussakin, ja elokuussa on puolensa, saatikka kaamosajalla… Milloinpa ei?

Tänään ei niin lämmintä (+ 16 C) kuin eilen (+20 C), mutta happea, hiljaisuutta, liikkumista, kaunista, karua, pieneksi taas itsensä tunsi.

Kovasti yritin ottaa kauniita kuvia riekonmarjoista…

Ja paljon muusta. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Riekko vai kiiruna?

Patikoinnin jälkeen kaupan kautta mökille.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että pehtoori ne sembrat istutti. Olihan minun sitten ne ikkunat pestävä. Tasapeli ? 🙂

No mutta hyvä päivä. Hyvä päivä Lapissa.

Lappi Niitä näitä

Vahtamapää huiputettu

En olisi ikinä uskonut. Että se olenkin minä joka täällä mökillä ”laittelen pihaa” (lue: vielä niitä heiniä ”deletoin”. Ai ettei heiniä deletoida, no any way leikkelin niitä) ja sitten kun illansuussa hurautin Ivaloon asioille (lue: ostamaan kännykkälaturin. Minkä halvatun takia joka ikinen luuri kaipaa omanlaisensa laturin!) niin ostin myös kaksi sembramäntyä. Ei muuten ole puuntaimet täällä napapiirin pohjoispuolella mitään ekstrahalpoja.

Minä ostin puita, ei pehtoori. On nimittäin käynyt niin että työkavereilta lahjaksi saamani, ja sille kaveriksi ostetut, pyhät pihlajat ovat Hangasojan poroparttion, -tokan tai jonkun yksinäisen laumasta karanneen nälän tyydyttäjinä tehneet tehtävänsä viime talvena. Ei ole kuin tyngät jäljellä.

Silloin kun mökkiä rakenneltiin pehtoori ehdotti, että laiteltaisiin vähän pensaita ja jotain tundra- , siperian-, arktisia- tms. perennoja seinustoille, mutta lasten kanssa ilmoitimme yhteen ääneen, että ei. Kotona saat, ja on suotavaa, hoidella puutarhaa, mutta ei mökillä. Luonnontilainen piha on ollut ajatuksena.

No myönnettäköön vähän on muokkailtu. Ja purolta, notskipaikalta mökille päin, mökin seinämä huutaa jotain. Siitä näkee, että kaivojen ja viemäreiden takia on pitänyt puita kaataa, katajia kiskoa… Siis maisemointia varten uudet sembrat istutamme huomenna. Miten se menikään: jos haluat olla onnellinen, istuta puu…

Mitäkö muuta? Aamuvarhain ylös. Koko luonto märkä, ankean näköistä, mutta sentään lämmintä. Ei kiirettä ulos. Lukemista, kommenteeraamista, sposteja. Ja vähän ennen puolta päivää sitten tunturiin.

Patikoida 10 km Alpeilla ja patikoida 10 km Saariselällä on eri asia. Mutta lämmin tuli tänäänkin. Reilut kaksi tuntia meni kun Iisakkipään reunaa lähdimme nousemaan, ja tavoitteena Vahtamapää.

Sinne mentiin, ja sitten pehtoorin ”oikkari” vei kurun pohjalle, joka nyt sitten ei niin helppoa ollutkaan tepastella.

Ja onko ruska? On. Kaunis keltainen koivuissa. Tunturien rinteet aaltoilevat keltaisena. Tai matkalla Ivaloon syvän tumman vihreät kynttiläkuuset luovat kauniin kontrastin keltaisille koivuille. Riekonmarja hehkuu. Ja mustikanvarvut ovat kirkkaanpunaisia. Auringossa, joka helli koko iltapäivän ja illan, kaikki värit näyttävät vielä syvemmiltä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesä on nyt juhlittu

Kalaasit ohi.

Yhdennettoista kalaasit, kalaisat kalaasit eilen juhlittu. Ydinporukka koossa. Melkein. Plus meidän nuoret. Siis 14 henkeä pöydän ympärillä. Onhan hienoa.

