Showing: 3141 - 3150 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Elämää hammaskiskon kanssa

Loputtomien hammasremppojen, -särkyjen, -leikkausten, juurihoitojen, implanttien, iensiirtojen, tulehdusten, valvottujen öiden, purentavikojen, hoitovirheiden, hymyttömien viikkojen, tuhansien eurojen hammaslääkärilaskujen – joista kaikista olen vielä kehdannut täällä blogissanikin valittaa – on elämässäni purukalustoni kanssa jälleen uusi vaihe. Tai oikeastaan toisinto: on minulla ollut purentakisko ennenkin.

 Muistanpa kun oltiin keväällä 2003 äiti-tytär -leirillä kaksistaan Roomassa ja tyttärellä (13 v.) oli sellainen kitalakeen laitettava purentaa oikova laite ja minulla kiskoni ja molemmat pidimme niitä yöpöydällä. Eräänä aamuna hotellin kerrossiivoja kävi erikseen meille hämmästelemässä vempaimiamme: otti molemmat käsiinsä, pyöritteli päätään, hymyili kohtuullisen kuluneella purukalustollaan, puhua pulputti italiaa ja oli todella hämmästyneen oloinen. Me vain hymyilimme.

Silloinen hammaskiskoni jäi pois käytöstä kun tein yhteensä toista vuotta vieneen amalgaamien poistoremontin: hammasriviston ”profiili” tai whatever se onkaan muuttui niin totaalisesti, ettei vanhaa kiskoa voinut käyttää. Nyt sitten tämän kevään ja kesän hammasoperaatioiden yhteydessä todettiin, että kisko on otettava käyttöön tai muuten puren hampaani palasiksi ja leukani helliksi. Reilun 300 euron uuden kiskon sain juuri ennen Kiinan matkaa, joten reilun kuukauden olen sitä nyt käyttänyt. Ok, olen aika hyvin sujut sen kanssa. Mutta aiheuttaa se omat hölmöt juttunsakin. Yöllä herätessä – kun janottaa – ottaa vesilasin yöpöydältä, eikä muista että on kisko, minkä seurauksena puolet vedestä on pyjamalla.  Kahtena iltana olen nukahtanut rillit päässä; en ota niitäkään pois, kun kerran suussakin on joku ”lisälaite”. Kerrassaan briljanttia! Sekä mökillä että Kiinan matkalla olin neuroottisen huolissani, että kisko varmasti on mukana meikkipussin sivutaskussa. Ihan kuin maailman pyöriminen nyt olisi kiinni siitä, etten vain unohda tätä pikkuvempainta.

On kiskosta ollut apuakin. Selvästi tuntuu, että en ole leukaperistäni enää niin tiukkis. Ei juurikaan kipeitä hampaita.

Ja sitten tämä kiskojuttu näyttää aiheuttavan myös sen, että blogiin kirjoittamieni juttujen taso alkaa olla todella surkea: purentakisko!  Yritänpä huomenna hankkia taas jotain elämää… 🙂

Niitä näitä

Pienet pikkujoulut

Kaiken kulkemisen, vieraissa ruokapöydissä istumisen, tekstareiden ja puhelujen varassa ylläpidetyn läheisten yhteydenpidon jälkeen oli mahdottaman mukava saada omat tänne kotiruokapöydän ympärille. Hesburger ja Puolustusvoimat tuli päivitettyä. Iin, Runolan ja Caritaksen kuulumiset jäivät vähemmälle, mutta eipä tainnut haitata.

Eilen ei pikkujoulut, vaan ruoka- ja viinijuhla. Minähän olen siitä vanhanaikainen että on mukavaa kun juhlaan pukeudutaan (yksi frakki, yksi smokki, muutamat tummat puvut ja daameilla uutta ja vanhaa juhlavaa). Meille oli valittu hienot viinit, ja kerhomme syntyaikoihin kypsyneistä ja poimituista rypäleistä tehty portviini (1991) oli makoisa, hedelmäinen, pehmeä piste iin päälle – suurin osa meistä piti siitä erityisen paljon. Ja ainakin minä pidin siitä, että meillä oli puhe siellä. Ei pömpöösi puhe, mutta puhe. Otimme maljoja ja nautimme erinomaisen makoisan Uleåborg menun. Oli oikeat illalliset. Tästä tehdään viinikerhon kanssa tapa! 🙂

Ja vastoin tapojamme jäimme (vain osa meistä) ravintolaan baariin yömyssylle – ja höpöttelemään. Puolilta öin höpöttely baaritiskillä on joskus mukavaa – eilen oli.

