Harmistus.
Joskus se iskee liikenteessä harmistus ja väistämättä vyöryy omaan vaatimattomaan olemukseen ajatus siitä, että ”olen-parempi-autoilija-kuin-moni-muu”. Tunne ei ole pitkäkestoinen, mutta voimistuu ja tilapäisesti valtaa mielen kun joutuu sellaisiin tilanteisiin, joita tänään osui kohdalle monta, peräjälkeen tavallista useampi.
Ensinnäkin aamulla töihin mennessä joku ”Tatsunin kuski” (taisi kyllä olla Mitsubishi) ajaa liikennevaloissa puskuriin kiinni, heti valojen vaihduttua tinni pohjassa kaahaa ohi, ja mennessään liippaa turhan läheltä, tietenkään vilkuttamatta yhtään missään kohdassa ja seuraavissa liikennevaloissa (T-mallin risteys) kurvaa edessä olevan auton oikealta ohi, harmistuksissaan. No tämmöiset ovat kuitenkin harvinaisuuksia, vain joka toinen päivä…
Maantiellä ajaessa hermostuttavia ovat ohittelijat, henkensä, oman ja muiden, kaupalla ohittelevat. Oulu – Ii -Kemi välillä on tällä porukalla ihan oma populaationsa. Ohituksilla ei saada aikaan muuta kuin vaaratilanteita ja sellaista mittarimato-efektiä. Ja ihan oma lukunsa maantieajossa ovat ne, jotka näkevät, että ohittamaan on lähdössä nainen (sikäli kuin peruutuspeilistä on erottunut) ja ohittamaan lähdössä vielä pienellä autolla. Oitis ohitettavan vauhti kiihtyy. Olet rinnalla ja juuri pääsemässä ohi niin ohitettavasta löytyykin uusi vaihde: ”s-tana akat ei ohi aja”, ja sitten mennään sataakahtakymppiä. Reipasta ja reilua! Kieltämättä suht vaarallista.
Sitten nämä sunnuntaiautoilijat (jollaisiiin juuri tänään keskiviikkona töiden jälkeen kaupungille pankkiasioille ajaessani törmäsin), jotka oikealle kääntyessään ensin tekevät kohtuullisen kaarteen vastaantulivein kaistan kautta ennen kuin voivat kääntää ratin oikealle ja sitten kun se on tehty, pudottavat vauhdin suunnilleen nollaan ja sitten tapahtuu mateleva liukuminen sinne oikealle risteävälle kadulle tai pikkutielle.
Entäs liikennevaloissa vasemmalle kääntyminen? Kun on odotettava vastaantuleva suoraan ajava liikenne. Ajetaanko risteysalueelle siihen kääntymispaikkaan? Ei, ei ajeta vaan ajetaa siihen suojatien päälle tai korkeintaan puoleksi sen yli ja jäädään odottamaan että ne kymmenen vastaantulevaa autoa ovat tulleet ja menneet ja että punainen valo ehtii syttyä ja sitten ei enää uskalletakaan mennä risteysalueelle vaan jäädään roikkumaan kuin löysään hirteen siihen suojatien ja risteysalueen puoliväliin kaikkien tielle ja vaaratilanteen aiheuttajaksi. No erinomaista!
Yksi liikenteeseen liittyvä juttu, joka taitaa Oulussa olla pahempi kuin muulla, ovat pyöräilijät. Ouluhan on tunnetusti hyvän pyörätieverkoston kaupunki, jossa ei ole kovinkaan paljon mäkiä vähentämässä pyöräilyinnostusta. Oulussa pyöräillään kesät, talvet, työmatkat ja koulumatkat. Ja paljon muutenkin. Niinpä täällä on (ehkä) tavallista enemmän pyöräilijöitä. Ja (varmasti) ovat huonompia käyttäytymään kuin monien muiden kaupunkien pyöräilijät.
Täällä pyöräilijät ajavat kaupungin keskustassakin jalkakäytävillä, ajavat yksisuuntaisilla kaduilla kiellettyyn suuntaan, tupsahtavat vauhdilla suojateille täysin puskista; esim. Linnanmaalla kappelin kohdalla on paikka, jossa joka aamu on vaaratilanteita. Pyöräilijät eivät näytä kääntymismerkkiä senkään vertaa kuin autoilijat. Varsinkin nuoret ajavat kaksi, kolmekin rinnakkain kevyen liikenteen väylillä, niin että heidät kohdatessaan pyörällä, kävellen tai rullistellen joutuu kyntämään pientareita. Eivät väistä, eivät.
Mutta näitähän riittää…
Mutta tilapäinen harmistus unohtui illalla. Olimme ystävien kanssa sopineet menevämme ulos syömään. Menimmekin. Nallikariin. Pehtoori vei ja haki meidät, meidät 70-luvulla tutustuneet, 80-luvulla ystävystyneet. Meidät kolme naista. Oli hyvä ilta.
Harmistukset unohtuivat, ruoka maistui.
Kannattaa lähteä liikenteeseen.
Nallikariin, vaikka arkeana.
