Showing: 3151 - 3160 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Jotenkin vähän poissaoleva

Oli pakkasyö, ja taitaa ensi yöstäkin tulla. Aamulla kipristeli poskia postilaatikolle mennessä, ja kujan asfaltti oli kuiva. Aamupäivällä puiden välistä näkyi auringon kelmeä valo. Kelmeä on oikea sana, mutta toisaalta valo kuitenkin. Merkillisesti kauniskin.  Nyt täysikuu jo varoittelee nukkumaanmenemisestä; olisiko oikeastaan sama ryhtyä Kiina-sivuja* kokoilemaan loppuun, eikä yrittääkään pyöriä odotellen nukku-mattia (kirjoitetaanko nukku-matti noin? Vai nukkumatti, Nukku-Matti, ehkä sittenkin Nukkumatti. Minun pitäisi kyllä osata erilaiset Matti-nimet kirjoittaa! Hah, sisäpiirijuttuja taas… ). No niin mutta siis kannattaako yrittääkään nukkua kun kuu kerran haastaa valvomaan. Toisaalta tunnin lenkki päivällä, äsken pilates ja pitkin päivää jotensakin kohtuuttoman runsas syöminen, sekä jo öiseen hammaskiskoon tottuminen ja sekin, että kuitenkin on aika levollinen olo, – ehkä ne mahdollistavat, että täydestä kuusta huolimatta ensi yönäkin tulee nukuttua.

Kynttilöitä olen poltellut, kuunnellut musiikkia, vaikka kirjoitellutkin olen.  Pehtoori on koko päivän kulkenut jossain; kavereidensa kanssa kahvilla ja yhden kanssa lounaalla ja sitten asioilla. Eilen oli ”tonttipäivä” – kuten itse sanoi – ja mm. katkoi kaikki mustaviinimarjapensaamme ja poltti ne. Ovat monta vuotta tuottaneet tosi huonosti, kirvoja tai jotain, ja sitten vaikka olisi jaksettu marjat poimia ja mehuiksi keitellä, kukaan ei niitä mehuja ole juonut. Toissavuotisia on vieläkin pakkasessa. Ensi keväänä istutamme omenapuita. Omenapuissa on jotain ”hillittyä charmia”. Ja omenoista voi tehdä vaikka mitä!

Saimme eilen kirjeen. Oikean paperisen kirjeen, ei työkirjettä, ei asiakirjettä vaan kuulumis- ja kiitoskirjeen. Sellaisesta pidän. Minä pidän sähköpostikirjeistäkin, mutta oikea kirje on vielä henkilökohtaisempi, ystävällisempi. Ihan kuin olisimmekin saaneet uusia ystäviä… Tai ehkä ei vielä voi puhua ystävyydestä, siihen nyt vaaditaan vähän enemmän. Tai siihen vaaditaan ihan hurjan paljon. Minun mielestäni. Ystävyyden kehittymiseen vaaditaan aikaa, yhteistä historiaa. Rakastua ja ihastua voi  helpommin, nopeamminkin, mutta että ystävystyä. .. Sitä ei enää nykyisin ihan helposti tapahdu.

Tästä kaikesta huolimatta, tämän kaiken vuoksi – jotenkin vähän poissaoleva on oloni.

_________________________

* Teinpä Photo Shopilla Kiinan muurillekin kuutamon!

Tuolla vasemmalla ylhäällä, nuo valkoiset läiskät:  siellä lukee Mao tai Maoa kunnioittaen tai jotain.

(kuvat suurenevat klikkaamalla) 

 

 

Bloggailu Niitä näitä

Kirjoittamisesta ja kontakteista

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nettisivuilla (joissa kannattaa kyllä aina silloin tällöin piipahtaa, siellä on paljon hyvää, hauskaa, hyödyllistä) kerrotaan, että

Helsingin kirjamessuilla 2011 järjestetyssä kilpailussa pyydettiin täydentämään vertaus ”Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin…”.
Kaikista vastaajista palautteen saaminen on tärkeä,
suorastaan välttämätön osa kirjoittamista.
Vaikeaan tehtävään tuli 38 vastausta. Parhaaksi vertaukseksi valittiin
Kirjoittaminen
ilman palautetta on kuin Särkänniemi ilman ranneketta.