 

Niitä näitä

Jubileum: Botrytis Ouluensis 20 vuotta

Nyt kunnian polut jääköön,
Ne kalliisti suosiotaan myy.
Myös historia unohtukoon:
Se turmion monen on syy.
Nyt juomaa meille tuotakoon!
Tää viini rakkaus oli isien,
Sen vanhana juomme nauttien!

Brillat-Savarin

On taas aika lainata tähän tuo Brillat-Savarinin runo.

Tänään on viinikerhomme 20-vuotissynttärit. Tasan 20 vuotta aloitimme. Viime vuonna jo tänne kirjoittelinkin toimintamme alkuvaiheista ja tavasta maistella viinejä.

https://www.satokangas.fi/blogi/2010/11/juhlalauantai/

Viime kuussa juuri ennen Kiinaan lähtöä oli meillä tämän Jubileumin ”ensimmäinen kattaus”.

https://www.satokangas.fi/blogi/2011/10/viininmaistelun-vaikeudesta-ja-viehatyksesta/

Ja tänään on Grand Diner. Menemme oululaiseen (Oulun parhaaseen?) ravintolaan Uleåborgiin nauttimaan juhlaillallisen. Aloitamme samppanjalla klo 18.

Tänään on 215. kerta kun tapaamme. Minä olen ainoa, joka en ole ollut kertaakaan pois 🙂 Niinpä en voi olla tänäänkään.

 

BO:n www-sivut ovat täällä: http://www.satokangas.fi/BO/index.html

Nekin on ollut tarkoitus vuorottelun aikana ajantasaistaa, mutta, mutta- – – Ehdinhän minä vielä.

 

Niitä näitä

Perjantaiko tänään

Taas teen listoja, täyttelen kalenteria, haluan vuorotteluvapaalle [pehtoori eikä kukaan muukaan huomauttele nyt mitään …:) ], touhuan ja suoritan niin, että ennen kymmentä, kun en ole edes saanut kauppalappua tehtyä, tunnen jo ansainneeni  kahvitauon höyryävän latten äärellä.

Kiinasta palattua Oulu tuntui autiolta, hiljaiselta, puhtaalta, väljältä. Lapin marraskuusta palattua ahdistun Stockalla joulusomistusten ja kymmenien, satojen ihmisten

välissä!

Ja senkö seurauksena Höyhtyän apteekissa asioidessa hoksaan hyllyssä Aurinkomatkojen lomamatkakatalookin! Otan sellaisen, enkä ostakaan aikomaani Joulu-lehteä. Ei, ei vielä olla matkaa varattu.

Sen sijaan kuvitellaan, että ollaan pariisilaisessa bistrossa. Laitoin punaviinipullon ruutupöytäliinalle  ja kynttilään liekin. Onhan  taas Beuaujolais Nouveaun aika (ks. suhteeni tähän ”tuoreviiniin” täältä: Beaujolais. Eilen olisi ollut tarjolla tämän vuotiset maistiaisetkin, mutta skippasimme… ) Nyt olisi tietysti pitänyt olla simpukoita tai Quiche Lorrainea tai jotain muuta bistroruokaa. Ei  ollut.

 

No viini? Miltäkö maistui? Hyvältä. ei suuria elämyksiä, ei suuria ikimuistoisia makuaistimuksia, mutta ei kitkerää nuoren viinin kiristelyäkään.

Ehkä pullon teksti C´est la Vie ja tuo ruutupöytäliina tekivät tehtävänsä… ei kehnompaa beuaujolaisia.

Viinin maistaminen on aina kokonaisvaltainen kokemus.

Ja  huomenna jatkuu…. Botrytis Ouluensis 20 vuotta!

Joko voisi laittaa ensimmäisen jouluvalon ikkunaan. Voisihan.