Aluksi nautimme itse leivottua saaristolaisleipää (resepti viime viikonlopun postauksessa) ja lohta, sekä kaurarieskarullia, jotka oli täytetty savulohimoussella. (Älkääkä herra varjelkoon, kysykö, miten se tehdään. Mutta siihen tulee ainakin savulohta (yllättävää eikö?), smetanaa, tilliä, salaattisipulia, loraus sitruunamehua (kai?), suolaa, jos siltä tuntuu, kermavaahtoa vai oliko se vain smetanavaahtoa?, ehkä vähän pehmeää voitakin. Kyllä te osaatte, luotan siihen :))

Uudella vuosikymmenellä kalaaseissa oli uudistuksia. Ei enää grillattava pääosassa, pelkkää fisua muodossa jos toisessa. Ei mättösessiota, pienet syömingit (mitä ehkä helpotti, että ruokalajeja oli 7, vai 8? siis ei jäänyt nälkä, kait). Uutta sekin että vieraat (lue: ystävät) toimivat tarjoiluhenkilökuntana: blokkasivat (ei bloggasivat) pöydän tyhjäksi, täyttivät tiskikoneen, tarjoilivat seuraavan ruoan. Mikä mahdollisti sen, että pehtoorin kanssa istumme ison osan illasta pöydässä ja ehdimme jutella. Brava!

Reseptejä olen luvannut posteilla.

Ensinnäkin raparperihilloke, joka on erinomaista Mouhijärven Vilhon kumppanina. Vilho kannattaa ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua. Kuvassa vas. raparperihilloke ja oikealla paholaisen hillo. Molemmat sopivat erinomaisesti myös grillatun possunfileen kanssa, – juuri tuli testattua kun murmeli oli – vihdoinkin – sunnuntaipäivällisellä.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi. Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet. Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri , sekoita koko ajan. Keitä noin vartin verran. Jäähdytä . Laita puhtaaseen purkkin ja säilytä viileässä.

Ja toinen resepti. Jälkkkäri. Resepti on Akseli Herlevin (Top chef -kokkauskisan voittajan) keittokirjasta. Akseli on nimennyt ruoan mustikkapiirakaksi. No siltä se maistuukin, vaikkei piirakka olekaan. Toinen nimi onkin mustikkavanukas ja mantelicrumble. Mie vähän mietin, jotta mitä ihmettä tuommonen crumble oikein onkaan – ja sittenhän se selvisi, että vähän kuin murupiirikan päälle tehdään niitä rippusia. Nyt tehdään vain pelkkiä rippusia. 🙂 Ja mantelijauheesta. Makoisia olivat.

Resepti on helppo ja nyt vajaan viikon sisään olen tarjonnut tätä parillekymmenelle, ja… ? Ja kaikki ovat pitäneet. Kovasti. Siispä suosittelen. Helppoa, ihan mahdottoman helppoa ja kovin hyvää.

Mustikkavanukas ja mantelicrumble

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa (meillä aina hyla tai laktoositon)
1 dl sokeria
1 dl mustikoita
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteita lukuunottamatta kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aja sauvasekoittemella tasaiseksi ja liota joukkoon liotetut liivatteet. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (tämäkin tekee ruoasta erinomaisen! Voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana.)

Mutta sitten se crumble vielä. Uuni lämpiämään 180 asteeseen. Nypi mantelicrumblen ainekset ( 50 g voita, ½ dl sokeria, 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 dl mantelijauhetta) murusiksi leivinpaperin päälle. Paista 15 minuuttia.

Siis sekin oli hyvää.

Parasta oli nauru. Parasta oli että kalaasit oli vielä. Uudistuneet.

Tässäkin päivässä paljon hyvää. Aurinko mm. Ja se ettei ole työpäivän aatto. On mökillelähdön aatto. 🙂

Niitä näitä

Puheluita, polliisi ja pieniä purjeita

Kalaasit ja kirjaprojektit (yksi pieni tuotos tuli eilen painostakin, hyvä). Siinäpä sitä tälle päivälle touhuamista.