Voittajavertaus kuvastaa hauskasti palautteensaamisen kahtalaisuutta: kirjoittaminen ilman palautetta ja vieraileminen huvipuistossa ilman ranneketta voivat joskus onnistua ja olla melko mukavaa toimintaa. Kuitenkin vain palautteen tai rannekkeen avulla kirjoittamisesta tai retkestä saa koko ilon irti! Koska kisan taso oli loistava, seuraavat kolme ehdotusta saavat kunniamaininnan:

Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin…

1) …pallo, joka ei pomppaa

2) …puolukkahillossa purjehtisi

3) … aamu ilman kahvia

Noinhan se on. Palaute on tärkeää (toteaa ihminen, jonka leipätyönä on antaa palautetta kirjoitetusta tekstistä), jopa blogiraapustajalle palaute on järin tarpeellista. Eihän sitä näistä höpinöistä päntiönnään tule, mutta kuitenkin joskus.

Mutta pointti, josta nyt itse asiassa piti kirjoittaa on se, että minusta – tänään erityisesti – nuo kaikki lauseenjatkeet  voisi laittaa myös lauseeseen:

Tänään artikkelin työstäminen on ollut kuin .… puolukkahillossa purjehtisi!  tai välillä

Tänään artikkelin työstäminen on ollut kuin  … Särkänniemi ilman ranneketta.

Nimenomaan niin, että ympärillä tapahtuu tavattomasti, ideoita ja mahdollisuuksia olisi vaikka ja kuinka, mutta mitään kunnon kirjoittamisen riemua ja sen mukaista tulosta ei ole havaittavissa. Mutta jos kirjoittaminen on ollut takkuamista,  niin sekä suullinen että kirjallinen viestintä onkin ollut aika ajoin riemullista. Myötätuulta purjeissa ja rannekkeet molemmissa käsissä!

 

Niitä näitä

Ulkona ja sisällä

Merenrannassa aamulla sorsat eivät halunneet kaislikosta lähteä, lokitkin olivat hiljaa, lentelivät vain ilmavirran viemänä hiljalleen. Nallikarin aallonmurtajaa ei näkynyt. Vaisua, kalseaa. Puistossa siltojen kannet liukkaita kosteudesta.  Toppilassa talojen välistä tuuli puhalsi hyytävästi. Ja siltikin oli hyvä kävellä. Reippaasti, paljon. Sain happea, raitista ilmaa, jolle osaa kyllä Kiinan reissun jälkeen kummasti antaa arvoa!

Toinen hyvä asia tänään, kun molemmat nuoret olivat kotikotona. Paitsi, että söimme jotensakin aika hyvin, pistimme myös maanpuolustusasiat ja Suomen kriisinhallinnan sekä taloustieteen koulutusasiat kuntoon. Ainakin noin niinkuin teoriatasolla. Kumma,  ettei kukaan ko. asioiden kanssa työkseen touhuava ole meiltä konsultaatiota kysellyt. Olisi lähtenyt tänään enemmältikin kunnon neuvoja asioiden oikealle tolalle saattamiseksi.

_________________________

Ja sittenhän se päivä on kulunut Kiina-sivua tehdessä. PALJON kuvia linkin takana.

http://www.satokangas.fi/Matka/Kiina%202011/ 

 

 

Niitä näitä

Aina ei voi voittaa

Palautetta eletystä –  vaivihkaa, monellakin tavalla. Kutsu, joka ilahdutti ja sitten toiseen asiaan vastaus, joka sai tajuamaan, ettei kaikki olekaan niinkuin luulin. Sellaistahan se elämä on.