 

Lappi Niitä näitä Vuorotteluvapaa

Etelään matkalla

Ja minä tomppeli pakkasin kamerani vetolaukkuun, jonka sitten laitoin Eskelis-bussin tavaratilaan, kun aamusella viittä vaille yhdeksän Jäämerentien varresta kyytiin nousimme. Ei olisi kannattanut sinne alas jättää, kameraa siis. Porttipahdassa ja Yläpostojoella ja Torvisessa ja Olkkajärvellä ja pitkin matkaa olisi ollut paljon kaunista kuvattavaa. Aurinko ja sen säteet veden yllä. Aamupäivän kirkas valo. Auringon lämmittäessa sulavan kuuran, kimmel metsien reunassa, vihreiden metsien syvä väri.

Torstaina. Marraskuun torstaina. Arkitorstaina. Paino sanalla arki. Siinä virkanainen istui bussin takapenkillä matkalla pohjoisesta etelään ja katseli maisemia. Ja mietti arkea ja virkaa.

Ja Rovaniemellä mietittiin nurmen vihreyttä: eihän sen kuulu tähän aikaan enää auringossa vihreänä hehkua. Ei kuulu, mutta hehkuipa kuitenkin. Ja vihreät olivat rautatieaseman lipputoimiston ja vessan kaakelitkin, samanväriset kuin OYS:ssa on  leikkaussaleissa ja synnytyssaleissa. Ei oikeastaan olisi kannattanut samanvärisiä laittaa. Ei olleet viihtyisät; leikkaus- ja synnytyssaleissa kun nyt ei varsinaisesti viihdytä.

Rovaniemellä vaihdettiin bussista junaan. Ja kuvatoimitusta jatkoin …  Junalle vastaantullut tytär vei minut suoraan Linnanmaalle. Sikäli ei poikkea ”normaalielämästäni”, että suoraan kampukselle, mutta sikäli poikkeaa, että vasta torstai-iltapäivällä, eikä maanantaina puolenpäivän jälkeen, eikä suoraan seminaariin.

Etelään on tultu.

____

PS. Eilisessä postauksessa, joka mökin yhteyksien takia jäi vähän torsoksi alkuillasta, on kysely. Katso vaikka

https://www.satokangas.fi/blogi/2011/11/joulukuuta-kohti/

Niitä näitä Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Ääni

Valokuvatorstain haasteena ääni. ”ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella.”

Ennen kuulematon oli ääni Kaunispään rinteellä alkuvviikosta patikoidessa;
ei täällä Lapissa juuri muita ääniä ole kuulunutkaan …
Tunturikoivut olivat jäätyneet, ja tuulen väreillessä jäätyneistä oksista lähti ääni.

Jääkellojen ja tuulen soitto!

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

 Eipä ennen olekaan ”lennosta” tullut haasteeseen osallistuttua. Eskelis-bussilla saavutaan juuri Sodankylään…

Muiden Ääni-kuvia täällä

Niitä näitä

Joulukuuta kohti

Hangasojalla, pohjoisessa, yötä riittää. Ja herravarjelkoon! kuinka paljon unta riittää! En edes kehtaa kertoa, kuinka pitkään olemme nukkuneet! Ilman kelloa on vaikea tietää, mikä aika vuorokaudesta on menossa. Tänään herätessämme maa valkoinen. Pikku pakkanen.

Pehtoori lähti kävelemään Laanilaan, minä jäin koneelle. Rojekteja… uskokaa pois rojekteja, joista teillekin (ainakin osasta), hyvät blogilukijat, on iloa… 🙂 Niin toivon. Vielä salaisuus.

Iltapäivällä halusin ulos, minäkin. Kannoin puita saunalle, notskin puulaatikkoon, sisälle takkapuiksi. Vähän lumitöitä. Lähdöntoimia ja -valmistelua – huomenna lähdetään taas etelään. Lämmittelin saunaa… olemmeko pulahdelleet? Emme. Ei kumpikaan ole uskaltautunut puroon… Sula se vielä on, ainahan se, mutta hyytävältä näyttää vesi.

Ja sittten kuvasin, tietysti. Vähän varastoonkin. Tulin miettineeksi, josko tänne blogiin taas joulukalenterin tekisin. Tekisinkö? Mitä olet mieltä? Kahtena edellisenä vuonna olen joulukuussa jokainen päivä liittänyt yhden kuvan näiden sepustusteni loppuun, – niin kuin joulukalenterin luukuiksi… Ks. edellisiä KLIK!

https://www.satokangas.fi/blogi/category/joulukalenteri/

Mitäs mieltä olet? Olisiko siitä iloa? Teenkö niin tänäkin vuonna? Klikkaathan vastauksesi.