Hyviä, rakentavia puhelinkeskusteluja, monia. Ja sähköposteja niin paljon, että voisi luulla olevansa töissä. Ja yksi, josta pitää mainita täällä Temmatussakin.

Alusta asti juttu menee näin: heinäkuun alun postauksessa huutelin täällä blogissa Apua. Meidän Lounais-Suomen reissua varten kaipailin vinkkejä, ja lupasin kaikkien kommentteihin kirjoittaneiden tai henk.koht. vinkkejä antaneiden kesken arpoa Turun kauppahallista ostamani tuliaisen.

Vinkkejä tuli: Taije, Inkeri, Mia, Koivu, Pena antoivat hyviä neuvoja ja osoitteita ja lupausteni mukaisesti heidän kesken suoritettiin arvonta. Ja voittaja on Inkeri.

Posteilin hänelle ja pyysin postiosoitetta, jotta voisin arvonnan voiton lähettää. Ja Inkeri vastaa, lähettää postiosoitteensa ja kirjoittaa: ”Aika sattuma, saan tuliaiset kotoa kilometrin päästä :)” Tämän tiedon saatuani ajattelin, etten todellakaan lähetä aikomaani Turun kauppahalli -tuliaista vaan jotain vastaavaa täältä Oulusta. Inkerille lähti sitten pikkupaketti, jossa on tervasaippua ja pieni toripolliisi -pyyhe. Ja siitä sain sitten tänään kiitossähköpostia.

Toripolliisi on Oulun kauppahallin edessä oleva näköispatsas, josta on tullut matkailun maskotti. Jyhkeä ja leppoisahan se onkin.

Ja ihan vain kevyellä aasinsillalla pääsenkin tästä suoraan huomisen juhlan teemaan. Lounais-Suomen reissun ja vankan (Hih!) purjehduskokemuksemme jälkeen huomisten kalaasien teema on saaristolainen ruoka. Siis kalaisat kalaasit on tulossa. Pieniä purjeita pöytä täynnä. 🙂 Huomenna sinne sekaan ui kalalautanen jos toinenkin.

Niitä näitä

Mitä tuleman pitää…

Aamukahdeksalta merenrannassa kylmä. Koleaa. Enemmän harmaansävyjä kuin vihreää. iPodissa vain melankolisia Suomi-rockin kappaleita, missä on kesäinen soundi??

On syyskuun ensimmäinen. On vuoden kiireisimmän kuukauden aika ja alku. Yleensä kiireisimmän. Mitä nyt? Miltä tuleva syyskuu näyttää? Paremmalta kuin ennen iltapäivän kokousta. Kaksi minulle vaikeaa asiaa yhdistettiin yhdeksi mukavasti aika haastavaksi asiaksi. Tasan puoli vuotta ja projekti pitäisi olla pulkassa. Mutta voisi tämä töitä vuorotellen, vuorotellen töitä näyttää pahemmaltakin. Pitää vain kääriä hihat, laittaa hanskat (uunikintaat, hih!) käteen ja hoidella edestä pois. Paras työ tehty työ. Siihen pyritään.

Lounaskokous sujui levollisesti ja kuitenkin paljon aikaan saaden, miksei tällaisia ole ennen järjestetty. Oli mukava tehdä kollegoille vähän erilainen päivä. Oli mukava kokata vähän enemmän – tuntuu että en ole saanut pitkään aikaan laittaa kunnolla ruokaa kun nuoret kavereineen ovat olleet pois. Nyt sain kokeilla uusia reseptejä (koekeittiö lauantain kalaaseja varten) eikä oppiaineen miehillä ollut mitään maistajiksi suostumista vastaan. Annoin itseni ymmärtää että pitivät. Ja jälkkäri oli minustakin kelpo juttu. Laitan sitä lauantaina ja sunnuntaina, ensi viikolla kirjailen reseptin tänne…