Tänään ei ole ollut oikein onnistumisten päivä. Leivoin kampanisuja. Ovat hyviä, mutta rumia kuin … en tiedä, mikä voi olla noin alkeellisen näköistä. Ja minä ajattelin tarjota niitä myös paistinkääntäjille! Ei minkäänlaista itsekritiikkiä!

Tein uutta gourmettia meille kahdelle: perunalettuja ja vaniljamarinoitua lohta. No, hyvä on: nälkä lähti, eikä puistattanut, ja lohi oli ihan kelpoa, mutta että ko. sapuskan tekoon meni aika tolkuttomasti aikaa ja vaivaa, niin ei todellakaan olisi kannattanut. Ja minä noudatin annettua ohjetta tarkasti: ei olisi kannattanut. Enemmän jauhoja, vähemmän maitoa, ja suolaa enemmän – olisivat saattaneet onnistua. En silti aio yrittää uudelleen.

Lähdin lenkille. Hoksasin, että olinkin aamupäivän viettänyt koneella (Suzhou-sivu Kiinan reissulta valmis! Siitä sentään tuli aika hyvä, suosittelen klikkautumista tästä) joten en sittenkään lähde kävellen Valtatien Siwaan hakemaan sitruunoita, vaan lähden pyörällä – kun kerran vuodenajasta huolimatta ei ole liukasta eikä lunta. Mutta se tuuli. Mennessä pääsi liki maitohapoille. Huh! Ihan infernaalinen tuuli, kävellessä ei ehkä olisi tuntunut.

Mikä muu on mennyt pieleen? Postitus. Siitä olen pahoillani.

Kaurapuuro onnistui aamulla. Luomuhiutaleista. Kirnuvoin kanssa.
Täytyy repiä riemu siitä, mikä on onnistunut.

Tuohon kuvaan olen tyytyväinen. Mutta se ei olekaan tänään otettu.
Se ja muutama muu kelpo otos on Suzhou-sivulla.

http://www.satokangas.fi/Matka/Kiina%202011/Suzhou.htm

 

Kuva suurenee klikkaamalla   

Niitä näitä Vanhemmuus

Takkaillan takauma

Viikko sitten Pekingissä, viikon päästä Saariselällä. Tänään levollinen perjantai Rantapellossa. Yhdistävä tekijä? Hyvä ruoka ainakin.

Tänään takkailta. Ja siitä takauma vuosien taa… (semminkin kun autosotamies kävi juuri antamassa selonteon viime viikkojen vaiheista): Istumme takkahuoneessa, molemmat luemme, on aika hiljaista, mitä nyt lapset keskenään leikeissään ääntä pitävät. Juniori, silloin about kuus vee, hakee ison löhötyynyn ja tulee lötköilemään takkatulen eteen, ihan jalkojemme juureen ja toteaa, että: ”Oon päättäny aloittaa uuen harrastuksen.” –

– Yhy. (Hiljaa mielessäni jo kertaan litaniaa,  joka näihin harrastusjuttuihin kuuluu ja josta on sovittu:  ”Sitten-kun-aloitat-uuden-harrastuksen-niin-sen-puoli-vuotta-kokeilet-ja-vasta-sitten-päätät-jatkatko-vai-lopetatko. Puoli-vuotta-on-kokeiltava; yhden-kerran-jälkeen-ei-lopeteta…”

Verraten varhaiseen ikäänsä mennessä poika kun oli ehtinyt kokeilla partiota, karatea, kerhoa, jalkapalloa, kitaransoittoa, uintia, käärmekasvatusta ja ties mitä. Olimme sopineet, että ainakin puoli vuotta olisi uuden harrastuksen parissa vietettävä ja sitten voisi päättää jatkaako vai ei. Niinpä sitten odotin, jotta mikä nyt olisi vuorossa?

– Oon päättäny alkaa harrastaa tyttöjä!

Hautaan kasvoni ja nauruni (vai tukahdetun hämmästykseni) kirjan taakse ja tyydyn ynähtämään jotain puolittain myönteistä.  Harrastamaan tyttöjä??!! Kuusvuotias!  Jotta sellaista.