Joulukalenteri tuli mieleeni siksikin, että huomaan tänne blogiini,  mutta varsinkin www-sivuilleni, klikkauduttavan kymmeniä kertoja päivässä ja klikkauduttavan nimenomaan hakusanalla ”joulureseptejä”.

Kerronkin tässä –  jos tänne blogiini on vuoden kuluessa joku uusi lukija tullut, ja muistutuksesi vanhoille Tuulestatemmatun uskollisille lukijoille – että www-sivuillani on joulureseptejä, -kuvia, -viinisuosituksia  jo monelta, monelta vuodelta. Itsekin hämmästyin, kuinka paljon siellä onkaan reseptejä ja kuvia … ja ilokseni huomasin, että kuvat ovat vuosien varrella sentään vähän parantuneet alkuvaiheen otoksista.   Piipahda ihmeessä:

http://www.satokangas.fi/Keittio/Joulureseptit.htm

 Nyt voisi ryhtyä pakkaamaan, katsomaan videoita, lukemaan, kutomaan,… tai pihalle kuvaamaan. Pimeässä.

 

Lappi Niitä näitä Rotissöörit

Rotissöörien kesken – ruokapäivä :)

 Lauantaiaamu marraskuussa mökillä sumuinen, usva estää näkemästä purolle.

Eihän meillä paljon mitään aamiaistarpeita täällä ollut. Puuron ja kahvit keitimme. Mitäpä sitä muuta —

Kauppaan lähdimme. Ostimme Culinarian aura-poromakkaraa aika reilusti, Kuukkelin savupororieskaa aika reilusti,  piccolokuohuvia aika reilusti.  Oli nimittäin päässyt käymään niin, että olimme kutsuneet paistinkääntäjiä meille ulkoilemaan ja makkaranpaistoon. Ja kaikki kutsutut tulivat! 🙂 Makkarabrunssi piccolokuohuviinien kera Hangasojan notskipaikalla!

Kampanisujakin olin kotosalla leiponut, joten kahvitkin vielä keitimme. Kovasti tuntuivat tykkäävän Hangasojan hostista. Oiskohan mennyt jo ylisanojen puolelle… [”ei moitittavaa” 🙂 ] mutta oli kyllä meistäkin mukavaa. Ja taas tutustuttiin uusiin ihmisiin.

Kun lounastajat lähtivät, me lähdimme rantasaunaan. Kahden kuukauden tauon jälkeen – taas kerran – ihan ylivertaista. Ei ole sen parempaa.

Ja johan se jo nälkä olikin! Vuorossa Lapin keittiömestareiden 20. herkkupöytä Saariselällä!

Viime vuotisen (ks. menu ja yms.) perusteella tiesimme, mitä odottaa. Odotimme paljon, saimme vielä enemmän.

Ehkä siihen vaikutti sekin, että tänä vuonna oli meitä muitakin oululaisia rotissöörejä pöydässä. Oli meidän porukka (ja sodankylätutut viime vuodelta). Ja omat jutut. Minulle ruoka on parhaimmillaan aina sosiaalinen tapahtuma, ja siksikin seura on tärkeä osa  nautintoa. Mistä keskusteltiin? Ruoasta! Luonnollisesti. Voiko parempaa keskustelunaihetta olla? Pieniä harharetkiä horoskooppien ja urheilun maailmaan, ja käätyihinkin (ei muuten mutta mikä sopii pukeutumiseen.  Heh!).

No mikä tuosta (alla olevasta) huikeasta ruokalistasta oli parasta? Mahdoton sanoa. Minä ja moni muu meidän seurueesta piti lasimestarin raudusta, semminkin kun sillä oli nokkospestokastike. Hmmm… Ruohosipuli-inkiväärisiika ja nahkiainen dijonpannacottan kanssa olivat jotain sellaista, jota ei voi kuvitella saavansa muualla kuin täällä. Kovasti, kovasti pidin niistä. Poronvasanmaksaterriini sai meidän pöydältä jotensakin täydet kympit, ja ainakin minä ja vieruskaverini pidimme jänispikkelsiä oivallisena. (kuvassa ”neliövohvelissa”). Pääruoista sorsamakkara oli ylitse muiden. Ainakin minusta, joka olen gourmet-makkarafriikki muutoinkin.

