Viininmaistelun vaikeudesta ja viehätyksestä

Juhlan jälkeen.

Eilinen päivä meni enempi vähempi ruokaa tehdessä ja nauttiessa. Ja viiniä maistellessa.

Meillä oli varsin mielenkiintoinen maistelu. Viinikerhomme on vuosien varrella hankkinut kolme Pichon Lalande Longueville -viiniä. Se on Bordeauxin Pauillacissa tuotettu erinomaisen laatuisa, ja hintava viini. Olemme kellaroineet niitä ja eilen oli sitten kerhomme 20-vuotistaipaleen kunniaksi aika nauttia ne pois. Viini oli siis sama, mutta meillä oli maisteltavana kolme eri vuosikertaa: 1999, 2000 ja 2001.

Tiesimme, että vuosikerta 2000 on arvioitu parhaaksi (8 – 10) ja vuosikerta 1999 huonoimmaksi (5-6). Tiesimme että parhaasta vuosikerrasta joutuisi tänä päivänä maksamaan yli 100 euroa, me olimme maksaneet suunnilleen puolet siitä hankittaessa (kohtuullinen tuotto! Kannattaisi sijoittaa enemmänkin viiniin… ) ja tiesimme että huonoimman vuosikerran viinistäkin joutuisi tänä päivänä maksamaan 60 – 70 euroa.  Me kaikki tiesimme nämä faktat, mutta kukaan ei tiennyt missä järjestyksessä viinit laseissa olivat – maistoimme siis puolisokkona. Erottuisivatko viinit niin radikaalisti kuin vuosikerta- ja hintatiedot antoivat olettaa?

Ensinnäkin todettiin, että jollemme olisi tienneet, että kyseessä on sama viini, emme olisi sitä hoksanneet, niin paljon vuosikerrat poikkesivat toisistaan. Toiseksi ainakin puolet meidän kymmenen hengen porukasta totesi, että samalla rahalla saisi PALJON parempia viinejä ja monta vielä. Itse asiassa noiden kolmen testiviinin hinnalla söimme maistelun jälkeen aika ruhtinaallisesti,  ja nautimme monta viiniäkin, jotka saivat paremmat pisteet kuin nuo kolme Bordeauxia. Etelä-afrikkalainen Boekenhautskloof 2006, joka on kyllä arvoviini sekin, oli ainoa, jonka pisteiden keskiarvo ylsi yli yhdeksän.

Arvostelimme viinit ennen kuin katsoimme vuosikerrat. Pichonin kolmen vuosikerran erot meidän pisteytyksellä olivat naurettavan pienet. Vuosikerta 2000 (se paras ja kallein) kyllä voitti 8,85 pistettä, mutta toiseksi tulikin halvin 8,70 pistettä ja kolmanneksi jäi vuosikerta 2001 joka sekin sai kuitenkin 8,6 pistettä.

Ranskalaisten huippuviinien jälkeen sitten söimme ranskalaista bistroruokaa. Ja huolimatta, että unohdin kuhan päältä voinokareet pois ja että unohdin tehdä creme brûléen päälle sokeripolton tuntuivat vieraat pitävän kokkailuistani. Ja  ehdottomasti parhaat pisteet olisi saanut jälkkäri jos ruokia olisi pisteytelty. Jälkiruoka, jossa on ankanmaksaa ja Baileys-likööriä, ei ehkä kuulosta erityisen houkuttelevalta, mutta onhan se vaan hyvää. Eikä vaikeaa.  Resepti alla…

 

Paitsi että sain uuden keittokirjan, kovin kauniin, palannen siihen kunhan ehdin perehtyä, on meillä uusi kukkakimppu, jossa on viehättäviä ”lyhtykukkia”. Huippu. Ja sitten pussillinen maa-artisokkia. Nam, niitäpä sitten tänään kun molemmat lapset ja murmeli olivat syömässä.  Leppeä sunnuntai on mennyt kovin joutuisasti …

Ankanmaksabrûlée ja rikkaat ritarit

150 g ankanmaksaa (Rougie)
3 dl kermaa
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
5 keltuaista
3 cl Baileys-likööriä

Kiehauta kerma, sokerit ja likööri kattilassa. Lisää joukkoon ankanmaksa ja anna sulaa hetki. Siivilöi seos ja lisää keltuaiset joukkoon. Kaada seos annosvuokiin ja hyydytä 95-asteisessä uunissa 30 – 40 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa yön yli ja polta sokeri pintaan  (ruokokidesokeria grillivastuksen alla tai tohottimella)  ennen tarjoilua.

Muutama siivu pullapitkoa
2 dl maitoa
2 rkl sokeria
2 kpl munia

voita

tuoreita marjoja

Sekoita kulhossa maito, sokeri ja munat.
Leikkaa pitkosta suorakaiteen muotoisia paloja ja pyörittele ne munamaidossa. Paista pitkoviipaleet voissa.

Kokoa annos. Ripottele pinnalle tomusokeria.

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.