Ja poika on lupauksensa pitänyt. Tosin tällä hetkellä harrastus on aikas vakavan sorttisen oloista…

Sitä minä vaan yritän selittää, että on vähän uupelo olo kun nuorilla on omat menonsa. Ei, en ole mustasukkainen kavereille, kämppiksille, nuorten ystäville – en ainakaan tunnusta. Nyt kun ei vaan pitkään aikaan olla kunnolla nähty…

Ja ovathan molemmat luvanneet tulla sunnuntaina syömään.  Sitä paitsi . . . ajattelin huomenna leipoa kampanisuja kun kerran viettävät ottopojan (naapurin poika)  synttäreitä tyttären luona. Kampanisuthan ovat hyviä.

Levollista kekriä vaan kaikille!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Vielä kiinalaista

En ole tänään käynyt missään. Olen ollut koko päivän sisällä, kotona. Niin käy hyvin harvoin. Edes lenkille en lähtenyt, sillä eilisen illan pilateksen jälkeen tuntuu, että olen liikkunut tämänkin päivän edestä. Yksi historiaprojekti-tuttu sentään kävi palaveeraamassa, kuten eilen yksi toinen, mistä pehtoorilla on sitten riittänyt riemua huomautella vuorotteluvapaasta ja miesvieraista ja …

Siis tänään historiaa, www-sivustoa… Kiinan matkan kuvakertomuksen aloitussivu ja liikenteessä-sivu ovat jo kuosissa. Käy kurkkaamassa Kiinan menopelejä…

Kiinan matkalta jäi paljon makumuistoja, ja esimerkiksi hotellien aamiaisella tarjolla olleen – meikäläistä leipävanukasta muistuttavan – puddingin reseptin soisin löytäväni jostakin… Mutta paljon tuttuakin lukuisissa lounas- ja päivällispöydissä oli: esimerkiksi Setsuanin kurkut. Tai pitäisi varmaan nykyään sanoa Sichuanin kurkut. Kun reissussa ei paljon tuoresalaatteihin koskettu, ja kun rouskuteltavaa ”tuoreruokaa” teki kuitenkin mieli, oli tuo kurkkuruoka minulle usein mieluinen lisä kaikkien muiden kippojen välissä. Niinpä oli sitten tänään etsittävä vanha resepti (joka on vanhemmassa keittokirjassanikin) ja tehtävä Setsuanin kurkkuja lohimedaljonkien seuraksi. Tähän aikaan vuodesta kun kurkussa ei ole sitä vähäistäkään makua, mitä kesällä, niin kannattanee kokeilla.

Setsuanin kurkut

2 isoa kurkkua
½ tl suolaa
½ dl viinietikkaa
½ dl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä
Kuori kurkut perunankuorimaveitsellä. Halkaise kurkut pituussuunnassa
ja koverra siemenet pois. Leikkaa sentin viipaleiksi. Ripottele suola
kurkuille.
Sekoita kastike ja kaada kurkuille. Maustuminen vie pari, kolme tuntia.
Kurkut säilyvät pari, kolme päivää. Sopivat hyvin paitsi kiinalaisen
ruuan kanssa, myös savukalan kumppaniksi. Ja sellaisenaankin niitä
on mukava napostella.

Niitä näitä Valokuvaus

Säätila tänään klo …

Taivaalla on tähtiä. Paljon pieniä kristallisia tähtiä, mutta näin illallakin vielä tuulee. Lämpimästi tuulee. Ja päivällä paistoi aurinko, varjot olivat pitkiä, mutta niitä sentään oli.  Suhtaudun taas hyvin tunteikkaasti ilmaan, säähän. Se määrittää olemistani, tekemistäni enemmän kuin marraskuussa yleensä. Marraskuussa en yleensä tiedä ympäröivästä maailmasta juurikaan mitään. Tai siis työhuoneiden ulkopuolisesta maailmasta. Mutta nyt on eri juttu. Ei niin, ettenkö tänäänkin olisi jo iloisesti päässyt luterilaisen työmoraalini mukaiseen elämänmenoon kiinni, mutta minulla on kuitenkin mahdollisuus katsoa ulos, mennä ja olla ulkona.  Kaiketi  Kiinan pariviikkoinen ”luonnoton” tai siis pääsiassa vain rakennettu maisema on kontrastina mielessä ja siksikin tämän pohjoisen maanäären marraskuinen maisema viehättää.