 

Jälkkärilautasellinen ja lautanen, jonka saimme muistoksi ja lahjaksi ja joita meillä nyt sitten on neljä, –  kiitos L!, oli pelkkää makujen ilotulitusta. Myös tuo taustana näkyvä ”mitali” oli syötävää.

Mustikka-vaniljamousse ja Lapin hillaa ja leipäjuustoa uutena virityksenä olivat minullle mieluisimmat: minä kun pidän vaniljasta ja tietty kaikista leipäjuusto/hillaviritelmistä. Tämäniltaisessa (oik. kesk.) oli rakennettu uusi kokoonpano, maku täyteläinen.

Ja sitten. Paraati! Uuh. Kylmät väreet kulki kun keittiömestareiden ja kokkien joukkue marssi keittiöstä kiitettäväksi ja kukitettavaksi. Kannatti kiittää ja kukittaa. Huippuilta.

 

LAPIN KEITTIÖMESTAREIDEN 20. HERKKUPÖYTÄ LAUANTAINA 12.11.2011

Juhlavuoden menussa tullaan näkemään jälleen runsas määrä perinteisiä Lapin herkkuja, mutta myös hieman yllättävämpiä makuja.

MENU

ÄYRIÄISET JA MÄDIT:
KIRJOLOHEN-, SIIAN- JA VILLAKUOREEN MÄTEJÄ KRUSTADIKUPEISSA
SMETANAA JA SIPULIA
OSTEREITA
SAVUSIMPUKKATARTAR, avocado-limemajoneesi
VALKOSIPULIETANOITA
KAMPASIMPUKKAA JA RAPUVARIÉTÉ SIMPUKAN KUORESSA, timjamiöljyä

KYLMÄT KALAT:
HAUKI-KYLMÄSAVULOHIFRIKADELLIT
LASIMESTARIN RAUTUA
PUNAJUURI-LOHISASHIMI
RUOHOSIPULI-INKIVÄÄRISIIKA
HALSTRATTUA NAHKIAISTA, dijonpannakotta
VILLIRIISI-JASMINSALAATTIKAKKU

KYLMÄT LIHAT:
PORON SATULA, pekonipapusalaatti, caesarkastike
PORONVASANMAKSATERRIINI, tattigalantiini
HIRVENKIELI-KASVISVARRAS, sipuli-jukurttikastike
JÄNISPIKKELSSI

KYLMÄT LINNUT:
HYYTELÖITYÄ METSONRINTAA, rosmariinikarpaloita
HANHIGALANTIINI, viikuna-porkkanahilloketta

LÄMMIN:
TAIMEN-SIIKARUUSUKE, tomattisoitu yrttikastike
PORON KAREETA, puolukka-riistakastike
SORSAMAKKARA
HAPANKORPPUKUORRUTETTUJA  PUIKULAPERUNOITA
KASKINAURISTA, PORKKANAA JA HÄRKÄPAPUJA

JUUSTOT:
VALIO HIENOIN MUSTALEIMA (18kk), tummaa pistaasisuklaata
VALIO MÜNSTER), omena-sitrushilloke
VALIO AURA GOLD (3 kk), raparperi-vaniljahilloke

LEIVÄT:
ROUHEINEN REIKÄLEIPÄ
TALON LEIPÄÄ  KREIKAN- JA 7-VILJAN TAIKINOISTA
LAPIN RIESKAA
SÄMPYLÖITÄ
KATAJANMARJALEIPÄÄ

JÄLKIRUOKA:
MUSTIKKA-VANILJAMOUSSE
PISTAASI-MANTELIKAKKU
”LAPIN LEIPÄJUUSTOA JA HILLAA”
OMENA PETIT FOURS
TYRNI PETIT FOURS
SUKLAAPRALIINEJA
”ASIA STYLE”HEDELMIÄ

JÄÄTELÖT:
VALKOSUKLAA-MUSTIKKAJÄÄTELÖÄ
PERSIKKAJÄÄTELÖ
PUOLUKKASORBETTI

KAHVI:
TUMMA PRESIDENTTI
ESPRESSO ORIGINAL

_________________________________________

Minun on vaikea hengittää!

Lappi Niitä näitä

Lappiin syömään

Mökillä. Eikä yhtään lunta.

Tänä viikonloppuna täällä on Lapin Keittiömestareiden 20-vuotisjuhla, ja sekä tänään illallinen että huomenna herkkupöytä. Siinäpä syytä riitttävästi  Oulun Paistinkääntäjien iskuryhmälle (10 henkeä, joka vielä vähän täydentyy huomenna)  lähteä pohjoiseen. Tulimme pikkubussilla, jolla muut sunnuntaina palaavat Ouluun. Me jäämme vielä alkuviikoksi, palaamme sitten Eskelisellä ja junalla kotiin.

Tänään oli ravintola Kaltiossa pöytiintarjoiluilllallinen: ei valittamista. Paitsi että muhennettu korvasieni (ei korvasienimuhennos, – olen oppinut taas jotain uutta) ei ollut ihan odotustenmukaista.

 11.11.11. klo 11.11  Missä Olit? Me oltiin Tervolan Kuksan pihalla ja nostimme maljan ”ajalle”. Aurinko paistoi. Harvoin tähän aikaan vuodesta näillä korkeuksilla paistaa. Ensimmäistä kertaa sataan vuoteen Sodankylässä ei ole tähän mennessä satanut ensilunta. Sataiskohan täällä ensi viikolla toisen lumen. Sataispa.

________________

Kiinan matkan kuvasivu Pekingistä on valmis. ”Syömässä” ja ”ihmisten keskellä” -sivujen julkaisu jää ensi viikonloppuun, sillä täältä tunturin kupeesta kuvasivustojen lähetys ei onnistu.

Niitä näitä

Tuokiokuvia

Sumuisessa varhaisaamussa sytytän kynttilän työpöydän nurkalle, silläkin uhalla, että se on paperityöläiselle vähän riskaabelia. Enkä edes mieti, mistä aloittaisi. Aloitan vain. Ja siitä se kulkee…

Iltapäivällä käytiin systerin kans syömässä. Ei olla nähty aikoihin, mutta nyt maailman ääristä palattiin – ruoan äärelle (Haraldiin). Naturalmente. Ja ”ihan huvin vuoksi” myös. Ja kuulumisia, hyviä sellaisia. Tuliaisensa ratkaisi yhden huomisesta pukeutumisongelmastani; minä kun olen sellainen huivi-ihminen.  Ja melkein yhtä mukavaa oli antaa tuliainen. Kiinalaisilla merkeillä sisareni nimi on käsikädessä yhdessä käsikädessä, aika viehättävää, eikö?

Puhelimessa. Puhelimessa voi kuulla jos joku on täynnä itseään. Mietin, että miksi sellainen ihminen, jolla on periaatteeessa hyvinkin aihetta ja ”varaa” olla tekemisistään ylpeä, joka on saanut urallaan merkittävää aikaiseksi, on kuitenkin niin .. sanonko mikä? – p..ntärkeä,  että viitsii itsetehostaa ja rehvastella niin, että kuulija ei edes halua muistaa hänen oikeasti hyviä puoliaan, vaan koettaa luikerrella puhelun loppuun mahdollisimman äkkiä antamatta mahdollisuuksia egoilijan lisävuodatuksille.

Taas puhelimessa. Mietin, kuinka vanha mies voi olla viisas. Kuuntelen hänen levollista ääntään, naurahduksia hänen muistellessaan lukioaikojaan. Kuulen äänessä lämmön ja vilpittömän halun olla avuksi. Ja mietin, että tuo ihminen olisi mukava tavata, juoda kahvit ja syödä rauhassa leetapullaa. Sellaisesta puhelusta jää hyvä mieli. Sellaisestakin.

Minulla on heijastin, ostin tänään. Mihin ne aina kesän aikana häipyvät? Heijastinten hautausmaille? Seikkailemaan…?  Miksei sellaisissa maissa, joissa illat ovat aina pimeitä, etelänmaissa, miksei siellä käytetä heijastinta? Eihän niissä kyllä paljon kynttilöitäkään poltella. Meilla poltellaan, marraskuussa. Eikä ihme. Mutta mikseivät kaikki Suomessa käytä heijastinta? Pitäisi.

Uuden kirjankin ostin. Luulin, että se on keittokirja. Se onkin romaani. Sen nimi on Lohturuokaa. Siitä haluaisin nyt tietää enemmän. Lohturuoasta. Onko sinulla? Kerro. Olisi mukava tietää, …