Paistaa se päivä risukasaankin.

Liekin photarilla pitkästä aikaa… ryhdyin kuin ryhdyinkin jo matkasivua kokoilemaan ja jäin sitten harjoittelemaan suotimien käyttöä…


 

 

Niitä näitä

Marraskuinen mielenmaisema

Aamupäivän palaverin jälkeen ajelin arkistolta hautausmaan kautta kotiin. Ja mietin, että kyllä ei olisi minusta hyvä juttu, jos olisi Suomessa samanlainen systeemi kuin Kiinassa. Siellä kun väenpaljous on aiheuttanut sellaisenkin jutun, että hautausmaat ovat täynnä ja miljoonien ja miljoonien kiinalaisten viimeiset leposijat vievät liikaa tilaa, joten on ollut keksittävä asialle joku ratkaisu. Niinpä siellä on ”muistolehdot” ja hautausmaat sijoitettu internettiin. Nettisivuilla on paikkoja, joissa voi käydä kuolleita läheisiään muistamassa; jättämällä virtuaalikukan tai sytyttämällä kynttilän ”nettihaudalle”.

Minulle – joka viihdyn ”vieraissakin” kirkkotarhoissa ja ulkomaillakin useasti etsin hautausmaita, joissa voisi käydä käveleskelemässä, minulle, jolle kynttilän vieminen haudalle, nyttemmin jo harvakseltaan, on merkillisen tärkeää – on vaikeaa käsittää nettikalmistoja. Mutta eihän minun tarvitsekaan. Hautaustapoja tulevina vuosisatoina tutkiville arkeologeille voi olla vähän kinkkisempi juttu. 🙂

Muutoin päivä kulunut historiaharrastusten/töiden parissa. Jotenkin olin altavastaajana projektissa, jossa olen muutoin ollut enempi vähempi organisaattori ja kokoaja. Oikeastaan olo vastaanottavana osapuolena sopi tänään enemmän kuin erinomaisesti.  Merkillisen väsynyt oli olo vielä tänäkin aamuna – vaikka heräsinkin viideltä: univaje reissussa kasvoi melkoiseksi, mutta nyt kalseassa syksyssä voikin sitten nukkua yllin kyllin. Sateiset kadut ja kylmä pimeä eivät vaadi ulkoilemaan.

Paluu arkeen on siis jo hyvin käynnissä. Mikä on havaittavissa myös blogin ulkoasun palauttamisessa ”vähemmän kiinalaiseksi”. Tosin banneri on viime viikolta: leskikeisarinnan kesäpalatsin alueelta, Pitkäikäisyyden vuorelta (tekomäki se kyllä oikeasti oli :)).

Laittelin tuohon edelliseen postaukseen ”rästiin jääneen” kolumnin, joka on julkaistu Kalevassa reissun aikana. Uuttakin pitäisi ryhtyä miettimään. Ehdotuksia aiheeksi?

Niitä näitä

Lopputulema Kiinan matkan jälkeen

Matkan jälkeen maanantaina… Ei kandiseminaaria, ei töihin menoa. Mitä voi kyllä pitää hyvänä asiana. Aamupäivä  laukkuja, tiedostoja ja kuvia purkaessa. Kotona paluuhommia. Tälle päivälle ei muuta obligatorista kuin luento ja kampaaja. Tuntui välttämättömältä ja erittäin mukavalta kävellä kaupunkiin ylipitkien hiusten saksimiseen. Matkalla harmaata, kosteaa, ankeahkoakin, mutta niin hyvä ja raikas hengittää. Niin hiljaista, joskin lounaismurteet vieläkin kuuluvat … ;). Liikennettä ei nimeksikään, tien ylitys ei vaatinut strategista suunnittelua ja pitkällistä tarkkaanharkittua ajoitusta: ei muuta kuin menet toiselle puolen, se on siinä.

Siinä tepastellessa mietin vielä matkaa, sen summaamista. Ja tässä tulos:

1) Kiinassa on paljon väkeä. Kaikkianhan sen tietävät, mutta silti se yllättää. Kiinalaisia on ja on ja on ja …


2) Pieneen mieleenkään ei tulisi vuokrata autoa siellä. Hullunrohkea on tullut joskus oltua, mutta ei niin, että Kiinassa lähtisi liikenteen sekaan itse ajelemaan. Toisaalta koko reissun aikana ei nähty kuin yksi kolarinpoikanen ja autojen pellit sileitä ja melkoisen naarmuttomia.

3) Kiina on siisti maa. Ihan tavattoman siisti. Paitsi hyppymäkimallin vessat. Erityisesti Xi´anin lentokentän tuloaulan vessassa kaipasin kumppareita jalkaan ja maskia kasvoille. Urean tuoksu melkein tarttui.. uuh. Julkinen tila saattaa kiiltää ja olla puunattu ja puleerattu, mutta vessat!

 

 

 

 

 

 

4) Saasteet ja pakokaasut ovat ongelma. Tosin meidän matkamme aikana nähtiin Pekingissäkin sinistä taivasta. Lisäksi tupakansavu ja hotellien kokolattiamatot ja toisilla enempi, toisilla vähempi nuha, tekivät olon tukkoiseksi.
5) Ruoka on hyvää. Vaikka se olisi turistikohteissa tarjottua massakeittiön tuotosta, se on hyvää. Länsimaalaisiin piintynyt tapa syödä (käyttää isoja lautasia, haarukkaa ja veistä, ottaa ruoka omalle lautaselle) hankaloittaa aterointia ”yhteispöydästä”, tikkujen käytön työläys  ja jälkkäreiden vähyys mahdollistivat sen, ettei yleensä tullut syötyä kerralla itseään pyörryksiin kuten esim. buffet-tarjoiluissa helposti käy.

 

6) Kuvaamiseni tällä reissulla on ollut kovin huolimatonta. Ei juuri keskittymistä asiaan… Olen höpötellyt, ja ihmetellyt. Katsellut ja sitten vain räpsinyt ilman mitään selvää ”suunnitelmaa” tai tarkkuutta.
7) Olympian matkatoimiston tapa järjestää reissuja on tyyris, mutta rahalle saa myös vastinetta. Kaikki pääsymaksut on maksettu, etukäteen yleensä, bussi vie ja tuo, se on aina odottamassa paikassa A ja vie nähtävyydelle B.

 

Voit kulkea oppaan ja paikallisoppaan perässä tietämättä yhtään, mihin pitäisi mennä, sinun ei tarvitse tietää, mitä kautta olisi paras kulkea tai mistä saa mennä tai ei saa. Ruoat on tilattu valmiiksi, ne palvelurahoineen on maksettu. Kuljettaja ja paikallisopas ”tipataan” matkanjärjestäjän puolesta. Aikataulutus on tehty valmiiksi, mutta se ei sido, mutta toisaalta mahdollistaa paljon näkemisen.
8 ) Ryhmässä matkustaminen on periaatteessa ihan mukavaa, mutta se myös väsyttää. Varsinkin jos on kaltaiseni, joka ei osaa/ymmärrä olla olematta läsnä/äänessä.
9) Kiinassa on paljon kaunista. Paljon muutakin kuin bonsait. Siihen palaamme kuvasivun myötä.

 

10) Kiina on nyt tullut nähdyksi kahdesti. Melkein kuukauden olen siellä yhteensä viettänyt. Luulen nyt, että se riittää. Tällä hetkellä minun on vaikea kuvitella, että menisin sinne vielä. Peruun voisin lähteä. Tai safarille. Tai Skotlantiin, ehkä sittenkin seuraava matka taas Italiaan, vaeltamaan kenties? Seuraavaksi kuitenkin mökille. Parasta niin.

Niitä näitä

Kiinasta kotiin koko vuorokausi reissaten

Kotiin. Viime metreille asti matka sujui sutjakasti, mutta tänään viimeisenä aamuna sitten tuli sellainen sumu, että ei oltu sen seasta Suomeen päästä. Matka hotellista lentokentälle kulki varovaisesti, hiljalleen  (sunnuntain varhaisaamun ruuhkassa!) kuljettaja mister Wun ajellessa tuttuun tapaansa turvallisesti, mutta sitten terminaalissa tajusimme, että sumu todellakin estää lentoliikenteen kentälle ja kentältä.

Olipa sitten vielä mahdollisuus höpötellä  kaikkien uusien tuttujen kanssa. Mielessä pyörivät pari viikkoisen monet kokemukset, en tainnut olla ainoa, jolla tajunnanvirta kulki päivistä, maisemista, paikoista, nähdystä, koetusta ja maistetusta, asiasta toiseen.

Pitkän odottelun uupumusta vähensivät myös Jesse ja Olivia, suomalaiset tarhaikäiset sisarukset. Milloin viimeksi olen saanut pitää pikkuisia sylissä? Meillä oli oikein hyvät jutut. 🙂 Ja Jesse lausui hienon viisauden: ”Kuvia otetaan siksi että jää muistoja”.  Välittömiä muksuja olivat. Ja siitä kätevästi aasinsilta siihen, että meidän matkaretkueessa  ”sosiaaliset fobiat” olivat muutamilla sen verran vähäiset, että saatiin hyviä juttuja aikaseksi.

 Ja lentokentillä ja koneessa työstin matkapäiväkirjaa www-sivua varten. Kuvia jo vähän muokkailin. Mutta kun niitä on reilut 2000! ja sitten vielä teimme L:n kanssa vaihtoskit, joten minulla on koneellani myös hänen kuvansa. Riittää editointia. Mutta ensi viikko on sen verran puuhakas että matkasivun (Vanhat matkat on täällä (klik, klik!) ) työstäminen varmaan jää… mutta ilmoittelen täällä kun alkaa matkakuvakertomusta syntyä.

Höpöttelyjen lisäksi käveltiin kenttää eestaas. Kentän suuruudesta kertonee se, että siellä terminaalista toiseen siirryttiin junalla. Katto korkealla, lattiat kiiltäviä, kaupat koreita. Nuorisolle ostettiin karkkituliaisia. Ja käytiin odotellessa loungessa! Päästiinpä sinnekin kun oli saatu pisteillä korotettua matkustusluokka. Vuosikausia Finnair Plus-Visa -yhdistelmällä kerätyt pojot saatiin käyttöön. Ja juhlaahan se oli päästä business-luokan penkeille loikoilemaan. Otinpa parin tunnin unoset, ja saatiin erinomaisesti syödyksi.

Businekseen pääsy oli huippuhyvä juttu semminkin kun kone pääsi lopulta lähtemään peräti neljä tuntia myöhässä. Ja sehän merkitsi meille Oulun koneen missaamista. Neljän koneeseen oli paikat, mutta me olimme Helsinki – Vantaalla vasta 17.40. Teimmepä sitten iltalenkkiä terminaali ykkösen ja kakkosen välillä. Metsästimme lippuja, jottei tarvinnut Helsinkiin yöksi jäädä. Aikamme luukulta toiselle kuljettuamme, liput saimme. Juuri äsken (meidän kello on nyt aamuviisi!) Juniori toi meidät kentältä kotiin. Kotona on hyvä.